torstai 25. helmikuuta 2016

Pyöriäisestä ryömiäiseksi: Bonbon 8kk!

Mitä vitsiä, taas on kulunut pari kuukautta edellisestä kuulumispostauksesta! Voi apua, Bonbon on elänyt ensimmäisestä vuodestaan jo kaksi kolmasosaa. Onneksi on sentään vielä kokonainen kolmannes edessä! Taas on tapahtunut vaikka mitä, kun vertaa edelliseen postaukseen, jossa Bonbon oli kehittynyt päristelijästä pyöriäiseksi. No nytpä ei enää pyöritä, vaan painellaan joka paikkaan vauhdilla! Nytkin hän tuolla tutkii paikkoja muutaman metrin päässä ja äiti saa "rauhassa" kirjoittaa postausta. 

Anopilta eli mummulta on saatu läjäpäin ihania kuvia. Postauksen kuvat ovat suurin osa hänen ottamiaan. 

Bonsku oppi ryömimään vajaa kuukausi sitten ollessaan seitsemän kuukautta ja viikon. Innoittajana uudelle taidolle toimi rintapumpun teline, joka oli tippunut lattialle. Kaikki muu siis on paljon jännempää kuin lelut. Uudesta taidosta on riemastunut sekä äiti että vauva, sillä Bonbon rakastaa tutkia maailmaa, mikä tarkoittaa sitä, että ihan koko ajan ei tarvitse kanniskella mielenkiintoisesta paikasta toiseen, vaan sinne pääsee itse. Tämä tarkoittaa sitä, että kotityöt ynnä muut sujuvat huomattavasti helpommin kuin vielä jokin aika sitten, jolloin Bonbon ei oikein viihtynyt lattialla eikä pitkää aikaa kantoliinassakaan ja paikallaan istuvassa sylissä oli ihan tylsää. Konttaaminenkin on työn alla, mutta vielä Bonbon ei ole hoksannut, miten jalkoja tulisi liikuttaa. Hän yrittää raukka hypätä molemmilla jaloilla yhtä aikaa ja pääsee eteenpäin noin viisi senttiä! 


Äidin saappaat kiinnostavat aina! Mitä likaisemmat, sen parempi. 

Kodin child prooffaus on myös siis alkanut, mutta toistaiseksi suuria toimenpiteitä ei ole jouduttu tekemään. Yksi oviaukko on blokattu ja sähköjohtoja täytyy seurata, mutta onneksi Bonsku on toistaiseksi ollut melko harkitseva tutkija, eikä suinpäin ryntää paikasta toiseen. Paitsi sängyltä alas ja myös eteisen portaat kiehtovat kovin. Onneksi siinä on vain pari askelmaa ja kuistille ei pääse. Mielelläni kuitenkin seuraan ja siirtelen Bonskua paikasta toiseen, sillä turhautuminen eteenpäin pääsemättömyydestä oli välillä melkoista. Lisäksi Bonbon viihtyy nyt myös kantoliinassa paremmin myös sisällä, joten jos pitää hoitaa jokin homma ilman keskeytyksiä, niin liinassa se hoituu kohtuullisen kätevästi. 

"Gooooooaaaaal! Maaaaali!" Näin valtaisat huudot kirvoitti kiehuva pastakattila.

Viimeksi kirjoitin, että Bonbon on huikean hauskaa seuraa. No nyt hän on sitä vieläkin enemmän! Ääntelty on monipuolistunut ja nyt sitä alkaa olla aika vaikea kuvaillakin. Myös huumoria on tullut jatkuvasti enemmän ja Bonbon on aika kujeilija. Perusilme on silmät lautasina ja sitten yhtäkkiä hän väläyttääkin valtavam hymyn. Hän on oppinut myös aiempaa selvemmin ilmaisemaan, kun haluaa syliin tai maitoa. Muutamia sanojakin hän vähitellen alkaa ymmärtää ja tunnistaa oman nimensä. 

