sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Meenoolippu, paaluulippu... eli matkailijaprofiilini

Joulun jälkeen aivot ovat vielä lomalla (joka onneksi jatkuu vielä viikon!), eikä valmiuksia kovin henkeviin postauksiin ole. Kätevästi sainkin Minnalta matkailuhaasteen, jota voi miettiä tässä kotiutumisen lomassa.   Joulusta on kyllä sanottava sen verran, että hip hei, meidän kuusi selvisi viikon yksinolosta. Kotona ei odottanutkaan ruskea ranka! Jonkin verran vaan oli neulasia lattialla. 

Yhdessä miehen kanssa tekemistämme matkoista olenkin jo kertonut jokin aika sitten, mutta nyt voin analysoida matkojamme vähän eri kantilta. Haasteessa on ideana laittaa alkuun kuva-arvoitus ja sitten vastata  kysymyksiin. Voisin haastaa tähän vaikkapa Turun Tildan, jolta olen saanut matkailuvinkkejä Tukholman reissuumme. Haasteen saavat napata myös muut blogini lukijat! 


Alkuun kuva-arvoitus. Mistä tämä on?


Meinasi unohtua kuva. Olisi ollut aika paha kuva-arvoitus!

Pelottavin lentoyhtiö, millä olemme lentäneet


Emme kyllä ole lentäneet millään kovin pelottavalla yhtiöllä. Pelottavin lentomatkoihin liittyvä tilanne tapahtui välilaskun aikana Pariisissa, kun olimme matkalla New Yorkiin. Mikään kovin pelottava tilanne sekään ei ollut. Istuin syömässä sipsejä ja mies taisi olla hakemassa juotavaa, kun yhtäkkiä kuulutettiin ranskalaisella aksentilla: "Passanger Karkkinen, passanger Karkkinen, please come to desk xxx". Menimme tietysti molemmat, koska etunimeä ei sanottu ja tiskillä meitä sitten kuulusteltiin laukkumme sisällöstä. Onko elektroniikkaa ja ovatko kaikki tavarat omiamme. En tiedä johtuiko tästä, mutta laukkumme tulivat New Yorkiin muutaman päivän myöhässä.

Kuva ei liity yllä kerrottuihin tapahtumiin.
Toinen "jännittävä" tilanne oli myöhemmin paluumatkalla lentokoneessa, kun arvuuttelin kahvikupillisen verran sainko tosiaan kahvia, jota olin pyytänyt vai oliko juoma sittenkin teetä. Päädyin lopulta siihen, että lentoemäntä muisti minun pyytäneeni aiemmin lennolla teetä ja toi ystävällisesti samaa tavaraa. Että näin jännittäviä hetkiä meillä! :D


Suosikki matkakohde

Jatkan samalla linjalla ja sanon, että suosikkimatkakohteeni oli New York. Se oli pitkäaikainen haaveeni ja pääsin sinne vihdoin 2010. Oi! MoMa, The Met, Natural history museum, pilvenpiirtäjät... Minä niin tykkäsin siitä kaupungista! Joku varoitti etukäteen, että elämänmeno tuntuu hengästyttävän vilkkaalta ja kaupungin vilinä ahdistavalta, mutta minä en kokenut sitä ollenkaan niin. Toisaalta pidin myös kovasti Perugiasta, koska siellä pääsi eri tavalla tutustumaan "oikeaan" elämänmenoon ystäväni Nooran toimiessa oppaana.

Empire state buildingin yötä

Mies taas sanoi pitäneensä eniten Tanskan pyöräilyreissustamme, koska pitää niin kovasti pyöräilystä. Ei ihme, että hän halusi lähteä viime kesänä uudestaan sinne. Tällä kertaa matkaseurana oli kuitenkin hänen isänsä. 

Appiukon nappaama kuva, josta minulle tulee paha olo. 

Maapallon laitamilla kaukana kiireestä ja hälystä

Kotisohva, paras paikka. Minun kulmani on tuo vasen ja mies istuu oikealla.
Minä olen niin kotihiiri, että koti tai lapsuudenkoti ovat minulle parhaita paikkoja rauhoittua (jäkimmäinen johtuu ehkä siitä, että voi vähän taantua lapseksi jälleen...). En kaipaa matkoille rauhoittumaan ja mökkiä meillä ei ole. Parhaiten kiireen ja hälyn saa häivytettyä kotisohvalla. 

