torstai 8. marraskuuta 2012

Kukkia miehelle/ltä


Torstai-iltaa! Kovasti on ollut taas menoja ja kiirettä tällä viikolla, vaikka kiireen piti loppua viime viikolla. Ei siinä koskaan niin käy, vaikka ajattelisi. Onneksi syysväsymys ei ole toistaiseksi iskenyt. Blogia en kuitenkaan ole ehtinyt ajatella. Ärsyttävästi iltaisin on jo niin pimeää, että kuvistakin tulee surkeita. Mutta onneksi räpsäisin viikonloppuna tämän komean kuvan teidän piristykseksenne. 

Viime viikolla mies toi kotiin ylläolevat kukat. Eikös vaan minulla olekin täydellinen mies? No, itseasiassa kukat ovat miehen työkavereilta ja hän sai ne erään esiintymisen johdosta. En valita, vaikka vaimo saakin kukkia näin epäsuorasti. (Oikeasti en pidä kukkien tuomista kovin tärkeänä ominaisuutena puolison valinnassa).

Asetelman värit tuovat vähän mieleen joulun, mutta ei mielestäni liikaa. Juuri sopivasti, että voi alkaa vähän orientoitua, vaikkei koristeita ole vielä esillä. Syksyn kiireiden keskellä on kiva muistaa, että kohta saa alkaa touhottaa jouluasioita ja koristella kotia! 

2 kommenttia:

  1. Jännä kukka tuo violetti pyöreähkö siinä kimpun juuressa. Mikähän se on? Peikonlehti on minusta aina hieno kimpun juuressa.

    Upea kimppu ja tuo tosiaan hiukan joulun jo mieleen niinkuin punainen melkein aina.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on joku koristekaali. Nyt kimpusta on enää jäljellä nuo peikonlehdet ja vähän heiniä. Nyyh. Se alkoi jo haista pahalta...

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.