keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Hullu joulukorttinainen

En todennäköisesti muutu ikinä crazy cat ladyksi, mutta olen jo monta vuotta ollut hullu joulukorttinainen. Olen aina tykännyt askarrella ja jo vuosia olen tehnyt aina joulukortit itse. Ensin riitti muutama hassu kavereille, kun äiti hoiti sukulaisten kortit. Nyt aikuisena, kun olen itse alkanut lähettää joulukortit kaikille läheisille, joulukorttien tekeminen on riistäytynyt käsistä. Se on minulle yksi niistä jouluperinteistä, joista toistaiseksi olen halunnut pitää kiinni ja joista toistaiseksi olen nauttinut enemmän kuin kärsinyt, joten tänäkin vuonna askartelin 60 (!) joulukorttia ja lähetin niistä juuri vajaat 40 matkaan. Loput kortit annan kädestä käteen ystäville ja työtovereille. 

Ja kohta seuraa joulukorttispoilaus, joten ystävät ja sukulaiset, jotka odottavat minulta korttia, häipykää ja tulkaa takaisin, kun olette vastaanottaneet korttinne. 















Tämä kuva ei kerro korttien lopullisesta ulkomuodosta vielä paljonkaan, joten lienee turvallista laittaa se tähän. 

Tänä vuonna voin taputtaa itseäni olalle, sillä keksin ihan oikeasti melko simppelin ja helpon kortin toteutettavaksi. Sain hyödynnettyä jopa Bonskua ihan kiitettävästi korttien ensivaiheissa. Idean sain Pinterestistä löytämästäni kuvasta sekä Oranssia-blogin kontaktimuoviaskarteluista. Aloimme korttien tekemisen jo isänpäivän aikoihin ja laminoimme monta laminointitaskullista silkkipaperisilppua Bonskun kanssa. Tämä vaihe oli sopivan nopea, eikä Bonsku ehtinyt kyllästyä touhuun, kuten viime vuonna kävi.

Korttien valmisteluvaihe oli kaoottinen, mutta lyhyt. 

Pieni rypistyminen ei ole haitaksi, kunhan palaset levitti tasaiseksi kerrokseksi ja niin, että väliin jäi myös kirjasta laminointikalvoa. Tässä äiti vähän auttoi. 
Korttien design oli tänä vuonna hyvin yksinkertainen ja simppeli. Ei välttämättä kovin jouluinen, mutta kuitenkin tosi jouluinen. Leikkelin värikkäistä laminoiduista arkeista joulukuusia. Koska äitini ripustaa aina korttimme joulukuuseen, keksin että kortin kuusi voisi olla hieno irttotettava joulukoriste. Kiinnitin kuusen kartonkiin sellaisilla 3D-liimatarroilla, jotta se olisi helppo irrottaa. Hankalin osuus korttien tekemisessä oli narun kiinnittäminen, sillä ostamani naru oli sellaista, joka purkaantui, kun sen yritti saada neulansilmään. Kuusen rungon ja latvatähden kanssa tein vähän kokeiluja, mutta lopulta piirsin rungon tussilla ja laitoin tarran tähdeksi. Loppusilaus oli pala värikästä washi-teippiä, jolla kiinnitin narun kortin toiselle puolelle.


Taustapahvi on hennon jäänsininen. Alunperin ajattelin valkoista, mutta sopivat valkoiset kartongit olivat loppuneet. Jäänsininen oli lopulta parempi valinta.

Toivotusten suhteen jatkoimme joululaululinjalla. Tunnistatko laulun? Laulun alussa viitataan kuuseen. 

Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Tällä kertaa kortissa ei ole oikeastaan huumoria, kuten joinain vuosina, mutta ei aina tarvitsekaan olla. Ehkä joku ei pidä modernista joulutyylistä, mutta se ei onneksi haittaa minua. Kortti ei ole vain joulukortti, se on myös tarkoitettu keskustelunherättäjäksi. Hahaa. Ja mikä parasta, satuin törmäämään Pinterestissä vastikään ideaan, jonka voin toteuttaa seuraavana vuonna! Hullu joulukorttinainen iskee siis jälleen vuonna 2018.

Lähetätkö sinä joulukortteja?


lauantai 9. joulukuuta 2017

Arkihuolesi kaikki heitä

Voi kunpa voisikin, mutta raskahasti käypi askelet, äidin hommat on niin kiireiset! Olen ehkä aiemminkin todennut, että melkoisen raskas, kiireinen ja väsynyt. En tarkoita tätä mitenkään valittaen tai voivotellen, vaan ihan vaan todeten. Joskus vaan on vähän raskaampaa, kyllä sitten taas helpottuu toivottavasti. Onneksi viime viikonloppuna sain pienen energiapiikin ja sain laitettua kotia hieman lähemmäs joulukuntoa.

Montako arkista asiaa bongaat? Joulukorttiaskartelut eivät näy näköjään kuvassa. 

Joulu tulee arjen keskelle. Siitä kertoo hyvin kuva meidän ensimmäisestä adventtikynttilän sytytyksestä. Kuva on otettu oikeastaan maanantaina, koska ensimmäisenä adventtina emme olleet kotona koko perhe yhtä aikaa. Haisukaapin päällä on adventtiasetelman lisäksi joulukorttiaskartelut nostettuna pois Bonskun näppien ulottuvilta ja me olemme jo yövaatteissa. Romanttiset tulitikut on jälleen unohdettu kaappiin ja sytytinvalinta on moderni ja helppo versio. Kynttilöitäkin on vain kaksi, koska Bonsku on katkaissut niistä puolet, eikä uusia ole ehditty hankkia (nyt on).

Yksi itämaan viisaista kääntyi poseeraamaan. 

Onneksi tunnelma tulee arjenkin keskelle. On hauskaa avata Bonskun kanssa kalenterinluukkuja ja opettaa adventtiperinteitä, kuten meidän pienen seimiasetelmamme kokoaminen. Tällä hetkellä itämaan tietäjät vaeltavat jälleen keittiössä ja Maria ja Joosef ovat vielä "Nasaretissa" kirjahyllyssä. Adventtina hahmot siirtyvät taas lähemmäs pientä tallia. Jeesus-vauva odottaa tallin takana esiin nostamista. 

Synttärilahjaksi saamani lasiastia pääsi oikeuksiinsa, kun laitoin sen sisään pienen led-valosarjan.
Joulukortit ovat onneksi jo hyvällä mallilla, sillä tänä vuonna valitsin oikeasti aika helpon mallin. Kiire tulee silti, sillä ne pitää postittaa jo tiistaina! Pää surraa jouluideoista ja haaveilen taas koko kuukauden joululomasta, jonka voisi käyttää vain jouluasioiden tekemiseen ja sesongista nauttimiseen. Kuten olen ennenkin todennut, joulustressi ei minulla synny siitä, että yrittäisin tehdä kaiken tietyn kaavan mukaan, vaan siitä, että kerta kaikkiaan muut pakolliset asiat vievät liikaa aikaa kivoilta jouluasioilta. 

Yksi kotimme kauneimmista kohdista. Tätä tuijottelen, kun muualla on sotkuista. Eli aika usein. 
Vähitellen ja pienistä jutuista nauttien, siihen yritän keskittyä. Ja onneksi varsinaisen joulun aikaan saa melko mukavan vapaan pätkän helpolla, joten silloin ainakin pääsee nauttimaan! Oranssia-blogista bongasin myös ihanan joulu-bongauspohjan, jossa todella keskitytään huomaamaan niitä pieniä, arkiseltakin tuntuvia jouluasioita. Otan sen käyttöön ainakin mielessäni.