Toinen kotisohva, jolla muun muassa nukun ollessani lapsuudenkodissa kyläilemässä.

Mieluisin matkaoppaamme

Nniin hyvä matkaopas, ettei tarvitse edes katsettaan nostaa!
Voi miten tylsiä vastaukseni ovatkaan, sillä joudun jälleen palaamaan New Yorkin matkaamme. Löysimme ennen sitä Eyewitness travel guiden, joka oli verraton apu omatoimimatkalla. Olemme käyttäneet kyseisiä kirjoja myöhemminkin uusissa kohteissa, esimerkiksi Tukholmassa. Kirjoissa on selkeät kuvat ja juuri sopivasti faktaa. Lisäksi erityisesti Nykissä hyödynsimme kirjassa olleita kävelykierrosehdotuksia.

Seuramatka vai itsekseen

Olemme tehneet oikeastaan kaikki matkat itseksemme, lukuunottamatta Perugian matkaa, jossa  olimme tapaamassa ystävääni Nooraa. Omatoimimatkat sopivat meille, koska tykkäämme järjestellä ja miettiä asioita itse. Varsinkin mies tykkää suunnitella reittejä ja kohteita. Minä taas päätän, missä museoissa käymme. 


Viime kevään Perugian matka - mukavaa vaihtelua täysin puhtaaseen omatoimimatkailuun. 

 Pahin (ja paras) paikka mahataudin saamiseen

Kumpikaan meistä ei onneksi saa kovin herkästi mahatautia. Varsinaista turistiripulia minulla ei ole tainnut olla kertaakaan. Kotimaanmatkailuun meillä sen sijaan on liittynyt ikäviä mahatauteja. Sain nimittäin kaksi vuotta peräkkäin mahataudin, kun matkustimme miehen isoäidin luo Joensuuhun päin. Toisella kerralla minä sain paljon pahemman taudin kuin mies ja minun mahani oli sekaisin varmaan viikon. Sillä kertaa olimme reissussa junalla ja se oli oikeastaan ideaali matkustusväline siinä tilanteessa, koska vessaan pääsi aina kun halusi. Olen edelleen kiitollinen sille pikkutytölle, joka oksensi junan lattialle, eikä sotkenut lähintä vessaa. 

Ensimmäinen kulttuurishokki

Mitään suurta kulttuurishokkia emme ole matkoilla ehtineet kokea. Ihmetystä on riittänyt aina välillä, mutta ei kai sitä viikossa ehdi kovin suuresti järkyttyä. Edes Sveitsin hinnat eivät juuri hetkauttaneet, sillä olimme varautuneet siihen. Kulttuurit, joissa olemme matkustaneet ovat olleet länsimaisia. Jotain pikku juttuja on ollut, kuten Amerikan yletön muovin kulutus. Olemme myös uudelleen ja uudelleen todenneet, että Suomen LVI-systeemit ovat vertaansa vailla. Positiivinen kulttuurishokki taas olivat Sveitsin mielikuvitukselliset ja EU-direktiivien kantamattomissa olevat leikkipuistot. 

Puutiilistä voi rakentaa vaikkapa veneen. Värikäs ja positiivinen kulttuurishokki.
Kuva on hieman epätarkka, mutta siitä näkee, ettei puisto ole todellakaan mikään standardipuisto!
Ulkomaille muutto

Minulla ei ole koskaan ollut hinkua muuttaa ulkomaille. Mies on ollut Unkarissa vaihdossa ennen kuin tapasimme, mutta sen pysyvämmin hänkään ei ole suunnitellut ulkomaille asettumista. Olen vaan niin nössö, etten haluaisi kovin kauaksi läheisistä ihmisistä. En tiedä onko tämä kovin negatiivinen asia, mutta tuntuu, että nykyään kuuluisi haluta asua ulkomailla. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt olen tyytyväinen tähän. En minä turhaan kutsu itseni himahimpuksi!


