keskiviikko 26. elokuuta 2015

Vastasyntyneestä palleroksi: Bonbon 2 kk

Ennen lapsen saamista kuulin ja luin monenlaisia pelotteluja ja kauhutarinoita vauva-arjesta, loputtoman pitkiltä tuntuvista päivistä, nopeista viikoista ja parisuhteen tuhosta. Toistaiseksi vasta yksi pelottelu on pitänyt paikkansa: aika kuluu ihan hirveää vauhtia! Tuntuu kuin 22. kesäkuuta joku olisi painanut elämässäni pikakelausnappia ja nyt vauhtia ei pysäytä mikään. Meidän pienestä, säälittävästä villahousuvauvasta on kasvanut pullea pallero, joka ottaa kontaktia ja hymyilee valloittavaa vauvanhymyään. Kääk! No, okei, myös toinen pelottelunaihe on pitänyt paikkaansa: päähän ei meinaa mahtua mitään muuta kuin vauvavauvavauvaa ja nuo edelliset, ei-vauva-aiheiset postaukset ovat vaatineet varsinaista pinnistelyä. En halua tehdä tästä pelkkää vauvablogia, mutta sallinette kuitenkin höpsähtäneen äidin kertoa Bonskun kuulumisia.

Voi kun niin tekisi mieli laittaa kokonainen kuva, mutta tyydyn kuitenkin näihin palasiin.
Bonbon on osoittautunut aika leppoisaksi tapaukseksi. Luulenpa, ettemme ole saaneet oikein realistista kuvaa tästä vauva-arjesta. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä Bonbon osaa esittää mielipiteensä varsin kovaäänisesti ja etenkin nälkä ilmoitetaan suoraan nollasta sataan kiukulla. Myös vatsan kipristykset aiheuttavat huonoa tuulta, mutta pääsääntöisesti Bonsku on minusta erittäin hyväntuulinen vauva. Olen tästä kyllä ihan äärettömän kiitollinen, sillä tajuan ettei se ole itsestäänselvää, eikä tietenkään koskaan tiedä, miten on jatkossa. Nyt nautitaan kuitenkin tästä hetkestä.

Bonbon on varsinainen tyyliniekka pikeepaidassaan. Paita tosin on euron kirppislöytö, mutta sitä ei hänelle kerrota.
Bonsku on ilostuttanut meitä hymyllään jo muutaman viikon ajan. Ensimmäinen hymy tuli jo reilun neljän viikon iässä ja nyt hymyjä näkyy jo päittäin. Oman vauvan hymy on ehdottomasti yksi maailman ihanimmista asioista! Jo perinteikkäät aamuhymyt pelastavat aamun vähän huonomminkin nukutun yön jälkeen, eikä minulla ole koskaan ollut ihanampaa herätyskelloa. Tuttujen kasvojen lisäksi hymyjä kirvoittavat muun muassa ikkunat (?), värikkäät sohvatyynyt (tuleva sisustusarkkitehti?) sekä isän erilaiset shakerit, marakassit sun muut perkussiot.

Iskän lelut on parhaita. Tuo punainen shakeri on pariin otteeseen kirvoittanut sellaiset hymy että oksat pois!
Niin joo, ja hän rakastaa myös syömistä! Siihen todellakin paneudutaan ja keskitytään, vaikka muuten ympäristö kiinnostaa kovasti. Ja syömistähän harrastetaan välillä jopa kerran tunnissa, joskin yleensä melko lyhyitä hetkiä kerrallaan. Syöntikerrat näkyvät kuitenkin painossa: 2kk neuvolassa painoa oli kertynyt 5260g eli yli kilo kuukaudessa! Pituutta ja päänympärystä oli tullut hieman maltillisemmin, mutta silti Bonsku on mielestäni melko sopusuhtainen vauva. Ja maailman söpöin!