Tämä ihana joulukirja on jo luettu moneen kertaan. Se on niin kaunis, että ansaitsee päästä esille. Frank Sinatran joululauluja taas on hyvä kuunnella levysoittimella. 
 Miten sinun arjessasi näkyy joulu?

torstai 30. marraskuuta 2017

LAPSuuden trauma

Meillä on ollut nyt Suomi 100 -juhlavuonna kahvihuoneessa kiva teema: jokainen vuorollaan on tuonut pöytään jonkun suomalaisen maun. Tammikuun aloitti ruisleipä graavisiialla, sen jälkeen on ollut mm. puolukkaa, mansikkaa, tyrniä, mämmiä, karpaloa ja karjalanpiirakkaa. Minun vuoroni oli vasta nyt loppuvuodesta, mutta sain idean jo keväällä, kun tuli puhe jostain syystä eräästä lapsuuden traumaattisimmista ruokakokemuksistani, lapskoussista. 


Perusraaka-aineita. Hyvin Suomi 100 -meininkiä. 
Niin että mikä? Kuinka moni on kuullut ruokalajista? Se on oikea raumalainen perinneherkku, jota tarjotaan ihan juhlaruokanakin. Perinteisesti se on ollut merimiesten ruokaa ja siihen on ympätty vähän sitä, mitä on sattunut löytymään. Nykyään se koostuu yleensä ainakin perunasta, naudan- ja porsaanlihasta, jotka keitetään samassa liemessä ja muussataan yhdessä soseeksi. Koko komeus tarjoillaan voisulan, suolakurkkujen ja etikkapunajuurten kera. Lopputulos ei näytä kovin mairittelevalta, eikä ruokalaji todellakaan näytä ruokablogikelpoiselta. Onneksi tämä ei olekaan ruokablogi! Netti ei ole puollollaan eri versioita, mutta muutaman reseptin sentään löysin. Minä käytin hieman soveltaen Marttojen kuuluisaa reseptiä. Marttojen lapskoussia jonotetaan Pitsiviikolla vuosi toisensa jälkeen. Eli ihan pahaa se ei voi olla... vai voiko?

Lihojen hauduttelu alkamassa. 

Minulla ei lapskoussista ole kovin hyviä muistoja. Lapskoussia tarjoillaan Raumalla nimittäin kouluruokana. Edellä kuvasin ruokalajin sisällön ja kuvitelkaapa se perunamuusia inhoavan lapsen silmin. Hieman jäähtyneenä ja täynnä kokkareita. Päällä lilluu voisulaa, viereen on pakko ottaa inhoamiani punajuuria. Lapskoussista liikkui villejä huhuja koulussa. Mitä kaikkea siihen voikaan kätkeä? Aivoja? Tiesitkö, että se on vatkattua lihaa? Yööööök! Jättökelloon saakka istui aina lapskoussipäivinä ennätysmäärä lapsia. Jättökello oli siis välituntikello, johon asti oli istuttava ruokalassa, jos ei syönyt lautasta tyhjäksi. Sen jälkeen pääsi lakisääteiselle 15 minuutin tauolle, kun lautasen tyhjentäneet saivat olla välkällä vaikkapa puoli tuntia. Kerran muistan, että lapskoussini kaatui maahan, kun yritin kipata sitä "possuämpäriin" ja sitten jouduin sitä siivoamaan lattialta itku kurkussa. Onneksi ei kovin pahoja lapsuuden traumoja sentään. 

Neljän tunnin hautumisen jälkeen lihat riivitään käsin. Helppo homma, kun liha on kunnolla mureaa!

Eikä ole koskaan liian myöhäistä saada hyviä lapskoussimuistoja! Traumoista voi päästä myös yli. Niin kävi muutama vuosi sitten, kun olimme juhlistamassa ystävän 30-vuotisjuhlia mökillä saaressa. Minulla oli kiljuva nälkä ja tarjolla oli mitäpä muutakaan kuin lapskoussia! Pakkohan sitä oli maistaa - ja yllätyin! Sehän oli hyvää! Se oli pehmeää ja kuohkeaa, maukasta, eikä ollenkaan sellaista kuin muistin. Myös voisula sopi siihen erinomaisesti (punajuuret ja suolakurkut jätin edelleen toisille). Olin toki oppinut syömään myös perunamuusia, mutta pidän sitä silti melko suurena ihmeenä, että opin syömään myös lapskoussia. 

Ihan ruokablogiin soveltuvan näköistä, eikös? Onneksi tämä ei ole ruokablogi!

Niin, ja enpä olisi sitäkään uskonut, että joskus kokeilisin tehdä lapskoussia itse! Tein ensin kokeiluerän, mutta sitä en maustanut tarpeeksi, enkä uskaltanut vatkata lihaa ja perunaa riittävän sekaisin keskenään. Toinen satsi onnistui paremmin ja sain oikein erinomaista lapskoussia. Ulkomuotokin näytti juuri siltä, miltä pitää (valitettavasti). En tarjoillut lapskoussia kahvitauolla, vaan lounaspöydässä ja se sai hyvän vastaanoton. Harva oli kuullut ruokalajista ja vielä harvempi maistanut, joten ruokalaji oli avartava kokemus monelle. 

Close up lapskoussista. 

Lapskoussin tekeminen ei ole vaikeaa, mutta se on hidasta, sillä lihoja pitää hauduttaa useita tunteja. Suurin vaiva on perunoiden kuoriminen. Toisaalta kuitenkin sitä tulee helpolla iso annos, joten en ihmettele, että se on suosittu juhlaruoka. Sovelsin hieman Marttojen ohjetta ja lisäsin liemeen pari laakerinlehteä ja perunoiden lisäksi porkkanaa. Porkkanat eivät muussaantuneet yhtä kauniisti kuin perunat, mutta antoivat vähän vaihtelevuutta makuun. Minä tein vähän pienemmän annoksen ja siitä riitti useille. Kokeile, jos uskallat!

Annos voisulalla, mutta ilman muita tilpehöörejä. 

Lapskoussi
  • 1 kg naudan lapaa luulla
  • 0,75 kg porsaan lapaa luulla
  • 3 kg perunoita
  • 4 kpl keskikokoista sipulia (voi käyttää myös kuivattua sipulia)
  • 2 rkl suolaa
  • 1 rkl maustepippuria
  • 1 rkl maustepippuria lihojen  keitinliemeen
  • Halutessasi voit lisätä pari porkkanaa tai palan lanttua. Minä lisäsin lihojen keitinliemeen myös suolaa ja laakerinlehtiä. 

Huuhdo lihat kylmällä vedellä ja laita kiehumaan hellalle kylmään veteen. Kuori lihoista muodostuva vaahto pois. Kun liemi on kirkasta, laita pippurit sekaan. Voit laittaa osan sipuleista ja suolaakin vähän. Keitä lihoja noin 4 tuntia hiljaisella lämmöllä. Nosta kypsät lihat liemestä, jäähdytä ja siivilöi keitinliemi. Kuori perunat ja laita ne kiehumaan lihojen keitinliemeen ja lisää vettä, niin että perunat peittyvät kunnolla. Laita perunoiden kanssa kiehumaan pieniksi paloiksi silputtu sipuli sekä pippurit. Irrota lihat luista ja paloittele ne noin 2 cm:n paloiksi sekä nypi lihat syiksi. Keitä perunat puolikypsiksi ja lisää joukkoon nypityt lihat, keitä vielä, kunnes perunat ovat kypsiä. Survo perunat hienoiksi ja tarkista suola. Jos seos on liian paksua, siihen voi lisätä vettä ja kiehauttaa. Annoksesta tulee runsas neljä litraa. Litrasta riittää kolmelle tai neljälle ruokailijalle.
Ohje: Rauman Marttayhdistys, löytynyt täältä

Oletko sinä kuullut lapskoussista tai peräti maistanut sitä? Entä onko sinulla jokin toinen perinneruoka, johon sinulla on viha-rakkaus-suhde?

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Aurinkoa kaupasta

Nimipäivä kirkastaa marraskuuta kivasti. Sain kukat mieheltä teatterilippujen lisäksi. Maaliskuussa pääsee katsomaan Taru sormusten herrasta -näytelmää!

