maanantai 24. huhtikuuta 2017

Huijausherkkuja

Löysinpä tällä viikolla kaksi vallan mainiota herkkureseptiä, jotka eivät ole sitä, miltä näyttävät. Reseptit huijaavat niin makunystyröitä  kuin silmääkin, mutta positiivisessa mielessä. Arvaatkos ilman reseptiä, mitä seuraavien kuvien herkut ovat? Entä arvaatko, mitä ne pitävät sisällään?

Appiukon n:nnen synttärin kakut.

Ensimmäiseen reseptiin, suklaafudgeen, törmäsin sattumalta, kun joku suositteli kaapista löytyvien taateleiden kokeilemista Elämänmakua-blogin suklaafudgeen. Koko blogin Karkkipäivä-osio kuulosti heti liian hyvältä ollakseen totta: valtava arkisto luonnollisesti makeutettuja ja myös muuten ton-ton-ton-herkkuja (vlijaton, munaton, maidoton jne.). Fudge kuulosti myös yksinkertaiselta tehdä ja sitä se olikin. Siihen tuli vain taateleita, kookosöljyä, hieman kookosmaitoa, kaakaojauhetta ja mausteeksi vaniljaa. 

Pari palaa suklaafudgea on juuri sopivasti. 

Linkin blogissa on hyvät ohjeet, mutta tässä tiivistettynä: anna taateleiden pehmetä hetki kuumassa vedessä. Sulata myös kookosöljy. Aja taatelit pehmeäksi jollain laitteella (minä käytin sekä sauvasekoitinta että tehosekoitinta, monitoimikone olisi varmaankin paras). Lisää muut aineet joukkoon ja mössää tasaiseksi. Laita leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa pari tuntia. Leikkaa paloiksi ja nauti! Fudge oli ihan todella hyvää ja olisin voinut napsia kaikki samantien. Mutta vaikka ne ovatkin luonnollisesti makeutettuja, ovat taatelit makeuden suhteen aika kovaa tavaraa, eikä niitäkään voi mielinmäärin syödä. Ovat ne kuitenkin terveellisempiä kuin perusfudge.

Mutakakun sivuprofiili. 

Toinen resepti jäi mieleeni jo vähän aikaa sitten, kun joku suositteli jännää suklaakakun reseptiä. Tein suklaakakun appiukon synttärikahveille. Tällä kertaa en tehnyt sitä virhettä, että olisin paljastanut salaisen aineosan etukäteen, kuten kikhernemarengeista, johon osa vieraista suhtautui sen jälkeen varauksella. Vasta kun ensimmäiset palat oli syöty, paljastin, että kakussa on jauhojen sijaan käytetty mustapapuja! Mustapapusuklaakakkujen reseptejä löytyy itseasiassa useita, mutta minä käytin Chocolate covered Katien suklaabrowniereseptiä. Koska browniet saavt ollakin litteitä, jäi kakku omaan makuuni vähän turhan litteäksi. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen jotain kuohkeampaa reseptiä. Hyvää kakku silti oli, pehmeää eikä ollenkaan papuisaa. Kermavaahto nosti kakun uudelle tasolle, eikä litteyskään haitannut. Mainio ton-ton-ton-kakku tämäkin! Paitsi ei täysin sokeriton, sillä tummassa suklaassa oli sokeria ja kakussa vaahterasiirappia. 

Mustapapusuklaakakku

  • 250 g mustapapuja (huuhdottuna, ilman lientä)
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 40 g kaurahiutaleita
  • ripaus suolaa
  • ½ cup (80 g) vaahrerasiirallia
  • 1/4 cup (40 g) kookos- tai rypsiöljyä
  • vaniljajauhetta
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 115-140g tummaa suklaata rouhittuna


Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita ainekset keskenään suklaata lukuunottamatta monitoimikoneessa tai jollain muulla laitteella (minä käytin sauvasekoitinta kohtalaisella menestyksellä, en saanut taikinasta ihan niin tasaista kuin olisin halunnut). Sekoita joukkoon suklaahiput. 

Voitele pieni vuoka (minä käytin pientä irtopohjauvokaa). Paista uunissa n. 15 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ainakin 10 minuuttia ennen leikkaamista. Jos kakku jää löysäksi, se kiinteytyy jääkaapissa. Minun kakkuni jähmettyi liikaakin, joten kannattaa ottaa se huoneenlämpöön ennen tarjoilua tai käyttää hetki mikrossa, kuten minä. Koristele haluamallasi tavalla. 


Näillä eväillä kohti terveellistä vappua? No, katsotaan, mutta ainakaan nämä herkut eivät häviä yhtään "tavallisille" herkuille.

Miltä kuulostaa? Laittaisitko papua kakkuun? Onko sinulla vinkkejä muihin "terveysherkkuihin"? 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen perinnetilpehöörit ja pääsiäiskatsaus

Huovutetut "väriviiriäisen" (coturnix colorix) munat ovat suosikkikoristeeni. 
 Pääsiäistä vietimme tällä kertaa osin vanhoin ja osin uusin perintein. Ennen teimme usein sukulaisreissun Itä-Suomeen pääsiäisenä ja päätimme reissun Länsi-Suomessa vanhempieni luona pääsiäispöydässä. Viime vuonna rikoimme kaikki perinteet ja vietimme pääsiäistä Ylläksellä. Tänä vuonna olimme pääsiäisen alun ensimmäistä kertaa ihan kotosalla, mutta sunnuntaina menimme taas perinteisesti vanhempieni luo pääsiäisaterialle. Miehen veljen perhe piipahti meillä lauantaina, joten muitakin sukulaisia tuli nähtyä, vaikka emme aikaisempien vuosien kaltaista pääsiäistourneeta tehneetkään. 

"Ankka!", sanoi Bonsku innoissaan, kun tipuja bongasi.
 Nyt kaikista perinteistä tulee vähitellen entistä tärkeämpiä, kun Bonsku kasvaa. On hauska opettaa hänelle eri juhlapyhien perinteitä, sekä niitä syvällisiä että vähän kevempiäkin. Pääsiäiskoristeet olivat Bonskusta hauskoja ja hän ihmetteli niitä kovasti. Kaikkiin hän ei tosin tainnut edes kiinnittää huomiota. Suklaamuna etsittäessä hän pääsi heti juonesta kiinni ja etsi ja uudelleen etsi munia pitkään. 

Hihii, 60-luvun kynttelikkö sopii hauskasti puisiin pääsiäismuniin. Kynttilöitä ei tule poltettua, joten ne voi hyvin korvata munilla. 

Ihanan pääsiäisvalosarjan saimme tuliaisina miehen veljen perheeltä, kun he kävivät lankalauantaina visiitillä. 

