keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Herkkä intro

Nauttiessani rauhassa vietetystä koti-illasta aloin miettiä sellaisia ominaisuuksia kuin herkkyys ja introverttiys. Olen jossain määrin molempia. Huomasin miettiväni, miten kivaa on ettei ole koko ajan kiire, kuten loppusyksystä. Nyt olen saanut viettää monta rauhallista koti-iltaa joko yksin tai miehen kanssa. Toisaalta odotan kovasti perjantai-illan tapaamista erään ystäväpariskunnan kanssa. Tarvitsen vastapainoa.

Jos et jaksa lukea pohdintoja, niin nauti kotikuvista!

Himahimppuilijan valtaistuin.
Ihmiset ovat monimutkaisia kokonaisuuksia. Helposti asiat pelkistetään liikaa. Olet joko introvertti tai ekstrovertti. Tai toisaalta minua huvittavat nettitestit, joista voi Minä olen varmaankin osa-aika ekstroverttti. Nautin yksinolosta ja minulle ei tuota minkäänlaisia ongelmia keksiä tekemistä itsekseni. Toisaalta jos olen liikaa yksin alan kuitenkin kaivata seuraa ja silloin koen yksinäisyyttä. Minulle kauhukuva olisi asua jossain niin kaukana muista ihmisistä, ettei minun tulisi ikinä lähdettyä mihinkään vaan jäisin vain omiin oloihini. Nautin valtavasti erilaisista juhlista ja ystävien tapaamisesta. Kaikenlaiset nettitestit kyllä-ei vaihtoehtoineen tuntuvat aina vääriltä.

Onneksi minulla on sentään aina seuranani Dansformer, joka on päässyt tällä kertaa pallomereen. 

Herkkyydestä en saanut niin jäsenneltyjä ajatuksia aikaiseksi. Viime vuonna luin pari artikkelia erityisherkkyydestä, mm. täällä ja täällä. Moni on ehkä kokenut, että näiden lukemisen jälkeen ymmärtää itseään paremmin. Minä taas aloin kyseenalaistaa omaa herkkyyttäni. Minä olen herkkä, mutta en kyllä tiedä olenko mitenkään erityisherkkä. Aloin miettiä, että en kyllä millään asetu jatkumolla ääripäähän ja sitten taas toisaalta joissain tilanteissa tuntuu että olen keskivertoa herkempi. Onko vain erityisherkillä "oikeus" pitää itseään herkkinä?

Liilat lasit löysivät täydellisen paikan Block-lampun päältä. Väri tulee täydellisesti oikeuksiinsa.

No niin, se niistä synnyistä syvistä. En ole kovin usein kirjoittanut tämmöisiä pohdintapostauksia, mutta vaihtelu virkistää. Nyt varmaankin käperryn itsekseni sohvalle himahimppuilemaan, virkkaamaan ja nauttimaan Frendien seurasta. Myöhemmin tällä viikolla on taas vuorossa ihan oikean elämän ystäviä ja tuttavia. 

Sopivan kiireistä loppuviikkoa kaikille! 


lauantai 24. tammikuuta 2015

Fifty-sixty (ja arvonnan voittajat)

Niin kaunista ja värikästä! 
Oi mitä silmäni näkivätkään, kun kävelin eräänä arkisena, pimeänä iltana kuntosalille. Näin aivan vastikään avatun kaupan nimeltä Fifty-sixty. Oivaltavan nimensä mukaisesti kauppa keskittyy etenkin 50- ja 60-luvun käyttölasiin, mutta myös muita aikakausia ja mm. koruja on myynnissä. Voi miten värikkäällä lasilla täytetyn värikkään näyteikkunan kurkkiminen piristikään mieltä (silloin vielä lumettomalla) kadulla hytistessäni. 

I found a new shop in the neighborhood. The shop sells vintage glassware in all the colours of the rainbow! I couldn't help myself: I just had to buy two neodymium purple glasses (Fauna by Oiva Toikka). I've been looking for just that colour for some time now. It's like magic: in one light the glasses are greyish blue and in another light they are amazingly pinkish purple. 

Oih ja voih! Täällä oli monta asiaa, jotka olisin voinut poimia mukaani. Ehkä tulee kuitenkin edullisemmaksi käydä katsomssa tätä ihanuutta liikkeessä ja ostaa vain harvoja ja valittuja juttuja. 

Tänään ehdin piipahtamaan liikkeessä sisälläkin. Vaikka jo pelkän näyteikkunan kurkistelu oli varsin elähdyttävää, niin kyllä liike oli sisältäkin juuri niin ihana, kuin mitä voi odottaa. Hyllyille oli kerätty kaikenvärisiä astioita, jotka muodostivat yhdessä aivan ihanan värikkään kokonaisuuden. Juuri sellaisen karkkismaisen! Kokoelmaa pyritään vaihtelemaan, eivätkä kaikki tuotteet ole aina esillä. Palvelemassa oli omistajan rouva, joka vakuutti, että liikkeeseen saa tulla mielellään ihan vain katselmaan ja virkistämään mieltään. Ostopakkoa- tai painetta ei ole. Hintataso oli varsin kohtuullinen, joskaan ei toki mitään kirppistasoa. Eikä se tietysti ole tarkoituskaan! Hintatasoon voi tutustua liikkeen nettikaupassa, joka on ollut toiminnassa jo ennen putiikin perustamista. Kuulemma päivitystä sivuille on tulossa. 

