tiistai 31. tammikuuta 2012

Liian matchy-matchy?

Otsikon sanonnan opin joskus vuosia sitten amerikkalaiselta hääsivustolta. Pirteä hääsuunnittelijanainen kertoi miten häissä kannattaa olla visuaalisesti jokin teema, mutta että sitä kannattaa varioida, jotta lopputulos ei ole "too matchy-matchy". Tätä sanontaa olemme äitini kanssa viljelleet pohtiessamme vaikkapa asukokonaisuuksia tai sisustusratkaisuja. Toinen sopiva sanonta olisi tietenkin "tårta på tårta".

Miten tämä liittyy blogiini? No, minä haluaisin kysyä lukijoiltani kysymyksen makuuhuoneen sisustukseen liittyen. En nimittäin osaa päättää onko eräs löytämäni kangas liian sopiva vai ei.


En halunnut stailata Pupsua, Pöröä, Purppista ja Hihua pois kuvasta, koska aina ne nököttävät tuossa. Mies tosin sängyn pedatessaan laittaa ne "Harun-El-Pullahmaisesti" tyynykasan päälle lököilemään!
Tässä siis kuva sängystämme. Koko makuuhuonetta en alkanut kuvata, sillä vasemmalla olisi ollut mieheni työpiste sähkörumpuineen, joka nyt ei ole jokaisen sisustajan unelma (vaikka kirjoituspöytä ja tuoli kauniit ovatkin).

Harmikseni värit toistuvat kuvassa hieman väärin. Turkoosit tyynyt ovat kutakuinkin oikean väriset, mutta villapeitto on todellisuudessa kirkkaamman limen vihreä ja keltaiset tyynyt taittuvat enemmän sitruunaan. Seinän väri on oikeasti harmaampi eikä noin maitokahvi.


Kun muutimme asuntoon, aloin heti haaveilla samettiverhoista makuuhuoneeseen. Uskomattomalla tuurilla tumman sini-turkoosi sametti löytyi Tallinnasta 5€/m (vrt. Eurokangas 50€/m).
Kangas, josta haaveilen vielä yhtä pitkulaista tyynyä sängyn päälle on Marimekon Maalaisruusu-kangas. Värit ovat juuri oikeat: harmahtava tausta, verhoihin sointuva vaaleansininen ja limen vihreä ruusu, johon myös keltainen sopisi edelleen väriläiskäksi. Mutta. Mitä mieltä olette arvoisat lukijani: jäisikö kokonaisuus liian pliisuksi ja olisiko kangas värimaailmaltaan "too matcy-matchy"?

lauantai 28. tammikuuta 2012

It FELT so soft

Innostuin syksyllä ja etenkin joulun alla huovuttamaan. Sain ideoita pariinkin erilaiseen huovotusprojektiin ja tässä on niistä toinen. Näin jonkun tehneen aivan ihania pannunalusia huovutetuista palloista ja taisin bongata sellaisia myynnissä kaupoissakin. Siitä alkoikin kova pohtiminen, miten sellaisen saisi toteutettua mahdollisimman yksinkertaisesti ja lisäksi edullisemmin kuin kaupan valmiit pannunaluset, jotka maksavat helposti parikymmentä euroa.


Kokonaan värillisestä villasta huovuttaminen olisi tullut kalliiksi ja vaivalloiseksi ja valmiitkin pallot maksoivat melko paljon. Eikä siinä olisi ollut edes tarpeeksi haastetta! Lopulta päädyin pyörittelemään Novitan Huopanen -langasta sormen ympäri "esipalloja" ja huovuttamaan ne ensin pesukoneessa.

Palloja ennen pesukonetta ja sen jälkeen. Pallot piti puristella takaisin pyöreiksi ja välillä niihin jäi "häntiä...

... ja pari kertaa pesupussista tuli esiin tämmöinen pallomonsteri!
Onneksi noita kunnollisia palloja pystyi leikkelemään irti.

