Arkea ja juhlaa esiäitiyslomallaIla

Pikkumies nauttimassa retkieväistä. Porkkanakeitto maistui paljon paremmin luonnon helmassa kuin kotona!

Viimeksi kirjoittelin keväästä, mutta nythän onkin yhtäkkiä jo ihan kesä! Vaahterankukinnot kestivät ehkä sen päivän ja nyt lehdet jo pilkistävät niiden lomasta! Hurjaa! Mutta ehkä se tästä vielä ottaa vähän takapakkia kevääseen. Eikä tämä kesä nyt mitenkään haitannut ole, päinvastoin on ollut ihana pukea kesäisen kevyitä vaatteita ja lähteä Bonskun kanssa ulos lisäämällä asuun vain lenkkarit ja lippiksen. Tämä "minikesä" osui kyllä erinomaiseen saumaan, sillä helatorstain myötä olen saanut nauttia ihanasta esi-äitiyslomasta, joka on ollut oikein tervetullut ennen viimeistä 1,5 viikon rutistusta. 

Iloisen väriset retkieväät. Kaasu-trangia on hurjan helppokäyttöinen

Minilomaamme on mahtunut kyllä kaikenmoista laidasta laitaan. On ollut ihania, suorastaan idyllisiä perhehetkiä ja toisaalta jos nyt ei ihan pohjamutia, niin sellaisia "ai niin yök, täällä ei olekaan ruopattu"-hetkiä. Sitä kai se elämä on, perheellä tai ilman. Näin äitienpäivänä olen taas pohtinut paljon niitä ennakko-odotuksia, lähinnä pelkoja, joita minulla oli ennen Bonskua. Että onko se äitiys ja vanhemmuus niin raskasta kuin monesti väitetään. Onhan se monelta osin, mutta toisaalta kyllä aina ne hyvät jutut peittoavat raskaat hetket. Vähän kuin tämän neljän päivän ajalta jäivät ensisijaisesti mieleen ne huippujutut, vaikka tarkemmin miettien monta harmiakin ehti olla. 

Hankalia kuvattavia. En saanut kaikkia perheenjäseniä samaan kuvaan. 

Helatorstaina minulla oli energiaa ja intoa, joten ehdotin pyöräretkeä Ruissaloon. Matka taittuikin yllättävän keveästi. Otimme matkaan myös trangian ja porkkanakeiton jämät. Ostin meille trangian miehen ensimmäiseksi isänpäivälahjaksi - ja se taisi päästä kolmannen kerran käyttöön. No, onneksi se ei vanhene. Bonsku nautti retkieväistä ja luonnosta. Olisi ihana antaa hänelle enemmän tällaisia luontokokemuksia. Omasta aktiivisuudesta se on kiinni, mutta liian usein laiskuus iskee. Koko retki meni varsin idyllisissä merkeissä, valkovuokkomerien ympäröimänä. 

Välillä Bonsku väsähti kävelemään. Aina pitäisi olla mukana kantoväline, koska jos ei sitä ole, sitä tarvitsee varmasti. 

Se ruoppaamaton kohta iski sitten illalla, kun Bonsku nosti pienen nuhan päälle kuumeen ja hengityskin meni vähän hankalaksi. Laryngiitti se ei kuitenkaan tainnut olla, mutta harmillinen oli myös neljäs tavallinen flunssa putkeen. Bonsku on päättänyt ottaa tilastoissa ikätovereitaan kiinni sairastelujen suhteen tässä kevään aikana. Perjantaina en päässyt hyödyntämään puistokerhon suomaa lepohetkeä, mutta onneksi Bonsku pärjäsi lääkkeen voimin päivällä melko hyvin. Perjantaina pääsin myös siivoamaan pienoisen ötökkäinvaasion vuoksi - jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pääsimme vähällä. Onneksi jo lauantaina Bonsku voi huomattavasti paremmin ja sain oman lepohetkenikin, kun mies otti Bonskun mukaan soittotreeneihin. Yksin kotona oleminen on nykyään melko harvinaista ja siksi aika ihanaa. 

Äitienpäivän pääkohde. 

Sunnuntai alkoi hyvin pienimuotoisella äitienpäiväseremonialla, sillä Bonsku nukkui vielä. Yö oli vielä flunssan jäljiltä hieman rikkonainen (niitä rikkonaisia öitä ei ole lähitulevaisuudessa odotettavissa...) ja sain onneksi itsekin nukkua pitkään. Sain pyytämäni kahvilalahjakortin tulevaan lattemammailuun ja samalla paljastui paikka, johon menisimme syömään. Kahtena edellisenä vuonna olemme olleet Logomossa äitienpäivälounaalla, mutta nyt mies oli halunnut vaihtelua ja iltapäivällä suuntasimme Kakskertaan Harjattulan Kartanoon. 

Äiti katselee hellästi lastaan - vai himoitsee kiellettyä juustokakkua?

Ihan kiitettävästi löytyi syömistä raskaanaolevallekin, vaikka graavit sun muut piti jättää pöytään. 

Usein juhlapäivinä odotukset ovat korkealla ja siksi harmittaa sitäkin enemmän, jos jokin ei menekään suunnitellusti. Ennen äitienpäivälounasta kasassa olivat katastrofin ainekset: miehellä flunssaoireita, minä olin väsynyt ja pahoinvoiva mutkittelevasta tiestä ja Bonsku meinasi nukahtaa autoon. Kaikilla hirveä nälkä välipalasta huolimatta. Pöydässä odotettavissa paljon minulta kiellettyjä herkkuja. Tällä kertaa kaikki kuitenkin meni nappiin ja kun kaikki saivat hieman syötävää, ei syntynyt yhden yhtä harmitusta tai edes uhmakiukkua.

Tuo passion-pannacotta oli paras jälkkäreistä!

Ilta kuluikin arkeen laskeutuen, leikkien, puistoillen ja väsyneenä pötkötellen. Ja pian jatkuu arki, vielä hetken tuttuna ja turvallisena ja sitten taas ihan uutena iloineen ja pohjamutineen. Onneksi välissä on tällaisia minilomia! 

Oliko sinulla vastaava "miniloma" ja miten hyödynsit sen?