tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uusvanha asu

Uuden vuoden kunniaksi sain valmiiksi melkein-vintage jakkuni, jota aloitin marraskuussa. Lupailin valmiista asusta kuvia myöhemmin ja nyt se myöhemmin vihdoin koitti. Sonnustauduin ruutusilkistä ja fuksianvärisestä silkistä tehtyyn asuun, kun lähdimme juhlistamaan uudenvuodenaattoa kummieni (eli enoni ja tätini)  luokse. "Railakasta" uuttavuotta olivat viettämässä myös serkkuni puolisoineen, vanhempani sekä toinen enoni vaimoineen. 

Äh, tämä kuva ei ole ehkä ihan paras mahdollinen, sillä tässä asu näyttää aavistuksen tanttamaiselta. (Ehkä vain minun silmääni).
Jakun sain muuten valmiiksi jo aikoja sitten, mutta kaulus ei ottanut asettuakseen. Pyysin apua äidiltäni, joka tajusi heti mistä kiikasti. Kauluksen saumanvarat olivat aivan liian suuret ja siksei niitä saanut silitettyä nätisti. Sitten vain viimeistelin jakun ja asu oli valmis! Asuun kuuluvat myös hääkenkäni, jotka värjättiin häiden jälkeen silkkihameeni väriseksi. Ne sopivat myös moneen muuhun asuun ja olen ollut tyytyväinen. 

Uudenvuoden lautapelit. Bezzerwizzer on loistava peli, sain sen mieheltä edellisjouluna. 
Sitten takaisin uudenvuoden viettoon. Aatto oli minulle hyvin perinteikäs, sillä olen kahta vuotta lukuunottamatta tainnut viettää jokaisen uudenvuoden aattoni kummieni luona. Olen aina ollut tyytyväinen valintaan, vaikka joskus tietysti paikalla ei ole ollut ihan omanikäistä seuraa.

Jälkkäriä, jolle keksimme nimeksi wiggly fruits eli höllyvät hedelmät. 
Kummitätini valmistaa aivan mahtavia ruokia, vaikka kertookin joka vuosi tarjoavansa vain nakkeja ja perunasalaatteja. Valitettavasti alku- ja pääruoista ei ole kuvia, koska olin liian nälkäinen muistaakseni ottaa niitä. Jälkkäristä ja ihanista kakuista sen sijaan on useampiakin otoksia. NAM! 

Kahvipöydässä on aina noin miljoona eri lajia. Tänä vuonna suosikkini oli tuo keltainen mangokakku.
Myös tämä valtavan kaunis luumukakku oli hyvää. Luumuhilloa oli juuri sopivan vähän.
Illan aikana ehdittiin myös vähän lauleskella, joululaulut kun olivat vielä ovat vielä ajankohtaisia. Minulla ja miehellä on tapana esittää joka vuosi jokin "myötähäpeänumero". Olemme ihan keskinkertaisia laulajia, mutta sitäkin uhkarohkeampia. Minä olin hieman soitellut poikkihuilua viime vuonna, joten sitäkin piti hyödyntää. Lauloimme Pikkuoravien joululaulun ja Twelve days of Christmasin kuten jouluaattonakin.

Saukki ja pikkuoravat.

Heitimme myös vähän rahaa taivaan tuuliin ja ammuimme perinteikkäästi raketteja puolen yön aikaan. Pieni sade ei siinä hetkessä haitannut, vaikka se välillä ropisikin silmiin kun yritti katsella yläilmoihin. Kuviin jäi sateisesta uudesta vuodesta muistoksi pisaroita. 

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!
Vuosi 2012 oli oikein hauska vuosi ja siitä on jäänyt blogin myötä myös paljon muistoja talteen. Saa nähdä, mistä bloggailen vuonna 2013! 

4 kommenttia:

  1. Viimeistään Saukki ja pikkuoravakuva paljastaa, että puku ei ole oikeasti yhtään tanttamainen. Ja väri on ihanan räväkkä.

    Rakettikuva on hauska piste i:n päälle tällaisessa uudenvuodenpostauksessa.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pikkuorava kuva on paljon parempi. Ekasta kuvasta näkee kuitenkin kokonaisuuden hiukan paremmin.

      Rakettikuva pitää olla ilman muuta!

      Poista
  2. Asukuva tosiaan vääristää jotenkin, soittokuva on ihan erilainen kuten Avakin tuossa totesi. Luulisin, että kameran linssi on jotenkin muuttanut mallin yläosan ja jalkojen suhteet. Yläosa on suurentunut ja/tai jalat surkastuneet? Mutta asu on kaunis kokonaisuus päästä varpaisiin!

    Ja nuo kakut!!

    t. VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvakulma varmaan on tosiaan vääristävä ja lisäksi tuo hiha jää selän taakse niin, että yläosa näyttää leveämmältä. Voi myös olla, että hame on puettu vähän huolimattomasti, koska olimme juuri tulleet ulkoa.

      Kakut olivat paitsi päältä kauniita myös herkkua sisältä!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.