Tulipas tästä aika pitkä ja henkevä postaus kuitenkin! Ehkä aivoni ovat palaamassa normaalitilaan. Ilta kuluu varmaankin joululahjojen paikalleen asettelemisen parissa. Niiden helmiä esittelen varmaan ensi viikolla eli ensi vuonna. 

tiistai 25. joulukuuta 2012

Armorikasta syntymäjuhlaa

Vaikka se joulupäivä on se varsinainen juhla, pidän tästä suomalaisten tavasta juhlia (lähes) kaikkea aattona. Ilta on se juhlavin aika. Tosin me juhlimme eilen kyllä koko päivän joulua. Tässä lyhyesti joitain tunnelmapaloja eiliseltä. Tänään on lähinnä rentouduttu. Ja syöty. 

Lapsuudenkotimme ovat parin kilometrin päässä toisistaan, joten voimme kätevästi viettää aattoa molemmissa paikoissa. Jouluateriatkin syödään eri aikoihin, joten saamme varmasti mahamme täyteen. Kodit ovat myös hyvin erilaiset, mutta molemmat tunnelmalliset ja kauniit. 

Joulukuusi 1: Minun vanhempieni kuusi oli tänä vuonna jämäkkä ja terhakka. Ja kirjava, kuten aina.
Joulukuusi 2: Appiksilla on usein pihta, joka sopii heidän vaaleansiniharmaaseen kotiinsa.

Joulupöytä 1: Tämän joulupöydän kruunaa anopin herkullinen makaronilaatikko. Minulle uusi tuttavuus joulupöydässä, mutta aina yhtä hyvää!
Joulupöytä 2: Kalkkunaa, stuffinkia, mätiä ja tuunattua porkkanalaatikkoa. Kuva on keltainen johtuen liiasta porkkanalaatikosta.
Kuusien ja ruokailun lisäksi päivään kuului aattohartaus sekä laulu- ja lahjahetket. Esitimme miehen kanssa yhteislaulujen lisäksi Pikkuoravien joululaulun ja vakionumeromme Twelve days of Christmas -kappaleen.  Tänä vuonna uutuutena oli lyhyet pätkät poikkihuilulla, jota olen vähän soitellut. 

Lahjoja tuli sopivasti ja kyllä minä niiden antamisesta ja saamisesta nautin enemmän kuin näin blogissa kehtaisi myöntää. No, myönsin jo. Kaikki oli rakkaudella mietittyä ja suurimmaksi osaksi tarpeellista tai vähintäänkin kaunista. 

Joululahjahetki 2: Rentoa joulua. Nuo kaikki lahjat eivät ole minulle!

Rauhallista ja riemullista joulua kaikille! 

torstai 20. joulukuuta 2012

Saapuihan hän, lailla ystävän

Äidyin hieman runolliseksi otsikon kanssa, sillä olenhan jo aivan ensimmäisessä postauksessani riemuinnut, että joulukuusi saapuu meille taas jo tänä vuonna! Toki melkein vuosi piti odottaa, mutta nyt meillä on taas kuusi. Toinen yhteinen, minulle ehkä kahdeskymmenes. Pienenä minulla oli aina oma pieni kuusi huoneessani, joka haettiin usein isovanhempieni luota. Edellisessä asunnossa kuusta ei ollut ja aivan pienenä minulla ei ollut omaa kuusta, siksi "vasta" kahdeskymmenes kuusi. 

Kuusi on hiukan vinossa, mutta olen kovin laista sitä suoristamaan. Nätti se kuitenkin on!
Halusin kuusen siitä huolimatta, että vietämme joulun kotikaupungissamme. Paljon vaan vettä jalkaan, niin kyllä se ainakin viime vuonna kesti. Tosin silloin miehellä ei ollut yhtä pitkää lomaa, joten saa nähdä. Tämän viikon olen kuusesta kuitenkin jo kovasti nauttinut. Taisimme ostaa sen samalta myyjältä kuin viime vuonna, Puutorilta tietenkin. 

"Kuusenalusmatto". 
Ylläoleva hehkeä kuva kertoo siitä, että huomasin edellispäivänä, että vanha ja luotettava kuusenjalkamme vuotaa! Pelastin tilanteen ja laitoin kuusen alle jätesäkin ja ihanan Nalle Puh -pyyhkeen. Meillä ei ollut yhtään nättiä joululiinaakaan kuusen alle. Keksin kuitenkin koristella kuusen alustan keittiöpyyhkeillä. Hyvä tyttylöinti vai mitä?

