torstai 11. huhtikuuta 2013

Kotimme aakkoset

Aina silloin tällöin (naisten)lehdissä on artikkeleita, joissa joku henkilö listaa elämäänsä tai vaikkapa sisustutrendeihin liittyen asioita aakkosin.  Kotimme persoonallisuutta miettiessäni sain idean, että sellaisen voisi toteuttaa itsekin ja varmaan on monissa blogeissa toteutettukin. Näin ainakin kirkastuisi entisestään se, mikä on juuri minulle kodissamme ja sisustustyylissä tärkeää tai mitkä asiat liittyvät niihin muuten vain olennaisesti. Aikani pähkäiltyäni, tässä on lopputulos, Karkkiksen aakkoset. 

Ant eli Muurahainen. Ihan ensimmäinen varsinainen "design-huonekaluni".

Bazar-lamppu on edelleen ihana. Myös Block-lamppu sopii tähän kohtaan!

Crimplene. 60-luvun krimplene mekostani on tullut pysyvä osa sisustusta makuuhuoneen seinällä. On se vaan kaunis!

Design, Hyvä. Onnistunut ja kekseliäs muotoilu saa sydämeni läpättämään ja haaveilemaan kaikenmoisista tavaroista.

Eklektisyys. Tämän hienon sanan opin muistaakseni Frasier-sarjasta ja olen sitä viljellyt siitä asti. Mielestäni meilläkin on eklektistä eli ei mitään puhdasta tyyliä vaan vähän kaikennäköistä.

Näillä pikkuautoilla on aikoinaan 80- ja 90-luvuilla pidetty hauskaa! Nyt ne ovat "hauska" yksityiskohta sisustuksessamme.
Fun - hauskuus (piti valitettavasti turvautua enkkuun). Minusta hauskuus on tärkeää sisustuksessa ja laitan esille älyttömiäkin koriste-esineitä

Geometriset kuviot. Erityisesti ruudut ja pallot.

Huolettomuus. Haluan, että kodissa on myös rentoa, eikä joka karvan tarvitse olla kohdallaan. Tämä näkyy eniten pölypalleroina ja huolettomana tavaroiden asetteluna.

Tässä pieni pala tätä "huolettomuutta".
Ilmari Tapiovaaran mademoiselle-look-a-like tuolimme on yksi ehdoton suosikkini. Tuolin tarinan voi lukea täältä

Tästä kuvakulmasta ja vauhdista ei varmaan huomaa, ettei tämä ole Mademoiselle (vaan Madame).
Jugend. Tällä hetkellä saamme asua tässä ihanassa puujuugendtalossa ja se on tietysti väistämättä osa kotimme henkeä. Ja onhan meillä jatkossakin anopilta saatu jugend-kukkapöytä.

Kukat piristävät aina sisustusta... paitsi kun ne kuolevat.

Lasiastiat ovat keräilykohteeni. Niinpä ne ovat myös olennainen osa sisustusta.

Muuramen kirjoituspöytä. Se on ollut minulla 90-luvulta lähtien (ja on peräisin 80-luvulta). En voisi kuvitella luopuvani siitä!

Minun Muurameni. Huomaa myös edustuskunto (ks. kohta Q) ja varpaita lämmittävä lampaantalja. 
Nounou-design on ihana! Voisin haalia kaikki Anu Penttisen värikkäät tuotteet. Onneksi minulla on tuo Pixeline-vati ainakin.

Opukset eli kirjat ovat olennainen osa sisustusta, värijärjestyksessä, tietty. En haluaisi piilottaa kirjoja ovien taakse. Tai no, lasiovien ehkä.

Pinterest on tätä nykyä hyvä inspiraation lähde. Se auttaa myös kiteyttämään omaa tyyliä, kun "pinnaa" sinne vaan kuvia, jotka ovat sen arvoisia.

Qwerty. Koska meillä ei ole erikseen työhuonetta, täytyy kirjoituspöytä pitää edustuskunnossa. Näppäimistö ei tosin ole mikään edustusnäppäimistö. (Tämä oli vähän kaukaa haettu, mutta mikä sana muka alkaa q:lla?)

Rakkaat esineet. Minä kiinnyn kovasti esineisiin ja tavaroihin. Tämä on toisaalta järkevääkin. En voisi kuvitellakaan vaihtavani kaikkia huonekaluja muutaman vuoden välein, mikä on tietysti ekologistakin!

Isovanhempieni kihlakuva kuuluu tärkeisiin esineisiini. Ihailin sodassa puhdetyönä tehtyä kehystä jo pienenä.
Sohva. Ai että minä niin tykkään meidän sohvasta! Varsinkin sen jaloista, jotka ovat hauska viittaus koristeellisempiin aikakausiin.

Sohva ja pari esimerkkiä tulevaisuuden antiikista. 
Tulevaisuuden antiikki. Kukapa ei tänäpäivänä rakastaisi 50- ja 60-lukujen huonekaluja! Eipä aikaakaan kun ne ovat antiikkia!

Uutuuden viehätys. En halua, että kodissani on pelkästään vanhoja huonekaluja. Ihailen myös koteja, jotka on sisustettu pelkällä (tulevaisuuden) antiikilla, mutta minä haluan joukkoon myös modernia muotoilua. Käytettynä voi tietyti silti hankkia.

Mietin, miten saisin kiteytettyä samaan kuvaan oikein paljon värejä. Sitten muistin nämä suloiset kuppini!
Värit tietysti! Varmaan on tullut selväksi, että tykkään kirkkaista ja iloisista väreistä.