Pieni pallero kasvaa koko ajan. Nyt mahtuvat vielä 56 vaatteet, mutta 62 alkavat olla jo pelottavan sopivia!

Kovin selkeää rytmiä Bonskulla ei vielä ole, mutta jotain säännönmukaisuuksia kuitenkin. Iltaisin hän nukahtaa tyypillisimmin joskus 21-23 välillä, joskus ilman rintaa ja joskus taas syöpötellen. Yöllä hän nukkuu 2-3 tunnin pätkiä ja heräilee syömään muutamia kertoja. Aamuyöstä on viime aikoina ollut vähän mahavaivoja, mutta onneksi hän nukkuu yleensä kipristysten helpotettua 8-9 asti. Aamupäivisin on yleensä yhdet lyhyemmän päiväunet, mutta muuten päiväunet osuvat yleensä vähän mihin sattuu. Ja ruokailuja on päivän aikana ties kuinka monta! 

Father-son-bonding. 

No entäs äiti sitten? Äitiys on tuntunut yllättävänkin luontevalta. Etukäteen minun oli vaikea sanoa, kuinka "äidillinen" olisin, vaikka olenkin aina pitänyt lapsista. Oma lapsi on kuitenkin aivan eri asia, mutta tämähän on ollutkin paljon ihanampaa kuin kuvittelin. Ei olisi pitänyt uskoa niitä pelotteluja. Jos Bonbonilla olisi haastava temperamentti tai oikein paljon mahavaivoja, kokemukseni voisi tietysti olla erilainen, mutta nyt on onneksi näin. Tietysti epävarmuus ja syyllisyyskin joskus vaivaavat, mutta pääsääntöisesti ajattelisin, että menee ihan kivasti. Toivottavasti. Nyt kun kirjoitin tämän, aloin heti murehtia hyvän kiintymyssuhteen muodostumista ja sitä, olenko tarpeeksi läsnä. Yritän kuitenkin karistaa moiset ajatukset pois.

Kaksi kuukautta takana, monen monta edessä! Kohta ne tulevat kuukaudet ovat jo tässä ja nyt, hurjaa!

20 kommenttia:

  1. Vallan valloittava hymy onkin! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonbon kiittää ja hymyilee valloittavasti! Tai hymyilisi, jos olisi hereillä...

      Poista
  2. Tuo isä-poika -kuva on kerrassaan mainio. Ja vauvan hymyä ei todellakaan voita mikään. Hampaaton hurmuri.

    Ava

    VastaaPoista
  3. Hellyttävä postaus :) onnea teille vauva-arkeen

    VastaaPoista
  4. Varsinainen hurmuri teidän palleronne. Ihastuttava isä-lapsi-kuva, varmaan vielä parempi koko kuvana, ilmeissti he katsovat toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo katsovat kyllä. Tuossa ollaan menossa yöpuulle, mutta Bonsku oli kyllä niin virkeä, että seurustelu kiinnosti enemmän.

      Poista
  5. Ihania hymyjä! Voi tuollaista pikkupalleroa!

    Mä ihmettelen myös ajan kulumista. Mun mielestä on edelleen ihan käsittämätöntä, että vuosi sitten meillä oli rääpäle ja nyt se sama "vauva" kiipeää ihan joka paikkaan, nauraa räkättää verhon takana piilossa ja hyvin, hyvin pontevasti osaa vaatia haluamaansa asiaa osoittamalla ja komentamalla "Mmmmm!!". Puhumattakaan siitä, että tuo toinen pikkukaveri kävelee ympäri asuntoa ja selittää, kuinka vesi virtaa putkissa ja lämmittää pattereita. Mitä ihmettä?! Nämä pallerot oikeasti kasvavat ja kehittyvät ihan hurjaa vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kohta tuo on jo iso pallero! Vauva-aika on loppujen lopuksi niin hirveän lyhyt ja siksi niin ainutkertaista.

      Hih, teidän tyttöjen touhut kuulostavat suloisilta!

