tiistai 14. marraskuuta 2017

Operaatio joulun taapero

Pari vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Operaatio joulun lapsi -keräykseen. Tuosta pikavauhdilla toteutetusta operaatiosta voi lukea täältä. Silloin jo ajattelin, miten ihana perinne olisi, jos Bonskun kanssa joka vuosi kerättäisiin lahjapaketti hänen ikäiselleen pojalle. Viime vuonna asia jäi, mutta lähetin muistaakseni virtuaalipaketin, sillä en ehtinyt oikeaa keräämään. Tänä vuonna havahduin taas siihen, että nyt on meneillään keräysviikko ja viikonloppuna ryhdyin tuumasta toimeen. Kiitos vaan Lurre muistutuksesta!

Kuvat piti napata nopsaan ja kamera ei aina ehtinyt taaperon vauhtiliikkeisiin mukaan. Bonsku ihastelee paketin sisältöä. 


Nyt Bonskua pystyi jo vähän ottamaan mukaan lahjan keräämiseen ja suunnitteluun. Tietysti Bonsku ei vielä hahmota, minne lahja menee, mutta ainakin jotain ehkä jää mieleen antamisen tärkeydestä ja siitä, että kaikkea ei saa itselle. Pakettiin sujahtanutta punaista pikkuautoa Bonsku kyseli nimittäin toistuvasti itselleen ja hänelle piti selittää, että se ei tule hänelle vaan lahjaksi pojalle, jolla ei ehkä vielä ole yhtään pikkuautoa. Bonskulla on jo monta autoa, joilla leikkiä. Tämä selvästi jäi pienen pojan mieleen.

En tiedä hyödynnetäänkö itse koristellut laatikot, mutta se oli hauska tehdä. 

Kun lahjaa valittiin, kyselin vähän Bonskun mielipidettä siitä, mitä otetaan. Tietysti lahjalle on tietyt raamit, mutta hän sai valita parista vaihtoehdosta, mitä otetaan. Ison osan lahjasta saimme näppärästä Tigerista. En ole ihan varma, mitä mieltä kyseisestä kaupasta olen tai miten se suhteutuu edellisen postauksen eettisiin pohdintoihin, mutta tällaisissa tilanteissa, kun pitäisi saada kivaa ja hyödyllistä pientä kerättyä nopsaan, tuo Tanskan Tiimari on kyllä verraton.

Sitten tavarat pakettiin - sikin sokin, jos Bonsku päättäisi. 

Tämä täytyy kyllä ehdottomasti ottaa tavaksi Bonskun kanssa. Katsoimme myös videoita lapsista, jotka ovat saaneet lahjoja ja tämä selvästi kiinnosti Bonskua. Pikkuhiljaa ehkä jää mieleen enemmän ja enemmän siitä, miten tärkeä asia tuollaisen lahjan saaminen voi jollekin lapselle olla. Ja koska pystyn ostamaan omalle lapselleni useamman joululahjan, miksen myös voisi ostaa jollekin sellaiselle, joka ei muuten ehkä saisi yhtään. Joulupuukeräys on tietysti toinen hyvä tapa lahjoittaa, mutta me olemme nyt valinneet tämän. Ehkä jonain vuonna voi osallistua molempiinkin.

"Vammis!" 

Vielä ehdit koota paketin ja jättämään keräyspisteeseen tämän viikon ajan! Virtuaalipaketteja voi lähettää myöhemminkin. 


Hyvää joulua sinne jonnekin!


6 kommenttia:

  1. Tuo on hieno idea ja teidän paketista tuli kaunis.olen itse osallistunut kampanjaan virtuaalimuodossa pari vuotta sitten.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti paketti säilytetään tämän näköisenä. Epäilen kyllä, että ehkä tavalliset kenkälaatikot vaihdetaan niihin virallisiin. No, ajatus on tärkein.

      Poista
  2. Hyvä että luin tän nyt aamulla, niin muistan ottaa paketin mukaan tänään palautuspisteen suuntaan mennessä :D Kiva kun tekin ootte mukana! Me kans löydettiin iso osa Tigristä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin kiva projekti! Juttelin muutaman ystävän kanssa ja he ovat pienenä aina hankkineet lahjan saman ikäiselle lapselle ja se oli heille tärkeä juttu. Toivottavasti meilläkin perinne pysyy yllä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös! Odotan oikein, että Bonsku pääsee vielä enemmän tähän juttuun mukaan.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.