sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Matkamuistoja

Hesarin Kuukausiliitteessä oli jokin aika sitten kriittinen kirjoitus nykyajan valokuvauskulttuurista ja siitä, miten kännykkäkameroilla otetaan jatkuvasti kuvia milloin mistäkin (turhasta) tilanteesta. Mielestäni artikkeli oli kovin kyyninen. Myös matkoilta otetut kuvat kyseenalaistettiin ja itsensäkuvauttamisesta nähtävyyksien edessä kirjoitettiin alentuvasti. Ainakin minä sain jutusta siis tällaisen kuvan, voi olla ettei se ollut tarkoitus.

Kännykällä kuvaamista en juuri harrasta, mutta matkoilla otamme kuvia juuri niin, että poseeraamme jotenkin hassusti tai nätisti hymyillen nähtävyyksien edessä. Miehen käsivarsi on myös juuri sopivan mittainen kuvauttamaan meidät yhdessä kuvan reunaan (esimerkkejä postauksen loppupuolella). Minusta jälkikäteen ne kauniit postikorttimaiset maisemakuvat matkoilta ovat niitä tylsimpiä. Yleensä niistä kuvista jää rakkaimmat muistot, joissa itse pällistelee enemmän tai vähemmän onnistuneella ilmeellä sen kuvatuimman nähtäävyyden edessä. Kuvat auttavat aktivoimaan juuri minun muistojani kyseisestä kohteesta tai matkasta. Minä ainakin kuvia katsoessani muistan paljon siitä, mitä ennen, jälkeen tai kuvan ulkopuolella tapahtui.

Ifolorin kuoret ovat aivan ihania! Anoppi tilaa aina kuvia sieltä, siksi päädyimme kyseiseen firmaan.

Siksipä päätimme vihdoin tilata vanhoja matkakuvia myös paperiversioina. Olimme ostaneet jo kesällä Ikeasta kaksi yksinkertaista kehystä, joihin kuvia oli tarkoitus laittaa. Kuvien tilaaminen vähän venähti, mutta viime viikolla saimme sen lopulta aikaiseksi. Ifolorilla oli vieläpä sopivasti joku tarjous, joten pääsimme myös halvalla. 

Kehyksistä saa valittua mustan tai valkoisen taustan. Päädyimme mustaan, sillä se korosti valokuvia paremmin. 

Päätimme tilata jokaiselta tekemältämme matkalta aina yhden kuvan. Jotenkin piti myös merkitä mistä kuvat ovat. Minulla välähti heti, että nytpä toteutan haaveeni ja hankin sellaisen vanhanaikaisen koho-Dymon! Sellainen taitaa löytyä melkein joka toiselta bloggaajalta, enkä ihmettele. Sen lisäksi, että kohokirjaimissa on jotain nostalgista, on niiden painaminen samalla tavalla tyydyttävää, kuin kuplamuovin paukuttelu. 

Kierros ja naps! Ai että näitä oli hauska tehdä! Tosin kyllä käsi vähän väsyikin.

 Ikean tuotteiden mukana saa sellaisen semi-DIY-onnistumisentunteen (jos siis onnistuu). Kehyksen mukana tuli rautalankaa ja kiinnitysklipsit, eli langan pituutta ja roikkumiskohtaa pystyi itse säätämään. Se oli suhteellisen helppoa, mutta kuitenkin sen verran haastavaa, että olin ylpeä kun lopulta onnistuin saamaan rautalangan sopivan mittaiseksi ripustamista varten. 

Korupihdit ja kuvallisen ohjeet, niillä piti pärjätä.

Taulut päätyivät kirjoituspöytäni yläpuolelle. Seinä oli täysin tyhjä ja siinä oli edellisten asukkaiden Lack-hyllyjen jättämiä rumia jälkiä. Ne peittyivät taulujen avulla ainakin osittain ja seinästä tuli muutenkin ihan kivan näköinen. Hieman lisää valoa kuvat ehkä kaipaisivat, mutta kyllä niitä kelpaa näinkin katsella. Vaikka kehykset tulivat nyt täyteen, liimasin dymo-laput kuviin enkä taustaan, joten niiden paikkoja voi tarvittaessa vaihtaa. Vaakakuvat ainakin mahtuvat päällekkäin, jolloin lisätilaa saa ainakin kuvalle tai kahdelle. Sitten voikin ostaa jo lisää kehyksiä. 