 Koristeet ovat melkein aina niitä samoja vanhoja, joita minulla on ollut lapsuudesta asti. Joitain uusia on kertynyt viime vuosina. Tästä syystä yritän olla luova koristeiden kanssa ja keksiä aina uusia hassunhauskoja keinoja hyödyntää samoja koristeita. Välillä tosin sama idea tulee keksittyä uudestaan ja vasta myöhemmin vaikkapa blogikuvista voi huomata, että hei, noinhan ne olivat viime vuonnakin. Onneksi sen ei ole niin väliä. 

Miten kaunis onkaan yksinkertainen tulpaanikimppu muutamalla vihreällä oksalla höystettynä! Tämäkin on vieraiden tuoma. 

Rairuohoa olen kasvattanut harvoin, sillä en koskaan muista laittaa sitä ajoissa. Myös pitkät pääsiäisreissut ovat hankaloittaneet rairuohoperinnettä. Muut pääsiäiskukat ovat kuitenkin ihan riittävä tuulahdus keväästä. Ja toivottu tuulahdus olikin, kun ulkona kevät sään peittikin lumiharso. 

Olenkohan täyttänyt Kivi-tuikut pääsiäismunilla jo joskus ennenkin? Söpö idea kannattaa kierrättää! 

Värikkäät pääsiäiskoristeet uppoavat kotiin helposti, mutta en viitsi silti pitää niitä kovin kauaa esillä. Koristeet ovat saaneet olla rauhassa, mutta ehkä jossain vaiheessa ne saattaisivat päätyä leikkeihin. Nooo, kovin arvokkaita ne eivät ole, joten ehkä sillä ei olisi niin väliäkään. Olisi kuitenkin hauskaa, etteivät koristeet häviäisi, vaan samat koristeet voisivat olla osana Bonskun muistoja. 


Bonsku sai pupun miehen kummitädiltä. Tuplakuplan keskellä on mukava istuskella. 
Millaisia koristeita sinulla oli tänä vuonna? Entä miten vitit pääsiäistä muuten?

torstai 13. huhtikuuta 2017

Karkkiarki 9/52: Joka ilta kun lamppu sammuu... ja blogipalkinto!

Illan hiljaisiin tunteihin on ladattu paljon odotuksia. Ennen Bonbonin nukuttamista sitä suunnittelee, mitä kaikkea sitä vielä ehtii tehdä ennen kuin itse menee nukkumaan. Vähän siivota, valmistella seuraavan päivän, kirjoittaa postauksen, katsoa telkkaria miehen kanssa ja venytellä. Todellisuudessa väsähdän usein nukutusprosessissa sen verran, että jaksan noista kaikista vain murto-osan. Yleensä sentään jaksan tehdä kymmenen minuutin pikasiivouksen ja venytellä edes vähän. 

Sinne simahti, ei vahingossakaan pinnasängyn puolelle. 
Postauksia kirjoittelen usein sellaisina iltoina, jolloin mies ei ole kotona. Löhöän sohvalla ja kirjoittelen blogia läppäri sylissä. Isältäni turhaksi jäänyt Chrome book on pelastanut blogin, sillä kevyen läppärin saa näppärästi syliin. En todellakaan viitsisi kirjoitella blogia pöytäkoneen ääressä (joka sekin tosin on läppäri, mutta miljoonassa piuhassa kiinni).

Sattui sopvasti, että Varpuslintu haastoi minut Liebsterblog-awardseissa ja kysymyksiin vastailu sopii hyvin tähän ei-niin-luovaan väsähtäneeseen olotilaan. Tässäpä siis vastaukseni Varpuslinnun esittämiin kysymyksiin:

1. Miten aloitit bloggaamisen?

Olin seuraillut joitain blogeja jo jonkin aikaa ja hyvä ystäväni piti ruokablogia. Kun muutimme uuteen kotiin (kohta kuusi vuotta sitten!), alkoi mielessäni pyöriä ajatus sisustusaiheisesta blogista, jonka sitten vihodoin puolisen vuotta myöhemmin rohkaistuin perustamaan. 

2. Miksi pidät blogia?

Blogin pitäminen on hauska harrastus. Minusta on kiva jakaa ideoita, ajatuksia ja kuvata kauniita asioita. 

3. Kenelle kirjoitat blogipostauksesi?

Sekä itselleni että lukijoille. Itselleni blogi toimii eräänlaisena päiväkirjana, jolloin kivoihin juttuihin voi palata ja ne jäävät paremmin mieleen. Toisaalta haluan kyllä miettiä myös, mitkä jutut kiinnostavat lukijoita. Jos en miettisi lainkaan lukijoita, saattaisi blogini olla välillä vaikka täynnä pelkkiä kantoliinajuttuja, mikä tuskin kiinnostaisi kovin montaa. 

4. Miten postauksesi syntyvät?

Yleensä kirjoitan jutut yhdeltä istumalta ja melko nopeasti. En juuri oikolue, mikä varmaan näkyy oikeinkirjoituksessa. Vaikka itse kirjoitustyö sujuu nopsaan, saatan hautoa postausaihetta päässäni pitkäänkin ja miettiä muotoiluja ja kuvia etukäteen. 

5. Mikä on parasta bloggaamisessa?

Monikin asia, mutta varmaan se, että jakamalla hauskat jutut, tuntuu että ilo vielä moninkertaistuu. Itsekin keskittyy elämän hauskoihin juttuihin enemmän ja lisäksi voi vielä ilahduttaa muitakin. 

6. Entä pahinta?

No varmaan se, että kaikki hauskatkin asiat vaativat välillä työtä. Jos en säännöllisesti ottaisi itseäni niskasta kiinni, ei postauksia syntyisi. Jos postauksia ei synny, koko homma lopahtaa. Toistaiseksi blogista on kuitenkin ollut enemmän iloa kuin vaivaa. 

7. Miten haluaisit kehittää blogiasi jatkossa?

Ehkä lastenkulttuuri voisi olla uusi suuntaus blogissa! Siihen suuntaan olen ehkä vähän mennytkin. Mitään oleellista en ehkä kuitenkaan muuttaisi blogissa. 

8. MInkälaisia blogeja luet itse mieluitena?

Luen mieluiten pieniä ja keskisuuria elämänmakuisia blogeja. Kovin kaupalliset blogit eivät ole niin kiinnostavia. Mielläni seuraan myös blogeja, joiden kanssa kommentointi on vastavuoroista, vaikka blogin aihe olisikin aivan erilainen kuin omassani. On hauskaa, että blogien kautta "tutustuu" uusiin, erilaisiin tyyppeihin. 

9. Jos blogistasi tulisi tosi suosittu, pärjäisitkö hyvin julkisuuden kanssa?

Tjaah, ei ole pelkoa! Uskoisin pärjääväni julkisuuden kanssa hyvin, vaikka voisihan se aluksi olla vähän kiusallista. 

