lauantai 17. helmikuuta 2018

Vatsan takaa

Bonskusta en hirveästi kirjoitellut raskauskuulumisia blogiin. Silloin kaikki meni jotenkin niin omalla painollaan ja hyvin, että tuntui vaikealta kirjoittaa kovin syvällisiä postauksia aiheesta. Löysin pohdintoja nopealla selauksella kahdesta postauksesta toisen kolmanneksen alusta ja viimeisen kolmanneksen ajalta. Toki sitten sellaista yleistä vauvan tuloon valmistautumista oli ilmassa, mutta raskaudesta en kirjoitellut varmaankaan paljon tuon enempää. Mutta raskaudet ovat erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia, joten tekee mieli kirjoittaa aiheesta vähän enemmän.


Edestä ei vielä näy, ainakaan tässä asussa. Nuo sukkahousut ovat muuten Thought-merkkiset bambusukkikset. Tosi hyvät!


Bonskun odotusaikana pääsin monessa asiassa todella helpolla ja nautin kovasti raskausajasta. Nautin minä nytkin ja haikeudella ajattelen, että olenko nyt ollut raskaana yli puolet tai peräti kolme neljäsosaa siitä ajasta, jonka koskaan tulen olemaan. Kuka tietää. Toisaalta nyt on ollut paljon enemmän ajatuksia, että huh, enää neljä ja puoli kuukautta ja sitten tämä on ohi. Ehkä se toisaalta vähän helpottaakin sitä luopumistyötä niistä odotusajan ihanista puolista, kuten vauvan liikkeistä, söpöstä mahasta ja tulevan odotuksesta, joka tuntuu vähän samalta kuin joulua odottaisi. 

Nyt mennään raskausviikolla 21+1. Kuten osasin odottaakin, vatsa on jo paljon isompi kuin Bonskusta tässä vaiheessa. Silloin kokeilin vanhojentanssipukuani, nyt ei tulisi kuuloonkaan. Tai voisi sitä aina kokeilla, mutta päälle se ei menisi. Maha on ainakin kuukauden tai pari edellä, sillä kirjoitin tuolla, että se alkoi kunnolla kasvaa vasta rv 25 jälkeen. Tästä en kyllä valita, sillä nyt saan ainakin pidempään nauttia söpöstä vatsasta. 

Sivusta ei voi enää erehtyä. Vaikka ei se mikään mammuttivatsa vielä onneksi ole. 
Toisaalta kyllä selkävaivatkin ovat iskeneet aiemmin kuin viime kerralla. Muistan, kun Bonskua odottaessani yks kaks vaan nousin töissä seisomaan tuolilta, enkä melkein päässyt kävelemään. Nyt liitoskivut iskivät yhtä yllättäen, mutta aikaisemmin ja ehkä hieman vielä pahempina. Ehdin jo murehtia, että onko tämä nyt tällaista loppuun saakka, mutta onneksi sain heti ajan fysioterapeutille ja nyt parin käynnin jälkeen kivut ovat jo helpottaneet huomattavasti. Töissä en pysty istumaan pitkiä aikoja, joten olen viritellyt itselleni seisomatyöpisteen erilaisten laatikoiden avulla. Sähköpöytää tuskin tähän hätään saan. 

Jumppa- ja venyttelyrutiinia on pitänyt tehostaa ja ottaa käyttöön arsenaali erilaisia tukivöitä. Edellisessä raskaudessa menestyksekkäästi käyttämäni Anitan tukivyö oli varastoidessa mennyt ikävillä poimuille, jotka painoivat lantioon. Ostin tilalle Carriwellin vastaavan ja se on tuntunut jopa hitusen paremmalta. Carriwellin masutuubi sen sijaan oli yhtä tyhjän kanssa. Melkeinpä parhaiten on silti toiminut kotioloissa käyttämäni liinaviritelmä eli lantion ja alaselän tueksi sidottu kantoliina. Solmu vielä kipeämmälle puolelle lisätueksi, niin johan tukee. Hyviä ohjeita löytyy Youtubesta, esimerkiksi Wrap you in lovelta. Myös trikooliinan voi sitoa vatsan tueksi, mutta lyhyt kudottu on siinä kyllä näppärin. Ja hyvähän sitä on aloittaa varhain totuttelu liinavauvaksi!

Tule, tule liinavauva, älä tule vaunuvauva... No ei vaan! Olisi se näppärää, että vaunuissakin viihtyisi, toisin kuin Bonsku.

Suurin syy siihen, että tämä raskaus on ollut edellistä raskaampi on se, että taaperon kanssa elämä on varsin fyysistä. Jotenkin olin ajatellut, että on kiva sitten, kun on sellainen hiukan jo leikki-ikäinen 3-vuotias ja vauva (mielikuva joka todennäköisesti vielä muuttuu), mutta tämä 2,5-vuotias ja raskaus ei kyllä ole ihan kaikkein helpoin yhdistelmä. Kun yrittää hetken levätä, niin Bonbon tulee heti kiipeilemään päälle. Myös erilaista nostelua on enemmän, kuin oli ennen raskausaikaa huomannutkaan. Silloin kun jaksoi eri tavalla, ei edes huomannut homman fyysisyyttä. Tällä hetkellä olen kyllä tyytyväinen, että olen töissä, sillä siellä saa kliseisesti levätä. Ja toisaalta on hetkiä, jolloin saa ihan rauhassa tunnustella Mehlon liikkeitä ja vaikka jutella hänelle. 

Mutta silti on ihanaa myös jakaa tulevan isoveljen kanssa raskauden ilonhetkiä. Näyttää ultrakuvia, muistella hänen omaa vauva-aikaansa, naureskella hassulle mahalle ja tunnustella Mehlon liikkeitä. Kyllä tästäkin hyvä tulee. 

6 kommenttia:

  1. Aika pieni tuo vatsa vieläkin on ainakin kuvassa. Ollaan hengessä mukana. Jännittää vähän muttei liikaa.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuvissa se näyttää jotenkin pienemmältä, kuin peilistä. Ehkä varjot eivät näy samalla tavalla.

      Poista
  2. Hyviä vointeja minäkin toivottelen. Ja onnea – voitit blogiarvonnassa. :) Laitan sinulle s-postia aivan heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa! Hauska voittaa niin mielenkiintoinen palkinto. Ja kiitos toivotuksista!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.