sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tilkkutöitä

Päätinpä rykäistä ja tein blogiin uuden bannerin. Vähän muitakin uudistuksia ulkoasuun aion tehdä, mutta kaikki ajallaan. Tykkäsin tuosta edellisestä banneristakin, joten en ollut osannut tehdä parempaakaan, mutta nyt sain inspiraatiota tilkuista. Banneriin on koottu elämäni tärkeitä tilkkuja ja sieltä voi bongailla myös tämän blogin aihealueita. Montako keksit? Osa on monimerkityksisiä. 
(Uudella ulkoasulla voi vähän myös paikata sitä, että huomaan tekeväni nyt myös ennätykselliset määrät kirotusvirheitä, kun postaukset on pitänyt tehdä usein vähän kiireessä.)

Älä heitä mitään pois!

Tilkkutöitä olen tehnyt muutenkin viime aikoina, sillä uudistin Bonbonille käytettynä saamamme unipussin. Muutama viikko sitten päätin kokeilla unipussia, kun Bonsku ei millään tuntunut nukahtavan iltaisin. En tiedä johtuiko se pelkästä unipussista, mutta se vaikutti radikaalisti öihimme. Bonbon on nyt suostunut nukkumaan paremmin sivuvaununsa puolella, eikä likisty ihan kiinni minuun (ja jumittuneisiin hartioihini ja selkääni). Raukalla taisi olla kylmä, vaikka muuten hän onkin varsin lämminverinen!

Alkuperäinen unipussi. Onneksi muistin tämän olemassaolon, sillä heti en hoksannut ottaa sitä käyttöön. 

Ensin mallailin tilkkuja unipussin päälle. Onnimannia pinnasuojuksesta oli onneksi enemmän jäljellä, joten siitä sai tuon yläosan. 

Ystävältä saatu unipussi oli kuitenkin varsin kulunut. Haalistuneessa lapussa luki Ikea 2007 eli pussia oli ehditty pestä v uosien varrella lukuisia kertoja ja värit olivat haalistuneet ja levinneet. Pussi oli kuitenkin ihanan pehmeä sisältä ja miksi heittää toimivaa pussia mäkeen uuden tieltä, kun sen voi uudistaa. Hetken ajatusta pyöriteltyäni kaivoin kaapista kaikki säästämäni marimekon kangastilkut. Monesti olen täällä blogissakin maininnut tykkääväni Marimekon kuoseista ja aina välillä ostanutkin uuden tyynykankaan. Koska kankaat ovat tyyriitä ja olen pihi, olen säästänyt lähes kaikki pienimmätkin kaistaleet kankaita. Ja kyllä kannatti! Kaappien kätköistä löytyi juuri sopiva määrä kangastilkkuja peittämään unipussi.

Saumuri on ihana kapistus! Kun ensin sai sen langoitettua ja kun se ei temppuile...

Ennen uloslähtöä Bonbon nukahti, joten käytin sen ajan käsitöihin. 

Katsoin ohjeita äitiyspakkauksen makuupussin päällystämisestä, mutta unipussin päällystäminen oli astetta haastavampi juttu, sillä sitä ei saanut levitettyä kokonaan auki. Niinpä piti käyttää vaan ihan omia tyttylöimistaitoja (tyttylöiminen tarkoittaa sitä, että yrittää jollain mahdollisimman helpolla konstilla saada edes päällisinpuolin hyvännäköistä jälkeä). Saumuroin ensin kaistaleet yhteen ja leikkasin yläosaa varten muotoon leikatut kappaleet. Yhdistin palat vähän erikoisella tavalla niin, että selkäpuolelta kääntyi kangasta vähän eteen, koska etupuolen tilkut eivät ihan riittäneet. Sitten ostin valkoista kanttinauhaa ja harsin uuden pussin vanhan päälle vetoketjun ja hihojen ympäriltä. Ompelukoneenrakkineeni jaksoi juuri ja juuri jurnuttaa kanttinauhan päältä. 

Valmispussi! Kankaina on Onnimanni, Räsymatto ja Kortteli. Kankaita oli sen verran naftisti, että pesumerkintöjä sun muita jäi näkyviin, mutta se on oikeastaan aika hauskaa.

Kortteli-kangasta oli koko takaosan levyinen kappale jäljellä. Kangas tulee oikeuksiinsa tässä unipussissa. 

Kyllä tuli unipussista hieno, vaikka itse sanonkin! Nyt tosin sisäpuolen värjäytynyt kangas vähän korostuu, mutta ei se onneksi paljon näy. Joissain kohdissa on pieniä kauneusvirheitä huonosta ompelujäljestä johtuen, mutta niitä en jaksanut montaa iltaa syynätä. Ja Bonbon on nukkunut jälleen tyytyväisenä unipussissaan, eikä ole nukkunut ilman sitä. Meillähän on myös se retrounipussi, mutta se on vielä Bonskulle turhan iso ja siitä ei minusta ole ihan kokonaan lähtenyt pois. Niinpä käytämme sitä varapussina, esimerkiksi viime  yönä, kun illalla Bonsku puklasi niin, että koko sänky lainehti. 

Moni unipussi päältä kaunis... mutta on se pehmeä sisältä! Ja vetskari vedetään kiinni ylähäältä alas, niin se ei tule naaman eteen. 

Kaunista unipussia ei tarvitse edes peitellä vaan jätän sen päiväksi pinnikseen "tyynyksi". Niin myös sen kaunis toinen puoli tulee esiin. Toivottavasti Bonsku mahtuu tähän unipussiin vielä pitkään, kun se on niin hieno! Mihinkähän sen sitten laittaisi, kun se käy pieneksi... Ehkä puen sen jollekin pehmolelulle. Hahaa!

Päivisin taitan unipussin "tyynyksi", jotta Kortteli-kuosi tulee hyvin näkyviin. 

Mitäs pidät unipussista? Entäs bannerista? Montako blogiin ja elämääni liittyvää asiaa löydät bannerista? (Äiti ei saa vastata.)

torstai 24. syyskuuta 2015

Pieniä ja suuria ihanuuksia

Tipulan Emonen haastoi minut viime viikolla miettimään asioita, joista iloitsen juuri tänään. Haaste oli vastaisku tämän hetken levottomuudelle ja murehtimiselle. On huono taloustilanne, kurjia kiristyksiä työelämässä, kyllä te ne tiedätte. Minäkin, murehtimiseen taipuvaisena, aina välillä alan synkistellä ja joka kerta kun luen otsikon työajan pidentämisestä, sydämeni hyppää kurkkuun ja alan murehtia, miten minun aikani Bonbonin kanssa vähenee olemattomiin sitten, kun palaan töihin. Näin yhden esimerkin murehtimisesta mainitakseni. Sitä, millainen maailma on Bonskun aikuistuessa, en lähde edes pohtimaan.