Palloista piti kuitenkin saada värikkäitä, joten tilasin erivärisiä villoja täältä. Oi mikä ilo oli avata matkahuollon kautta saapunut paketti ja hypistella ihania värikkäitä villoja! Ottamani kuva ei tee väreille oikeutta.


Ei se nyt ihan käden käänteessä  käynyt, vaikka en huovuttanutkaan palloja alusta asti käsin. Pesukonehuovutksen jälkeen neulahuovutin kevyesti värillistä villaa pallojen päälle ja lopuksi vielä märkähuovutin pinnan sileäksi. 

Palloja eri vaiheissa. Valitettavasti neulahuovutetut pallerot puuttuvat välistä. Pallojen lopullinen halkaisija oli noin 2,5cm

 Iltaisin katsoessamme mieheni kanssa Gilmoren tyttöjä (kyllä, myös mieheni katsoo sarjaa) valmistin palloja syksyn aikana laskelmieni mukaan yli 250 kappaletta. Märkähuovutus tapahtui kylppärissämme Yle Puhetta kuunnellen. Ompelin pallerot kiinni viereisiin palleroihin ihan ompelulangalla.

Vaikka käsityöt ovat erittäin terapeuttinen harrastus, täytyy sanoa, että lähempänä joulua alkoi jo kyllästyttää!  Tein näitä joululahjaksi anopilleni, kummitädilleni, serkulleni ja miehen kälylle eri väreissä. Yhden olen vielä luvannut tehdä äidilleni joksikin lahjaksi, jahka toivun huovutuskyllästymisestä.Toistaiseksi viimeisen, kuvassa olevan pannunalusen sain valmiiksi tällä viikolla (siitä puuttui yksi pallo) ja sen tein ihan vaan itselleni.


Reunat eivät ole ihan tasaiset eivätkä pallot tasakokoisia, mutta se on vaan persoonallista!

Vaikka näissä oli hommaa, lopputulos oli sen verran palkitseva, että projektista jäi hyvä mieli ja nyt oma pannunaluseni on silmänilona olohuoneen mini-lipaston päällä.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Tyttö ja kiikkustuoli

Olin haaveillut jo jonkin aikaa Raija Uosikkisen Emilia-sarjan astiasta. En ollut koskaan ajatellut kerääväni sen enempää, mutta ajattelin, että joku yksi kippo tai kuppi olisi kiva olla kokoelmissa. Sarja piirrostyyli on kovin viehättävä ja sen tarinakin on hauska: kuvat kertovat Uosikkisen amerikantädin elämästä.

Syksyllä äitini bongasi sarjaa eräältä kirpputorilta ja päätti ostaa minulle joululahjaksi jonkun astian, joka olisi sopiva myös yksittäisenä esineenä. (On muuten siinä ja siinä luokittelenko tämän "kirrputorilöydöksi" vai en.) Hän päätyi kuvissa olevaan pieneen pyöreään rasiaan, jossa fiini naishenkilö siemailee teetä tai kahvia keinutuolissa istuen.


Syy siihen, miksi hän päätyi juuri tuohon rasiaan näkyy alla. Se on pappani ostama keinutuoli, jossa olen istuskellut juomassa jo monet aamukahvit  ja -teet ja päntännyt erinäisiin tentteihin. Rasian kannessa oleva tyttö muistutti siis minua, vaikka olen tosin enemmän koiraihmisiä.

En vielä osaa viimeistellä kuvia ihan sisustuslehtien tyyliin: huomaa jalasten jäljet matossa ja tv-pöydän kulma

Hauska yksityiskohta on, että myös pappani on "amerikankävijä" kuten kuvissa seikkaileva tätikin. Keinutuolin pappani sen sijaan kuljetti selässään (!) Turusta 50km päähän polkupyörällä. Tuoli ei ole Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle, vaikka ensivilkaisulta näyttääkin samalta. Sillä on kuitenkin aimo annos tunnearvoa ja itseasiassa se on Mademoisellea mukavampi.


