perjantai 14. heinäkuuta 2017

Periaatteet puukopassa

Totesin tässä eräänä päivänä, että jostain vanhemmuuden periaatteesta olen saanut toistaiseksi pidettyä melko hyvin kiinni. Joskus möläytin ilmoille, että aion hankkia lapselleni vain kauniita leluja, kuten puisia leivoksia ja hedelmiä. Kun katson ympärilleni, niin Bonskun lelut ovat oikeastaan aika kivan näköisiä ja tyylikkäitä: hauskoja leikkiruokia, klassikoita kuten Brio junarata, Duploja, kirkkaita pikkuautoja... Kauhukuva nurkkiin hiipivästä muoviroinasta ei ole toteutunut (vielä)!

Kaunis näky - mutta kyllä silti nämä mielellään korjaa pois iltaisin.

MUTTA. Eivät ne monenkirjavat Duplot, autot ja puupalikat ole yhtään kivan näköisiä, kun ne on ripoteltu tasaisesti ympäri huonetta tai kasattu epämääräisiin röykkiöihin nurkkiin. Kauniillekin leluille täytyy olla toimivat säilytysratkaisut, jonne ne voi helposti koota pois näkyvistä. Koska vaikka sisustuslehdissä muutama värikäs Duplo kauniisti aseteltuna maton nurkalle näyttääkin hauskalta, ei niitä viitsi katsoa silloin, kun lapsi on jo nukkumassa. Minä kaipaan sitä, että ainakin suurimpana osana illoista lelut on kerätty pois lainehtimasta olohuoneen lattialta.

Rumpulaatikoista on moneksi. Sisällä on myös pehmusteet, mikä helpottaa lelujen keräämistä iltaisin sopivan hiljaisesti. 

Laatikot sointuvat hienosti huonekaluihin. Silti mietin kansien maalaamista jollain ihanalla pastellisävyllä. 

Bonskun synttärien jälkeen etenkin legojen ja junaradanosien määrä moninkertaistui, eikä Bonskun entinen työpiste ollut enää riittävä vetämään sitä määrää sisuksiinsa. Aloin miettiä sopivia ratkaisuja, mutta ennen kuin ehdin edes Googleen, muistin että meillä on kellarissa tyhjänpanttina kauniit puiset rumpulaatikot. Ne on tehty käsityönä joitain vuosia sitten, mutta lopulta eivät ole päässeet kunnolla käyttöön, kun olivat niin painavia.

Jos nämä eivät riitä, pitää kaivaa esiin bassorumpulaatikko. Sinne mahtuu vaikka koko poika. 

Kolme laatikkoa imaisi sisäänsä kaikki legot ja junaradanpalaset ja vielä isoimpia leluautoja päälle. Minusta laatikot ovat todella kauniit, vaikka pinta onkin hieman kulunut. Ehkä voisin maalata kuluneimmat kannet jollain karkkisvärillä. On hauskaa saada nämä uuteen käyttöön!

Pötsi vartioi lelulootia. 

Ja sitten kun joudun myymään periaatteeni kauniista leluista, ei periaatteita tarvitse heittää romukoppaan vaan voin asetella ne kauniisti puukoppaan lelujen joukkoon! Miten näppärää!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Karkkiarki 13/52: Yks, kaks, kol, nel, kol, kaks...

Arkipostauksista päätelleen meillä eletään kovin vähän arkea. En ota asiasta stressiä, mutta hiukan huvittaa, että nyt mennään vasta 13. arkipostauksessa. Karkkiarkikuvat jatkunevat siis pitkälle ensivuoteen. 


Tällä kertaa kuvat ovatkin todellista silmäkarkkia. Olen vihdoin päässyt kutomaan! Kaikkien työläiden kankaanrakennusvaiheiden jälkeen on aina yhtä upeaa päästä kunnolla vauhtiin itse kutomisessa. Yksi katkennut loimilanka on tosin jo pitänyt korjata, joten vähän haasteitakin on tullut vastaan. 


Loimen värit asettuvat kauniisti kudonnassa. Valkoinen kude pehmentää räikeimmät kontrastit kauniiin liukuviksi. Pitkään mietin, pitäisikö kudekin värjätä, mutta näin loimen värit tulevat varmasti puhtaimmin esiin, vaikka hieman sammuvatkin. Kude on 100% banaanikuitua. Aivan ihanan kiiltävää ja hauskan röpelöistä! 



Koko ajan kudonnan edetessä tulee vastaan uusia värejä ja väriyhdistelmiä. En malta odottaa, miltä nuo kauniit turkoosin sävyt näyttävät! Työ etenee hitaasti, arjen ehdoilla, mutta on nautinto päästä kutomaan tätä vaikka vain viisi senttiä kerrallaan. Riittää ainakin iloa moneen arkipäivään!