Wanhan asunnon tunnelma (yök, inhoan tuota kaksoisveen käyttöä) on osa tämän hetkistä tyyliä, mutta ei välttämättä tulevissa kodeissa.

Kolme settiä rumpuja asustavat meillä vakituisesti.
Xylofonit ja muut lyömäsoittimet ovat olennainen osa sisustustamme. Ehkä marimba mahtuu seuraavaan asuntoomme.

Yksinkertaisuus. Vaikka meidän kodissa on paljon värejä ja asioita, pidän silti tietyllä tavalla yksinkertaisesta ja avarasta sisustuksesta. En halua, että kaikkia on liian rönsyilevää. Myös huonekaluissa yksinkertaisuus on pop.

Leijuvalla hyllyllä levitoivat tärkeimmät keittokirjani. 
Zaza-sisustusliike. Tämä oli vaikea, mutta lopulta keksin, että meidän hieno leijuva hyllymme on Zazasta! Ehkä aavistuksen kaukaa haettua kyllä.

Åi kun minä niin mielelläni ostaisin ruotsalaiset antiikkihuutokaupat tyhjäksi siltä tulevaisuuden antiikin osalta (ks. kohta T). Ruotsalaisia antiikkilehtiä luen aina anoppilassa.

Äiti on ollut suuri innoittajani sisustusharrastuksessa. Meidän tyylejämme yhdistää tietty yksinkertaisuus ja modernius. Minulla on enemmän 50-lukua ja värejä, mutta äiti on alkanut matkia!

Ööö... on vähän syrjitty kirjain, koska se niin usein kuitataan pelkällä "Ööö"-lausahduksella. Niin nytkin. Ei keksi enää!


Huh, olipas siinä urakkaa! Voi miten minä tästä lähin säälinkään niitä julkkiksia, jotka joutuvat listaamaan elämänsä asioita aakkosin. Osa kirjaimista osoittautui todella haastaviksi (esim. I, J, N ja O, mikä on yllättävää) ja toisiin olisi varmasti keksinyt useammankin. Tästä syystä tämä nyt ei ehkä ihan kata kaikkea mikä tyyliini kuuluu, mutta on siinä aika monta olennaista asiaa listattuna. Ja iso pino epäolennaisia (siis qwerty, voi apua...) 

Mitkä asiat ovat sinulle kotisi tyylissä olennaisia? Ei todellakaan tarvitse listata aakkosin!

12 kommenttia:

  1. Toi qwerty oli kyllä yliveto. HIH. Olisi se kyllä hienoa, jos joskus T:n marimba tönöttäisi jossain teidän kodin huoneessa. Mutta se on niin iso, että pitää ostaa sille oma huone.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se ihan niin iso sentään ole, että kokonaisen huoneen vaatisi. Mutta tilaa marimba toki vaatii myös ympärilleen.

      Poista
  2. Syvennyin ihan pitkäksi aikaa miettimään vastausta kysymykseen kotini tyylistä. Yhtäkkiä tajusin, että lähes kaikki huonekalumme ovat tulleet meille omasta halustaan. Etsimättä. Ihme ettei kotimme ole kuitenkaan mikään sekamelska, ainkaan omasta mielestäni. Ilmeisesti vain meistä pitävät huonekalut ovat halunneet tulla meille.
    t. VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska luonnehdinta teidän kodistanne! Toisiinsa sopivat huonekalut vetävät toisiaan puoleensa. :)

      Poista
  3. Minen uskalla lukea noita sinun aakkosiani, kun alkoi tehdä mieli tehdä samanlainen lista omaan blogiin! Ja jos nyt luen sinun listasi, se saattaa jäädä alitajuntaan ja vaikuttaa omaani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, se on totta, että helposti tämmöisissä jää toisten ideat vaikuttamaan omaan päähän, mikä voi rajoittaa omia pohdintoja. Tee vaan nopeasti tämmöinen, niin sitten pääset lukemaan minun aakkoseni! :D

      Poista
    2. Huh, oli aika kova homma! Älyttömästi kaikki hölmöjä kirjaimia, C, Z, X...

      Olen unohtanut kaksoisveen omasta aapisestani kokonaan! Onneksi. En olisi varmasti keksinytkään muuta kuin wanhan. :D

      Poista
    3. Hommaa tässä tosiaan oli! Ihan hyvä idea tiputtaa W pois, koska tuo wanha on niin hirveän kulunut.

      Poista
  4. Kivat aakkoset! :)

    Mitähän meillä... Mukavuus, persoonallisuus, rauhallisuus, muunneltavuus, muistot, taulut ja säilytystilaa, siinä kai se. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muunneltavuus on muuten tärkeä hyvä! Ja blogisi perusteella sinä tosiaan osaat muuntelun taidon.

      Poista
  5. Ihana idea :)

    Just itse kirjoittelin asioista, jotka tekee asunnosta kodin.
    Yksityiskohdat ratkaisee joo, mutta ei vain näön vuoksi. Vaan siksi, mikä tunne niihin liittyy.
    Tietyt asiat löytävät paikkansa joka muuton yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin moniin kodin yksityiskohtiin liittyy tosiaan tunnetta. Harva asia on esillä pelkästään näön vuoksi, enkä ehkä siksi hamstraakaan hirveän paljon uutta sisustustavaraa jatkuvasti.

      Täytyy tulla vastavierailulle blogiisi! Blogin nimi ainakin kuulostaa houkuttelevalta. :)

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.