Nyt voin ihailla ihanaa Emilia-rasiaani vanhan liinavaatekaapin päällä. Sekin on isovanhempieni peruja, mutta siitä kerron joskus toiste. Silloin voin myös selittää, mistä juontuu sen nimi, Haisu-kaappi. 

lauantai 21. tammikuuta 2012

Ai kakkuu!

Kuva on anopin ottama

Niin helppoa, että lapsikin sen osaa.

Näin luki rivien välissä Ulla Svenskin blogissa aiheesta spritsaus. Tämä puolukkainen pitsikakku on hänen Unelmakakut-kirjastaan ja tarjosin sitä viime joulukuussa mieheni synttärikahveilla ja kodin siunaamisessa.

Itse kakku oli  helppo valmistaa ja todella hyvää. Tuon valkosuklaakoristeen tekeminen sen sijaan tuotti hieman päänvaivaa. Aloin tehdä sitä kymmeneltä illalla (loistava veto!) ja ensin taistelin saadakseni spristauspussin kasaan. Lopputulos: valkosuklaa tuli ulos väärästä päästä ja käteni olivat täynnä suklaata.

Tällä ohjeella lopulta onnstuin paremmin, vaikka minulla ei ollut voipaperia vaan leivinpaperia. Sulatin lisää valkosuklaata, mutta siihen jäi vähän kokkareita. Ajattelin niiden sulavan kuuman suklaan joukossa. Kuten kuvasta näkyy, spritsaus sujui lopulta oikein mallikkaasti. Vähän jouduin suurentamaan pussin reikää. Ja taas vähän lisää. Suklaata ei tuntunutkaan tulevan enää kunnolla. Ja sitten:

POKS!

Kauniissa kaaressa valkosuklaa lensi pitkin keittiön tasoja jättäen upeat spritsauskuviot myös niiden pintaan. Kokkareet eivät olleetkaan sulaneet, vaan tukkivat pussin. Koristeluoperaation jälkeen vietin siis hauskan illan suklaata siivotessa. Onneksi tässä vaiheessa itse koriste oli jo hyvällä mallilla ja sen pystyi käyttämään, vaikka se jäikin joistain kohdista vähän hataraksi.

Koska itse kakku oli tosiaan vallan mainion makuinen ja Unelmakakut on yksi suosikki kakkukirjoistani (josta tuo bannerinkin kakku on, tosin koristelu muuneltuna) laitan tähän vielä reseptinkin.


Puolukkainen pitsikakku (Karkkiksen muunnelma) 
Pohja
200g digestivejä
100g margariinia

Täyte
2 munaa
½ dl sokeria
4dl kermaa
100g valkosuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
200-300g puolukkahilloa (maun mukaan)
(½dl puolukkalikööriä, korvasin ihan vedellä)
7 liivatelehteä

Koristelu
50-100g valkosuklaata
200g puolukoita (kuvassa karpaloita)

1. Tee digestivepohja ja painele se leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
2. Laita liivatteet likoamaan.
3. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma ja yhdistä muna-sokerivaahtoon. Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston kanssa. Yhdistä aineet ja sekoita hillo joukkoon. Itse laitoin hilloa enemmän kuin ohjeessa, sillä jätin liköörin pois. Laitoin sen mukaan, että maistui hyvältä.
5. Purista liivatteista vesi pois ja sulata kuumassa vedessä tai liköörissä. Kun seos on jäähtynyt, kaada ohuena nauhana täytteeseen. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli.