Tämän veikeän ukkelin sain jo joskus ala-asteella. Siinä on vetonaru ja sen kädet sätkivät. Minulla on myös vastaava joulupukki. 
Ajattelin kertoa myös jotain suosikkikoristeistani. Otin lähikuvia joistain vanhoista ja uudemmistakin suosikeista. Pidän siitä, että kuusi on kirjava kuin... no, joulukuusi! Tänä vuonna laitoin paljon erivärisiä pieniä palloja. Koristeet pysyvät melko samoina vuodesta toiseen, mutta aina jotkut jäävät välillä pois ja palaavat taas jonain vuonna uudestaan. 

Tämä kaveri onkin tuttu joulukorttipostauksesta. Tiernapojat on siroteltu ympäri kuusta, Herodes ihan alas. Raidallinen pallo on muistaakseni viime vuonna ostettu. 
Näitä enkeleitä ihailin aina kotona kuusessamme ja kinuin äidiltä niistä muutaman. Nuo läpikuultavat siivet ovat edelleen todella kauniit. Kuva on epätarkka, koska enkeli heilui aina kun hengitin.
Marimekon joulunpinkit pallot ostin siihen aikaan, kun minulla ei ollut omaa kuusta. Pidin niitä kyllä muuten esillä, mutta nyt nostan nämä erityisen iloisena kuusen oksille, kun jouduin odottamana pari vuotta. 

Tämän kuvan päätähti on tuo monenkirjava nauha. Se on isovanhemmiltani ja ihailin sitä kovasti pienenä. Tanssin sen kanssa "Joulunauha-rockia" mamman ja pappan keittiössä niin innokkaasti, että taisin saada sen siksi itselleni. 
Tällä viikolla olen ehtinyt tehdä muitakin jouluvalmisteluja. Leipominen on tältä vuodelta jäänyt näkkäreihin, mutta olenkin keskittynyt muihin mieluisiin asioihin. Eilen pidin perinteiset paketointitalkoot. Jouluperinteisiini kuuluu, että paketoinnin aikana katsotaan ainakin Mutta mitä tapahtui joulupukille? (eli The Santa Clause, mikä on paljon hauskempi nimi, kun sen tajuaa). Lisäksi katson joko Beethovenin tai kuten eilen, Mrs.Doubtfiren. Taattua ysärilaatua siis. Kaikki kolme ovat sopivan aivottomia. Totesin, että Joulupukki-elokuvan ja Mrs. Doubtfiren juoniasetelmat muistuttavat jonkin verran toisiaan, joten tällaista analyysiakin ehdin paketoinnin aikana tehdä. 

Joululahjoja en tietenkään täällä blogissa paljasta, mutta jos ei halua nähdä edes millaisia paketteja tein, niin nyt seuraa spoilereita. Te, jotka odotatte minulta lahjoja, tämä on varoitus!


Miehen perheellä on tapana kirjoittaa paketteihin pieniä runoja, joista voi saada vihiä paketin sisällöstä. Minä en ole niin hyvä runoniekka, että olisin jaksanut tähän perinteeseen osallistua, vaikka siitä pidänkin. Panostan mieluummin visuaalisuuteen. Käytän usein edellisiltä jouluilta säästämiäni lahjapapereita (voi liittyä pihiyteen, mutta selitän tämän ekologisuudella). En toki (yleensä) käytä niitä paketoimiseen sinänsä, vaan teen niistä koristeita. 

Nimet piti peittää, joten kurkkijoille ei  selviä edes lahjan malli. 
Viime vuonna löysin Ruohonjuuresta kauniin värisiä kierrätyspaperista tehtyjä lahjapapereita ja niitä käytin tänäkin vuonna. Ne ovat tosin aika tummia, mutta ainakin koristeet erottuvat hyvin. Tarkoitukseni oli tehdä tällaisia, mutta aika ei riittänyt. Niinpä keksin, että teen paperilumihiutaleita, noita lapsuuden suosikkikoristeita. Ne olivat paljon nopeampia tehdä ja minusta lopputulos on hauska ja yksinkertaisen tyylikäs. 

