sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Par/as/sa risotto

Nythän on jälleen kerran parsa aika vuodesta ja viikonlopun kunniaksi päätin tehdä vähän hienompia ruokia. Ihastuin uusimman Maku-lehden (2/2013) risotto-ohjeeseen, joka on siis sekä paras että parsarisotto. (Eika tämä vitsi vanhene, jos sitä käyttää vain kerran vuodessa?) Olen tehnyt risottoa eräitä kertoja ja eri resepteillä, mutta jotenkin en ole koskaan onnistunut maussa tai koostumuksessa täydellisesti. Erityisesti maku on mielestäni usein jäänyt joko liian parmesaaniseksi, jotenkin liian raksaaksi ja tunkkaiseksi tai sitten valkoviini on puskenut liian voimakkaasti läpi. 

Tällä kertaa tarjolla oli Hullujen päivien parsaa.
Tässä reseptissä ilmeisesti nesteiden suhteet olivat kohdallaan, koska risotosta tuli sekä kermaista että raikasta. Pienellä tilkalla sitruunamehua ja ripauksella kuorta oli myös osuutta asiaan. Sain nimittäin taannoin toistakin herkullista risottoa, jossa oli mukana sitruunan kuorta ja se sopi siihen loistavasti. Risoton kanssa tarjoiltiin kampasimpukoita, jotka toimivat hyvin parsan kanssa. 

Rakenne onkin sitten toinen juttu ja luulen, että siihen vaikuttaa paljon risotontekijän kokemus. Italialaistyyppisen risotonhan kuuluisi olla sopivan löysää mutte kuitenkaan liikaa ja muuta hankalaa. Kuka sen oikean koostumuksen sitten määrittelee, tiedä häntä. Minulle oli ahaa-elämys, että risottoriisin kuuluukin olla vähän al dente. Minä olen luullut, että en vain osaa kypsentää sitä oikein!


Tämmöisen määrän nesteitä risotto imaisi. 

Kampasimpukka-parsarisotto


  • 6-12 kampasimpukkaa koosta riippuen (minä käytin rainbown miniminejä)
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 1 sipuli silputtuna
  • 1 valkosipulin kynti silputtuna
  • 3½ dl risottoriisiä
  • 2-3 dl valkoviiniä (laitoin kaksi)
  • noin 5 dl kanalientä (kaikki meni)
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 1 dl kermaa
  • 1 sitruuna (1 tl kuorta ja ½dl mehua)
  • 50 g voita
  • n. 75 g parmesania raastettuna
  • 250 g vihreää parsaa


Kauniita esivalmisteluja.

Ota kampasimpukat sulamaan, mikäli käytät pakastettuja.Ota parsoista puumainen osa tyvestä pois leikkaamalla tai napsauttamala. Viipaloi ne sentin parin mittaisiksi. Valmista kanaliemi. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. 

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon sipuli ja valkosipuli silput. Mittaa joukkoon riisi ja sekoittele, kunnes sipuli on kuullottunut. 

Kaada joukkoon 1½ desiä viiniä ja anna porista miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Lisää 1½ dl kanalientä. Jatka liemen ja viinin lisäämistä vähän kerrallaan (lähes) koko ajan sekoittaen. Lisää nestettä aina, kun suurin osa siitä on imeytynyt riisiin. 

Mausta risotto suolalla ja mustapippurilla ja lisää kerma (minä lisäsin kyllä vasta ihan lopuksi, mutta lehdessä käskettiin näin). Lisää risoottoon sitruunan mehu, kuori ja parmesaniraaste. Lisää lopuksi voi (ja kerma, jos et vielä lisännyt).

Keitä parsoja hetki suolalla maustetussa vedessä. Valuta parsat ja lisää risoton joukkoon. Tämän pystyy tekemään risoton valmistuken lomassa, kunhan risottoa sekoittelee välillä. 

Paista kampasimpukat paistinpannulla tai parilalla. Pari minuuttia per puoli riittää. Mausta simpukat suolalla ja pippurilla. Nosta simpukat risoton päälle ja tarjoa pikimiten.


Naminam! En tiedä onko tämä nyt koostumukseltaan oikeanlaista, mutta hyvää se ainakin oli.
Olen täällä blogissa kertonut omistavani useita keittiöturhakkeita. Nyt pääsen esittelemään jälleen yhden näistä niin tärkeistä ja tarpeellisista turhakkeista. Halusin joskus teininä välttämättä jäätelökoneen, koska naapureillakin oli. Maksoin itse muistaakseni osan ja loput maksoi äiti tai isä. Sillä tehtiin jätskiä muutaman kerran ja lopputulos oli kyllä hyvä. Minä en tainnut kuitenkaan olla riittävän aktiivinen ja äitini jossain vaiheessa siirsi sen pois viemästä tilaa pakastimesta. 

Nyt kun meillä on vihdoin oma pakastin, otin jäätelökoneen uudestaan käyttöön. Nyt sillä on parin vuoden tehty jätskiä jo varmaan useammin kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Liian usein konetta ei kuitenkaan tule käytettyä. Aloittamisen vaiva tntuu aina isommalta kuin mitä se lopulta onkaan. Minä vähän oion ja pistän munat kokonaisena jätskiin, vaikka ohjeissa käsketään laittaa vain keltuaista. Hyvää tulee näinkin. Ja koska jätskiä voi tehdä ilman konettakin, laitan eilisen mansikkajäätelön reseptini tänne.