Meidän marraskuu on ollut hyvin marraskuinen. Pimeä, märkä ja väsynyt. On siihen mahtunut paljon iloakin, mutta silti on tuntunut vähän rämpimiseltä. Nyt tuntuu, että vähän alkaa helpottaa (ehkä osittain kiitos kilpirauhaslääkityksen) ja lähestyvä joulu alkaa pikkuhiljaa innostaa touhottamaan. Lisäksi kyllä marraskuussakin on iloisia asioita. Vaikka aurinko ei juuri näy taivaalla, sitä voi ostaa kaupasta - ja halvalla!

Appelsiinit ovat parhaimmillaan. Muistan neljän vuoden takaiselta Espanjan reissulta ne upeat appelsiiniviljelmät, jotka kukoistivat marraskuussa. 

Marraskuussa on monen hedelmän sesonki ja kaupat ja torikojut pullistelevat persimoneista, appelsiineista ja mandariineista (tai satusumista/klementiineistä/mistä lie). Omat hedelmäostokseni tein suurimmaksi osaksi torilta, sillä siellä on myynnissä hedelmäkauppialla aina sellaisia juuri täydellisen kypsiä yksilöitä, kun kaupoissa on tarjolla vielä vähän raakoja. Myös suomalaiset talviomenat ovat minusta ihania, sillä ne ovat minun makuuni sopivan kirpakoita. Ihan perineinen Lobokin on minun makuuni täydellinen.

Persimon on viime vuosina lisännyt suosiotaan, eikä suotta! "Se on herkullista", sanoo Bonskukin. 

Torilta ostin myös kauden viimeisiä toritomaatteja. Vaikka ne ovatkin varmasti jo kasvihuonetavaraa, on niissä ihan oma makunsa verrattuna kaupan tomaatteihin. Ja etenkin kakkoslaatua saa näin marraskuussakin edullisesti! Hiukan pehmoiset pikkutomaatit pääsivät uuniin saunomaan yön yli Satu Koiviston ohjeella. Sadassa asteessa, uunin luukku haarukan avulla hieman raollaan ja herkulliset, uunissakuivatut tomaatit ovat valmiina pastaan, leivän päälle, salaattiin tai sellaisenaan! Ostin minä vielä ykköslaatuisiakin tomaatteja tuoreena syötäviksi, sillä kyllä ainakin toritomaateissa on makua vielä marraskuussakin.

Tomaatit ennen uunia. Herkkua sitten kurttuisinakin.

Punaiset ja keltaiset paprikat ovat minusta parhaita, vaikka värin vuoksi voisi olla mukana vihreitäkin. Ai niin, oranssejakin on. Ovatkohan ne vähän harvinaisempia?

Yksi ihanan piristävä ruokalaji ovat kasvisruokaklassikko täytetyt paprikat. Niitäkin saa edullisesti isoja satseja torilta ja tarjouksista kaupastakin. Minä halkaisen paprikat aina poikittain, sillä silloin päälle tulee paljon ihanaa paistopintaa. Paprikoiden sisälle laitoin kvinoaa, porkkanaraastetta ja kikherneitä. Päälle laitoin juustoraastetta ja usein joukkoon myös fetaa. Tällä kertaa tarjoilin uunifetan erikseen tomaattiviipaleiden kanssa. 

Paprikat menossa uuniin. Jälkeen-kuvaus unohtui. 

Vielä maltan hetken näiden aurinkojen kanssa, ennen jouluvalojen sytyttämistä. Mutta pian on adventti ja sitten aion räväyttää joulutjutut täysillä päälle, kuin amerikkalaiset jouluvalot!

Millaisia valonpilkahduksia sinun marraskuuhusi on kuulunut?

tiistai 21. marraskuuta 2017

Karkkiarkikollaasi, osat 18-35

Jälleen kerran purnaan arkikuvahaastetta, joka ei tunnu ollenkaan onnistuvan tässä arjen tuoksinassa. Kun aloitin haastetta, kuvittelin oikeasti saavani aikaan sellaisia kauniita, lämpimiä, vaikka siloittelemattomia kuvia kuin Lähiömutsilla aikanaan. Sellaisia, jossa näkyy samalla rakkaus lapseen ja perheeseen ja kuitenkin arjen realismi. Kyllä minä niitä hetkiä arjessa tunnistan, mutta ei niistä tule otettua kuvaa. Sen sijaan aina kun muistan haasteen, kuvaan olisi päätymässä aamukahvikuppi tai vessaharja. Myös kodin jatkuvasta sekasorrosta tekisi mieli valittaa, mutta en halua. 

Haluan kuitenkin jatkaa haasteen tavalla tai toisella loppuun. Laskin rimaa ja keräsin puhelimesta kuvia arjesta kollaasiksi. Osa ihan varta vasten tätä haastetta varten otettuja, osa ihan muita kuvia, mutta sopivia tarkoitukseen. Kuvat ovat hyvin arkisia, sillä arki on, noh, arkista. Kivaa, mutta ei aina niin kuvauksellista kuin haluaisi. 



Kuvat ylhäältä alas vasemmalta oikealle:

1. Keittiötarvikkeet vinksin vonksin. Bonsku tekee usein "kakkua" sipuleista ja lorottelee öljyä päälle. 
2. Kattila olohuoneessa. Noh, taapero tykkää kokkailla ja kuljettaa tavaroita ympäri huushollia. Millään ei ole enää omaa paikkaa.
3. Pyykkivuori ennen lajittelua.

4. Aamukahvit pitää ehdottomasti ladata illalla. Aamulla kaikki liikenevät aika pitää käyttää sen kahvin juomiseen. 
5. Bonsku pyytää nykyään kyytiin, kun vien hänet perjantaisin puistokerhoon! Jipii!
6. Aamu- tai iltapäiväkahvi. Marraskuun kuvista ei voi olla varma.

7. Perjantailounas on arjen luksusta! Ihanat perjantaivapaat eivät melkein arkea olekaan.
8. Pihatyöt eivät onneksi kuulu arkeen kuin leikkimielessä.
9. Joskus pitää tehdä arkenakin sallattia (eli rosollia), kun jääkaapissa sattuu olemaan punajuuria. 


1. Kuljetan töihin eväät tässä ihanassa pienessä kylmälaukussa. Joka välillä unohtuu koko päiväksi eteisen pöydälle. 
2. Bonskun tablettihetkenä ehtii siivota. Muuten Bonsku pistää kapuloita rattaisiin ja sotkee toisaalla. Useimmin kyllä tablettihetkenä ehtii juoda kahvia. 
3. Taittoamme on paras pyykinkuljetuskori. Olen kyllä maailman huonoin pyykkäämään säännöllisesti. 

4. Diabeetikon arki on myös tätä. Nykyään kyllä tosi helppoa. 
5. Legotornit olohuoneessa ovat jokapäiväisiä. Mitä korkeampi, sen parempi. 
6. Rumpukamoja ilmestyy eteisen lattialle niin ikään säännöllisesti, onneksi ei sentään päivittäin. 

7. Bonbon nukkuu nykyään välillä vähän liiankin lahjakkaasti päiväunia. Ei olisi uskonut vauvavuonna! Niitä pitää kuitenkin vähän rajata, ettei iltakukkuminen muutu mahdottomaksi. 
8. Leluosastokierros kaupunkireissuilla on tullut jäädäkseen. 
9. Sosekeitto ja keitot ylipäätään, parhaita arkiruokia!

Nyt pitäisi vielä hetki jaksaa puskea arkea läpi marraskuun ennen ihanaa, valoisaa juhlasesonkia. Kyllä joulu tulee taas tarpeeseen! 