10. Minä biisin valitsisit blogin tunnusmusiikiksi, jos sellainen pitäsi valita?

Muistaako kukaan tällaista laulua, sopisi kuin nenä päähän: 

"Minä tahdon asua piparkakkutalossa, marmelaadi valossa, herkku valossa/ 
Matto peittää lattiaa, mattokin on lakritsaa, mahan täyden makeaa talossani saa"


Huh, olikin monta kysymystä. En taida haastaa ketään koska ...zzzzz


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Karkkisvärinen blogimatto ja muita Ikea löytöjä

Värikkäät tyynyt saivat seurakseen värikkään maton. Olisiko tästä uudeksi blogimatoksi?

Ah, pitkästä aikaa kotimme sai kunnon piristysruiskeen ja vähän uutta potkua sisustukseen. Tai uusinhan minä vastikään tyynyt, mutta muuten kodissa on ollut aika saman näköistä pitkään. Viime viikonloppuna suuntasimme äitini kanssa Ikeaan tarkoituksena ostaa lähinnä johtolaatikko työpöydän pursuavaa johtovalikoimaa taltuttamaan. Vaan kuinkas kävikään, mukaan tarttui jotain ihan muuta (johtolaatikon lisäksi). Varmaan huomasitte jo mitä!


Hetken huone on siisti. Kevätaurinko on kaunis sisustuselementti.  Pojatkin sopivat kivasti väreihin. 

Bongasin Halved-maton jo kaukaa, sillä eihän näin upeaa mattoa voi olla huomaamatta. Sen värit vetivät minua puoleensa kuin magneetti. Sitä piti päästä hypistelemään ja ihanahan se oli, ei voi mitään. Etsimme mattoa osastolta, mutta niitä ei näkynyt missään. Pian myyjä tarkistikin tilanteen, että tämä yksilö oli viimeinen kappale ja Ruotsin päässä oli jotain toimitusvaikeuksia. Onneksi saimme mahdollisuuden ostaa mallikappaleen! Äiti siinä sitten vielä kyseli alennusta, kun mallikappaleeseen oli tullut vähän jälkiä ja liestymää isoista klipseistä, joilla se roikkui esillä. Minä siinä häpesin silmät päästäni, mutta kannatti hävetä, sillä saimme muutenkin edullisen maton superedullisesti, kun löytöpisteen myyjä lätkäisi alehinnan mattoon arvioituaan tuotteen kunnon. Jee!


Ja vielä yhdestä suunnasta. Vasara jäi lattialle, kun Bonsku auttoi pappaa kokoamaan tuolin. 

Olohuoneessa oli aikaisemmin kaksi pientä mattoa ja tämä yksi iso matto kokoaa huoneen paremmin kokonaisuudeksi. Vaikka väriä on paljon, ei matto tee huoneesta levotonta vaan pikemminkin päinvastoin. Se nostaa muutkin värikkäät yksityiskohdat sopivasti esille ja tekee lattiapinnasta yhtenäisemmän. Villainen matto on mukavan pehmeä ja lämmin jalkojen alla, eikä liu'u, kun alle laittoi liukuestemattoa. Matto oli kyllä aivan nappiostos!

Matto sopii myös unelmien kantoliinaani, jonka sain vastikään omakseni. Suomalaisen Chunky slingsin uniikki kisatyö "Vallu" on ihana!

Vähän muutakin vielä löytyi Ikea-reissulta. Olen kyllä tullut aika taitavaksi kieltäytyjäksi Ikeassa, enkä osta jokaista "hei tämäkin voisi olla tosi hyvä ja tarpeellinen"-tuotetta. Matto oli ainoa oikea heräteostos, muut olivat sellaisia joita olin miettinyt jo joskus aiemmin, mutta nyt ne tuli hankittua siinä samalla. Ostimme muun muassa Bonskulle oman taaperotuolin ruokapöytään. Syöttötuoli alkaa olla jo vähän hankala, kun Bonbon vääntää siinä jalat solmuun ja ulos vääristä kohdista. Tavallinen tuoli taas on liian matala, joten ratkaisu oli Ikean suloinen hieman korkeampi pinnatuoli. Se sopi hienosti tavallisten pinnatuolien kaveriksi. 

Valitsimme punaisen ja mustan tuolin välillä pitkään, mutta päädyimme mustaan, jotta tuolien sekamelska ei käy liian levottomaksi. 

Sain vihdoin myös uuden suihkuverhon. Vanha suihkuverhomme oli oikeastaan väliaikaisratkaisu, jonka tilalle ei vain ollut löytynyt parempaa. Nyt näin kaunin vesivärimäisillä palloilla koristellut suihkuverhon, joka sopii mainiosti sinisiin kaakeleihin, mutta joka miellyttää silmää myös muuten. Vanha valkoinen muoviverho alkoi olla myös aika huonossa kunnossa, joten oli jo aikakin löytää uusi. Meidän suihkuverhotankomme on normaalia korkeammalla, joten verhoja piti ostaa kaksi, joista toisesta ommeltiin jatkokappale. Onneksi ei silti tullut kalliiksi. Verho on toiminut hyvin ja koska se on konepestävä, se on helpompi pitää puhtaanakin kuin edellinen muoviverho. 


Minusta tuollaiset vesivärikuviot kankaissa ovat aivan ihania. Olen iloinen, että sopiva suihkuverho viimein löytyi. Johan sitä valkoista ehdittiin katsella kohta kuusi vuotta!

No tietysti se johtolaatikko, jonka vuoksi Ikeaan lähdettiin, jäi kokonaan kuvaamatta. Mutta ostimme myös sen ja saimme ainakin vähän taltutettua ja piilotettua johtokaaosta kirjoituspöydällä. Eikä niitä johtoja nyt niin huomaakaan, kun on näin hieno matto!  

Miten sinulle käy Ikeassa? Pursuavatko siniset kassi kassoilla yli äyräiden vai pystytkö vastustamaan houkutuksia? Vai vältätkö koko paikkaa?


torstai 6. huhtikuuta 2017

Karkkiarki 8/51: Socca irti!

Hitsi, pari muuta blogia ehti jo viedä keksimäni nerokkaan otsikon. En anna sen nyt liikaa häiritä, vaan iloitsen mahtavasta arkiruokalöydöstäni, soccasta. Oikeastaan voisin hehkuttaa myös kikhernejauhoja ja burmalaista tofua, joiden välityksellä löysin soccan ihan sattumalta. Nopeaa, helppoa ja herkullista. Socca on siis italialainen kikhernejauhoista ja vedestä tehty leipä, joka paistetaan pannulla tai uunissa. Näköjään rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja leivästä käytetään myös useita muita nimiä, mm. farinata

Tästä ruoasta on ehkä vähän vaikea saada kaunista, mutta persilja pelastaa! 

