lauantai 27. joulukuuta 2014

Vihdoin valkeata joulua...

Ensimmäisenä on hehkutettava tätä ihanaa valkoista joulua! En muista koska viimeksi olisi ollut näin kaunis joulu. Viime vuosi oli ainakin kovin mustan vihertävä, eivätkä 2012 kuvatkaan erityisen valkeilta näytä, vaikka lunta tulikin sitten alkuvuodesta 2013 riittämiin. Joulunaika on ymmärrettävästi blogimaailmassa kovin hiljaista aikaa, mutta minä summaan silti tunnelmia joka vuosi muutaman kuvan kera. Kun aiempia vuosia katseli, näyttivät kuvat kuitenkin melkoisen samanlaisilta lunta lukunottamatta. Jouluperinteitä kunnioitetaan, vaikka jokainen joulu on kuitenkin jollain lailla erityinen ja ainutlaatuinen. Tällä kertaa nostan esiin muutaman jouluperinteen ja asioita, jotka olivat tänä vuonna erityisiä.


Jouluperinne 1

Joulukortti. En enää edes muista, kuinka kauan olen tehnyt joulukortit joka vuosi. Ehkä aloitin perinteen lukiossa tuunaa Timo -kortilla (kortin pohjana toimi Timo Soinin, anteeksi vain, järkyttävän ruma vaalimainoskortti). Lisää joulukorteistani vuosien varrelta voi lukea täältä. Tämän vuoden teemana olivat itämaan tietäjät. Kortissa voi mennä myös harhaat, mutta niin menivät tietäjätkin ensin Herodeksen luo. 



Jouluerikoisuus 2014 1 ja 2 

Summattuna yhteen valokuvaan: valkoinen lumi ja keltainen... räkä! Olen ollut todella harvoin kipeä jouluna, mutta tänä vuonna flunssan tukkoisuus- ja räkävaihe osui jouluun. Onneksi sentän ei yskä eikä kuume! Flunssan toivon unohtavani, mutta tämän ihanan kauniin lumen toivon muistani vielä pitkään!



Jouluperinne 2 

Kaksi jouluateriaa ovat kuuluneet jo vuosia jouluperinteisiin. Ensin lounas anoppilassa ja illallinen minun kotikotonani. Ähkyn välttää, kun syö sopivasti ja pitää riittävästi taukoa aterioiden välillä. Myös tarjottavat olivat suurimmaksi osaksi perinteikkäitä muutamin poikkeuksien.

Jouluerikoisuus 3

Tänävuonna joulupöydästä löytyi muutamia äidin tekemiä erikoisuuksia, joita ei yleensä ole ollut. Äiti oli tehnyt porkkanapateeta, joka näytti upealta. Valitetavasti mausta en voi sanoa mielipidettäni, sillä se oli sen verran mieto, ettei nuhanenä sitä juuri maistanut. Munajuusto sen sijaan sopi hyvin leivän kaveriksi. Kolmanneksi laitoin kuvan söpöistä possupipareista, jotka on toteutettu vähän perinteisistä possupipareista poiketen.


 

Jouluperinne 3

No lahjat tietysti! En taaskaan edes yritä väittää, että aikuismaisen kypsästi tyytyisimme jakamaan jouluaattona hyvää mieltä ja aineettomia ajatuksia. Jouluksi hankitaan kaikki se tarpeellinen, mitä syksyn tai vuoden mittaan on mietitty hankittavaksi. Ja on niitä paketteja niin suuri ilo sekä jakaa että saada!


Jouluerikoisuus 4

Yleensä meillä on miehen kanssa ollut jokin lauluesitys tai vastaava, viime vuonna kokonainen joulumusikaali. Tänävuonnakin oli suunnitelmia, mutta flunssan takia lopullinen toteutus jäi. Lauloimme kuitenkin pari laulua ex tempore, mikä oli tosin yllättävän hankalaa tukkoisella nenällä. 

