torstai 27. helmikuuta 2014

Täydellisen suklaapikkuleivän metsästys

Sain pari viikkoa sitten ällin opetella tekemään täydellisiä suklaahippupikkuleipiä. En yleensä osta kaupasta mitään keksejä kahvin kanssa juotavaksi, mutta toisten itsetekemistä pikkuleivistä tykkään. En ole vaan itse kunnostautunut pikkuleipien tekemisessä, joten tietysti piti alkaa metsästää sopivaa reseptiä. Amerikkalaistyyppiset chocolate-chip cookiet ovat mieleeni ja reseptejä onkin pilvin pimein. Miten niistä nyt sitten valita paras? Etsintä on vieläkin kesken, vaikka postauksen kirjoitankin. Tarvitsenkin teidän apuanne, hyvät lukijat!

I'm having a little bit of luck finding a recipe for the perfect chocolate chip cookies. First, I tried Bakearella's famous cowgirl cookies. I've heard that they're delicious but mine didn't turn out that great. I had to take them back from the oven and add another egg. Because of this, the chocolate chips melted angot mixed into the dough and the cookies look like little flat meatballs. Then I tried a really basic recipe with butter, flour, eggs, sugar and the chocolate chips, of course. I wanted chewy and crumbly cookies but got dry and crunchy ones instead. Oh, and also I burned half of the cookies, too. But I am going to find the perfect recipe! If you have one, please do tell me!

Iltapäiväkahvi parin viikon takaa.
Ensimmäiseksi päätin kokeilla muunneltua versiota Bakearellan Cowgirl cookieseista. Ai että minua ärsyttää cookie-sanan vääntäminen suomeen, joten siksi puhun pikkuleivistä. Keksi on jotnekin liian kuivikas sana. Olen antanut noita pikkuleipiä lahjaksi, kuten Bakearellakin, eli laittanut kuivat aineet purkkiin ja liittänyt mukaan ohjeen lopuista aineista ja paistamisesta. Nyt täytyy tunnustaa, etten ollut itse kokeillut pikkuleipiä, kun annoin niitä lahjaksi. Kuulin kuitenkin hyvää palautetta, joten luotin siihen, että lahja oli hyvä. 

Kahvin kera tarjoiltiin lihapullia ja suklaata. Tai ehkä jauhamaksapihvejä?

No nytpä sitten kokeilin itsekin lehmityttöpikkuleipiä. Suomennettu ja deseiksi muutettu ohje löytyy ainakin täältä. Minä käytin alkuperäisen reseptin cup-mittoja. Vähän sovelsin ja pistin mukaan erilaisia pähkinöitä. Muuten tein kuten ohjeessa, pyörittelin taikinasta palloja ja pistin uuniin. Pallot eivät kuitenkaan alkaneet muuttua pikkuleiviksi vaan näyttivät kuivuvan pyöreiksi palleroiksi. Puutuin peliin, otin pallerot pois uunista ja lisäsin taikinaan toisen munan. Lyttäsin pikkuleipiä vähän valmiiksi ja laitoin uudestaan uuniin. Siinä hötäkässä suklaa oli tietysti ehdinyt jo sulaa, joten pikkuleivistä tuli vähän ruskeampia kuin oli tarkoitus. Niinpä ne näyttivät vähän lihapullilta. 

Järeät aseet käyttöön! Voita! Rasvaa! Sokeria! Siirappia!

Ihan hyviltä ne maistuivat, mutteivät siltä, miltä suklaahippupikkuleivät parhaimmillaan. Se saattaa johtua siitä, että fariinisokerin sijaan käytin osittain mauttomampaa ruokosokeria, Lidlin tummaa suklaata (joka on hyvää sellaisenaan, muttei ehkä leivonnassa ja osittain margariinia voin sijaan. Siispä seuraavaan yritykseen varustauduin järeämmillä aseilla: fariinisokerilla, Fazerin taloussuklaalla (parasta leivonnassa!) ja oikealla voilla. Tällä kertaa reseptinä oli Maku-lehdestä bongattu pikkuleipäresepti.


Suklaahippupikkuleivät (miettikää kuinka hauska sana tuo on!)

  • 1 cup vehnäjauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • ½ tl suolaa
  • reilu 100 g voita
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl fariinisokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 muna
  • noin 200g suklaata


(yllä on puolikas annos Maku-lehden reseptiä. Tästä annoksesta tuli vajaa 30 pikkuleipää)

Sekoita keskenään jauhot, ruokasooda ja suola. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa vaahdon joukkoon muna. Kääntele joukkoon jauhoseos ja lopuksi suklaahiput.
Ota lusikalla taikinasta nokareita, pyörittele ja litistä pellille pikkuleiviksi. Paista 200 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. 

So far so good. 

Resepti vaikutti ihanan yksinkertaiselta. Mitä nyt vähän piti voita ja sokeria vaahdottaa, mutten kaikki vaan sekaisin. Ennen uuniin laittamista kaikki vaikutti kovin lupaavalta. Seurailin tilannetta uunin luukun takaa tuon 8-10 minuuttia. Mutta pettymys oli valtava, kun otin pikkuleivät uunista. Ne olivat pohjasta aivan palaneita! Sitä ei näkynyt yhtään päältäpäin, eikä uunista tullut palaneen käryä. En tiedä mikä meni vikaan, sillä käytin edellisten pikkuleipien kanssa samaa peltiä. Onneksi taikinaa oli vielä jäljellä, joten vaihdoin toiseen satsiin alumiinisen pellin.

Hymy hyytyi, kun Karkkis keksin käänsi.