En tiedä, minkä kanssa soccaa oikeasti syödään, mutta minä tarjosin sitä fuusiokeittiömäisesti shakshukan kanssa, kun meillä muuten ollut koko perheelle sopivaa leipää. Toimi oikein loistavasti ja koko ateria oli sellainen semi-nopea arkiruoka. Tein soccan pikaversiona ja riitti, että taikina vetäytyi muutaman minuutin, vaikka oikeasti kai pitäisi antaa taikinan seistä pidempään. Paistoin soccan paistinpannulla, sillä se on nopeampaa ja energiatehokkaampaa kuin uunin lämmittäminen pikaleivän vuoksi. Leipänen paistui helposti, eikä tarttunut ja rakenne oli ihanan rapea pinnalta, eikä se hajonnut kääntäessä. Sitä oli oikein ilo kokata!

Resepti on yksinkertainen:

  • 2 dl vettä
  • 2 dl kikhernejauhoja
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • (juustokuminaa)
  • loraus oliiviöljyä sekaan ja paistamiseen


1. Sekoita ainekset keskenään. Anna vetäyä pitkään tai lyhyesti viileässä. 

2. Kuumenna öljy pannulla ja kaada puolet taikinasta pannulle. Käännä, kun lettu alkaa kiintetyä ja paista kullanruskeaksi. Tee toinen samanmoinen.

P.S. Kannattaa tutustua myös tuohon burmalaiseen tofuun. On superhyvää, eikä oikein lainkaan tofumaista paitsi ulkoisesti


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kulttuuritaapero suosittelee: Lasten viikonloppu WAMissa ja Biologisessa


Kulttuuritaapero ottaa tuntumaa museoon. Suuri patsas oli vähän "Hui!"

Huomasin sattumalta mainoksen Wäinö Aaltosen museossa järjestettävästä lasten viikonlopusta. Hämärästi muistin kuulleeni näistä tapahtumista joskus ennenkin ja se kuulosti hauskalta. Päätimme heti lauantai-aamupäivänä suunnata Bonskun kanssa museoon. Kaapon museojaksojen ja edellisten hyvien museokokemusten ansiosta, Bonskua ei kauaa tarvitse houkutella museoon!

"Vauva. Äijä. Halaa, Maija. Kukkii"

Wäinö Aaltosen museossa eli WAMissa oli esillä Wäinön omaa tuotantoa: patsaita, veistoksia ja myös tauluja, mitaleja ja kirjeitä. Ensi vilkaisulta näyttely ei ehkä vaikuta lapsen silmiin niin kiinnostavalta, mutta ei pidä aliarvioida lapsia. Bonsku löysi näyttelystä vaikka mitä kiinnostavaa! Valtavat Toivo Kuulan päät, kubistiset Aleksis Kivet sekä erityisesti lapsihahmot saivat Bonskun silmät hämmästyksestä entistäkin suuremmiksi. Vaikuttavin teos taisi olla lasta ja äitiä esittävä teos. Bonsku kuvasi teoksen tyhjentävästi: "Vauva. Äijä (=äiti). Halaa. Maija (= maitoo). Kukkii."

Museossa olisi ollut myös opastuskierroksia tunnin välein, mutta me jätimme sen vielä tällä kertaa väliin, sillä aikataulut eivät osuneet sopivasti, eikä Bonsku oikein vielä jaksanut kiinnostua opastuksesta, vaikka lapset olikin huomioitu. Hiukan jaksoi kiinnostaa "nuoren Wäinö Aaltosen" seuraaminen.

Bonsku hallitsi heti vaativan tekniikan salat. 

Parasta taisi kuitenkin olla työpaja, jossa sai askarrella kultaisen omakuvan ja osallistua yhteisteokseen piirtämällä tikun päässä olevalla liidulla paperille. Liidun kanssa oli hauska heilua, vaikka mitään esittävää ei Bonsku tainnutkaan pyrkiä kuvaamaan. Omakuvaa tehtäessä Bonsku asetteli hartaasti kultapaperinpaloja kartongille ja välillä vähän muunkin värisiä. Hän sai myös kultaiselle paperille tulostetun omakuva, joka liitettiin teokseen mukaan. Kun Bonsku oli valmis, hän sanoi päättäväisesti "Noin!" ja sitten jatkettiin matkaa. Välillä taidepajassa oli hieman tungosta, mutta kaikille riitti tilaa. Eri-ikäiset taiteilijat oli huomioitu hyvin ja varmasti monen ikäiset saivat työpajasta ilon irti. 


Teos luonnosteluvaiheessa. 

No, oikeastaan parasta ei kuitenkaan tainnut olla työpaja vaan ehkä lettu mansikkahillolla ja kermavaahdolla, joka nautittiin näyttelyn jälkeen Café Wäinössä. Tai sitten akvaario, jota Bonsku olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Eipä kun sittenkin atriumpihan suihkulähde, jota piti tutkailla jokaisesta kuvakulmasta useaan otteeseen. Ehkä Bonsku olisi halunnut ikuistaa sen taideteokseen?

"Kala, kala! Kaapo!" Kyllä, Kaapossakin on yhdessä jaksossa akvaario. 

Minusta museorakennus on hurjan kaunis, oikea aikakautensa helmi. Museo oli mukava paikka taaperolle. Sopivasti väljyyttä ja ainakin näin lasten viikonloppuna museon väki katsoi suopeasti pientä säntäilyäkin (kun teokset eivät olleet vaarassa). Rattaiden kanssa museo oli hieman hankala paikka, kun olimme seuraavana päivänä uudestaan kavereiden mukana museossa (kiitos museokortin voi museoon mennä vaikka kahdesti peräkkäin!). Porrashissi vie vain osalle tasanteista. 


Bonsku esittelee atriumpihan suihkulähdettä. Portaissa nuori Wäinö Aaltonen. 

Sunnuntaina menimme myös Biologiseen museoon, jossa oli niin ikään lasten viikonloppu. Olen ollut Biologisessa museossa viimeksi varmaan kaksi kymmentä vuotta sitten, jolloin se oli ehkä mielestäni vähän tylsä. Nyt kuitenkin museo oli oikein symppis ja jotenkin hellyttävä pienuudessaan. Dioraamat olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. Bonsku juoksi pientä museota ympäri varmaan kymmenen kertaa. Työpaja ei täällä jaksanut kiinnostaa, sillä askartelut sopivat ehkä paremmin hieman isommille. Tämä ei haitannut menoa, sillä nähtävää oli tämän ikäiselle juuri sopivasti, eikä yhtään liikaa. Eksymisvaaraakaan ei yhden huoneen museossa juuri ollut ja eläimetkin turvassa lasien takana. Minäkin sain siinä samalla biologian kertauskurssin ja hauskat totta vai aprillia - kysymykset olivat oikeasti viihdyttäviä. Tiedätkö esimerkiksi, onko seuraava väittämä totta vai ei: "Makeistehtailija Karl Fazer toi fasaanin Suomeen". 

