keskiviikko 30. joulukuuta 2015

"...juhla armas lapsien.."

Kuvakoostetta tulossa, sillä pakkohan sitä on joulua vielä vähän tunnelmoida. Joulunviettomme sujui tunnelmallisesti ja rauhallisesti. Tällä kertaa sitä ei vietettykään anoppiloissa vaan mummulassa ja mumilassa. Bonbon toi omat hauskat lisämausteensa joulunviettoon (ja välillä toki myös mutkia matkaan) ja oli koko joulunajan yhtä aurinkoa. Kukapa ei olisi, kun saa koko ajan olla sylissä ja joku on viihdyttämässä. 

Bonbon otti joulun rennosti (tosin heräsi aika pian kuvan ottamisen jälkeen). 

Aattoaamu alkoi riisipuurolla minun vanhempieni luona, jossa olimme yötä. Lounaaksi siirryimme miehen vanhemmille kuuntelemaan joulurauhanjulistusta. Bonbon sai ensimmäisen oman jouluateriansa, kurkkutikkuja ja maissinaksuja. Molemmat ovat aikamoista herkkua, kun ensin sai vähän tutustua makuun pari päivää ennen joulua. 

Ensimmäinen joululounas. Kovin pitkää aikaa Bonsku ei saanut vielä syöttytuolissa istua, vaikka ilme olikin siinä kuin kuninkaalla. 
Iltapäivällä kävimme perinteisesti joulukirkossa aattohartaudessa. Eräälle pienelle tytölle me olimme melkein kuin joululahja, sillä hän oli toivonut lahjaksi pikkuveljeä. Tämä toive ei toteutunut, mutta onneksi hän sai sentään ihailla Bonbonia kirkossa ihan vierestä. 

Yksityiskohta mummulan kuusesta.

Seuraavana ohjelmanumerossa oli mummulan (miehen vanhempien) joululahjojen avaaminen. Bonbon olisi varmasti arvostanut joulupapereita ja niiden ihanaa rapinaa, mutta valitettavasti ne päätyvät myös suuhun alta aikayksikön. Onneksi Bonbon sai kummiltaan ihanan rapisevan Pikkutoukka paksulainen -kirjan. Se olikin toivelahja, sillä Bonbon rakastaa erään ikätoverinsa rapisevaa kirjaa. Me vanhemmat saimme muun muassa joulukoristeita, käsityökirjan ja erittäin käytännöllisen paketin täynnä erilaisia lapsiturvallisuustarvikkeita kotiin.

Sylejä löytyi vaikka muille jakaa. Bonsku on oikea sylivauva ja seuramies!

Seitsemän aikoihin siirryimme minun vanhempieni luo, eli mumilaan, jouluillalliselle. Tällä kertaa Bonbon sai porkkanaa, bataattia ja parsakaalia. Minä herkuttelin mädillä ja graavikalalla viime vuoden edestä. Kalkkuna oli jälleen murea ja maukas ja jälkkäriksi oli ihanaa, itsetehtyä jäätelöä. 

Ensimmäinen jouluillallinen. 

Lahjojen avaamissessio olikin varmaan pisin koskaan, eikä (pelkästään) lahjojen määrän vuoksi. Bonbonia yritettiin nimmittäin saada tuloksetta nukkumaan pariinkin otteeseen, mutta hänpä oli päättänyt valvoa muiden mukana. Lopulta hän meni isänsä kanssa nukkumaan yhdentoista maissa (kun isäkin meinasi nukahtaa pystyyn) ja me muut jatkoimme lahjojen avaamista. Lahjoja avattiin lahja kerrallaan, kukin vuorollaan, mikä aina pitkittää avauskierrosta. Tästä perinteestä voidaan joutua tulevaisuudessa joustamaan, joten oli hyvä vaalia sitä vielä nyt. 

Tonttu Tomera jakoi lahjat. 

Joulupäivä sujui rennoissa merkeissä ja tapanina suuntasimme tällä kertaa vain minun sukulaisteni luo. Mielelläni olisin kiertänyt molemmat paikat, joissa yleensä olemme käyneet, mutta Bonsku ei ole automiehiä, joten pitkät ajomatkat olisivat voineet olla liian tuskaisia koko perheelle. 

Muutamia Bonbonin saamia lahjoja. Kovin nuorena ne lapset saavat ensimmäisen kännykän tätä nykyä. 

Välipäivinä miehellä ei ollut lomaa, joten vähän tuntui että joulu loppui tänä vuonna lyhyeen. Onneksi kuusen avulla pääsee arkenakin hyvin vielä tunnelmaan. Ja kohta on jo uudenvuoden aatto, jolloin juhlahumu jatkuu. Ihana joulu, jälleen kerran! Ihan paras aika vuodesta. 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

"Me käymme joulun viettohon..."