Nanny Stillin Harlekiinia riitti. Myös samanlainen "salaattikulho", jonka ostin toissavuonna äidille synttärilahjaksi. 

Nooh, ihan tyhjin käsin en kuitenkaan liikkeestä lähtenyt. Olen haaveillut neodyymi lilasta lasias(t)iasta siitä asti, kun luin Herra Puukengän ja Neiti Räsymaton huipusta Ruuturitari-löydöstä. Bongasin Fifty-sixtyn ikkunasta noita samaisia laseja silloin kulkiessani liikkeen ohi iltasella. Tänään liikkeessä niitä ei enää ollut, mutta kävi ilmi, että ne olivat liikkeen omistajan mukana Lasipäivässä Riihimäellä. Harmikseni niitä ei kuitenkaan ollut myynnissä irtokappaleina, sillä minä en olisi tarvinnut koko kuuden lasin sarjaa. Tarjolla oli kuitenkin myös samanväristä, neodyymi lilaa Faunaa ja tästä sarjasta oli tarjolla myös irtokappaleina juoma- ja snapsilasit. Hetken mietittyäni ostin ne, sillä kyseistä väriä ei ole usein tullut vastaan.

Upeita rintarosseja ja mun lasit. Tässä lasit muuten ovat jotenkin jännästi sekä violetteja että harmahtavia, yleensä vain jompaa kumpaa.
Neodyymi lila on siitä mystinen lasinväri, että se on eri valossa eri väristä. Ihan vain huoneesta toiseen siirtymällä voi nähdä, kuinka lasin väri on joko vaalean siniharmaa tai voimakkaan vaaleanpunertavan violetti. Vaikka Fauna-sarjaa minulla on jo melko paljon, on tämä kuitenkin hyvä lisä kokoelmiini. Lisäksi sain kauan haaveilemani Fauna-snapsilasin, jonka pohjassa on hauska ukkeli. Nyt niille pitää vain löytää sellainen kohta kodista, jossa ne näyttäytyvät kauniin liilansävyisinä. 

Keittiön loisteputki päällä...

... ja poissa! Värinmuutos on dramaattinen.
Sitten vielä on tietysti arvonnan aika! Kiitos kaikille osallistuneille! Tällä kertaa toimin itse onnettarena ja vedin lappuset värikkäästä piposta. Onni suosi kahta arvontaan osallistunutta...



*Rumpujen pärinää*
(siis ihan oikeasti, mies soittaa sähkörumpujaan, tuolla viereisessä huoneessa!)



Onnea Ulla Espoosta ja MB! Lähettäkää minulle sähköpostilla yhteystietonne. Sähköposti löytyy tuolta profiililinkistä klikkaamalla. Pyrin valamaan teille palkintokynttilät piakkoin!

Värikästä viikonlopun jatkoa kaikille!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Bonbon ja mitä hänestä tiedämme

Mystinen Bonbon ilmoitti meille itsestään lokakuun 24. päivä kahdella viivalla vanhaksi menneessä halpistestissä (juu ei mitään kirkkaita sinisiä tikitaalisia, en ole testihifistelijä). Häntä oli kyllä jo toivottu hyvä tovi, mutta jälkeen päin ajateltuna hän ilmaantui näyttämölle juuri oikeaan aikaan, ei yhtään liian aikaisin ja juuri riittävän ajoissa, ettemme ehtineet suuremmin huolestua.

Toistaiseksi virallinen edustuskuva. Nyrkki suussa!
Hän on huomenna noin 15 viikkoa vanha (koska hänen ikänsä on vähemmän kuin raskausviikkojen määrä, joita on huomenna kasassa 17). Bonbon osaa todistettavasti jo imeä nyrkkiään tai peukalooan, minkä voi tulkita joko erinomaiseksi asiaksi elämässä selviytymisen kannalta tai sitten, kuten ultraaja sanoi, hän on oppinut pahoille tavoille jo sikiönä. Isovanhemmat ovat yhteistuumin olleet sitä mieltä, että jos järjestettäisiin sikiöiden kauneuskilpailut, Bonbon olisi vahvoilla. Ja kieltämättä, harvinaisen kaunis kuva tuo onkin, vaikka itse sanonkin. Muut kuvat eivät valitettavasti ole yhtä edustavia ja niissä Bonbon näyttää lähinnä broilerilta.

Meidän pieni koipireisi.
Bonbon sai nimensä tietysti ajatellen blogin karamellista teemaa. Nimi tosin muotoutui alkuperäisen ja myös edelleen käytössä olevan lempinimen Bonnien pohjalta. Bonnie puolestaan juontuu sanasta Bonfire, sillä alkuperäinen laskettu aika osui juhannuksen korville (tai siis hiukan jälkeen). Bonbon on mielestäni riittävän sukupuolineutraali ja varmaan jää blogikäyttöön vastaisuudessakin. Lisäksi mikäs sen sopivampaa, että Bonbonin serkkua kutsuttiin työnimellä "Kinder", suklaamunan mukaan.

