tiistai 30. joulukuuta 2014

Muistojen kultaamat joulut

Katri Helenan kappale aiheuttaa minussa lähinnä huvittuneita tyrskähdyksiä (poppismelodia yhdistettynä pirtteihin ja hevosvaunuihin), mutta laulun nimi sopi otsikoksi kuin tonttulakki päähän. Ajattelin nimittäin vielä vähän fiilistellä joulua muistojen muodossa Emosen innoittamana. Etsiskelin loman aikana kotoa käsiini vanhoja valokuvia lapsuusjouluistani. Kaikilta vuosilta ei löytynyt valokuvatodisteita, mutta aika monesta kuitenkin. Lisäksi löytyi videoita, mutta niitä en valitettavasti viitsi anonymiteetin vuoksi pistää blogiin. Tässä kuitenkin muutama väläys Karkkiksen lapsuusjouluista, jotka vietettiin pirttien ja kammareiden sijaan 70-luvun rivitalossa. 

1987

Olla möllöttäessäkin kädet voi asetelle viehkosti... ja vähän kuolata.

Jouluna -87 olin vielä ihan pieni pallero, noin puolivuotias. Sinä jouluna taisin olla vielä aika helppo tapaus, sillä lonkkalastan kanssa en päässyt itse oikein minnekään. Niinpä tyydyin poseeraamaan lampaantaljalla tai äidin tai isän sylissä. Perusilmeeni oli silmät ymmyrkäisinä ja suu rutussa tai vastaavasti leveässä hampaattomassa hymyssä. 

1988

Kuusen koristelu on tarkkaa puuhaa.
Seuraavana vuonna olin jo huomattavasti enemmän mukana joulumeiningeissä. Koristelin innokkaasti kuusta - laittamalla lähes kaikki koristeet samaan oksaan! Takatukka ei johdu kasarimuodista, vaan siitä, että hiukseni nyt vaan sattuivat tulemaan vähän hitaammin tuonne päälaelle.


1990

Osasin taitavan hymyposeerauksen jo 3-vuotiaana.

Joulu 1990 on ensimmäinen, jonka muistan ainakin jotenkin. Siitä on kyllä videotodisteitakin, jotka varmasti tukevat muistoja, mutta muistan videon lisäksi tapahtumia myös "omasta näkövinkkelistäni" videon ulkopuolelta. Joululahjat olivat varmaankin edellistä joulua merkityksellisemmässä roolissa. Kuvien perusteella sain ainakin Duplo lego -eläintarhan ja Mikki ja Minni lautasen ja mukin. Elävimpänä muistona on käyntiin vedettävä leppäkerttu, jonka sätkiviä jalkoja pelkäsin.

1992

Kaksi parasta lahjaa: muumitalo ja mikrofoni!

Vuoden -92 joulu oli mahtava! Tämä johtuu erityisesti siitä, että sinä vuonna sain erityisen paljon unohtumattomasti mieleen jääneitä lahjoja (miten niin materialisti?). Katsoimme nauraen videota, jossa kaivan paketista ensin muumitalon ja voi sitä riemun ja tunteen määrää! Seuraavaksi paketeista nousee mikrofoni (jollaista olin ihastellut Prismassa ties kuinka monta kertaa) ja heti perään ihmettelen, että miten se pukki voi tietää, että juuri tällaista olen toivonut. Kun videota katsoi eteenpäin, bongasin monia muitakin rakkaita ja paljon käytettyjä leluja tuolta joululta. Piti oikein vielä kiittää vanhempia niistä hienoista lahjoista, joita olen tuolloin saanut, ne tulivat käyttöön. 

1995

Aksu-koiramme oli myös innostunut paketeista. Taustalla näkyy sama joululiina, joka oli tänäkin vuonna käytössä. 

Vuoden -95 joulu oli ensimmäinen, jolloin en enää uskonut joulupukkiin. Tämä ei vienyt joulun taikaa mihinkään, vaan innostuin itsekin tehtailemaan lahjoja toisille. Sinä vuonna vanhemmat taisivat saada itse askartelemani kirjanmerkit (nerokkaasti pyysin apua nauhan solmimisessa aina siltä toiselta vanhemmalta). Paras joululahja taisi kuitenkin olla muovinen henkari, joka sattui hajoamaan. Näppäränä tyttönä keksin, että minähän korjaan (arvottoman) henkarin ja annan sen äidille joululahjaksi. Äidin ilme on varmasti ollut näkemisen arvoinen! Henkari on sittemmin heitetty pois, mutta lämpimät muistot ovat tallella.