Koska joululahjoja ei tietenkään voi paljastaa etukäteen, laitan tänne pari häälahjaa. Toinen on viime viikolta ja toinen on jo pian viiden vuoden takaa. Vuonna 2008 ostimme miehen veljelle ja kälylle häälahjaksi kalalautasen, jolle laitoimme pehmoleluhauen huovasta tehdylle salaattipedille. Viime viikon hääpari pyysi lahjaksi kalavuokaa uuniin, joten en voinut vastustaa vanhan lahjaidean kierrättämistä. Koska kyse oli uunivuuasta, luonnollisesti kalan kanssa piti tarjota uunijuureksia, kas näin: 

Kirjolohta uunijuureksilla. "Punasipulit" tekivät annoksesta valmiin. Ja peitin kyllä nuo pakkausmuovit paremmin. 

Hauki salaattipedillä.
Eli jos joululahjaidea uupuu vielä niin, olkaa hyvät ja matkikaa. Kalapehmot ovat aika lystikkäitä, vaikkei niitä kyllä oikein tohdi syödä. 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Rustiikkia meininkiä

En ole erityisesti rustiikin sisustustyylin ystävä, mutta minulla on eräs rustiikkinen resepti, josta pidän kovasti. Haeskelin joku vuosi sitten netistä näkkileivän reseptiä ja törmäsin tähän Jensenin kiusaus -blogin reseptiin. Olen tehny sitä usein joulun alla lahjaksi tai ihan vaan itselle ja nyt iski taas hinku tehdä näkkäriä. Raaka-aineet ovat hirveän yksinkertaiset ja lopputulos on aivan käsittämättömän hyvä. Näkkileipien ulkonäkö on tosiaan melko rustiikki, mutta oikeastaan siinähän niiden viehätys onkin. 

Tämä yksilö ei ole siitä rustiikeimmasta päästä, mutta pääsi esittelykappaleeksi.

Rustiikkinen näkkileipä

  • 2 rkl sulatettua voita
  • 2 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl vehnä- tai ruisleseitä
  • 5 dl ruisjauhoa
  • vehnäjauhoa kaulimiseen
  • (Kuminaa)
  • (Seesamin- ja unikonsiemeniä)
  • (Sormisuolaa)

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Sulata voi kattilassa tai mikrossa ja laita se kulhoon. Lisää vesi, suola ja leseet. Jos käytät kuminaa, lisää se tässä vaiheessa. Minä en ole kertaakaan vielä laittanut kuminaa, vana olen maustanut näkkärit siemenillä.

Sekoita joukkoon ruisjauhoa vähän kerrallaan ja vaivaa, kunnes taikina alkaa olla raskas ja tiivis.Alusta taikinaa vehnäjauhotetulla alustalla niin kauan, että se on ”sitkeä”. 

Taikinapallo "sitkeänä"

Pienempiäkin voisi leikata, mutta ihan riittävästi näinkin tulee. 
Tee taikinasta pötkylä ja leikkaa siitä 20-25 palleroa. Kauli niistä ohuen ohuita näkkileipiä. Jos laitat näkkäreihin siemeniä, kauli niitä ensin vähän. Sitten lisää pinnalle siemenet ja kauli ohueksi. Olen lisännyt usein tässä vaiheessa myös sormisuola hippuja näkkärin pintaan. Paista uunissa 7 minuuttia.

Idean unikon- ja seesaminsiemenillä maustamiseen sain jostain ruotsalaisita näkkäritikuista. Ne tuovat kivan täyteläisen maun.
Tällä kertaa olin sattunut ostamaan riihiruisjauhoja. En yhtään ajatellut, että se voisi tarkoittaa jotain erityistä. Kun aloin tehdä leipiä, ihmettelin kun alkoi haista kalalle. Mietin kovasti, missä meillä muka voisi olla kalaa. Yhtäkkiä tajusin, että riihiruisjauhot ovat savustettuja jauhoja ja savun tuoksu toi mieleen savukalan! Näkkärit toimivat myös riihiruisjauhoista tehtyinä. Savu enemminkin tuoksuu kuin maistuu. 



