lauantai 21. marraskuuta 2015

Peukalotrauma ja kuinka siitä selvitään

Päätin tässä kuussa ottaa osaa Vaapulan käsityöhaasteeseen, jonka teemana nyt marraskuussa oli lapsuusmuistoni. Minähän pidän muisteloista, joten haaste sopi minulle mainiosti. Kurkin muiden haasteeseen osallistujien töitä ja ilokseni löysin monta hyvin erilaista työtä. Linkistä pääsee haasteen aloituspostaukseen ja muihin blogeihin.


Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten en ole aina ollut erityisen hyvä käsitöissä. Ala-asteen käsityötunnit kuluivat kavereiden kanssa kikattaessa ja toisaalta pohtiessa sitä, mistä ihmeen reiästä se virkkuukoukku pitäisi saada läpi, kun koko työ on yhtä tiukkaa myttyä. Sittemmin olen oppinut pitämään käsitöistä, erityiskiitos kuuluu OKL-aikojen käsityötunneille. Lapsena käsityöt olivat monesti kuitenkin yhtä tuskaa ja seisoin aina jonossa opettajan luokse odottamassa neuvoja, kun tuli tenkkapoo. 

Näitä lapasia sopii käyttää vaikka haarniskan kanssa, niin peltiset ne ovat. 

Eräs erityinen trauma liittyy ensimmäisten lapasten kutomiseen. Kaikki varmaankin jo otsikon perusteella arvaavat, mistä on kyse, mutta kerron silti traagisen tarinan raudanlujista lapasista. Olin valinnut mielestäni erinomaisen kauniit värit lapasiin: sähkönsinistä, lilaa ja metsän vihreää. Silloin Novitan värikartta ei tainnut olla yhtä laaja kuin nyt. Suunnittelin kauniin tulpaanikuvion ja eikun kutomaan (eli siis neulomaan, mutta meillä puhutaan aina kutomisesta). Lapaset valmistuivat tappavan hitaaseen tahtiin. Koska ne piti saada valmiiksikin jossain vaiheessa, lapaset sai ottaa kotiin ja jatkaa kutomista siellä. Niinpä sitten eräänä iltana oikein rykäisin ja kudoin toista lapasta vaikka kuinka pitkälle.

Lähikuva. Paha peukalo näkyy vasemmassa alakulmassa. 

Sitten äitini huomasi sen jossain vaiheessa. Hän ei sanonut mitään, sillä olin tehnyt niin kovan työn. Hän ajatteli, ettei sillä ehkä niin väliä. Kunnes huomasin sen itse: olin tehnyt tietysti kaksi saman käden lapasta! Sain sellaisen primitiivireaktion, ettei sellaista raivoa kovin usein meillä nähty. Valtava työ oli mennyt hukkaan! En muista varmaksi, ehkä vanhempani yrittivät suostutella minua jättämään virheen huomiotta ja kutomaan lapanen loppuun. Minä en halunnut, vaan työ oli purettava peukaloon saakka. Vaikka oli jo melko myöhä, kudoin raivoisasti varmaan puolille öin (eli 12-vuotiaalle silloin aika myöhään) ja sain kuin sainkin lapasen lähtöpisteeseen. En varmasti ollut koskaan kutonut niin nopeasti! Lapaset valmistuivat ja olin niistä hyvin ylpeä. Niitä tosin ei voinut pitää, sillä ne olivat niin tiukalla käsialalla kudottu, että ne olivat aivan kivikovat. Mutta sehän on sivuseikka!

"Missä on peukalo, missä on peukalo..."

Sittemmin olen kutonut aina silloin tällöin lapasia, mutta olen ehdottomasti enemmän sukkaihmisiä. Nykyään muistan tehdä kaksi eri käden lapasta, mutta en kyllä yhtään tykkään sen peukalon tekemisestä. Niinpä onkin kovin vapauttavaa neuloa vauvan lapasia, joihin ei tarvitse lainkaan peukaloa! Ne myös valmistuvat suhteellisen nopeasti, sillä käsityöt valmistuvat tällä hetkellä suurinpiirtein samaan tahtiin kuin silloin ala-asteella, joskin eri syystä.

Kettu, kissa, hiiri ja nalle. Yhdistelemällä erilaisia korvien malleja ja päättelytekniikoita saa aikaan erilaisia eläimiä. 