"Hivvi" ja "kaau" olivat parhaat. Etenkin hirveä palattiin katsomaan varmaan kymmenen kertaa. Korokkeet dioraamojen edessä olivat erinomaiset. 
Minusta on hyvä, että lapsille suunnataan kulttuuritapahtumia ja lapsia viedään museoon. Vaikka minusta lapset saavat tulla museoon milloin vain, on monen mielestä ehkä helpottavaa, että on erikseen lasten tapahtumia, jolloin lasten ei välttämättä tarvitse olla hipihiljaa ja sivistyneesti, kuten aikuiset. Lapset ovat niin vilpittömän innoissaan ja uteliaita ja minä ainakin näin monta innokasta museokävijää (jos ehkä jonkun tylsistyneenkin). Osallistumme varmasti jatkossakin lasten viikonloppuihin! Kulttuuritaapero suosittelee!

Oletko sinä osallistunut lapsille suunnattuihin kulttuuritapahtumiin tai osaatko vinkata muuten lapsiystävällistä museota?

torstai 30. maaliskuuta 2017

Karkkiarki 7/52: Vuetaa, vuetaa!

Otsikon lause kajahtaa kodissamme nykyään useita kertoja päivässä. Se tarkoittaa tietysti "luetaan, luetaan!" Bonsku rakastaa kirjoja, joten niitä sitten luetaan. Usein niitä samoja luetaan uudestaan ja uudestaan, kunnes tulee joku uusi suosikki, jota luetaan taas uudestaan ja uudetaan. Vaikka välillä tekisi mieli sanoa, että vaihdetaan kirjaa, yritän pitää mielessä, että saman kertomuksen kuuleminen useaan kertaan vahvistaa kielellisiä taitoja.

Lukuhetki ei katso aikaa eikä paikkaa. Kun kirja tulee vastaan, se on luettava. Taustalla tämän hetken lempparit, Kettusen perheen juhlakirja ja Hullun hauska autokirja. 

Jos muuten ei ehditä lukea niin paljon, niin ainakin luetaan iltasatu. Tällä hetkellä suosikkikirjoja ovat Mauri Kunnaksen Hullun hauska autokirja ja Aulikki Miettisen Kettusen perheen juhlakirja ja Kaisa-mummin yövieraat. On hauskaa, että ihan vauvakirjoista on siirrytty jo vähän enemmän tekstiä sisältäviin lastenkirjoihin. Vaikka kyllä niitä vauvakirjojakin edelleen luetaan. Aina tosin kirjaa ei lueta kokonaan, vaan vain vähän selaillaan sieltä täältä. Esimerkiki Hullun hauskasta autokirjasta Bonbon etsi vain "motot" eli moottoripyörät. Kaisa-mummin yövieraat sen sijaan pitää yleensä lukea kannesta kanteen ja mielellään kaksi kertaa. En ihmettele, minustakin se oli ihana kirja lapsena. 

Minun omat lukemiseni ovat olleet vähän aikaa nollissa. Iltaisin olen kaatunut sänkyyn ja nukahtanut saman tien ja muita hetkiä lukemiselle ei oikein ole. Ehkä myös sopivan mukaansatempaiseva kirja puuttuu. Ehkä sellainen taas löytyy. 

Olisiko sinulla vinkata hyvää kirjaa minulle tai taaperolle? Mitä teillä luetaan? 

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kulttuuritaapero konserttiarvostelijana

Karkkiarki-postaukset ovat vallan jääneet, kun arki on ollut yhtä juhlaa. No ei sentään, mutta kyläilyjä ja muuta mukavaa oli tämä viikko niin täynnä, että arjen dokumentointi on jäänyt. Yksi viikon kohokohdista oli Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun ja Turun filharmonisen orkesterin konsertti, jota olin odottanut innolla. Bonskukin olisi varmasti odottanut innolla, jos olisi tiennyt, mitä on luvassa. Olemme kuunnelleet paljon Ammuuta, mutta Bonsku ei ollut vielä koskaan nähnyt orkesteria livenä, joten hän ei osannut odottaa näkevänsä Piippolan Vaarin, Hepan, Kissan, Possun, Hiiren ja Lehmän ihan oikeasti! Tässä Bonbonin arvostelu tuosta torstaisesta konsertista, olkaa hyvät. 

Kriitikko tarkastaa penkkien mukavuuden - hyvät kääntymisominaisuudet, mutta äidin syli on mukavampi!

Kiiruhdimme konserttitalolle äidin töiden jälkeen. Minulle oli laitettu konserttivaatteet, joten tiesin, että jotain erityistä on luvassa. Konserttitalo oli iso ja aulassa näkyi vaikka ketä tuttuja! Oli perhekerholaisia, muskarilaisia, seurakuntalaisia ja sitten sellaisia äidin ja isän tuttuja, joita minä en tuntenutkaan. Minua hieman jännitti, joten pyysin varmuuden vuoksi liinaan ja pääsinkin äidin syliin. Me istuimme melkein eturivissä, se oli äidistä tosi hieno juttu. Konserttitalon tuolit olivat juuri sellaiset, mistä pidän. Niitä sai nimittäin heilutettua ylös-alas! Ihan parasta! Tosin koska kuhina ympärillä oli vähän jännittävää, halusin varmuuden vuoksi istua äidin sylissä. 

Viisi varista, monta soittajaa ja lehmä. 

Ja sitten yhtäkkiä lavalle tulikin valtavan paljon soittajia! En edes tiennyt niiden nimiä, vaikka varmaan jossain olikin punda, prumu, drönn ja tuuttuut. Mikä näky! Eihän sitä voinut kuin tuijottaa suurin silmin. Pian Piippolan Vaari alko laulaa Traktorilla ajelen -kappaletta ja keräsi kaikki eläimet lavalle. No nyt minä vihdoin näin, keitä levyillä okein laulaa! Vau! Silmäni suurenivat lautasen kokoisiksi! 

Kunnon kivikasvoinen kriitikko. 

Kaikki laulut olivat minulle tuttuja, mutta ne kuulostivat aivan erilaisilta kuin levyllä! Jousisoittimet toivat musiikkiin niin hienostuneen sävyn, että minä päätin istua vain hiljaa äidin sylissä ja katsella. Halusin imeä kaikki musikaaliset vaikutteet itseeni! Äidi heilui ja lauloi mukana, mutta minusta konsertista sai eniten irti kuuntelemalla ja katselemalla rauhassa. Nämä ovat makuasioita. Kun Ammuun väki sitten lopuksi hävisi lavalta, pelästyin, että konsertti on jo ohi! Onneksi he tulivat vielä lavalla yhden laulun ajaksi. Silloin minäkin päätin taputtaa. Hyvä hyvä, encore!