Toinen satsi onnistui ihan paremmin, eikä palanut. Vein loput pikkuleivät kaverin luokse tuliaisiksi, joten niitä palamattomia versioita en kovin montaa itse syönyt. Täytyy kyllä sanoa, että olin hieman pettynyt pikkuleipien rakenteeseen. Lehden kuvassa ne näyttävät "murenevilta" ja "ilmavilta", mutta omani olivat kuivia ja tiiviitä. Minä haavelen sellaisita hieman sitkeistä ja pehmeähköistä kekseistä. 

Moni keksi (tai siis pikkuleipä) päältä kaunis. Voitte myös vertailla, miltä pikkuleipien olisi kuulunut näyttää.

Siispä kysynkin teiltä lukijoilta, että onko teillä kaapin kätköissä, aivojen sopukoissa tai internetin syövereissä hyvää suklaahippupikkuleipien reseptiä? Kyllä minä vielä aion onnistua! 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Karkkilapaset

Pari viikkoa sitten miehen käly vinkkasi minulle Kenkäveron järjestämästä Tuhat ja yksi lapasta - näyttelystä. Ideana on siis, että näyttelyyn kerätään lapasia ihan yksityisiltä ihmisiltä. Lapaset voivat olla vanhoja tai uusia, itsesuunniteltuja tai valmiista mallista. Minulla ei ollutkaan sopivaa käsityöprojektia meneillään (ai niin, paitsi yksi on kesken, hups), joten innostuin ja aloin suunnitella uusia lapasia. 

I heard about this interesting exhibition in Mikkeli called "A thousand and one mittens". They are collecting mittens knitted by ordinary people. The mittens can be either old or new and if the knitter allows, the mittens are sold and the profit goes to charity. I decided to participate and started knitting with all my favorite colours. The polka-dot pattern is fun and relatively easy to knit. Soon they'll be ready to be sent to the exhibition.

Näissä väreissä on sopivasti atsovärejä piristämään talven keskellä.
Päätin tehdä oikein karkkismaiset lapaset ja valitsin lankahyllystäni kaikki suosikkivärini. Limenvihreä, keltainen, pinkki, turkoosi ja oranssi ovat yhdessä melko räisyvä yhdistelmä, joten valitsin niiden taustalle valkoisen. Valkoinen on tietysti hieman arka väri, mutta kyllä niitä valkoisia lapasia on ennenkin tehty. 

Yleensä en suunnittele käsitöitäni juuri mitenkään, mutta nyt halusin fiilistellä karkkilapasten ideaa ja piirsin itselleni mallin. Mallikuva jää myös minulle muistoksi, sillä aion antaa lapaset näyttelyn jälkeen myyntiin. Hiukan kyllä houkuttaisi pitää nuo itse, mutta tein itselleni uudet lapaset juuri viime vuonna. Lisäksi lapaset on kiva laittaa myyntiin, sillä myynnin avulla saadaan oppilaspaikkoja syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille käsityökouluihin ja kursseille. 

Lapasista tuli aika lailla suunnitelmien mukaiset. Kuvio menee hiukan eri tavalla peukalokiilan vierestä. 

Valitsin malliksi yksinkertaisen pallokuosin. Olen melko yksinkertaisten ja suoraviivaisten käsitöiden ystävä, mutta jotain haastetta pitä olla. Pallokuosissa on sitä juuri sopivasti, kun pitää miettiä, miten pallot saa lomittain nätisti. Tätä pystyy silti kutomaan suhteellisen aivottomasti, toisin kuin viimevuotisten lapasten kirjoneuletta. Siinä piti koko ajan vilkuilla paperiin, ettei kuvio mene sekaisin. Oman haasteen tuo peukalokiila, joka ikävästi hankaloitti pallojen asettelua. Peukalokiilalliset lapaset ovat kuitenkin minusta mukavampia kädessä.

Kaikki värit mahtuivat mukaan! Mietin tarkkaan, mitkä värit haluan vierekkäin.
Huomasi, etten ollut taas vähään aikaan neulonut, kun kudoin ensimmäisen lapasen ennätysvauhtia valmiiksi. Toisen lapasen aloittaminen on sujunut vähän hitaammin, varsinkin kun joustinneuletta on niin tylsä kutoa, kun odottaa vaan pallojen tekemistä. 

Pallojen alimmassa/ylimmässä kerroksessa on kaksi silmukkaa, seuraavassa neljä ja kolmessa keskimmäisessä kuusi. 
Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen! Lapasista tuli juuri niin karkkismaiset kuin toivoinkin. Tietysti pallot on aika hankala saada aivan täydellisen pyöreiksi ja kuvissa lapaset näyttävät vähän ryppyisiltä. Mutta eihän käsitöiden aivan täydellisiä tarvitse ollakaan! Käden jälki ja niin edespäin. 

Lisäys: VE:n pyynnöstä lisäsin vielä kuvan lapasesta nurjalta puolelta. Jälki ei ole aivan yhtä siistiä kuin etupuolelta, mutta luotan siihen, ettei tuleva omistaja liian usein kääntele lapasia nurinperin. Pitkät juoksutukset yli kuuden silmukan tein vain pitämällä lankaa mahdollisimman löysässä ja varmistamalla aina, ettei lanka kiristänyt. Peukalon kohta oli vaikea, koska siinä piti hypätä koko peukalokiilan yli. Jätin siihen vain ihan älyttömän pitkän langan ja lopuksi päättelin löysän langan muiden lankojen pätkien avulla lapaseen kiinni. Näin peukalo ei jää kiinni lankoihin, eikä kohta ole myöskään liian kireä.