Värit eivät kerro mitään sukupuolesta, emmekä itsekään varmaan halua sitä etukäteen tietää.
Bonbon omistaa jo kaksi asiaa: viltin ja oman pienen pyyhkeen, jotka hän sai tulevalta isoäidiltään joululahjaksi. Mekin saimme miehen kanssa nimikoidut pyyhkeet ja äitini hankki Bonbonillekin omansa nähtyään hauskan kupla-brodeerauksen liikkeessä hakiessaan meidän pyyhkeitä. On hänelle jo lupailtu monenlaista muutakin (käytettynä) ja yhteen tarjoukseen jo tartuimmekin eli kantorinkkaan. Sitä tosin ei voi käyttää ennen kuin Bonbon istuu ja siksi se jäikin vielä kummipojan perheen varastoihin odottelemaan. Mutta tärkeimmät ensin, you know. Muut (vähemmän tärkeät) hankinnat teemme varmaankin pikkuhiljaa, lähempänä kesää.

Täytyy muistaa tämä. Ajattelin kyllä antaa unileluksi muovipussin, mutta ei sitten.

No vähän jotain minustakin. Minä olen voinut koko ajan älyttömän hyvin. Osaan olla tästä kiitollinen, sillä olen nähnyt mitä raskauspahoinvointi voi olla. Olen ollut hämmästyttävän tyyni, vaikka olenkin varsinainen murehtijaluonne. Toisaalta, yleensä sitten kun oikeasti jotain jännittävää tapahtuu, otan sen tyynesti vastaan. Diabetes aiheuttaa omat kiemuransa raskauteen, mutta onneksi olen hyvässä seurannassa ja toistaiseksi kaikki on näyttänyt hyvältä. Maha ei vielä juurikaan näy, tosin omiin silmiin alkaa jo vähän muodostua. Vaatteet päällä sitä ei vielä oikein huomaa itsekään. Melkein kaikki omat vaatteetkin menevät, tiukimpia vyötäröhameita lukuunottamatta. Saas nähdä, koska tämän alkaa huomaamaan.

Palatakseni siihen, mitä tiedämme Bonbonista. On nimittäin vielä yksi asia, jonka hänestä voi tietää ja se onkin sykähdyttänyt minua viime aikoina: "Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä ..Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa." (Ps. 139;14-15) 
Kiitos vielä onnitteluista, ne lämmittivät mieltä! 

torstai 15. tammikuuta 2015

3-vuotissupermegaylläripostaus

Ohhoh, olen pitänyt tätä blogia jo kolme vuotta! Hip hei, sitä on syytä juhlia! Bloggaamisesta on tullut näiden vuosien aikana tärkeä harrastus. Välillä ideoita ja inspiraatiota on enemmän ja välillä vähemmän, mutta into ei ole missään vaiheessa kokonaan lopahtanut. Nyt on taas innostus päällä ja postausideat syntyvät helposti ja postaukset naputtelen nopeasti. 

Hooray! It's Ai Karkkii the blog's third birthday today! It's been fun writing this blog and I hope it will be for many years to come. And even though I have no idea whether someone who doesn't understand Finnish actually reads this blog (I doubt all those 300 clicks from all over the world are actual human beings reading this blog), I'll continue writing these (occasional) English abstracts as well. And who knows, maybe those robots sending all those nasty spam comments really are as excited about the vital pieces of information about "this particular topic in question" as they claim to be. And to really celebrate the fourth year of Ai Karkkii, see the picture at the bottom of this post. 


Vaikka en olekaan yrittänyt haalia lukijoita tai hakenut erityisesti näkyvyyttä blogilleni, täytyy sanoa että jokainen lukija ja kommentti lämmittää mieltä ja innostaa kirjoittamaan lisää. Aiheissa mietin kuitenkin ensisijaisesti sitä, mikä minua saattuu kiinnostamaan, en niinkään mieti, mikä saisi lukijat tulemaan blogiini. Toisaalta, yhtä lailla itsekästähän se olisi kirjoittaa saadakseen lukijoita! 


Aikaisempina vuosina olen juhlistanut blogin syntymäpäiviä arvonnalla, enkä tänäkään vuonna aio tehdä poikkeusta. Kahtena aikaisempana vuotena olen arponut huopakonvehteja, joista Ai Karkkii! on saanut nimensäkin (eye candy, you know). Tänä vuonna palkintona on kuitenkin jotain uutta, nimittäin kuvissa näkyviä kynttiläkakkusia. 

Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta ja vastaamalla muutamaan kysymykseen. Anonyymit, muistakaa jättää nimimerkki! Voit toki kommentoida postausta myös osallistumatta arvontaan, mainitse tällöin asiasta komentissasi.  Ai niin, unohdin mainita, että vastausaikaa on viikko torstaihin 22.1. puoleen yöhön asti. 

1. Mikä saa sinut palaamaan blogiini? 

2. Millaisia postaustoiveita sinulla on?

3. Mikä on lempileivoksesti?

4. Jos voitat, minkä värisiä kakkusia haluaisit? Värivaihtoehtoja on lähes rajattomasti!

Näissä paketeissa on yksi kynttilä per paketti. Voittopakettiin tulee kolme kynttilää: yksi iso, yksi keskikokoinen ja yksi pikkuinen. 

Niin, ja jotta nyt juhlistettaisiin tätä blogin kolmivuotista taivalta oikein kunnolla, niin on minulla vähän uutisiakin:

Saanko esitellä: Bonbon! Pilasin lapsemme digitaalisen jalanjäljen jo sikiönä... voi parkaa! Ehkä tulevaisuuden kasvojentunnistus ei kuitenkin yllä ultraääneen. 

Jos kaikki menee hyvin, Bonbon Karkkinen tulee maailmaan siinä kesä-heinäkuun vaihteessa (Minna, viime vuotinen toivepostauksesi toteutunee!). Tämä tietysti mullistaa elämämme varsin totaalisesti. Blogin uskon pysyvän menossa mukana ja sisältökin on toivon mukaan myös muuta kuin pelkkiä äitiyshuuruja. Blogin neljännestä vuodesta on siis tulossa varsin jännittävä! 

