perjantai 13. huhtikuuta 2012

Avainlimetti-piirakka ja mantelikoreja

Lupasin edellisessä postaukssani postata tänne pääsiäisen kahvipöytään leipomani piirakan reseptin. Kyseessä on siis oikea klassikko, key lime pie, joka on niin simppeli kuin voi vaan olla. Eihän se tietenkään miksikään avainlimetiksi käänny, vaan nimi tulee limetti lajista, jota kasvaa erityisesti Florida Keysissä. Ainakaan meidän lähikaupoista ei noita tiettyjä limettejä saa, joten tavalliset vihreät kelpaavat hyvin. 

En ole tutkinut kuinka paljon eri reseptit vaihtelevat, mutta omani olen napannut joskus Stockmannin kuvastosta! Veikkaan, että reseptit ovat melko samanlaisia, sillä pohjan lisäksi ainoat vaadittavat ainesosat ovat limetit, kananmunankeltuaiset ja kondensoitu maito. Minä teen valkuaisista yleensä vielä marenkikerroksen kakun päälle, mutta yhtä hyvin sen voi jättää tekemättäkin. 

Valmis piiras. Marenki onnistui täydellisesti!
Key lime pie


Pohja:

  • ½ pakettia digestivejä
  • n. 75g margariinia tai voita
Täyte:
  • 4 limetin mehu eli 1 dl (on muuten melko jämpti yleensä!)
  • 2 tl raastettua limetin kuorta
  • 4 munankeltuaista
  • 1 purkki (400 ml) kondensoitua maitoa
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murenna keksit ja sulata rasva. Sekoita pohjan ainekset ja painele vuokaan. 

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Säästä valkuaiset halutessasi marenkia varten. Sekoita keltuaiset ja kondensoitu maito. Lisää limetin mehu ja kuoriraaste. Kaada massa vuokaan ja tasoita. (Alkuperäisessä ohjeessa luki, että pitää toimia nopeasti, sillä massa voi jähmettyä. Minulle ei ole ainakaan koskaan käynyt näin, mutta varoiksi olen silti kohtuullisen ripeä). 

Jos et halua marenkia, paista kakkua 225 asteessa noin 15 minuuttia. Jos haluat marenkihunnun, älä paista vielä, vaan jatka lukemista. 


Hihii, keittiövälineiden väriloistoa jälleen kerran. 
Käytän tässä äidiltä saamaani marenki reseptiä. Neljästä valkuaisesta tulee tosi paljon marenkimassaa, joten usein tehdään lisäksi tavallisia marenkeja ylijäämästä. Tätä marenkireseptiä voi samoilla määrillä käyttää ihan muutenkin. Paistolämpötila tosin on hieman eri kuin kakulla.

 Marenki

  • Neljä munanvalkuaista
  • 2,5 dl sokeria
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri. Ohjeen mukaan sokeri lisätään vähitellen, mutta sillä ei hirveästi minun kokemuksen mukaan ole väliä. Äiti kai laittaa kaikki heti sekaisin. Vatkaa, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Vaahdon tulee pysyä muodossaan, jos siitä tekee kekoja. 

Laita marenkimassa pursotin pussiin (tavallinen muovipussi käy hyvin) ja pursota marenki kakun päälle haluamallasi tavalla. Paista kakku 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Pursota loput marengit uunipellille ja paista 150 asteessa 25 minuuttia. Tällöin marengit jäävät sisältä ihanan tahmeiksi. 


Marengin voi pursottaa päälle miten vain. Joskus olen vain pläästinyt sen kakun pinnalle ja sekin näytti hauskalta.

Tuskallista: tätä sai maistaa vasta seuraavana päivänä... 

Kakkua kannattaa vähän tarkkailla, ettei se pala liikaa. Marenkikuorrute saa pinnalta vähän ruskistua. Se jää alta vaahtomaiseksi ja pehmeäksi, mutta niin sen kuuluukin. Tämä kakku on yksi suosikeistani, koska se on niin helppo tehdä. Lisäksi siitä on kätevä tehdä myös gluteeniton versio, kun käyttää pohjassa gluteenittomia keksejä. 

Namnam! Marenki  tasapainottaa kivasti limetin kirpeyttä. 


Bonus-repsetinä laitan tänne myös äidin tekemien mantelikorien ohjeen. En ole itse kokeillut tehdä näitä, mutta varmasti joskus kokeilen! Kuulemma Kaj Franckin Luna-kulhot ovat näiden tekemisessä hyviä. Lisäksi kannattaa tehdä muutama ylimääräinen mantelikori, koska ne hajoavat herkästi. 

Kahdeksaan mantelikoriin tarvitset:

  • 100 g mantelirouhetta
  • 100 g voita
  • 110g sokeria
  • 2-3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 rkl kermaa

Sekoita kaikki aineet kattilassa ja kuumenna kunnes voi on sulanut, mutta älä keitä.

Levitä noin 1 rkl taikinaa pellille.Tasoittele sitä vähän leveämmäksi, mutta uuni kyllä levittää paistamisen aikana. Eli pellille mahtuu vain 4 kerrallaan.