Niinpä minunkin on yhä uudestaan ja uudestaan hyvä suunnata ajatukset asioihin, jotka ovat hyvin. Tämän postauksen asiat ovat tapahtuneet viime aikona, eivät kaikki tänään, mutta tuottavat edelleen minulle iloa myös tässä hetkessä. Pienten pinnallisten iloisuuksien rinnalla kulkevat tietysti suuret linjat, joita mainitsen sitten tuolla loppupuolella.

Olipas ihanaa kutoa lapaset, joihin ei tarvinnut tehdä peukkua! Värit valitsin fiiliksen mukaan. 

Bonsku on saanut oman hedelmäpelin vaunuihin (jotka silti ovat tällä hetkellä vähän ikävä paikka hänestä). Askarteluhuovista suurin osa on jälleen 90-luvulta. Mitään en heitä pois ja niin edespäin...

Käsityöt pitävät mielen virkeänä. Syksyn kutomis- ja virkkausinnostus on jälleen käynnissä ja myös ompelukone ja saumuri ovat hurisseet päiväunien ja muiden rauhallisten hetkien aikana. Ihan vauva-arjen alussa mietin, ehdinkö tehdä enää mitään käsitöitä, mutta ilokseni niillekin on löytynyt paikkansa arjessa. Ja nopeasti syntyvät vauvajutut tuovat iloa vielä, kun itse työ on saatu valmiiksi. Mielessä pyörii monia ideoita, jotka haluaisin ehtiä toteuttamaan vielä, kun innostusta riittää. 

Pienenä leikin Pocahontasta, joka luuli maissia kullaksi ja tietysti sitten puolukoita rubiineiksi. Upean punaisia ovat molemmat. Näistä tulee varmaankin vispipuuroa. 

Metsä (tai siis ainakin pieni lähiön puistometsikkö) on ollut minulle aina tärkeä paikka ja haluan antaa Bonskullekin mahdollisuuden oppia nauttimaan metsästä. Luontosuhde ja niin edelleen. Niinpä olen päättänyt, että cityelämästä huolimatta yritän säännöllisesti käydä metsässä. Onneksi mies harrastaa suunnistusta ja puolivahingossa minäkin olen vähitellen innostunut. Viimeksi tiistaina kävimme metsässä etsimässä vähän rasteja ja siinä sivussa vähän puolukoita ja suppiksia. Bonsku tietysti manducassa. Ja kyllä minä iloitsin! Mikä ihana vihreys, syksyn tuoksu ja kostea ilma, jota oli hyvä hengittää. Onneksi Suomessa on vielä paljon puhdasta luontoa! 

Nättejä neuletakkeja ei voi olla liikaa. Heh, olen myös löytänyt tyyli-idolini. 

Kirpputorilöydöt ja käytetyt tavarat ilostuttavat minua aina. Sain taas tällä viikolla uuden villatakin kokoelmiini ja sopivan lämpöiden takin huonoksi menneen tilalle. Olen iloinen, että olen kehittynyt paremmaksi löytöjen tekijäksi. Koska vaatteet ovat osa arkea, minua on ilahduttanut se, miten paljon ihania värejä vaatekaapistani löytyy - ja se, etten arkaile käyttää niitä. 

Minua on ilahduttanut, kuinka paljon kivoja kohtaamisia ja positiivista huomiota saa, kun on vauva kantorepussa. Minun mielestäni tämä tietysti johtuu Bonbonin absoluuttisesta suloisuudesta, mutta ehkä vauvat sentään herättävät huomiota. Etenkin tuntemattomat mummot ja papat tulevat kyselemään, ihastelemaan kantoreppua ja kertomaan omista lapsenlapsistaan. En ole kertaakaan saanut negatiivista kommenttia edes imetyksestä, vaan lähinnä rempseiden mummojen "No niin, nyt vaan tissi suuhun"-kommentteja. Yritä siinä sitten puhua sivistyneesti rinnoista.

Reissuvauva väsähti.

Reissaaminen silloin tällöin on ihanaa, vaikka olenkin himahimppu. Sunnuntaina piipahdimme pääkaupunkiseudulla ja tänään kotiuduimme yhden yön reissusta Bonskun isovanhempien luota. Iloitsen siitä, että meillä on niin monta paikkaa, jossa meidät otetaan iloiten vastaan. Iloitsen innokkaista isovanhemmista ja siitä, että pääsimme saunomaan. Minäkin sain saunoa oikein pitkän kaavan mukaan ja venytellä kroppani solmuja siedettävämmiksi.

Kerrankin tuli käyttöä tällaiselle superepätarkalle kuvalle! 

 Ja ne isot ilon aiheet. Tietysti tämä oma pieni perheeni. Näistä pojistani riittää vaan iloa jatkuvasti ja joka päivä. En voi käsittää kuinka onnekas olen. Ja vaikka Suomessa lietsotaan huolta nyt moneen suuntaan, niin on täällä oikeasti aika hyvät oltavat vauvan äidillä, kun on mahdollisuus näinkin pitkään äitiyslomaan ja vanhempainvapaaseen. Monessa muussa maassa olisin jo töissä. Nyt kyllä nautin tästä ajasta täysillä! Ehkä sekin päivä vielä koittaa, että iloitsen töihinpaluusta, mutta se ei ole vielä nyt.

Osaan nauttia elämän pienistä ihanista iloista murehtijaluonteen vastapainoksi. Silti sitä murehtimista olisi hyvä opetella vähentämään. "Älkää mistään murehtiko" on oikeasti todella hyvä ohje. Murehtiminen ei hyödytä mitään, sillä ainakaan sellainen märehtimisellä murehtiminen ei edes edistä asioiden ratkeamista. Pitäisi vaan enemmän luottaa, että isot asiat menevät omalla painollaan, eivätkä ole minun käsissäni ja pienissä asioissa voin itse vaikuttaa murehtimisen sijaan.