P.S. Tutut lukijat, emme ole tästä vauvauutisesta tiedottaneet mitenkään systemaattisest ja jos nyt sait tietää tätä kautta etkä kasvokkain, niin älä toki loukkaannu! 

tiistai 13. tammikuuta 2015

"... Paha Nuutti pois sen viepi"

Nyt se sitten on virallisesti ohi, joulu. Nuutinpäivänä pitää viimeistään myöntää, että pitää odottaa melkein vuosi, ennen kuin joulu on taas täällä. Muut koristeet pakkaan ihan mielellään pois, mutta sydäntä raastaa joka vuosi luopua kauniista kuusestamme. Nyyh!

Merkitseekö nuutinpäivä sinulle yhtään mitään? Satakunnassa oli ainakin vielä lapsuudessani vahva nuuttipukki-perinne, minkä vuoksi pidän edelleen nuutinpäivää joulun loppumisen päivänä. Moni on tässä vaiheessa varmaan jo unohtanut koko joulun. Nuuttipukkiperinne juontaa siis juurensa siitä, että nuoret miehet kiersivät talosta taloon joulun rääppeitä vaatien. Sittemmin nuutinpäivä on muuttunut Halloween-tyyppiseksi perinteeksi, jolloin lapset kiertävät ovelta ovelle keräämässä karkkia laulua vastaan. Minä pukeuduin milloin hiireksi, milloin kissaksi ja milloin noidaksi. Ensimmäisinä vuosina esitykset olivat varsin alkeellisia (siitä on videotodisteita), mutta vanhempana teimme oikein tarinamuotoisia pikku musikaaleja, joissa olimme kirjoittaneet uudet sanat tuttuihin lauluihin. 

Keijo-keiju ja Pikku Peikko tutustuvat.
Vaikka lapsuusvuosina tuli vietettyä monta ikimuistoista nuutinpäivää, täytyy sanoa, että kaikkein paras vuosi oli vuosi 2007. Kyllä, luitte oikein, 2007, jolloin olin 19-vuotias. Olimme puolisen vuotta takarepin tavanneet mieheni kanssa ja jossain siinä nuoruuden huumassa päähämme pälkähti, että mitäpä jos mekin menisimme nuuttipukeiksi! 

Näin raa'asti Keijo potkaistiin pois keijumaasta. 
Idea lähti paisumaan ja lopulta meillä oli käsissämme jälleen pienimuotoinen musikaali, joka kertoi itä-saksakalaisesta Keijo-keijusta, jota ei suuren kokonsa vuoksi hyväksytty keijujen maailmaan. Onneksi surun keskellä hän tapaa pienen peikkotytön, jonka hän auttaa pulasta (ts. suoristaa hänen muovikukkansa) ja he ystävystyvät. Ei ehkä kuulosta kovin kummoiselta, mutta ei sen mikään Tony-voittaja ollut tarkoituskaan olla. Laulut olivat uudelleen sanoitettuja lastenlauluja. Ehkä paras kohta oli aivan alku, jossa kerrotaan, miten Keijosta tuli niin suuri.

Nytpä taidan doupata,
Pikku keijun pumpata
Vähän lissää lihasmassaa
kohta myöskin pituus kasvaa
hormoneita joka koloon
johtaa epäluonnolliseen kokoon             

(sävel: Mökin laittaja)

Viimein kaikki on hyvin!
Kiersimme älyttömät rooliasut päällämme useiden tuttujen (ei sentään vieraiden) luona. Lähes kaikki ottivat esityksemme vastaan juuri oikealla mielellä. Erään äidin tuttavan silloinen miesystävä, joka ei meitä yhtään tuntenut, näytti kyllä varsin tyrmistyneeltä. Miehen kummisetä sen sijaan mainitsi hääpuheessamme, että esityksen nähtyään hän tiesi, että minä ja mies päädymme vielä naimisiin. Ja ei kai siinä muukaan auta, kun kaksi tällaista hölmöä on toisensa löytänyt.

Eivätkä ne oudot esityksetkään siihen jääneet...

Tiernapojat kahdestaan vuonna 2010 (tai no, melkein kahdestaan, koska oli meillä tuo enkelikoriste Mänkkinä).

Little Drummerboy the Christmas musical 2013. 
... kohokohtia mainitakseni.

Tämän kirjoittaminen hieman piristi tässä joulun loppumainingeissa. Taidan mennä keräilemään koristeita pois hyllyiltä. Mutta kuusi... se taitaa vielä hetkeksi jäädä!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Ikuisuusprojekteja

Miten monesti olenkaan aloittanut innolla jonkun käsityöprojektin vain huomatakseni jonkin ajan kuluttua kyllästyneeni siihen totaalisesti. Osa tällaisista aloitetuista projekteista jää ikiajoiksi virumaan kaapin perukoille, mutta aika monta käsityötä olen sittemmin kaivanut kuvitteellisesta naftaliinista jonain tylsänä tai muuten käsitöitä vaativana hetkenä ja saanut valmiiksi. Olen erittäin iloinen, että näin kävi myös mustavalkoiselle pussukalle, jota aloin virkata kesällä. 