Jouluperinne 4

Hupsutella voi vähän kipenäkin! Tai ainahan me olemme aika höpsöjä, mutta jouluna ehkä vielä oikein erityisesti. Älyttömät jutut ja vitsit lentelevät ja ainakin minä taannun muutun lapseksi jälleen. Joulun tunnelmasta saa parhaiten kiinn, kun on vähän lapsenmielinen. Esimerkiksi laittamlla anopilta saadun upean ovikranssin päähän. 



Toivottavasti kaikilla oli hyvä ja tunnelmallinen joulu!
 

10 kommenttia:

  1. Lumi on totta tosiaan ollut ihana asia tässä joulussa! Sain viettää aattoa oikein postikorttimaisemassa, vanhassa maatalossa. Ja sitä lunta, sitä satoi sen aaton aikana 25 senttiä lisää!
    Kiitos muuten kortista! Kekseliäs idea! Ovatkos hahmot teidän seimimaisemastanne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, lumen keskellä vanhassa maalaistalossa... Kuulostaa satumaiselta joululta!

      Ole hyvä! Hahmot ovat tosiaan seimiasetelmasta. Ne ovat niin söpöjä, että ajattelin hyödyntää niitä kortissakin.

      Poista
  2. Kun koko syksy oli ollut mustaa niin valkoinen joulu korvasi paljon. Tosin syksyllä on ollut ihan hyviä iltalenkki-ilmoja. Harvoin on tarvinnut sateenvarjoa, vaikka pimeyttä on riittänytkin.

    Nyt on ollut ilo polttaa monessa lyhdyssä ulkona kynttilöitä kun lumi moninkertaistaa valon.

    Jouluperinteet ovat ihania, mutta aina voi sujauttaa jotain uuttakin sekaan.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pimeyttä on tosiaan tähän asti riittänyt! Toivottavasti lunta riittäisi vielä pitkään.

      Uudet jutut perinteiden seassa ovat varmaankin sellainen sopiva suola. Ja kyllä jokaisessa joulussa on jokin erityispiirre, vaikka toisaalta kaikki säilyy ihanalla tavalla samanlaisena.

      Poista
  3. Ihania kuvia taas! (Ihailen taitoasi käyttää värikkäitä vaatteita!)

    Aivan ihana idea noissa joulukorteissa! Mistä sie nämä oikein repäiset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Mietin aattona, että onko tämä nyt liian värikäs, mutta ei se sitten ollut, kun asun puki päälleen. Viihdyn värikkäissä vaatteissa.

      Joulukortti-ideaa kypsyttelen syksyn mittaan, mutta lopullinen idea putkahtaa yleensä ihan jostain yllättäen. Tämä idea tuli kotisohvalla lököillessä, kun mietin, miten Itämaan tietäjiä voisi hyödyntää kortissa jollain lailla.

      Poista
  4. Siis aivan mahtavat joulukortit ja niin hauskat ideat! En olekaan ennen lukenut tuota ihanaa korttipostausta kun olen vakilukija vasta n. vuoden takaa. Se oli kiva löytö :) Saan blogistasi hauskoja lukuhetkiä ja tänä jouluna sain myös lahjaksi itsetehtyjä karkkeja joitten reseptit eräs henkilö oli saanut täältä :) Melkein on jo kaik män!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa siis laittaa noita linkkejä aiempiin postauksiin, jolloin uudemmatkin lukijat löytävät vanhoja hyviä postauksia. Mukava kuulla, että saat täällä hauskoja lukuhetkiä! Nuo karkit olivat viime vuoden hitti, mutta tänä vuonna en ehtinyt niitä tehdä. Ehkä pitää tehdä uudenvuodenkarkkeja.

      Poista
  5. Tämä oli kiva kooste! Ja kuten yllä totesitkin, niin ehdottomasti kannattaa laittaa linkkejä vanhoihin postauksiin niin me ei-alusta-lähtien-mukana-olleetkin seuraajat bongataan kivoja juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova että tykkäsit! Ja hyvä, että vanhoistakin postauksista on iloa edelleen!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.