Paista levyjä 175 asteessa noin 12 minuuttia eli kunnes ovat kullanruskeita.

Odota minuutti pari uunista ottamisen jälkeen ja irrota sitten levy hyvin ohuella lastalla, kun se on vielä lämmin. 
 Levyt voivat levitä niin paljon, että niitä täytyy ensin irrotella toisistaan.Aseta pyöreäpohjaisen pienen ylösalaisin olevan jälkiruokakulhon päälle ja painele varovasti hiukan kuppimaiseksi.

Korit kovettuvat hetkessä ja ovat melkein heti käyttökelpoisia, mutta ne voi tehdä aikaisemminkin, kunhan löytää "turvallisen" paikan niiden säilytykseen. 





Herkullista viikonloppua!

13 kommenttia:

  1. Heips!

    Pääsiäisenä olisi oikeastaan pitänyt laittaa jätskipalloja, mutta jätskikauhani ei ole paras mahdollinen.

    Terv Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pääsiäismunat puuttui! No, onneksi oli noita suklaamunia sitten vähän liikaakin.

      Poista
  2. Oi mitä herkkuja! Tuo limepiirakka menee ainakin kokeiluun, ihanan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! On helppoa ja herkullista.

      Poista
  3. Täydellinen marenkikuorrute! Vau! Itse en ole kirpeiden makujen ystävä ja siksi en ole koskaan tullut tehneeksi lime/sitruunamarenkipiirakkaa, oon vähän pelännyt, etten sitten tykkäisikään... Ehkä mun pitäisi maistaa tätä sun pravuuria joskus, kun se on kuitenkin takuulla hyvää! ;) Mantelikorit nään jo ensi kesänä meillä jälkkäripöydässä mansikoiden ja jätskin kera, mmm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo on kieltämättä vähän kirpeää. Tehdään joskus niin, että tarjoan sulle joskus tuota ja sitten jotain toista kakkua myös, jos tuo ei miellytäkään!

      Mantelikorit sopivat teidän kauniiseen kesämiljööseen loistavasti.

      Poista
    2. Joo, kyllä mulle sopii tämä kahden kakun suunnitelma, hihhii :D

      Poista
  4. Tätä mun pitää ehdottomasti joskus kokeilla! Täältä saa muuten kaupoista "key lime" -nimellä myytäviä minikokoisia limejä. Olen ajatellut testata, onko niissä jotain muuta eroa kuin koko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sitten onko niissä eroa! Kuulemma ainakin vanhempieni Nykissä syömä key lime maistui samalta, kuin täällä. Ja kerro myös jähmettyikö massa itsestään. Haluaisin tietää, onko täällä raaka-aineet jotenkin erilaisia. Ei sillä, että minua haittaisi se, ettei piirakka jähmety ilman paistamista.

      Poista
  5. Hei Karkkis!

    Näin vapun aaton-aaton-aaton-aaton iltana päätin tarjota jälkkäriksi vadelmarahkaa, ja löysin blogistasi mantelikorien ohjeen. Kaapista onneksi löytyi iso pussillinen mantelirouhetta. Siispä tulikin aika hieno jälkiruokatarjoilu: vadelmarahkaa mantelikorissa ja päällä muutama vadelma koristeeksi. Kyllä isännän ilme heti paljasti, että tästä tulee suksee!
    Korit eivät ehkä olleet aivan niin täydellisiä, kuin äitisi tekemät, mutta aika monta onnistui kohtuullisesti. Annoksesta tuli kolme pellillistä, eli kaksitoista mantelikeksiä. Ensimmäinen pellillinen jäi suoriksi, myöhästyin hiukan irroittamisesta, ja keksit ehtivät jäähtyä liikaa. Seuraavien pellillisten kanssa olin tarkkana, ja koreja syntyi. Niitä oikeita kulhojakin löytyi kaapista muutama. Hyviä ovat kuitenkin kaikki keksit, joten hukkaan ei mene murustakaan.
    Mantelirouhepussin kyljessä huomasin mantelileivän ohjeen. Siispä toteutin senkin. Eli perjantai-illan menuksi tuli: hedelmäinen salaati, mantelileipää ja tomaattikeittoa, jälkiruoaksi vadelmarahkaa mantelikorissa ja kahvi. Hyvältä kuulostaa, vai mitä? Ja sitä se olikin!
    Aika mantelista tosin, mutta onneksi ne ovat terveellisiä ja sisältävät paljon hyviä rasvahappoja sekä hivenaineita.

    Kiitos reseptistä ja Iloista Wappua!
    t. Helmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä hyvältä menulta! Hauskaa, että kokeilit tehdä mantelikoreja. Ne sopivat hyvin vappuun, vaikka sitten aaton-aaton-aaton-aatoksi.

      Poista
  6. Nonnih, nyt on limettipiirakka leivottu ja melkein kokonaan syötykin: oli aivan älyttömän helppotekoista ja hyvää! :)

    Levitin ohjetta eteenpäin blogissani, ja laitoin linkin tähän siun postaukseen. Toivottavasti et pahastu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, että tykkäsit! Ei haittaa, saa linkata. :)

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.