keskiviikko 1. elokuuta 2012

Uusin tärkeä turhake

Olen ennenkin kirjoittanut keittiön turhakkeista ja niiden tarpeellisuudesta. Kesällä keittiön laatikoihin on taas kulkeutunut vempaimia, joita ilman periaatteessa tulisi toimeen, mutta jotka oikeasti on kuitenkin älyttömän käteviä.  Yksi tällainen on mansikanperkaaja, joka pääsi tänään tosi toimiin, kun ostin torilta viisi kiloa mansikoita pakkaseen. Seuraavaksi aloitankin mainospuheet. 

Presenting: The Joie strawberry huller. 
Tekeekö mansikoiden kantojen poistaminen elämästäsi vaivalloista, yksitoikkoista ja hankalaa? Jokakesäinen riesa on täällä taas: jotta saisit terveellisiä ja maukkaita kotimaisia mansikoita, sinun on revittävä niistä rontit pois. Sormet murskaavat mansikoiden vitamiinipitoisen hedelmälihan ja kynsienalustat värjääntyvät inhottavan punaisiksi. Niitä saa hangata puhtaaksi  kynsiharjalla ja saippualla, eivätkä ne silti puhdistu. 

Mutta ei hätää: nyt voit ostaa mansikankannanpoistajan ja helpottaa elämääsi huomattavasti. Enää sinun ei tarvitse huolehtia kynsistäsi tai siitä, että mansikat pusertuvat sormissasi muusiksi. Mansikoidenperkaaminen tuntuu lastenleikiltä ja puuhassa viityisi vaikka tuntikausia, kun käytössäsi on Joien mansikankanperkaaja. Todellisuudessa homma hoituu käden käänteessä, eikä sinun enää tarvitse käyttää aikaa tähän vaivalloiseen, yksitoikkoiseen ja hankalaan tehtävään kuin hetki!

Sahalaitainen reuna upotetaan kannan alle ja pyöräytetään. Todella helppoa!
Vakavasti ottaen voin sanoa, että tuo kapistus on ihan oikeasti kätevä ja helpotti homma kummasti. Minulla meni mansikoiden perkaamiseen alle tunti ja kädet puhdistuivat helposti. Siinä samalla vain aloin miettiä, miten mahtavan ostos-tv- mainoksen tästä kapistuksesta saisi. Siinä näytettäisiin, miten käsin perkaamalla marjat musertuisivat dramaattisesti piloille. Jos taas kantoja poistettaisiin jollain muulla vempeleellä, käsiin tulisi haavoja ja muuta dramaattista. Yleensä ostos-tv:n mainokset pikemminkin syövät tuotteen uskottavuutta kuin herrättävät luottamusta, mutta toivottavasti tällä postauksella ei kuitenkaan ole sellaista efektiä. 

Homma hoidettu!
Mansikanperkaajan sain äidiltä muuten vaan, mutta alla olevat vempaimet sain osanan syntymäpäivälahjaani. Nekin näyttävät varsinaisilta turhakkeilta, mutta pääsevät varmasti pian testiin meidän ruokapöydässämme. Arvaatko mitä niillä voi syödä?  

Mitä kapistuksia lienevät?

12 kommenttia:

  1. Ha-haa, tiedän! Oon itekin antanut moiset lahjaksi joskus. Siis maissintähkänpitimet. Ja mitä mansikanperkaamiseen tulee, niin fiskarsin kuorimaveitsen kärki toimii todella hyvin myös. Siitä saiisi vaan siihen ostos-tv-mainokseen ne kaikki haavat helposti. Kiva posti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä! Heti oikea vastaus. Kuorimaveitsen kärki varmaan on kyllä ihan toimiva, mutta voin vain kuvitella ne tuskaiset ilmeet mainoksessa, kun sillä iskee sormeen. Sitten on elämä pilalla.

      Poista
  2. Eikä tässä vielä kaikki! Ostin tänään teille neljännet maissintähkäpitimet kun astiakaupassa oli tällä kertaa myös vihreitä!

    Vauhdikas teksti!

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten saatoin unohtaa tuon "eikä tässä vielä kaikki"-jutun. Noh, hyvä kun muistit ja vielä teit kunnon lisäyksen, eli pakettiin ei kuulukaan vain kolmea maissintähkänpidintä vaan neljät.

      Poista
  3. Mansikoiden perkaamiseen käy tosi hyvin myös teelusikka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se ei edes haavoita sormia kovin helposti. Mutta siinä toisaalta ei ole terävää reunaa, kuten tässä mansikanperkaajassa. (Jotain parempaa piti tästä tuotteesta nyt keksiä...)

      Poista
  4. Hehee, loistavaa ostoskanavakamaa!

    Minä vähän naureskelin, kun anoppi antoi maissintähkänpitimet käteeni, mutta yllätys oli melkoinen, kun havaitsinkin niiden oikeasti olevan ihan paras keksintö! Aion hankkia sellaiset meillekin.

    Joten ehkä uskon, että myös mansikanperkaaja on hyödyllinen kapistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos. Mulla voisi olla komea ura edessä mainostenkeksijänä.

      En ole vielä kokeillut maissintähkänpitimiä, mutta koska maissi on herkkuani, voin vaan kuvitella kuinka paljon siistimmiksi herkkuhetket muuttuvat, kun ottaa ne käyttöön. Maissintähkästästäkin olisi ainesta moneen hankalaan, sotkuiseen ja noloon tilanteeseen ilman maissinpitimiä.

      Poista
  5. Turhakkeet on juurikin nautintoja varten :D. minullakin on muutama turhake kaapissa, :D mutta elämä olisi paljon paljon tylsempää ilman niitä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Pientä luksusta ja piristystä arkisiin juttuihin!

      Poista
  6. Ei toi kannanpoistaja oo turhake!!! :D Meillä tolla vempaimella poistetaan aina tomaateista kannat. Niitähän ei pitäis syödä, kun torjunta-aineet tms. kuulemma kerääntyy just kantoihin. Kannan kun poistaa tolla niin tomskut on helppo lohkoa, viipaloida tai paloitella haluamallaan tavalla, eikä tuu myrkkyjä lautaselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! Taidanpa käyttää vempainta jatkossa myös tomaattien kantojen poistoon. Kiitos vinkistä! :D

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.