maanantai 25. heinäkuuta 2016

#Miksikannan - terveiset kaninkolosta

Kantaessa on hyvä jammailla. Liina on Artipoppe Pina Colada - ohut ja helposti sitoutuva. 

Eräs tuttavani ideoi ja Kantoliinayhdistys lanseerasi kampanjan, jonka tarkoituksena on tuoda lasten kantamista näkyvämmäksi ja tavallisemmaksi asiaksi. Kesällä kaupungilla ja ulkoillessa näkeekin ilahduttavan paljon erilaisia kantovälineitä liikkeellä, mutta silti välillä törmää erikoisiin ennakkoluuloihin tai siihen, että ajatellaan, että kantaminen on jotenkin todella hankalaa. Nyt ajattelin tehdä vähän tilannekatsausta meidän kantouraamme ja kertoa vähän siitä, miksi valitsen edelleen kantamisen rattaiden sijaan, vaikka Bonbon niissä kohtuullisen hyvin nykyään viihtyykin. Kerron myös terveiset liinamaan kaninkolosta, jonne tipahdin viimeistään neljännen ostamani liinan myötä. 


Nykytaide voi välillä olla jännittävää. Liinan suojista on helppo hihkua innosta Kiasmassa Choi Jeong Hwan teokselle.

Järkisyitä kantamiselle on monia. Useimmat lapset ja etenkin pienen pienet vauvat tykkäävät olla lähellä ja se on hyväksi kehitykselle ja niin edespäin. Toisin kuin joskus kuulee sanottavan, kantaminen ei hidasta lapsen motorista kehitystä, vaan päinvastoin saattaa jopa edistää sitä. Kantajan liikkeitä myötäillessään vauva saa myös palautetta omasta ruumistaan ja liikkeistään. Nyt isompaa lasta kantaessa läheisyydestä ei edelleenkään ole haittaa. Toistaiseksi Bonbon on ainakin viihtynyt selkäpuolella innokkaasti kuikuillen ja etenkin koiria ja autoja osoitellen. Uskon, että kantaminen on rohkaissut hieman varovaista Bonskua paljon rohkeammaksi. Liina on myös lempeä keino rauhoittua, kun pelkässä sylissä huitominen vain villitsee lasta enemmän.

Välillä julkisilla paikoilla sitominen jännittää, etenkin kun selkään laitettaessa Bonsku usein vähän protestoi pienen hetken. Liina on Artipoppe Signature Banana-coconut, jonka myin juuri eteenpäin.
Yksi suuri järkisyy kantamiselle on se, että se nyt vaan on minusta hirveän kätevää. Paljon kätevämpää kuin rattaiden kanssa kulkeminen. On niin helppoa napata Bonsku liinaan ja kulkea kaupungilla tai vaikka metsässä, liukuportaissa, missä vaan. Ei tarvitse etsiä hissejä tai tuskailla kynnysten  kanssa. Meillä pitäisi vielä erikseen kasata rattaat lähtiessä ja saapuessa. Tämä ongelma poistuisi tietysti jollain oikein näppärillä matkarattailla, mutta silti kulkemisongelmat kaupungilla pysyisivät. Metsään ei taas pääse rattailla ollenkaan, mutta repulla ja liinalla pääsee. Bonsku ei vielä kävele, mutta sitten aikanaan liinaa on helpompi pitää mukana kuin työnnellä tyhjiä rattaita kävelypätkien aikana. Kun lähdemme pyörällä jonnekin, voi loppumatkan kantaa näppärästi liinassa.

Fiskarsin reissulla oli helppo liikkua liinakyydissä. Liina on Tehkni Ceres Eco, joka oli kaveriltani lainassa. Puolet sen materiaalista on tehty muovipulloista!

Kantaminen on helpottanut arkeamme valtavasti. Aina välillä olen kuukausipostauksissa siitä maininnutkin. Monen kotiaskareen hoitaminen olisi keskeytynyt paljon useammin, jos ei olisi voinut välillä napata liinaan. Aina tietenkään sekään ei ole kelvannut, mutta usein kuitenkin. Edelleen kantaminen on osa arkea monessa eri tilanteessa. Jossain vaiheessa tietysti voi olla edessä liinalakko, mutta nautitaan nyt tästä hetkestä. Periaatteessa lasta voi kantaa niin pitkään kuin vain kannettava ja kantaja haluavat. Lapsen kokokaan ei välttämättä ole este, sillä tukevalla liinalla tai hyvällä repulla jaksaa kyllä yllättävän isoakin lasta.