Jouluinen palloasetelma. Pullerot itämaan tietäjät ovat vielä matkalla. 

            Joulukuusen saapuminen kotiimme on aina yksi vuoden ihanimmista päivistä. Nyt se on ilahduttanut meitä olohuoneessa jo lauantaista saakka. Kuusi tuo minulle joulun kaikkein voimakkaimmin ja minusta on ihana juoda aamukahvi hämärässä olohuoneessa kuusen loistaessa. Kuusi näyttää tänä vuonna erityisen tasaiselta ja kauniilta, mutta takana nurkan kohdalla on iso lovi. Eipähän tarvinnut koristella kuusta takaa ollenkaan! 

Bonbon on suhtautunut kuuseen innostuneesti. Aamuisin olemme käyneet aina ihastelemassa kuusta ja aina välillä hän pitää pieniä riemun kiljahduksia. Nyt kuusi tosin alkaa olla jo tuttu juttu. Koristeiden puolesta ei tarvitse pelätä onneksi vielä tänä vuonna, ja sen yhden hajonneen pallon aiheutin jälleen kerran minä itse. 

May I present: joulukuusi vuosimallia 2015

Muutkin jouluvalmistelut alkavat olla mallillaan. Tai no, aika helpollahan sitä pääsee, kun jouluruokia en valmista itse. Lahjojen hankkiminen ja paketointi oli se suurin urakka, mutta siitä minä pidän kovasti! Paketoinnissa en kyllä meinannut päästä alkuun, sillä Bonbon vaatii tällä hetkellä viihdykettä niin, ettei äiti saa turhaan keskittyä johonkin papereiden rapisteluun. Yleensä taktiikkani on ollut paketoida kaikki yhdessä (tai kahdessa) rysäyksessä, mutta tänä vuonna paketoin vähitellen. Se olikin oikeastaan aika miellyttävä taktiikka, sillä silloin hommaan ei kyllästynyt, vaan aina riitti intoa koristeluihin. 

Paketointia yömyöhään. 
Pakettien koristelut pidin tänäkin vuonna yksinkertaisina. Nimien alkukirjaimia olen hyödyntänyt ennenkin, tänä vuonna leikkasin vanhoista papereista kirjaimia ja liimasin paketteihin. Muutamiin nimiin piti lisätä selventävä jatkoliite, sillä Bonskun nimi alkaa samalla kirjaimella kuin isoäitinsä. 
Päätin, etten hanki Bonskulle kovin monta pakettia vielä, mutta tulihan niitä pieni kasa. Hyödykkeitä suurin osa, tosin. Leluja saa sitten tulla muilta. 

Ja kasa valmiita paketteja!

Tänä vuonna joulun tunnelma on tullut kuusen myötä voimakkaasti mieleeni, mutta silti tuntuu ihan käsittämättömältä, että jouluaatto on muka huomenna. Ehkä se tässä konkretisoituu, kun joulunviettomääränpää on saavutettu. Odotan innolla Bonbonin ensimmäistä joulua ja sitä, miten hän kaikkeen uuteen ja jännittävään suhtautuu. 

Tässä vielä loppuun bloginlukijoillekin meidän joulutervehdyksemme, joka oli tänä vuonna pieni piparkakkuperhe. Toisella puolella kukin laulaa tuttua joululaulua tyylillään. 




Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

torstai 17. joulukuuta 2015

Haukkaa, haukkaa hedelmää...

VAROITUS! Tämä postaus sisältää joululahjaspoilauksen. Jos epäilet saavasi tai olet jo saanut minulta joululahjan, älä lue tätä postausta. Mikäli kuitenkaan et lahjan avattuasi käsitä, mikä se on, voit halutessasi tulla lukemaan tämän postauksen. 






Ken tästä käy, saa kaiken toivon yllätyksestä heittää.  









Olen jo vuosia käyttänyt tyllistä tehtyjä kestohedelmäpusseja kaupan hedelmäpussien sijaan. Olen säilyttänyt niitä käsilaukussa, jotta ne ovat aina mukana ja niitä tulee käytettyä (paitsi nyt, kun mukana onkin reppu ja ne pitäisi uudelleen sijoittaa jonnekin kätevään paikkaan siellä). Ne ovat kevyitä ja helppoja käyttää,  kunhan vaan muistaa. Hintalappu ei oikein tartu tylliin, joten olen innovoinut niihin erillisen muovisen lapunkiinnityspaikan. Nykyisin ei tule enää edes kaupan kassoilla ihmettelyä pusseista, vaikka aluksi välillä tuli. Tottumuksesta lätskäisen lapun aina valmiiksi esille, kun asetan hedelmät kassahihnalle. 