Nyt voi työskentelyn lomassa muistella lomamatkoja ja vaikka haaveilla seuraavista!
Ajattelin laittaa tähän huvikseni myös nuo kuvat kaikista reissuistamme. Suurempia jaarituksia en niistä kirjoita, mutta kuvateksteihin jotain pientä. Olemme tehneet yhdessäoloaikanamme suurinpiirtein yhden tai kaksi reissua per vuosi. 

Pariisi 2007. Tämä oli eka ulkomaanmatkamme. Olimme olleet reilun vuoden yhdessä ja menneet juuri kihloihin (ei siis kuitenkaan Pariisissa). 
Tanska 2008. Olimme siis pyöräilemässä ympäri Tanskaa, enkä muista tarkkaan mistä kuva on otettu. Mies muistaisi, sillä hän toimi matkanjohtajana. Nämä on näitä miehen ottamia "käsikuvia".
Kylmäpihlaja 2008. Tämä ei ollut varsinainen matka, sillä minähän olin tuolloin töissä majakalla. Paikka on kuitenkin minulle tärkeä, joten halusin sieltäkin yhden kuvan.
Gotlanti 2009. Tämä oli meidän "ensimmäinen häämatkamme" viikko häiden jälkeen. En olisi ikinä uskonut lähteväni telttailemaan häämatkalle...

New York 2010. Tämä oli se "toinen häämatka" ja edelleen yksi suosikkikohteistani ikinä. Miehestä on reissulta  monta kuvaa, jossa lukee opaskirjaa. Tässä Flatironin edessä. 
Sveitsi 2011. Tämä kuva on Montreuxista. Olimme maan sisäisellä interrail-matkalla ja kävimme (lähes) kaikilla kielialueilla. Tämä kuva ei näytä kovin Sveitsiläiseltä, eihän?
Perugia 2012. Tästä matkasta voi lukea enemmän täältä ja täältä. Kuvan katu on ollut alunperin akvedukti!
Tukholma 2012. Tämä kuva onkin jo ollut blogissa, täällä. Miehen ekat kahvikokeilut menossa muuten.
Semmoisia matkoja olemme siis yhdessä tehneet. Kaikki ovat olleet omatoimimatkoja ja vähän vuorotellen ollaan niitä suunniteltu. Mies esimerkiksi suunnitteli nuo pyöräilyreissut ja minä taas vastasin New Yorkin ohjelmasta. Saa nähdä mihin seuraavaksi suunnataan! 

12 kommenttia:

  1. Siinä on nyt seinällä hauska kuvahistoria matkoistanne. Hyvältä näyttää. Musta tausta on hyvä kontrasti.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin musta on hyvä kontrasti. Valkoinen teki tauluista jotenkin sekavia.

      Poista
  2. Kiva idea tuollainen matkakollaasi. Jos tosin jatkatte samaa tahtia, tarvitset pian kuvia varten jo yhden kokonaisen seinän.:)

    Onneksi en lukenut tuota HS:n juttua, kuullosti juuri tylsän ivalliselta ja ylimieliseltä. Minusta on kivaa ottaa monenlaisia kuvia: niitä ns. kunnon kuvia järkkärillä. Niitä, joita sitten voi teettää/lähettää sukulaisille ja kavereille jne. Sitten on niitä kuvia, joita ottaa esimerkiksi blogia varten tai ihan vaan vaikka siskolle lähetettäväksi. Niiden kuvien tarkoitus ei olekaan säilyä vuosia muistona. Sen sijaan tarkoitus on vaikkapa tehostaa omaa kertomusta kuvalla.

    Olen kanssasi myös täysin samaa mieltä siitä, että maisemakuvat, vaikka kuinka onnistuneita olisivatkin, ovat tylsiä ja jäävät esimerkiksi valokuva-albumissa vähimmälle huomiolle. Sen sijaan jos kuvaan oon päässyt vaikka puolet kasvoistani tai poikaystävän jalka tms, on kuva heti paljon kiinnostavampi ja tärkeämpi. Silloin Thaimaan golfkenttä ei ole enää mikä tahansa kenttä, vaan se, millä me olemme olleet. Alma was here!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kohta ostetaan Ikea tyhjäksi näistä kehyksistä.

      Minusta nykyään kuvien arvo ei ole laskenut, vaan niiden merkitys on vaan ehkä muuttunut. Nykyään on mahdollista tehdostaa kertomusta vaikka sillä kuvalla, mikä on minusta hyvä juttu. Toisaalta yksittäinen valokuva ei ole ehkä niin arvokas kuin joskus ennen vanhaan.