Mistä sinä olet iloinnut viime aikoina? Entä onko sinulla vinkkejä murehtimisen vähentämiseen?

perjantai 18. syyskuuta 2015

Järkälemäinen kestovaippapostaus

Olen aina ajatellut, että jos saamme lapsia, haluan kokeilla kestovaippoja. Mitenkään itsestäänselvyytenä en kokeilun onnistumista pitänyt, sillä olen kuullut monenlaisia tarinoita, niin hyviä kuin huonoja. Päätin kuitenkin kokeilla, sillä yrittänyttä ei laiteta (ihme sanonta muuten). Ensin tutustuin erilaisiin vaippavaihtoehtoihin blogien ja Vaippailmiö-kirjan avulla. Kestovaippojen termit tuntuivat edelleen silti vähän mystisiltä ja hankalilta, mutta kun erilaisia vaippoja pääsi hiplaamaan, alkoivat eri vaihtoehdot avautua paremmin (kuori-, sisä- ja taskuvaipat, näpsyt, lisäimut, you name it). Jos harkitset kestovaippoja, ei kannata antaa termistön hämätä, sillä ne oppii lopulta nopeasti. Tai vaikkei oppisi, niin kyllä vaippoja voi silti oppia käyttämään. Täällä on kestovaippa-asiaa hyvin selitettynä. Myös tämä blogi on aika helmi, sillä minusta on mahtavaa, että bloggaaja sanoo heti esittelyssä osakestoilevansa, eli käyttävänsä välillä myös kertakäyttöisiä. Turha purismi tai pakko on huono lähtökohta. Me käytämme ehkä 90% kestoja nykyisin, mutta välillä on mennyt kertiksiä enemmän.

Tuttu näky tätä nykyä. Ilman kuivausrumpuakin selviää kestovaipoista ja muusta pyykkivuoresta. 
Hankin ennen Bonskun syntymää kattavan satsin lähes käyttämättömiä kestovaippoja Tori.fi:n kautta. Jollain perheellä ne olivatkin tuntuneet huonoilta, joten vaipat oli päätetty pistää eteenpäin. Ja hyvä niin, sillä me saimme niistä erinomaisen aloituspaketin. Paketti sisälsi monta eri tyyppistä vaippaa joita kokeilla. Ainoa, mikä mietitytti oli se, että moni vaippa oli S-kokoinen ja jännitimme, olisiko Bonsku jo syntyessään liian iso niihin. Tämä pelko osoittautui turhaksi ja vaikka painoa on sittemmin tullut ihan hyvää tahtia, hän on kuitenkin aika hoikan mallinen. Kertaostona vaipat tuntuivat kalliilta, mutta laskeskelin, että ne maksaisivat itsensä takaisin melko nopeasti, vaikka ehtisimme käyttää niitä vain muutaman kuukauden. Sain vaippoja lisäksi ystäviltä ja myös Kikiltä eli Pikku-Okon äidiltä, mikä olikin hauska ylimääräinen blogi-ilahdutus!

Vaippakorit on nostettu seinälle pallokoukkuihi. Vaipat ovat koreissa milloin missäkin järjestyksessä, välillä siistimmin ja välillä sotkuisemmin. 

Nyt lopulta asiaan. Meillä kestovaipat ovat toimineet erinomaisesti! Bonbon oli syntyessään melko pikkuinen ja kaikkein pienimmätkin kertisvaipat sairaalassa eivät istuneet ollenkaan. Ja ne myös falskasivat. Olin ajatellut, että alamme kestoilla vähitellen, mutta todella nopeasti huomasimme, että kestot toimivat kertiksiä paremmin. Mieskin tykästyi kovasti kestoihin ja valitsee aina mieluummin keston kuin kertsin. En väitä, että kaikilla vauvoilla kestoilu onnistuisi näin hyvin, mutta kirjoitan tämän kannustavana kokemuksena. Tietysti vauva-arjesta on turha tehdä ylikuormittavan haastavaa, jos kokee kestot vaikeiksi, mutta me koemme ne yllättäen paremmiksi kuin kertsit. Esittelenkin tässä meidän toimivimmat vaipat ja mainitsen samalla hitit ja hudit.

1. Sisävaippa + kuori

Dreamnappyn sisävaippa ja myllymuksujen kuori. 
Tämän yhdistelmän olemme todenneet kaikkein toimivimmaksi. Sisävaippa siis imee ja muovitettu kuorivaippa suojaa. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että pitää pukea ikään kuin kaksi vaippaa päällekkäin, niin aika näppärästi se käy kun tottuu. Sisävaipoissa neppikiinnitys on minusta tarraa parempi, mutta siitä voi olla montaa mieltä.

Parhaat kuorivaipat ovat Imsevimsen (höh, niitä ei olekaan kuvissa), mutta flanelliset Imsevimsen sisävaipat taas koimme huonoiksi ja hankaliksi (niillekin on kuitenkin löytynyt käyttöä, ks. kohta 6). Sisävaippa ja kuori ei falskaa meillä juuri koskaan ja toimii hyvin myös öisin. Samoilla sisävaipoilla olemme pärjänneet kohta kolme kuukautta ja vaipoissa on edelleen säätövaraa. Jossain kohtaa kuitenkin täytyy ostaa uusia vaippoja, eli koko vaippaikää näillä ei pärjää.

Dreamnappyn vaippoja. Neljä vaipoista ostettiin käytettynä ja pari uutena. Kaikki ovat edelleen monen pesun jälkeen aivan iskemättömän näköisiä. 
 Emme ole kokeilleen sisävaipoissa kovin montaa merkkiä, kun hankkimassani vaippapaketissa löytyi heti hyvä. Suurin osa sisävaipoista on Dreamnappy-merkkisiä. Vaippoihin saa halutessaan lisättyä imutehoa sujauttamalla taskuun ns. lisäimun eli ylimääräisen läpyskän imevää kangasta. Osassa on lisäksi ulosvedettävä lisäimu valmiina. Näiden vaippojen huono puoli on se, että ne kuivuvat hitaasti, koska imevä osa on kiinteästi vaipassa. Ilman kuivausrumpua kuivumiseen menee tehokkaan linkouksenkin jälkeen vähintään vuorokausi. Patterien päällä kuivumista voi ehkä nopeuttaa, jahka alkavat lämmetä.

Hankkimassamme vaippapaketissa oli myös kolme Pikkupirpanat-merkkistä vaippaa. Kyseistä merkkiä ei enää ilmeisesti saa, mutta käytättynä näitä varmaan voi saada käsiinsä. Ne ovat aika samanlaisia kuin Dreamnappyt eli hyvin yksinkertaisia  ja helppokäyttöisiä sisävaippoja. Yhdessä on lisäksi nepeillä kiinnitettävä lisäimu. Pirkkupirpanat imevät hyvin, mutta kuivuvat hitaasti, kuten Dreamnappytkin.

Pikkupirpanoita. Tuo alimmainen XS-kokoinen on jo jäänyt pieneksi, nyyh!