Jo monena vuonna minun on pitänyt tehdä kyseisiä hedelmäpusseja lahjoiksi ja tänä vuonna vihdoin päätin toteuttaa ajatukseni. Minulla ei ollut valmiiksi kuin pinkkiä tylliä (hääautomme koristeluista), joten ostin Eurokankaasta muutamaa eri väristä tylliä. Organza tai muu ohut kangas kävisi myös, mutta tylli on kaikkein edullisinta ja sitä saa kivoissa väreissä. Ostin samalla myös satiininauhoja. Muutkin nauhat käyvät pussien sulkemiseen, mutta olen huomannut liukkaat materiaalit parhaiksi. Villa- tai puuvillalanka tuppaa menemään sotkuun ja hajoamaan. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tyllistä leikataan ensin sopivan kokoinen pussin aihio (yksi sivu taitettuna, jotta vain kaksi sivua jää ommeltavaksi). Sitten vedetään ompelukoneella tai saumurilla pussi kokoon. Tällä kertaa käytin oikein saumurin rullapäärmeominaisuutta, mutta olen pärjännyt ihan ompelukoneellakin. Sitten ommellaan kuja pussin suun nauhaa varten. Nauhan pujotin kujaan perinteistä hakaneulakikkaa käyttämällä, eli nauha sidotaan hakaneulaan ja se vedetään kujaa pitkin pussin ympäri. Todella helppoa hommaa, paitsi että lanka tuppasi koko ajan irtoamaan, kun ompelin tylliä. 


Ennen kuin solmit nauhan renkaaksi, pujota nauhaan pieni muoviläpyskä hintalappua varten. Olen käyttänyt ihan jotain kierrätys muovinpaloja erinäisistä pakkauksista, mutta tällä kertaa mitään sopivaa ei ollut tarjolla. Niinpä keksin, että laminointikalvosta saa hyvät hintalappuläpyskät ja samalla niitä voi vähän koristella. Liimasin laminointikalvon sisään washiteippiä ja leikkasin erilaisia paloja, jotka sitten rei'itin ja pujotin naruun. 


Näitä pieniä lahjapussukoita olen nyt paketoinut sukulaisille ja ystäville. Minulle ei toistaiseksi jäänyt itselleni yhtään jäljelle, eli pitänee vielä kaivaa saumuri uudestaan esiin. Omat vanhat hedelmäpussini kun ovat sen verran kurjassa kunnossa. Pari kertaa joku hedelmä on jo tippunut reiästä pois. Ainakin niitä on käytetty! Ja ovat ne myös kestäneet useampia vuosia, joten ihan kertakäyttökamaa ne eivät ole.


Ehkä joku sai tästä nyt idean toteutettavaksi, sillä vielä ehtii hyvin! Nämä ovat niin kevyitä, että ehtivät vielä maanantaina kirjekuoressakin perille. 

maanantai 14. joulukuuta 2015

Johan nyt on joulumarkkinat

Bonbonin eka ulkomaanreissu on siis takana, paljon nuorempana kuin kummallakaan vanhemmista. Voi tätä nyky nuorisoa! Tässä siis lyhyehkö selonteko reissusta ja joulumarkkinoista, joilla vierailimme. Ehkä pääsette itsekin vähän markkinahumuun mukaan. 

Märkää joulua! Alexanderplatzin joulumarkkinat. 
Saavuimme Berliiniin myöhään maanantai iltapäivänä. Majoituimme hotelliimme ja lähdimme melkein siltä seisomalta ensimmäisille joulumarkkinoille, läheiselle Alexanderplatzille. Vaikka satoi kaatamalla, markkinatunnelmaan pääsi nopeasti ja joulumieli valtasi ihmisen. Nälkäisinä pysähdyimme ensimmäisellä curry wurst -kojulla (Berliiniläinen erikoisuus). Alkuun se maistuikin hyvältä, mutta kyllä alkoi tökkiä jossain vaiheessa. Ihastelimme tunnelmaa ja otimme Glühweinit (mikä ei ollutkaan oikein makuumme) ja ihastelimme tunnelmaa. Kojuja oli moneen lähtöön ja painoin mieleen lupaavia paikkoja jouluostoksia varten. Oli kiva päästä heti markkinoiden makuun ja tuli heti tunne, että kannatti lähteä! Illalla kävimme vielä syömässä hyvät kikhernekeitot Mondon suosittelemassa paikassa. 

Itä-Berliinin ytimessä. Tuntui, että koko kaupunki oli yhtä rakennustyömaata. 