1999

Poropusero, mikäs sen sopivampaa. 

Jostain syystä kouluvuosieni jouluista on hieman vähemmän kuvia kuin varhaisvuosista. Sitten teinivuosien jouluista on taas enemmän kuvia. Ehkä tosin ihan hyväkin, etten ihan joka joulusta ole tänne blogiin kuvaa saanut. Vuonna -99 äiti on näköjään koristellut kuusen aika paljon pelkistetymmin kuin nykyään. Minulla oli joka vuosi oma pieni kuusi huoneessani, joka haettiin monena vuonna isovanhempien pihalta. Itse koristelin kuusen tyylikkäästi värivaloilla ja milleniumin kunniaksi sinisellä ja violetilla koristenauhalla. Jouluyön nukuin kuitenkin aina ison kuusen vieressä, sillä tunnelma oli aivan erityinen. 

2000

Huomaa tyylikäs "lehmähameeni". Minusta hame oli hieno, mutta en voinut käyttää stiä koulussa sen jälkeen, kun isompi poika kommentoi hametta inohttavasti. Ai että minua harmitti!

Vuonna 2000 olin jo yläastelainen, mutta varmasti esiinnyin perinteiseen tapaan Tonttu Tomerana, joka jakoi lahjat ja vasta sen jälkeen kuoriuduin tonttulakin alta ja muutuin Karkkikseksi. Naapurin kymmenisen vuotta nuoremmille lapsillekin esiinnyin uskottavana tonttuna ja joskus jopa juoksin heidän ikkunoidensa alta tontuksi pukeutuneena - ja täydestä meni. 

2001

Harmi, ettei tuo punainen hame enää mahdu minulle. Se olisi hieno!

Vuoden 2001 joulusta en osaa kertoa mitään erityistä, paitsi että näköjään sain the Sims-pelin, johon olin joskus kovin koukussa. Joka vuosi jouluissa oli varmasti jotain erityistä. Ja vaikka kaikkia jouluja ei tarkalleen muista tai erota, muistan sen että ne olivat onnellisia. Pienessä perheessämme ei ollut tylsiä hetkiä, vaikka olenkin ainoa lapsi. Meillä muodostui tiettyjä lahjaperinteitä, minä esimerkiksi ostan joka vuosi isälle Mitä missä milloin- sekä Alivaltiosihteeri-kirjat. Äidille taas ostan joka vuosi tohvelit. Miehen myötä jouluperinteet ovat hieman muuntuneet, mutta joustavasti joulu on saatu muokattua edelleen juuri sopivaksi juhlaksi. 


Millaisia joulumuistoja sinulla on? 

lauantai 27. joulukuuta 2014

Vihdoin valkeata joulua...

Ensimmäisenä on hehkutettava tätä ihanaa valkoista joulua! En muista koska viimeksi olisi ollut näin kaunis joulu. Viime vuosi oli ainakin kovin mustan vihertävä, eivätkä 2012 kuvatkaan erityisen valkeilta näytä, vaikka lunta tulikin sitten alkuvuodesta 2013 riittämiin. Joulunaika on ymmärrettävästi blogimaailmassa kovin hiljaista aikaa, mutta minä summaan silti tunnelmia joka vuosi muutaman kuvan kera. Kun aiempia vuosia katseli, näyttivät kuvat kuitenkin melkoisen samanlaisilta lunta lukunottamatta. Jouluperinteitä kunnioitetaan, vaikka jokainen joulu on kuitenkin jollain lailla erityinen ja ainutlaatuinen. Tällä kertaa nostan esiin muutaman jouluperinteen ja asioita, jotka olivat tänä vuonna erityisiä.


Jouluperinne 1

Joulukortti. En enää edes muista, kuinka kauan olen tehnyt joulukortit joka vuosi. Ehkä aloitin perinteen lukiossa tuunaa Timo -kortilla (kortin pohjana toimi Timo Soinin, anteeksi vain, järkyttävän ruma vaalimainoskortti). Lisää joulukorteistani vuosien varrelta voi lukea täältä. Tämän vuoden teemana olivat itämaan tietäjät. Kortissa voi mennä myös harhaat, mutta niin menivät tietäjätkin ensin Herodeksen luo. 