2. Harso + näpsy + villahousut/kuori

Harso on kelpo vaippa edelleen. Nykyisin sen saa hyvin kiinnitettyä "näpsyllä" eli tuolla violetilla härpäkkeellä. Villahousut pitää tehdä villasta, joka ei ole superwash-käsitelty. Resorit tosin ovat superwahs-villaa ja ihan hyvin vaippa on pitänyt. 
Etenkin aivan pienenä käytin Bonskulla paljon ihan perinteistä harsovaippaa. Sen päälle sopii jotenkin luontevasti tuollainen villakuori, vaikka myös muunlaisia kuoria voisi käyttää. Pienellä vauvalla harson imuteho riitti hyvin ja Bonbon selvästi tykkäsi harsoista ihollaan, eivätkä ne alkaneet ärsyttää kuten kertakäyttövaipat. Harson taittelu sujui kätevästi tällä ohjeella ja taittelin harsot aina suoraan narulta koriin. Kiinnitän harson paikoilleen tuollaisella "näpsyllä", jonka hampaat uppoutuvat harson kuituihin, mutta eivät kuitenkaan yllä vauvan ihoon. Nykyisin harsojen imu ei ihan riitä, mutta joskus olen laittanut harsoon tuollaisen lisäimun. Muut vaipat tuntuvat tällä hetkellä toimivan paremmin, mutta etenkin ihan pienellä harsot olivat hyviä.

Heh, harsoihin liittyy hauska sattumus. Ollessani jälkitarkastuksessa Bonskun vaippa piti vaihtaa lääkäriä odotellessa. Paikalla oli kandi ja selvästi kokenut kätilö. Kätilö patisti kandin katsomaan vaipanvaihtoa ja sanoi "menepä katsomaan, miten nykyaikana vaihdetaan vaipat". No, minulla oli juuri silloin käytössä se perinteistäkin perinteisempi harsovaippa! 

3. Sisätäyttövaippa + imut + kuori

Imuiksi laitan yleensä yhden mikrokuituisen "nopeaksi imuksi" ja yhden luonnonkuituisen "hitaaksi imuksi". Sisätaskuvaippa on Kestovaippakaupan ja kuori käytettynä ostettu Popolino,. 
Tilasin Kestovaippakaupan alennuksesta muutaman sisävaipan uutena. Yllätys olikin suuri, kun ne olivatkin sisätäyttövaippoja eli niissä ei ollut kiinteästi ommeltua imua lainkaan vaan pelkkä tasku ulkoimmankankaan ja ihoa vasten tulevan kankaan välissä. Alkuhämmästyksestä päästyäni totesin kuitenkin tehneeni hyvän hankinnan, sillä sisätäyttövaipat kuivuvat luonnollisesti hurjan paljon nopeammin kuin vaipat, joissa on monta kangaskerrosta. Lisäimuja, joita vaippohin laitetaan, on meillä aina sen verran ylimääräisiä, että kuivia riittää vaippojen täytteeksi. 

Sisätäyttövaippa ja kuori toimivat yhtä hyvin kuin tavallinen sisävaippa ja kuori. Jos taloudessa ei ole kuivausrumpua, niin näihin kannattaa panostaa. Useimmiten sisätäyttövaipat napataan meillä taskuvaippojen kanssa ensimmäisenä narulta käyttöön sillä aikaa, kun muut vaipat vielä kuivuvat. 

Kestovaippakaupan vaipoissa pinta on joustofroteeta, joka sekin imee hiukan. Sisäpinta on urheiluvaatteissa käytettävää coolmaxia (ylärivi) tai fleeceä (alin vaippa). Fleece tekee tuosta mustavalkoisesta vaipasta ehkä vähän turhan paksun.
4. Taskuvaipat

Mikrokuitu ja bambuimu sujautetaan taskuvaipan takana olevaan taskuun. Totsbotsin taskuvaippa oli ihan paras parin ekan kuukauden ajan, mutta nyt on jo liian pieni, vaikka vaipan mainostetaan menevän 8 kg asti!

Taskuvaippoja mainostetaan monesti helpoimmaksi vaippatyypiksi (all-in-one-vaippojen jälkeen), sillä niissä on itsessään vedenpitävä pinta eli ne tarvitsevat sisälleen vain imut. Minusta taas taskuvaipat on ollut kaikkein vaikein saada pitäviksi, vaikka olen kokeillut vaikka minkälaisia imuyhdistelmiä. Luulen, että se johtuu, sillä, ettei taskuissa ole ns. vuotosuojia, jotka tulevat reisien ympärille. Taskuvaipoista on valikoitunut käyttöön vain muutama, sillä osa hankituista taskuista on vaan aina falskannut. Luulen, että monella kestoilu kaatuu falskaaviin taskuvaippoihin.

Taskuvaippojen etu on luonnollisesti se, että ne kuivuvat nopeasti ja ovat myös nopeita pukea, sillä kuorivaippaa ei tarvitse päälle. Lisäksi niitä saa eri merkeiltä aivan valtavan ihanissa kuoseissa. En ole viitsinyt kokeilla kovin montaa taskuvaippaa, sillä muun tyyppiset vaipat ovat olleet parempia. Pari vaippaa on kuitenkin toiminut hyvin: Bumgeniuksen tasku ja äitiyspakkauksen Pilvi-taskuvaippa. Aluksi meillä oli ahkerassa käytössä myös pari Totsbots-taskua, mutta ne jäivät pieneksi ennen aikojaan. Aivan pikkuvauvalle ne istuivat kuitenkin loistavasti.

Vihreä on Bumgeniuksen (käytetty), violetti Pilvi (äitiyspakkaus) ja oranssi Totsbotsin (yksi käytetty, toinen kaverilta). 
Etenkin taskuja käytettäessä irtonaisia lisäimuja on hyvä olla paljon. Parhaiten meillä on toiminut jo aikaisemmin mainittu mikrokuitu + babmuyhdistelmä. Jonkin verran olen surautellut myös itse imuja hankkimastani bambufroteesta ja kierrätyskankaista. 

Erilaisia lisäimuja. Marimekon tunika sai uuden elämän vaipoissa. 