Ehkä joku teistä lukijoistakin innostuu tekemään tai lähettämään lapaset tuohon näyttelyyn! En ole aiemmin osallistunut mihinkään tällaiseen, mutta tällä kertaa innostuin. Tietysti pitää vielä saada kudottua tuo toinen lapanen loppuun ja sitten vielä lähettää ne. Onneksi on aikaa huhtikuun loppuun asti. 

Värikästä sunnuntain jatkoa!

torstai 20. helmikuuta 2014

Koti-koti ja koti

Karkkiksen "koulureppu" on ilmestynyt eteisen sohvalle. Mistä on kyse?

Kevääni sujuukin vähän erilaisissa merkeissä kuin monet aikaisemmat. Tai oikeastaan kaikki aikaisemmat sitten vuoden 1995 kevään. Olen tällä hetkellä opintoihin liittyvässä työharjoittelussa, eli vaikka se oikeastaan on opiskelua niin käytännössä se on kuitenkin työssä käymistä. Ja se onkin sitten viimeinen opintoihin liittyvä asia, sitten valmistun. Kääk!  

This spring I'm doing an internship as the last part of my studies. Hopefully, I'll soon be a qualified speech and language pathologist. The workplace is much nearer my parents' so I live in my childhood home for about half a week. It's a bit strange having to homes. I don't mind living with my parents and it's nice going swimming with my dad and I don't complain about my mum's cooking. I also really like my mum's eye for decorating. Still, I constantly miss my husband and also our lovely home.

Yksityiskohtia koti-kotoa. Siinä missä minulla on monenkirjavia kivituikkuja, äidillä on vain sinisiä ja vihreitä. 

Muutenkin kevät on vähän erilaista eloa, sillä olen "kahden kodin loukussa". Kahden kodin loukulla en nyt tarkoita sitä, mitä sillä yleensä tarkoitetaan. Minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, että asun osan viikoista vanhempieni luona, lapsuuden kodissa. Harjoittelupaikkani on niin paljon lähempänä lapsuuden kotia, että se on käytännöllistä. Välillä olen kyllä kulkenut Turustakin, mutta silloin herätys on melko aikainen. 


Muutama viikko sitten takapihalla näytti tältä.
 Tässä kahden kodin väliä kulkiessani olen miettinyt paljon suhdettani eri koteihini. Minä käytän usein lapsuuden kodistani ilmausta "koti-koti", vaikka kuitenkin Turun koti on minulle se "ykköskoti", ollut jo pitkään. Mistäköhän tämä sanonta juontuu? Ehkä se liittyy vahvasti siihen, että se todellakin on se lapsuuden koti ja pitkäaikainen sellainen. Koti-kotiin on kuitenkin kiva aina palata, minulla ei ole vaikeuksia asua vanhempien nurkissa.  

Nykyinen makuuhuoneeni noin puolet viikosta. Olen vakituinen sohvasurffaaja.
Tietysti Turussa on ykköskoti myös siksi, että siellä on mies. Minä olen kuitenkin sellainen himahimppu ja paikkoihin juurtuja, että kyllä ihan sillä fyysisellä kodillakin on minulle suuri merkitys. Aina kun olen Turussa, haluan ottaa ihanasta kodistani kaiken ilon irti. Aistia sen vanhan tunnelman ja tunnustella lautalattioiden narahduksia. Tai ainakin jotain sinnepäin, en ehkä ole oikeasti ihan noin runollinen. Minä toivon kovasti, että saisimme asua tuossa kodissa vielä pitkään. 

Yllättävän kevyesti tämä kotien välillä surffailu on sujunut. Ihan aluksi tuntui, kun olisin molemmissa paikoissa vain kylässä, eikä kotonaolemisen tunnetta ehdi syntyä. Nyt yksikin ilta kummassa tahansa kodissa tuntuu ihan illalta kotona. Tietysti Turusta on vähän ikävä lähteä aikaisin aamulla ja  koti-kotona on ikävä miestä (ja kotia). Toisaalta koti-kotona on hauska käydä iskän kanssa uimassa ja syödä äidin laittamia ruokia. 

Minun entisessä huoneessani on vielä viittaus karkkisväreihin. Nurkassa petivaatteeni. 
Niin, ja sekin on ihanaa, että koti-kotona on niin kaunista. Muodikkaasti momo-rivarinpätkä on sisustettu melko yksinkertaisesti ja hillitymmin kuin meidän kotimme. Äiti on kyllä minun sisustusinnostukseni myötä innostunut laittamaan värikkäitä tyynyjä ja muuta kivaa. Minulla ei ole enää varsinaisesti omaa huonetta, mutta en osaa sitä kaivatakaan. Olkkarissa sitä eniten oleskellaan. Entinen keltainen huoneeni on nyt kauniin vaaleansininen ja äitini käyttää sitä työhuoneena. 

Zip-tuoli on ihan paras lukutuoli. Tai sitten siinä voi pelata iskän x-boxilla Tintin seikkailuja. 

Yritän nyt nauttia tästä elämän tilanteesta, näistä kodeista ja ottaa kaiken ilon irti harjoittelusta. En haluaisi murehtia tulevaa, mutta välillä se tietysti hiipii mieleen. Huomenna kuitenkin on perjantai ja minulla on edessä pitkä viikonloppu ykköskotona! 