Jouluerikoisuus 2014 1 ja 2 

Summattuna yhteen valokuvaan: valkoinen lumi ja keltainen... räkä! Olen ollut todella harvoin kipeä jouluna, mutta tänä vuonna flunssan tukkoisuus- ja räkävaihe osui jouluun. Onneksi sentän ei yskä eikä kuume! Flunssan toivon unohtavani, mutta tämän ihanan kauniin lumen toivon muistani vielä pitkään!



Jouluperinne 2 

Kaksi jouluateriaa ovat kuuluneet jo vuosia jouluperinteisiin. Ensin lounas anoppilassa ja illallinen minun kotikotonani. Ähkyn välttää, kun syö sopivasti ja pitää riittävästi taukoa aterioiden välillä. Myös tarjottavat olivat suurimmaksi osaksi perinteikkäitä muutamin poikkeuksien.

Jouluerikoisuus 3

Tänävuonna joulupöydästä löytyi muutamia äidin tekemiä erikoisuuksia, joita ei yleensä ole ollut. Äiti oli tehnyt porkkanapateeta, joka näytti upealta. Valitetavasti mausta en voi sanoa mielipidettäni, sillä se oli sen verran mieto, ettei nuhanenä sitä juuri maistanut. Munajuusto sen sijaan sopi hyvin leivän kaveriksi. Kolmanneksi laitoin kuvan söpöistä possupipareista, jotka on toteutettu vähän perinteisistä possupipareista poiketen.


 

Jouluperinne 3

No lahjat tietysti! En taaskaan edes yritä väittää, että aikuismaisen kypsästi tyytyisimme jakamaan jouluaattona hyvää mieltä ja aineettomia ajatuksia. Jouluksi hankitaan kaikki se tarpeellinen, mitä syksyn tai vuoden mittaan on mietitty hankittavaksi. Ja on niitä paketteja niin suuri ilo sekä jakaa että saada!


Jouluerikoisuus 4

Yleensä meillä on miehen kanssa ollut jokin lauluesitys tai vastaava, viime vuonna kokonainen joulumusikaali. Tänävuonnakin oli suunnitelmia, mutta flunssan takia lopullinen toteutus jäi. Lauloimme kuitenkin pari laulua ex tempore, mikä oli tosin yllättävän hankalaa tukkoisella nenällä. 

Jouluperinne 4

Hupsutella voi vähän kipenäkin! Tai ainahan me olemme aika höpsöjä, mutta jouluna ehkä vielä oikein erityisesti. Älyttömät jutut ja vitsit lentelevät ja ainakin minä taannun muutun lapseksi jälleen. Joulun tunnelmasta saa parhaiten kiinn, kun on vähän lapsenmielinen. Esimerkiksi laittamlla anopilta saadun upean ovikranssin päähän. 



Toivottavasti kaikilla oli hyvä ja tunnelmallinen joulu!
 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

It's beginning to look a lot like...


Kaikkialla alkaa näyttää jo ihan joululta! Luntakin on vähäsen näkynyt (vaikkei se yksin joulua tee) ja joulukoristeet on saatu paikalleen. Joululahjat on paketeissa ja melkein kaikkien sukulaisten lahjat ovat jo oikeissa osoitteissaan. Haluan jakaa täällä blogissa hiukan joulutunnelmakuvia meiltä kotoa. Valitettavasti minulla on hieman haasteita teknisten laitteiden kanssa, enkä saanut kuvia tuon isommiksi. Ehkä saan ongelman korjattua jossain vaiheessa.

Christmas has taken over our home and everywhere you look you can see little elves or maybe you'll spot the three kings on their way to Bethlehem. All the presents have been wrapped up and it's time to kick back and enjoy! I hope I can concentrate on the big things such as the message of Christmas and being around my love ones instead of stressing about petty little details.





Joulukoristeluissa suosin kitchiä ja huumoria. Toki tyyliäkin on joukossa, mutta koristelusa on hirveästi välitä tyylisäännöistä. Hauskimmat koristeet löytyvät tällä kertaa keittiöstä ja Dansformer sai kainaloonsa kaksi tonttutyttöä. 




Joululahjojen hankinnat sujuivat tänä vuonna yllättävän sujuvasti, kun ottaa huomioon kaiken kiireen ja hässäkän, mitä tässä syksyllä on ollut. Ehkä en yrittänyt tehdä liikaa itse ja moni sopiva lahja käveli ihan vahingossa vastaan. Toki tein myös itse, esimerkiksi ylläolevat sukat pienelle sukulaispojalle. Voi olla, että postaan vielä ennen joulua yhden joululahjaspoilauspostauksenkin.