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Gendarmenmarktin kehuttuja joulumarkkinoita. Olimme vähän liian ajoissa liikkeellä, sillä ne aukesivatkin vasta kello 11. Niinpä pyörimme ensin vähän muissa kohteissa, kävimme katsomassa mm. Checkpoint Charlien ja vähän Itä-Berliinin jäämiä. Matkan varrella törmäsimme pieniin joulumarkkinoihin, jotka kiersimme läpi. Tällaiset pienet markkinat olivat usein hieman krääsäpainotteisempia verrattuna isoihin, mutta hyvin niissäkin viihtyä. Pian siirryimmekin jo varsinaisille joulumarkkinoille, joita ei oltu kehuttu turhaan! Myynnissä oli laadukkaan oloisia tuotteita ja esillepano oli tyylikästä. Myös ruokatarjonta oli monipuolista ja päädyimme herkullisiin, höyryävän kuumiin keittoihin. Bonbon alkoi jossain vaiheessa hermostua, joten siirryimme läheiseen kahvilaan. Ajattelimme, että saatamme tulla illalla vielä takaisin. Samoille markkinoille. Kävelimmekin paikan ohi illalla, mutta silloin porteilla jonotettiin, joten jätimme paluun välistä.¨

Gendarmenmarktin joulumarkkinoilla päiväsaikaan. 

... ja iltavalaistuksessa. Tätä tosin ihailimme vain kadun toiselta puolelta. 


Iltapäivällä pääsin kiertelemään vähän vintagepuodeissa, joita Berliinistä onkin riittämiin. Kävin paikallisessa UFFissa/Fidassa eli Humanassa. Sielläkin oli yllättävän paljon kaikkia kivoja vaatteita, mutta en kuitenkaan löytänyt mitään. Made in Berlin oli valtavan suuri ja valikoimaltaan laaja kauppa, jossa sovittelinkin yhtä ja toista, mutta mitään ei tarttunut mukaan. Omintakeisin ja hauskin vintagekauppa oli ehdottomasti Pick and weight kilostore, jossa siis sai ostaa vaatteita kilohinnalla! Siellä teki todellisia löytöjä ja minä löysin kauniin brokadijuhlamekon. Vaatteita myytiin neljällä eri kilohinnalla. Kevyen mekon hinnaksi tuli noin 25 euroa, kun kilohinta oli 65 euroa. Aika hyvä hinta 60-luvun hyväkuntoisesta juhlamekosta! Muitakin kiinnostavia kauppoja olisi varmasti löytynyt, mutta aika oli rajallinen.


Made in Berlin vaan jatkui ja jatkui...

Pick and weight oli kompaktimipi, mutta ahdettu täyteen monenmoisia löytöjä.

Illalla yritimme etsiä parit Mondon suosittelemat joulumarkkinat. Kumpaakaan niistä ei löytynyt. Toisen tilalla oli tyhjä katu ja toisen paikalla rakennustyömaa. Näköjään netti olisi sittenkin ollut luotettavampi lähde. Aikamme kierreltyämme päädyimme taas lähimarkkinoille Alexanderplatzille. Tällä kertaa teimme hiukan jouluostoksia ja kävimme maailmanpyörässä. Maailmanpyörä olisi ollut oikein mukava kokemus, ellei Bonskulle olisi iskenyt juuri siellä kauhea nälkä. Hän huusi koko ajan! Sori vaan kanssamatkustajat! Noh, hauska kertomus saatiin siitäkin. Vauhdista tai pyörimisestä itku ei johtunut, sillä se alkoi jo ennen pyörmistä ja lentokoneessa Bonbon otti etenkin nousut ja laskut rauhallisesti. 


Vanhaa ja uutta Potsdamerplatzin joulumarkkinoilla.

Keskiviikkona lähdimme ensin kohti Brandenburgin aukiota ja sen läheistä puistoa, sillä kohteenamme olevat joulumarkkinat aukesivat vasta myöhemmin. Puisto olikin kokonaisen kaupunginosan kokoinen, joten kiersimme siitä vain pienen osan! Törmäsimme pieniin joulumarkkinoihin Potsdamer Platz. Oli hassun näköistä, kun valtavan modernilla aukiolla tönötti jono puisia "joulumökkejä"! Seuraavat joulumarkkinat Breitenscheidplatzilla olivat aika peruskauraa ja alkoivat jo vähän toistaa itseään. Samat myyntikojut toistuivat monessa paikassa. Markkinaväsymys alkoi nostaa päätään.



Breitenscheidplatzilla. Suklaakuorrutteiset viinirypäleet olivat yllättävän hyviä. 

Parempaa oli onneksi vielä luvassa, sillä Charlottenburgin linnan läheiset markkinat olivat todella tasokkaat ja vetivät vertoja Gendarmenmarktin markkinoille! Hyvät markkinat tunnisti selvästikin kojujen valkoisista katoista ja siitä, että tavarat eivät olleet niitä samoja kuin joka markkinoilla vaan myös aivan ainutkertaisia juttuja oli myynnissä. Näiltä markkinoilta ostimme tuliaisiksi hauskoja suklaatyökaluja, jotka eivät edes olleet mitään joulukalenterisuklaata, vaan täyttä tavaraa! Näillä markkinoilla oli myös tarjolla suomalaista "glöggiä", mutta emme maistaneet, kuinka aitoa se oli. 