5. All-in-one-vaipat

Muksut-AIO ja Muumivaippa ovat molemmat kotimaisia. 
Kaikkein lähimpänä kertisvaippaa kestovaipoista ovat All-in-one-vaipat, joissa on kaikki kirjaimellisesti samassa paketissa: vedenpitävä pinta, imut ja kaikki. Meillä on muutamia AIO-vaippoja ja ne ovat olleet ihan hyviä, joskaan eivät yhtä vedenpitäviä kuin sisä(täyttö)vaippa ja kuori. Imsevimsen AIO on ehkä paras, sillä siinä on vuotosuojat. Muksujen AIO sen sijaan falskaa välillä reisistä. AIO vaipat kuivuat yllättäen kohtuullisen nopeasti, sillä niiden osat saa hyvin levitettyä (ks. kuva). Näitä suosimme (lyhyillä) reissuilla, sillä ne on yhtä helppo pukea päälle kuin kertiskin.

Kertakäyttövaipoista parhaita ovat kotimaiset muumivaipat. Niitä käytämme vähän pidemmillä yöreissuilla ja satunnaisesti muutenkin. Muista kertiksistä Liberot haisevat jo valmiiksi ja Pampersit eivät istuneet. Ja miksi käyttää ulkomaista, jos kotimainen on parempaa? Hintoja en tosin ole vertaillut.

Imsevimsen AIO on hieman värjääntynyt, mutta eipä tuo haittaa. Popolinon (oikealla) AIOn imut eivät ole yhtä hyvät kuin muissa ja kuosissa on etanoita ja toukkia. Ne eivät kuitenkaan ällötä kuten aidot

6. Tee-se-itse-vaipat

Vanhoista pyjamahousuista, kaapinperukoilta löydetyistä kankaista ja Marimekon tunikasta tehtyjä vaippoja. Marimekon vaippa on kaikkein hienoin tekemäni vaippa! 
Aluksi ajattelin, etten tekisi vaippoja itse, sillä se tuntui liian hankalalta. Sitten kuitenkin päätin kokeilla ensin tehdä muutamia taskuvaippoja, mutta ne falskasivat aina, joten ne jäivät nopeasti pois käytöstä. Vähän aikaa pidimme niitä kyllä villahousujen kanssa, jolloin villikset pysäyttivät vuodot. Kestovaippojen tullessa tutummiksi aloin tehdä itse sisävaippoja. Osa kankaista oli kierrätettyjä (mm. vanhoja reikiintyneitä flanellipyjamahousuja) ja osa uusia (bambufroteeta imuksi, fleeceä ja coolmaxia ihoa vasten). Imuiksi leikkelin myös Imsevimsen flanelletteja, jotka sellaisenaan eivät meillä toimineet. Nyt vaippoja on jo helppo saumuroida ja ommella ja ne ovat yhtä toimivia kuin ostovaipatkin. Ainoastaan neppien kiinnitys on ollut hankalaa ja osa nepeistä on vähän vaikea saada kiinni.Olen kehitellyt vaippoja eteenpäin ja nyt parhaaksi olen todennut tehdä imun niin, että sen saa vedettyä vaipasta ulos kuivumista nopeuttamaan.

7. Vaippahuolto

Likaisia vaippoja säilytetään ilmavasti korissa. Pesuaineena käytämme Erisania. 
 Tietysti kestovaipat tarkoittavat jonkin verran pyykkihuoltoa. Pesemme vaipat noin joka toinen tai kolmas päivä, vähän vaippojen kulumisen mukaan. Nyt vaippoja on kertynyt n. 25 aktiivisessa käytössä olevaa vaippaa (+ muutama kuorivaippa), jotka tuntuvat riittävän hyvin. Pesen vaipat kaikki 60 asteessa sekaisin. Samassa pyykissä pestään mm. pyllypyyhkeet. Sappisaippualla käsittelen joskus pahimmat kakkatahrat, mutta aika satunnaisesti. Toki säännöllisellä tahranpoistolla vaipat pysyisivät vielä kauniimpina, mutta aika vähän värjäytymiä on tullut näinkin. Väittäisin, että roskiksen vientiin ja vaippapakettien raahaamiseen menee yhtä paljon aikaa kuin vaippojen pyykkihuoltoon. Olen tajunnut alkaa hyödyntää pyykkikoneen ajastustoimintoa, joten usein vaippasatsi löytyy aamulla puhtaana koneesta.

Kestovaippojen käytössä on tietysti yhtenä tärkeänä kriteerinä niiden ekologisuus, mutta en sillä viitsi silti hirväesti nyt huudella tai moralisoida. Itselle niistä tulee kuitenkin parempi mieli ja omatunto. Yksi hyvä syy valita kestovaipat on tietysti niiden ulkonäkö. Kauniin vaipan pukeminen vauvalle on mielestäni paljon piristävämpää kuin aina samanlaisen ja tylsänvalkoisen kertiksen. Tässä piilee tietysti vaaransa, sillä aina voi ruveta kuosihulluksi ja ostella mielinmäärin vaippoja, mutta onneksi olen sen verran pihi, ettei niin ole käynyt. Välillä kyllä käyn kurkkimassa valmisvaippoja eri nettikaupoissa ja vähän huokailemassa. Toistaiseksi kuitenkaan uusille vaipoille ei ole tarvetta.

Tästä postauksesta tuli varsinainen järkäle, mutta oikeastaan sitä oli hauska kirjoittaa. Aikaakin siinä meni, kun piti kuvata kaikki vaipat. Ehkä joku uskaltautuu kokeilemaan kestoja tämän perusteella. Toisaalta varmaan osa lukijoista varmaan haukotteli jo otsikon nähdessään, mutta väliäkö tuolla! Seuraavaksi yritän taas kirjoittaa jotain ei-niin-vauvaisaa.

Mitä ajatuksia kestovaipoista sinulle heräsi? Oletko kenties hurahtanut tai skeptikko?






keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Häämuisteloita ja manteliset suklurat

Häät Reposaaressa. Nostokurjet ovat minusta aika upeita tuolla taustalla. Niissä on jotain graafista. 
Olin syyskuun alussa erään ystäväni häissä. Häät ovat aina ihania, eivätkä nämä häät olleet poikkeus. Pienet ja tunnelmalliset häät meren äärellä - kuulostaa aika upealta vai mitä? Hääjuhla pidettiin merellisessä ravintola Merimestassa ja tarjoilut olivat kalapainotteiset. Graavattua, lämminsavulohta, mätiä ja vaikka mitä! Pidän kovasti kalaruoista, joten sain herkutella sydämeni kyllyydestä kaikella sellaisella, mikä jäi raskausaikana välistä. 

Bonsku edusti merellisissä tunnelmissa. 