Näihin eläinlapasiin sain inspiraatiota ja pohjan Ram sam saa -blogin kettulapasista. Valkoinen ja oranssi näyttivät niin kauniilta yhdessä, että aloitin suoraan kopioimalla ja ideoin matkan varrella lisää eläimiä ja värejä. Haasteeseen syntyi neljä erilaista lapasta, joista osa menee lähipiiriin syntyville pienokaisille. Lapasten malli on hyvä ja varresta tuli napakka. Lisäsin tosin muutaman kerroksen sileää neuletta ensimmäisellä värillä. Kissa- ja nallelapaset päättelin terävän kärjen sijaan pyöreästi tällä ohjeella. Korvat kirjoin päälle silmukoita jäljitellen. Siinä kohtaa meinasi syntyä uusi trauma, sillä neuleen päälle kirjonta ei ole myöskään ollut vahvuuksiani, mutta nyt pääsin hommasta jyvälle ja tämän videon avulla sain selvää hommasta. 

Ja nassut valmiina! Niin söpöjä!

Minusta lapasista tuli oikein söpöjä ja kaukana ovat ne ajat, jolloin kutominen oli tuskien taivalta. Nyt muutaman kerroksen neulominen silloin tällöin virkistää mukavasti ja pienet ja vähän isommatkin lapaset syntyvät paljon nopeammin kuin joskus ennen. Välillä vieläkin ihmettelen, että mites tässä näin kävi! 

18 kommenttia:

  1. Sen primitiivireaktion muistan kyllä. Hypit varmaan kiukusta metrin ilmaan keskellä olkkarin lattiaa. Mutta vuosien saatossa sitä voi muuttua ihan eri ihmiseksi;). Käsityöihmiseksikin.

    Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kyllä vieläkin taidan silloin tällöin purkaa kiukkua pomppimalla tai polkemalla jalkaa. Mutta käsityöihmiseksi olen tainnut kyllä vaivihkaa muuttua!

      Poista
  2. Ihanat lapaset! Ja tuo tulppaanikuvio on kyllä oikeasti kaunis, ja kekseliäästi toteutettu.
    Meillä oli kässätunnilla 3.-6-.luokan tytöt yhtä aikaa, joten odottelua tuli, jos jotain ei osannut. Osan asioista oli opettanut äiti jo ennen kässätunteja, jotkut opin koulussa. Olen ollut käsitöiden kanssa usein aika huithapeli, joten valmiit työt olivat useimmiten käyttökelvottomia lukuisten purkamisten ja leikkelyiden jäljiltä. Sukissa en jaksanut tehdä vartta, ja vieläkin se on ehdottomasti tylsin osa sukassa. Lapasista tuli aivan erilevyiset käsialan kehityttyä. Mutta valmista tuli, yhtä työtä lukuunottamatta: nelosluokan ristipistotyö jäi kesken. Se oli niiiin tylsää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kieltämättä tuo tulpaani on aika kaunis. Taisi olla ihan oma idea jopa. Tai sitten joku kaveri teki samanlaisen. Minä olen vielä vasen kätinen, niin opettajan kesti aina hetki miettiä, että mites se nyt menikään. Vaikka kyllä kokenut opettaja osasi neuvoa.

      Muistelinkin, että varsi on sinusta tylsin osa sukassa! Minä puolestani en yhtään tykkää kantapäästä, vaikka se on ihan helppoa.

      Poista
  3. Suloisia lapasia. :) Mun täytyisi kutoa(!) oikein pitkävartiset lapaset vauvalle, ettei lapaset aina ulkoillessa irtoaisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen pelännyt monesti lapasten tippumista, mutta onneksi lapasklipsit auttaa. Pitäisi vaan hankkia tossuihinkin, sillä toinen äitiyspakkauksen tossuista hävisi jo.

      Poista
  4. Söpösiä pikku lapasia!
    Toitpa takaumia minullekin, sillä omatkin kässätuntini taisivat kulua enemmän kavereiden kanssa kikatellessa, kuin itse asiaan keskittyen... Onneksi niistä parittomaksi jääneistä lapasista ei mitään traumoja jäänyt ja puikkoja tykkään kilistellä edelleen.
    Ihailtavaa päättäväisyyttä pikku-sinulta tehdä lapanen uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi en sentään ihan kärkikavennuksissa asti ollut. Ei voinut edes huijata, kun äiti ei osannut kutoa vasenkätisittäin, vaan itse piti kutoa. Ei kyllä äiti olisi tainnut suostuakaan huijaukseen.