Tämä kuva ihan vaan siksi, että toivoisin tällaisia ilmoja vielä. 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ystäväni, tuttavani ratiritiralla

Satuin kurkkaamaan tässä taannoin vanhaa messenger-profiiliani, jota käytin aktiivisesti noin vuosina 2005-2006. Ammattinimikkeen perässä luki "lastentarhanopeopettelija/ prinsessa" ja työpaikassa luki "Turun yliopisto / Bulbarian hovi". Hämärästi muistan jonkun vitsin siitä, että olisin Bulbaarian prinsessa. Järkytyin, että olenko todellakin ollut noin lapsellinen vuonna 2006. Lisää järkytyksiä oli luvassa, sillä löysin kirjahyllyä järjesteässäni vanhan ystäväkirjan vuodelta 2005. Voi karmeus niitä muka-hauskoja vastauksia, joita olin 18-vuotiaana (!) keksinyt. Näin ystävänpäivän jälkimainingeissa onkin hyvä aika tutustua lähes kymmenen vuoden takaiseen Karkkikseen ja pohtia vähän ystävyyttä.

Minä en tehnyt tänä(kään) vuonna ystävänpäiväkortteja, mutta sain kaksi. Nallekortti on pitkäaikaiselta kirjekaveriltani. Toinen on appivanhemmilta.

Skannasin omat vastaukseni ystäväkirjasta nolouksineen päivineen. Sensuroin ainoastaan henkilötiedot. Lempinimistä (jotka tosin eivät olleet kovin aktiivisessa käytössä koskaan) voi huomata, että joukossa on myös Karkki, josta Karkkis on myöhemmin väännetty.  Ehkä joitain lukijoille uusiakin faktoja paljastuu vihon kautta. Huomatkaa, että vastaukset ovat tosiaan, kröhöm,  "huumorilla" kirjoitettu. En esimerkiksi oikeasti lukenut pehmoleluja perheenjäseniksi tai pitänyt itseäni tärkeimpänä perheenjäsenenä, saati sitten että olisin kuunnellut mieluiten itseäni. 

Sain ystäväkirjan synttärilahjaksi. Täytyykin joskus etsiä käsiin vielä vanhempi ystäväkirja.
 Jännää, miten tavallaan en ajattele muuttuneeni, mutta kyllä tämän päivän vastaukset olisivat monesta kohtaa aika erilaiset kuin vuonna 2005. Ehkä se sellainen persoonan "ydin" on sama, mutta pinta vaihtelee. Vitsien ja juttujen taso on ainakin toivottavasti parantunut. Tai no, tiedä häntä. Musiikkimaku on muuttunut jonkun verran, tai ainakin laajentunut. Nykyisin perheeseen kuuluu tietysti myös mies sekä laajennetusti hänen lapsuuden perheensä. Voisinkin tähän laittaa vielä tämän päivän vastaukset.

Ystäväkirjan välissä on tallessa kuva minusta tekemässä matikan tehtäviä. Muistan, että huomasin kuvaajat oven toisella puolella ja yritin vaan näyttää coolilta. 

Ystäväkirjassa oli tietysti myös monen ystävän merkinnät. Lueskelin niitä hieman haikeana. Aika harvan kanssa olen kovin paljon tekemisissä, kun elämä on vienyt eri suuntiin. Joidenkin kanssa ystävyys on kuitenkin säilynyt, mikä on arvokas asia. Erityisen haikeuden aiheuttivat entisen hoitolasten merkinnät. Toinen heistä tanssi perjantaina vanhojen tansseissa, toisen vuoro on ensi vuonna. Hekin ovat jo niin isoja! Aivan viimeisenä on mieheni merkintä elokuusta 2006, vähän sen jälkeen kun tapasimme. Hän on siis lukenut hullut juttuni ja silti tykännyt minusta! Jee!

Olisi hauska joskus joissain pippaloissa kierrättää ystäväkirjaa tämän hetkisten kavereiden kanssa. Tällä hetkellä kaveripiirini on varmaan laajempi kuin koskaan ja toivoisin että mahdollisimman moni säilyisi läpi elämän. Muutot toisille paikkakunnille ja elämäntilanteiden muutokset tietysti vaikeuttavat tätä. Onneksi muutamakin ystävä on riittävä määrä. Ja onneksi on internet! Esimerkiksi Heidin kanssa on kiva pitää yhteyttä näin blogien välityksellä.

Tällä kertaa ei ystäväkirjaan tule kuvaa minusta, vaan tylsästi kukkakimppu. 
TÄMÄN BLOGIN OMISTAA:

NIMENI: Karkkis

ASUINPAIKKANI: Turku

SILMIENI VÄRI: "Ooooman kullan silmät... "

HIUKSIENI VÄRI: Viimeksi olen kuullut erään lapsen suusta, että hiuksissani on vaaleita ja tummia viivoja. 

OLEN  174 cm PITKÄ

PERHEESEENI KUULUU Mies, äiti, isä ja laajennettuna miehen perhe.

LEMPIAINEENI OVAT  suklaa ja villa (tämän vastauksen matkin mieheltä)

KUUNTELEN MIELUITEN Yle Ykköstä, erityisesti Jazzklubia. 

HAUSKIN PELI: Rappakalja (eli sama kuin edellä), Trivial pursuit, Pictionary
HARRASTUKSENI: Ihan siedettävien äänien pitäminen saksofonilla, blogin kirjoittaminen ja käsityöt. 

PARHAAT TV-OHJELMAT: Simpsonit, NCIS, Sherlock, Marplet ja Poirotit, Hakekaa kätilö... Näitähän riittää edelleen! 

LEMPIKIRJANI: Melkein kaikki Agatha Christiet. Just luin kyllä yhden huonon. 

LEMPIRUOKANI: Roomalaiset lihapullat tomaattikastikkeessa, linssikeitto ja aika moni muu. Eli kaikki mikä maistuu suussani hyvältä. 
ISONA MINUSTA TULEE samanlainen ja erilainen kuin nyt. 

TOIVON, ETTÄ lukijat viihtyvät blogissani!

