torstai 5. tammikuuta 2017

Uraäiti ja koti-isä

No huhheijaa, nyt on osat vaihdettu ja minä olen käynyt jo neljä päivää töissä ja mies ollut koti-isänä saman verran. Uraäiti-termi kyllä on vähän vitsi, en minä nyt mitään ihmeellistä uraa luo, vaan ihan vaan olen töissä. Sen verran tunteiden myräkkää viimeiset päivät kotona olivat, etten halunnut aiheesta aiemmin kirjoittaa, mutta otin tunnelmista kyllä muutaman kuvan. Kaikesta jännityksestä huolimatta ihan hyvin tämä on toistaiseksi mennyt. Huh. Ja onneksi on loppiainen, ettei heti tarvinnut viittä päivää kärvistellä.

Tämä kuva vanhasta avainkaulanauhastani on hyvä metafora minulle: yhtä sotkussa ja sumuinen kuin aivoni ammatillisesti.
Me suunnittelimme jo kauan ennen Bonskun odotusta, että joskus mies jää sitten kotiin hoitovapaalle, kun minä palaan töihin. Minä jotenkin kuvittelin, etten ole sellainen, joka haluaisi jäädä kotiäidiksi. No, väärinpä luulin, Heti kun Bonbon syntyi teki mieleni rohmuta itselleni kaikki perhevapaat! Sovimme, että olen kotona kuitenkin vähän pidempään. Vuosi sitten sainkin yllättäen uuden työpaikan lähempää, ja sovin, että tulen töihin 2017 alussa. Se tuntui koko ajan olevan liian pian ja lohdutin itseäni ajatuksella, että miehelläkin on oikeus käyttää perhevapaita, joten olen hyvä äiti ja vaimo, kun en rohmua niitä kaikkia. Mutta silti vähän harmitti, kun moni tuttu jäi vielä kotiin. Toisaalta tiedän, että monilla ei ole vaihtoehtoa ja monen lapsi menee päiväkotiin jo alle vuoden iässä ja kaikki menee hyvin. Ei sitä oikeaa hetkeä mennä töihin varmaan koskaan olisi tullut ja vaikka en sen kummempaa uraa luokaan, niin oli hyvä mennä töihin juuri nyt, kun valmistumisestakin on vasta vähän aikaa. 

Julkaisempa nyt naamakuvan täälläkin, kun intagramin puolella jo teinkin. Tällaisia fiiliksiä kuvasin viime viikonloppuna.

Enpä olisi uskonut, että tällaisia naamakuvia vielä joskus tänne postailen. 

Koska töihinpaluu ei ollut helppoa, valmistauduin siihen huolella ja keskittymällä positiivisiin asioihin. Etsin töihin täydellistä kahvimukia, päätin ostaa uudet työkengät kymmenen vuotta vanhojen tilalle ja hankin töihin jotain hyvää teetä ja eväitä. Minun piti hankkia myös uusi avaunnauha, mutta sitä en ehtinyt tehdä vielä. Työkenkien suhteen minulla kävikin mieletön tuuri. Selaillessani kenkäfirmoja eksyin myös Minna Parikan nettisivuille, joiden sandaalitarjonnan ajattelin katsastaa. No siellähän oli superhyvässä alennusmyynnissä sandaaleja. Hauskoja apinasandaaleja ei ollut enää jäljellä, mutta kun googlasin Koko-sandaalien nimen, kävi ilmi, että One man bandissa oli vielä minun kokoani jäljellä - ja vielä Turussa! Kiiruhdin heti joulun jälkeisenä tiistaina sovittamaan ja ne istuivat kapeaan jalkaani kuin nakutettu. Ne olivat myös todellinen "bargain", sillä sandaalien ovh oli yli 300 euroa ja minä sain ne alle satasella, ihan perus työsandaalien hinnalla. Nyt ne piristävät päivääni töissä joka päivä!

Nämä peittoaa vanhat Eccot sana-nolla! Ja on myös todella mukavat jalassa, ei ainoastaan nätit. Tykkään sandaaleista työkenkinä, kun ne hengittävät ja on helppo pukea jalkaan. 

Lisää piristyksiä työpäivään: nyt voin taas pitää kaulakoruja! 