Mennäänköhän tässä pyörällä vai mitä mahdetaan tehdä? En muista, mutta hauskaa oli!

Äidin mielestä parhaita laluja konsertissa olivat Saunavuorolaulu, Viisi varista, Kaarnalaiva ja Leppäkerrtu, leppäkerttu moi. Minun suosikkini olivat Pienen pieni veturi, Villi polkupyörä sekä viimeisenä soitettu Menninkäisen kehtolaulu (tai mikä se nyt oli). Toivottavasti seuraavassa konsertissa kuullaan vielä enemmän kappaleita uusimmalta Metsään! -levyltä. 

Tsuku-tsuku-tsuku-tsuku - fiiiuuuiiiiuiii! Juna puksuttaa ja ujeltaa. 

En minä nyt oikein keksi mitään valitettavaa konsertista. Konsertti jätti paljon sulateltavaa, mutta hyvällä tavalla. Oli myös mukavaa, kun konsertin jälkeen pääsi Ammuun väen kanssa juttelemaan ja tutustumaan. Minusta se oli kyllä vähän liian jännittävää, mutta moni muu lapsi varmasti tykkäsi tästä mahdollisuudesta. 

Ammuun tulevista keikoista on tietoa täällä ja ilokseni huomasin, että seuraavan kerran Turussa Ammuuta pääsee kuuntelemaan jo toukokuussa! Ja silloin teemana onkin Metsään eli aiemmin esittämäni toive toteutuu! Jipii! Toivottavasti pääsen mukaan ja ehkä sinäkin! 




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Aatoksia kangaspuiden äärellä

Kankaan kiertyminen tukille on aina yhtä jännittävää. Sinne kerrokset menevät piiloon ja lopputulos selviää vasta, kun työ on valmis. 

Näin tasa-arvon päivänä voin kangaspuitteni äärellä kirjoittaa ylevästi ja paatoksella siitä, miten hienoa on asettua naissukupolvien ketjuun, joka näillä puilla on kutonut. Mitenkään mahdottoman vanhat puut eivät ole, vaan ne on tehty alunperin mieheni isoäidille muistaakseni 50-luvulla. Ilmeisesti sen ajan puut ovat usein hieman ohuemmista osista tehtyjä kuin nykyään, sillä elettiin vielä sodanjälkeistä niukempaa aikaa ja jotkut osat ovatkin hieman vääntyneet. Hyvin puut kuitenkin toimivat, eikä pienestä epäsymmetriasta ole ollut haittaa. Miehen mummon jälkeen puut menivät anopilleni ja nyt minulle. Anopilta miniälle ja nyt taas anopilta miniälle.

Kuvasta voi päätellä, kuinka tiukille meni, että loimi riitti. Tiuhtakepit piti ottaa pois ja niisiä piti vetää pois tieltä, että sain pohjukkavarvan mahdollisimman lähelle niisiä. Tästä tekstistä et ehkä enää saanutkaan pääteltyä yhtään mitään. 

Huivipötkö pois puilta!
Tänään voin juhlia tasa-arvon lisäksi myös sitä, että vihdoin viimeinenkin sentti Minttupastilli-loimesta on kudottu ja pian pääsen ompelemaan ja viimeistelemään huiveja. Työ on ollut hidasta, sillä olen päässyt kutomaan aika vähän kerrallaan, mutta en ole ottanut asiasta stressiä. Oli kyllä juhlava hetki, kun sai leikata loimen irti puilta. Vaikka olen kutonut aiemminkin, niin tämä oli ensimmäinen aivan alusta saakka itse rakentamani ja kutomani loimi. Huikeaa!

Kaksi jouluksi koteihinsa ehtinyttä huivia. Ylemmässä kuteena kuparinruskea japanilainen silkki ja alemmassa babyalpakka-silkki.

Joululahjapakettiin tein myös pienen kortin, jossa on tiedot huivin materiaaleista ja korjausmateriaalit.
Myös tämä violetti japaninsilkkinen yksilö tuli valmiiksi jo ennen joulua, mutta viimeistely jäi vaiheeseen.

Loimesta valmistui siis joululahjahuiveja, joista suurin osa luvattiin vastaanottajilleen lahjakortein. Ensimmäiset huivit valmistuivat jo ennen joulua ja kolme huiveista irrotin jo etukäteen ja tein uudet alkusolmut. Loppuloimen kudoin putkeen, sillä alkusolmujen tekeminen vie aina hieman ylimääräistä loimea, eikä minulla ollut senttiäkään hukattavaksi. Kirjaimellisesti, sillä kudoin niin pitkälle kuin vain ikinä sain sukkulan mahtumaan viriöstä ja sain kuin sainkin viimeisen huivin kudottua riittävän pitkäksi. Jipii!!!

Tässä viimeiset huivit ja malliksi satiinikanttinauhat, joilla huolittelen reuna ja ompelen nauhojen kohdalta yhteen tuubihuiveiksi. 
Materiaalivertailua. Vasemmalla Dropsin babyalpakka-silkki, sitten Dropsin pörröinen alpakka-silkki, sitten ohutta jakki-cashmir-villaa, valkoinen on japanilaista bourettesilkkiä ja tumman vihreä Dropsin pörröistä alpakka-silkkiä myös. 

Yksityiskohta. Sidos pysyy samana, kude vaihtuu. 

On aina yhtä ihmeellistä, miten samasta loimesta voi tulla niin erilaisia lopputuloksia. Kaikki huivit ovat hyvin erilaisia, lukuunottamatta samishuiveja, jotka tein äidilleni ja anopilleni. Kuteen materiaali, väri ja sidos vaikuttavat kaikki paljon lopputulokseen. Kaikissa huiveissa oli sidoksena erilaisia pieniä timanttimuunnelmia. Yksinkertainen timanttikuvio on yksi suosikeistani, aina klassinen ja tyylikäs. 

Työtilani ei ole järin järjestelmällinen. 

Kutominen on minulle juuri sopiva harrastus, sillä työ etenee parhaimmillaan ihanan jouhevasti ja tulos näkyy koko ajan silmien edessä. Jotenkin tuntuu, että työ etenee nopeammin kuin vaikka neuloessa tai virkatessa, vaikka isoja projektejahan nämä loimet ovat. Onneksi omat kangaspuut mahdollistavat sen, että työtä voi tehdä eteenpäin vaikka kymmenen senttiä kerrallaan. Välillä olen karannut kutomaan ihan rauhassa yksinäni, mutta usemmilla kerroilla mukana on ollut Bonsku, joka on samalla soittanut iskän rumpuja, tuhonnut tutkinut paikkoja tai istunut polkusten päällä. Etenkin viimeinen on hieman tehnyt työtä haastavammaksi, mutta kutominen on onnistunut silti, kun on ohjannut Bonskun istumaan sopivassa kohdassa. Harrastushuoneemme on kyllä laitettu hyrskyn myrskyn, sillä kutoessani en ole aina hirveästi seurannut, mitä Bonsku tarkalleen touhuaa. Välillä Bonsku on myös istunut sylissä "kutomassa" itsekin. 


