maanantai 24. elokuuta 2015

Rubiinihäät

Rubiinihäiden koristuksia. Ihan 40 ruusua ei sentään ollut. 
Me vietimme miehen kanssa vähän aikaa sitten eli 8.8. sokerihääpäivää. Kuusi vuotta tuntuu jo aika kivalta määrältä aviovuosia. Voi jo vähän katsoa taakse ja ihmetellä vuosien kulumista ja miettiä, miten sitä on kasvettu yhteen ja miten omat ja toisen ongelmakohdat ovat vähitellen hioutuneet. Ja olla edelleen onnellinen toisen kanssa. Vaan kyllä se kuusi vuotta tuntuu aika säälittävältä määrältä vuosia, jos vertaa minun vanhempiini, jotka viettivät reilua viikkoa myöhemmin 40-vuotishääpäiväänsä. He ovat nähneet ja kokeneet yhdessä vielä paljon enemmän. Lapsuuden kotini perinteiksi muodostuneissa kesäjuhlissa juhlistettiinkin tänä vuonna äidin ja isän rubiinihäitä. 

Teemaan sopivaa koristelua. Kimpussa on samat värit kuin äidin kimpussa aikoinaan. 

Rubiinihääpari.
Monella tapaa ihailen omien vanhempieni avioliittoa. Ja miksi en ihailisi, sillä he ovat edelleen onnellisia pitkän taipaleen jälkeen. Se ei ole itsestäänselvyys, eikä aina ehkä mahdollistakaan. Minä menin naimisiin saman ikäisenä kuin äitini aikoinaan, 22-vuotiaana. Kovin nuorena, myönnettäköön, mutta omien vanhempien esimerkki näyttää, että nuorenakin solmittu avioliitto voi kestää yhtä hyvin kuin vanhempana ja "järkevänä" solmittu. Lisäksi äiti jaksoi ennen BonBonin syntymää vakuuttaa minulle, ettei lapsen tulo välttämättä vaikuta negatiivisesti parisuhteeseen ja vaikuttaa siltä, että hän oli oikeassa. Ja vanhempani olivat kuitenkin olleet naimisissa jo 12 vuotta, kun minä synnyin, joten ei ollut kyse siitä, etteivät he olisi kokeneet muunlaista elämää! Nyt vanhemmillani on taas edessään uusi vaihe avioliitossaan isovanhempien roolissa. Ja luulenpa, että he ovat siitä aika onnellisia. 

Ruokapöydän herkut jäivät minun osaltani kuvaamatta, mutta onneksi kahvipöydästä hoksasin napata kuvan!


Tämä kimppu oli mielestäni yksi päivän ihanimmista. Harsoa on käytetty hauskan rennosti. 

Siirryn nyt avioliittolätinöistä juhliin. Kesäjuhlat olivat hauskat, kuten aina. Ruoat tulivat tällä kertaa pitopalvelusta, joten äiti sai vapaammin seurustella ja osallistua juhlahumuun. Hääpäivää juhlistettiin aluksi maljan ja äitini kirjoittaman runon verran ja sen jälkeen jatkettiin seurustelemalla ja ruokailemalla. Koti täyttyi vieraiden tuomista upeista kukkakimpuista ja äitini sai seppeleen päähänsä ja isä neilikan rintapieleen. Hauska yksityiskohta oli, että isäni oli löytänyt kravaatin, jota oli pitänyt hääpäivänään. Hän oli saanut sen eräältä suomessa vierailleelta japanilaiselta, joten krakalla on oikein tarina. Vintage-asuste parhaimmillaan siis!

Serkkuni, eli vanhempieni kummityttö, keksi hankkia tämän seppeleen. Se pysyi kauniina koko päivän. Aivan ihana idea!

Ja isä sai rintapieleensä neilikan. Kravaatti on siis sama kuin isällä oli häissään, joten se on ehtaa vintagea. 

Bonsku herätti tietysti paljon huomiota, sillä moni sukulainen näki hänet ensimmäistä kertaa. Hän edusti kastelahjaksi saamassaan Mayoralin pellava-asussa, johon kuuluvat söpöt tossut. Minun vanhat sukkahousuni sopivat asuun täydellisesti. Bonbon käyttäytyi varsin mallikkaasti ja nukkui ison osan ajasta mummunsa, eli anoppini sylissä. Yleensä päivisin hän nukkuu aika lyhyitä päiväunia, mutta ilmeisesti ihmishälinä nukuttaa.

Bonsku poseeraa ruttuisella uninaamalla Mayoralin juhla-asussa. 

Tietysti jotain yllätystä piti vähän järjestää. Minä ja mies ideoimme jälleen älyttömän lauluesityksen. Minä pukeuduin esitystä varten äitini hääpukuun ja miehelle hankittiin UFFilta upea 70-luvun paita. Afro-peruukki, eli "kevyt pehmennys", kuten siihen aikaan miehillä, kruunasi kokonaisuuden. Valitsimme lauluksi vuoden 1975 euroviisuvoittajan eli hollantilaisen Teach-in -yhtyeen Dinge-dong-kappaleen. Siitä löytyi myös käännösversio, joka kertoo siitä, miten iskelmähitit tulevat ja menevät, eikä kukaan muista niitä enää myöhemmin. Aasinsiltana hääpäiväjuhliin kerroin, että vanhempieni rakkaus on kuitenkin kestänyt, toisin kuin iskelmälaulujen pinnallinen rakkaus. Esitys alkoi lupaavasti, mutta toisen säkeistön kohdalla, laulun teemaan sopivasti, unohdin sanat totaalisesti! Se herätti suurta hilpeyttä, eikä esityksen onneksi ollut tarkoituskaan olla kovin vakavahenkinen tai taiteellinen. 