Loppuun vielä hehkutus: hankimme tänään joulukuusen! Tänään oli ensimmäinen mahdollinen ostopäivä, ja koska emme ole pyhiä täällä, niin kuusi piti saada heti kuin mahdollista. Nyt se odottelee vielä kuistilla, mutta varmaan illalla pääsen jo koristelemaan sitä. Myöhemmin tällä viikolla yritän laittaa kuvan myös jouluasussa. Se ei ole ihan noin iso, kuin miltä se näyttää. Vaikken minä kyllä ihan siihen pienimpään, enkä edes toiseksi pienimpään tyytynyt...  Nyt voinkin näkkäriä napostellen alkaa miettiä koristeluja!

Joulukuusi vm. 2012

maanantai 10. joulukuuta 2012

Ensin elämä on yhtä juhlaa ja sitten tiskataan

Blogi on ollut hiljaa viime viikon otsikossa mainitusta syystä. Tai no, onhan tässä ollut opiskelukiireitäkin, mutta loppuviikko oli yhtä juhlaa. Ensin itsenäisyyspäivänä vietimme erään miehen sukulaisen 65-vuotispäiviä ja perjantaina juhlistimme kavereiden kesken miehen tulevia synttäreitä. Kerron joitain otteita molemmista.

Suklaa-pavlova
Miehen setä vaimoineen asuu upeassa kartanossa, jossa riittää ihasteltavaa. Lisäksi minä pidän kovasti sukulaisten näkemisestä, joten odotin juhlia innolla. Juhlissa on sekin kiva puoli, että saa pukeutua! Juhlapukujuhlia on liian harvoin. Vaikka hauskinta näissä juhlissa oli kaikenlainen seurustelu ja suvun lasten juoksentelu ympäri taloa, erityismaininta täytyy antaa ruoille! Ateriana tarjottiin maittavaa hirvikeittoa, jälkiruokana vispipuuroa ja kahvin kanssa aivan upeita kakkuja.

Lisäys: kakut olivat Kahvila Opaliinan luomuksia.

Kartanoidylliä.
Olette varmaan jo päätelleet, että kuvissa olevat kakut ovat juuri näitä upeita kakkuja. Ne olivat mielestäni niin käsittämättömän kauniita. Tietysti ne olivat myös herkullisia! Harmi, että illan hämärässä kuvista ei tullut ihan tarkkoja, enkä oikein osaa säätää salamaakaan niin, että kuvista tulisi nättejä. Luotan siihen, että anopilta saa parempia kuvia jossain vaiheessa. Kuvista saa kuitenkin selvää, joten katsokaa ja ihailkaa!

Valkosuklakakku, jonka koristeet sopivat itsenäisyyspäivään.
Karpalo-kinuskitartaletteja. 
Kotiin päästyämme loppuilta vierähtikin linnan juhlien ja joulukorttien parissa. Sytytin myös itsevaletut kynttilät ensimmäistä kertaa. Paloivat tasaisesti! 

Kuvaan pääsivät myös Surku-nalle ja Rääpy-pupu.
Seuraavana päivänä alkoikin juhlapöydän antimien valmistaminen. Tällä kertaa en tehnyt aivan yhtä paljon alusta asti itse, sillä halusin ottaa rennosti. Silti kaikenmoista tuli tehtyä ja kokeiltua. Vieraiden tarkkaa lukumäärää emme tienneet, mutta odotimme jotain 10-20 väliltä. Facebookin kautta kutsutuista ei aina tiedä ja sähköpostilistan kautta kutsutuista vielä vähemmän. Mies kutsui myös vanhoja luokkatovereitaan, mikä toi väriä vakkarivieraiden joukkoon. 

Muriaanien kuningas toivotti vieraat tervetulleiksi.
Koristeita oli vähän vähemmän, kuin minun taannoisissa synttäripirskeissäni. Joulukoristeiden lisäksi keksin kuitenkin spontaanisti laittaa oveemme Muriaanien kunigas -naamarin. Tein sen aikoinaan meidän kahden hengen tiernapoika-esitykseen.