PÄIVÄYS: 16.2.2014

Tällaisia vastauksia tällä kertaa. Saa nähdä, mitä vastaisin kymmenen vuoden päästä. Ehkä kaivan ystäväkirjan taas silloin esille. Sitten voin lukea blogiani ja kauhistella, miten hassuja juttuni ovat olleet. Toivottavasti lapsenmielisyyttä on kuitenkin edelleen tallella! Mitäs veikkaat, vastaisitko itse samoin kuin lähes kymmenen vuotta sitten? Voit myös tehdä omat ystäväkirjamerkintäsi kommenttiin, tai ainakin jotkut kohdista. 

P.S. Ensi viikolla yritän postata muutakin kuin muisteloita. Tällä viikolla satuin nostalgiselle päälle. 

torstai 13. helmikuuta 2014

Painajaiset Hollywoodissa

Jäin tänä vuonna penkkarihulinoista täysin sivuun, enkä päässyt katselemaan, millaisia älyttömyyksiä nuoruuden into on tänä vuonna saanut aikaan. Sen sijaan minun pitää tyytyä muistelemaan omia penkkareitani kahdeksan vuoden takaa. Meillä oli erittäin onnistuneet penkkarit, jotka pysyivät juuri sopivan sivistyneinä ja hauskoina. Ei ihmekään, kun teemana oli glamoröösi Hollywood. 

Näin villiksi meno yltyi penkkareissa. Karkkis pussaili vanhoja, vieraita miehiä! 

Valitsin heti teeman kuultuani hahmokseni Grace Kellyn. Häneen oikein kiteytyy vanhan ajan hollywood-glamour. Googlailin sopivia asuja ja pääsyin tähän Takaikkunassa nähtyyn mustavalkoiseen mekkoon, jonka toteutimme äidin kanssa vuorisilkistä, t-paidasta ja koristenauhasta. Asun kruunasivat satiinihanskat, joita käytin myöhemmin häissäni. Eipä sitä ihan joka tyttö voi käyttää häissään penkkareita varten hankittuja asusteita!

Minä en osaa olla aivan yhtä viileä kaunotar kuin Grace eli suomalaisittain Krake. 

Koristelimme koulun elokuvajulisteilla, joihin oli liimattu opettajien ja oppilaiden naamoja näyttelijöiden tilalle. Muistaakseni suurin osa koristeista oli tehtyä aika kunnioittavasti, eikä ketään haluttu halventaa. En voi tietysti olla varma, miten kukin vitsit koki. Opettajia ei alistettu, vaan heille annettiin vip-passit ja kuohuviini eli pommac-tarjoilu opettajanhuoneeseen. Luokkien laitettiin tähtiä kuin kuuluisuuksien pukuhuoneiden oviin ikään. Toki opettajille myös irvailtiin, kuuluuhan se asiaan.

Ei aivan yhtä hienostunut photoshoot kuin Gracella. 
Hauskaa oli, että ystäväni Noora ja minä olimme yhtä aikaa abeja. Ja vielä hauskempaa oli, että molempien äidit olivat opettajia! Pääsimme siis lavashowssa irvailemaan äideillemme. Sketsissämme ensin esitimme äitejä ja heidän ominaispiirteitään. Sitten kutsuimme äidit haastatteluun, jonka sisältönä oli muun muassa se, miten äidit pärjäävät nyt, kun me jätämme lukion. 

Audrey Hepburn ja Grace Kelly äiteineen. 
Muutakin hauskaa lavashowssa oli. Parhaiten muistissa on proteiinisynteesitanhu, jossa esitin leusiinia mustassa jätesäkissä. Bilsan opettajamme lohkaisi eräällä tunnilla, että kaikki oppisivat proteiinisynteesin paljon paremmin, jos siitä tehtäisiin tanhu. Ryhdyimme tuumasta toimeen ja taisimmepa antaa  dvd:nkin tanhusta opetusmateriaaliksi. Olin mukana myös tanssiesityksessä, jossa oli musiikki eri elokuvista. En ole ehkä maailman paras tanssija, mutta oli hauska olla mukana. Varsinkin, kun Diamonds are a girl's best friendin aikana lavalle laskeutui keinuja, joissa keinuimme ja tanssimme! Kaikenlaista muutakin lavashowssa taisi olla. Täytyykin virkistää muistia katsomalla video, joka löysyi tietokoneen uumenista. 

Autolavan tähtöset.
Autojen lavat olivat täynnä näyttelijöitä ja elokuvahahmoja. Katkerasti muistan, että joku vei toisen tilaamistani karkkipusseista. Noh, ehkä se ei ollut kuitenkaan se päivän tärkein juttu. Penkkarit olivat hauska tapa heittää hyvästit lukioelämälle. Lukiossa oli kivaa, mutta en yhtään haikaile niitä aikoja takaisin. Pian on aika heittää hyvästit taas seuraavalle elämänvaiheelle, kun pian valmistun. Silloin en valitettavasti pääse pukeutumaan Grace Kellyksi. 

Millaisia penkkareihin liittyviä muistoja sinulla on? Oliko hauska hullutella vai jäikö vain olivatko tunnelmat toisen laiset?


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tammikuusi ja helmikuusi

Meillä oli tänä vuonna hieman haasteita päästä eroon joulukuusesta. Hankaluuksia ei tuottanut ainoastaan kuusesta luopumiseen liittyvä haikeus, jota olen joka vuosi potenut, vaan myös laiskuus. Kun viimein nuutin päivän jälkeen sain koristeet riisuttua, kuusi jäi joksikin aikaa niinkin kätevään paikkaan kuin keskelle eteistä. Todistusaineistoa löytyy synttäripostauksen loppupuolelta. Lopulta saimme kuusen jätesäkkiin ja kuistille. Siinä se viettikin sitten pari viikkoa, koska emme ehdineet viedä sitä jäteasemalle, eikä joulukuusia ainakaan meidän taloyhtiössä kerätty automaattisesti (kai?). 