Millaista sinun arkesi on marraskuussa?



tiistai 14. marraskuuta 2017

Operaatio joulun taapero

Pari vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Operaatio joulun lapsi -keräykseen. Tuosta pikavauhdilla toteutetusta operaatiosta voi lukea täältä. Silloin jo ajattelin, miten ihana perinne olisi, jos Bonskun kanssa joka vuosi kerättäisiin lahjapaketti hänen ikäiselleen pojalle. Viime vuonna asia jäi, mutta lähetin muistaakseni virtuaalipaketin, sillä en ehtinyt oikeaa keräämään. Tänä vuonna havahduin taas siihen, että nyt on meneillään keräysviikko ja viikonloppuna ryhdyin tuumasta toimeen. Kiitos vaan Lurre muistutuksesta!

Kuvat piti napata nopsaan ja kamera ei aina ehtinyt taaperon vauhtiliikkeisiin mukaan. Bonsku ihastelee paketin sisältöä. 


Nyt Bonskua pystyi jo vähän ottamaan mukaan lahjan keräämiseen ja suunnitteluun. Tietysti Bonsku ei vielä hahmota, minne lahja menee, mutta ainakin jotain ehkä jää mieleen antamisen tärkeydestä ja siitä, että kaikkea ei saa itselle. Pakettiin sujahtanutta punaista pikkuautoa Bonsku kyseli nimittäin toistuvasti itselleen ja hänelle piti selittää, että se ei tule hänelle vaan lahjaksi pojalle, jolla ei ehkä vielä ole yhtään pikkuautoa. Bonskulla on jo monta autoa, joilla leikkiä. Tämä selvästi jäi pienen pojan mieleen.

En tiedä hyödynnetäänkö itse koristellut laatikot, mutta se oli hauska tehdä. 

Kun lahjaa valittiin, kyselin vähän Bonskun mielipidettä siitä, mitä otetaan. Tietysti lahjalle on tietyt raamit, mutta hän sai valita parista vaihtoehdosta, mitä otetaan. Ison osan lahjasta saimme näppärästä Tigerista. En ole ihan varma, mitä mieltä kyseisestä kaupasta olen tai miten se suhteutuu edellisen postauksen eettisiin pohdintoihin, mutta tällaisissa tilanteissa, kun pitäisi saada kivaa ja hyödyllistä pientä kerättyä nopsaan, tuo Tanskan Tiimari on kyllä verraton.

Sitten tavarat pakettiin - sikin sokin, jos Bonsku päättäisi. 

Tämä täytyy kyllä ehdottomasti ottaa tavaksi Bonskun kanssa. Katsoimme myös videoita lapsista, jotka ovat saaneet lahjoja ja tämä selvästi kiinnosti Bonskua. Pikkuhiljaa ehkä jää mieleen enemmän ja enemmän siitä, miten tärkeä asia tuollaisen lahjan saaminen voi jollekin lapselle olla. Ja koska pystyn ostamaan omalle lapselleni useamman joululahjan, miksen myös voisi ostaa jollekin sellaiselle, joka ei muuten ehkä saisi yhtään. Joulupuukeräys on tietysti toinen hyvä tapa lahjoittaa, mutta me olemme nyt valinneet tämän. Ehkä jonain vuonna voi osallistua molempiinkin.

"Vammis!" 

Vielä ehdit koota paketin ja jättämään keräyspisteeseen tämän viikon ajan! Virtuaalipaketteja voi lähettää myöhemminkin. 


Hyvää joulua sinne jonnekin!


lauantai 11. marraskuuta 2017

Ekoako?

Suhteeni ekotuotteisiin on sekä skeptinen että innostunut. Tiedostan, ettei maailmaa pelasteta ostamalla lisää ja lisää ekologisia tuotteita. Joitain tuotteita kuitenkin pitää ostaa, joten miksei siis pyrkisi niiden hankinnassa ekologisuuteen. Toisaalta pohdin myös usein, mikä todella on ekologista, mikä vain viherpesua ja onko tuotevalinnassani mitään järkeä. Loputtomiin näitä asioita ei voi kuitenkaan miettiä, vaan on vain luotettava tekevänsä riittävän hyviä ratkaisuja. Tällä kertaa postaan parista kivasta löydöstä, jotka tein Helgingin reissullani Nudgesta.

Ekodödön metallisen rasian voi myös kierrättää.
Enimmäinen löytö oli ekodödö, josta olin kuullut paljon hyviä käyttökokemuksia. We love the planetin deodoranttia olin kuullut kehuttavan toimivaksi ja tuoksuja hyviksi. Olen oikeastaan aina käyttänyt antiperspiranttia, mutta koska olen utelias, päätin kokeilla, voisiko toisenlainen dödö toimia. Valitsin mintun tuoksuisen (vaikka appelsiinikin oli herkullinen). Tuoksu ei ollut keinotekoinen, eikä liian vahva. En koskaan ole käyttänyt hajustettuja deodorantteja, mutta tämän tuoksu oli mieto ja luonnollinen.

Voidetta on helppo levittää, mutta ei kyllä ihan roll-onin helppoutta voita. 

Olen nyt testaillut uutta dödöä jonkin aikaa ja kyllä se kieltämättä toimii melko hyvin. Laitoin ennen salsatuntia toiseen kainaloon sitä ja toiseen antiperspiranssia ja ainakaan hajussa en huomannut eroa. Toinen kainalo oli tosin hieman kosteampi, koska dödö ei ole antiperspirantti. Myöskään vaatteet eivät ole alkaneet haista hielle mielestäni sen nopeampaa kuin ennenkään. Minttuinen tuoksu jää hieman vaatteisiin, mutta lähtee pesussa. Tuoksutonkin vaihtoehto oli olemassa ja ehkä täytyy seuraavaksi kokeilla sitä, sillä kyllästyn tuoksuihin nopeasti. Täytyy nyt vielä seurailla toimiiko se jatkossa, mutta kokemus on varovaisen positiivinen.

Juusto mehiläisvahakelmun huomassa. 
Toinen löytöni oli Bee's wrap eli mehiläisvahakelmu. Olin joskus kuullut tuotteesta aiemminkin, mutta en ollut sattunut löytämään niitä kaupasta ja unohdin koko asian. Tuote on siis ohut puuvillakangas, joka on päällystetty mehiläisvahalla ja sitä on tarkoitus käyttää ikäänkuin elmukelmun sijaan. Minä en ehkä Elmukelmua osaa sillä korvata, mutta sen sijaan ostin mehiläisvahakelmua juuston peitteeksi. Olen tähän saakka vuorannut juuston jääkaapissa muovipussilla ja vaikka usein olen käyttänyt hedelmäpussia tai muuta jo käytettyä muovipussia, olen ajatellut että jokin järkevämpikin tapa voisi olla olemassa.

Perus-Oltermanni taisi olla liian iso tähän ja päästi liikaa ilmaa alleen, jolloin juusto alkoi kuivahtaa. 

Nyt olen kokeillut Bee's wrapia muutaman viikon juuston päällä ja se on ollut minusta ihanoimiva ratkaisu. Helppo kietaista ja painella juuston päälle ja kohtuullisen helppo pestä. Hiukan juuston reunat ovat kyllä kuivuneet enemmän kuin muovipussien kanssa, mikä on alkanut häiritä. Vahakelmu varmasti hengittää paremmin kuin muovipussi. Mies ei kuitenkaan ole ollut tuoteeseen erityisen ihastunut, joten saattaa olla että jatkossa kietaisen sen parmesaanin ympärille, jota ei käytetä päivittäin. Minua jäi myös kiinnostamaan, miten tämä toimisi leivän kääreenä isommassa koossa.

Onko sinulla vinkata ekotuotteita, joilla olisi järkevää korvata "tavalliset?"


tiistai 7. marraskuuta 2017

Karkkiarki 17/52: Taaperon bujo

Huhheijaa, meidän sairastelu yltyikin koko perheen kiertäneeksi enterorokoksi, eikä blogi ole ollut vähään aikaan ensimmäisenä mielessä. Tällä viikolla kuitenkin elämä on jo voittanut ja ehdin istahtaa sohvalle kirjoittelemaan.