      Poista
  6. Iiiihana pallero! Ja totisesti, aika lentää! Mietin ihan samaa, mitä Emonen tuossa myöskin. Miten voi olla mahdollista, että ennen paikoillaan hymyillyt ja ympäristöä vain katsellut vauva yrittää nyt kiivetä kaikkialle, käkättää makuuhuoneen verhon takana ja erittäin painokkaasti ilmaisee, mitä haluaa tai ei halua? (Käyvätkö siis kaikki lapset nämä juuri samat vaiheet läpi?) Lisäksi se haluaisi itse pukea ja harmistuu kovin, jos kenkä ei mene jalkaan (ja taputtaa itselleen, kun se menee), se haluaa pistää salsat soimaan mankasta ja vetää pelikortit kaapista. Kohta se muuttaa pois kotoa!

    Epävarmuus vaivaa varmaan ajoittain kaikkia äitejä ja isiä. Mutta miksi ihmeessä tuntea syyllisyyttä, kun hoitaa lastaan parhaan taitonsa mukaan?

    Muuten nuo vaatekoosta toiseen siirtymät oli (ja on) ihmeellisiä. Ennen ihan valtavan näköiset housut ja bodyt onkin yhtäkkiä sopivia ja seuraavassa hetkessä nekin jäävät pieniksi.

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä teidänkin pikkuinen on jo siis varsin kykenevä monenmoiseen! Onneksi menee vielä hetki siihen kotoa muuttoon kuitenkin!

      Minä taidan olla vähän helposti "syyllistyvä" luonteeltani, joten syyllisyys nousee pintaan, vaikkei olisi mitään syytäkään. Yritän päästä tästä kyllä eroon, sillä se on turhauttavaa.

      Poista
  7. Onnea teille, ihania kuvia (vaikkei kasvoja näekään) :)

    Muistelenko oikein, että käytätte kestovaippoja? Jos saan esittää vauva-aiheisen toivepostauksen, toivoisin kestovaippa-aiheista kirjoitusta. Meillä on molemmat lapset kestotettu silloin aikoinaan, ja mua aina kiinnostaa kaikkien vaipat :D Ovat varmaan tässä vajaassa kymmenessä vuodessa muuttuneet - jos ei muuten, niin ainakin markkinoilla lienee eri merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noista kasvottomistakin kuvista melkein se tunnelma välittyy.

      Joo kestovaipat on olleet käytössä alusta asti ja postaus onkin työn alla!

      Poista
  8. Heeh, kauhean tuttua nuo kiintymyssuhde- sun muut vatvonnat. :)
    Mutta luulen, että olette saaneet ihan realistisen kuvan vauva-arjesta. Itu on ollut koko elämänsä ns. helppo vauva, syönyt ja nukkunut hyvin eikä esim. hampaiden tuloa ole huomannut mistään muusta kuin, noh, hampaista, että semmoiset on yhtäkkiä ilmestyny. Mun korviin Bonbon kuulostaa siis ihan tavalliselta vauvalta ja ne kaikki ei-niin-tyytyväiset vauvat taas tosi kummallisilta. Ja sööttihän hän on kuin mikä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt kaduttaa ne kehityspsykan vapaaehtoiset kurssit kun tietää liikaa...

      Hyvä kuulla, että muitakin tällaisia vauvoja on! Ja onhan tässä vielä edessä uhmat ja murrokset sun muut, mutta kiva on päästä nyt alussa "helpolla".

      Poista
  9. Onpa ihania vauvakuulumisia. :) Nuo aamuhymyt on kyllä meilläkin huikeita. Sitä vauvan iloa, kun äitikin vihdoin herää ja päästään nousemaan sängystä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo äiti on välillä ihan tylsä kun nukkuu liian pitkään. Onneksi toistaiseksi Bonsku nukahtaa aamulla vielä uudelleen ensimmäisen äidin herätysyrityksen jälkeen.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.