I finally finished a crochet pouch I started last summer. My inspiration to do crafts comes and goes and before last week, I haven't been really crafting this fall (Christmas stuff aside). But now I got my second wind for this particular project. I now keep it in my handbag to store my insulin and bg-meter. For years I've used Marimekko's little pouches for that purpose and even now, the lining is made of a Marimekko fabric. 

Kesäinen kuva käsityön epätoivoisesta alusta. Tässä vaiheessa olin jo varmaan hoksannut virheeni, mutten jaksanut purkaa. 
Ihastuin kesällä Virkkuri-kirjan ohjeisiin, joissa on mielestäni aivan uutta otetta virkkaamiseen. Sain anopilta lainaksi "ykkösosan" (on muuten lainassa edelleen) ja synttärilahjaksi "kakkososan". Innosta puhkuen aloin toteuttaa kolmiokuvioista mustavalkoista pussukkaa. Aikamoisen väännön takana oli oppia virkkaamaan intarsia-virkkausta, mutta vähitellen se alkoi sujua. Siis sen jälkeen, kun olin huomannut tehneeni ensimmäisen mallikerran päin mäntyä eli virkannut vasenkätisen suuntaan, mutta tehnyt lisäykset kuten oikeakätinen. Mallikerran virkkaaminen keski kuitenkin sen verran kauan ja inhoan virkkaustöiden ensimmäisiä rivejä, joten päätin jättää virheellisen mallikerran paikalleen. 

Tässä vaiheessa projekti oli loman jälkeen. Tein tuon jälkeen vielä pari mallikertaa. 

Lankalomalla eli työpaikkojen väliin jääneiden kahden viikon aikana pussukka edistyikin mukavasti. Suunnittelin kovasti jatkavani virkkaamista myös syksyllä, mutta sitten iskikin totaalistoppi, eivätkä mitkään käsityöt kiinnostaneet. Minusta tuntuu, että käsityöinto on usein kausittaista. Välillä sitä oikein ahmii käsitöitä ja puikoilla ja koukuilla on monta eri työtä, joita sormet syyhyävät päästä tekemään. Sitten välillä mikään käsityö ei innosta ollenkaan ja ajatus kaikista niistä intokautena keskenjääneistä töistä ahdistaa (ei onneksi kovin paljon). Olen varmaankin osa-aika käsityöihminen. 


Valmis! Alkuperäisessä ohjeessa mallikertoja olisi tullut vielä kaksi lisää, mutta minulle tämä koko riitti. 
Sain pitää vielä pienen loppiaisloman eli otin loppiaista edeltävän maanantain vapaaksi. Silloin yhtäkkiä tartuin uudestaan virkkuutyöhön ja virkkasin pikavauhtia pussukan valmiiksi Sherlockin siivittämänä. Halusin tehdä pussista insuliinipussin eli pussin, jossa kuljetan verensokerimittaria ja insuliineja käsilaukussa. Minulla on siihen tarkoitukseen aina ollut sellainen marimekon klipsipussi. Nyt päätin repäistä ja tehdä jotain uutta, kun edellinen pussi alkoi olla jo vähän nuhjaantunut. 

Edellinen "inskapussi". Musta verkkopussikin on jo vaihtunut. Se olikin jonkun lehden kylkiäinen ysärin lopusta. 

Pussukka taittuu kauniisti hieman pienemmäksi. 

Halusin mustavalkoiseen pussiin jotain väriä ja pirteänkeltainen vetoketju tuntui kivalta ajatukselta. Etsiskelin sopivan keltaista kangasta myös pussin vuoriksi, mutta en löytänyt. Sitten muistin erään kankaan, joka on ollut kaapissani jo vuosia, mutta jolle ei vielä ollut löytynyt sopivaa käyttöä. Joten...

Nurjapuoli on vähintään yhtä kaunis. Tosin ei  yhtä sileä, en vaan viitsinyt silittää kangasta. 

Pussukasta löytyy monta pienempää pussukkaa, mm. tämä Joensuun taitokeskuksesta hankittu karjis. 

Vaikka pussi ei ole marimekon klipsipussi, niin ainakin vuori muistuttaa täsä perinteestä. Kangas on kelta-oranssia Tantsua, jonka kuvio oli juuri sopivan levyinen pussukkaan. Vaikka kangas ei ehkä täysin mätsää graafisen ulkokuoren kanssa, kontrasti on mielestäni hauska. Lisäksi kangas tuo kaivattua väriä. On mielenkiintoista nähdä, miten totun tähän vetoketjulliseen pussiin. Pussin saa taitettua kauniisti käsilaukun sisälle ja koska siinä ei ole klipsiä, se on ehkä helpompi tunkea hieman naftiin, mutta ah niin kauniiseen uuteen käsilaukkuuni. 


Pussi vielä leijonanosan laukusta, mutta toisaalta muovautuu hyvin muun sisällön mukana. Laukku on ostettu valmistujaislahjaksi saaduilla lahjakorteilla Stockalta. 

Noin! Yksi keskeneräinen projekti on saatettu valmiiksi. Minkähän kaivan seuraavaksi esiin? Oletko sinä kokoaikainen vai osa-aikainen käsityöihminen? Vai kenties et ollenkaan? 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Vanhaa roinaa

Vaikka otsikon sävy kuulostaakin hieman negatiiviselta, en aio kuitenkaan jatkaa valituslinjalla. Sen sijaan kirjoitan muutamista suosikkijoululahjoistani ja parhaista joululahjalöydöistäni, jotka nyt sattuivat olemaan jossain määrin vanhaa roinaa. Itse kutsuisin niitä kuitenkin enemminkin kirpputorilöydöiksi. 