Hääkimppu. Yksi lempi kukistani ja väreistäni. Ai niin, ei se ollutkaan mun kimppu... Höh.
Täytekakku oli täydellinen tyrnimoussekakku. Kakku oli täysin gluteeniton ja hyvä osoitus siitä, että nykyään on tarjolla myös paljon hyviä gluteenittomia vaihtoehtoja. Varmasti on vielä paljon kehitettävää, mutta luultavasti nykyiset gluteenittomat ja vehnättömät ja viljattomat trendidieetit tekevät sen leivonnaisille, minkä 90-luvun sokerittomuusbuumi teki light limsoille eli niistä tuleekin yhtä tavallisempia. 

Voisinpa syödä vielä tätä kakkua vähän lisää!

Gluteenittomuudesta ja vehnättömyydestä inspiroituneena päätin viime viikonloppuna kokeilla tehdä brownieseja eli sukluroita täysin ilman tavallisia jauhoja. Halusin haastaa itseäni, sillä välillä meillä käy vieraita, joilla on jokin erityisruokavalio ja jos vain suinkin aikaa riittää, niin mielelläni tarjoan jotain muutakin kuin  kaupan gluteenittomia keksejä (vaikka joskus olen kyllä turvautunut valmiiseen). Jauhojen sijaan näissä sukluroissa käytetään mantelijauhoa. Pähkinättömiä ja kananmunatotmia nämä kokeilemani browniet eivät siis ole, joten ihan kaikille ne eivät tietysti käy. Alkuperäinen resepti oli Ruoka aikamatka -blogista. Minä vähän muuntelin sitä ja lisäsin joukkoon myös tekemääni cashewpähkinävoita. 

Manteliset browniet

  • 200 g tummaa suklaata 
  • 200 g voita
  • 2,5 dl intiaanisokeria
  • 4 munaa
  • 1 dl mantelijauhetta
  • (50 g hassenpähkinärouhetta)
  • (50 g mantelirouhetta)
  • (Cashewpähkinävoita)
Lämmitä uuni 200 asteeseen.

1. Sulata voi kattilassa. Lisää sitten joukkoon paloiteltu suklaa ja sulata tasaiseksi massaksi. 

2. Vaahdota munat ja sokeri. Intiaanisokeri ei vaahtoutunut aivan yhtä hyvin kuin tavallinen sokeri, mutta lopputuloksessa se ei näkynyt. Vaahto jäi siis hieman tavallista löysemmäksi, eikä muna-sokeri-vaahdon pintaan jäänyt kuviota, kun testasin vaahdon kovuutta. 

Tältä näytti intiaanisokeri-muna-vaahto.
3. Kääntele suklaamassa varovasri muna-sokeri-vaahdon joukkoon. Seoksen ei tarvitse olla aivan tasaista. 

4. Siivilöi ja kääntele joukkoon mantelijauhot ja lopuksi pähkinä- ja mantelirouheet. Rouheet eivät ole pakollisia, mutta tuovat kivaa suutuntumaa.

5. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja kaada taikina siihen. Lisää taikinan päälle halutessasi cashewpähkinävoinokareita sinne tänne. 

Laitoin tuollaisia kunnon kokoisia nokareita aika tiiviisti, niin että joka palaan tuli vähän cashewpähkinävoita. 

6. Paista uunissa n. 20 minuuttia 200 asteessa. Vahdi, ettei leivonnaisen pinta pala. Minä sammutin uunin ylälämmön noin kypsymisajan puolessa välissä. 

7. Browniet saavat jäädä hieman löysäksi keskeltä. Anna jäähtyä vähän tai paljon (kylmänä on helpompi leikata) ja nauti!

Brownien poikkileikkaus. 
Brownieista tuli mantelijauholla ihan juuri oikeanlaisia eli hieman tahmeita, mutta kuitenkinn tiiviitä. Tai ehkä ne olivat aavistuksen hötömpiä kuin vehnäjauhoista tehdyt. Seuraavalla kerralla kokeilen jättää manteli- ja pähkinärouheen pois. Cashewpähkinävoita sen sijaan lisään, jos sitä vain kaapissa sattuu olemaan, sillä se sopi joukkoon maniosti. Nautitaan iltapäiväkahvin kera. Telkkari (tai Netflix) makupariksi sopii esimerkiksi sopivan siirappinen Glee. 

Siellä ne jenkkiteinit taas laulaa ja suhdesotkuilee, kun minä syön sukluroita. 

torstai 10. syyskuuta 2015

Bonbonin top 10

Bonbon on selvästi ihastunut äitinsä sisustustyyliin, mikä luonnollisesti ilahduttaa minua suuresti. Olen havainnut Bonbonin ihailevan katseen jämähtävän tutkimaan monia asioita meidän kotonamme. Osa niistä on arkkitehtonisia ratkaisuja, jotka eivät sinänsä liity minun sisustustyyliini, mutta hän on selvästy myös huomannut kotimme tyylin ja yksityiskohdat. Tässä postauksessa esittelen niistä muutamia, jotka kirvoittavat lähes päivittäin parhaat hymyt ja herkeämättömimmät tuijotukset. Laitan kursiivilla myös Bonbonin kommentit aiheesta

Jos Bonbon näkisi vaatteensa, hän varmasti ilahtuisi!

1. Äidin pyöräilykypärä

Bonskun lemppari asioita kuva pullollaan! Myös ruudullinen kassi on satunnaisesti kivoittanut hymyt. 

Tämä kotimme seinällä roikkuva pyöreä objekti saa Bonskussa aikaan toistuvasti iloista hytkytystä ja hymyjä. Se kiinnostaa usein enemmän kuin peilistä tuijottava vauva tai kuistilta tulevat vieraat (hetken päästä kyllä ainakin nuo vieraat alkavat lähes poikkeuksetta kiinnostaa, mutta jokin tuossa kypärässä on). 

Niin, tuo seinästä ulkoneva puolipallo on suorastaan hypnotisoiva. Mikä värien leikki ja kauniin pyöreät muodot! Lisäksi olen havainnut äitini pukevan minut usein juuri samoihin värehin kuin tuossa asiassa on, joten selvästi värityskin on minun tyyliini sopiva. 

2. Olohuoneen lamppu

Bonskua ei haittaa edes se, että yhdestä kuvuista lähti kauan melkein irti ollut pala pois. Liimaamista odotellessa...

Lamppu ei ole meidän ostoksemme, mutta se kuitenkin on tärkeä osa olohuonettamme, sillä se on ollut siinä aina. Lamppu on myös Bonbonin mieleen, sillä sitä pitää tuijotella aina, kun aamuisin valloitamme sohvan aamupala- ja kahvihetken merkeissä. Siitä vasta riemu repeää, kun äiti käy laittamassa lampun päälle! Parhaat hymyt (ei kuitenkaan paremmat kuin äidille) lamppu saa yleensä siinä vaiheessa.