Charlottenburgin linnan markkinoilla oli elävähköä musiikkia. Vaskiyhtye soitti yhden kappaleen noin 5-10 minuutin välein. 

Illalla vielä kiersimme yhden kadun, jota oli kehuttu jossain blogissa hyväksi second hand - ja vintagekaduksi. No, kaikki hyvät kaupat taisivat olla jo kiinni. Sentään yhden hauskan kaupan löysimme, nimittäin vanhantavaran liikkeen, jossa myytiin kaikenlaista DDR-tavaraa ynnä muuta sekalaista! Söimme vielä hyvät kakut ja piirakat läheisessä kahvilassa ja aloimme liikkua vähitellen hotellia kohti. Reissuväsymys alkoi painaa, kuten aina reissun loppua kohden oli reissu kestänyt kaksi päivää tai kaksi viikkoa. Aamulla suuntasimmekin jo lentokentälle. 

Vanhaa muovikrääsää värijärjestyksessä. En valitettavasti muista kaupan nimeä. 

Reissu oli oikein onnistunut. Bonbon otti reissaamisen rennosti ja nukkui varmaan 70 % ajasta, mikä ei ole ollenkaan tavallista, edes kantoliinassa. Mitään paineita tai tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, joten tuntui, että ehdimme vauvan kanssa vaikka mitä. Meistä tuntui, ettei vauvan kanssa reissaaminen ollut sen haastavampaa kuin arki yleensäkään. Omat kiemuransa se tietysti toi matkaan, mutta kyllä meillä ennenkin on ollut nälkäänsä kiukuttelevia ihmisiä reissussa, nyt niitä vaan on kolme. 

P.S. Jos tekstissä oli outoja sanoja tai virheitä, se johtuu siitä, että kirjoitusasut piti tarkistaa jälkikäteen, mutta joku on unohtunut välistä. 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Hupsua joulua

No niin, pyöräytetään vihdoin täällä blogissa joulukausi käyntiin! Minä taidan olla jo ihan mattimyöhäsenä liikkeellä, mutta enköhän ehdi kelkkaan kuitenkin. Eilen sain vihdoin viriteltyä jouluvalot rapunpieleenkin, varmaan ennätysmyöhään. Onneksi koristeluista ehtii vielä nauttia pitkään!

Ihana valokranssi sopii myös päähän, vaikka Lucialle tai sitten ihan vaan lapsenmieliselle höpsölle aattona. 

Minä olen vähän sellaista koulukuntaa, että joulukoristeiden ei tarvitse olla aina kovin tyylikkäitä. Varastostani ei löydy pelkästään valkoisia tähtiä tai hillityn hopeita koristenauhoja. No, kukapa sellaista minulta olisi odottanutkaan? Vuodesta toiseen kaivan esiin samat vanhat koristeet, mutta usein mukaan liittyy myös jotain uutta. Esittelen nyt tämän hetkiset pikkujoulukoristeeni. 

Joulubanaani, -päärynä ja höyhenhöttöä.
Mitä niihin hupsuihin koristeisiin tulee, niin ihastuin edelliskesänä Unkarilaisessa joulupuodissa hedelmäkoristeisiin. Hedelmillä joulukoristeina on pitkät perinteet, vaikka tässä talven ihmemaata ihannoivassa joulukulttuurissa ne ovatkin jääneet pimentoon. Saksan reissulta jouluhedelmä kokoeilmamme karttui päärynällä ja banaanilla. Ne pääsivät vanhempieni antaman sulkakoristeen kanssa ikkunaan roikkumaan. Toisella ikkunalla on lasilintu ja pienen pieni sydänliitutaulu, johon kirjoitan jonkun jouluisen viestin. 

En vielä ole keksinyt, mitä kirjoittaa pieneen liitutauluuni.
Monena vuonna minun on ollut tarkoitus tehdä himmeli mehupilleistä. Aina se on jäänyt, mutta nyt sain vihdoin tartuttua toimeen. Bonskua piti vähän viihdyttää välillä, joten tyydyin melko yksinkertaiseen versioon, mutta olen tyytyväinen. Miksi himmelin pitäisi olla yhtenäinen kokonaisuus? Kolme erillistä himmelitimanttia käy hyvin. Ehkä jonain vuonna innostun tekemään koknaisen himmelin. Bonbon hurmioitui himmelistä täysin. Kun näytin hänelle valmista himmeliä, alkoi valtava riemunkiljahtelu ja ilakoiminen. Välillä piti vakavoitua ja yrittää tarrata äidin himmeliviritelmään kiinni. Onnistunut koriste siis!