Apukutoja on vielä vähän epäjärjestelmällisempi. 
Päässäni surraavat tietysti jo seuraavat ideat, joita pitäisi päästä toteuttamaan. Osan tykötarpeista olen jo hankkinutkin, mm. reaktiivivärejä ja banaanilankaa kuteeksi. Enää pitäisi hoitaa muutama pikkuhomma pois alta, kuten käydä luomassa loimi ja laittaa ne reaktiivivärit käyttöön. Siitä tulee varmasti jännittävää! Raportoin sitten taas täällä blogissa, miten kävi. Lopputulosta saattaa joutua odottelemaan kyllä jonkin aikaa, kuten tätäkin kudontapostausta. 

Mikä on sinun suosikkisi Minttupastilli-loimen huiveista?

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Mikä on varma kevään merkki?

a) Lumet sulavat b) Valo lisääntyy vai c) Karkkis hankkii uudet sohvatyynyt.


Tyynyt on testattu kiipeilyominaisuuksiltaan hyviksi.

Oikea vastaus on tietenkin kohta C ja niin siinä taas kerran on käynyt, että sohvaamme koristavat uudet, Marimekon kankaista ommellut tyynyt. Meillä kun ei ole verhoja (paitsi makkarin samettiset) joita vaihdella vuodenaikojen mukaan, joten minun täytyy vaihdella tyynyjä. Tälläkään kertaa en vaihtnaut kaikkia tyynyjä uusiin, vaan yhdistelin uudet tyynyt vanhoihin tyynyihin. Nyt olohuonetta piristää mukavan graafinen ja värikäs ilme. 

Koneesta taitaa puuttua jokin paneeli tuosta ylhäältä ja päällinen on hieman naarmuinen, mutta en anna sen haitata. Toivotaan, että tämä kone palvelee hyvin!

Oikeastaan hankin kankaan jo joulualen aikaan, mutta se unohtui laatikon pohjalle odottamaan ompeluinspiraatiota. Viimein se iski, sillä ostinpa yllättäen uuden ompelukoneen. Vanha kone ei jaksanut enää ommella edes suoraa. Vanha, halpa kone-rassu taisi uuvahtaa kestovaippojen imukerroksia runtatessani. Koska en ompele kovin paljon, päätin hankkia käytetyn koneen, joka olisi hyvää perusmallia. Vaikuttaa oikein lupaavalta koneelta tämä Husqvarnan Viking Daisy. Suoraa ja siksakkia, enpä muuta tarvitsekaan. 

Oli jo aikakin vaihtaa uusi istuintyyny! 

Uusin myös kiikkustuolin istuintyynynpäällisen. Se on ollut jo vuosia Räsymatto-kuosilla päällystetty, joten jo oli aikakin saada vähän uutta väriä. Ja pihinä säästin ohuen kaitaleen kangasta, josta hoksasin tehdä puuttuvan kiinnitysnarun. Laiskuus iski, enkä kuitenkaan jaksanut tehdä toista narua samasta kankaasta. 

Jos olisin oikein viitseliäs, vaihtaisin tuon valkoisen nauhan Marimekkoiseen, mutta enpä taida viitsiä. 

Nyt saa kevät tulla, kun minullakin on jo keväiset tyynyt! Vielä tosin pitäisi päivittää kevät kukat kuistille ja rapunpieleen sekä hieman sisustustakin. Onneksi sitä ehtii vähän hitaammallakin tahdilla. 

Mikä sinun elämässäsi on varma kevään merkki?

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Karkkiarki 6/52: Kotiapulainen

Mietitkö joskus, että olisipa ihanaa, jos olisi kotiapulainen? Sellainen, joka pyykkäisi, luuttuaisi ja tekisi kaikki ärsyttävät kotityöt puolestasi. Ja etenkin tiskaisi! Meillä ainakin herkästi pienelle tiskipöydälle kertyy vuori jos toinenkin ihan vaan perusruoanlaitosta ja aterioista. Onneksi on tiskikone, vaikkakin kapea sellainen! 


Huoh. Tuntuu, että tiskipöytä tulee tähän kuntoon noin kymmenessä sekunnissa siitä, kun kaikki tiskit on tiskattu.


Ja onhan meillä kotiapulainen! Hän on kovin innokas, mutta ei kovin tehokas. Likapyykkiä tämä apulainen lajittelee levittämällä pyykit mahdollisimman laajalle pinta-alalle. Imurointiin hän osallistuu ahkerasti ja myös pölyhuiskaa on kiva heilutella. Mutta eritoten tämä kotiapulainen pitää tiskeistä. Tämä kotiapulainen on viivana paikalla, kun tiskikoneen luukku narahtaa. Käskevästi hän ojentelee puhtaita lautasia ja sanoo "Kaappi!" Aterimet hän vie itse laatikkoon niin että lusikat lentävät. Teräviin veitsiin hän ei koske, sillä ne ovat "HUI!" ja ne kaapataan muutenkin pois tieltä jo luukun auetessa. Kun tiskikone on viimein saatu tyhjäksi ja täyttämisprosessi on aloitettu, innostuu kotiapulainen uudestaan. Tiskikoneessa on lisää astioita takaisin kaappiin vietäväksi! Niinpä täyttöprosessi on tehtävä salaa kotiapulaiselta. 

Kyllästyttääkö tiskikoneen tyhjennys?  Bonbon to the rescue!

Voi voi, kunpa iloinen ja innokas asenne kotitöihin säilyisi vielä aikuisenakin tai edes muutamia vuosia! Silloinhan voisi ulkoistaa kaikki kotityöt Bonskulle... No ei nyt sentään, mutta olisihan se ihanaa oikein nauttia kotitöistä! Onneksi riemu on tarttuvaa, joten tiskikoneentyhjennys on nykyisin oikeastaan aika hauskaa puuhaa, ainakin yhdessä kotiapulaisen kanssa. 

Hmmm... työnjälki vaatii pientä hiomista. 

Missä kotitöissä sinä olet auttanut pienenä tai omat lapsesi auttavat nyt?