Uskaltanen laittaa kuvan myös silmien perusilmeestä, mallia "lautaset".

Eniten Bonskua kiinnostavat luonnollisesti ihan muut jutut kuin lelut. Kokosinkin jokin aika sitten instagramiin Bonbonin suosikkiasioita meiltä kotoan. Koneiden äänet kiinnostavat näiden lisäksi suuresti ja joka aamuinen hupi on, kun äiti keittää kahvit kovaa pörinää pitävällä espressokeittimellä. "Pörinäkahvit"-sanan Bonsku taitaa jo tunnistaakin. Lisäksi mm. imuri ja kiehuva kattila saavat aikaan innostunutta kiljuntaa. Ja kaikkea pitää hakata, jotta selviää millainen ääni kuuluu, rumpalin poika. 

Ensikohtaaminen lumen kanssa oli vakava paikka. Raukkaparka painoi naamansa kiinni lumeen hetkeä myöhemmin.

Bonbon on nyt syönyt kiinteitä pari kuukautta. Hän on edelleen melko pieniruokainen, mutta maistelee kyllä rohkeasti monia eri makuja, etenkin sormiruokana. Lusikasta menevät parhaiten suurimmat herkut, kuten Bonnen mangosose ja banaani-mustikkasmoothie. Muita suosikkimakuja ovat melkein kaikki hedelmät, avokado, paprika, punainen liha (on tullut äitiinsä) ja spagetti tomaattikastikkeella. Kasvu on ollut tasaisen hidasta, mutta nyt painoa oli tullut taas riittävästi. Bonbon on siro ja pikkuinen, mutta oikein reipas miehenalku. Painoa on nyt 7260 g ja pituutta 69 cm.

Mummun kanssa vintage-lastenkirjaa lukemassa. Kirjassa on jo monet hampaan jäljet. "Kotieläimet katselevat sinua" ja sen jatko-osa "Lelut katselevat sinua" tyhjine silmäaukkoineen on minusta aavistuksen creepy. Vauvoja ei onneksi haittaa äidin rajoittuneisuus!
  
Unet ovat menneet suunnilleen samaa rataa jo pitkään, välillä paremmin ja välillä huonommin, mutta keskiarvo on hyvä. Nyt on ollut taas vähän levottomia öitä, mahdollisesti konttausharjoitusten vuoksi, mutta pääsääntöisesti Bonsku nukkuu yönsä parilla kolmella syötöllä. Iltahuudot ovat helpottaneet, mutta edelleen Bonsku simahtaa varsin pitkällisen prosessin päätteeksi noin kymmenen maissa ja herää aamulla yhdeksän maissa. Päiväunia Bonsku nukkuu 2-3, ensimmäiset noin kello 11, toiset kahden-kolmen aikaan ja ehkä kolmannet kuuden maissa. Päiväunien kesto voi olla mitä vaan vartista puoleentoistatuntiin, yleensä n. 40 min. Moni on ihmetellyt, että Bonbon nukkuu suhteellisen vähän, mutta hän on kuitenkin hereillä ihan virkeä, joten kaipa se vaan on hänelle luonollinen unentarve.

Vaarin sylissä naurattaa. Isovanhemmat ovat tulleet tutuiksi, mikä on tosi ihanaa. 
Kaiken kaikkiaan menee kivasti ja meillä kasvaa aivan mahtava tyyppi, joka on edelleen puolueettoman mielipiteeni mukaan maailman söpöin vauva! Toisaalta aika saisi pysähtyä nyt, mutta toisaalta sitten taitaisi jäädä aika monta ihanaa juttua kokematta. 

14 kommenttia:

  1. Ihana Bonbon! :) Ja ihania kuvia, kiva, että teillä on kamerataituri suvussa!

    Mie odotin hiukan kauhulla sitä, että Ellu täyttää vuoden - mitä vauvavuoden jälkeen tulee? Elämä on kuitenkin ollut ihan loistavan ihanaa, ja ihan oikeasti koko ajan parempaa. Aika tekisi kyllä mieli pysäyttää, mutta toisaalta, edessä on vielä monta juttua joita haluan olla kokemassa ja oppimassa Ellun kanssa ja siinä se kohta kolme vuotta on lähes huomaamatta mennyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovikuvaaja on kyllä mahtava jutttu!

