tiistai 3. toukokuuta 2016

Vappupippalot

Hedelmäkakku oli hitti ja erittäin vappuisa. 

Jee, pitkästä pitkästä aikaa pääsin järjestelemään pippaloita! Olen koko kevään mietitnyt sopivaa ajankohtaa, sillä edellisistä kunnon juhlista (ristiäisiä lukuunottamatta) on lähes puolitoista vuotta. Pari viikkoa ennen vappua hoksasin, että siinähän on sopiva ajankohta juhlille, kun kaveripiirissäkin opiskelijat ovat vähentyneet, eikä kaikilla ole enää automaattisesti buukattuna vapputekemistä. Vappubileet siis pystyyn! Kutsuimme taas ihmisiä periaatteella kutsutaan iso määrä ja katsotaan keitä tulee. Tällä kertaa kutsutut painottuivat tosin Turun seudulle. 


Koristelut olivat yksinkertaiset, kaivoin jälleen kerran vanhat lippunauhat esiin ja sutaisin serpentiiniä sinne tänne. 

Olin aivan onnessani päästessäni suunnittelemaan taas juhlia. Jotenkin sitä ei ole tätä ennen ollut sopivaa vaihetta juhlien järjestelemiselle. Nyt voi taas leipoa ja touhuta, kun Bonbon jaksaa touhuta omiaan ja saattaa hyvin viihtyä isän kanssa puistossa riittävän kauan pois jaloista. Suunnittelin tarjottavia oikein huolella ja nautiskellen, mutta pitäen mielessä, että aikaa tarjottavien tekemiseen olisi kuitenkin rajallista. Makean osalta päädyin tuttuun ja turvalliseen key lime pie -piirakkaan ja suolaiseksi tarjottavaksi taas halusin voileipäkakkuja. Koska tiesin, että juhliin olisi tulossa myös paljon vauvoja ja pieniä lapsia, halusin tarjottavaa heillekin. Niinpä päädyin tekemään "hedelmäkakun" tuoreista hedelmistä joka toimitti samalla pöytäkoristeen virkaa. 

Juhlapöytä lähes koko komeudessaan. Muutama tarjottava vielä tuli vierailta. 
Hedelmäkakusta voisi tehdä vaikka kuinka pikkutarkan ja koristeellisen, mutta minä päätin pysyä melko yksinkertaisella linjalla. Halkaisin kolmesta eri melonista hatut ja pohjat pois,kuorin keskiosan ja poistin siemenet. Leikkasin melonit kolmeksi eri kokoiseksi kerrokseksi ja kiinnitin toisiinsa cocktailtikuilla. Leikkeilin koristeiksi ja reunoille vielä ananaksen ja viinirypäleitä ja täytin melonien keskiosat viinirypäleillä. Koko komeuden koristin vielä ananaksen  töyhdöllä ja (pahanmakuisilla ja kalliilla) karhunvatukoilla. Aikaa tähän kului noin vartti eli vaikeaa hommaa ei tämän kakun leipominen ole. Helpolla näyttävää ja hyvää. Ainakin Bonsku veti illalla mahan täyteen vesi- ja hunajamelonia. 

Hedelmäkakun kokoaminen yksinkertaisuudessaan. Cocktailtikut tökkäsin vaan edelliseen kerrokseen ja painoin toisen siihen. 

Muita tarjottavia. Voileipäkakut koristelin kurkku- ja porkkanaserpentiinillä, jonka tein juuresterottimella. 
Suolaiset tarjoilut koostuivat tosiaan pääasiassa voileipäkakuista, mutta vapun kunniaksi tein myös kuumia koiria lapsuudesta tutun Ankkalinnan mestarikokit keittokirjan mukaan. Näissä hodareissa taikina kierrettän tikkupullan lailla nakin ympärille. Olivat kuulemma vähän kauniimpia kuin lapsena tehdyt, joissa taikina sojotti milloin mihinkin suuntaan.Minnan ohjeella tehty rieskakakku oli huippuhelppo ja nopea. Tein siitä varoiksi myös gluteenittoman version käyttämällä glueenittomia tortilloja. Toiseksi voileipäkakuksi valitsin yllätysyllätys uusimman Maku-lehden reseptillä tehtyä vegaanista voileipäkakkua, jonka täytteeksi tuli punajuurihummusta ja avokado-tomaattitäyte. Oli oikein hyvää! Vieraat toivat pöytään muun muassa munkkeja, salaattia, simaa ja pikkuleipiä. Omakin simani onnistui yli odotusten, joskin pari pulloa kuohui pahasti yli. Mutta kuplat kuuluvat vappuun!

