sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Helppoa kuin jätskin teko

Synttärisankari-Bonsku sai valita viisi mieleistä ilmapalloa Casagrande-lelukaupan valikoimasta. Pipsa Possu sinnittelee vapun jäljiltä. 

Ja niin Bonbon täytti kolme vuotta! Ihan hassua, kun toisaalta tuntuu että juuri hän syntyi. Toisaalta, kun meillä on nyt uusi vauva, niin hänen vauva-aikansa tuntuu toisaalta kaukaiselta. Teen hänestä ajatuksella vielä ihan kolmevuotispostauksenkin, mutta nyt ajattelin keskittyä kertomaan synttärijuhlista ja niiden tarjoiluista. Päätimme rykäistä pystyyn kahvittelusynttärit kummeille ja isovanhemmille varsinaisena syntymäpäivänä eli juhannusaattona alkuiltapäivästä. Paikalle pääsivät melkein kaikki, yksiä kummeja lukuunottamatta, jotka kävivät kylässä sitten erikseen. 


Tarjoilupöytä koko komeudessaan. Väriä ainakin riitti!

Suuriin panostuksiin emme jaksaneet alkaa, kun kerran perheessä on kaksiviikkoinen vauva, mutta jotain halusin kuitenkin tehdä itse pöytään. Onneksi löysin maailman helpoimman jäätelöreseptin, jolla loihdin juhlapöytään kolme erimakuista jäätelöä lähes minimipanostuksella. Väittäisin, että tällä reseptillä jäätelö on lähes yhtä helppo tehdä itse kuin hakea pingiviinipaketti kaupasta ja pilkkoa se kulhoon. Ja Bonsku (yllättäen) rakastaa jäätelöä, joten mikäs sen parempaa tarjottavaa. Reseptin bongasin jälleen kerran Maku-lehdestä, suuresta keittiöinspiraationi lähteestä, mutta olen syönyt samantapaisella reseptillä tehtyä jäätelöä isäni tekemänä (!). Jos tuntee isäni keittotaidot, niin tietää sen tarkoittavan sitä, että resepti todellakin on helppo. Aineksia tarvitaan minimissään vain kaksi: kermaa ja kondensoitua maitoa. Perusmassan voi sitten maustaa miten haluaa. Jäätelö syntyy ilman jäätelökonetta, eikä vaadi edes kääntelyä tai vatkaamista pakastuksen aikana. 

Muina tarjottavina oli vesi- ja hunajamelonia, mansikoita, karjalanpiirakoita, pillimehua ja kahvia. Kukakimppu sopi hienosti pöytään, vaikka olikin oikeastaan Tintin onnittelukimppu. 

Mauiksi valikoituivat Bonskun suosikkimaku vanilja, Oreo-keksijäätelö sekä aikuisten makuun raakalakritsilla maustettua jäätelö. Kaikki onnistuivat todella hyvin. Minusta Oreot ovat hieman kuivakoita ja mauttomia sellaisenaan verrattuna esimerkiksi Dominoihin, mutta jäätelössä ne toimivat erinomaisesti ja kostuivat sopivasti. Vaniljajätskin maustin aidolla vaniljalla, enkä vaniljasokerilla, sillä kondensoidun maidon ansiosta makeutta oli riittävästi ilmankin. Oma suosikkini oli lakujäätelö. En tykkää yhtään jätskikiskojen lakujäätelöstä, mutta aidolla lakritsijauheella maustettu jäätelö on HYVÄÄ! 

Ainoa ongelma jätskeissä oli, että tajusin vasta kesken kaiken, että kondensoitu maito ei tietenkään ole laktoositonta, eikä pikaisen googletuksen perusteella sellaista ole edes saatavilla ilman laktoosia. Onneksi samalla pikaisella googlauksella selvisi, että sitä voi tehdä myös itse kohtuullisen helposti (uhmaikäisen ja vastasyntyneen hoitaminen samalla teki siitä hieman haastavampaa). Maitoa ja sokeria keitetään vain pienellä lämmöllä pitkään ja maitotiiviste on valmista. Yhtä paksua siitä ei tullut kuin kaupan säilykeversiosta, mutta jäätelössä se toimi yhtä hyvin. Pullahiiren blogissa on hyvä ohje. Jäätelöä varten maitoa ei kannata karamelisoida, sillä se ei toimi jäätelömassan pohjana. 

