maanantai 16. marraskuuta 2015

Pikaoperaatio joulun lapsi

Olin kuullut aikaisempinakin vuosina Operaatio joulun lapsesta, jonka kautta voi lähettää joulupaketin Euroopan kaikkein köyhimmille lapsille Romaniaan tai Moldovaan. Vastaavia keräyksiä on toki suomalaisillekin lapsille, mutta minä satuin nyt tarttumaan tähän projektiin. Suunnittelin tänä syksynä, että nyt minä vihdoin osallistun keräykseen, mutta asia unohtui muiden kiireiden vuoksi. Viime viikolla yhtäkkiä heräsin tarkistamana, että koskas pakettien keräys päättyy. Onneksi tarkistin, sillä Turussa keräys päättyi jo 15.11., vaikka joissain muissa paikoissa jatkuu vielä 22.11. asti. Lisäksi käytännössä keräys päättyi jo 13.11., sillä Mikaelin seurakuntakoti oli auki vain viikolla ja toiseen keräyspisteeseen emme olisi ehtineet myöskään. Viime torstaina piti siis äkkiä panna toimeksi ja lähdimme Bonskun kanssa ostoksille. 




Paketti kootaan joko varta vasten haettuun kenkälaatikon kokoiseen laatikkoon tai sitten ihan vaan kenkälaatikkoon. Sopiva, kauniin oranssi kenkälaatikko löytyikin jemmasta. Sitten piti valita ikärymä ja tuleeko paketti tytölle vai pojalle. Jos minulla ei olisi tullut niin kiire, olisin varmaan ottanut sen kaikkein haastavimman ryhmän, eli 10-14 vuotiaat pojat, mutta nyt menin vähän matalammalta ja valitsin kohderyhmäksi 2-4 vuotiaat pojat. 

Paketissa on tarkkaan määritelty, mitä sinne pitää kerätä. Hyvä näin, sillä muuten lahjojen sisältö voisi olla mitä sattuu. Tuotteiden tulee olla myös uusia, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä käytettyjen tavaroiden kunto voisi olla kovin vaihtelevaa. Tarkka lista helpottaa myös ostotyötä, ettei tarvitse niin paljon käyttää aikaa miettimiseen, mitä lapsi voisi tarvita, vaan voi miettiä sitä, millaisista tarvikkeista lapsi sitten pitäisi. Tähän listaan vielä paketin sisällön.

1. Yksi laadukas lelu ja pienempi lelu


Sopivan lelun löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Osa kivoista lelukaupoista oli jo kiinni, joten oli tyytyminen Stockan leluosastoon ja Br-leluihin. Etsin ensin Duplo legoja, mutta sopivia ei löytnyt. Lopulta löysin Lahjatavaraliike Rusetista söpön kettupehmolelun, samanlaisen kuin on miehen veljentytöllä. Ketun lisäksi ostin söpön pienen matkalaukun. Minusta ainakin oli pienenä kiva kärrätä tavaroita pienissä laukuissa, joten toivottavasti näin on lahjan saajankin mielestä kiva tehdä. 

2. Vaatteet: pipo, hanskat, sukat ja ohut, pitkähihainen paita


Vaatteissa suosin suomalaista paitaa lukuunottamatta. Pipon ja hanskat valitsin Kivat-merkiltä ja sukat ovat sidosteen. Toivottavasti ovat laadukkaita! Paidaksi valitsin Bogin hauskan pingviinipaidan. Tarjolla olisi ollut myös erilaisia nalleja, mutta valitsin pingiviinin siksi, että keltainen paidan väri oli pirtein ja nallepaidat olivat kaikki hieman hailakan sinisiä. 

3. Koulutarvikkeet: Vihko, lyijy- ja värikyniä, kumi, terotin ja penaali


Koulutarvikkeiksi valikoitui ihan sattumalta muumi-aiheisia tarvikkeita. Ohjeissa toivotaan, ettei mikään esineistä viittaisi väkivaltaan ja täytyy sanoa, että tarjolla oli vaaleanpunaisten ponipenaalien lisäksi melko väkivaltaisia kuva-aiheita. Ehkä alkusyksystä tarjonta olisi ollut runsaampaa. Moldovassa ja Romaniassa muumeista ei varmaankaan tiedetä mitään, mutta hauskat hahmot vetoavat ehkä silti pieniin lapsiin. 

4. Hygieniatuotteet: hammasharja, -tahna, palasaippua, kampa tai harja


No, näissä nyt ei ollut mitään erityistä kirjoitettavaa. Aika perustuotteita. Suomalaislapselle nämä hygieniatuotteet osana joululahjaa olisivat varmaan aika ankeaa, mutta ei välttämättä niille lapsille, joille ne eivät ole itsestäänselvyys. 