Lahjat käärin tänäkin vuonna osittain kierrätyshenkisesti käyttäen edellisten vuosien kääreitä koristeina. Tästäkään en ottanut stressiä, vaan osa paketeista on kääritty upouusiin kääreisiin. En vaan voi vastustaa Tigerin lahjapapereita! Suosikkejani ovat myös yksiväriset, mattapintaiset kierrätyspaperit, joita löysin parina vuonna Ruohonjuuresta. Osaako joku sanoa, saako tuollaisia enää mistään? Tuo tummansininen paketti on kyseistä paperia. Ne olivat yksivärisiä ja värit olivat kauniita ja kirkkaita.




Koska joulu taianomaisuudestaan huolimatta on osa ihan tavallista elämää, siihen kuuluvat myös harmit ja ikävät tunteet. Tätä symboloi kuva rikki menneestä suosikkikuusenkoristeesta. Onneksi minulla on noita pinkkejä marimekon palloja vielä kaksi jäljellä. Jouluna tunnelma on usein odotuksia täynnä ja siksi varsin latautunut. Oikeastaan on kuitenkin turha murehtia ykstyiskohdista ja keskittyä siihen, mitä on. Näin on myös meidän ihmisten elämässä, jatkaisi appiukko.





... Ja ehkä tonttujenkin. Tontut elävät joulun alla kovissa työpaineissa, vaikka muut jo lomailevat.

Asiasta joulukuuseen. Hankimme jälleen kuusen samalta myyjältä puutorin laidalta heti kuin kuuset tulivat myyntiin. Näin pääsemme nauttimaan puusta maksimaalisen pitkään. Myyjä muisti meidät jo edellisiltä vuosilta ja juttelimmekin hyvä tovin. Hauskaa, että meillä on jo tällainen yhteinen jouluperinne! Se jatkuu toivottavasti vielä pitkään.




Kuusi on aavistuksen toispuoleinen, kuten luonnonkuuset tuppaavat olemaan. Etupuolelta se on kuitenkin aivan täydellinen. Koristeet ovat melkein samoja kuin viime vuonna, mutta muutama unkarilainen yksilö tuli lisää. 




Ja loppuun vielä vähän tonttuilua! Nämä tontut saavat herätä Ateenan aamuun.



Tältä näyttävät meidän joulutunnelmoinnit. Miltä teillä näyttää? Aiheuttaako joulu stressiä vai pystytkö nauttimaan odottavasta tunnelmasta?


tiistai 16. joulukuuta 2014

... ja yksi lihapasteija kiitos!

Minä olen aina ollut enemmän suolaisen- kuin makean ystävä. Pienenä kävimme aina Kontion kahvilassa  äidin kanssa ja sen lisäksi, että piti päästä kahvilan ison nallen kanssa samaan pöytään, halusin aina syötäväksi lihapasteijan. En valinnut sitä vaaleanpunaisinta berliininmunkkia tai kermaisinta kakkupalaa. Sen sijaan hauskan sokerista tehdyn kakkukoriste-eläimen saatoin haluta "jälkkäriksi" - ja säilöin sitä huoneessani viikko tolkulla. Myöhemmin the lihapasteijaksi vaihtui silloin Pelkosen kotileipomon omistaman puistokahvilan lihapasteija. Niitä pasteijoita en ole saanut vuosikausiin, enkä ole törmännyt toisiin yhtä hyviin lihapasteijoihin. 


Vasta pasteijoita tehdessäni tajusin, mihin sellaista kummallista muovista rinkulaa, jonka yllä oli kaari, on käytetty. Se oli tietysti pasteijamuotti! Se oli minulla keittiöleikeissä pienenä ja minusta varsinainen turhake.

Paitsi tietysti nyt, kun leivoin lihapasteijoita itse! (Pieni itsekehu on tervettä.) Sunnuntaina juhlien jälkeen meille jäi aivan hirveä määrä keitettyjä kaurasuurimoita, joten keksin että ne sopisivat hyvin pasteijoiden täytteeseen. Alkusyksystä olin törmännyt Maku-lehdestä, missäpä muuallakaan, hyvänkuuloiseen sienipasteijareseptiin. Päätin soveltaa sitä ja leipoa perjantain olkkarifestareille pasteijoita. Muuten resepti oli helppo, mutta hieman vaivaa taikinan kaulimisessa ja pasteijoiden täyttämisessä piti nähdä. 
Erotin pasteijat laittamalla sienipasteijoihin unikonsiemeniä. Pienet pasteijat aukesivat hieman uunissa, mutta suurin osa pysyi koossa hyvin. 