      Nimenomaan, puolikas naama tai joku jalka ja kuva on heti albumimateriaalia!

      Poista
  3. Tosi vaikea olisi valita: YKSI kuva per matka! Mutta viisasta!

    Olen huomannut ihan saman: vaikka olisi kuinka upea kuva tärkeästä nähtävyydestä, se jättää kylmäksi jos matkaajat eivät ole samassa kuvassa. Ja paras on jos matkaaja on jotenkin hauskasti siinä.

    Minä olen päätynyt tekemään Ifolor-kuvakirjoja matkoiltamme. Siis YKSI KIRJA per matka!

    t. VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ollut helppo valita! Osittain siksi se kestikin niin kauan.

      Hienoja kuvia vaikkapa Eiffelin tornista voi kuka tahansa Googlettaa nykyään ja silloin siinä ei ole mitään persoonallista.

      Matkakirjat kuulostavat myös hienoilta!

      Poista
  4. Minä luin sen jutun silloin. Minusta se oli todella nolo, ja ihmettelin, että laatulehdessä viitsivät edes julkaista. Jos se olisi ollut edes jonkun mattimeikäläisen kynästä, sen olisi ymmärtänyt, mutta kirjoittaja oli ammattikuvaaja. Tuli lähinnä sellainen olo, että hän vaan nosti itseään muiden yläpuolelle. Ihan kuin kuvaamisen oikeus olisi vain ammattilaisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, etten ollut kuvitellut asiaa, vaan jutussa oli tosiaan jotain pielessä! Ylimielisyyttä jutussa tosiaan riitti. Ehkä nykyinen kuvauskulttuuri on saanut hänet kokemaan itsensä uhatuksi. Mene ja tiedä.

      Poista
  5. Sama täällä, meilläkin on reissuilta kuvat joissa poseeraamme yhdessä tai vuorotellen eiffel-tornin tai muun nähtävyyden edessä. Otetaanhan niitä kuvia tietysti ilman ihmisiäkin,mutta kuvia teettäessä mulla on pääpaino sillä, että ME oltiin reissussa eikä että albumiin valitut kuvat ovat teknisesti hyviä ja julistetasoa.

    Kivoja tauluja teit! Vastaavanlainen olisi joskus kiva toteuttaa itsekin, mutta toistaiseksi täältä on seinätila loppu...

    VastaaPoista
  6. Hyvä, että moni on samaa mieltä kanssani: hassut kuvat ihmisillä ovat taidokkaita maisemia tärkeämpiä ja rakkaampia muisotja!

    Kiitos, meillä oli onneksi vielä seinätilaa, mutta kovin paljon sitä ei enää ole. Tämä seinä oli semmoinen, jossa oli hirveitä jälkiäkin niin nekin osittain peittyivät.

    VastaaPoista
  7. Reissukuvia seinälle ja arki tuntuu siedettävämmältä! Ainakin niinä päivinä, kun kaukokaipuu ja haiku iskee. Itse kannan painavaa kameraa joka reissulla mukana, ja kameran roudailua vierestäseurannut reissukaveri päästi ilmoille ihan fiksun idean: jos lopettaisikin kuvaamisen ja ressaamisen niin kokisiko enemmän? Ehkä. Kokeilin yhtenä iltana. Mä näen reissut ja tän maailman niin pitkälti kameran kautta, että raahaan tuota rötisköä mielelläni kaikkialle.

    Suurennutin muuten ison merikuvan Ifolorilla ja pistin sen valkosiin kehyksiin: mikä rauhottava vaikutus sillä onkaan kun se roikkuu työpöydällä kaikkien keskeneräisten projektien yläpuolella ihan kun todeten että tässä ei oo oikeasti mitään hätää. :D

    Hieno postaus! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan tuokin totta, että joskus jotkut asiat voivat jäädä kokematta jos vaan kuvaa. Minä yritän aina tehdä vähän molempia, sekä olla vain että kuvata. Tämä sopii minulle, koska minä taas tarvitsen välillä sitäkin aikaa, kun ei ole kameraa. Mutta jos itse elää vahvasti kameran kautta, niin miksei kuvaisi vaikka koko ajan!

      Merikuvan suurennos kuulostaa hyvältä! Kuva on varmasti rauhoittava arjen keskellä.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.