Nämä ihanat liinailukuvat otettiin Helsingin kantoliinatreffeillä keväällä. Liina on Chunky slingsin uniikki "Vallu", jolla kutoja Raisa Aromaa osallistui viime syksynä kutojien kansainväliseen kilpailuun. Ihana Vallu kävi meillä vain lainavisiitillä. (Kuva: Tiia Öhman photography)

Miksi nimenomaan kantoliinat? Ennen Bonskun syntymää ajattelin olevani reppuihminen, sillä ajattelin kantorepun käytön helpommaksi kuin liinan. Lopulta minusta kuoriutuikin vannoutunut liinafani, mikä ei varmaankaan ole jäänyt ainakaan instagram-seuraajille epäselväksi. Minä olen vähän tietoisestikin toppuutellut täällä blogissani tästä aiheesta kirjoittamista, sillä juttua olisi kyllä riittänyt. Tärkein syy miksi käytän nimenomaan kantoliinoja on se, että loppujen lopuksi liina onkin helpoin saada istumaan juuri minun kropalleni kuin hansikas. Ei remmisäätöjä, jotka loppuvat kesken vaan kiristelemällä saa itselleen sopivan ja napakan paketin. Minulla on hieman ongelmallinen ja oikutteleva selkä, mutta olen löytänyt itselleni muutaman sopivan sidonnan, joita vaihtelemalla keho ei saa liian yksipuolista rasitusta. Pitkään kannoin paljon edessä, mutta nyt kun Bonsku huitoo ja heiluu niin paljon, on selkäpuolella matkaaminen tuntunut mukavammalta. Vähän vaivaa on tietysti tarvinnut nähdä sidontojen harjoittelemisen etten, mutta melko nopeasti epävarmuus häviää ja varmuus lisääntyy. Youtube-pursuaa hyviä ohjevideoita, joita voi katsoa uudestaan ja uudestaan.

Periaatteessa vaikka pyyhkeellä voi kantaa! Täsäs kuvassa on vitsinä kylpypyyhe kantoliinana ja "hiuspyykeenä" liina, jota kutsutaan pyyhkeeksi froteiseelta tuntuvan materiaalinsa vuoksi. Se on loistava "reppuliina" eli hyvä perusreppu-sidonnassa.

Liinojen kauneus on tietysti yksi asia, joka alusta asti vei mukanaan. Liinat tuovat tähän kotiarkeen vähän kauneutta ja luksusta. Niitä on nykypäivänä joka lähtöön ja niin valtavasti kaikkea kaunista, ettei kaikkea voi millään ehtiä omistamaan tai edes kokeilemaan. Uusia merkkejäkin tupsahtelee jatkuvasti. Liinoissa on myös eroja ominaisuuksien suhteen. Toiset ovat liukkaita, toiset tahkeita. Toinen tykkää paksuista möhköistä ja toiset, kuten minä, ohuista ja notkeista. Materiaalit ja kudonta vaikuttavat yllättävän paljon liinan ominaisuuksiin. Itse tykkään, että liinassa on puuvillan lisäksi esimerkiksi pellavaa, villaa tai silkkiä. Eräs kaverini taas vannoo 100 % puuvillan nimeen. Makuasioita siis. Myös liinabudjettini on vähän venynyt ja paukkunut tässä vajaan vuoden aikana, mutta itse olen kokenut, että vaikka edullisestikin voi saada hyvän liinan, saa vähän enemmän maksamalla vielä varmemmin hyvän liinan. 

Pinokuvia tietysti pitää ottaa! Näissä kuvissa on lähes kaikki minulla käyneet liinat näkyvillä. Suurin osa lainaliinoja ja väliaikaisvaihtareita. Muutama liina jäi puuttumaan. 

Liinaharrastuksen myötä myös kokeilunhalu on kasvanut. On mielenkiintoista kokeilla erituntuisia ja näköisiä liinoja. Miltä tuntuu esimerkiksi merilevä, nokkonen, maidosta tehty kuitu, soija, vauvakamelin karvat tai yksisarvisen jouhet? (Viimeistä sentään ei ole oikeasti, vaikka erittäin harvinaisia liinoja yksisarvisiksi kutsutaankin). Tämä on vähän kuin viinin maistelua. Myös siinä mielessä, että aina ei tarvitse ostaa koko pulloa, vaan välillä jotain ihanaa voi saada ihan vaan hetkeksi maisteltavaksi. Läheskään kaikki instassa näkyvistä liinoista ei ole omiani, vaan vaihdossa tai lainassa joltain toiselta. Osa taas tuulettaa liinapinoaan myymällä ja ostamalla hurjaan tahtiin (tai ihan vain keräilemällä myymättä eteenpäin) ja kokeilee näin uusia liinoja. Minä taas en kovin herästi osaa luopua, joten tämä lainailu sopii minulle paremmin. Tämä kokeilu ja vaihtelu on ehkä asia, joka näyttää ulkopuolisista ihan hullulta touhulta, mutta niin varmaan harrastukset usein näyttävätkin. Liinaharrastus on myös mahtavan yhteisöllinen ja sen kautta olen tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa jaetaan niin liinajuttuja kuin myös vanhemmuuteen liittyviä asioita. Ja vaihdellaan liinoja! 