Liha- tai sienipasteijat (n. 25-30 pientä pasteijaa)
  • 250g voita
  • 250g maitorahkaa
  • 2 dl ruissihtijauhoja (itse käytin 4dl täysjyvävehnäjauhoja)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
Tästä täytteestä riittää pasteijoita yhtä täytettä tai puolikas annos kumpaakin täytettä. Minä tein tupla-annoksen taikinaa ja molemmat täytteet kokonaisina, jolloin pasteijoita tuli 50-60. En laskenut, mutta paljon. 

Sienitäyte


  • 5 dl suppilovahveroita tai 25 g kuivattuja
  • 1 sipuli
  • 1 rkl voita
  • n. 2 dl keittettyjä ohra- tai kaurasuurimoita
  • 1 muna
  • 4 rkl ranskankermaa (rasvaa 28 %)
  • 1 tl suolaa
  • pippuria

Lihatäyte
  • 500 g jauhelihaa
  • pieni sipuli
  • n. 2 dl keitettyjä ohra- tai kaurasuurimoita
  • 4 rkl ranskankermaa
  • suolaa
  • pippuria

1. Tee taikina. Sekoita pehmeä voi ja maitorahka. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää sitten jauhot voi-rahkaseokseen ja sekoita nopeasti. Taikinaan ei saa muodostua sitkoa. Laitaa kelmu kulhon päälle ja laita kulho jääkaappiin tunniksi.

2. Valmista sienitäyte. Puhdista ja pilko tuoreet sienet tai laita kuivat sienet likoamaan. Hienonna sipuli ja kuullota pannulla sienten kanssa. Keitä muna kovaksi ja hienonna se. Yhdistä kaikki täytteen aineet.

3, Valmista lihatäyte. Hienonna sipuli ja kuullota se pannulla. Paista jauhelihat pannulla. Jos käytät esimerkiksi ylijäämäohra- tai kaurasuurimoita, nekin voi laittaa pannulle lämpiämään ja rikkoa lihan joukkoon. (Minulla ainakin suurimot olivat menneet ihan tintaksi kakuksi.) Sekoita lopuksi kaikki muut aineet yhteen.

4. Kauli taikina jauhotetulla alustalla 4 mm paksuksi levyksi. Levyyn kannattaa oikeasti jättää paksuutta, etteivät pasteijat halkeile uunissa. Ota taikinasta muotilla pyöreitä kiekkoja, muumimuki käy hyvin muotiksi. Kauli taikinanriekaleet uudestaan levyksi niin kauan, kuin taikinaa riittää.

5. Laita jokaiselle kiekolle pieni määrä täytettä, n. 1 rkl riittää. Taita puoliympyrän muotoiseksi pasteijaksi. Taittele taitos kiinni haarukalla tai painele huolellisesti sormilla. Voitele pasteijat munalla.

6. Paista pasteijoita 225 asteisessa uunissa n. 10-12 minuuttia. 

Tuolla oikeassa pöydännurkassa näkyy muutamia valmiita pasteijoita. Valitettavasti tämän tarkempaa kuvaa ei ole.
Ja pasteijoista tuli aivan loistavia! Juuri samanlaisia kuin puistokahvilassa aikoinaan. Taikina oli ihanan rasvaista ja pehmeää. Pasteijat menivätkin kuin kuumille kiville ja niitä jäi juhlien jälkeen ehkä kaksi tai kolme. Itseasiassa unohdin ottaa valmiista pasteijoista kuvan, kun  Onneksi ehdin maistella pasteijoita jo ennen juhlia. 

Mitä sinä valitset kahvilassa? Suolaista vai makeaa? Entä ovatko makutottumuksesi muuttuneet lapsuudesta? 


lauantai 13. joulukuuta 2014

Juhlasesonki

Juhlasesonkimme on käynnistynyt varsin vilkkaasti, sillä viikon sisällä meillä on ollut kahdet juhlat. Viime sunnuntaina kutsuimme miehen sukulaisia meille syömään ja eilen järjestimme toisen kerran olkkarifestarit, joilla juhlistettiin miehen pyöreitä vuosia viime vuonna. Vaikka juhlien järjestämisessä (ja siivoamisessa) on aina oma vaivansa, joka kerta juhlien aikana ja jälkeen tuntuu siltä, että kaikki se vaiva on kannattanut! Tähän postaukseen yritän tiivistää tunnelmia sekä sunnuntain juhlaillalliselta, että eilisistä festareista. 