7. Sulata valkosuklaa (kunnolla!). Leikkaa leivinpaperista kakkuvuuan kokoinen ympyrä ja spritsaa suklaalla kuvioita vapaalla kädellä. Anna koristeen jähmettyä jääkaapissa.
8. Ripottele kokonaisia puolukoita kakun pinnalle. Aseta leivinpaperi suklaapuoli alaspäin kakun päälle ja vedä leivinpaperi varovasti irti.
Niin helppoa, että Karkkiskin sen osaa!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Sisustuskielen oppitunti nro 1

Mainitsen blogini kuvauksessa sanan "sisustuskieli" ja nyt aion valottaa hieman mitä se tarkoittaa. Oletko huomannut miten sisustuslehdissa kaikki saadaan kuulostamaan erityisen hienolta? Kulunut pöytä on "rustiikki", muotopuoli huonekalu on "rouhea" ja muutama mauton kitch-esine rikkoo sopivasti puhdaslinjaista tyylikkyyttä.

Muun muassa tällaisia asioita tarkoitamme, kun äitini kanssa naureskelemme välillä liiankin siloittelevaa sisustuskieltä. Eräs suosikkimme vuosien varrelta oli ilmaus "kirpputorilöytö". Hymyilin vinosti aina kun jostain upeasta vanhasta esineestä käytettiin tätä ilmaisua. Suurin osa noista löydöistä oli todennäköisesti ostettu melko kalliilla hinnalla, eivätkä täyttäneet "kirpputorilöydön" vaatimuksia, mihin mielestäni kuuluu oleellisena osana myös edullinen hinta. (No kai teknisesti kirpparilta ostettu hyvä esine on aina kirpparilöytö, mutta toivottavasti käsitätte mitä tarkoitan).

Näin oli, kunnes vastaani tuli lyhyen ajan sisällä useampi todellinen kirpparilöytö: kauniita, hyväkuntoisia ja edullisia esineitä juuri tyyliini sopivia!



"Nimettömän" lipaston löysivät vanhempani ja säilytän siinä korujani.


"Mini"-pöytä löytyi pian Nimettömän jälkeen. Siinä on hauska esiinvedettävä taso laatikon lisäksi.
Laatikosta löytyy sukkapuikkoja.

 

Keittiön pinnatuolit olivat naurettavan halpoja. Eriväriset ja malliset tuolit tuovat huumoria sisustukseen.
(Huomasitko sisustuskielisen lauseen?)



Eikä pidä unohtaa yhtä merkittävimmistä löydöistäni: priimakuntoiset Carmen-lämpörullat vitosella!
Näistä ehkä vielä kuullaan lisää.



sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tervetuloa Karkkiksen blogiin!

Olen enemmän ja vähemmän tosissani miettinyt blogin perustamista jo aiemminkin, sillä monet ystäväni ja tuttavani pitävät sellaisia ja se tuntuu olevan kovin yleistä nykyään. Viimeinen niitti oli kuitenkin, se, kun minä ja mieheni hankimme uuden kameran ja hinku ottaa kuvia ja laittaa niitä jonnekin nousi liian korkeaksi.

Kovin kattavaa esittelyä en nyt aio tehdä, mutta sen verran kerron, että olen äitini sanoin oikea "himahimppu" eli koti on minulle hyvin tärkeä paikka. Ihmekös tuo sillä asumme tällä hetkellä (vuorkalla) oikeassa unelma-asunnossa, puisen jugend-talon toisessa kerroksessa. Tässä blogissa luultavasti kuvaan paljon kotiamme ja arkisia askareita. Ja kuvien oton ajaksi roudataan roinat pois tieltä!

Oma pikkuinen sisäänkäyntimme viime kesältä muuton aikoihin.

Uusi koti mahdollisti myös oman joulukuusen hankinnan ja koska joulu päättyi vasta perjantaina Nuutin päivänä, päätin aloittaa blogin joulukuusemme kuvalla. Olen vain pari päivää myöhässä!

Neljäntenä adventtina, vanhalla kameralla.

Tänään, uudella kameralla.

Huoh. On vähän haikea luopua kuusesta nyt kun joulu on ohi, mutta ehkäpä tämän blogin kirjoittaminen piristää arjen keskellä! Ja lisäksi: ei ensi vaan tänä vuonna hän saapuu lailla ystävän!


<meta name="pinterest" content="nopin" />