Hurmiohimmeliksi ristitty tilataideteos. Nuo narut voisi korvata siimalla, jos viitsisin. 

Meille on muodostunut perinteeksi seimiasetelman kokoaminen vähitellen adventtikynttelikön viereen. Maria ja Joosef matkaavat tällä hetkellä makuuhuoneessa, paimenet ovat passissa tallin lähistöllä kirjahyllyssä ja itämaan tietäjät matkaavat halki eteisen. Aina adventtina niitä siirretään lähemmäs tallia. Toivottavasti tämä perinne on Bonbonin mieleen tulevaisuudessa. Vielä hän ei ehkä ihan hirveästi saa näistä irti. 

Hieman epätavallisia paimenia laitumella. Seimi-asetelmassa oli vain yksi paimen ja tuntui niin karulta laittaa hänet yksin vartioitsemaan lampaita. 
Jos jouluhedelmät ovat hupsuja, niin on meillä jotain tyylikästäkin. Eteiseen olen koonnut kullan ja kuparin hohtoisen asetelman, jonka koristin kauniilla lasilinnulla. Lintu muistuttaa minua äitini lapsuuden kodin lintujoulukoristeesta, joka koristaa edelleen vanhempieni kuusta joka vuosi. 

Hohtava eteinen taitaa olla joulukoristeasetelmistani tyylipuhtain. Onneksi siellä on sentään nuo söpöt palleroiset tietäjät tuomassa hauskuutta.
Hämmästyin kyllä vähän itsekin, kuinka hillitty näiden koristeiden väripaletti on. No, onneksi kuusi tulee kohta, se saakin olla sitten kirjava kuin, noh, joulukuusi! 

Oletko hillityn, perinteisen puna-vihreän vai hassuttelevan koristelun ystävä?

perjantai 4. joulukuuta 2015

Eksätieädäkukamäoon?

Mukana kulki pieni vihreä mies. 

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, sen taustalla on ollut muutaman päivän reissu Berliiniin perheen voimin. Tai mitä minä oikein pahoittelen, minähän saan tehdä mitä vaan, sillä olemme Bonbonin kanssa tätä nykyä varsinaisia julkkiksia, ainakin päätellen siitä, millaista huomiota reissullamme herätimme.


Bonbon löysi nimikkopaikan. Löyypä Berliinistä ihan oikea nimikkokatukin. 

Jo lentokoneessakin saimme erityiskohtelua. Kun sitten astuimme Saksanmaalle, joka kadunkulmassa ja joulumarkkinoilla meitä tuijotettiin, meille hymyiltiin, meitä osoiteltiin (ihan hyväntahtoisesti), jopa naurettiin. Aamiaispöydässä italialaisnaiset lirkuttelivat miehelle ja Bonskulle, mutta vakavoituivat heit minun tultua pöytään. Herätimme siis kansainvälistä huomiota, sillä meistä olivat kiinnostuineita niin paikalliset kuin turistitkin.Välillä joku uskaltautui juttelemaankin ja myös muutamaan valokuvaan päädyttiin. Lähtölennolle mentiin ulkokautta, tietysti paparazzeja vältelläksemme. 

Tuollainen sokerikuorrutettu omena oli yllättävän hyvää! 

Haha, varmasti melkein jokainen vauvan kanssa matkustanut on saanut erityishuomiota osakseen. Luulenpa, että meidän saamamme ylenpalttinen huomio liittyi kantotakkiin. Onhan se kieltämättä hauska ja suloinen näky, että takin sisältä pilkistää minun lisäkseni vauva! Erityisen herttaista oli, kun eräs brittimies tuli kyselemään takin merkkiä tytärtään varten, sillä tytär oli saamassa vauvan. Ystävällinen huomio oli mukavaa, sillä melkein ollenkaan en saanut sellaisia pitkiä, vakavia tuijotuksia, joita välillä Suomessa saa (vaikka saa paljon myös ystävällisiä katseita ja kommentteja). 

Papparazzi ottamassa kuvaa. 
Joulumarkkinamatka oli oikein onnistunut ja vauvan kanssa oli kiva reissata. Lisää matkasta kirjoitan myöhemmin. Tässä oli vaan lyhyet terveiset meiltä "julkkiksilta". Vastailen edellisten postausten kommentteihin, jahka tältä hypetykseltä kerkeän. 


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Älä osta kurpitsaa säkissä, osa 4

Taannoin lupailin vuotuista kurpitsapostausta ja tässä se vihdoin tulee! Jo kolmena aikaisempana vuonna olen tunaroinut ja toilaillut kurpitsaostosteni kanssa. Kurpitsat eivät olekaan kasvaneet lineaarisesti eikä artimeettinen tai geometrinen toteutunut, kun viime vuonna sumea logiikka heittikin tielleni viisi minikurpitsaa. Suuri haaveeni kurpitsavaunuista tai omasta kurpitsamökistä ei siis ole toteutunut. Tänä vuonna päästään kuitenkin jo aika lähelle, sillä kurpitsat kuuluvat kurkkukasvien sukuun (lat. Cucurbitaceae). 