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Bonbon 1v8kk: Laulava kulttuuritaapero

Arki pyörii tällä hetkellä lähinnä Bonskun ja töiden ympärillä, joten kaikki aiheeni liittyvät tällä hetkellä lähinnä ensimmäiseen. Mutta olkaa kärsivällisiä, muitakin aiheita on luvassa. Ne vaan vaativat hieman enemmän aikaa ja aivokapasiteettia verrattuna siihen, että kirjoitan niitä näitä Bonskun kuulumisista. Ja mitäpäs Bonsku. Hän on hyvin samanlainen kuin muutkin ikäisensä, mitä nyt paras taapero, jota maa päällään kantaa. Näin niin kuin objektiivisesti.

Viikko sitten nautimme Bonskun kanssa ihanasta takatalvesta. Bonskun elämän toinen lumiukko, ensimmäinen tosin oli surkean pieni.
Puhetulva sen kun lisääntyy ja tarkoituksenani oli kerätä Bonskun sanoja tammikuun loppuun saakka. Puolessa välissä menin sekaisin laskuissa ja nyt Bonsku on selvästi tullut sanastospurttivaiheeseen ja uusia sanoja tulee päivittäin. (Ammatillinen huomautus: on hyvin yksilöllistä, missä tahdissa kieli kehittyy ja yksilöllinen, tyypillinen variaatio tässä vaiheessa suurta, joten älä turhaan vertaile.) Se on kyllä todella hauskaa, sillä pienet keskustelut Bonskun kanssa ovat päivän parasta antia. Bonsku juttelee välillä myös menneistä tapahtumista ja muistaa esimerkiksi, mitä on tehnyt isovanhempiensa kanssa. Hän voi vaikka kertoa "Mummu, vaa, nam nam", jos hän on päässyt mummun ja vaarin kanssa kahvilaan. 
Noin! Vielä on helppo rakentaa lapsen kokoinen lumiukko, tai suurempikin. 

Bonsku on kultuuripersoona. Hän rakastaa konserteissa, museoissa, ravintoloissa ja kahviloissa käymistä. Taidemuseon juurella Bonsku alkaa osoitella "Mu, mu! Tauju! Tajja! (=tarra)", jokaisen kahvilan kohdalla hän sanoo "nam nam" ja konserteissa jaksaa kuunnella yllättävän hyvin, kun saa vähän puljata omiaan välillä. Ja kun musiikki loppuu, hän huuta encorea: "MAKIAA! MAKIAA!" (=musiikkia). Kotona Bonskun suosikki on lastenmusiikkiorkesteri Ammuu. Kohta pääsemmekin kuuntelemaan Ammuuta livenä. Jännä nähdä, mitä Bonbon siitä sanoo.

Disclamer: Lyhdyssä on Led-kynttilä ja sytytyspyssy on lukittu. Yritin ensin sytyttää itse oikeaa kynttilää, mutta totesin että ledi on parempi. 

On hauska kuunnella, miten Bonsku on alkanut lauleskella. Hän ei kuulu niihin lapsiin, jotka laulavat ennen kuin puhuvat, vaan on vasta muutaman kuukauden alkanut tapailla pieniä melodioita. Hämä-hämähäkki, Ihhahhaa, Tuiki tuiki tähtönen ja unilaulu Tule kanssani Herra Jeesus ovat olleet ensimmäisiä laulunpätkiä, unohtamatta tietenkään Kaapon tunnaria. Ai niin, ja "paa-pa-pa-paa-pa-maa-maa-ma-maa-ma". Aika klassisella lastenlaululinjalla siis mennään. Bonbon tykkää myös soittaa ja tanssia. Välillä meillä on kotona oikein jamit, kun hän leikkii soittavansa trumpettia ja taputtaa aina soolon jälkeen.

Oho, mites tässä nyt näin kävi. 

Bonskun päivärytmi on toistaiseksi pysynyt melko samana, vaikka hän on ollut kotona isän kanssa. Hän herää aamulla yleensä noin kello yhdeksän (paitsi tällä viikolla rytmi on aikaistunut jopa tunnilla), syö lounasta puoliltapäivin ja nukkuu päiväunet ilmeisesi noin kahden maissa. Välipala on ennen tai jälkeen päiväunien. Nyt päiväunet ovat onneksi alkaneet onnistua jo ennen kuin tulen kotiin, joten minua on iltapäivisin vastassa iloinen pieni poika. Sitten seuraa iltapäivän läheisyystankkaus ja kahvi+Kaapo-hetki. Viiden-kuuden aikaan syödään päivällistä ja sen jälkeen touhutaan milloin mitäkin. Joskus lähdetään kaupungille tai puistoon, joskus ollaan vaan kotona tai ehkä käydään alakerrassa soittamassa rumpuja. Iltapalaa syödään noin yhdeksän aikoihin, jonka jälkeen on iltatoimet kylpyineen ja iltasatuineen. Untenmailla Bonsku on yleensä siinä kympin maissa. Rytmi kuulostaa varmasti monen korvaan myöhäiseltä, mutta se tuntuu olevan ainakin toistaiseksi kovin luontainen Bonskulle ja toimii myös meidän vanhempien mielestä ihan hyvin. Ainakin minulle jää aikaa iltaisin Bonskun kanssa, kun hän ei simahda seitsemältä!

Bonsku auttamassa kiinteistöhuoltoa. "Kaivu" on kova juttu. 

Ja iloisia uutisia! Bonsku on nyt vihdoin ihan oikeasti alkanut syödä enemmän ja painoa on kertynyt mukavasti. Pituutta tulee tasaisen vähän, mutta kuitenkin taisaisesti. Toivottavasti sama kehitys jatkuu. Bonsku tykkää edelleen eniten kalasta, mutta myös muut proteiininlähteet käyvät. Leipä, juusto ja erityisesti voi ovat kovasti mieleen. Mango on suosikkihedelmä ja kurkku maistuu aina. Vakkari-thaimaalaisessa pyydämme Bonskulle aina kanaa ja bambua kookoskastikkeessa, sillä mausteita hän ei oikein siedä, mutta "bamba" ja "kooko" ovat herkkua. Ravintoloissa Bonsku syö usein kauemmin ja keskittyneemmin kuin kotona, mikä tuntuu ehkä nurinkuriselta, kun ravintoloissa on paljon enemmän hälyä.

Vaikka Bonsku osaa jo monenlaista, välillä muistaa, että hän on oikeastaan vielä tosi pieni. 

Bonsku on joissain tilanteissa hieman varautunut ja hitaastilämpiäväkin tyyppi, mutta toisaalta niin vilpittömän innokas kommunikoija ja varsin epäsuomalaisen rohkea tervehtijä. On niin hauskaa, kun hän selkäkyydissä tai rattaissa matkustaessaan tervehtii sekä vastaantulijoita että ohikulkijoita iloisella "Moi!"-huudahduksella. Toivon, että hän säilyttää tämän innokkaan tervehtimisasenteensa!

Millaisia terveisiä haluat lähettää Bonskulle?