Ennen joulua Hesarissa oli artikkeli siitä, miten nykyisin on täysin hyväksyttävää ja tavallistakin hankkia tai antaa käytettyjä esineitä lahjaksi. Myös Kaitaliinan blogissa törmäsin keskusteluun asiasta ja seurasin sitä mielenkiinnolla ja hämmästyneenäkin. En ole koskaan sen kummemmin ajatellut asiaa (paitsi joskus nuorempana, jolloin pohdin pitkään, voinko antaa kirjahyllystäni lahjan saajalle täydellisesti sopivan kirjan). Minusta on täysin hyväksyttävää ja järkevääkin ostaa lahja käytettynä, jos sopiva löytyy. Tietysti riippuu vähän kirpputorilöydöstä...

This year I bought many Christmas girfts from thrift shops and fleamarkets. They just happened to be just the right gifts so why not buy them even though they are second hand? I also received some beautiful second hand finds: a copper bowl and a candle holder from 50s or 60s and more of the exquisite hand painted coffee cups I got for my 26th birthday. 

Ensimmäinen romulahja etualalla, 60-luvun tarjoiluvati. Nappula-kynttilänjalkoja tuli sopivasti kolme eri väristä. Messinkinen minulla oli entisestään. Niitä toivoinkin, kiitos!

Se siitä aloituspuheesta ja takaisin niihin lahjoihin. Sattumalta tänä vuonna sekä minä että äitini löysimme toisillemme muutamia nappilahjoja kirpputoreilta. Aaton suurin vitsin aihe olikin se, millaista vanhaa rojua olimme toisillemme löytäneet ja kuinka halvalla tavara oli lähtenyt. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta lahjat olivat nimittäin kirppislöytöjä sanan varsinaisessa merkityksessä (ts. niistä ei otettu kiskurihintaa). 

Juuri ennen joulua pääsin valittamaan, että minulla on niin vähän kynttilänjalkoja. Nyt on sopivasti!

Niin, sitten niihin löytöihin. Aloitetaan parista äitini löydöstä. Hän törmäsi muistaakseni jollain laitilalaisella kirppiksellä 50-60-lukujen vaihteen kynttelikön ja tarjoiluvatiin (ylemmässä kuvassa). Kuulemma ne olivat vieläpä eri looseissa, mutta sattuivat olemaan kovin saman henkisiä. Nämä ovat sellaista tavaraa, jotka varmaan jollekin ovat täysin arvottomia (hinnan perusteella) ja toiselle, kuten minulle, aivan valtavan hienoja ja arvokkaita. Kyntteliköstä erityisen arvokkaan tekee se, että isoisäni osti 60-luvulla juuri tällaisen kynttelikön, joka sitten annettiin isotädilleni lahjaksi. Äitini perheelle jäi puolestaan nelihaarainen kynttelikkö, joka on nykyisin minun lapsuudenkodissani adventtikynttelikkönä.

Kuparinen ykstyiskohta.

Minusta kynttilänjalka on erittäin kaunis ja toisaalta jotenkin veikeä. Myös tarjoiluvadissa on hauskaa "avaruusajan meininkiä". Ja kuparihan on aivan huippumuodikasta vielä, jos sitä haluaa ajatella. Lisäksi esineet sopivat täydellisesti huonekaluihimme, jotka ovat samalta aikakaudelta. Nappilöytö siis!

Vuoden halvin lahja - palkinnon voittajat.
Minä nappasin tänä jouluna varmaan halvimman lahjan palkinnon meidän perheessämme, eikä kyse ollut edes aineettomasta lahjasta. Viime jouluna äiti pyysi uusia glögilaseja ja löysinkin Pentikistä kauniita ja sopivan kokoisia laseja. Silloin opiskelijan kukkaroa tosin hieman kirpaisi, kun ostin niitä useamman kappaleen. Taisivat maksaa kahdeksan euroa kappale. Vaan mitä löysinkään vuosi sitten tammikuussa Ekotorilta: käyttämättömän oloisia Pentikin glögilaseja 80 sentillä kappale! Niitä tosin ei ollut kuin kaksi, mutta näitä voikin jatkossa kerätä hitaammin, kun muutama on jo valmiina. Piilottelin laseja vuoden varastoissani ja muistin kuin muistinkin kaivaa ne esille ennen joulua. 

Lautanen on kiiltävä ja purkki on himmeää messinkiä. 

Olin jo luovuttanut erään äidin tämän vuotisen lahjatoiveen suhteen. Äiti toivoi olohuoneeseen messinkistä vatia/lautasta/astiaa, joka sointuisi olohuoneeseen tulevaan uuteen lamppuun. Ajattelin homman olevan helppo, kun kuulemma messinkikin on muodissa. No ei ollut! Ainakaan Turussa. Kyttälän kirppis Tampereella pelasti tilanteen ja sieltä löytyi lähes täydellinen messinkilautanen olohuoneen sohvapöydän tilpehööreille. Ja taas reposteltiin lahjan hinnalla. Myöhemmin samana päivänä löysin vielä Design boulevardista Ferm livingin kuusikulmaisen messinkikipon, jonka annoin isälle kaukosäädin kipoksi. 

Mysteerikuppeja.