70-lukua kerrakseen. Miehen paita taitaa oikeasti olla naisten, mutta hyvin se meni hänellekin. Äidin hääpuku oli kuulemma ihan tavallinen valkoinen juhlapuku. Puku on ollut luonnonvalkoinen, mutta tummunut lähes beigeksi. Hihojen paljetit on lisätty jälkeenpäin.
Kesään on mahtunut monenlaista juhlaa polttareista hautajaisiin ja nyt tähän hääpäiväjuhlaan. Parin viikon päästä kesän (tai sitten on kyllä jo syyskuu) juhlaputken kruunaa erään ystäväni hääjuhla. Onneksi Bonsku on melko rento juhlija. Arkikin on aika ihanaa ja rullaa melko hyvin jo omalla painollaan sopivin piristyksin ja maustein. Varmaan näin on myös vanhemmillani, vaikka sitä arkea on takana jo moninkertainen määrä verrattuna meidän pieneen perheeseen. Toivottavasti mekin saamme aikanaan viettää rubiinihäitä!

16 kommenttia:

  1. Ihanat nuo ruusut Kivi-tuikuissa. Kiva idea. Ja mukava blogilöytö muutenkin tämä. ^____^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivi-tuikuista on moneksi. Olenpa joskus kasvattunut niissä rairuohoakin!

      Kiva, että löysit tänne! Tulen vastavierailulle.

      Poista
  2. Oiiih! Onnea vanhemmillesi! 40 vuotta on upea saavutus! Kiva lauluyllätys ja ihana idea pukeutua äidin hääpukuun. :)

    Mä olen joitain vuosia sitten ollut 60-vuotishääpäiväjuhlissa ja tuntuu, ettei oma pieni pää edes pysty käsittämään, kuinka valtavan pitkä aika se onkaan ja kuinka vahvasti toinen on jo lähes osa itseä. Tuollaisten lukemien rinnalla tämä oma kohta 4 vuotta on ihan häviävän lyhyt aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onneksi äidin puku mahtui päälle!

      Sitä pitkää yhteistä taivalta on ihan mahdottoman vaikea käsittää. Toivottavasti sen saa kokea jonain päivänä itse!

      Poista
  3. Onnea vanhemmillesi! ♡ Vasta tosiaan kuusi vuotta tahtoneena ihailen suuresti heidän pitkää avioliittoaan, mutta vakuutan, että perästä tullaan!

    Äitini vanhemmat ehtivät olla naimisissa 55 vuotta ennen kuin pappani kuoli. Mistään pariskunnan keskeisestä laatuajasta ei kuuden lapsen maanviljelijäperheessä ollut puhettakaan, mutta heillä lämpöä riitti ja huumori kukki loppuun saakka vaikka pappa olikin viimeiset vuotensa pahasti dementoitunut. Vuorokaudenajat menivät sekaisin, mutta yhä hän jaksoi kaikille vieraille ylpeänä kertoa, kuinka juuri hän oli päässyt saattamaan mammaa tansseista kotiin. Mamma hymyili aina niin onnellisena vieressä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvä olla tavoitteita eli perästä tullaan!

      Laatuaika on hyvä asia, mutta eipä sellaisesta ennen ollut tietoakaan. Kuulostaa lohdulliselta ja ihanalta, että myös sairauden keskellä onni on ollut läsnä ja mammasi on osannut arvostaa tuota vanhaa muistoa.

      Poista
  4. Kyllä oli ihanat juhlat ja kruununa oli tietysti Bonskun olemassaolo ja teidän hauska esitys.

    Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että järjestitte juhlat! Ehkä mekin joskus!

      Poista
  5. Huvittaa lukea näitä blogipostaustesi kommentteja, kun jokaiseen postaukseesi nimimerkillä Ava kirjoittava on ilmiselvästi äitisi, eikö niin? ;) Se on ollut aika helppo päätellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no eipä se mikään erityinen salaisuus ole ollutkaan! :D On vaan ehkä kivempi käyttää noin muuten nimimerkkiä ja sitten näissä "henkilökohtaisemmissa" äitiä.

      Poista
  6. Kuulostaapa ihanilta juhlilta! Mukavaa, että pyöreitä hääpäivävuosia juhlistettiin porukalla.
    Sulla on muuten tosi kiva blogi, olenpa iloinen että löysin tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään näistä meidän sukujuhlista, kun muuten ei niin usein nähdä.

      Hauskaa, että löysit tänne! Kävin jo vastavierailulla.

      Poista
  7. Onnea vanhemmillesi! Olipa hauska katsella näitä juhlakuvia. Ihanat kattaukset ja esityksenne oli varmasti hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, esitys taisi olla vielä hauskempi, kun unohdin ne sanat. :D Vaikka täytyy myöntää, että silloin harmitti.

      Poista
  8. Voi miten ihanat juhlat ja mahtavat ideat! Ja pieni Bonbon on vaan niin ihana!

    Muuten, tosiaan muistin sen, että saman kesän morsiamia ollaan, kun seurasin silloin hääjärjestelyitänne naikkareissa ja ihastelin mm. niitä omenia yms, mutten ole varma, tiesinkö, että meillä oli ihan sama hääpäiväkin! Ja siitä on jo kuusi vuotta - niin se aika juoksee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonsku onmeidän pieni hurmuri!

      Minäkään en tainnut tietää, että päiväkin oli sama!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.