Tuollaisilla kivoilla pikkujutuilla pystyi vähän orientoitumaan positiivisesti töihin, mutta kyllä se jännitti. Ensimmäinen päivä ma-te-li ja itkuhan siinä kotimatkalla tuli. Seuraavat päivät töissä menivät jo vähän helpommin. Kotona pojat olivat pärjänneet oikein hyvin, mutta Bonsku nukahti päiväunille vasta minun tultua kotiin. Eilen tullessani kotiin koin karvaan pettymyksen, kun Bonsku olikin vielä unten mailla. Myös tänään Bonsku jatkoi vielä uniaan minun kanssani tultuani kotiin. Toiveissa ollut rytmin aikaistuminen ei siis ihan vielä ole toteutunut. Kotona on ollut vähän poikkeuspäiviä isovanhempien kanssa, mutta ne ovat menneet hyvin. Voi olla, että arki iskee vasten kasvoja kun ruoka pakastimesta loppuu, mutta jossain vaiheessa siihenkin varmaankin rutinoituu.  

Töissä juon aina teetä, vaikka kotona juon kahvia. Parempi hyvä tee kuin huono kahvi, jota yleensä töissä tuppaa olemaan. Kannellisen kahvimukin ostin, jotta joskus voi napata aamukahvit vasta autossa. 

Hassua, miten ennen lasta olin kovin huolissani siitä, että saisin riittävästi "omaa aikaa". Toki sitä kotona ollessani myös kaipasin, mutta nyt olen enemmän huolissani siitä, että saanko riittävästi "Bonsku aikaa". Onneksi illat ovat tuntuneet sen verran täyteläisiltä ja vauhdikkailta, että ne ovat tuntuneet myös riittävän pitkiltä. Eipähän tule jumituttua mihinkään turhaan vaan oltua lapsen kanssa
Tämä uudenlainen arki kestää syksyyn asti. Sen jälkeen hoitokuviot ovat vielä pohdinnan alla, mutta toiveissa on, että me molemmat voisimme tehdä lyhennettyä työviikkoa. Vaikka nyt teenkin täyttä viikkoa. niin on tämä onneksi sellainen pehmeä lasku, kun Bonskun voi jättää kotiin toisen vanhemman hoiviin. Toivon mukaan isän ja pojan suhde lujittuu entisestään. Kyllä tämä tästä.

Tsemppiä mulle! Millaisia töidenaloituskokemuksia teillä on? Kaikki elämäntilanteet mukaan!

14 kommenttia:

  1. Tsemppiä työäidille! Ihanasti olet varustautunut töihin juuri sopivilla asusteilla ja välineillä. :)

    Kiva, että Bonsku voi viettää vielä kotielämää isän kanssa! Mä olin henkisesti varautunut siihen, että paluu työelämään olisi edessä syksyllä, mutta nyt mietitään, josko voitaisiin vähän nipistää menoista ja mä olisinkin vielä hetken lisää kotona. Tytöt ovat jo toki aika isoja, mutku mutku mutku... Tuntuu, että vauva- ja taaperovuosista järjissä selvinneenä nyt olisi ihana nauttia kotiajasta näiden vähän isompien pienien kanssa. :D

    Hyvää vapaaloppuviikkoa sinne ja hyviä ensi viikon työpäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että isompienkin pienten kanssa olisi mahtava viettää kotiaikaa. Ihanaa, jos siihen on teillä mahdollisuus!

      Poista
  2. Hieno sandaalilöytö kyllä! Iloiset ja värikkäät kengät. Töidenaloituskokemus... vielä edessä. Olen nyt ollut jo useamman vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta ehkä aloittamassa yhtä pientä työjuttua, joka on joko vapaaehtoistyötä tai sitten siitä saattaisi saada jopa jotain korvausta. Mutta huh, jännittää! Vaikka se olisi ihan minimaalisen pieni työ toteutuessaan. Mutta kun on vaan lepäillyt laakereilla kuutisen vuotta (huh!), niin ottaa koville jo ajatuskin! Silti ihan simona ja himona haluan saada sen työn. :D Katsotaan, mitä käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, jänniä aikoja siis sinullakin mahdollisesti. Toivottavasti saat työn!

