perjantai 22. maaliskuuta 2019

Tyrskyn Myrskyn Turussa

Pieni seilori vauhdissa. Forum Marinumin Tyrskyn Myrskyn -lastenmuseossa oli sopiva paikka myös vauvalle. 

Minusta on niin ilahduttavaa, että yleensä museoissa otetaan lapsi vieraat hyvin vastaan. Yksi antoisimpia juttuja vanhemmuudessa on saada tarjota kulttuurielämyksiä lapsille. Eivät ne museovierailut aina ole kovin rentouttavia, mutta minusta on ihanaa, kun Bonsku juttelee innoissaan "Mennäänkö huomenna Wäinö Aaltoseen?" Toivottavasti suhtautuminen museoihin pysyy yhtä positiivisena isompanakin! Olen vienyt lapsia melkein mihin tahansa museoon, mutta parhaita ovat ne, joissa on onnistuneesti yhdistetty aikuisia ja lapsia kiinnostava sisältö. Tässä onnistuu loistavasti Forum Marinum, Turun merimuseo, jossa on vielä lisäksi vastikään avattu uusi lasten merimuseo. 

Perämoottorinäyttelystä oli hyvä aloittaa. Aikamoista. 


Lasten museo oli kauniisti ja hienosti toteutettu. Isoon simpukkaan voi mennä makoilemaan. Jättimäisiä huovutettuja kiviä oli hauska heitellä. 

Jostain syystä emme ole Bonskun kanssa aiemmin käyneet Forum Marinumissa aikaisemmin ja edellisestä käynnistä minulla tulee kesällä 13 vuotta (käytiin siellä treffeillä miehen kanssa silloin). Nyt meidän piti lähteä tutustumaan lasten näyttelyyn kavereiden kanssa, mutta heidän sairastuttua otimme mukaan isovanhemmat. Ensin kävimme syömässä museon yhteydessä olevassa ravintola Göranissa, jonka lounasta ei voi kuin suositella. Ravintolalle plussaa myös lapsiystävällisyydestä! Kävimme siellä aikanaan taaperoaikojen muskariryhmän kanssa syömässä ja silloinkin remutaaperolauma otettiin pöytävarauksella vastaan. 

Yläilmoista saa hyvän kuvan Tyrsky-laivasta ja sen ympäristöstä.
Jännittäviä kurkkimisikkunoita. 

Vatsat pullollaan siirryimme museon puolelle. Bonsku ihastui lasten merimuseoon oikopäätä ja juoksi innoissaan leikkimään. Leikkipaikan ulkopuoli oli suunniteltu kivasti ja siinä oli paikka kengille ja istahtamiselle. Lasten näyttelyssä oli hauskoja piilopaikkoja ja tekemistä monen ikäiselle. Suureen Tyrsky-laivaan oli piilotettu jänniä pienoismaailmoja, kapteenin kajuutta ja tietysti komentosilta ruoreineen. Kokonaisuudessaan tila ei ollut suuren suuri, mutta ainakin näin väljänä päivänä tilaa oli riittämiin ja hauskasti muutama lapsimuseovieras liittyi yhteiseen leikkiin laivassa. Myös pikkuiselle Tinttiselle löytyi hupia. Hän istui hyvän tovin pienessä söpössä purjeveneessä, tutki köyttä ja puutappeja hartaasti. Menevämmällekin vauvalle olisi riittänyt tutkittavaa. 

Kun pappa ja Bonsku pyörivät lasten museossa, minä, äitini ja Tintti kiersimme muuta museota. 

Tässä on kuulemma meneillään kalastuskilpailu. 
Koko museovierailua ei silti tarvinnut viettää lasten museon puolella vaan ympäri museota löytyi myös hauskaa tekemistä lapsille. Ehkä hauskin oli ongintapaikka, jossa sai "mato-onkia" ahvenia laituriin upotetusta tynnyristä. Museossa voi seurata myös laivakoira Axelin tarinaa, mutta siihen emme tällä kertaa tutustuneet. Ja tietysti museo itsessään on myös sellainen, joka varmasti vetoaa lapsiin. Tämän hetken näyttelyssä oli esitelty elämää merillä ja erilaisilla laivoilla risteilyaluksesta lähtien. Tilana museo on myös hyvin näyttävä ja korkeassa tilassa näyttelyä voi käydä ihailemassa myös ylemmiltä tasoilta. Kuulosti myös aika mahtavalta palvelulta, että tiettyinä päivinä museossa on järjestetty myös lapsiparkki. 

Näyttelytilat oli näyttävästi toteutettu. 

Pääsi se pappakin kiertämään muuta museota. Lasten merimuseon "eteistila" oli tunnelmallinen. 


Oli mukava tutustua museoon näin hieman hiljaisempana päivänä, vaikka varmasti huomisen (23.3.) avajaisriehakin olisi ollut hauska. Me sen sijaan suuntaamme tällä kertaa sinne Wäinö Aaltosen museoon lasten viikonloppua viettämään. Lanseerasin nyt myös uuden tunnisteen "kulttuurikakara", koska ei Bonsku enää taida olla "kulttuuritaapero". 

Lastenkulttuuri kunniaan! Onko sinulla kulttuurivinkkejä lapsille?



4 kommenttia:

  1. Olipa hauska paikka tuo merimuseo. Onneksi päästiin tutustumaan hiljaisena päivänä, ettei jääty jalkoihin. Ravintola Göranin lounasta voin todellakin suositella. Todella ystävällinen palvelukin vielä.

    Mumi

    VastaaPoista
  2. Kiva vinkki! Tuonne mennään lastenlasten kanssa!
    VE

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.