sunnuntai 5. toukokuuta 2013

WAM!

Kävin lauantaina pitkästä aikaa Wäinö Aaltosen museossa. Saattaa olla että viimeksi kävin siellä abivuoden syksyllä eli 2005. Huh, toivottavasti siitä ei sentään ole niin kauan! Valitettavasti en muista. Sen abivuoden näyttelyn muistan kyllä hyvin, Maika ja Ritva Kovalaisen valokuvanäyttely Kun lapsi lapsi oli. Se käsitteli koskettavasti lapsuutta (kuten voi arvata) ja ostin näyttelystä oikein kirjankin. 

Myös tämän kertainen näyttely teki minuun vaikutuksen. Kyseessä oli Tuula Lehtisen näyttely Kauneudesta. Kiinnostuin näyttelystä jo mainosten perusteella, joten olin tyytyväinen, että sain lähdettyä museoon. Miten se onkin niin vaikeaa, vaikka matkaa Wäinö Aaltoseenkin on niin vähän?

Kortti Tuula Lehtisen teoksesta Leivoksia Viipurista (2012).
Näyttelyn käsitteli sitä, miten kauneus on oikeastaan nykytaiteessa tabu. Nykytaiteessa voidaan repostella melkein millä tahansa järkyttävällä. Mitä shokeeraavampaa, sen uskottavampaa ja kantaaottavampaa. Tietysti tämä ei päde kaikkeen nykytaiteeseen, mutta ainakin tiettyyn "haaraan". 

Ken on heistä kaikkein kaunein... (kuvat eivät liity näyttelyyn mitenkään, vaan ovat peräisin anopilta saadusta muistipelistä)
Taiteilijan mukaan modernismin myötä kauneudesta ja estetiikasta taiteessa on tehty epä-älyllistä ja vähäarvoista.Näyttelyn esittelykirjasessa Tuula Lehtinen kiteytti hyvin sen, mitä yritin joskus kirjoittaa kuvataidekasvatuksen sivuaineopintojen esseesseen. En onnistunut siinä kovin hyvin, mutta nyt sain vahvistusta silloisille ajatuksilleni. Kauneus saa olla yksi taiteen tehtävistä eikä se ole vähempiarvoisempi tehtävä kuin vaikkapa yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

... ken on heistä herttaisin? 
Tietysti kauneuskäsityksetkin muuttuvat ja minä pidän paljon esimerkiksi abstraktista modernista taiteesta, jota ei varmaan joskus ymmärretty ollenkaan. Nykytaiteestakin löytyy muunlaisiakin taiteilijoita kuin niitä shokeeraajia. Silti pidän hienona sitä, että Tuula Lehtonen toi esiin näyttelyssä esimerksiksi ornamentteja, kukkakuvioita ja muita asioita, joita pidetään kauniina, muttei välttämättä taiteena. 

Monenlaista muotokieltä.
Itse teoksista pidin eniten suurista "tilkkutäkeistä", jotka koostuivat useasta topatusta öljyvärityöstä, esimerkiksi tämä. Myös posliinista tehdyt teokset olivat hienoja, kuten tämä. (En viitsi laittaa kuvia suoraan tänne, koska ne eivät kuitenkaan ole ottamiani).

Suosittelen näyttelyä kaikille täällä Turussa liikkuville. Samalla pääsee ihailemaan kaunista museorakennusta, mikä sopii erityisesti kaikille momoon ihastuneille. Onhan rakennus linjakasta 60-luvun arkkitehtuuria. 

Pidätkö sinä nykytaiteesta vai iskeekö klassisempi taide enemmän?

p.s. Koitan ottaa tuon sanavahvistuksen hetkeksi käyttöön, koska minulle on alkanut tulla roskapostia. Otan sen kuitenkin pois taas jossain vaiheessa. Koittakaa kestää!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen näyttely. Minä pidän hyvin monenlaisesta taiteesta ja tykkään käydä taidemuseoissa. En osaa sanoa ihan suosikkityyliä. Vesivärityöt ovat aina miellyttäneet silmää.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesivärityöt ovat kauniin keveitä. Minä haluaisin olla parempi vesivärien käsittelijä, mutta niitä on niin hankala hallita! Onneksi on vesivärikynät kortteja varten.

      Poista
  2. "Kauneus on yksi taiteen tehtävistä!!!!" Niin olen aina ajatellut, vaikka en ole sitä näin hienosti osannut kiteyttää enkä useinkaan uskaltanut edes ääneen lausua. Monesti olen tuntenut itseni aivan sivistymättömäksi, kun en ole nähnyt kertakikkiaan mitään järkeä jossain taidemuseossa olevassa rumassa, inhottavassa ja sotkuisessa tekeleessä. Kyllä rumia teoksia on ollut kaikkina aikoina, mutta jossain moderneissa suuntauksissa se taitaa olla itseisarvo. Minun lempitaitelijani on Paul Klee, mutta taideteos joka on vaikuttanut minuun eniten on Kandiskyn.

    Muuten kun olin 20 vuotta sitten vanhimman tyttäreni kanssa Lontoon Tate-galleriassa, niin kun käännyimme yhden kulman ympäri niin silloin ihan varoittamatta juuri SE Kandinskyn työ oli silmieni edessä. Ja ainoa mitä järkyttyneenä ihmettelin, oli se, että se oli niin PIENI. Monet muutkin ovat kokeneet samaa nähdessään jonkun merkittävän teoksen aitona ensimmäisen kerran.

    Pidän enemmän keveistä vesiväritöistä kuin raskaista öljymaalauksista. Pidän myös värigrafiikasta, esim kuvisopettajasi grafiikasta pidän aivan tavattomasti.

    t.VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, osasin kiteyttää! :D (Tai sitten Tuula Lehtinen osasi, en ole varma oliko tuo oma ajatukseni vai hänen.) Kyllä sillä "rumallakin" taiteella paikkansa on, mutta kyllä sitä kauneutta voisi enemmän ja rohkeammin olla.

      Paul Klee pääsi melkein noiden herttaisten mieshahmojen joukkoon. Se ei ollut niin värikäs kuin monet muut hänen työnsä, niin jäi pois. Yksi Kandinsky löytyykin noista alimmista, mutta ei varmaan juuri tuo sinun tarkoittamasi teos.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.