Tuo kiehtova viisihaarainen roikotin on aamupäivisin alituisen kiehtova, sillä siinä riittää viisi haaraa katseltavaksi. Äiti osaa myös ilmeisesti taikoa, sillä aina kun hän kävelee tietylle seinälle ja painaa napista, alkaa tuossa objektissa oikea valoshow ja koko huone tulee täyteen ihanaa valoa, auringon valon  lisäksi.

3. ja 4. Ikkunat, valot ja varjot

Maisemia sohvalta Bonskun näkökulmasta. 

Oo, mitä upeita kuvioita!
Ihan pienestä pitäen Bonsku on tuijotellut ikkunoita. Tämä lienee luonnollista, eikä kerro Bonskun piilevästä arkkitehtonisista havainnointikyvystä muuta kuin äidin mielestä. Kiinnostus valoon on hieman vähentynyt nyt, kun hän näkee jo muutakin, mutta sopivalle päälle sattuessaan hän jaksaa kyllä ihailla maisemaa etenkin olohuoneen ikkunoista. Yhtenä aamuna hän jäi kiinni myös makuuhuoneen katonrajan tuijottelusta ja naureskelusta. En keksinyt mitään muuta naureskeltavaa kuin ikkunasta sirottuva valo. Kaikkea sitä.

Oooh, mikä valon ja varjon leikki heijastuukaan kotimme ikkunoista! Välillä katselen myös vihreiden asioiden heilumista ikkunoiden toisella puolella. On myös kiehtovaa, miten pieni valonlähde voi tehdä niin upeita kuvioita kattoon. Niissä on jotain todella vangitsevaa. 

5. Äidin pyjamahousut

Tätä jaksaa aamuisin tuijottaa, kun äiti vielä hörppii kahviaan. 

Ilmeisesti meillä ei ole vielä tarpeeksi leluja Bonskulle, kun äidin vaatteista pitää repiä riemua. Tämä ei liity tosin sisustukseen kuin siltä osin, että selvästi hän rakasti tuijotella myös vanhempieni kotona olevia tyynyjä, joissa oli valkoisia pilkkuja mustalla pohjalla. Siksi luultavasti myös nämä nimenomaiset pyjamahousut kiehtovat. Selvästi hän on tullut äitiinsä, kun mustavalkoiset graafiset asiat miellyttävät värien ohella. 

Äidin housuissa, kuten myös mumin ja pappan tyynyissä, jotka hämärästi nyt muistan, on aivan upeat kontrastit. Niitä kelpaa tuijotella, sillä kontrastien erottaminen on yksi vahvuuksistani. 

6. Sohvatyynyt 

Kukapa vauva ei näitä rakastaisi? Lisäsin räsymattotyynyt syksyn kunniaksi. 

Onneksi myös meidän kotona on kiinnostavia sohvatyynyjä. Niiden lumo on jo hieman haihtumassa, kun kauemmaskin voi jo katsella, mutta kyllä niistä edelleen viihdykkeeksi on ainakin joksikin aikaa. Äiti hykertelee tyytyväisenä, kun on valinnut niin hienot tyynyt. 

Värit ovat minun mieleeni ja niiden katseluun ei kyllästy koskaan. Kuulemma olen tullut tässä asiassa äitiini. Nykyisin olen tosin havainnut, että myös muualla kodissamme on paljon värejä, ei ainoastaan näissä pehmeissä asioissa sohvalla. 

7. Kirjahylly

Tulevaisuudessa tästä hyllystä löytyy monta kiinnostavaa kirjaa. 

Usein Bonbonin katse hakeutuu myös kirjahyllyyn, kun majailemma sohvalla. Olen tietysti sitä mieltä, että värijärjestykseen asetellut kirjat tai vaihtoehtoisesti värijärjestykseen asetellut lankakerät. 

Olen suorastaan ihastuksissani tuosta kaukana siintävästä värien sekamelskasta. Mitäköhän ovat nuo kapeat eriväriset asiat, jotka on järjestelty niin mukavasti ja silmiähivelevästi. Myös nuo pyöryläisemmät värikkäät asiat näyttävät kiinnostavilta. En tosin vielä aivan erota, mitä ne ovat. 

8. Pinnasuoja

Onnimanni on oiva nukuttaja.

Hyvän kankaan onnistuin valitsemaan pinnasuojaan, sillä olen huomannut Bonskun katselevan sitä suhteellisen usein. Muutamaan otteeseen hän on jopa nukahtanut sitä tuijotellessa. Kerran tein käsitöitä niin, että asetin palan kyseistä kangasta sängyltä roikkumaan ja Bonbon tuijotteli sitä sillä aikaa, kun leikkasin vieressa muita kankaita! Siinä on tietysti myös hauskoja värejä, kuvioita ja selkeät kontrastit. 

Mitäköhän äiti yrittää kertoa näillä jännittävillä kuvioilla, joita tästä sänkyni laidasta löytyy? Ovatko ne kenties jonkinlaisia symboleja? No, olivat mitä olivat, ne ovat ilo silmälle ja mukavan värikkäitä. Ehkäpä opettelen nämä muodot tässä aikani kuluksi, kun 2,5 kuukauden ikäisen vauvan elämä on paljon pelkkää tuijottelua, jos äiti tai joku muu ei viihdytä. 

9. Vaippakorit 

Yritin kuvata jälleeen Bonbonin näkökulmasta. 
Nyt kun vaippakorit on kiinnitetty hoitopöydän yläpuolelle seinään roikkumaan, on Bonsku monesti tuijotellut niille ja saattanut väläyttää hymynkin. Ennen hän hymyili kovasti neuvolasta saadulle (nestlen) hymynaamalle, mutta nyt se ei enää kiinnosta. 

Niin, minusta se naama alkoi olla jo vähän lapsellinen. Oikeita kasvoja on paljon mukavempi katsella, sillä ne innostuvat niin kovasti minusta. Tuo keltainen naama on kovin staattinen. Enkä halua enää olla minkään monikansallisen yhtiön naurutettavissa.

10. Äidin ja isän naamat

Naamoista puheen ollen, onneksi sentään kaikkein parhaat asia kodissa taitavat olla äidin ja isän nassut, joille voi hassutella ja ilmehtiä ja ne sen kun vaan innostuvat enemmän ja enemmän. 

Tottahan tuo. Paitsi oikeasti tämä kymppi kohta johtuu siitä, ettei äiti keksinyt enempää kohtia. 