Oletko kuullut bujosta eli bullet journalista? Minäkin innostuin aiheesta alkuvuodesta, kun ajattelin että töiden alkaessa arjen kaaos olisi sellaisen avulla paremmin hallittavissa. Melko nopeasti se kuitenkin unohtui pölyyntymään kirjoituspöydän nurkkaan, sillä puhelimen kalenteri on tuntunut näppärämmältä. Lisäksi sen saa jaettua miehen kanssa. Bujon sijaan nostaisinkin esiin taaperon arjen helpottajan, kuvitetun kalenterin. Erilaisia kuvitettuja kalentereita ja päiväjärjestyksiä suositellaan arjen hallintakeinoiksi ja muun muassa puheen ymmärtämisen ja kerronnan tueksi. Uskon kuitenkin, että kuvakalentereista hyötyvät aivan kaikki lapset ja suosittelen kokeilemaan!

Bonskun esimerkkiviikko.


Koska meidän arkemme on varsin monipuolista vaihtuvine hoitajineen ja menoineen, halusin ottaa kalenterin käyttöön selventämään Bonskulle, missä milloinkin mennään. Meitä aikuisiakin hyödyttää se, että asiat kirjoitetaan ylös ja näkyville, joten miksei lapsikin voisi hyötyä siitä? Minä olen tehnyt kalenterin töissä käyttämääni pohjaa hyödyntäen, mutta esimerkiksi Papunetistä saa hyviä ilmaisia materiaaleja ja Kokokidilla on kauniit valmiit magneetit samaan tarkoitukseen. Myös Pikku kakkosen sivuilla on kivoja kuvia lasten "kalentereihin".

Minun kalenterini on vielä vähän vaiheessa, sillä muutamia arjessa tärkeitä kuvia puuttuu ja lisäksi pitäisi saada eri hoitajien kasvokuvat aina joka päivälle. Muuten olen pyrkinyt pitämään päivät melko simppeleinä. Punaisella nuolella merkitään, mikä päivä milloinkin on menossa, mutta se ei tullut kuvaan. Ai niin, ja haluaisin myös tarrakiinnityksen kuviin, sillä sinitarra ei oikein pysy ja pari "puistokerho"-kuvaa on jo hävinnyt. Muuten kalenteri on ollut oikein toimiva. Bonsku tykkää lukea sitä ja on nopeasti oppinut tunnistamaan eri kuvat. 

Millaisia kalenteriratkaisuja sinulla tai koko perheelläsi on?

perjantai 27. lokakuuta 2017

Karkkiarki 16/52: Sairastuvalla

Karkkiarkikuvat ovat jälleen jääneet arjen jalkoihin - tämä on viimeinen kerta kun yritän tehdä yhtään mitään näin pitkää juttusarjaa! Muut aiheet jyräävät väkisin ohi, jos on jotain kiinnostavampaa. No, ehkä hoidan tämän kunnialla loppuun koostamalla loput arkikuvat vaikka muutamaan postaukseen. Nyt ollaan kuitenkin lapsiperhearjen ytimessä, kun meillä on pystyssä kunnon sairastupa. 




Arkikuvassa esillä lähes kaikki viime viikkoina ja päivinä käyttämämme lääkkeet. Näiden lisäksi on hyödynnetty luonnollisia keinoja, kuten valkosipulia korvassa (vähintään lumevaikutuksena), hunajaa (joka todistetusti vaikuttaa yskään) ja lämpimiä juomia. Lisäksi on hyödynnetty suuresit Netflixiä, Yle Areenaa sekä Youtubea sekä taaperon että vanhemman viihdykkeenä. 


Onneksi me olemme selvinneet sairasteluiden osalta suhteellisen helpolla, sillä en edes muista, koska Bonsku olisi ollut viimeksi näin kipeä. Jotain pientä nuhaa ei lasketa. Nyt kuitenkin ollaan jo toisella kierroksella. Me aikuisetkin olemme saaneet osamme ja olemme väitelleet, kumpi on pahempi, kurkkukipu vai yskä. Minusta yskä, mutta ei tämä kurkkukipukaan kivaa ole, kun joka nielaisulla sattuu vietävästi. 

Onneksi tästäkin selvitään ja ehkä, EHKÄ, ehdin tässä sairastellessa kirjoitella vaikka pari postausta varastoon. 

perjantai 20. lokakuuta 2017

Melkein kuin lomalla - lisää vain kuvat!

Olin alkuviikon koulutuksessa Helsingissä. Odotin reissua jo pitkään, sillä olin päättänyt ottaa reissun hotelliyöpymisineen omana pienenä lomamatkana. Koulutuskin oli sen verran mielenkiintoinen, ettei se tuntunut työltä vaan kivalta vaihtelulta. Valitettavasti myös puhelimeni muistikortti otti lomaa ja hävitti kaikki reissulta ottamani kuvat. Koska postaus oli mielessäni jo lähes valmis, päätin silti kirjoittaa sen.

Kuvittele tähän kuva, jossa on näkymä hotellihuoneen ikkunasta kohti Helsingin luonnontieteellistä museota. Kirahvit  vilkuttelevat pparvekkeella. 

Päivää hieman vajosti ärsyttävä yskä, joka oli jäljellä pienestä flunssasta sekä aikainen herätys, sillä en raaskinut lähteä matkaan edellisenä iltana. Onneksi koulutuspäivä ei vienyt mehuja, vaan suuntasin hotellihuoneeseen kirjautumisen jälkeen suoraan syömään ysttävän kanssa. Kävimme Kampin yläkerran Beijing8-ravintolassa, jossa tarjoillaan mm. dumplingsja.  En muista ennen syöneeni ja olivat oikein maukkaita! Siinä jutellessa ystäväni onnistui puhumaan minut ympäri ja lähtemään illemmalla salsatunnille, vaikka ensin vastustelin. Ei sitä aina pääse ex tempore salsaamaan!

Kuvittele tähän kuva herkullisesta annoksesta, jossa on suloisia pieniä dumplingeja (mykyjä?), höyrytettyjä edamamepapuja ja hauskat dippipurkit. 

Ennen salsatuntia ehdimme vähän käydä kaupoissa ja haahuilla Helsingissä. Minä rakastan kulkea päämäärättömästi Helsingin keskustassa ja muistella ihan ensimmäistä opiskeluvuotta, jolloin kävin silloisen poikaystävän (nykyisen miehen) luona Helsingissä. Oi nostalgiaa! Muistelun lisäksi halusin käydä Nudgessa, jossa myydään kaikkea mielenkiintoista ja oikeastaan paljon kaikkea edellisen postauksen pohdintoihin liittyvää eli eettistä ja/tai kotimaista vaatetta ja tavaraa. Kings of indigon mustat pillifarkut oliva jääneet kummittelemaan mieleeni joskus alkuvuonna tehdyllä Helsingin reissulla. Päätin raaskia ostaa housut, joita olin siis jo yli puoli vuotta miettinyt! Mukaan tarttui kokeeksi myös pari muuta mielenkiintoista juttua. Kehuttu eko-dödö (jotai kohtaan olen hieman skeptinen) ja Bee's wrap mehiläisvaha liinan, jollaista olin myös pidempään halunnut kokeilla. 

Sitten salsaan! En ole mitenkään erityisen hyvä tanssimaan, mutta silloin tällöin on ihan hauska ylittää itsensä. Tai no, ei se ehkä omalta osaltani tanssia ollut, mutta mieli virkistyi ja opin uutta. Tunti oli alkeistunti, mutta aika pitkiä sarjoja piti pitää mielessä. Oli myös upea katsoa edistyneiden tanssijoiden vauhtia, kun kuljin toisen tanssisalin ohi. Elämys sekin!

