keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Häämuisteloita ja manteliset suklurat

Häät Reposaaressa. Nostokurjet ovat minusta aika upeita tuolla taustalla. Niissä on jotain graafista. 
Olin syyskuun alussa erään ystäväni häissä. Häät ovat aina ihania, eivätkä nämä häät olleet poikkeus. Pienet ja tunnelmalliset häät meren äärellä - kuulostaa aika upealta vai mitä? Hääjuhla pidettiin merellisessä ravintola Merimestassa ja tarjoilut olivat kalapainotteiset. Graavattua, lämminsavulohta, mätiä ja vaikka mitä! Pidän kovasti kalaruoista, joten sain herkutella sydämeni kyllyydestä kaikella sellaisella, mikä jäi raskausaikana välistä. 

Bonsku edusti merellisissä tunnelmissa. 

Hääkimppu. Yksi lempi kukistani ja väreistäni. Ai niin, ei se ollutkaan mun kimppu... Höh.
Täytekakku oli täydellinen tyrnimoussekakku. Kakku oli täysin gluteeniton ja hyvä osoitus siitä, että nykyään on tarjolla myös paljon hyviä gluteenittomia vaihtoehtoja. Varmasti on vielä paljon kehitettävää, mutta luultavasti nykyiset gluteenittomat ja vehnättömät ja viljattomat trendidieetit tekevät sen leivonnaisille, minkä 90-luvun sokerittomuusbuumi teki light limsoille eli niistä tuleekin yhtä tavallisempia. 

Voisinpa syödä vielä tätä kakkua vähän lisää!

Gluteenittomuudesta ja vehnättömyydestä inspiroituneena päätin viime viikonloppuna kokeilla tehdä brownieseja eli sukluroita täysin ilman tavallisia jauhoja. Halusin haastaa itseäni, sillä välillä meillä käy vieraita, joilla on jokin erityisruokavalio ja jos vain suinkin aikaa riittää, niin mielelläni tarjoan jotain muutakin kuin  kaupan gluteenittomia keksejä (vaikka joskus olen kyllä turvautunut valmiiseen). Jauhojen sijaan näissä sukluroissa käytetään mantelijauhoa. Pähkinättömiä ja kananmunatotmia nämä kokeilemani browniet eivät siis ole, joten ihan kaikille ne eivät tietysti käy. Alkuperäinen resepti oli Ruoka aikamatka -blogista. Minä vähän muuntelin sitä ja lisäsin joukkoon myös tekemääni cashewpähkinävoita. 

Manteliset browniet

  • 200 g tummaa suklaata 
  • 200 g voita
  • 2,5 dl intiaanisokeria
  • 4 munaa
  • 1 dl mantelijauhetta
  • (50 g hassenpähkinärouhetta)
  • (50 g mantelirouhetta)
  • (Cashewpähkinävoita)
Lämmitä uuni 200 asteeseen.

1. Sulata voi kattilassa. Lisää sitten joukkoon paloiteltu suklaa ja sulata tasaiseksi massaksi. 

2. Vaahdota munat ja sokeri. Intiaanisokeri ei vaahtoutunut aivan yhtä hyvin kuin tavallinen sokeri, mutta lopputuloksessa se ei näkynyt. Vaahto jäi siis hieman tavallista löysemmäksi, eikä muna-sokeri-vaahdon pintaan jäänyt kuviota, kun testasin vaahdon kovuutta. 

Tältä näytti intiaanisokeri-muna-vaahto.
3. Kääntele suklaamassa varovasri muna-sokeri-vaahdon joukkoon. Seoksen ei tarvitse olla aivan tasaista. 

4. Siivilöi ja kääntele joukkoon mantelijauhot ja lopuksi pähkinä- ja mantelirouheet. Rouheet eivät ole pakollisia, mutta tuovat kivaa suutuntumaa.

5. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja kaada taikina siihen. Lisää taikinan päälle halutessasi cashewpähkinävoinokareita sinne tänne. 

Laitoin tuollaisia kunnon kokoisia nokareita aika tiiviisti, niin että joka palaan tuli vähän cashewpähkinävoita. 

6. Paista uunissa n. 20 minuuttia 200 asteessa. Vahdi, ettei leivonnaisen pinta pala. Minä sammutin uunin ylälämmön noin kypsymisajan puolessa välissä. 

7. Browniet saavat jäädä hieman löysäksi keskeltä. Anna jäähtyä vähän tai paljon (kylmänä on helpompi leikata) ja nauti!

Brownien poikkileikkaus. 
Brownieista tuli mantelijauholla ihan juuri oikeanlaisia eli hieman tahmeita, mutta kuitenkinn tiiviitä. Tai ehkä ne olivat aavistuksen hötömpiä kuin vehnäjauhoista tehdyt. Seuraavalla kerralla kokeilen jättää manteli- ja pähkinärouheen pois. Cashewpähkinävoita sen sijaan lisään, jos sitä vain kaapissa sattuu olemaan, sillä se sopi joukkoon maniosti. Nautitaan iltapäiväkahvin kera. Telkkari (tai Netflix) makupariksi sopii esimerkiksi sopivan siirappinen Glee. 

Siellä ne jenkkiteinit taas laulaa ja suhdesotkuilee, kun minä syön sukluroita. 

10 kommenttia:

  1. Ihanat häät ja juurikin tuo pienimuotoisuus ja erilaiset värit. Ei aina jaksa samaa kaavaa kerma-mansikkakakkuineen ja röyhelö-juttuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Hauskaa, että on erilaisia häitä, kun on erilaisia pariskuntiakin.

      Poista
  2. Hih, ihan kuin mun päivä: villasukkien neulomista, glee ja kaurakeksejä päiväkahville! :D Ja varmaan imetystä, vaipanvaihtoa ja muutakin yhteistä on ollut, vaikkei kuvassa niitä näykään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, aika samanlaista meininkiä tosiaan! Mun aivot ei enää sulata mitään muuta kuin Gleetä. Yritin katsoa astetta vakavampaa Downton abbey -sarjaa enkä kyennyt. Tarviin Gleetä!

      Poista
  3. Hieno värimaailma kimpussa ja kakuissa! Ja tuohon mainitsemaasi kalapöytään olisin minäkin halunnut. Olemme kerran käyneet Reposaaressa eräässä kalaravintolassa herkuttelemassa, mutta taisi olla eri kuin tuo.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo turkoosi ja keltainen oli tosi raikas yhdistelmä.

      Reposaari vaikutti muutenkin kivalta paikalta, vaikka onkin Porissa.

      Poista
  4. Kiva asu BonBonilla!
    Ja suklurat... Melkein lähdin kaffille teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonbon kiittää ja kumartaa!

      Teen sukluroita, jos joskus päädyt meille kaffelle!

      Poista
  5. Kiva ohje, noita gluteenittomia juttuja tarvitsee silloin tällöin. Mitä nuo sulkurat tykkäävät pakastamisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut pakastamista. Mutta vissiin saman reseptin voi tehdä esim. maissi- tai perunajauhoista, jotka kyllä kestävät pakastamista.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.