lauantai 3. kesäkuuta 2017

Gourmeeta, luonnollisesti

Alkupalaksi vaaleaa kalaa, savustettua käpyä, lehtikaalisipsejä ja villiyrttejä. 

Yksi suosikkileikeistäni lapsena oli leikkiruokien laittaminen. Usein se oli osa jotain roolileikkiä, kun leikimme vaikka kotia, orpolapsia tai kahvilaa. Minusta oli ihana miettiä mitä ruokia erilaiset luonnonmateriaalit voisivat olla. Suosikki raaka-aineitai olivat ruusunterätehdet, erilaiset lehdet, neulaset ja tietysti perinteinen kuravelli. Talvella tienreunasta saattoi löytää vaniljajätskin kaveriksi toffeejäätelöä. Ja tietysti myös mangomelonia, mutta sen tajusin jättää sikseen. Kesäisin eräs vakioresepteistäni oli "skuuk in sköök" eli vedellä pehmennettyä hiekkaa unkarinvaahterakääryleessä.

Pieni hortoilija etsimässä tuoreita raaka-aineita. 

Ehkä nämä leikkini enteilivät tulevaa ruoanlaitto- ja leivontaintoa, vaikka oikean ruan laittaminen ei minua pienenä suuremmin kiinnostanutkaan. Samanlaista kokeilua ja keksimistä se välillä oikeassakin keittiössä on. Välillä arkikokkailut eivät ole niin hohdokkaita kuin mutasuklaakakut ruusupedillä. Välillä taas melkein tyhjä jääkaappi antaa samanlaisen haasteen kuin leikkiruoat, jotka loihditaan mielikuvitusta käyttäen lähes tyhjästä.

Tyylikäs esillepano puulautasilla luo annokseen sopivan rouhean tunnelman. 

Bonsku on ollut kovin innokas ruoanlaittaja omassa pikkukeittiössään, mutta nyt hän on päässyt myös luonnon antimien makuun. Puistossa hän on mummun kanssa laittanut "he[r]kkuluokaa" ja hiekka on ollut kanaa ja lehdet salaattia. Tänään ollessamme metsässä, hän riemastui raaka-aineiden ylitsepursuavasta valikoimasta ja alkoi loihtia trendikkäälle puulautaselle upeaa gourmet-annosta. Yhdessä pohdimme, että ehkä vaalea kivi voisi olla kalaa, kuivat neulaset kenties ranskalaisia ja kanervan oksat yrttejä. Olisipa hienoa, jos Bonskukin tykkäisi tulevaisuudessa yhtä paljon ruoanlaitosta!

Pääruoaksi kanervaparsaa, neulaperunoita, rapeaa pekonia ja käpyterriiniä.

Siinä leikkiannoksia kootessamme aloin miettiä, mitä kaikkea metsistä oikeasti voisi löytyäkään. Sienet ja marjat syksyllä tietysti, mutta moni muukin kasvi voisi sopia ihan oikeaankin keittiöön. Olen kyllä silloin tällöin lukenut villivihanneksista ja hortoilusta, mutta en ole rohjennut kerätä edes nokkosia tai kuusenkerkkiä. Verkkokurssi olisi helppo ratkaisu, mutta ehkä kaipaisin kädestä pitäen opastusta. Saa nähdä, osallistunko koskaan. Toistaiseksi tyydyn ehkä tekemään silmänruokia.

Raakasäilöttyjä puolukoita, palleroporonjäätelöä ja metsäbanaani. 

Piditkö sinä pienenä "pihakokkaikusta"? Entä oletko kokeillut villivihanneksia?

6 kommenttia:

  1. En yhtään muista leikkiruokien tekemistä, mutta aivan varmasti niitä on tullut tehtyä.

    Bonskun innosta päätellen sukuun on kasvamassa Michelin-tasoinen ruuanlaittaja.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas muistan edelleen, miten kerran sain aivan täydellisesti vatkautuvaa kuravettä! En onnistunut toista kertaa.

      Oi, toivottavasti Bonsku kokkailee äidille innokkaasti vielä 15 vuoden päästä.

      Poista
  2. Muistan ainakin voikukkavoin: kerättiin keltaisia terälehtiä ja niitä laitettiin leivän päälle. Mutta mikä oli leipänä, sitä en muista, vain terälehtivoin kaunis väri on jäänyt mieleen.
    Lapsena olit siis jo innokas kokkaaja, pari vuotta sitten julkaisut oman keittokirjan, mihin vielä ennätät ruokataiteen saralla!

    VastaaPoista
  3. Taas unohdin kirjoittaa edellä olevaan kommenttiini nimikirjaimet! Kun kirjoitan kännykästä, jännittää kuinka lähetyksen käy, niin unohtuu! Nimittäin minun kokemuksen mukaan kännykässä kirjoitettu kommentti häviää silloin tällöin julkaisuvaiheessa. Jotenkin sitä painaa vääriä nappeja tai väärässä järjestyksessä. Mutta olen siis VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kommentit välillä häviävät ja se on kovin turhauttavaa!

      Hetken kesti tajuta, että mikä keittokirja, mutta sinähän toimit sen kustantajana! Ehkä joskus vielä perustan ravintolan...ainakin ravintolapäiväksi.

      Poista
  4. Me leikittiin pieninä, että pujon kukinnot on jauhelihaa. Näytti ihan samalta. Ja joka kevät tehtiin hajuvettä: veteen kerättiin tuomen kukintoja ja halkaistuja voikukan varsia. Ne menivät vedessä kippuralle ja jotenkin sinetöivät hajuveden valmistamisen.
    Nokkosista sanoisin, että rohkeasti vaan! Ja jos ei rohkeutta riitä, mikään pakko ei ole!

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.