lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ei turhaa hullut päivät?

Nyt on taas se aika, jolloin kadut täyttyvät kelta-mustia kasseja kantavista ihmisistä. Muutaman viikon päästä samoista kasseista täyttyvät taloyhtiön roskikset (siis jos kassit kestävät ehjinä sinne asti, minun kelta-mustista kasseistani kaksi kolmesta halkesi ennen kotiovea). Hullut päivät ovat täällä taas. En suhtaudu Hulluihin päiviin mitenkään fanaattisesti suuntaan tai toiseen. Yleensä siellä tulee käytyä, lähellä kun asutaan, mutta jos asuisin kauempana, yhtä hyvin voisin olla menemättä. Taidan suhtautua Hullareihin lähinnä pragmaattisesti eli käyn ostamssa sieltä aina ne tietyt jutut, joita tiedän tarvitsevani/käyttäväni ja saan ne sieltä halvemmalla. Yleensä mukaan tarttuu jotain extraakin, mutta pyrin välttämään pahimmat heräteostelun sudenkuopat. 

Tämän vuoden ostotärppi, johon sain vinkin facebookissa: maailman parhaita tomaattiveitsiä - ja vielä vihreänä! Heräteostoksena hankin myös Victorinoxin kuorimaveitsen.  Niin, ja sellaisen silikonisen kattilankannen, joka pääsi heti käyttöön, joten siitä ei ole kuvaa.

Muutamia vuosia sitten suhtauduin Hullareihin vielä hieman epäluuloisemmin, mutta sitten opin eräältä tutultani hyviä Hullarivinkkejä, joita olen noudattanut. Saatan hankkia sieltä tavaran, josta olen pitkään haaveillut, kunhan tiedän ovh:n eli sen, että kyseessä on tosiaan tarjous. Pienemmissä ostoksissa ovh:n tietäminen ei ole ehkä niin ratkaisevaa, mutta hyvähän se olisi silti tietää, ettei tule vahingossa hamstrattua jotain, minkä olisi kuitenkin saanut naapurikaupasta halvemmalla. Hulluilla päivillä ei pidä antaa valtaa tunteelle, että kaikki on niin halpaa, että tarvitsen tuon ja tuon ja tuon ja tuon... Tämä pätee tietysti kaikkiin ostoksiin, mutta etenkin hullareilla, koska potentiaalia höyrähtämiseen löytyy. 

Käytännönläheistä hulluutta.
Hullarivakkareita minulla taitaa olla kolme: tietyt pesuaineet, tietyt sukat ja mangot. Usein ostan myös ripsiväriä tai hiuslakkaa eli lähinnä tuotteita, jotka tulevat ihan arkiseen käyttöön ja joitain herkkuruokia. Tykkään käyttää Ecoverin tiskikonetabletteja, mutta ne ovat aika kalliita tavallisilla hinnoilla. Niinpä hamstraan niitä aina tarjouksista, muun muassa hullareilta. Ne kuluvat meillä hitaasti, sillä pieneen tiskikoneeseemme riittää hyvin puolikas tabletti. Yleensä olen ostanut myös ihanaa Methodin greipintuoksuista yleispuhdistusainetta, mutta sitä on edellisten hullareiden jäljiltä vielä sen verran jäljellä, että jätin sen kauppaan. Sen sijaan päätin kokeilla saman sarjan tiskiaineen tehokkuutta.

Maailman parhaita sukkia. Näyttävät kivoilta myös tylsissä työsandaaleissa ja värejä riittää minullekin lähes joka asuun.

 Jokin aika takaperin ostin kokeeksi hulluilta päiviltä suloisia sukkia, jotka olivat muuten valkoisia, mutta kantapäät ja varpaat olivat suloisen värisiä. Minun jalkani ovat lyhytvartisten sukkien suhteen ongelmalliset, eivätkä sukat yleensä meinaa pysyä jaloissa. Nämä kuitenkin pysivät ja olivat kaikenlisäksi nättejäkin. Seuraavalla kerralla ostin samoja sukkia mustina, sitten pitkävartisina mustina. Kaikkia olen käyttänyt hartaasti ja säästellen, koska näitä sukkia ei ole aina tarjolla. Nyt näin kaikkia kolmea versiota, joten päästin sisäisen hamsterini irti. Nyt riittää sukkia vähäksi aikaa, eikä tarvitse surra jokaista reikää yhtä hartaasti kuin aikaisemmin. 

Nyt pitää sitten urheilla hulluna, kun kerran nämäkin tuli ostettua.
Tällä kertaa onnistuin jotenkin törsäämään hieman keskimääräistä enemmän, kun satuin löytämään kauniita urheiluvaatteita. Vaikka harrastan liikuntaa säännöllisesti, ovat urheiluvaatevarastoni melko vaatimattomat. Minulla on kahdet urheiluhousut (plus kahdet lyhyet, joita käytän kesäisin), jotka ovat peräisin lukioajoilta. Myös urheilurintaliivejä minulla ei ole kuin kahdet ja välillä niitä on sitten joutunut kaivelemaan pyykkikopasta uudestaan käyttöön... Hyh! Niinpä ajattelin, että ehkä voin ostaa nuo violetit urheilupökät ja pinkit urheilurintaliivit (vaikken ovh:ta tiennytkään). Oikeastaan ensin silmiin osui kyllä tuo niin täydellisen karkkisvärinen urheilupaita, ettei sitä vaan voinut jättää kauppaan. Miten joku on tiennyt juuri minun lempivärini ja ympännyt ne samaan paitaan?