5. Hedelmäkarkkeja, joiden viimeinen myyntipäivä on seuraavan vuoden puolella.

Yritin ensin löytää jotain vähän luonnollisempia karkkeja, kuin nämä joidin päädyin. Niiden päivämäärät vaan olivat vähän huonompia, joten ajattelin, että ehkei yksi esanssikarkkipussi pilaa lasta, koska ne eivät varmastikaan ole mikään jokapäiväinen juttu kaikille maailman lapsille. Pakkasin mukaan myös xylitolipastilleja, jotka käyvät myös karkista. 

6. Muuta laatikontäytettä ja kuva tai viesti

Laatikko tuli niin täyteen kaikeasta ylläolevasta, etten hoksannut laittaa mukaan muuta. Tarra-arkki tai muu sellainen olisi ollut ehkä vielä kiva lisä. Toivon, että lapsi on tyytyväinen näihinkin! Laitoin mukaan pienen viestilappusen, jossa kerroin keltä lahja on. Kuvaa ei nyt sattunut sopivasti olemaan.


Toivon todella, että osasin valita sopivat lahjat. Eiköhän paketille löydetä sopiva omistaja. Aion ottaan nyt perinteeksi koota paketin joka joulu. Kun Bonbon on hieman isompi, hän saa auttaa paketin kokoamisessa ja valitsemisessa. Ensi vuonna aion myös koota paketin vähän paremman ajan kanssa, kun nyt tuli niin kova kiire. Onneksi sopivat tavarat kuitenkin löytyivät, sillä eihän paketin sisältö ole mitään ihmeellisyyksiä täynnä. 



Monissa keräyspisteissä on vielä aikaa osallistua Operaatio joulun lapseen vielä tämän viikon sunnuntaihin saakka. Lisäksi nettisivuilla voi koota virtuaalipaketin 40 euron hintaan. Suomessa Operaatio joulun lapsesta vastaa Patmos lähetyssäätiö, jolle voi lähettää paketteja myös ympäri vuoden. Jos tämä kyseinen keräys ei tunnu omalta, niin vastaavia keräyksiä löytyy monenlaisia, myös suomalaislapsille. 

Oletko osallistunut tai oletko aikeissa osallistua johonkin joululahjakeräykseen?

12 kommenttia:

  1. Hieno idea tuollainen lahjapaketti, johon on tarkat ohjeet. Tsekkasin kotipaikkakuntani tilanteen ja huomasin, että täällä ei ole palautuspistettä. Olen joskus osallistunut vähän vastaavaa keräykseen suomalaislapsille ja -nuorille. Siinä paketin päälle laitettiin teksti minkä ikäiselle tytölle tai pojalle lahja on. Sai itse päättää miä antaa.

    Löysit kivoja juttuja pakettiin.


    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kotipaikkakuntasi piste ehti mennä kiinni ennen tätä postausta. Onneksi virtuaalipaketin pystyi vielä kokoamaan! Myös suomalaisille kerätyt lahjat ovat tärkeitä ja ehkä täällä ei ole niinkään pulaa noista hygieniatuotteista, niin on helppo antaa vapaat kädet.

      Poista
  2. Kiva idea ja hieno lahja, varmasti ilahduttaa saajaansa. Huomasin , että täällä on keräyspiste auki vielä tämän viikon. Taidanpa minäkin koota oman pakettini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos sinäkin innostut mukaan! Varmasti menevät hyvään tarkoitukseen.

      Poista
  3. Innostuin tästä ihan täysillä ja kävinkin äsken töiden jälkeen keräämässä pakettia! Valitsin tarkoituksella sun mainitsemat teinipojat, koska mietin, että olet ihan oikeassa - ehkä haastavinta kerätä heidän ikäisilleen. Vielä pitäisi keksiä se isompi "lelu" sekä boksi jostain.

    Huomasin viime viikolla Stockan kukkaosatolla joulukuusen, johon oli ripustettu lappuja ihmisten etunimillä ja iällä varustettuna. Henkilöt olivat muistaakseni kaupungin kotipalvelun asiakkaita, ikäihmisiä siis, ehkä myös yksinäisiä sellaisia. Kuusesta sai valita lapun ja lähettää kukan kera oman joulutervehdyksensä. Valitsin jollekin Helmille vaaleanpunaisen amarylliksen. Tosi kiva idea minusta, kuten tämä joulun lapsikin. Vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa, rahaakin laittaa ehkä enemmän kuin pelkkään yleiseen keräykseen. Jotenkin on erityisen ihanaa miettiä sitä jotakuta ihmettelemässä lahjaansa ja toivottavasti ilahtumassa.