      Poista
  3. Kivaa töihin paluuta! Olet osannut mahtavasti valmistautua! Nuo työsandaalit jalassa ei kyllä voi tulla kuin hyviä työpäiviä. :) Ja miten ihanaa, että Bonsku sai kumminkin jäädä vielä kotiin. Minun piti aikoinaan palata töihin heti vanhempainvapaan loputtua ja lapsi meni hoitoon, siis alle vuoden ikäisenä. Aika hurjalta itse asiassa nyt tuntuu, mutta silloin ei voinut muuta ja onneksi kaikki meni hyvin. Lapsi on alusta asti viihtynyt hoidossa tosi hyvin. Olisi ollut karmea jättää itkevä lapsi hoitoon. Hyvä päiväkoti on kullan arvoinen!

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sandaalit ovat tosiaan piristäneet, tosin tänään oli jo niin kiireinen päivä, etten ehtinyt niitä edes vilkuilla.

      Ihanaa, että teillä meni hoidon aloitus niin hyvin! Ei se aina ole ollenkaan niin kamalaa kuin maalaillaan ja hyvät päiväkoti on todellakin kullan arvoinen asia!

      Poista
  4. Eka viikko on aina raskain lomankin jälkeen ja sitten alkavat päivät mennä nopeasti. Kyllä se itsellekin oli vaikea lähteä töihin hoitovapaan jälkeen, mutta äkkiä siihen tottui ja kaikkea hauskaa ehti tehdä yhdessä töiden jälkeenkin.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että tämä toinen viikko on edellistä raskaampi, kun tajuaa että tämä oikeasti jatkuu. Kun vielä Bonskun päikkäriryhmi vaihtuisi vähän aikaisemmaksi, niin ehtiihän siinä illassa kaikenlaista.

      Poista
  5. Onnea uuteen vuoteen ja myös samalla uuteen työvuoteen! 8) Täällä vuosi alkoi vähän hitaasti ja laiskasti, mutta paljon uutta ja hauskaakin on tulossa, joten yritän tsempata sitä kohti- alotetaan esimerkiksi kampusradion tekeminen koulun ohessa. Niin ja traagista on se, että sokerihiiri huutaa huraata joulun jälkeen aina kun saa namia. Ja itkee, kun ei saa. Ei meinaa pää kestää! :D (Hosulin kuulumiset: Hosulin takapuolta pistelee, kun se on istunut koko joulunajan kuusessa.)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampusradio kuulostaa hauskalta! Pian se vuosi lähtee rullaamaan ja neulaset on nypitty takapuolesta.

      Poista
  6. Mulla on vähän päinvastainen tilanne kuin Karkkiksella. Oon ollut viime toukokuusta lähtien äitiysloman sijaisena, ja parin kuukauden päästä äitiyslomalainen palaa töihin. Tästä vinkkelistä katsottuna olisi tietysti ollut kovin toivottavaa, että äitiysloman jatkoksi olisi tullut piiiiiitkä hoitovapaa - ja sen aikana seuraava vauva! Mutta ei voi mitään. Ja kun itse olen onnesta soikeana siitä, että mulle on mahdollistunut elämäni tilaisuus saada ura alkuun sillä alkuperäisellä ja rakkaimmalla alalla, niin on ehkä aavistuksen vaikeuksia samaistua töihinpaluumarinaan...

    A-T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että olet saanut kuitenkin sijaisuuden alkuperäiseltä alaltasi. Toivottavasti se poikii jotain uutta!

      No en minä sitä itse työntekoa marise, sillä työ on itsessään mielekästä. Lähinnä ero Bonskusta ottaa koville ja kaikkein mieluiten olisin kahdessa paikassa yhtä aikaa.

      Poista
  7. Nauti töistä, ja nauti kotihetkistä!:)

    Mie palasin töihin kun Ellu oli 1v9kk ja aloin tehdä nelipäiväistä viikkoa. Miehellä on töiden lisäksi opiskelut, niin ei edes pohdittu vaihtoehtoa hänen kotiinjäämisestään. Veenustakin aion käyttää ainakin ekat kaksi vuotta kotonaoloa, ellei mies sitten valmistu työttömäksi. Olen kauhea rohmu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ehkä minäkin rohmuan kaiken sitten mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla. Ja on tietysti erilaisia tilanteita, jossa toisen vanhemman kotiin jääminen ei vaan ole vaihtoehto.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.