We were too lazy to take our Christmas tree to a waste center so a few weeks ago I just cut the branches with cutting pliers. The branches were still beautiful and green so I could not throw them out. I put them in flower pots and decorated them with origami cranes. I think they look very nice and not too christmassy. I hope they last till spring is here and then I can replace them with flowers. 

Nykyiset helmikuuset, entiset joulu- ja tammikuuset.
Tyhjä ruukku sai uutta täytettä. Voi kun saisi vielä lunta päälleen!

Lopulta äiti vinkkasi, että sivuleikkureilla meidän pikkukuusesta saisi helposti oksat irti, jolloin okat ja rangan saisi heitettyä ihan tavalliseen roskikseen. Kunhan laiskuudeltani kerkesin, ryhdyin tuumasta toimeen. Oksat napsahtelivat helposti irti. Ne olivat vielä kauniin vihreitä ja neulaset pysyivät parin viikon vedettömyydestä huolimatta hyvin kiinni. Niinpä päätinkin asetella oksat kauniisiin purkkeihin kuistille. Osa oksista päätyi ulos suureen siniseen ruukkuun. 

Linnut lennähtivät kuusen oksille. 
Meidän joulukuusesta tulikin sitten yhtäkkiä tammikuusi eli aivan uusi puulaji. Sittemmin se muuttui tietysti helmikuuseksi. Helmiä en oksiin kuitenkaan ripustanut, vaan origameja. Ajattelin, että koska kuusenokat viittaavat niin selvästi jouluun, ne pitäisi koristella jollain hyvin ei-jouluisella. 

Tuskien taittelu. Keltainen joutui useampaan kertaan uudelleen käsittelyyn.

Sain vuosi sitten joululahjaksi origamien taitteluoppaan. Hyvin nopeasti selvisi, ettei se ole oikein minun lajini. Raivon ja hampaiden kiristelyn säestyksellä sain kuin sainkin taiteltua muutamia malleja, joista suosikkini oli klassinen kurki. Niitä oli jonkin verran varastossa ja tänään taittelin niitä lisää. Muutaman epäonnistumisen jälkeen taittelu alkoi sujua. Sen verran hankalaa homma kuitenkin on, että taidan pitää taas vuoden tauon. 


Kurkiaura,

 Kuisti sai taas vaihteeksi uutta ilmettä, näillä pärjää ainakin maaliskuulle. Voi kyllä olla, että kohta meillä on myös maaliskuusi! Oksat ovat kestäneet sekä paukkupakkaset että lauhkeat säät. Saisi kyllä pakkaset tulla takaisin, minä kaipaan talvea. No, se sää pohdinnoista. Ilokseni huomasin, että miehen synttärikoristeiksi hankittu tähtivalosarja sopii origamien kanssa yhteen aivan loistavasti. Nekin saavat siis jäädä kevääseen asti. 

Näitä tähtiä en sentään joutunut itse taittelemaan. 


torstai 6. helmikuuta 2014

Väreilyä ilmassa

Minä tykkään tunnetusti väreistä ja erityisesti kirkkaista sellaisista. Blogin tunnisteissakin on "väreilyä"-osio, johon laitan kaikki erityisesti väreihin liittyviä tai erityisen värikkäitä postauksia. Tuikkiksen ihanassa blogissa on käsitelty värejä useammassakin postauksessa. Sieltä sain idean tehdä postauksen, jossa käsittelen suhdettani eri väreihin. Minä olen liian kärsimätön usean postauksen pohdintoihin, joten ymppärsin kaikki tärkeiksi kokemani värit vaan samaan postaukseen. Pääosin värit ovat ihan sellaisen perus väriympyrän värejä, mutta mukaan livahtivat myös pinkki, vaaleanpunainen sekä turkoosi, jotka ansaitsevat tulla mainituksi erikseen. Musta, valkoinen, harmaa ja ruskea ynnä muut jäivät nyt pois. 


Keltainen - ah keltainen! Se on aivan automaattisesti ykkösväri. Olen kirjoittanut postauksenkin ihan vain keltaisesta. Lainaan sieltä suoraan: "Keltainen on ollut minulle sellainen all-time-favourite-väri, joka on pysynyt sesongista toiseen. Sen rinnalla olen aina pitänyt monista muistakin väreistä, ... Kuitenkin, jos joku kysyy vain yhtä absoluuttista lempiväriä, sanon että keltainen. Sitä ei saa olla liikaa, koska en halua kyllästyä siihen." Keltaisen sävyistä pidän melkein mistä vain, paitsi liian murretuista. Kirkkaan sitruunan keltainen, joka jonkun silmissä voi jopa vihertää, on suosikkini. Ja kuten tuolta aikaisemmasta postauksesta käy ilmi, olen varma että rakkauteni keltaiseen juontuu siitä, että äitini söi sitrushedelmiä minua odottaessaan. 



Vihreä on toinen kestosuosikki, mutta sen sävyistä olen huomattavasti tarkempi kuin keltaisen. Ne vihreät, jotka kuuluvat lempivärisävyihini (laajennan tässä käsitettä "lempiväri") ovat erilaiset vaaleanvihreät limestä omenanvihreään ja chartreusen vihreään. En minä tässä mitään yritä briljeerata värisävyjen nimillä tai mitään. Tumman vihreä tai ns. ruohonvihreä harvoin viehättävät minua. Poikkeuksia toki löytyy, esimerkiksi kasveissa vihreä on aina kaunis. Yllätteän myös Fauna-lasit miellyttävät tummuudessaan, samoin smaragdin vihreä ruukku. Huomaan löytäväni vihreästä valtavasti eri sävyjä! 


