keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kesän veivilista

Kesäsuunnitelmat ovat täyttävät monen ihmisen mielen ja tällä hetkellä kuumin kysymys kuulumisia vaihtaessa taitaa olla, että mitä aiot tehdä kesällä. Minultakin kysellään kesäsuunnitelmia, tosin aina lisähuomautuksella "vai oletteko tyhjentäneet koko aikataulunne". Myös blogeissa kiertää erilaisia "summer bucket list"-postauksia. Jos et tiedä, mikä on bucket list, niin se tarkoittaa listaa asioista, jotka haluaa tehdä ennen kuin kuolee (eli "kick the bucket"). Olin näppärä ja käänsin sanonnan tapani mukaan suomeksi, mutta googlen mukaan en suinkaan ollut ensimmäinen, joka on kääntänyt bucket listin veivin heitto -listaksi.  Eipä kai sillä ole niin väliä! Ei mitään uutta auringon alla - mutta aurinkoa kesällä toivottavasti riittää! Päätin tehdä itsellenikin listan asioista, joita haluan tehdä ennen kuin kesä heittää tämän vuoden osalta veivin. Listassa on paljon täysin uusia asioita, mutta kyllä niitä perinteisiäkin, ja ihan toteuttamiskelpoisia, mahtui sentään mukaan. 

Etsi kuvasta kaksi palloa. 
Aion kasvattaa vielä hetken mahaa ja nukkua paljon päikkäreitä. Mahan kasvattelun pituuden määrää joko Bonbon itse tai sitten lääkäri TYKSissä. Luultavasti jälkimmäinen, mutta eipä sitä koskaan tiedä, sillä huomenna Bonbon on jo täysiaikainen. Päikkäreistä päättää ainkin osittain jatkossa Bonbon, mutta toivon mukaan niitä on tiedossa myös hänen saapumisensa jälkeen yhdessä ja erikseen. Mies saa viettää kesälomien ja isyysvapaan ansiosta monen viikon pätkän kotona, joten voimme opetella vauvaperhe-elämää rauhassa. Niin joo, ja toki aion myös synnyttää!

Vaippoja löytyy moneen lähtöön - on sisävaippaa, kuorivaippaa, taskuvaippaa, villahousua... Saa nähdä mitkä on Bonskulle parhaita.  Kestot on niin paljon kivemman näköisiä kuin kertakäyttöiset että jo ihan siksi toivoisin kestoilun onnistuvan. 
Edelliseen liittyen, aion pestä hirveät määrät vaippapyykkiä. Toivonmukaan kestovaippavalikoimastamme löytyy Bonbonille sopivia yhdistelmiä ja opimme niitä käyttämään. Joka tapauksessa saan luultavasti pestä hirveät määrät pyykkiä. Mutta ei se mitään, sillä onneksi on pyykkikone eikä tarvitse mitään nyrkkipyykkiä harrastaa, huh!

Saumuri on äidin, mutta kestolainassa kummitädilläni, jolta se tuli nyt lyhytaikaiseen lainaan minulle.
 Ja taas  edelliseen liittyen, aion ommella ja saumuroida erinäisiä kestotuotteita tässä vielä ainakin seuraavan parin viikon ajan ja siitä eteenpäin aikataulut menevätkin Bonskun ehdoilla. Eiköhän hän anna hiukan harrastusaikaa äidillekin, etenkin kun on nyt tottunut tähän koneen surinaan jo mahassa. Muitakin käsityöprojekteja on vireillä ja teen ylensäkin käsitöitä aina pieni pätkä kerrallaan, joten siinä ei ole mitään uutta, vaikka keskeytyksiä tulisi.  

Pakollisella vauvatarvike-ikeareissulla mukaan tuli myös uusi pitsireunainen kukkalaatikko.
 Aion nauttia kukista ja keräillä vähitellen kukkia tämän kesän minipuutarhaan kuistille ja rapunpieleen. Perinteisiä pelakuita, ruusubegonioita ja sitten jotain uutta. Kukat ostan yleensä torilta ja niin varmasti tänäkin vuonna. Aion vaunutella torille mahdollisimman usein! Aion nauttia kesäisestä luonnosta ja jos ei pidemmälle päästä, niin Puolalan puistossa voi ainakin käydä löhöilemässä ja nukkumassa vaikka ne päikkärit. Ja ennen Bonskun syntymää aion käydä vielä mahdollisimman monta kertaa Samppalinnassa uimassa ja ehkä sitten joskus ihan loppukesästä taas uudestaan. 