Karkkiksen mansikkajäätelö


  • Pari kourallista (pakaste)mansikoita 
  • 2 keltuaista tai kokonaista kananmunaa
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl kevytmaitoa (tai toinen desi kermaa)


Sulata mansikat ja muussaa ne mössöksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Vaahdota kerma. Kerman vaahdottaminen ei ole pakollista, mutta mielestäni se lisää kuohkeutta jäätelöön. Kääntele muna-sokerivaahto kermavaahdon ja maidon kanssa yhteen. Sekoita varovasti joukkoon muussatut mansikat. Laita pyörimään jäätelökoneeseen. 

Jos et omista jäätelökonetta, laita massa pakkaseen 2-3 tunniksi ja sekoittele massaa välillä.  Älä anna massan jäätyä kokonaan, vaan tarjoa se lusikoitavan pehmeänä. Ehkä olisi hyvä käyttää pelkkää vaahdotettua kermaa, että massa säilyisi kuohkeampana, en tiedä. 


Tämä näyttää ihan oikealta jäätelöltä, mutta maistuu paremmalta!
Toivottavasti teilläkin on ollut herkullinen viikonloppu!

8 kommenttia:

  1. Minäkin tein viikonloppuna parsarisottoa. Kuulemma oli ihan hyvää, itse en oikein välittänyt. Mutta innostuin siitä reseptin risotto-osuudesta, ja ajattelin joskus vielä tehdä jotain sitruunaista tai herneellistä risottoa, kun kerran sitä riisiä nyt on.

    Jäätelö näyttää hyvältä, maistuukin varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risotto taipuu tosiaan moneen. Minä olen tehnyt usein suppilovahverorisottoa, mutta siihen olen vähän kyllästynyt.

      Poista
  2. Minusta tuon risoton koostumus on nimenomaan juuri oikeanlaista. Hiukan löllöä ja sisältä al dente niinkuin sanoit. Annos on kertakaikkiaan herkullisen näköinen. Kun teen risottoa vähennän yleensä parmesaanin määrää, ettei sen maku hallitse liikaa. Ja aina pitäisi raastaa itse parmesaani niinkuin teitkin.
    Meillä oli myös herkullinen viikonloppu: Parsapekonipastaa lauantaina ja uusi sitruunainen broileriruoka sunnuntaina.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kuvan perustella onnistuin siis koostumuksessa! :D Teidänkin viikonloppuruoat kuulostaa herkullisilta.

      Poista
  3. Jäätelökone ei ole yhtään turhake vaan kiva juttu. Minä en vain tykkää raakojen munien syömisestä ja siksi teen jäätelön seuraavalla reseptillä: 3dl pakastemansikoita (tai päärynäsäilykepurkki tai persikkasäilykepurkki tms) 1/2 dl hedelmäsokeria, 2 dl bulgarianjugurttia tai turkkilaista jugurttia, 2dl kermaa (vaahdotettuna tai ilman vaahdotusta). Pakastemarjat tai säilykehedelmät mehuineen soseutetaan sauvasekottajalla ja muut aineet lisätään ja laitetaan koneeseen pyörimään. Hyvää tulee! Tämä jäätelö pitää syödä heti kun se on valmista, koska ilman sitä raakaa kananmunaa, sen koostumus ei kauaa pysy. Kun on tehty vieraille jälkiruoaksi, on ainoa hankaluus se, että kone täytyy laittaa päälle suunnilleen alkuruoan puolivälissä, niin että juuri silloin kun päivällisellä päästään jälkiruokaan niin jäätelö on juuri parahiksi valmiina. Mutta kehut on aina olleet mahtavat.
    T. VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus tehnyt jugurttijäätelöä. Sekin on huippuhyvää! Täytynee joskus kokeilla sinunkin reseptiäsi.

      Poista
  4. Nyt sain vihdoin aikaiseksi kokeilla tuota avokadojäätelöä, kun pussillinen avokadoja oli kypsynyt. Pitkään oli tehnyt mieli kokeilla, mutta ongelma oli siinä, että halusin tulevan jäätelöaddiktimieheni maistavan sitä, mutta sopivaa hetkeä ei meinannut löytyä. Vanhemmilta löytyi sopivasti jäätelökone, mutta jäädytysosa oli ilmeisesti hautautunut jonnekin. Pakastus-sekoitus-menetelmällä siis mennään. Limeä ei ollut, joten laitoin sitruunaa. Lisäksi lisäsin hieman maustamatonta tuorejuustoa, kun sitä sattui kaapissa olemaan. Ainakin viileänä oli niin hyvää, että otin siitä MONTA lusikallista odotteluherkutteluun! Nam! Nyt vain odottelen jäätymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuutta saa käyttää, tuorejuusto sopii varmasti joukkoon. Uskon, että pakastus-sekoitus-menetelmä toimii myös hyvin. Toivottavasti saitte herkutella myös yhdessä!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.