Juhlapöydän antimia.
Tarjosin kokoa-itse kana-ceasar-salaattia, lohimössö-ruissipsejä, puolivalmiita patonkeja, korvapuusteja ja myöhemmin suklaakakkua. Vieraat toivat mm. pullaa ja erilaisia karkkeja. Illan hitti olivat lohimössö-ruissipsit. Mössön ohje löytyy täältä

Illan suksee. 
Kokeilin riskillä kahta itselleni uutta leipomusta eli korvapuusteja ja uutta suklaakakkua. Korvapuustit onnistuivat yli odotusten, mutta kakku oli vain ok. Kakun ohjeen otin Lontoon tee-herkkukirjasta, jonka reseptit ovat toistaiseksi olleet mainioita. Kakun ainekset vain sekoitettiin ja lykättiin uuniin! Kakkupohja sinänsä oli ihan hyvää, samoin väliin tullut mustaherukkahillo. Suklaakuorrutus sen sijaan jäi niin litkuksi, että kävi näin:

Onneksi konvehdit kakun päällä olivat sentään hauskan näköisiä!
Ja onneksi oli pullaa!
Syömisen lisäksi ilta sujui pelatessa. Varsinaisena teemana oli nintendo Wiillä pelaaminen, sillä parikymmentä vuotta sitten miehen synttäreitä vietettiin myös nintendon parissa. Juhlissa pelikonsolin päältä pyyhittiin pölyt oikein olan takaa. Makuuhuoneessa oli lisäksi lautapeli-huone, jossa pelattiin Bezzerwizzeriä ja Rappakaljaa. Mahtavaa!

Iltaan kuului myös yleistä karkelointia. Henkilöt eivät liene tunnistettavissa, joten uskaltanen laittaa kuvan tänne blogiin. 

Miehen kakkulautanen löytyi keittiön ylähyllyltä jemmasta vasta sunnuntaina.
  Mutta kaikki loppuu aikanaan ja viikonloppuna onkin sitten saanut siivota jälkiä. Tänään tiskasin viimeiset ja ne ärsyttävimmät tiskit. Muun muassa tuon suklaakuorrutuksen saaneen tarjottimen. Nyt on onneksi hommat hoidettu ja voi ottaa katseen kohti seuraavaa juhlaa. Tällä kertaa se taitaa olla joulu!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Nyt sytytämme kynttilän... ja valamme niitä myös!

Karkkiksen adventtiasetelma. Takana näkyy kehys, jossa on adventtilaulun sanat. 

Ensimmäinen adventti, hiphei! Joulukalenterin luukkujakin on saanut avata jo kaksi (tai kahdeksan, koska meillä on neljä kalenteria...). Ensimmäiset koristeetkin laitoin jo. Aloitan yleensä koristelut tosin aika maltillisesti ja keskitetysti. Keskiössä näin adventtien aikaan on aina yhtä upea kynttelikkömme, jonka saimme häälahjaksi kummeiltani. Se on WooDoo designin soihtu. Onneksi meillä on se, sillä nelihaaraista kynttelikköä on yllättävän vaikea löytää. Jokaisena adventtisunnuntaina sytytämme uuden kynttilän ja laulamme säkeistön Nyt sytytämme kynttilän -virrestä. Tapa on tullut minun kotoani, jossa oli aina adventtikynttelikkö. En tiedä edes kuin yleinen tapa loppujen lopuksi on, mutta minä pidän siitä. 

Pötkylä-ukkeleiden seimiasetelma. 

Laitoin esille myös  appivanhemmilta saamani seimiasetelman. Se on niin söpö, etten voinut olla laittamasta sitä esille jo nyt! Ja ottamasta siitä paaaljon valokuvia... Mutta katsokaa nyt, miten söpöjä ukkeleita ne ovatkaan! Itämaan tietäjät ovat melkeinpä suosikkejani, mutta heidät pistin vähän vielä kauemmas matkaamaan marokkolaisen peilin luota seimen luo. 

Lähikuvaa päähenkilöistä. Aluksi etsin paketista Joosefia ja luulin sen puuttuvan, sillä luulin sitä paimeneksi. 
Itämaan tietäjät. Näitä katsoessani hyräilen Kolmen kuninkaan marssia oikein pyöreällä ja pomppivalla äänellä.

Näin joulukuun alussa laitan esille usein lähinnä koristeita, jotka eivät ole joulunpunaisia. Tämänkin tavan olen oppinut kotona. Siivoan myös joitain tavallisesti esillä olevia esineitä pois niin ei tule liian täyttä. Tänä vuonna esille pääsivät ison seimen lisäksi vain ystävältäni Nooralta saatu pieni seimiasetelma ja harmaat suukottelevat tontut. Lisäksi laitoin vähän lisää jouluvaloja, mutta niistä ei ole nyt kuvaa. 