Sininen... hmm... Minulla on siihen ehkä hieman etäinen ja viileä suhde. Taidan kokea sen värinäkin hieman sellaisena. Ihan kiva ja neutraali, muttei mikään suosikki, ainakana itsessään. Toisaalta, kun alan miettiä niin sinisessä on monta aivan erityisen kaunista sävyä. Tuollainen syvä välimerensininen, kuten postilaatikossa ja kuplassa aavistuksen tummempana. Se tuo mieleen lapsuudenkodin kylppärin, jonka sävy on aika lailla noiden välistä. Sinisellä on paikkansa, sillä voisin ottaa samanlaisen kylppärin itselleni edelleen. Myös siniset ruukut rapunpielessä ovat must. 

Laitoin turkoosin sinisen kaveriksi, vaikka pidänkin sitä erillisenä värinä. Perus-väriympyrään se ei kuitenkaan mahdu, joten siksi ymppäsin sen siniseen. Pidän nimittäin enemmän sinertävistä turkooseista kuin vihertävistä. Tuollainen uusien sohvatyynyjen kirkas turkoosi on parhaimillaan yhdistettynä johonkin toiseen kirkkaaseen väriin kuten keltaiseen, pinkkiin tai limenvihreään. 



Violetti on värinä näyttävä ja juhlava, jotenkin loistelias. Silti se ei kuulu suosikkiväreihini ja sitä oli vaikeinta löytää kodistamme. Joskus yläasteella violetti oli lempivärini, mutta kyllästyin siihen. En tiedä mikä siinä on, koska periaatteessa väri on kaunis. Ehkä se on usein liian tumma ja mystinen? Vaalean violetti taas on hiukan pliisu ja pinkkiin vivahtava violetti muistuttaa yläasteaikaisista housuista. Ehkä tyydyn ihailemaan violettia kaukaa. 


Ennen kuin siirrytään violetista punaiseen, viivähdetään hetki pinkissä ja vaaleanpunaisessa. Nekään eivät kuulu perusväriympyrään, mutta erityisesti pinkki ansaitsee erityismaininnan ja vaaleanpunainen pääsi vähän siinä siivellä mukaan.  Minä miellän pinkin tuollaiseksi räiskyvän tummahkohksi vaaleanpunaiseksi, jonka alle lasken mm. vadelman punaisen. Pinkki on täysin väärinymmärretty väri, kun sitä pidetään barbivärinä ja jotenkin epäsuotavana, tyhjäpäisten blondien värinä. Minusta se taas on kaunis ja räväkkä voimaväri, joka hehkuu erityisesti yhdistettynä toisiin kirkkaisiin väreihin. 

Pinkki ja vaaleanpunainen ovat siis eri värejä, vaikka englannissa ne luokitellaankin molemmat sanan "pink" alle.Vaaleanpunainen taas on hempeä, kuten nuo liljat. Pidän vaaleanpunaisestakin, mutta sitä näkyy vähemmän sisustukessa. En oikein osaa sanoa siksi, ehkä se on liian vaalea kirkkaiden lempivärieni rinnalla. 


Punainen on rohkea väri. Sitä ei saa olla liikaa, koska se vie helposti tilaa muilta väreiltä. Liian suurina annoksina se voi myös alkaa ärsyttää. Se ei ole lempivärini, mutta pidän siitä. Ehkä vähän samalla tavalla kuin siniselläkin, sillä on paikkansa ja elämä olisi tylsää ilman punaista. Sopivat piristysruiskeet siellä täällä antavat sisustukseen ryhtiä ja voimaa. 



Oranssi on tavallaan yksi lempiväreistäni ja tavallaan ei. Ehkä se pelkältään ei ole lempivärini, mutta yhdistettynä muihin se tuo kivasti särmää. Oranssi on aika mausteinen väri ja mausteena se varmaan toimiikin parhaiten. Oikean oranssin sävyn suhteen olen äärimmäisen tarkka - minun lempi oranssini ei saa olla tippaakaan (tai juuri ollenkaan) murrettu. Sellainen appelsiinin puhdas oranssi on kaunein. Toisaalta sellainen on poltettu oranssi on kaunis, mutta ei minun sisustuksessani. 

Kaikenkaikkiaan pidän eniten kirkkaista ja puhtaista väreistä, en niinkään murretuista. Huomaan kuitenkin, että oikeastaan kaikista väreistä löytyy sävyjä joista pidän ja toisaalta jokaisella värillä on jossain paikkansa. Eli yhteenvetona: värit on ihana asia!!! 

Mistä väreistä sinä pidät? Millaisia tunteita eri värit herättävät, onko inhokkeja tai suosikkeja? 

lauantai 1. helmikuuta 2014

Ai leivoksii?

Näin kynttilänpäivän alla on sopiva kirjoittaa kynttiläaiheinen postaus. Ai etkö otsikosta arvannut, että kirjoitan kynttilöistä? Näin asian laita kuitenkin on. Vanhempani saivat appivanhemmiltani pienet perinteiset joulumuistamiset. Lahjakassissa oli muun muassa pieni, kakkumuottiin valettu kynttilä (en nyt millään muista, mistä se oli hankittu). Se sai aivoni heti surraamaan: minäkin haluan valaa kakkukynttilöitä! Jälkikäteen kuulin, että se oli tarkoituskin, että inspiroituisin kyseisestä kynttilästä. 