Kuvittele tähän kuva iloisista ihmisistä salsaamassa. Siitä ei kyllä oikeasti ollut yhtään kuvaa, mutta kuvitellaan että oli. 

Salsatunnin jälkeen minulla oli vielä hetki aikaa kierrellä kaupoissa ja käydä kävelyllä. Samalla juttelin puhelimessa miehen ja Bonskun kanssa. Bonsku kertoili hauskasti päivän tapahtumista. Olikin hauska kuulla, miltä hänen äänensä kuulostaa puhelimessa!  Kävin hakemassa vähän iltapalaa ja vetäydyin hotellihuoneeseen katsomaan rauhassa Netflixiä ja sen jälkeen nauttimaan yöunista aivan yksikseni. Onneksi yskäkään ei vaivannut pahasti, kun nukuin hotellin muhkeiden tyynyjen tukemana. 

Kuvittele tähän kuva pehmeästä ja houkuttelevasta hotellivuoteesta. 

Aamulla tietysti parasta oli hotelliaamiainen. Siinä meinasi tulla vähän kiire, joten nappasin kahvin mukaan koulutukseen. Koulutuksen toinen päivä oli yhtä mielenkiintoinen kuin ensimmäinenkin ja sen jaksoi hyvin loppuun asti. Lisää en kyllä olisi kyennyt ottamaan vastaan kerralla, opiskelukestävyys on selvästi alentunut! Olin varannut junaliput vasta parin tunnin päähän koulutuksen loppumisesta, jotta ehtisin vielä hetken fiilistellä Helsinkiä ja käydä parissa putiikissa. 

Kuvittele tähän kuva hieman sateisen suhmuraisesta Kalliosta ja pienistä kivijalkaliikkeistä. 

Olin jo pitkään halunnut käydä kahdessa Kallion vintageliikkeessä: Ansa second handissa ja Mekkomaniassa. Edellisen facebook-sivuja olen ihaillut usein ja jälkimmäisestä taas vinkkasi ystävä muutamia vuosia sitten. Ansasta en löytänyt tällä kertaa mitään houkuttelevaa (ja ehkä asiakaspalvelussa olisi ollut toivomisen varaa). Mekkomaniasta sen sijaan löysin itselleni aivan ihanan kimaltelevan hameen ja 60-luvun villajakun tulevaan juhlakauteen. Ne meinasivat jäädä huomaamatta, mutta onneksi ystävällinen myyjä vinkkasi, että vaatevalikoima jatkui huoneen takaosassa! Vintagelöydöistä jää aina hyvä mieli. Nyt en malta odottaa, että pääsen käyttämään niitä!

Kuvittele tähän kuva värikkäistä vintagevaatteista aseteltuna vasten syvän turkoosia seinää. Alla senkki, jonka päällä on vanhoja koruja. 

Putiikkikierroksen jälkeen siirryin rautatieaseman tienoille ja kävin vielä kahvilla ihan rauhassa. Vaikka reissu oli kiva, niin kyllä oli kiva myös lähteä kotiinkin. On ihana mahdollisuus välillä reissata yksin ja viettää erikoispäiviä, mutta onneksi voin todeta olevani tyytyväinen myös arkipäiviin. Ja Bonskua alkoi olla ikävä!

Kuvittele tähän kuva höyryävästä cappucinosta, jonka pinnalla latte art -sydän on väärin päin vasenkätiselle. 

Milloin sinä olet viimeksi ottanut irtioton arjesta? 

torstai 12. lokakuuta 2017

Mekko hyvin, kaikki hyvin

Äitini motto on joskus leikillisesti ollut "Tukka hyvin, kaikki hyvin". Minä taas olen enemmän ollut tarkka vaatteista, enkä juuri koskaan kulje kotonakaan "rönttävaatteissa", koska minulla on itselläni kivempi olo näteissä vaatteissa. Tukka taas ei ole niin justiinsa. Minun on ollut tarkoitus jo pidempään kirjoittaa postausta työvaatteistani ja tyylistäni. Minulla on meneillään mekkokausi, joten esittelen nyt parhaat mekkoni. Samalla pohdin vähän vaateasioita tyylin ja eettisyyden näkökulmasta.

Marimekon ruutumekon sain 30-vuotislahjaksi ystävältä, mekko on 2nd handia. Vihreä villamekko on vintage-ostos Tallinnasta. 
  
Muistan monta kertaa ajatelleeni, että "no nyt minä löysin oman vaatetyylini, tällaisia vaatteita käytän hamaan tulevaisuuteen". Kunnes taas jonkin ajan päästä huomaan, että vaatteita pitäisi kuitenkin uudistaa, eivätkä vanhat vaatteet enää sovikaan siihen omaan tyyliin. Esimerkiksi vuosia käytin melko paljon minihameita, eivätkä ne tuntuneet ollenkaan liian lyhyiltä. No, jotenkin viime vuosina kuitenkin helmat ovat pidentyneet vähintään maltillisiksi, vaikka edelleen osa hameista minihameen kriteerit ehkä täyttävätkin. Toiseen suuntaankin on tapahtunut muutosta. Erilaiset legginssit eivät vielä jokin aika sitten päätyneet päälleni kuin korkeintaan kesäisin. Nyt taas ne näyttävät oikeastaan aika kivoilta.

Äitini tekee usein nappiostoksia. Grey woolf -merkkinen mekko on Gdanskin tuliainen. Tilasin muutaman muunkin merkin mekon verkkokaupasta, mutta ne eivät olleet niin laadukkaita kuin tämä. 

Lähes väistämättä myös muoti vaikuttaa jonkin verran omaan tyyliin, vähintään alitajuisesti. Väittäisin silti jo kauan sitten löytäneeni oman tyylini, johon sovellan muoti-ilmiöitä. En ole tehnyt rajuja tyylimuutoksia, vaan kaikki muutos on ollut vähittäistä. Tyyliin kuuluvat tietysti värit, hameet, mekot, tietty graafisuus ja leikkisyys. Tykkään vaatteissa melko klassisista, istuvista leikkauksista, mutta välillä on kiva pukea myös jotain erikoisempaa. Vintage-vaatteitakin käytän myös arkena, mutta usein ne ovat tyyliltään melko moderneja. 

Oravaisten verkatehtaan ruskea raitamekko on Pelastusarmeijan kirppikseltä, punainen mekko 60-lukuhenkinen repro-mekko Espanjasta ja mustavalkonen mekko Tommy Hilfigerin 70% alelöytö. 

Suurimpana muutoksena pidän sitä, että olen pyrkinyt ottamaan askeleen eettisemmän vaatekaapin suuntaan. Tämäkin lienee trendi, mutta tärkeä sellainen. Muutama vuosi sitten aloin ostaa enemmän ja enemmän vaatteita käytettynä. Yhtenä sysäyksenä tähän mainittakoon vaateidolini Turun Tilda, jonka tyyliä suorastaan kadehdin varhaisaikuisuudessa. Ensin vaatteiden ostaminen kirpputoreilta ja second hand liikkeistä tuntui vaikealta, mutta vähitellen helpottui ja silmä kehittyi. Tällä hetkellä käyttämistäni vaatteista varmaankin 60-70% on ostettu käytettynä. Melkeinpä käytetyiksi voisi laskea myös ne vaatteet, joita olen itse käyttänyt jo vuosia. Vanhimmat edelleen käytössä olevat vaatteeni ovat yli kymmenen vuoden takaa. 