      Niinpä, koko ajan tulee niin kivoja uusia juttuja, ettei se ajan pysäyttäminen taitaisi kuitenkaan kannattaa. Hidastaminen ehkä! Paitsi huonoina öinä...

      Poista
  2. Noita Mummun ottamia hyviä kuvia ei koskaan väsy katsomaan. Kaikki parhaat ilmeet on saatu ikuistettua. Ja niitä ilmeitähän Bonskulla riittää.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummun ottamat Kuvat ovat aina toinen toistaan ihanampia!

      Poista
  3. Kivoja kuulumisia, kertakaikkiaan! Ja ikinä en olisi osannut arvata, että se on kiehuva pastakattila, joka saa aikaan noin innostuneet tuuletukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvojen aivoitukset ovat välillä käsittämättömiä, mutta hauskoja! Ei paljon vaadi, että alkaa kovat tuuletukset!

      Poista
  4. Höh, äskeinen kommenttini taisi hävitä bittiavaruuteen!

    Kävin vain sanomassa, että onpas ihania kuvia ja onnittelemassa pientä ryömijää! :) On kyllä hurjaa, kuinka nopeasti aika on mennyt - vastahan oli kesä ja kävin tuomassa teille Manducan!

    Noita "aika, pysähdy nyt" -hetkiä tulee aina välillä, mutta mä oon todennut, että näköjään nämä söpöt ovat koko ajan söpöjä ja ihania. Vaikka puoli vuotta sitten luulin, etteivät he voi olla hassumpia ja suloisempia, niin kappas vain, ovathan he!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, silloin oltiin juuri vasta kotiuduttu sairaalasta!

      Hyvä kuulla, että edelleen tuntuu siltä, että hassuus ja suloisuus vaan lisääntyy. :)

      Poista
  5. Mitkä silmät! Ihana Bonbon :)
    Minustakin oli mahtavaa, kun lapsi lähti liikkeelle eikä tarvinnut kanniskella joka paikkaan. Tuntui, että kaikki sanoivat, että pitää nauttia nyt kun lapsi ei vielä liiku, mutta kyllä itselleni oli vain ja ainoastaan helpotus, kun lapsi alkoi liikkua itse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meillekin liikkeelle lähtö oli helpotus sekä minulle että Bonskulle. Varmaan pari kuukautta Bonskua harmitti, ettei pääse minnekään ja nyt tuota riemua on ihana seurata. Ja ihan kiitettävästi Bonsku viihtyy edelleen sylissäkin, onneksi.

      Poista
  6. Vitsit miten söpö hän on! Hymynaama! Ja kuulostaa tutulta kehitysvaiheineen, jälleen. ;) Meidän vauva on tosin tällä viikolla harpannut isoin askelin eteenpäin: oppi taputtamaan, konttimaan ja nousemaan makuulta konttausasentoon ja lopulta jopa tukea vasten ylös! Apua! Vähän liikaa yhdellä kertaa... (Ja näkyy muuten yöunissa...) Vitsailin isommille, että pitää tarkistaa syntymämerkistä, että tulikohan meille reissusta mukaan väärä vauva. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, kylläpä teillä on harpattu etteenpäin! Bonbon ei vielä konttaa, mutta nousee kyllä itse konttausasentoon ja polvilleen tukea vasten. Seisomaan ei vielä kuitenkaan. Ja minäkin olen havainnut, että aina kehitysharppausten tietämillä tulee huonoja öitä.

      Poista
  7. Ihana Bonsku! Oikea hymypoika. Ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonsku on varsinainen hymypoika kyllä, ansaitsisi patsaan!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.