keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kalkkis Kalkkinen

Hahaa, oli pakko tehdä postaus otsikolla, jonka äitini keksi onnistellessaan minua 30-vuotispäivänäni. Niin osuva! Vaikka en kyllä tiedä, olenko oikeasti Kalkkis Kalkkinen. Joo ja ei. On sitä tietysti tullut huomattua, etten ole aina joka paikassa se nuorin, jos nyt en vanhinkaan. En olekaan työpaikan juniori, vaan jo ihan selkeästi aikuinen. Tuntuu se vähän omituiselta.

Kolmenkympin lätkä pääsi käyttöön muutaman vuoden tauon jälkeen. Nyt se on aika pistää eteenpäin. 
Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, olivat melkein kaikki hänen kaverinsa ja sukulaisensa minua selkeästi vanhempia. Ja toki mieskin 3,5 vuoden ikäerolla tuntui niin hurjan paljon aikuisemmalta (hah hah haa). Nyt yhdentoista vuoden päästä erot ovat kaventuneet huimasti ja viimeistään nyt, kun kaikki ovat kolmekymppisiä (paitsi osa kyllä nelikymppisiäkin jo), ei ikäero enää tunnu juurikaan. Elämäntilanteetkin ovat muuttuneet lähemmäs toisiaan.

Hienostunut kolmekymppinen. 
Ja tosiaan, yksitoista vuotta! Koko aikuisikäni olen ollut yhdessä mieheni kanssa, yli kolmasosan elämästä. Se tuntuu jo aika pitkältä ajalta, vaikkei olekaan toki mitään verrattuna vaikkapa omien vanhempien yhteisiin vuosiin. Tässä sitä on saanut aikuistua yhdessä. Aika ihanaa, varsinkin kun se on edennyt varsin kivuttomasti samaan suuntaan. 

Takamettän kuningatar esittelee valtakuntaa kruununprinssille. 

Elämäkin on uomissaan. On lapsi, vakkari työ ja vuotuinen lomamatka. Näistä mikään ei ole tietenkään itsestäänselvyys. Omakotitaloa ei vielä kyllä ole, mikä sekin sopii toistaiseksi. Välillä meinaa nousta kiitollisuuden rinnalla pintaan ajatus, että "tätäköö tää nyt on", mutta oikeasti elämässä on kivasti myös vaihtelua tasaisen arjen rinnalla. Eikä elämä muusikko-päivätyöläisen ja vauhtitaaperon kanssa oikein koskaan pääse liian tasaiseksi.

Onneksi koskaan ei ole liian vanha pelleilyyn.
Ehkä olen aika mielelläni Kalkkis Kalkkinen. Nyt kun pääsee vielä uuden iän totutteluvaiheessa eteenpäin, voi soljua kymmenen vuotta siinä tunteessa, ettei oikein edes muista, minkä ikäinen tarkalleen olikaan. Kolkyt jotain. Ehkä neljän kympin kolkutellessa sen iän taas hetken muistaan. Siihen on kuitenkin vielä aikaa.

Nyyh, en saanut kolmeakymmentä kynttilää! 

Oletko sinä kokenut ikäkriisejä? Minkä ikäinen kolmekymppinen sinusta on? (Onpa filosofista!)

1 kommentti:

  1. Yllättävän vähän vanheneminen on ollut minulle kriisi. Nuorena vain nuoruus tuntui hienolta, mutta sitten sitä huomaa, että kaikki iät ovat kivoja. Jossain vaiheessa huomasi niin kuin sinäkin, että ei olekaan enää porukan nuorin. Mutta siitä on jo niin paljon aikaa, että sitä ei edes muista.

    Ava

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.