Tämä postaus sai minut pohtimaan sisustusmieltymyksiäni. Jos kaksikuinen on siis niin kovin kiinnostunut monesta sisustusratkaisustani, onkohan tyylini siis jäänyt vallan vauva-asteelle? Tai ehkä olen vain kokenut värideprivaatiota 80-luvun lopun ihonväriä ja nudea vauvoille tarjonneessa suuntautksessa. Mene ja tiedä, sekä minä että Bonbon tykätään kotimme sisustuksesta paljon!




maanantai 7. syyskuuta 2015

Etanoista, sammakoista...

Huh, onneksi pienet pojat eivät ole oikeasti tehty etanoista ja sammakoista, sillä saattaisin muuten kiljua joka kerta, kun katson Bonbonia. Tai ehkä hänet on tehty pelkistä koiranhännän tupsukoista! Totesin tänään että taidan olla vieraantunut luonnosta. Molemmat vanhempani ovat maalta kotoisin, mutta kumpikin on aina ollut mieleltään kaupunki-ihmisiä. Pienenä minä juoksin lähimetsässä harva se päivä ja tutustuin myös maaseutuun sukulaisten välityksellä. Viime vuodet olen kuitenkin viettänyt melko tiiviisti cityelämää. 

Tänään menin lähes paniikkiin, kun eräs naapureistamme halusi tulla kylään. He ovat yrittäneet sitä jo useamman kerran, viimeksi pääsi kuistille asti, mutta lähti sitten rappuset alas juosten. Tänään kuitenkin naapurimme Curre Von Puolala pääsi sisälle asti makuuhuoneen ikkunasta. Niin söpöjä kuin oravat ovatkin kaukaa, niin näin läheistä tuttavuutta en haluaisi näihin naapureihini tehdä. 

Cecilia Von Puolala halusi tulla kuokkimaan ristiäisiin. Hänen puolisonsa Curre on toinen läheinen naapurimme. Lapset Cicero ja Catriina ovat vipeltäneet kesällä pihalla kovasti. Anoppi nappasi kuvan ristiäisissä.
Toinen merkki luonnosta vieraantumisesta liittyy synttärilahjaan, jonka sain heinäkuussa mieheltäni ja se on tämän postauksen varsinainen aihe. Olin toivonut Tregenin Genie -keittiöpuutarhaa yrttejä varten. Kesällä yrttimme menestyivät varsin huonosti, kun toisaalta villiviini varjosti kotiamme liikaa, toisaalta iltapäivän aurinko paahtoi kukkapöydälle ja saatoin myös vauvan ensiviikkoina vähän laiminlyödä niiden kastelun. Kuitenkin talvella niitä yrttejä ei ainakaan saa kasvamaan, joten siksi toivoin kasvilampulla varustettua miniminipuutarhaa (minimini- siksi, että minipuutarha löytyy jo rapunpielestä). 

Kasvivalo ja miniminipuutarha valmiudessa. Kun oikein tarkasti katsoo, voi tosin siitäkin löytää kutsumattoman vieraan.

Mintut kurottelevat jo kilpaa lamppua kohti. 

Muutama viikko sitten sain vihdoin puutarhan pystyyn ja yrtit vaikuttivat viihtyvän siinä. Purkkiin mahtuu kolme yrttiä ja minä valitsin basilikan, mintun ja timjamin. Osa yrttien lehdistä kurkotteli vielä ikkunaa kohti, mutta toiset olivat selvästi havainneet kasvivalon vaikutuksen. Vesikin täytyy vaihtaa vain kolmen viikon välein, sillä ruukussa oleva pumppu hoitaa veden kiertämisen ja kastelun. Mahtavaa! 
Mitäs täältä löytyykään?
Sitten eräänä päivänä aloin perata hieman huonoksi menneitä basilikan varsia pois, kun käteeni osui - tan - tan -taa- etana! Kiljuin niin että Bonskukin pelästyi, sillä inhoan noita niljakkaita yli kaiken. Sain vietyä etanan ulos talouspaperiin käärittynä ja luulin ongelman poistuneen. Pari päivää sitten huomasin etenkin basilikan lehdille ilmestyneen mustia pieniä pallosia. En tiennyt mitä ne ovat, ovatko ne etanan kakkaa? Asia selvisi pitäessäni taukoa tämän postauksen kirjoittamisesta. Menin tutkimaan yrttiruukkua, kun näin, että jokin liikahti - valtava vihreä toukka! 

IIIIIIIIIK! 

(Tällä kertaa Bonsku ei enää hätkähtänyt. Äiti nyt vaan ilmeisesti kiljuu joskus.)

Minun piti demonstroida, miten yrttipuutarhaa käytetään ja vaihtaa vesi ensimmäisen kerran. Mutta taidankin odottaa, että mies tulee kotiin. Tai tuikata koko roskan tuleen. Joko mainitsin, että toukat ovat kolmantena ällölistallani etanoiden ja sammakoiden jälkeen? Ne aiheuttavat minussa valtavia puistatuksia. Sen sijaan ampiaisiin ym. pistiäisiin, hämähäkkeihin (alle sentin kokoisiin) sekä vaikka käärmeiden näkemiseen suhtaudun melko tyynesti. Yöperhoset ovat taas vähän ällöjä. Toukan hännänpään (tai siis toisen pään) voi muuten bongata tuosta ekasta kuvasta, kun oikein tarkasti katsoo. 

Tämän verran luontoa on sopiva. Pysykööt lasin toisella puolella... No ei nyt sentään!

Totta puhuakseni olen aina inhonnut etanoita, samakoita ja niitä toukkiakin. Pienenä pelkäsin mennä enoni mökillä yöllä vessaan, kun maassa oli sammakoita, kiljuin löytäessäni etanoita pieneltä viljelypalstaltani ja niin edelleen. Silloin en kuitenkaan ollut vieraantunut luonnosta, vaan ne vaan luonnostaan (heh) ällöttivät minua. Ehkä en siis edelleenkään ole toivoton tapaus. Olen sentään jo monta kertaa edistänyt Bonbonin luontosuhdetta viemällä hänet metsään joko mustikkaan tai suunnistamaan (laji, jossa olen lähes yhtä aloittelija kuin Bonskukin). Toivon silti, ettei Bonbon ala hyönteis- tai sammakkoharrastajaksi. Tai ehkä väkisin oppisin sitten sietämään näitä inhotuksia. 

Kerropa vähän luontosuhteestasi! Oletko metsäläinen, sykkiikö sydämesi maaseudulle vai nyrpistätkö nenääsi lannan tuoksulle? Entä siedätkö ötököitä vai kiljutko nähdessäsi sellaisen?