Tämä kuva on otettu Tampereen suurilla liinatreffeillä. Woven wingsin "Singing in the rain" on haluttu ja harvinainen "yksisarvinen". Minä vain testasin ja sain muistoksi kuvat. (Kuva: Heidi Lopes)

Kantamisesta on tainnut tulla aika tärkeä juttu sekä minulle että Bonskulle. Aika usein sitä miettii, että miten sitä pärjäisi ilman liinoja. Ihan hyvin varmaan, sillä eiväthän kantoliinat ole mikään edellytys hyvällä vanhemmuudelle tai lapsuudelle, eivätkä kaikki lapsetkaan viihdy kannettuna. Lopettaakseni ylevästi, niin sanoisin kuitenkin että kantaminen on jopa voimaannuttava kokemus. Usein kantaessani ajattelen kaikkia niitä lukuisia kulttuureja, joissa on kannettu lapsia jo kauan ennen tätä länsimaista uudehkoa kantobuumia. Miten monia erilaisia tapoja sitä onkaan keksitty pitämään lapset lähellä! Ja toivottavasti myös länsimaissa kantaminen yleistyisi jälleen ihan tavalliseksi ja tutuksi osaksi pikkulapsiarkea. 




8 kommenttia:

  1. Olen kuullut, että kulttuureissa, joissa kannetaan lapset itkevät paljon vähemmän kuin muissa. Äidin läheisyys varmaan rauhoittaa. Ja äiti voi samalla nauttia liinojen kauniista väreistä ja kuvioista. Ja joku voi jopa oppia kangaspuiden käyttöä tämän liinakuumeen kautta. :)


    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti itku helpottaa nopeammin, kun on valmiiksi äidin lähellä. Näin ainakin kävi aina, kun nostin Bonbonin itkevänä vaunuista syliin ja kannoin käsissä kotiin. Ja tosiaan, pysyy käsytyöperinnekin hengissä tässä samassa.

      Poista
  2. Meinasin juuri kysyä, kuinka vanhaksi lasta voi kantaa, mutta vastasitkin jutussa siihen. :) Ihanan värisiä liinoja! Mun mielestä on aina tosi liikkistä, kun näen lapsen kantoliinassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ne aktiivisimmat kantovuodet ovat 0-2-vuotta, mutta kyllä välillä näkee isompiakin lapsia ainakin haleja ja läheisyyttä tankkaamassa liinassa. Tosin kokeilin kantaa miehen 7-vuotiasta veljentyttöä ja oli melkoisen haastava saada pitkät jalat järkevästi liinaan, vaikka ehkä muuten olisi jaksanutkin hetken kantaa. Tulee se raja jossain vaiheessa vastaan.

      Poista
  3. Oi tuo Singing in the rain!!

    Näillä kulmilla kantaminen on aika vähäistä, venäläisillä turisteilla näkee joskus Baby Björnin reppuja, manducoita näkee kaupungilla harvakseltaan, ja liinoja ei oikeastaan koskaan. Paikallinen kantoliinayhdistyskin tuntuu kuivuneen kasaan: harmittaa, koska haluaisin ihan livevinkkejä kantoliinan käyttöön! Kuopusta varten miulla on odottelemassa kaverilta ostettu trikooliina, mutta puuvillaliinakin kutkuttaisi. Pitää katsella, mikä väline nyt arjessa toimii ja miellyttää eniten. Mies aikoo jatkaa manducan käyttöä.

    Ellua on kannettu paljon Manducassa, viimeksi keväällä kolmevuotiaana Tukholmassa, ja ai että se on näppärää. Nykyään hän kävelee niin reippaasti, että pärjäämme ilman rattaita tai kantovälineitä. Tai no, välillä hyödynnän matkarattaita kaupungilla, että saan niihin painavat ostokset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Singin in the rain on kyllä upea ja myös mahtava tuntumaltaan, mitä sitä ehdin testata! Hinnat vaan on nelinumeroisia, eivätkä liiku oikein ikinä, kun ihmiset jemmaavat niitä. Vaihdossa ehkä toiseen "yksisarviseen voi saada".

      Luulen, että teidän manduca oli yksi syy, että ylipäätään innostuin ajatuksesta kantaa. Tosin ajattelin kantavani aika paljon vähemmän.

      Luulen, että toisen lapsen kohdalla kantaminen on eri tavalla vielä kätevää, kun pitää pysyä esikoisen perässä leikeissä. Muistaakseni tiedän ainakin yhden liinailijan sieltä päin (en ole kyllä ihan varma). Voin kysyä häneltä, onko hän kiinnostunut opastamaan? Lähetä vaikka sähköpostia, jos haluat.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen outo maailma! Kun lapset oli pieniä, en kuullutkaan kantoliinoista. Retkille oli kantoreppu kyllä. Läheisyys on hyvä ja tärkeä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hurahdukset ja harrastukset taitavat näyttää ulkospäin vähän oudoilta. Minusta on hyvä, että nykyään on myös reppuja vaihtoehtona, sillä se sopii toisille paremmin ja ajaa yhtälailla asian läheisyyden suhteen.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.