Nopeasti huomasin kuitenkin myös kirppisosteluiden ongelman. Suurimmassa kirppisinnossani tein melko paljon hutiostoksia "kun ei sen kerran maksa kuin muutaman euron". Tiedostin myös sen ongelman, että shoppailemalla 2nd handia, mahdollistan myös jonkun toisen jatkuvan 1st hand shoppailun. Ja välillä kippasin myös itse hutiostokseni eteenpäin keräyksiin. Valitettavasti ei kovin kestävä ratkaisu sekään.  Piti siis hillitä ostohimoja myös käytettyjen vaatteiden saralla. Edelleen kyllä ostan käytettynä vaatteita, mutta hieman tiukensin suodatinta. Ostan käytettynä surutta myös halpismerkkejä, joiden kauppoja muuten pyrin välttelemään. Ja ihan konkreettisesti välttelen tiettyjä kauppoja, sillä esimerkiksi Zarassa on usein niin ihania, juuri minun tyylisiäni vaatteita, että on vaikea vain ihastella. Toisaalta, kyllä minä saatan hankkia edelleen vaatteita myös uutena "halpisketjuista", jos vaate tuntuu hyvältä ja laadukkaalta. Yksi parhaista kesämekoistani on henkkamaukalta ja se on juuri yksi niistä yli kymmenen vuotta kestäneistä vaatteistani.

Papun pinkki kantomekko, suoraan pyykkikopasta revittynä. Taustalla Henkkamaukan puuvillamekko, joka kerää edelleen yli kymmenen vuoden jälkeen kehuja. 

Tänä vuonna olen ottanut askeleen myös muulla tavoin kestävämmän vaatekaapin suuntaan, sillä minua ovat alkaneet kiinnostaa kotimaiset pienmerkit, kestävän kehityksen huomiovat merkit ja vaatteiden laatu. Vielä en oikein tiedä, mitä nämä askeleet vaatekaapilleni tekevät, mutta ainakin olen miettinyt asioita. Olen päättänyt, että pyrin ostamaan vaatteita entistä harvemmin ja yritän löytää vaihtoehtoisia keinoja tyydyttää "uuden hankkimisen tarve". Toisaalta vielä minusta tuntuu pahalta laittaa paljon yli sata euroa yhteen vaatekappaleeseen. Siinä täytyy olla jotain todella erityistä, jotta uskallan maksaa niin paljon. Jännittää, onko laatu varmasti hyvää ja miten se kuluu käytössä? Toisaalta tiedän, että jos kotimainen yrittäjä haluaa saada jotain itselleenkin, täytyy vaatteen maksaa jonkin verran. Halpavaateketjut ovat vääristäneet käsitystä vaatteiden hinnoista. Onneksi löytyy myös hieman edullisempia vaihtoehtoja, jotka ovat melko eettisiä tai joita löytää käytettynä hieman edullisemmin.  

Minimalistiseen capsule wardrobeen tuskin koskaan pyrin, vaikka ostoksia harventaisinkin. Kaipaan vaihtelua, eivätkä kaikki vaatteeni millään sovi yhteen, enkä haluakaan niiden sopivan. Ehkä löydän jonkinlaisen kultaisen keskitien.

Millaisia tyyliajatuksia sinulla on? 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Älä osta kurpitsaa säkissä osa 5

Hui kauhistus, tajusin, että viime vuonna ei kurpitsarintamalla tapahtunut mitään! Saatoin jonkun myskikurpitsan kiikuttaa kaupasta kotiin, mutta unelmani vuosi vuodelta suuremmasta kurpitsasta jäi unholaan. Tänä vuonna otan vahingon takaisin ja kurpitsasaga jatkuu! 

Tylsä, mutta herkullinen, ihan tavallisen kokoinen myskikurpitsa. 

Kerrataan vielä kurpitsahankintojeni vaiheet tähän mennessä. Vuonna 2012 tilasin Turun yliopiston luomupiirin kautta kokonaisen pallokurpitsan. Odotin ehkä jalkapallon kokoista kurpitsaa, mutta kävikin ilmi, että tilaamani kurpitsa painoi yhdeksän kiloa! Kiikutin sen Turun keskustan halki pyörän tarakalla. Mahtoi olla näky! Seuraavana vuonna olin varustautunut ottamaan vastaan kymmenkiloisen yksilön ja lähdin matkaan autolla. Vastassa odottikin 20 kilon kurpitsa!!! Sen kuljettaminen parkkipaikalta kotiin osoittautuikin vähän haasteelliseksi, mutta onneksi siitä tuli oiva koti  Pikku Myylle ja minulle aimo annos kurpitsasosetta. 

Blogissa arvuuteltiin, miten kurpistojen koko kasvaisi seuraavana vuonna. Aritmeettisesti vai geometrisesti? Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan hupsista keikkaa, sumea logiikka puuttui peliin ja sainkin yhden jättikurpitsan sijaan viisi minikurpitsaa. Voi pettymys! Onneksi seuraavana vuonna Bonskua lykäsi ja hän sai kurkkumopo Pötsin. Kurpitsat kuuluvat kurkkukasvien sukuun, joten aika lähellä oltiin jo. 

Tänä vuonna turvauduin kurpitsa hankinnoissani Turun kauppatoriin, eikä se pettänyt minua tälläkään kertaa. Oi ihana kauppatori, sieltä saa mitä vain! Kuten vaikka...

Tarina ei kerro, miten kurpitsa kuljetettiin parkkipaikalle. 

Vihdoin saan kurpitsavankkurit! Nyt vaan kovertamaan, suunnittelen tekeväni penkkien ylijäämämateriaalista kurpitsakeittoa. Mutta pitääköhän meidän hankkia parkkilupa kurpitsalle? Entä mitä seuraavana vuonna? Joko saamme kurpistakesämökin järven rannalla?

Joo, joo, ihan oikeasti se oli meidän oikean Kuplan kokoinen!

Mitä arvelet, että kurpitsaostoksilla sattuu ensi vuonna? 

lauantai 30. syyskuuta 2017

Neljännesvuosikatsaus eli Bonbon 2v3kk

Harvennan jälleen hieman Bonskun kuulumispostausten tahtia nyt kolmannella ikävuodella. Neljännesvuosittainen katsaus tuntuu kuitenkin olevan paikallaan. Edellisen kerran kerroin Bonskun kuulumisia tarkemmin tasan kaksivuotiaana. Jotenkin taas tuntuu, että siitä on niin vähän aikaa, ettei mitään muutosta voi olla tapahtunut. Mutta kyllä vaan tuota postausta lukiessa huomaa, miten kehitys kulkee koko ajan eteenpäin. 

Unelma-ammatti, ainakin yksi niistä, on jo tiedossa. Palomiehillä oli myös "happonaamareita". 

Bonsku on itsenäistynyt hurjasti viimeisen kolmen kuukauden aikana. Ainakin siinä mielessä, että hän on jo monta kertaa ollut puistokerhossa ihan itsekseen, leikkinyt kavereiden kanssa ja jäänyt itkuitta leikkimään, kun äiti tai isä ovat lähteneet asioilleen. Mitä ihmettä?!?! Aika ihanaahan se on kyllä, että hän on viihtynyt kerhossa niin hyvin ja on ilmeisesti saanut oikein kavereitakin. Hän on leikkinyt siellä myös isompien seurassa ja välillä kuulemma ollut oikein leikinjohtajan elkeitäkin. Välillä hän viihtyy myös itsekseen ja saattaa kuulemma keskittyä pitkäksi toviksi vaikka kokkailemaan leikkiastioilla. Puistotädit ovat tulleet tutuiksi ja lähtiessään hän vilkuttaa iloiset heipat. "Nähnään pian!" 

Palomieskypälä oli ihan sairaan siisti juttu. 

Jos muutama kuukausi sitten vanhempia käskytettiin leikkimään ja rakentamaan Bonskun ollessa työnjohtaja, nyt hän on alkanut leikkiä pitkiä pätkiä myös itsekseen ja rakentaa leikkiä minusta melko pitkäjänteisesti ikäisekseen. Suosikkileikkejä ovat paloasema- ja junarataleikit, legot sekä ukkeleiden laittaminen autoihin. Välillä myös kokkausleikit ovat edelleen suosiossa ja tiskaaminen se vasta jotain on. Leikkiminen on niin kivaa, ettei sitä malttaisi lopettaa sellaisten turhien asioiden vuoksi kuin syöminen, nukkuminen, potalla käyminen tai vaipan vaihto. "Minä EI tule syömään. Minä leikin nyt", ilmoitetaan ponnekkaasti ennen jokaista ateriaa. Päiväunille hän simahtaa yleensä kohtuullisen helposti, mutta illalla taas leikit vetävät puoleensa. Leikkimisinto ja oma tahto ovat vaatineet vanhemmilta pinnan venyttämistä näissä tilanteissa. Muutenkin uhmaa on ilmassa, mikä lienee normaalia. 

