maanantai 22. helmikuuta 2016

Operaatio Karkkikääre

No niin! Vihdoin saan istahtaa kirjoittamaan postausta aiheesta, joka on haitannut muiden postausten kirjoittamista tässä viime viikkoina (eikä se ole Bonbon tai flunssa). Osallistuin kudontakrussille tavoitteenani kutoa kangaspuilla oma kantoliina. Instagramin puolella minua seuraavat ovatkin jo saaneet melko kattavan kuvan tekemisistäni, mutta nyt aion paneutua koko prosessiin vähän tarkemmin. Tuntuu hassulta, että vasta noin kuukausi sitten istuin taitokeskuksessa vähän epävarmana siitä, onko kantoliinan kutominen minulle edes mahdollista ja nyt se on tuolla hyllyssä. Tosin vielä viimeistelemättä, mutta sitä ei pinossa huomaa. 

Toiseksi ylin on itse kudottu. Kaksi alinta on konekudottuja ja rengasliina on kotimainen käsinkudottu Chunky slings -rengasliina.
Olen edellisen kantamispostauksen jälkeen hurahtanut totaalisesti kantoliinoihin ja kuulin, että jotkut olivat osallistuneet Taitokeskuksen kudontakurssille ja tehneet yhteisloimena kantoliinoja. Minuun iski aivan valtava kudontakuume ja kurssille piti päästä mahdollisimman pian. Minäkin haluan! En millään malttanut odottaa toukokuussa alkavaa kantoliinakurssia. Olinkin vähän hermostunut ensimmäisellä kurssikerralla, että voiko tämmöinen edes onnistua, varsinkin kun olin liikkeellä yksin. Edelliselle kurssille osallistui useampi kantoliinan tekijä. Minulla oli kuitenkin sellainen kutina, että pystyisin siihen, sillä olen kuitenkin kohtuullisen kätevä käsistäni.

Tuolla karkkipurkin sivuissa hämärästi näkyy persikkakarkkeja, joista liinan väritys sai inspiraationsa. Aika lähelle onnistui, kun katsoo lopputulosta.
Ensimmäisellä kerralla käytiin vähän läpi kudontaa ja kangaspuita ylipäätään. Silloin olin kyllä aivan pyörällä päästäni. En ollut hirveästi miettinyt värejä tai materiaaleja etukäteen, kun ajattelin, että niitä saisi miettiä kurssilla. Siellä päätös piti tehdäkin nopsaan, joten päädyin puuvillaan. Onneksi valitsin hätäisesti kuitenkin värit, jotka miellyttivät loppuun saakka. 
Luomapuut ja valmis loimi. Tässä oppi kaikkia hauskoja sanoja, kuten tiuhta eli lankojen järjestys. 
Oli mahtavaa, että jo heti seuraavalla kerralla päästiin luomaan loimea. Se olikin hauskaa hommaa ja oli kiva päästä tekemään jo jotain konkreettista. Suuria luomapuita pyörittämällä lankaa kuljetettiin edes takaisin ja oli hauska nähdä, miten värit alkoivat pelata yhteen. Jo tässä vaiheessa mieleeni tulivat sellaiset tietyt kirpeät persikkakarkit, joita oli tarjolla myös Bonbonin ristiäisissä. Niinpä nimesin loimen persikkakarkiksi. Lopuksi loimi solmittiin loimiletiksi,

Loimiletti, kaavinpirta, tukille vedetty loimi ja niisintä aloitettu. 
Kolmannella kerralla päästiin jo kangaspuihin käsiksiksi: loimi vedettiin tukille ja langat pisteltiin käärinpirtaan. Tältä kerralta jäi varsin hatarat mielikuvat, etenkin loimen vetämisestä tukille eli siitä, miten loimi kierretään kangaspuihin kiiinni. Minun olisi ehkä pitänyt pyytää enemmän saada tehdä itse, sillä kaikki mitä ohjaaja näytti tekemällä jäi paljon huonommin mieleen kuin kaikki, minkä teki itse. Jotenkin sitä vaan ensikertalaisena katsoi vaan suu ammollaan, eikä hoksannut sanoa, että minä haluan kokeilla itse. 
Ylimmässä kuvassa olin jo niisimisen loppusuoralla. Keskimmäisessä loimi on pistelty pirtaan ja viimeisessä tehty melkein kaikki aloitussolmut. 