Hihii, potkupuku on oiva ostos Bonbonille, jonka lempipuuhaa taitaa olla potkiminen ja monipuolinen möyriminen.
Ja sai Bonbonkin jotain. Ensin jätin Name-itin keltaraidallisen potkupuvun kauppaan, mutta kun kuulin siitä kehuja, päätin käydä hankkimassa sen. Se on tarkoitettu ihan pienelle, joten sopinee hyvin oloasuksi sitten kesällä. 

Oletko sinä hullarifani vai kierrätkö Stockmannin hullareiden aikaan kaukaa? Tai hyödynnätkö kenties nettikauppaa?

8 kommenttia:

  1. Löysit aivan täydellisen urheilupaidan todellakin, siis ainakin värien puolesta. Aivan ihanan näköiset urheiluvaatteet muutenkin.

    Minulla on noita tomaattiveitsiä ja ne ovat kyllä parhaita mitä on. Mutta minulla on mustia. HÖH.

    Bonbonilla taitaa olla jo aika paljon keltaista ja sehän keltaisen ystävälle sopii. Siis äidille. Bonbonin värimaku lienee vielä mysteeri.
    Kun ei asu Stockmannin lähellä niin nettikauppa on lähes ainoa järkevä tapa käydä hullareilla. Siellä kun pitäisi päästä käymään monena päivänä. Ennen joulua tilasimme lahjoja hullareilta netin kautta ja ostokset olivat kyllä ihan onnistuneita.


    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urheiluvaatteissa olen todennut, että teknisyys kannattaa. Käytin pitkään puuvillaisia t-paitoja, mutta niissä tulee nopeasti hikinen ja nihkeä olo. Nyt on kivaa, kun teknisyyden lisäksi näyttävät kivoilta!

      Jep, Bonbonilla on ainakin kaksi keltaista bodya jo, mutta ei liikaa kuitenkaan. Onneksi aika pitkään lapsen voi pukea omien mieltymysten mukaan.

      Poista
  2. En ole koskaan käynyt "hullareilla" (hauska sana). Tunnen kyllä monta, jotka ovat ostaneet älyttömän halpoja lentoja sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole mikään konkarikävijä, mutta Turussa asuessani olen siellä aika usein käynyt. Lentoja en ole katsellut koskaan, mutta ehkä joskus voisi niitäkin tutkailla.

      Poista
  3. Oivia ostoksia! Minä yritin netin kautta yhtä punaista takkia, sekä erästä valaisinta. Takki oli myyty loppuun, kun yritin ostaa sitä joskus kasin jälkeen aamulla ja lamppu oli myyty loppuun jo vartin yli seitsemän aamulla! Olkoon, ajattelin. Paikanpäälle en viitsinyt alkaa lähtemään, kun ei ihan kulmilla asuta.

    Hei Karkkis, en löytänyt tuosta sivun reunasta sähköpostiosoitettasi, vai katsoinko sitten vain huolimattomasti. Laittaisitko minulle meiliä pikkuokko@gmail.com -osoitteeseen, niin saadaan ilahdutusasia vireille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut tuotteet loppuvat käsittämättömän nopeasti! Minä vähän katselin Hayn huopapallomattoa, mutta ehkä onneksi ne olivat jo loppu, kun hintaa kuitenkaan ei ollut ihan halpa, eikä matolle olisi ollut tarvetta.

      Laitan viestiä! Tuolta profiilista klikkaamalla pitäisi saada sähköpostiosoite näkyviin, mutta kaikilla se ei ole jostain syystä näkynyt. Pitänee laittaa se tuohon esille paremmin.

      Poista
  4. Hullareiden kuvasto aina innostaa! Mutta sitten sinne ryysikseen ja ruuhkaan lähteminen aina vähän unohtuu.. syksyllä satuin sattumalta kaupungille siihen aikaan ja hulluus iski, kaikki tuntui just niin halvalta :D keväällä jätin nyt viisastuneena sitten välistä ja sellainenkin moka sattui että kuvasto jäi selaamatta, pääsi livahtamaan paperinkeräykseen!
    Huippulöytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä se ryysis on kyllä aika karmeaa! Tai Turussa ei ole niin paha, mutta kerran olen ollut Helsingin Stockalla hullareilla ja meinasi tulla paniikkikohtaus! Nyt kun kävin torstai iltana Turussa oli aika väljää, lauantaina luonnollisesti oli enemmän väkeä, mutta silloinkin ihan kohtuullisesti.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.