perjantai 12. lokakuuta 2012

Syksyn väri-inspiraatiota

Koulustapaluu näkymät.
Kun tulin eilen koulusta (ts. yliopistolta) kotiin, katsahdin sisäpihalla ylös ja havahduin siihen, että kauniin keltaiset vaahteranlehdet ovat alkaneet harventua. Ylläoleva maisema näytti niin kauniilta, että päätin kipaista hakemassa sisältä kameran ja räpsiä vähän syyskuvia. Vielä kun ehtii siis. 

Keltaista, lemppariani!
Eilen oli melkein ensimmäinen vähän jopa syksyisen kirpeä päivä. Paljon on satanut, joten syksyn kuulaudesta ei ole saanut kovin paljon nauttia. Eilen oli siis hyvä päivä ottaa kaikki ilo siitä irti. 

Meidän ikkunat kurkistelevat tuolla villiviinin takana.
Minua vähän harmittaa, etten ole dokumentoinut villiviinin vaiheita vuoden aikana. No onneksi nyt voin aloittaa! Se on mielestäni upea kasvi. Nuo kuivuneetkin oksat ovat oikeastaan aika kauniita. Tosin minun on pitänyt vähän yrittää työntää köynnöstä keittiön ikkunan edestä pois, koska muuten yrtit eivät saa tarpeeksi valoa. Lisäksi meillä on talvisin paljon valoisampaa kuin kesällä, kun lehdet eivät estä valoa. En silti luopuisi villiviinistä, sen verran kaunista katsottavaa se on. 

Kuvauskikka: kuvaa ikkunan läpi niin saat kauniin utuisia kuvia.
Naapuritalon muurissa kasvaa myös villiviiniä. Meidän seinän köynnös on ruskan myötä muuttunut moniväriseksi, mutta naapurissa se on upean syvän punainen. Minusta se näyttää erityisen hyvältä haalean mintunvihreää seinää vasten, kun taas lämpimän keltaiseen sopii paremmin kirjavat lehdet. 

Muuri näkyy meidän ikkunasta, joten tätäkin villiviiniä saa ihailla päivittäin.
Innostuin kävelemään myös Puolalan puistoon ihailemaan syksyisiä maisemia. Osa puista tosin oli vielä aivan vihreitä, mutta alla oleva tammi oli värjäytynyt kauniin vihreän keltaiseksi. On se vaan hienoa, että lehtien putoaminenkin voi olla näin kaunista! 

Vihreiden ja keltaisten lehtien yhdistelmä on mielestäni erityisen herkullinen.
Iso-Puolalan syystunnelmia.
Eilen kun poljin kaverini luokse, huomasin ensimmäistä kertaa tänä vuonna myös sellaisen jännän syksyn tuoksun. Se tulee varmaankin jotenkin maahanpudonneista lehdistä ja niiden lahoamisesta, mutta se on silti hyvä tuoksu. Sellainen maanläheinen, sitä on vaikea kuvailla. Tuoksuttelin sitä kun poljin keskustan liepeillä puistomaisemissa. 

Keltaisen sävyjä. Oikeastaan tykkään eniten sellaisesta hiukan vihertävän keltaisesta, mutta kyllä näissä syksyn lämpimissä sävyissäkin on oma viehätyksensä. 

Hauska kontrasti: punaiset lehdet ja nuori nurmikko. Kuva olisi ollut vielä herkullisempi, jos lehdissä ei olisi ollut noita harmaita pilkkuja. 

En hirveän ahkerasti viitsi luutia lehtiä pois, koska minusta ne ovat oikeastaan aika hauskan näköisiä. 
Syksyssä on paljon hyviä puolia, vaikka välillä onkin ankeaa kun aamut ovat niin pimeitä ja ulkona sataa. Täytyy yrittää muistaa näitä kauniita syyspäiviä, silloin kun on vuorattava itsensä sadevaatteilla. Ja nauttia kauniista väreistä! 

Vielä kuistin syysilmettä. Syklaamit ovat päässeet koristamaan kuistia omenoiden kavereiksi.

8 kommenttia:

  1. Oijoi, yksi syy siihen miksi käyn täällä vakkaristi lukemassa on Turku. Ahh. Asuin siellä melkein kymmenen vuotta ja nyt aina toisinaan valtaa hurja Turku-ikävä. Onneksi pääsen sinne ensi viikolla! Meillä tulee huomenna mieheni kanssa 10 vuotta ensitreffeistä ja arvaapa missä silloin treffattiin...? Puolalanpuistossa! Sieltä mies nappasi mut mukaansa, sanoi haluavansa viedä mut Ruissaloon kävelemään. Siitä se yhteinen taivallus sit alko :D Mukavaa viikonloppua, sano Turulle ja yliopistolle terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulee välillä ikävä, jos kuitenkin asuit täällä niin kauan! Turku on hieno kaupunki.

      Hauska kuulla treffaustarinanne Puolalanpuistosta! Kaunis paikka tavata.

      Poista
  2. Yritin miettiä ja katsoa monta kertaa mikä kuva olisi herkullisin, mutta en pystynyt päättämään. Kaikki olivat niin herkullisia. Tavallaan en koskaan odota syksyä, koska silloin ihana kesä jää taakse, mutta syksyssäkin on puolensa kun sen oikein oivaltaa.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään osaa valita noista maisemista parasta. Väritkin ovat niin erilaisia! Minä kyllä tykkään syksystäkin, varsinkin jos se on kuulas ja kirpeä.

      Poista
  3. Kaunista! Kuulinkin muualta, että 'Turku on kauttaaltaan keltainen' nyt, ja niin se onkin. Meillä täällä Hämeessä oli kuulasta tänäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan kaunii keltaista. Tosin panin merkille tänään, että jokirannan lehmukset olivat vielä lähes vihreitä.

      Poista
  4. Ihania kuvia taas. Niiiin kaunista. Mieli piristyi taas!

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.