Siellä se lähipuisto siintää. Puiston tarjoamista leikkipaikoista Bonbon ei tajua vielä vähään aikaan mitään, mutta löhöilystä voi silti nauttia. 
Aion syödä hyvää ruokaa! Moni sanoo, että syöminen helposti unohtuu vauvan syntyessä, mutta minun on kyllä ihan pakko muistaa syödä, sillä muuten menee taju, ihan kirjaimellisesti. Aion syödä kliseisesti kaikkia ihania valkohomejuustoja, oikeaa fetaa, tuorejuustoa, graavilohta, kylmäsavulohta, sushia, mozzarellaa... Oih! En ole ollut näiden raskauden ruokajuttujen kanssa mitenkään äärettömän hysteerinen, mutta joidenkin riskituotteiden kohdalla olen mielummin säilyttänyt mielenrauhan. 

Yritit ovat jälleen valoittaneet kukkapöydän. Niillä maustaa hyvin kesäruoat.

Aion käydä Raumalla, sillä siellä en ole päässyt käymään pitkiin aikoihin. Myös miehen sukulaisten mökillä olisi mukava päästä käymään, sillä juhannuksena emme näillä näkymin sinne ole lähdössä. Vähän liian riskaabelia, eikä tiedä vaikka Bonsku olisi silloin jo täällä! Sen pidempiä reissuja ei ole kesällä tiedossa ja hyvä niin. Paljon uutta ja ihmeellistä sen sijaan on edessä: tutustumista, hoivaa, vauvan itkua, suukkoja ja haleja uudelle pienelle ihmiselle ja paljon muuta. Toisaalta varmasti työntäyteinen mutta toisaalta rennoin kesä pitkään aikaan. Odotan tätä kesää suurella jännityksellä! 


10 kommenttia:

  1. Bonbonille onnea huomisesta etappipäivästä! Oletan, ettet ole blogiin heti raportoimassa, kun Bonsku päättää ulkoistaa itsensä, joten toivottelen oikein paljon tsemppiä näin etukäteen. :)

    Ihanaa kesää teille! Suunnitelmat ainakin kuulostavat hurjan mukavilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonbon kiittää ja yrittää jaloillaan puskea ulos kyljistä! Kiitos tsempistä, saa nähdä miten nopeasti sitä on taas blogin parissa!

      Ja kiitos kesätoivotuksista! Uskoisin, että kesäsuunnitelmat ovat paitsi mukavia, myös realistisia.

      Poista
  2. Olenkin joskus miettinyt tuota bucket list -sanaa, että mistä se oikein tulee, mutta nyt sekin selvisi.

    Nyt kun teidän keittiön pöytä on hiukan isompi kuin entinen siihen saa tuollaisen ompelunurkkauksenkin melko helposti. Ja kun vaihtaa vaan tuolia millä istuu niin voi vuorotellen käyttää ompelukonetta tai saumuria eikä tarvitse itse koneita ruveta siirtämään.

    Yrtit täyttävät hauskasti kukkapöydän ja siitä niitä voi suoraan napsia ruokien sekaan.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että selvitisin bucket listin etymologian siis!

      Vanhalle keittiönpöydälle ei tosiaan olisi mahtunut oikein kumpaakaan näistä koneista, vaan ne olisivat vallanneet kirjoituspöydän. Hyvä näin!

      Poista
  3. Teillä on kyllä hieno kesä tiedossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, vaikka osa suunnitelmista menisikin uusiksi! :)

      Poista
  4. Kaksi isoa palloa tosiaan ensimmäisessä kuvassa. Nostan hattua kaikille kestovaippoja yrittäville! Jos ei onnistu tai jaksa voi aina siirtyä ketakäyttölinjalle, mutta hienoa, että jaksat yrittää.

    Kiva kesälista sinulla. Ihania juttuja. Tulee varmasti hauska kesä.

    Kiitos värihaasteestasi. Olikin hauska idea kirjoittaa juuri paavalinkukkien väreistä. Aloitin sinisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi hassua olla edes yrittämättä, kun kestovaippoja saa kaikenlisäksi melko halvalla käytettyinä. Ja maailmanhistoriassa kun kertisvaippoja on käytetty kuitenkin suhteellisen vähän aikaa, niin luulisi, ettei se olisi täysin mahdotonta. En silti aio ottaa asiaa kovana kolauksena, jos kestoilu ei onnistukaan. Ja aina voi yrittää myöhemmin uudestaan.

      Hyvä, kun muistutit, minulla onkin vielä kommentointi tekemättä!

      Poista
  5. Jännittävä, uudenlainen, takuulla ainutlaatuinen ja ihana kesä sulla tulossa! :) Huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toista tällaista kesää ei varmasti koskaan ole tulossa, joten täytyy yrittää nauttia siitä ja kaikista hyvistä hetkistä, vaikka väsymystäkin varmaan on kesän aikana ilmassa. :)

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.