      Poista
  5. Kylläpä haarniskalapaset ovat kauniit. Todella vaativa työ ensimmäisiksi lapasiksi. Ja ylisöpot vauvan eläinlapaset. Tuleeko lapsen käsiin eri eläimet?

    Käsityötunnit muistan koulun mukavimpina tunteina. Niistä ei tullut onneksi mitään traumoja. Peukalon tekeminen on minusta helppoa ja hauskaa. Mutta lapasten tekemisessä kurjaa on se, että nykyisin ei kukaan enää pidä lapasia, joten niitä ei enää voi tehdä lahjoiksi. Itsekin käytän ennemmin nahkahanskoja, pitävät paremmin tuulen ja auton ratista saa paremman otteen, lapaset luisuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä ei ollut ihan helpoimmasta päästä nuo lapaset. Tarkoitus oli lisäksi opetella kirjoneuletta.

      Minustakin käsityötunneilla oli pääasiassa kuitenkin kivaa. Hyvä, että opettaja antoi myös kikattaa ja jutella. Taisi ymmärtää käsitöiden merkityksen rentoutumisena ja sosiaalisenakin puuhana.

      Minä käytän pakkasilla lapasia nahkahanskojen päällä! Autoa toki ajan nahkaisilla.

      Poista
  6. Hauska muisto kässätunneilta, ihailtavaa sinnikkyyttä osoitit neulomalla lapasen uudelleen! Mulla oli kova halu teininä tehdä kaikenlaista vaativaa käsitöissä, eihän ne onnistuneet. Opettaja kyllä kannusti, sen muistan. Ala-luokilla (1-2) muuten opettelimme jo neulomisen alkeita, siltä opelta ei kannustusta tullut, en millään oppinut pudottamaan silmukkaa puikolta - niinpä vain lisäsin ja lisäsin ja lisäsin. Onneksi kiinnostus oli kova ja vihdoin opin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, mahtoi tulla hauskan näköinen työ, kun silmukat vain lisääntyivät. Tosin muistan, että suorakaiteen mallinen koirapenaalin aihio oli kyllä kaikkea muuta kuin suorakaide. Välillä oli kai vähän lisäilty ylimääräistä.

      Poista
  7. Ihana muistelo lapasista. :D Miekään en todellakaan ollut mikään käsityöihminen, ja kun ne hyvin ilmastoidut ekat villasukat valmistuivat todella hitaasti, päätti äitini auttaa miua ja neuloa sukkia jonkin matkaa. Opettajaa hämätäkseen hän teki tahallaan kaikenlaisia virheitä ja mie olin verisen loukkaantunut, että en mie nyt noin rumasti neulo. Neuloinpas. Edelleenkin miulla on tosi epätasainen neulontakäsiala, mutta muuten olen kyllä kehittynyt käsityösaralla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voin vain kuvitella, että lapsena näki omat virheensä vähän eri valossa! Meillä ei äiti voinut edes auttaa, kun kudon vasenkätisittäin. Ei olisi kyllä tullut samanlaista haarniskaa, vaan eron olisi huomannut, kun äidin käsiala on paljon löysempää kuin omani, muistaakseni.

      Kyllä sitä kummasti voi ihminen kehittyä käsityösaralla! Onneksi ei jäänyt kuitenkaan kokonaisuudessaan traumoja, vaan halu kehittyä oli kova.

      Poista
  8. Voi mitkä kässäntunti muistot! Mutta käsittämätöntä sinnikkyyttä purkaa työtä ja tehdä uudelleen. Itse en sitä meinaa vieläkään jaksaa, vaan mietin saisiko sen virheen jotenkin kierrettyä.
    Ihanan söpöt lapaset vauvalle olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sentään ollut ihan valmiiksi saanut lapasta, mutta hyvin pitkälle kuitenkin. Minäkin olen kovin laiska purkamaan nykyisin ja yleensä yritän korjata virheet muuten.

      Poista
  9. Ei ole totta, miten söpöt noi pikkulapaset on! Hurmaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Pienillä jutuilla saa söpöä aikaan.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.