maanantai 19. lokakuuta 2015

Ei niin kaunista

Pari viikkoa sitten tein ruokaa, joka oli sekä hyvää että kaunista. Mainitsin alustuksessa, että läheskään aina tekemäni ruoat eivät ole kauniita, vaan panostan etenkin arkena enemmän makuun kuin ulkonäköön. Silti ruoka voi mielestäni olli oikein herkullista, eikä ruoan rumuus vähennä sen houkuttelevuutta. Lasagne on yksi suosikkiruoistani, mutta sen tekeminen täydellisen kauniisti on mielestäni ylivoimaisen vaikeaa. Mielestäni italialaisissa ravintoloissakin lasagne on usein esillepantu varsin yksinkertaisesti ja kotoisasti. Silti maku on vienyt kielen mennessään. 

Näin siinä käy, kun unohtaa kuvata kurpitsan ennen kuin leikkaa. Sitten pitää tasapainoitella puolikasta kurpitsaa pöydällä. 

Tällä kertaa päätin kokeilla tehdä lasagnen ilman lasagnelevyjä. Olen kuullut versioista, joissa pasta on korvattu kesäkurpitsalla, joten syksyn hengessä päätin kokeilla, miten toimisi pallokurpitsa. Se olisi sopivan kellertävää ja jämäkkää. Kesäkurpitsa pehmenee mielestäni helposti liikaa ja levyjen kuitenkin mielestäni tulisi olla riittävän ohuita. Kurpitsan avulla lasagnesta saa kuitenkin helposti gluteenittoman ja vehnättömän version, mitä tällä kertaa ajoin myös takaa.

Lasagnelevyt ja muita kasviksia. 

Karkkiksen kurpitsalasagne

  • 1 pienehkö pallokurpitsa (myös muut kurpitsat, esim. myskikurpitsa käy hyvin)
  • 1 tölkki tomaattimurskaa
  • 250 g jauhelihaa (tai enemmän, minä pidän vähälihaisesta versiosta)
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2-3 porkkanaa
  • pala juuriselleriä
  • n. 5 dl (täys)maitoa
  • n. 100 g juustoa (esim. parmesania) 
  • 3 rkl jauhoja 
  • 50 g voita ja öljyä paistamiseen ja valkokastikkeeseen
  • Tuoreita tai kuivattuja yrttejä maun ja fiiliksen mukaan
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka.

2. Pilko sipulit, porkkanat ja selleri pieniksi paloiksi. Kuullota niitä öljyssä hetki paistinpannulla. Lisää sitten jauheliha ja ruskista. Halutessasi voit lisätä mukaan lorauksen valkoviiniä.

3. Lisää tomaattimurska, ripaus suolaa ja pippuria ja anna hautua. Kastike saa olla paksua, sillä kurpitsasta irtoaa nestettä, toisin kuin lasagnelevyistä. 

Tässä kastike on vielä liian vetistä. Sen piti antaa hautua ilman kantta aika kauan, jotta se redusoitui sopivasti. 

4. Valmistele "lasagnelevyt" eli kuori kurpitsa (ihan kuorimaveitsi toimi tässä hyvin, kun pilkkoi kurpistan ensin paloihin). Siivuta kurpitsa sitten ohuiksi siivuiksi. Minä käytin noin puolikkaan keskikokoisesta kurpitsasta. En osaa sanoa tarkkaa määrää. 

5. Tee juutokastike. Raasta juusto valmiiksi. Sulata ja kuumenna kattilassa voi ja öljy. Lisää joukkoon jauhot. Sitten lisää vähitellen maito ja anna kastikkeen suurustua. Lisää lopuksi juustoraaste.  Kannattaa tehdä kastikkeesta aika paksua,jotta lasagnesta ei tule vetistä, sillä kurpitsasta irtoaa nestettä. 

Näin siisti kokki olen. Leikkuulauta ei millään riitä. 

6. Kasaa sitten lasagne: ensin valkokastiketta, sitten kurpitsaa, sitten jauhelihakastiketta. Toista niin monta kerrosta kuin tavaraa riittää. Lopeta juustokastikkeeseen. Halutessasi voit lisätä pinnalle vielä lisää juustoraastetta ja yrttejä. 

Tässä vähän kerroksia. Tein valkokastikkeesta hiukan liian vetistä, joten nestettä kertyi aika paljon. 

7. Paista lasagnea uunissa noin 40 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin. 

Hyvältä näyttää, vaikkei ehkä niin kauniilta!
Kasaa lasagnea lautaselle ruma keko ja nauti! Jos lasagnen antaa vetäytyä seuraavaan päivään, on mahdollista saada vähän kauniimpia annoksia. Makukin paranee vanhetessaan, mutta uunituoreessa lasagnessa on tietysti oma hohtonsa. 

No on tämä pala sentään oikeastaan aika kauniskin. Tai ainakin herkullista!

Ja jos ajattelit, että tämä olisi tämän syksyn virallinen kurpitsapostaus, niin olit väärässä. Sitä joutuu ehkä vielä hieman odottelemaan, sillä tämän vuoden kurpitsan satokausi on vielä edessä. Jännityksellä jäämme odottamaan, saanko tänä vuonna kurpitsavaunut tai -kesämökin. 

9 kommenttia:

  1. Nam! Mielenkiintoinen ja erilainen ohje. Näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein hyvää! Ja kurpitsa näytti melkein lasagnelevyiltä.

      Poista
  2. Minusta näyttää sekä hyvältä että kauniilta!!! Erityisesti oranssi kurpitsa on pirteä ainesosa.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsa sopi lasagneen oikein hyvin. Sitä oli myös helppo siivuttaa, toisin kuin kesäkurpitsaa.

      Poista
  3. Oi nam! Ja meillä on tehty lasagnea munakoisolla. Tosin sehän onkin se melanzane italialaisittain.

    Pitääkin hankkia joku kurpitsa, ainakin koristeeksi lasten iloksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tehnyt vähän vastavaa munakoisoista. Sekin on hyvää kyllä, sillä minusta munakoiso on parhaimmillaan oikein pehmeäksi hautuneena.

      Tätä kurpitsaa oli ihan sääli leikata, mutta piti uhrata se kuitenkin hyvän ruoan vuoksi!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ihan törkeän hyvää! Itse tein broilerin jauhelihasta kastikkeen. Jouduin myös korvaamaan sellerin palsternakalla, ja jätin porkkanankin pois, kun palsternakka oli jättiläinen. Mutta on hyvää!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.