Juhlapöytä katettu ensimmäistä kertaa uuteen pöytään.
Our festive season has begun: we've had two parties in one week. The first one was last sunday when we invited my husband's relatives for dinner. We had a lovely time and I served coq au vin, eggplant gratin  and chocolate meringue gelato. Yesterday we arranged our second "living room festival". Last year, I ended the post saying I want to throw another one of these parties. So we did and once more, had a blast. 

Alkuglögit olivat erityisesti lapsivieraiden mieleen. He joivat glögiä vielä jälkkärinkin kanssa,
Keksin syksyllä idean, että olisi mukava kutsua koolle miehen sukua ihan vaan näkemisen ilosta. Monet asuvat kaukana itä-suomessa (eli pk-seudulla) ja usein kiireiden takia nähdään melko harvoin. Nyt paikalle pääsi vajaa puolet kutsutuista ja vaikka olisi ollut mukava nähdä ihan kaikkia, oli määrä kotiimme nähden melko sopiva eli yhteensä meitä oli 13. 

Alkupaloja
Olin päättänyt laittaa vieraille ruokaa ja miettiä tarjottavat tulijoiden määrän mukaan. Päädyin tarjoamaan kukkoa viinissä sekä kasvisvaihtoehtona ranskankermalla kuorrutettua munakoisogratiinia. Olin harjoitellut ruokia etukäteen, joten ruokien onnistumisesta ei tarvinnut juuri stressata. Lisukkeena tarjoilin kaurasuurimoita. Alku- ja välipalaksi laitoin esille juustoja ja hedelmiä sekä leipiä ja jälkiruoaksi maailman helpointa suklaa-marenki-jäädykettä. Kaivakaa resepti tuolta vappupostauksen keskeltä, jälkkäri sopii mainiosti myös joulupöytään. Myös tuon munakoisovuoan reseptin voisin kääntää ja jakaa, se oli kertakaikkiaan mainota! Yleensä en ole onnistunut munakoisoruoissa, mutta tuo oli todella herkullista.


Päivälliset sujuivat mukavasti rupatellen ja päivittäen kuulumisia. Kuulimme tarinoita muun muassa Afrikasta ja loppuillasta meitä viihdytettiin Vino showlla erään lapsivieraan johdolla. Vaikka juhlien ajankohta osui melko kiireiseen aikaan, olen onnellinen ettää päätin järjestää juhlat! Minulle sukulaisten näkeminen on tärkeää ja juhlien jälkeen ei voi olla kuin hyvä mieli. 

Kahvipöytä katettuna. Minä olen hehkeästi essusssa.
Kun sunnuntain juhlat olivat ohi, seuraavat olivatkin jo ihan oven takana. Pyrin ottamaan olkkarifestareiden järjestämisen mahdollisimman rennosti ja pyrin rajoittamaan itsetekemieni tarjottavien määrän sellaiseksi, että niiden tekeminen on kivaa, eikä pakkopullaa. (Pullaa ei tästä syystä tarjottu.) Onneksi osa tarjottavista hoitui nyyttäriperiaatteella. Sain paljon kehuja juhlapöydästä, mutta oikeasti kiitokset kuuluisivat yhtä paljon kaikille vieraille ja heidän tuomisilleen! 

Perjantain ruokapöytä. Huomaa hienot kimallekoristeet. 

Koska kauraa jäi sunnuntaina yli ihan hirveästi, keksin että niitä voisi hyödyntää lihapasteijoiden täytteessä. Äiti yritti saada minua käyttämään kaupan taikinaa, mutta koska olin törmännyt syksyllä hyvältä ja helpolta kuulostavaan pasteijareseptiin, halusin ehdottomasti kokeilla sitä. Ja kyllä se kannatti! Itse taikinan tekeminen oli helppoa, mutta pasteijoiden täyttäminen oli tietysti vähän aikaavievää, mutta niistä tulikin sitten aivan huippuherkullisia. Tein pastejoita sieni- ja lihatäytteellä ja melkein kaikki menivät. Makeaksi herkuksi leivoin tällä kertaa pätkiskakun Maku-lehden (ylläri) reseptillä. Kakku onnistui hyvin, vaikka vähän muuntelin reseptiä. Tässähän tulee vaikka kuinka monta reseptiä jaettavaksi!

