lauantai 18. toukokuuta 2019

Vehreyttä aidan tällä puolen


Tykkään ihan hirveästi meidän pihasta. Se ei ole "oma piha", kuten omakotitalossa, mutta oikeastaan pidän siitä juuri siksi. Sitä ei tarvitse yksin hoitaa, ei ole paineita tehdä suuria istutussuunnitelmia, mutta siihenkin on pienessä määrin mahdollisuus, jos niin haluaa. Tämä yhteinen piha sopii ainakin tähän elämäntilanteeseen täydellisesti, sillä en ole kovin suuressa määrin puutarhaihminen. Nautin kuitenkin siitä, että saan laittaa kausikukkasia rapunpieleen, kuten ennenkin. Minipuutarha sopii minulle parhaiten. 

Oven talvikranssi sai pääsiäisilmeen, kun kieputin sen ympärille rautalankaan kiinnitettyjä höyheniä. Pitänee kuitenkin vielä päivittää se kesällä. 
Istutuksissani on aina pientä vaihtelua vuodesta toiseen, mutta ikisuosikit säilyvät. Pelakuut laitoin keittiön ikkunan alle ilahduttamaan, orvokit seuraavat aina narsisseja ja hortensian aion vielä ostaa yhden paleltuneen tilalle. Tämän vuoden erikoisuuksiin kuuluvat upea, pyöreä marketta, anopilta äitienpäiväksi saatu ruusu sekä yksi ihana jaloleinikki ja . Näistä syntyi jo todella runsas kevätpuutarha portaille ja ikkunan alle.

Pelakuut saavat toivottavasti riittävästi valoa tässä ikkunan alla. 
Leinikit, äitienpäiväruusut, orvokit ja mysteerikukka suolostuttavat portailla. 
Taloyhtiössä jokaisella on pieni pätkä laatoitusta, johon voi halutessaan laittaa vaikka puutarhakalusteita. Minäkin aion laittaa meille oman pöydän ja pari tuolia, kunhan löydän sopivat. Pöydän saan vanhemmiltani ja tuolitkin haluaisin löytää käytettyinä. Rottinkiset tuolit olisivat ihanat, mutta taitavat olla hinnoissaan, kun rottinki on muotia. Voi olla, että päädyn kuitenkin puisiin klaffituoleihin tai siihen, mitä sattuu löytymään.

Tämä on ehkä suosikkiasetelmani tällä hetkellä. Ei haittaa edes, että hortensian kukat kuolivat yöpakkasissa. 

On ollut ihana seurata miten tämä meidän piha ja myös naapuruston pihat puhkeavat kukkaan. Koko kaupunginosa on todella vehreä ja kaunis. En malta odottaa syreenien kukkimista! On hauska kurkkia naapuruston pihoille ja vähän vertailla. Meillä on kaunis, hoidettu ja huoliteltu piha istutuksineen, mutta yhtä kauniita ovat myös vähän villimmät pihat, joissa kasvaa vaikka sun mitä. Ehkä välillä mietin, että ruoho näyttää vähän vihreämmältä jossain muualla, mutta ainakin piha on ihan täydellinen Bonskun jalkapalloilua ja potkupyöräilyä ajatellen. Osassa pihoista on myös lapsille leikkipaikkoja, mutta meidän talossa asuu sen verran vähän lapsia, ettei sellaista varmaankaan ole luvassa. Onneksi puisto on lähellä ja pihassa keksii muutakin tekemistä. Piha on sen verran suojaisa, että Bonsku on saanut siinä hetken olla itsekseenkin, kun on ollut riittävän lämmin pitää ovea auki. Kesäisin pihalla ei pidetä autoja, joten sikälikin piha on turvallinen.

Tuo metallituoli on kaunis, mutta käy vain koristeeksi, sillä se on ehkä maailman epämukavin tuoli. 

En malta odottaa, että syreenit kukkivat! Nämä kuvat ovat alkuviikosta ja nyt jo on hieman edennyt kukinta. 
"Takapihamme" on hieman ankea, sillä siinä ei juuri kasva mitään. Voi tietysti olla, että naapurin ruusupensas kaunistaa sen aikanaan ja onneksi sitä ei hirveästi tarvitse katsella. Ikkunat ovat sen verran korkealla, ettei siihen juuri näy. Olen myös kaavaillut, että siinä on hyvä kesällä laittaa pulikointipaikka lapsille, kun alakerran ikkunasta saa helpohkosti laitettua lämmintä vettä altaaseen.

Takapiha on hieman ankea. Pitää seurata, mitä siinä kasvaa ja miettiä voisiko sitä kohentaa. 

Pohjolan kauniisin pihoihin pääsee muuten kurkkimaan ja tutustumaan Pohjolan pihat -tapahtumassa, joka on 26.5. klo 11-16. En tiedä ehdinkö itse osallistua ohjelmaa järjestämään, mutta joillain toisilla taloyhtiöstä taisi olla suunnitelmissa ainakin jotain pienimuotoista. Jos näet minut pihalla ja tunnistat, niin tule tervehtimään!

Millaisia pihasuunnitelmia sinulla on kesän varalle?

8 kommenttia:

  1. Hyvä kun jatkat perinnettä! Nyt on kauniita rapunpieliä jo ainakin kolmannessa polvessa.

    Mumi

    VastaaPoista
  2. Täällä pihaa piisaa. Tänä vuonna olen kasvatellut kesäkukkia siemenestä asti. Vielä ei kuki, mutta ehtiihän sitä. On ollut niin kylmiä öitäkin vielä. Muuten pihalla on menossa siistimishoito: kukkamaiden reunoja siistimmäksi ja selkeämmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän rappu näyttää ihanan kutsuvalta ja kesäiseltä!

      Poista
    2. Ihailen aina kovasti isoja, vanhoja pihoja jollainen sinullakin varmaankin on. Niissä on jotain taianomaista!

      Poista
    3. No, jos se riittää taiaksi, että jokaisen pensaan juurella kasvaa yhtäkkiä vaahtera ja akileja :) Tämän vuoden uutuutena punaherukka.

      Poista
  3. Ihanat "rapunpielikukat"! Ennen äitiisi tutustumista en edes tiennyt tuota sanaa. Hauska kotiperintö sinulla. Kerran mimäkin laitoin kokeeksi kauniin ruukun rapunpieleen. Ja pienen ajan kuluttua ulos mennessäni potkaisin kiireessä koko ruukun säpäleiksi. Sen jälkeen meillä on ollut oven luona kukat amppelissa turvassa kuten ennenkin.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, voi ruukku parkaa! Amppeli sopii onneksi rapunpieleen myös hyvin. :)

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.