maanantai 21. toukokuuta 2012

Terveiset Perugiasta!

Blogissa on ollut kohta viikon hiljaista, koska olemme olleet matkoilla. Kävimme ystäväni Nooran luona Italiassa, Perugiassa, jossa hän on viettämässä välivuotta. Reissu oli tervetullut katko melko hektisen arjen keskellä. (Tosin tänään minulla alkoivat kesätyöt, joten hektisenä se jatkuu jälleen...) Ja kyllä oli kivaa! Varsinaisen matkapostauksen haluan tehdä ajan kanssa, mutta laitan tähän muutamia makupaloja ja matkamuistoja. 

Miehet kuvassa eivät liity matkan tapahtumiin.
Matkailu avartaa ja joskus oppii myös uutta omasta kulttuurista. Noora oli huomannut Italiassa asuessaan, että Suomessa on vahva "terveisten lähettely -kulttuuri" verrattuna moniin muihin maihin. Italian kielessä ei esimerkiksi ole järkevää ilmaisulle "lähettää terveiset". Englannin "give my regards to someone" taitaa myös olla vähän turhan hienostelevaa kieltä. Suomessa taas lähetetään terveisiä milloin mistäkin ja kenellekin. Terveiset voi lähettää vaikkapa Italiasta, saunasta ja niin edelleen. Tässä asiassa saa ainakin olla ylpeä suomalaisuudesta, sillä minusta tapa on hauska ja tuo usein hyvää mieltä! 

Nainen kuvassa liittyy matkan tapahtumiin.
Koska aikaa oli rajllisesti, mitään suurta shoppailukierrosta en ehtinyt tehdä, mutta jotain pientä kivaa tarttui mukaan. Löysin esimerkiksi kassin, jollaisen olin nähnyt jo jokin aika sitten jossain sisustuslehdessä ja katsonut sitä kaiholla. Suomessa sellaisia sai kuitenkin vain tietystä liikkeestä Helsingistä. Mikä tuuri, että samanlainen tuli vastaan juuri Perugiassa! Nyt ihana laukku on lisäksi matkamuisto. Laukun lisäksi ostin huivin ja kaikennäköistä syötävää, esimerkiksi Perugian kuuluisaa Bacio-suklaata. Jotta en spoilaisi tuliaisia, en viitsi laittaa tänne kuvaa kaikista tuomisista.

Olen näköjään hullaantunut värikkäisiin ruutuihin. Nyt on joka huoneessa jotain vastaavaa! 

Vaatteissa sen sijaan jyräävät pallot. Keltaista on viime aikoina ilmestynyt vaatekaappiini enemmän ja enemmän!

En malta odottaa, että ehdin paneutua matkakertomukseen. Reissu oli todella ikimuistoinen! Erityiskiitos Nooralle opastuksesta ja ravintovinkeistä!

8 kommenttia:

  1. Heips!

    Ihana laukku, ihana huivi ja tietysti TERVEISIÄ täältä syntymäkaupungista!!

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Eikö vaan olekin ihan minun tyylisiäni?

      Poista
  2. Nopsaan olet jo ehtinyt toipua matkasta bloggailun pariin! Kiitos teille vielä ihanasta seurasta täällä sekä hienoista valokuvista. Oli kiva katsella, mitä te olette halunneet kamerallanne tallentaa muistoihin. :) Seuraavia bloggauksia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko toipua kun alkoi työt! Tosin olin varma, että ekan päivän jälkeen olen ihan poikki, mutta yllättäen energiaa riittikin bloggailuun.

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin ja terveisiä kiertopalkintolasta. Yksi sellainen on tulossa sinun suuntaasi:
    http://susannantyohuone.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Hei Karkkis!

    Kiva kuulla, että Italian matka oli piristävä ja onnistunut, ja että ehditte olla myös Perugiassa Nooran seurana ja opastettavana.
    Kauniita ostoksia on mukaasi tarttunut. Sattumalta, ohimennen löytynyt ostos onkin usein sellainen, josta on todella iloa ja josta nauttii.

    Oikein mukavaa ja antoisaa jatkoa alkaneelle kesätyöllesi!
    Onnea hienosti suoritetun opiskeluvuoden johdosta!

    T. Helmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perugia ja Nooran opastukset oli reissun paras osa! Se on totta, että usein yllätysostokset muistaakin parhaiten.

      Kiitos toivotuksista! Opiskeluvuosi ei ole ihan vielä päätöksessä, mutta ei paljon puutu.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.