Synttärisankari leikkaa kakun. Kakku oli tarkoituksella tuollainen vähän epämääräinen. 
Juhlien koristeluissa luotin yksinkertaisuuteen ja sponaaniuteen. Jotain kimaltelevaa oli hyvä laittaa esille, joten noin puoli tuntia ennen juhlien alkamista ripustin joulukuusen nauhoja ympäriasuntoa ja jouluvalo kuistille. Yksinkertaisuus on valttia, sillä tunnelman luovat kuitenkin ihmiset. 

Koristuksia. Onneksi olen säästänyt nuo millenium-koristeet, vaikka enää en ehkä sinistä kuuseen laittaisikaan.
Juhlien todellisia tunnelmanluojia. 
Musiikilla oli tietysti iso rooli festareilla. Aluksi nautittiin juhlapöydän antimista, sillä muusikot saapuivat odotetusti hieman myöhemmin kuin muut vieraat. Vähitellen kuitenkin musisoinnit alkoivat ja musiikkia soitettiin rockista jazziin ja  joululauluihin. Minäkin uskaltauduin laulamaan yhden laulun, mikä oli kyllä aikamoinen mukavuusalueelta poistuminen! Musiikin lisäksi vieraita viihdyttivät lapset, sillä mukana oli neljä pikkuista. Nuorin vieraista oli tasan kolme kuukautta ja hän toimi samalla myös juhlien nuorimpana rumpalina. Lapset tuovat juhliin aina mukavasti lisähulinaa.

Kokoonpanot vaihtuivat milloin minkäkinlaisiksi.
Illan viimeinen rötvähdys sohvalle ennen untenmaille siirtymistä.
Nyt juhlasesonki hiljenee hetkeksi ennen joulureissuja ja -juhlia. Nyt on mukavasti aikaa muistella hauskoja juhlia ja odotella rauhaisaa joulun aikaa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ihan ku ulkomailla!

Meillä olin suunnitelmissa toteuttaa vuotuinen Tukholman matkamme joulumarkkinasesongin aikana, mutta olimmekin myöhässä laivojen suhteen, kun lopulta aloimme varata matkaa. Niinpä päädyimme tyytymään kotimaan matkailuun, joka lopulta osoittautui vähintään yhtä hauskaksi tavaksi viettää ensimmäistä adventtia edeltävä päivä. Aluksi suunnittelimme reissua Helsinkiin, mutta lopulta kohteeksi valikoitui kummallekin eksoottinen Tampere. En edes muista tarkalleen, koska olen ollut viimeksi siellä! Ehkä 2007? 

Tampereen teollisuustunnelmaa. Aika eri henkistä, kuin Turuus.

Jätimme auton jonnekin Pyynikin tai Pispalan (en oikein tiedä) kupeeseen. Ihastelimme hetken kaunista puutaloidylliä ja pohdimme, että tuollaisessa voisi itsekin asua. Sitten muistimme, että mehän asumme puutalossa ja jatkoimme matkaa kohti keskustaa. Matkan varrella ihastelimme tamperelaista jugendia, joka eroaa selvästi turkulaisesta. Tampereen jugend oli linnamaisempaa ja hieman raskaampaa. 
Mäkeä ja puutaloidylliä. 

Huomaa hauskat portaittain nousevat ikkunat. 

Ensimmäiseksi suuntasimme kauppahalliin. Vaikka Tampere on minulle melko vieras kaupunki, vanhemmilleni se on hyvin tuttu paikka, sillä he opiskelivat siellä. Äiti kertoi, että hän käveli lähes joka päivä kauppahallin läpi ihan vain tunnelmaa aistiakseen. Minäkin rakastan kauppahalleja ja en voinut olla vertailematta jälleen Turkuun. Turun kauppahalli on väritykseltään tummempi ja tunnelma on hämyisempi. Tampereen halli taas oli vaalea ja avara. Molemmissa on puolensa. 