Kurpitsankantojuhta

Jos aikoo tilata kurpitsan tai muun kurkkukasvin säkissä, se kannattaa ehdottomasti tilata joltain mahtavalta blogitoverilta. Tämä kyseinen kurkkukasvi matkasi meille Herra Puukengän ja Neiti Räsymaton varastoista.  Eräänä harmaana marraskuun iltana nappasin Bonskun kantoliinaan ja marssin postiin hakemaan pakettia. Tällä kertaa paketti ei painanut 20 kiloa, mutta Ikean kassi oli oikein sopiva kuljetusväline. Tällä kertaa ei tarvinnut hakea autoa, eikä keikuttaa möhkälettä pyöräntarakalla halki kaupungin, vaikka kantamuksella kokoa olikin. 

Iittalan kassi ja ilmastointiteippiä...

Kotona aloin hartaasti kuoria hankintaani paketista. Paketti oli selvästi koottu hellyydellä ja tarkkuudella. Sisältöä oli suojattu muun muassa suklaarasialla ja silkkipaperilla. Kurkkukasvia oli selvästi haluttu varjella ylimääräisiltä kolhuilta. Kerros kerrokselta, vähä vähältä, alkoi paketin sisältökin paljastua. Ensin vastassa tuikkivat iloiset silmät... 

... Prisman kassi...
... silkkipaperia... 
... suklaarasia ja sanomalehteä... Tämähän kävi ihan pakettileikistä!
"Silmät?!?!?!", te lukijat varmasti mietitte tässä vaiheessa. Kyllä, silmät, sillä kyseessä ei ollut mikään tavallinen kurkkukasvi. Paketista paljastui nimittäin ihka-aito kuueläin kurkkumaasta, myös kurkku- tai kurpistamopoksi tituleerattu kaveri. Siellä se tillitti iloisesti silmillään ja hymyili alati tyytyväistä hymyään. Paketista päästyään se sai hetken rullailla vapaasti lattialla, ennen kuin se päätyi vielä piiloon. Bonbon saa sen nimittäin joululahjaksi. 

Kukas se sieltä kurkistaa? Tunnistatko jo otuksen?

Kurkkumopo on Plaston 70-luvulla valmistama potkuauto. Hyväkuntoiset kurkkumopot  lienevät ihan keräilyharvinaisuuksiakin, mutta tämän kurkkumopon on vielä tarkoitus päätyä ihan leikkeihin. Tuskinpa Bonsku ihan hetkeen vielä sillä huristelee, mutta muutaman kuukaudenkin päästä tilanne on varmaankin toinen. Siihen saakka se saa köllötellä nurkassa ja tutkailla rauhassa uutta kotiaan. Okein mainio sisustuselementti minusta! Nimeä sillä ei vielä ole, mutta eiköhän sellainen keksitä.

Kurkkumopo koko komeudessaan. Jopa toinen tuntosarvi on jäljellä. Saa nähdä, onko kauaa, kun Bonsku pääsee sillä huristelemaan. 

Minä en tällaisella muista koskaan leikkineeni, mutta olin hämärästi tietoinen  kurkkumopojen olemassaolosta. Mopo tuo mieleeni Richard Scarryn Iloisen autokirjan, josta niin ikään löyty kurkkuauto. Suosittelen lukemaan liikuttavan kertomuksen kurkkumopojen kohtaamisesta Pupuleipomon blogista.

Mitäs pidätte? Onkos teillä kokemuksia kurkkumoposta? Onko nimiehdotuksia?

lauantai 21. marraskuuta 2015

Peukalotrauma ja kuinka siitä selvitään

Päätin tässä kuussa ottaa osaa Vaapulan käsityöhaasteeseen, jonka teemana nyt marraskuussa oli lapsuusmuistoni. Minähän pidän muisteloista, joten haaste sopi minulle mainiosti. Kurkin muiden haasteeseen osallistujien töitä ja ilokseni löysin monta hyvin erilaista työtä. Linkistä pääsee haasteen aloituspostaukseen ja muihin blogeihin.


Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten en ole aina ollut erityisen hyvä käsitöissä. Ala-asteen käsityötunnit kuluivat kavereiden kanssa kikattaessa ja toisaalta pohtiessa sitä, mistä ihmeen reiästä se virkkuukoukku pitäisi saada läpi, kun koko työ on yhtä tiukkaa myttyä. Sittemmin olen oppinut pitämään käsitöistä, erityiskiitos kuuluu OKL-aikojen käsityötunneille. Lapsena käsityöt olivat monesti kuitenkin yhtä tuskaa ja seisoin aina jonossa opettajan luokse odottamassa neuvoja, kun tuli tenkkapoo. 