Muistatteko ne ihanat mustavalko-kultaiset 60-luvun kahvikupit, jotka edelliskesänä löysin vanhojen tavaroiden liikkeestä? Ne ainutlaatuiset, käsinmaalatut kupit, jotka oli maalannut joku mystinen Kuusisto? Hämmästys oli suuri, kun äiti törmäsi eräänä kauniina päivänä aivan samanlaisiin kuppeihin jossain nettikaupassa. Höh, ne eivät olleetkaan niin ainutlaatuisia. Äitiä harmitti, että hän oli maininnut minulle asiasta, sillä hän aikoi tilata kupit minulle joululahjaksi. Onneksi minä en muistanut enää koko asiaa ja lahja tuli minulle täytenä yllätyksenä. 

Äsken kaivelin kuppeja ja sama [maalattu kuusi]:sto nämäkin on maalannut. Äiti kysäisikin nettikaupan pitäjältä kuppien historiasta. Kovin paljon ei selvinnyt, mutta jotain kuitenkin:

Köydänmiehen photoshopilla peitetty nimi. 

Edelleen voin kehitellä villejä tarinoita siitä, mikä kuppien historia on ja kenellä hienoilla ihmisillä kupit oikein ovat olleet käytössä. Ainakin meillä! Kohta voimme pitää jo vaikka minkälaiset kahvikekkerit, kun kuppeja on jo niin paljon. Kenties näitä tulee vastaan lisääkin, vaikkakin rohkenen epäillä, ettei kovin suuria määriä.

Tämmöisiä romuja kotiimme, ja vanhempien kotiin, ilmestyi tänä jouluna. Ja kyllä paljon muutakin, mutta nämä nostin tällä kertaa esiin.

Mitä mieltä sinä olet käytettyjen lahjojen antamisesta? 


perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi valittaen 2014

En olekaan koskaan aikaisemmin tehnyt vuosikatsausta. Nyt päätin tehdä, sillä blogimaailma on aivan liian täynnä kaikkea ihkutusta ja hehkutusta. Kyllä sitä pitäisi vähän enemmän valittaa ja etsiä ne pienet valituksen aiheet siitä omastakin elämästä! Jokaisen elämästä löytyy varmasti juuri niitä pieniä, ohikiitäviä harmin ja jupinan hetkiä, joita haluan nyt jakaa teidän lukijoiden kanssa. Tällaisia valituksen aiheita  siis löytyy Karkkiksen vuodesta 2014.


Tammikuussa tuhlasin järjettömästi aikaani jumppapallon päällisen virkkaamiseen. Eikä ohjeen päällinen ollut edes sopivan kokoinen ja sitä piti sitten entrata. Lisää aikaa tuhlaantui. Joululahjat piti saada mahtumaan kotiin. Vaikka sotkua oli kyllä jo entisestään. Järjestelin kaapit uuteen uskoon, mutta nyt nuo laatikot ovat jo kyllä uudestaan sekaisin. Voi voi. Esittelin pimeää puoltani ja tein mustavalkoisia leivoksia. Päällinen repesi, vaikka niin yritin tehdä blogikelpoisia.  


Helmikuussa tein kakkukynttilöitä, joita varten metsästin vanhoja leivosformuja. Muissa blogeissa näkyi vaikka kuinka hienoja muotteja, mutta minä löysin vain yhden hienon ja muut ihan tylsiä. Yritin etsiä täydellistä suklaapiparia, mutta en löytänyt ja pohjakin paloi pipareista. Tein hienot karkkilapaset ja sitten lähetin ne pois Kenkäveroon. En ole nähnyt niitä sen koommin. Joulukuusemme ei kuollut sitten millään, vaan oksat toimivat vielä helmikuusenakin. Enkä päässyt nauttimaan kauniista kodistamme kuin osan viikosta, sillä harjoittelun vuoksi muutin osaviikkoisesti kotikotiin. 


Maaliskuussa esittelin korulaatikkoani. Eniten harmittaa, että niitä on ihan liikaa, eikä niitä kaikkia ehdi pitää säännöllisesti (mutta älkää nyt vaan tulkitko, etten tarvitsisi enempää koruja). Yritin olla ekologinen siivousaineiden suhteen, mutta sekin on niin vaikeaa. Nyt olen luopunut tuosta Lumme-pyykinpesuaineesta ja sortunut Erisaniin. Kotikin näytti niin kivalta, mutta puolet viikosta olin poissa. Kyllä harmitti. Blogikelpoista ruokaakin tein, mutta thaibasilika oli pahaa. Kahvikonserttikahveille oli kutsuttu taas kummit ja vanhemmat, mutta kyllä niin monta väärää ääntä tuli taas konsertissa soitettua.  

Huhtikuussa  sai taas karvaasti kokea, mitä on olla muusikon vaimo. Uudesta kosketinsoittimesta piti kaivaa esiin hius, jotta peli saatiin toimimaan. Olisi senkin lauantain voinut käyttää johonkin muuhun. Viikolla heräsin välillä kukonlaulun aikaan, kun lähdin bussilla kohti harjoittelupaikkaa. Kesäaikaan siirtyminen sotki sitäkin ja piti odottaa pitkälle huhtikuuhun ennen kuin aamut olivat taas valoisia. Kotona meillä ei mikään muuttunut, vaan samat vanhat esineet kiersivät hyllyltä ja lipastolta toiselle. No löysin minä kirppikseltä yhden uuden vaasin, mutta nuo kukatkin ovat olleet kuolleina jo kohta taas vuoden. Kummipoika kävi kylässä. Häntä nähdään ihan liian harvoin. Teimme myös pääsiäisreissun Joensuuhun ja Raumalle. Ihan liian iso maa on Suomi.