En saa tarpeekseni kauppahallien hedelmä- ja vihanneskojuista, vaikka nämä olivatin vaatimattomia verrattuna Budapestin vastaaviin.
Olin etukeen katsonut ravintolasuosituksia ja kauppahallissa oli parikin kehuttua paikkaa. Yhtä niistä ei kuitenkaan löytynyt, mutta sen sijaan löysimme Ravintola Leon, jossa tarjottiin luomuruokaa varsin kohtuullisin hinnoin. Minä valitsin nyhtöpossu "sämplärin" ja mies otti savuporopastaa. Se osoittautuikin kuulemma vuoden parhaaksi pastaksi ja kieltämättä pieni annoskateushan siinä tuli, vaikka omakin ruokani oli hyvää.   

Kateuspastaa ja hyvää hampurilaista.

Tarkoituksenamme oli tehdä Tampereella joululahjaostoksia ja käydä ainakin jossain joulumarkkinapaikassa. Löysimme pienen etsinnän (Aleksis Kiven katu ja Aleksanterin katu meni vähän sekaisin...) löysimme Kyttälän kirppikselle, jota oli jossain blogissa kehuttu. Kirppikset ovat aina arpapeliä, mutta olin hämmästynyt, että sieltä löytyi pari nappiostosta! Toinen kääriytyi pakettiin, mutta edellisessä postauksessa nähty vihreä lasiastia (3,5 €!) päätyi heti hyllyyn ja toinen meni äidille. Kyttälän kirppiksen lähellä oli ihan nurkan takana vohvelikahvila, jota myös kovasti suositeltiin. Pikkiriikkinen kahvila oli tupaten täynnä, mutta mahduimme sentään joukkoon. Omenavohvelin jälkeen tuli ihan sellainen olo, että pitää kaivaa äidin vanha ysärivohvelirauta kaapin perältä käyttöön. Oli aika sympaattista, kun sellaisella ihan tavallisella raudalla ne niitä tuollakin paistoivat. 

Vohvelikahvila oli pieni ulkoa ja sisältä.
Vaikka varsinainen joulutori aukesi vasta viikko reissumme jälkeen, osuimme parahiksi pienten putiikkien yhteiseen Lähtölaskenta jouluun -tapahtumaan. Pikkuputiikeissa oli kaikennäköistä hulinaa ja osa taisi olla vähän pidempään aukikin. Tapahtuman esitteen avulla löysimme vielä uusiakin kauppoja, kun etukäteen olin katsonut vain rajallisen määrän. Yksi suloinen yllätys oli Forget-me-not, josta löysin yhden itselleni hauskan savupiippukauluksisen ja paljettiisen vintagepaidan, suoraan pariisista (ja varmaan 80-luvulta). 

Forget-me-not jäi mieleen. Tavaraa oli paljon, mutta se oli esillä kuitenkin selkeästi. 
Design boulevard oli aivan herkullinen sisustusliike. Ihan vastaavaa ei löydy Turusta, joten tästä olen hieman kade. Toisaalta, ehkä ihan hyvä ettei tarvitse hillitä ostohalujaan. Nyt matkaan tarttui pari joululahjaa. Muutenkin Tampere tuntui olevan pullollaan aivan ihania pieniä kauppoja. Tiedän, että myös Turussa on mahtavia putiikkeja, mutta niissä ei tule samalla tavalla kierreltyä, kun ne ovat osa omaa arkiympäristöä. Näin joulun alla voisi kunnostautua!

Joulukalenteri näyteikkunassa oli hauska idea. Täällä tuli vastaan monta sisustuslehdissä näkynyttä asiaa.
Vaikka varsinainen joulutori ei vielä ollut auki, löysimme Tallipihan joulukylän, jossa oli paljon katsottavaa. Meille jäi varmasti parhaiten mieleen suloinen aasi! Vaikka putiikeissa kiertely oli mukavaa, täältä mukaamme ei tarttunut lahjoja. Tallipihan suklaapuodissa emme kuitenkaan voineet vastustaa kiusausta ja ostimme herkullisia suklaatryffeleitä kotiin viemisiksi. 


Tallipiha oli tunnelmallinen. Melkein teki mieli hevosajelulle
Päätimme reissun tallipihan kahvilassa. Päivä oli ollut täynnä kiertelyä ja katseltavaa. Molemmat olimme sitä mieltä, että ihan kuin olisimme olleet ulkomailla! Kaikkialle vain puhuttiin suomea. Tampere on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaupunki, jonne pitää suunnata toistekin. 

Näitä suklaita jo kovasti kehuin edellisessä postauksessa. Olivat hintansa väärttejä!

Harrastatko kotimaan matkailua? Onko sinulle joskus tullut tunne, että olisit ulkomailla, vaikka oletkin Suomen kamaralla?