Näitä lapasia sopii käyttää vaikka haarniskan kanssa, niin peltiset ne ovat. 

Eräs erityinen trauma liittyy ensimmäisten lapasten kutomiseen. Kaikki varmaankin jo otsikon perusteella arvaavat, mistä on kyse, mutta kerron silti traagisen tarinan raudanlujista lapasista. Olin valinnut mielestäni erinomaisen kauniit värit lapasiin: sähkönsinistä, lilaa ja metsän vihreää. Silloin Novitan värikartta ei tainnut olla yhtä laaja kuin nyt. Suunnittelin kauniin tulpaanikuvion ja eikun kutomaan (eli siis neulomaan, mutta meillä puhutaan aina kutomisesta). Lapaset valmistuivat tappavan hitaaseen tahtiin. Koska ne piti saada valmiiksikin jossain vaiheessa, lapaset sai ottaa kotiin ja jatkaa kutomista siellä. Niinpä sitten eräänä iltana oikein rykäisin ja kudoin toista lapasta vaikka kuinka pitkälle.

Lähikuva. Paha peukalo näkyy vasemmassa alakulmassa. 

Sitten äitini huomasi sen jossain vaiheessa. Hän ei sanonut mitään, sillä olin tehnyt niin kovan työn. Hän ajatteli, ettei sillä ehkä niin väliä. Kunnes huomasin sen itse: olin tehnyt tietysti kaksi saman käden lapasta! Sain sellaisen primitiivireaktion, ettei sellaista raivoa kovin usein meillä nähty. Valtava työ oli mennyt hukkaan! En muista varmaksi, ehkä vanhempani yrittivät suostutella minua jättämään virheen huomiotta ja kutomaan lapanen loppuun. Minä en halunnut, vaan työ oli purettava peukaloon saakka. Vaikka oli jo melko myöhä, kudoin raivoisasti varmaan puolille öin (eli 12-vuotiaalle silloin aika myöhään) ja sain kuin sainkin lapasen lähtöpisteeseen. En varmasti ollut koskaan kutonut niin nopeasti! Lapaset valmistuivat ja olin niistä hyvin ylpeä. Niitä tosin ei voinut pitää, sillä ne olivat niin tiukalla käsialalla kudottu, että ne olivat aivan kivikovat. Mutta sehän on sivuseikka!

"Missä on peukalo, missä on peukalo..."

Sittemmin olen kutonut aina silloin tällöin lapasia, mutta olen ehdottomasti enemmän sukkaihmisiä. Nykyään muistan tehdä kaksi eri käden lapasta, mutta en kyllä yhtään tykkään sen peukalon tekemisestä. Niinpä onkin kovin vapauttavaa neuloa vauvan lapasia, joihin ei tarvitse lainkaan peukaloa! Ne myös valmistuvat suhteellisen nopeasti, sillä käsityöt valmistuvat tällä hetkellä suurinpiirtein samaan tahtiin kuin silloin ala-asteella, joskin eri syystä.

Kettu, kissa, hiiri ja nalle. Yhdistelemällä erilaisia korvien malleja ja päättelytekniikoita saa aikaan erilaisia eläimiä. 

Näihin eläinlapasiin sain inspiraatiota ja pohjan Ram sam saa -blogin kettulapasista. Valkoinen ja oranssi näyttivät niin kauniilta yhdessä, että aloitin suoraan kopioimalla ja ideoin matkan varrella lisää eläimiä ja värejä. Haasteeseen syntyi neljä erilaista lapasta, joista osa menee lähipiiriin syntyville pienokaisille. Lapasten malli on hyvä ja varresta tuli napakka. Lisäsin tosin muutaman kerroksen sileää neuletta ensimmäisellä värillä. Kissa- ja nallelapaset päättelin terävän kärjen sijaan pyöreästi tällä ohjeella. Korvat kirjoin päälle silmukoita jäljitellen. Siinä kohtaa meinasi syntyä uusi trauma, sillä neuleen päälle kirjonta ei ole myöskään ollut vahvuuksiani, mutta nyt pääsin hommasta jyvälle ja tämän videon avulla sain selvää hommasta. 

Ja nassut valmiina! Niin söpöjä!

Minusta lapasista tuli oikein söpöjä ja kaukana ovat ne ajat, jolloin kutominen oli tuskien taivalta. Nyt muutaman kerroksen neulominen silloin tällöin virkistää mukavasti ja pienet ja vähän isommatkin lapaset syntyvät paljon nopeammin kuin joskus ennen. Välillä vieläkin ihmettelen, että mites tässä näin kävi!