My parents got a candle shaped like a little cake for Christmas. It inspired me to make my own cake candles. All I needed was my candle-making equipment and some old metal pastry tins. It wasn't exactly easy finding the tins from flea markets and such but finally I managed to put together quite a handsome collection of different shapes and sizes. The candles turned out great with lovely pastel colours to brighten up the winter evenings. 

Vaivalla haalitut vuoat. 
Aloin heti joululomalla etsiä itselleni vanhoja leivosmuotteja, joihin valaa kynttilöitä. Vedin aika monta kertaa vesiperän, vaikka kiersin vaikka kuinka monessa paikassa niin Raumalla kuin Turussakin. Ensimmäinen kerran minua onnisti Ekotorilla, josta löysin tuon kuparisen päärynämuotin. Sitten tilasin Pivis-nettikaupasta muutaman hiekkahentus-vuoan (tuo pieni tuossa keskellä). Viimein minua onnisti paikassa, josta en olisi uskonut näitä muotteja löytäväni, Art + design -kaupasta. Sieltä lähtivät mukaan nuo soikeat ja sitten isot, joiden pohjassa on tekstiä.

Minikokoiset vuoat Huuto.netistä. Halkaisija on muutama sentti.

Ihana kirppikseltä piti ostaa vaatteita ja tsekata Turun Tildan loosi, mutta yllättäen löysinkin sieltä paketin hiekkaleluja. Niiden joukossa oli kakkuvuoan mallinen hiekkamuotti, jollaista olin haeskellut. Minulla oli sellainen pienenä, ja luulen että se alkuperäinen anopin ostama kynttilä oli tehty sellaiseen. Viimeisenä joukkoon liittyivät Huuto.netistä hankitut minipienet vuoat (yllä). Aika kauan sain haalia näitä, että sain sopivasti eri kokoisia ja mallisia muotteja!

Ostin oikein metalliporanteränkin, kunnes äiti huomautti, että naula voisi olla kätevin tapa tehdä reiät. 

Tein sydänlankoja varten naulalla pienet reiät muotteihin. Täältä voi lukea tarkempia ohjeita kynttilöiden valamiseen. Minunkin olisi kannattanut, sillä unohdin karkaista sydänlangat, mikä vaikuttaa kynttilöiden palamiseen. Laitoin sydänlangat reiästä läpi ja soltin toisen pään grillitikkuun tai hammastikkuun, riippuen muotin koosta. Kokeilin sulkea reiät sinitarralla, cernit-massalla ja teipillä. Teippi  toimi parhaiten ja suttasi vähiten. 

Vanha kunnon kynttilänkeittolevy pääsi taas käyttöön. 
Sitten vaan kynttilätehdas pystyyn! Näiden tekeminen on aika paljon nopeampaa kuin kastokynttilöiden tekeminen, joten olen tehnyt näitä jo useampaan otteeseen. Suurin vaiva on sydänlangan pujottamisessa. Niin joo, ja kannattaa laittaa myös keittolevyn töpseli seinään, jos meinaa saada kynttilämassan sulamaan. 

Violetit ovat ekan erän kynttilöitä. Isossa kynttiässä on käytetty pelkkää parafiinia ja siksi se on läpikuultava. Se on vähän kuin hyytelöä!
 Värisävyjen kanssa on ollut vähän hakemista, sillä olisin halunnut tehdä aivan haalean pastellisia kynttilöitä. Pienen pieniä värinappeja kannattaa näköjään laittaa vain puolikas, niin voimakkaasti ne värjäävät. Toisen ja kolmannen erän väreihin olen jo melko tyytyväinen. Vihreästä tuli ehkä aavistuksen liian harmaa. 


Viimeisimmän erän vaaleanpunainen on söpön hempeä. Myös keltainen on onnistunut. 

Myös kynttilöiden poltto-ominaisuuksia olen jo testannut. Nuo pienet ja söpöt palavat tietysti vain lyhyen aikaa, alle kaksi tuntia. Ne palavat kuitenkin aika tasaisesti. Isoimmat palavat tietysti parhaiten. Reunat jäävät sulamatta, mutta se ei minua haittaa. Muoteista suosikkejani ovat tuo päärynämuotti, hiekkakakkumuotti ja nuo aivan pienet. Muut muotit taas tuovat ryhtiä kokoelmaan, koska kaikki eivät ole liian erikoisia. 

Tekisikö mielesi maistaa näitä leivoksia?

Feikkileivosten lisäksi tein tällä viikolla jotain muutakin feikkiä. Anopilla oli taannoin synttärit ja lahja päästään antamaan huomenna. Keksin paketoida sen kukkapuskaksi! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Tai oikeastaan kolme, koska se toimittaa myös kortin virkaa. Lahjan sisällön paljastan spoilerilla, asianomaiset älköön mustatko seuraavaa tekstiä: paketin sisällä on strutsinsulkainen pölyhuiska, jollaista anoppi toivoikin. Kokeilin itsekin ja se voittaa Swifferit sun muut menen tullen!

Paketin sisältöä ei ihan heti arvaakaan!
En kyllä osaa sanoa, mitä kukkia nuo nyt sitten olisivat. Ehkä rehottavia ruusuja tai kenties pioneja?

Kukkaset pakettiin tein tällä ohjeella. Se passaa siis myös vähän pienempiin kukkasiin, ei ainoastaan katosta roikkuviin. Kukat ja hempeät kynttilät ovat selvästi merkki valoisimmista päivistä. Kevättä en kuitenkaan vielä toivo, sillä juuri nyt nautin lumesta.