Puistokerhossa käy muuan työmies. 

Juttua Bonskulla on riittänyt jo pitkään ja edelleen koko ajan enemmän. Hän osaa hienosti kertoa menneestä ja muistaa asioita hämmästyttävän kauan. Hän muisti tällä viikolla muun muassa kokanneensa äidin työpaikalla leikkikeittiössä, jossa hän on käynyt viimeksi pari kuukautta sitten! Kyselykausi on painottunut "Missä?"-kysymyksiin. "Missä loulupukki on?" "Missä mumipappa on?" "Missä mummuvaali on?" (huomatkaa isovanhempien nimitykset yhdistyneenä toisiinsa) "Missä luolonleikkuli on?" "Missä lehtipuhallin on?" Ja kun kysymystä on toistettu kymmenen kertaa ja siihen on joka kerta vastattu, voi vielä kerran kysyä silmät ymmyrkäisinä, kuin ei olisi vastausta kuullutkaan, että "Missä?" 

Bonbon osaa korjata rattaiden renkaan melkein itsenäisesti. 

Musiikki on selvästi Bonskun juttu myös. Muskarissa hän on alkanut viihtyä oikein hyvin. Viime syksynä hän istui varovaisena sylissä, keväälläkin vielä aika pitkälti, mutta nyt hän soittaa ja tanssii reippaasti mukana ja välillä jopa laulaa! Kotona hän laulaa sitäkin enemmän. Hänen bravuureitaan ovat mm. seuraavat:


"Jänis istui maassa, tuttulin. Tuttulin. Mikäs on jänönen, ... hyppele ... hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois. Hei!"


"Tuiki, tuiki tähtönen, iltaisin kasselen. Korkeella loistat vaan. Kassot alas maailmaan. Tuiki, tuiki tähöen, iltaisin kasselen. Hei!"

"Hiiri mittaa mailmaa männyn neulasella, hiiri mittaa maailmaa männyn neulasella. Heinänkorrella punnitsee. ... miettii mittailee ... käyttää, isolta maailma näyttää! Hei!" 

Homma hoidossa!

Jälleen on tullut todettua, että kyllä se parhaillaan kuluva ikäkausi tuntuu parhaalta ja hauskimmalta. On tuo pikkutyyppi niin mukavaa seuraa ja seurattavaa! Tietenkin on myös haasteita, mutta päällisinpuolin menee oikein mukavasti. Ja se nyt ollaan huomattu, että Bonsku on tietysti nero ja lahjakkuus kaikilla elämän osa-alueilla: mestarikokki, taiteellisesti lahjakas, musikaalinen, motorisesti huipputasoa, laskee kolmannen asteen yhtälöitä päässään ja hänen esikoisteoksensa on pian Finlandia-ehdokkaana. Eli hän on aivan kuten kaikki tämän ikäiset äidin ja iskän kullanmussukat. 






maanantai 25. syyskuuta 2017

Tuttifrutti Banaanivaahtokarkki

"Vihdoin se on (melkein) va"

Pientä hienosäätöä, sitten se on valmis! Paitsi että korjailuvaihe on se kaikkein tylsin.

Näin aloitin perjantaina kirjoittamaan postausta, joka sitten jäikin syystä tai toisesta kesken. Välillä on vaikea löytää arjesta sellaista yhtenäistä hetkeä, jolloin jaksaisi tai saisi kirjoittaa rauhassa. Mutta toisaalta olen myös melko hyvin tottunut tekemään asioita pätkissä. Osoituksena siitä on tämän postauksen varsinainen aihe, Tuttifrutti-loimeni ensimmäinen liina, jonka sain kudottua tällä viikolla! 

Tässä kuvassa eri värit näkyvät aika hyvin. 

Ja kyllä se on jokaisen kymmenen senttiä kerrallaan kudotun pätkän arvoinen! Loimen värit tulevat kuniisti esiin ja toisaalta valkoinen kude tasoittaa voimakkaita värien vaihteluita. On ihana nähdä kaikki loimen värit, kun kutoessa niistä on nähnyt vain pienen pätkän verran kerrallaan. Paljon liinassa on pinkkiä ja vihreää, mutta myös ilahduttavan paljon mystistä turkoosia, jota itse väriaineissa ei ollut mukana. Keltaista on melko vähän, mutta kyllä niitäkin kohtia on näkyvissä. Kude on värjäämätöntä, banaanikuidusta tehtyä lankaa ja siitä juontuu myös nimi. Lisäksi värit ovat vaahtokarkkimaisen pehmeät, joten miksikäs muuksi liinan ristisi. Bonskun kanssa kutsumme sitä tuttavallisesti Banskuliinaksi. 

Hapsut ovat kuin pieniä karkkitankoja! Niitä oli ihana tehdä, niin rentouttavaa. 

Liina on melko pitkä ja olen tyytyväinen, että jaksoin kutoa sen loppuun saakka. Ensin minulta loppui kude kesken ja jouduin tilaamaan lisää banaanilankaa. Sitten juuri kun pääsin jatkamaan työtä, tein huolimattomuusvirheen pingottimen kanssa ja räks - YHDEKSÄN loimilankaa katkesi aivan työn reunasta. Meinasin heittää pyyhkeen kehään ja lopettaa työn siihen,  mutta onneksi jaksoin korjata langat. Korjauskohta jäi melko siistiksi ja onneksi tein liinan ihan vain omaan käyttööni. Muutamia muitakin huolimattomuusvirheitä liinassa on näkyvissä, kun tarkasti katsoo, mutta onneksi aika harva katsoo.

Yllättävän vähän huomaa korjauslankoja. Katkenneet langat pitää vielä pujotella loimeen. 

Kanto-ominaisuuksiltaan liina on aivan mahtava! Se on melko ohut, mistä tykkään, mutta banaanikude tekee siitä myös tietyllä tavalla painavan. Se on letkeä ja helppo sitoa, mutta nyppyinen banaanilanka antaa liinalle tahkeutta niin, ettei se kovin helposti valu sidonnasta. Se on kuohkea ja siksi hellä hartioille - se ei pureudu hartioihin taaperonkaan kanssa. Pituus on minulla riittävä muumio-sidontaan, jossa liina toimiikin loistavasti. Pienellä vauvallakin liina toimisi varmasti hyvin kietaisuristissä.

Yksityiskohta kudonnasta. 

Halusin liinaan hapsut, jotka tuntuvat nyt olevan kovasti muotia käsinkudotuissa kantoliinoissa. Juuri tähän liinaan hapsut sopivat minusta ihanasti, sillä loimen värit tulevat kirkkaasti esiin ja satumaisen väriseen liinaan hapsut sopivat myös tyylillisesti. Ulkoisesti liina on minun makuuni melko täydellinen. Värit ovat sopivan kirkkaat ja sopivan pehmeät, kuvio ei ole liian "esittävä", mutta kuitenkin erilainen kuin klassiset kalanruodot ja muut. 


Liina paketissa. Käyttökuvia löytyykin jo instasta, mutta blogiin en tähän hätään saanut ketään kuvaamaan. 

Tuttifrutti-loimea on vielä jäljellä ja tällä hetkellä niisin sitä uudestaan, sillä haluan toiseen liinaan eri kuvion. Siitä tulee myös aivan eri värinen kuin Banskuvaahtiksesta. Toivottavasti pääsen taas pian kutomaan!