Juhlahumua. 

Ja lisää. 

Meitä juhlijoita oli lopulta lähes 40, joista noin kolmannes oli lapsia. Juhlat olivat hyvin intensiiviset sillä vieraat saapuivat melkein samaan aikaan ja alkoivat lähteäkin lähes yhtä aikaa kuka minnekin, opiskelijat jatkamaan omiin rientoihinsa ja lapsiperheet kotiin nukkumaan. Useat vieraista lähtivät juhlista pyjamat päällä! Minusta oli ihanaa, että juhlissa oli monenlaisia vieraita, erilaisista elämäntilanteista. Kasvanut lapsimäärä taas tekee juhlaan omanlaistaan vauhtia ja hulinaa. Kyllä minä niin tykkään tällaisista lapsiperhevapuista ilmapalloineen ja naamareineen enemmän kuin opiskelijavapuista! 

Jossain vaiheessa juhlia Bonbon hieman väsähti, mutta jaksoi juhlat loppuun liinassa. 
Juhlista jäi hyvä mieli ja myös Bonbon oli rohkea juhlija. Hän on usein vieraissa paikoissa hieman hitaasti lämpiävä, mutta nyt hän otti isännän paikan hetkessä ja istui milloin kenenkin sylissä äidin häärätessä keittiössä. Tuli ihan sellainen olo, että koskas seuraavat juhlat taas järjestetään. 

Ja juhlien jälkeen tietysti siivotaan. 
Vapunpäivänä jätimme sotkut taaksemme ja suuntasimme minun vanhempieni luo brunssille. Minä ja Bonsku jäätiin sinne vielä pariksi yöksi, joten mies sai sillä aikaa hoitaa tiskit. Buhahahahaaa! Ja olihan ne hoidetukin, vähän muita sotkuja pitää vielä korjata. Mutta se kuuluu asiaan. 

Vieraskirjavahdin avulla saatiin kaikkien nimet paperiin, ainakin melkein. 

Miten sinä vietit vappua?

8 kommenttia:

  1. Huippu vapputunnelma kuvista päätellen. Hedelmäkakku on hauska uutuus. Huomaan muuten usein, että Maku-lehden nimi vilahtaa postauksissa. Olen itsekin havainnut, että juuri tämän lehden nettisivuilta löytyy usein parhaat reseptit, kun etsii jotain ruokaideaa.

    Ava
    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku-lehti on tosiaan vienyt sydämeni! Korostan että en hyödy tästä mainostamisesta taloudellisesti yhtään, vaan ihan puhtaasti lehdessä on niin loistavia reseptejä!

      Poista
  2. Näyttää hauskalta! Hedelmäkakkuidea on lyömätön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat olivat yhtä hauskat kuin miltä hedelmäkakku näyttää!

      Poista
  3. Hieno kakku ja ihanalta kuulostavat juhlat!

    Meillä vappu oli kaikenkaikkiaan hyvin pienimuotoinen - nähtiin pitkästä aikaa ystäväperhettä ja vapunpäivänä pyörähdettiin kylillä vapputorilla. Mä en ole koskaan lämmennyt opiskelijavapuille ja nautin kyllä näistä perhevapuista valtavasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappu sai kyllä tänä vuonna ihan uuden merkityksen. Oikein odotan ensi vuotta, kun Bonsku tajuaa vapusta enemmän. Teillä onkin jo aivan mahtavan ikäiset vappuilijat!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.