    Ihania juttuja muutenkin täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin jo pakettisi intassa ja keräsit hienon paketin! Ihanaa, että tartuit myös tuohon haastavimpaan lahjoitusryhmään. Tuo kukkakeräys kuulostaa myös kivalta. Johonkin tuollaiseen vielä voisi osallistua.

      Poista
  4. Sopiiko kysyä, mitä paketin sisältö tuli kokonaisuudessaan maksamaan? Idea tarkasti ohjeistetusta paketista on sinänsä hyvä, mutta epäilen, että tuollainen sisältövaatimuslista rajaa koko keräyksen lähinnä hyvin toimeentulevien keskiluokkaisten ihmisten jutuksi. Auttamisen halua on kuitenkin monella, jonka rahkeet eivät riitä koko satsin ostamiseen. Toki paketin voi varmasti kerätä porukallakin.

    A-T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän se enemmän maksoi kuin tuo 40 euron virtuaalipaketti, vaikken kyllä halunnutkaan laskea tarkkaan paljonko meni. Varmasti miettimällä tarkkaan olisi päässyt halvemmalla, mutta nyt halusin nimenomaan koittaa vielä panostaa ostamalla esimerkiksi noita suomalaisia tuotteita. Nuo koulutarvikkeet puolestaan sattuivat olemaan tarjouksessa, joten niihin ei mennyt montaa euroa.

      Kukin pystyy varmasti auttamaan omien mahdollisuuksiensa puitteissa ja on myös keräyksiä, joiden sisältöä ei ole rajattu. Operaatio joulun lapseen voi myös osallistua tuolla neljän kympin virtuaalipaketilla tai lahjoittaa haluamansa summan rahaa. Tuo porukassa kerääminenkin on hyvä idea ja Raumalla kuulin, että paketteihin sai osallistua keräämällä vain jonkun tietyn osan pakettia ja keräyspaikalla paketit koottiin valmiiksi. Minusta paketin sisällön rajaaminen on kuitenkin lahjan saajien etu, jolloin lahjat ovat suunnilleen tasalaatuisia.

      Poista
  5. Kiitos muistutuksesta! Menin heti tämän luettuani tekemään kaksi pakettia. Hyvä keräys, kun voi valita itselle sopivan tavan.
    Joskus voisi olla kiva kerätä itsekin tavarat, mutta nyt tiedän, etten sitä ehtisi tehdä, joten minulle sopii virtuaalipaketti ja rahalahjoitus paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo virtuaalipaketti on hyvä vaihtoehto nykyaikana! Ja hauskasti toteutettu, kun tavarat saa "kerätä" siinäkin!

      Poista
  6. Varmasti tulee paketille hintaa, jos hankkii kaikki tavarat kerralla. Itse olen jo vuosia osallistunut keräykseen niin, että ostelen tavarat pitkin vuotta kun sattuu jotain sopivaa tarjouksesta löytymään. Sukat, lapaset ja pipon kudon pääsääntöisesti itse (no tänä vuonna löytyi toiseen pakettiin euron pipo jostain poistokorista, joten ei kannattanut alkaa kutomaan...). Myös paidat olen joskus tehnyt itse, mutta usein niitäkin löytää tarjouksista niin halvalla, ettei kannata alkaa ompelemaan (esim. tänä vuonna oli Tokmannilla yksivärisiä poolopaitoja kolmella eurolla). Tietenkään paketista ei tule yhtä upea kuin tästä pingviinipaitoineen ja muumitarvikkeineen, mutta varmasti iloitsevat jokaisesta saamastaan tavarasta nämä puutteessa elävät lapset.
    Mulla on sellainen käsitys, että myös täydentävät tarvittaessa paketteja, jos jotain jää puuttumaan. Ainakin itse joskus vein ylimääräisiä villasukkia ja sanoivat, että laittavat niitä niihin paketteihin, joista sukat puuttuvat. Eli reippaasti mukaan vaan jokainen oman kykynsä mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tällaiselle pikaoperaatiolle tulee varmasti enemmän hintaa kuin hitaasti kerätylle! Tosin olisin silti saattanut nuo kovimmat investoinnit, eli Kivat-pipon ja lapaset ostaa. Pingviinipaita ei itseasiassa ollut erityisen kallis, kuten eivät myöskään koulutarvikkeet.

      Ohjeistuksessa oli, ettei pakettia saa teipata kiinni, joten varmasti tarkistavat sisällöt ensin. Mikä sekin tietysti on hyvä, kun varmaan helposti jotain jää puuttumaan.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.