Ööö... mihin kolme kuukautta on taas vierähtänyt? Ja Bonsku sen kun kasvaa ja kehittyy, kuten lapsilla on tapana tehdä. Vielä hän tuntuu taaperolta, mutta enemmän ja enemmän alkaa olla leikki-ikäisen elkeitä. Etenkin henkistä kasvua on viime aikoina näkynyt selkeästi. Nyt ensimmäistä kertaa ei kuitenkaan edelliseen postaukseen nähden ollut enää niin dramaattista eroa. Kai se muutos tässä vähän hidastuu, vaikka ajan kuluminen sen kun nopeutuu.
Roolileikit ovat viime aikoina olleet kova juttu. Leikeissä on entistä enemmän juonta ja välillä Bonsku tykkää leikkiä ja viedä juonta eteenpäin ihan yksikseenkin. Ainakin minun kanssani tämä on kyllä harvinaista, mutta isovanhempien kanssa tätä tapahtuu kuulemma enemmän. Bonskulla on myös paljon leikkejä, joihin hän haluaa aikuisen mukaan. Suosikkileikki on paloasema leikki, jossa ensin mennään nukkumaan sohvalle. Sitten noin viiden sekunnin yölevon jälkeen Bonsku kajauttaa: "Hälytys!" ja sitten tuleekin kaikille mukanaolijoille kiire pukea kypärät ja muut palovarusteet niskaan ja lähteä sammuttamaan erinäisiä tulipaloja tai pelastamaan kilpikonnaa puusta. Bonsku on myös alkanut leikkiä hahmoja seuraamistaan ohjelmista ja saattaa yhtäkkiä tokaista minulle "Kiia!", jolloin minun pitää vastata: "No mitä Rami?", sillä silloin olemmekin Ystävien kylän kirahvihahmoja, emmekä äiti ja poika. Kovin henkeviä Kiia ja Rami eivät kylläkään keskustele ja yleensä keskustelu toistaa tätä kehää, jossa Rami kutsuu Kiiaa nimeltä ja Kiia vastaa jotain Ramille.
Bonsku esittelee omaa keittiötään ja tekemäänsä "hilloa". Näistä hän itse pyysi ottamaan kuvan ja tarkisti lopputuloksen. Kelpasi. |
Bonsku tykkää edelleen myös rakentelu- ja legoleikeistä. Niihin hän saattaa uppoutua välillä hyväksi toviksi. Myös musisointi on pysynyt kuvioissa ja usein kotiin tullessa onkin vastassa kokonainen bändi, kun myös isä tai isovanhemmat on värvätty soittajiksi. Minusta on ollut ihanaa, että myös entistä pidemmät kirjat ovat alkaneet kiinnostaa Bonskua ja hän jaksaa hyvin jo kuunnella pieniä kertomuksia. Hauskinta taitaa kuitenkin olla Luru Luteen etsiminen Richard Scarryn autokirjasta. Suosikkikirjoja ovat Maisa-kirjat, erilaiset auto- ja hälytysajoneuvokirjat ja nykyisin Bonsku kuuntelee selvästi mielellään myös pikkusisarus-aiheisia kirjoja. Hän selvästi valmistautuu isoveljeyteen.
Paras juttu lasten WAMin lasten viikonlopussa oli se, että pääsi itse taiteilemaan. |
Jos suurin osa Bonskun jutuista onkin hauskoja ja ihania, niin mahtuu mukaan kyllä hankaliakin hetkiä. Sellaista perusuhmaa ja erityisen ärsyttävää ja koettelevaa on ollut raapiminen, jota Bonsku harrastaa turhautuessaan, väsyessään tai silloin, kun ei saa mielestään tarpeeksi huomiota (vaikka olisikin saanut vanhemman täyden huomion hetkeä aikaisemmin). Mitään taikakeinoa raapimisen kitkemiseksi emme ole keksineet. Lähinnä olemme pyrkineet toistamaan, ettei saa satuttaa ja rauhoittamaan häntä laskemalla kymmeneen tai laulamalla rauhoittavan laulun. Myös anteeksipyytämistä olemme harjoitelleet. Ehkä se empatiakyky tässä jossain vaiheessa kasvaa. Kävimme taannoin katsomassa Taru sormusten herrasta -näytelmän Turun kapunginteatterissa ja nauroimme, miten elävästi tuli mieleen vajaa 3-vuotiaan uhmahetket, kun Klonkku tai joku muu kertomuksen hahmoista sanoi sormusta himoitessaan: "se on minun!" ja vielä vähän raapaisi toista päälle.
Näin iloiselta näyttää 2v9kk, kun edessä on kaksi jälkiruokaa. |
Ja näin huolellisesti ne pitää syödä. |
Tämän postauksen mahdollisti sairastupa, sillä Bonsku malttaa kerrankin olla sen verran paikoillaan, että sain lisättyä kuvat postaukseen.
Ihana punapää-Bonsku! Ihana lukea leikkien kehityksestä. Ja kiva, että pottailu ja pukeminen ja kaikki muukin sujuu jo aika kivasti.
VastaaPoistaReipas sie kun kannat vielä! Mie lopetin Ellun kanssa tosi varhain kun odotin Veenua, se vain tuntui jotenkin ikävältä.
Hiusten väri on tosiaan pysynyt punaisena! Toivottavasti pysyykin, mutta tietysti hän on suloinen minkävärisessä tukassa vaan.
PoistaSe on kai tosi yksilöllistä, miten pitkään pystyy kantamaan. Monella rajoittaa huonovointisuus. Minäkään en kanna kyllä enää kuin ihan lyhyitä matkoja ja rattaisiin on ollut "pakko" totutella, kun vähänkään pidemmistä kantohetkistä tulee liitoskipuja. Kokonaan en ole kuitenkaan malttanut luopua, kun kantaessa saa juteltua ihan eri tavalla kuin rahisevan hiekoitussoran päällä rattaita työntäessä.
Bonskun kanssa on jo tosi hauska keskustella. Tämän ikainen tietää jo tosi paljon, mutta on silti vielä aika pikkuinen ja siksi keskustelut ovat usein yllättäviä ja hauskoja.
VastaaPoistaMumi
On kyllä tosi hauskaa, miten välillä äly välähtää ja välillä taas huomaakin, miten suppea maailmankuva ja elämänkokemus vielä on. Aivan loistava keskustelukumppani Bonsku kyllä on!
PoistaPälkähtipä päähäni, että jospa Bonsku pitäisi blogia ja kertoisi kokemuksiaan äidistä ja isästä. Olisi siinä paljon myönteistä kerrottavaa. Jos ei heti kaikkea muistaisi, voisin auttaa. Niihin hän sitten: jooo!
VastaaPoistaHehee, vaikka varmaan hän kertoisikin, miten tylsää on kun kiinnostavia esineitä nostetaan aina vain korkeammalle hänen ulottumattomiinsa, vaikka hän ei yhtään käsitä miksi.
PoistaTaitava Bonsku! <3
VastaaPoistaBonsku kiittää!
Poista