Punaiset lasiesineet ovat olleet jo pidempään esillä, joten ne eivät sinänsä liity jouluun. Jätin ne esille, koska ne tuovat kivasti vastaväriä seimiasetelman rinnalle.
Suukkotontut pääsivät kummipojan kuvan edustalle hempeilemään.
Lauantaina ehdin  tehdä lisää kynttilöitä, tällä kertaa kastamalla. Tilasin tuollaisen korkeahkon metalliastian, jolla tehdä kynttilöitä. Se on säilyketölkkiä parempi siinä mielessä, että se ei ole niin leveä, jolloin kynttilämassaa ei tarvita niin paljon. Kynttilöiden kastaminen oli helppoa kuin mikä! Tietysti vaivaa oli jonkin verran, kun piti aina ripustaa toiset kynttilät välillä jäähtymään.

Kaikennäköisiä järjestelyitä. Vähän sanomalehteä, jatkojohto ja keittolevy. Tuolien välissä roikkuvat säälittävät kynttilänalut.
Ostin valmista kynttilöiden kastamiseen tarkoitettua steariini-parafiiniseosta ja laitoin sen astiaan sulamaan. Sulatus kestikin melko kauan. Uhrasin ruokalämpömittarin kynttilätarkoitukseen. Massan tulisi olla 70 asteista. Käytännössä se on melko helppoa, koska massa on sulettuaan suurinpiirtein sen lämpöistä. Jos vesihauteen ei anna kiehua, se myös pysyy melko lailla siinä. Huolellinen kannattaa silti toki olla. 

Odottavan aika on pitkä. Minä ehdin laittaa lasagnen alulle odotellessani sulamista. 
Kun massa oli sulaa, aloitettiin kastaminen. Mittasin langat noin 30 sentin mittaisiksi ja solmin kaksi lankaa grillitikun ympärille. Kaksi siksi, että ne sai sopivasti kastettua yhtäaikaa astiaan. Aluksi lankoja piti suoristella kastamisen jälkeen, mutta vähitellen ne pysyivät itsestään suorassa. Ensin minulla oli kolme tikullista lankoja, joita kastoin vuorotellen, mutta vähitellen lisäsin määrää. Lopulta minulla oli 16 kynttilää. 

Kun massa alkoi vähentyä astiasta, luin ohjeen että astiaan voi kaataa 70 asteista vettä. Vesi painuu pohjalle ja kynttilämassa nousee pintaan. Tämä tosiaan toimi! Viimeisistä kynttilöistä tuli hieman suipompia toisestakin päästä, mutta kuuma vesi ei vaikuttanut valmistamiseen muuten mitenkään. Ohjeessa sanottiin, että vesi ei missään tapauksessa saa  olla kylmää tai liian kuumaa. Kynttilämassa voi räiskähtää. En silti mitannut veden lämpötilaa, vaan keitin vedenkeittimessä ja annoin jäähtyä vähän aikaa. Lämpötilan mittaaminen toki olisi vielä turvallisempaa. Lopuksi annoin massan jäähtyä astiassa, kopautin sen pois ja vesi tuli perässä (tässä olisin voinut toimia fiksummin ja tehdä tämän lavuaarissa enkä keittiön senkin päällä...)

Eri vaiheissa olevia kynttilöitä. Osa vähän heiluu. Ensin laitoin kolme grillitikkua yhteen, mutta totetin että yksin kestää kynttilän painon ihan hyvin. 
Kun sain kynttilät valmiiksi, totesin ettei minulla ole mitään mihin laittaa niitä! Adventtikynttelikköön kynttilät olivat liian lyhyitä, eikä minulla ole mitään muuta kynttilänjalkaa. Onneksi asia korjaantuu pian, sillä käyn kotikotona, mistä saan mukaan myös pari kynttilänjalkaa. Iittalan Nappula houkuttaisi myös, mutta en tiedä sopiiko tämmöinen kynttilä oikein siihenkään. Ehkä nämä vaativat jotain perinteisempää. Saa nähdä, mitä löydän!

Noita suippoja kynttilöitä voisi melkein polttaa molemmista päistä!

Hyvää joulunodotusaikaa lukijoille!