Seuraavaksi alkoikin se kauhulla odottamani osio: niisiminen. Minulla oli hatara käsitys siitä, mitä niisiminen on ja tiesin, että minun on pujotettava kaikki loimen 640 lankaa yksitellen niin sanottujen niisien läpi. Huh! Muut kurssilaiset säälivät minua. Aluksi homma oli hidasta ja tahmeaa, mutta nopeutui vähitellen. Ja niin vaan sain kaikki langat niisittyä ihan hyvässä ajassa. Mutta kyllä se kärsivällisyyttä vaati ja etenkin niisimisessä tuli syvä kunnioitus kaikkia työkseen kutovia kohtaan. Oikeaa puurtamista! Käsinkudottujen kantoliinojen hinnat ymmärtää paljon paremmin, kun on itse kutonut sellaisen. Eikä siinä silti varmaankaan kovin hyvälle tuntipalkalle pääse.

Polkusimet, puolattuja lankoja ja sukkula. Esitän filosofisen kysymyksen: mitä käytettiin tuollaisena tukkikankaana ennen ensimmäisiä kangaspuita?
Niisimisen jälkeen langat pisteltiin vielä pirtaan. Yksi tämän prosessin anti oli näiden ikivanhojen sanojen oppiminen ja moni sanonta sai aivan uuden merkityksen. Sopia pirtaan, hyvä vire jne. ja luha tarkoittaa muutakin kuin lusikkahaarukkaa. Sitten tehtiinkin alkusolmut ja kiinnitettiin polkuset. Minusta se oli ihan hauskaa hommaa, vaikka joidenkin mielestä polkusien kiinnityksen logiikka oli vaikea tajuta.
Erivärisiä osioita fiilispohjalta. Oli hauska vaihdella väriä ihan vaan sen mukaan, miltä tuntui. Tai sen mukaan, mitä oli vlamiina puolattuna.
Tässä vaiheessa minun oli tarkoitus päästä jo kutomaan, mutta pirtaan pistellessä tai niisiessä olin tehnyt muutamia virheitä, joita ohjaaja sitten joutui korjailemaan. Plääh! No, puolasin sitten kudelankaa ja pääsin seuraavana päivänä aloittamaan. Minun kantoliinaani tuli helpoin mahdollinen sidos eli pebble- eli raesidos, jota kudottiin 12341234 eli järjestyksessä polkusimia painaen. Aluksi kutominen oli hidasta, mutta nopeutui loppua kohden. Ja sitten kun se alkoi oikein sujua, niin sitten loppu jo häämöttikin! Pieniä virheitä sattui matkan varrella, mutta minusta kutominen oli kuitenkin oikein mukavaa ja itselleni sopivaa hommaa. Siinä pääsi samanlaiseen flow-tilaan kuin uidessa tai hiihtäessä ja kaikki vauva-arjen harmit unohtuivat hetkessä.

Ja valmiina kotona! Näissä kuvissa vielä pesemättä ja päärmäämättä. Edelleen viimeistely on hieman kesken, sillä odotan että pääsen äidin ompelukoneen ääreen. 

Niinpä siis sain kuin sainkin kantoliinani, noin kolmemetrisen "lyhärin" eli lyhyen liinan, kudottua kurssiajan puitteissa. Ilman isovanhempien apua se ei olisi onnistunut, sillä kurssiaikataulut osuivat huonosti miehen töiden ja harjoitusten kanssa. Bonbon pääsi samalla tutustumaan lähemmin isovanhempiin ja taisivat tulla kurssin aikana aika tutuiksi. Oli myös aika ihana saada aina kunnolla "omaa aikaa", etenkin kun päivisin Bonsku ei hirveästi päiväunia vetele.

Kantokuva, jossa näkyvät hyvin kaikki liinan värit. Sidonta on sanahirviö Wiggleproof Half Jordan's backcarry. Eli tuttavallisemmin puolijooseppi suoristelijoille. 