Toukokuussa kukat kukoistivat, mutta kyllä niistä on vaivaa. Hirveästi pitää kastella ja piti opettaa mieskin kastelemaan, kun olin poissa kotoa. Paitsi sainpauliaa ei saa kastella liikaa, sekin pitää muistaa. Sain valmiiksi virkatut hiiret. Niihinkin sai taas tuhlattua hirveästi aikaa, eikä niillä edes tee mitään. Saimme uuden kylppärinkaapin, joka on oikeasti ihan vanha. Pelkkää vanhaa romua koti täynnä. Uudesta kellostakin puuttui sekuntiviisari. Vanhoja valokuvia katsellessa totesin, että teininä huoneeni on ollut ihan hirveä. Se siitä pettämättömästä tyylitajusta.


 Kesä- ja heinäkuussa ei ollut aikaa eikä energiaa postata. Kesäkuu oli ihan kylmä. Silloin valmistuin ja niin oli sitten opiskelijaelämä takana. Hyvästi vapaus. Tein uudet pyykkikorit, jotka näyttää hyviltä vain silloin, kun niissä on pyykkiä. Ja kuka nyt pyykkiä haluaisi? Eikä minulla mitään lomaakaan ollut, kun olin vaan töissä. Paitsi että teimme kaksi matkaa. Hollannissa vaan pyöräiltiin ihan hirveästi, enkä voinut ostaa vintagemekkoja. Budapestissa oli koko ajan kuuma. Sitten kun palattiin suomeen oli TAAS koko ajan kuuma. Ja minä istuin vaan töissä. Sitä paitsi, juhannuksen jälkeen alkoi jo syksyynpäin kääntymään.


Elokuussa kirjoitin valmistujaisjuhlistani, jotka olivat kyllä oikeasti heinäkuun puolella, eli ei mennyt putkeen tämäkään postaus.  Oli elokuussa sitten toisetkin juhlat, talotanssit. Ja tietysti hirveä sotku molempien juhlien jälkeen. Siivota sai taas monta päivää. Elokuun alussa oli vielä helle ja yritin sitä taltuttaa erinäisin konstein. Ja sitten, kun tuli pari viikkoa lomaa niin tietysti se helle loppui sitten siihen. Kiva. Minua ei taaskaan ajateltu. No käytiin sitten ystävän kanssa Alles gute vintagessa ja löydettiin kaikenlaista. Nahkatakista ei kyllä vieäläkään ole lähtenyt haju pois. 


Syyskuussa koin muutosvastarintaa vuodenajan vaihtuessa ja koko ajan sai pelätä, että toritomaatit loppuvat. Riitti niitä sitten lopulta marraskuulle, mutta kuitenkin.  Saimme ihan liikaa omenoita anoppilasta ja niistä tein uuniomenahilloa. Nyt sekin jo melkein kaikki syöty. Suunnistin ja löysin samalla herkkutatteja. Facebookin perusteella kaikki muut kyllä löysi enemmän. Tein keittiörempan ja peitin kaakelit kontaktimuovilla. Kun ei voi oikeaakaan remonttia tehdä. Aloitin uudessa työpaikassa ja käytin vapaa-aikani kärvistellen matonkudevyyhdin kanssa. Olisi sitä järkevämminkin voinut päivänsä käyttää. 



Lokakuussa löysin ihanan syys/kevättakin, mutta eihän sitä voi käyttää kuin murto-osan vuodesta. Laitoin ystävälle hankitut hienot kupit pakettiin ja niistäkin sitten piti luopua, vaikka niin kauniilta näyttivät hyllyssäni. Tein hienoja kutsukortteja ja niin vaan nekin piti laittaa postiin. Enkä saanut edes jättikurpitsaa tänä vuonna. Uudet kengät sentään sain, mutta ei niitäkään voi käyttää kuin juhlissa. 

Marraskuussa oli pimeää. Pimeää aamulla, pimeää illalla. Kynttilätkin piti kaivaa esiin, mutta enhän minä niitä koskaan muista polttaa. Postausaiheetkin oli vähissä. Jostain arkipöperöistä vaan kirjoittelin. Saatiin sentään uusi ruokapöytä. Vaikka eihän se mikään uusi ole. 


Joulukuun tapahtumat nyt kaikki tietysti vielä muistavatkin. Päädyimme Tampereelle, kun emme päässeet Tukholmaan. Aikamoinen pudotus. Meillä oli taas kahdet juhlat eli taas kauheasti siivottavaa ja järjestelyjä. Sitten tulikin kaksi flunssaa ja joulu, jolloin tietysti en maistanut mitään. Ja nyt se on jo ohi. Siis joulu. Tauti vielä vähän jaksaa. 

No niin! Koko illan sain tuhottua tähän, mutta onnistuin kuin onnistuinkin löytämään jokaisesta poutapilvestä synkänharmaan reunuksen. Siis kyllä minä ymmärrän, että isoista asioista voi iloita, mutta että pienistäkin, vaikka elämässä olisi niin paljon valitettavaa. Ja läheisille nyt voi iloita vähän pienemmistäkin jutuista, mutta tämä blogi on mainio kanava keskittyä niihin harmittaviin pikkuseikkoihin, jotka tekevät elämästä valittamisen arvoista. 

Valitettavaa uutta vuotta 2015!