Kuvasta unohtui kerma. Muut keksijätskin ainekset ovat kasassa. Murskattuja keksejä tuli jäätelömassan joukkoon ja kokonaisia koristeeksi päälle. 

Tästäkin kuvasta unohtui kerma! Muuten lakritsijätskin aineet on tässä. Koristeeksi laitoin lakritsitaateleita (Nam!) ja lakuja. 
Ja vaniljajätskin ainekset koko komeudessaan. Tätä tein isomman satsin ja koristelin mansikoilla. 


Maailman helpoin jäätelö
  • 1 purkki kondensoitua maitoa tai n. 3 dl itsetehtyä
  • 6 dl kermaa (alunperin 5 dl, mutta minusta tuli liian makeaa)
  • Roskia tai muuta makua, esim. 
    • Ripaus vaniljaa
    • 2 rkl raakalakritsijauhetta
    • paketti Oreo-keksejä
    • Marjoja
    • Mitä ikinä keksitkään!

1. Vatkaa kerma

2. Sekoita joukkoon kondensoitu maito.

3. Valmistele "roskat" eli esim. murskaa keksit, pilko marjat jne.

4. Kaada massa sopivaan astiaan, esim. leipävuoka on hyvä. 

5. Pakasta vähintään neljä tuntia. 

6. Ota jäätelö pakkasesta n. 15 min ennen tarjoilua ja koristele haluamallasi tavalla. 

Astiat olivat vähän karut, mutta pienellä koristelulla ihan hyvät ja jätskiastiona toimivat. Jokaiseen jätskiin laitettiin yksi kynttilä. 

Juhlat ja juhlatarjoilut onnistuivat hyvin.Veikkaan, että jäätelöstä tulee tämän kesän hitti meidän jälkkäritarjoilujen osalta.  Bonsku sai ihania lahjoja ja nautti alku-ujostelun jälkeen juhlahumusta. Seuraavaksi tähdätäänkin sitten Tintin ristiäisiin! 

10 kommenttia:

  1. Oli huiput synttärit jätskibaareineen. Tuota jäätelöreseptiä olen itsekin kokeillut eri maustein ja tulos on kyllä helpoin ja paras ja jäätelömäisin kotona tehty jäätelö.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ehdoton plussa on se, ettei tarvitse sekoitella!

      Poista
  2. Synttärionnittelut kolmevuotiaalle! :) Kuulostaa tosi helpolta jäätelöreseptiltä. Me yritettiin tehdä viime kesänä jätskiä jäätelökoneella ja sekin oli oikeastaan aika monimutkaista, vaikka oli konekin käytössä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on jäätelökone ja sillä saa tehtyä mielestäni parhaat sorbetit, mutta kieltämättä tämän postauksen jätskiresepti on niin helppo, että jää kone käyttämättä.

      Poista
  3. Kivat pirskeet!
    Onko pikkuisen lempinimi Tintti (gen.Tintin) vai Tintin (gen. Tintinin) ?
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä että! En osannut valita ja koska on myös Bonbon ja Bonsku, niin saa olla myös Tintin ja Tintti. Rakkailla lapsiölajnella jne... Ja genetiivi on Tintissä helpompi, joten laiskuuttani käytän sitä siinä yhteydessä.

      Poista
  4. No on kyllä helpon kuuloinen jäätelöresepti! Voisikin kokeilla!

    Ihanan värikkäät synttärit olleet Bonskulla! Ja tosiaan, miustakin hän syntyi vasta. Mihin nämä vuodet oikein menevät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätski on melkein yhtä helppi kuin kermavaahto ja mansikat!

      Tuntuu hassulta, että hän syntyi ihan juuri ja nyt on jo toinenkin vauva!

      Poista
  5. Onnea Bonbon! Ihanan värikästä!

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.