Pariin otteeseen olen liinaa jo testannutkin ja hyvin tuntuu toimivan. Liina on tosiaan noin kolme metrinen eli lyhyt liina, kantoliinamitoin reilu 2 eli niin kutsuttu lyhäri. Se on juuri sopivan mittainen otettavaksi mukaan vaikka kaulaliinana. Lyhärisidonnat ovat vielä harjoitusasteella, sillä yleensä tykkään käyttää pitkiä liinoja, mutta tällä on ehdottomasti paikkansa pinossa. Tuskin tästä koskaan luovun, ihan jo siksikin, että muutamat virheet tekevät liinasta epätäydellisen. Minua virheet eivät kuitenkaan suuremmin harmita.

Oli se urakka, mutta nautinnollinen sellainen! Koska pääsee kutomaan lisää...


16 kommenttia:

  1. Liinassa on tosi ihanat värit. Ja vaikka se on lyhäri niin on se eka kutomistyöksi varsin mittava aikaansaannos.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän tässäkin mittaa riittää, vaikka "lyhyt" onkin. Hyvä tästä oli aloittaa, joskus haluan kyllä kutoa lisää!

      Poista
  2. Mä niin haluaisin sukeltaa tuonne kangaspuihin. Oon lapsuudessani viettänyt silloin tällöin mummon ja mummon kavereitten kangaspuuseurana, lähinnä siellä kangaspuiden alla ja itsekin mattoa ja poppanaa tehnyt, mutta että kankaankudontaa, sitä täytyis vielä joskus kokeilla ja ryijykin olis kiva tehdä, ei ehkä itselle, mutta vaikka lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangaspuiden alla oli varmasti hauskaa seurata mummon ja muiden kutomista. Kankaankudonta oli kyllä kiehtova prosessi ja kuten ohjaaja sanoi, se ei ole rakettitiedettä, mutta vaati vaivannäköä.

      Poista
  3. Nostan kuule aika lailla hattua, että teit noin siistiä kädenjälkeä ja niin kovin nopeasti, ottaen huomioon että tämä oli ensimmäinen (?) kudontatyösi! Hyvä Karkkis! Ystävä on ylpeä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Ensimmäinen kudontatyö oli ja ennen kurssia minulla oli vain jonkinlainen käsitys kangaspuiden toimimisesta. Itse kutominen oli nopeaa kyllä. Käsialani on aina tosi tiukka kaikessa mitä teen ja niin oli nytkin, kun vertasin toiseen pebble-kudottuun liinaan.

      Poista
  4. Upea juttu! Olen itse kutonut mattoja ja poppanoita, mutta aina ostanut loimen valmiiksi luotuna. Sinä teit kaiken alusta alkaen. Kunnioitettavaa. Ja lopputulos vielä hyvin kaunis!
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkkä kutominen itsessäänkin on jo hienoa työtä, mutta täytyy kyllä nostaa hattua niille, jotka ihan elantonsa hankkivat toistamalla tätä prosessia alusta loppuun. Huh!

      Poista
  5. Tuli kyllä hieno, vaikken kantoliinailusta mitään tajuakaan. Kutominen on muuten tosi kivaa, ainakin maton kutominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutominen on kivaa! Seuraavaksi haluaisin kokeilla maton kutomista.

      Poista
  6. Siis vau! Olet kyllä supertaitava! Kangas on hurjan kaunis, kyllä tuollaisessa kääreessä kelpaa Bonbonin matkustaa tai vaikka uinahtaa.

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssilla sitä oppi vähitellen. Siinä kehittyi samalla, kun teki ja kolmimetrisessä työssä oli aikaa kehittyä. Kiitos!

      Poista
  7. Vau! Tulipa siitä hieno! Hienot värit ja näyttää siistiltä jäljeltä! Pienet virheet sattuvat yleensä vain omiin silmiin ;). Ne tekevät työstä erityisen :).

    VastaaPoista
  8. Eikä, mulle tuli niin ikävä kangaspuita! Pakko päästä kesällä kutomis hommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutomiskuume jäi päälle täälläkin! Ihanaa hommaa!

      Poista
  9. Hei! Paljonko tarvikkeet tulivat maksamaan?

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.