Bonsku 4vee!

Tuntuu ihan hassulta, että tässä ollaan jo nelivuotiaan lapsen vanhempia. Vaikka neljä vuotta on oikeastaan lyhyt aika ja Bonsku edelleen aika pieni, on neljä vuotta kuitenkin jo pitkä matka pikkulapsiaikaa. Nyt on jo vähemmän aikaa siihen, että Bonbon menee kouluun kuin siihen kun hän syntyi. Niin iso ja niin pieni yhtä aikaa. Nykyisin sitä välillä havahtuu siihen, että pidä nyt sylissä, kohta hän jo juoksee kavereiden luona. 

Mummun ottama kuva Bonskusta ja "rakettirepusta". Mielikuvitus laukkaa. 

Kaikkein kiehtovinta tuntuu tälläkin hetkellä olevan leikin kehittymisen seuraaminen. Puoli vuotta sitten Bonsku sai ekat pikkulegot, nyt hän ei muilla leikikään. Hän tekee hienoja rakennelmia niillä ja hän on sitä koulukuntaa, joka ensin rakentaa ohjeen mukaan, purkaa sitten teoksen ja käyttää palat johonkin itse keksimäänsä. Legojen lisäksi suosikkileikkejä ovat erilaiset roolileikit. Palomies, rokkitähti, koulu, hevisaurus... Minä olen muuten usein opettaja, enkä äiti. Suosikki on biologian tunti, jolloin minun pitää kysellä Bonskulta "eläinarvoituksia". Toinen suosikki on "dinomunaleikki", jossa hän piiloutuu alakerran riipputuoliin. Minun tehtäväni on etsiä dinosauruksen munaa, joka sitten yllättäen kuoriutuu. Välillä sieltä kuoriutuu stegosaurus tai apatosaurus, välillä taas lohikäärme. Dinosaurukset ovat siis myös kova juttu. Bonskun leikit ovat hyvin klassisen poikamaisia ja vauhdikkaita. Lisäksi on mainittava vielä mumin ja pappan kanssa leikittävä "vessahirviö" eli vessis-jahtausleikki, jonka hauskuudelle ei ole vertaista. 

Bonsku on hurjan rohkea kiipeilijä. Vähän pelotti kyllä tulla alas, mutta hän selviytyi. 

Bonskulla on nykyisin myös mielikuvituskavereita. Kaapo-peilikaveri, joka asuu peilikuvassa on ollut kuvioissa jo pidempään, mutta nykyään kavereihin kuuluvat myös Tero, Ville, Max, Olivia ja Sofia, jotka ovat milloin vauvoja, milloin koululaisia tai bändikavereita. Minullakin on ollut lapsena monia mielikuvitusystäviä juuri samassa iässä, joten on hauska vertailla miten Bonskun ystävät muuttuvat. Oikeitakin ystäviä Bonskulla on. Meillä on muutamilla ystäväperheillä lähes samanikäisiä poikia ja on hauskaa, että myös lapsilla on paljon yhteistä puuhaa. Puistokerhossa kaverit ovat välillä vaihtuneet, kun joku on muuttanut tai siirtynyt päiväkotiin, mutta aina on löytynyt joku hengenheimolainen, jonka kanssa leikkiä työmaata, paloasemaa tai poliisia. 

Melkein saman ikäinen pikkuserkku on mahtava kaveri sukutapaamisissa. Yhteinen sävel löytyi heti. 

Varsinaisia harrastuksia muskarin lisäksi Bonskulla ei ole, mutta hän on kiinnostunut hyvin monista asioista. Hän on vauhdikas ja tykkää kiipeillä ja pelata jalkapalloa. Minusta hän on motorisesti aika taitava verrattuna esimerkiksi minuun lapsena. Hän rakastaa potkutella potkupyörällään ja kutsuu sitä milloin moottoripyöräksi ja milloin skootteriksi. Polkimet säästämme ensi kesään. Kirjaimet ovat jo pidempään kiinnostaneet Bonskua kovasti. Ekapeli on ollut välillä käytössä hänen oman motivaationsa mukaan. Kirjoittaminen ei ole niin motivoivaa, mutta tuttuja kirjaimia Bonsku tykkää bongailla. Musiikki kiinnostaa häntä valtavasti ja hän on selvästi kiinnostuneempi musiikista kuin esimerkiksi piirtämisestä tai maalaamisesta. Hän tykkää laulaa edelleen erityisesti Hevisaurusta ja Honeymoon in Vegas -musikaalin kappaleita, mutta myös Siina ja taikaradio kuuluu Bonskuns suosikkeihin. Isona hän aikoo soittaa rumpuja ja kitaraa, miksiköhän. Kovasti hän haaveilee asioista, joita voi tehdä sitten koululaisena. Luultavasti hän kuvittelee, että koululainen on yhtä kuin melkein aikuinen, mutta ehkä hän kouluun mennessä on ymmärtänyt asian laidan. 

Bonsku ja uusi polkupyörä. Vielä tosin ilman polkimia, mutta ensimmäisen kerran potkupyörää sai sanoa joksikin muuksi kuin moottoripyöräksi tai mopoksi. 

Vaikka Bonsku on ihana, hauska, nokkela ja suloinen, on hän osoittautunut myös melko tuliseksi ja välillä vähän liiankin fiksuksi. Kasvatustyö ei tunnu enää ollenkaan niin helpolta kuin vaikka kaksivuotiaana. Välillä on ollut kyllä vaiheita, jolloin sitä on tuntenut itsensä ihan surkeaksi vanhemmaksi, eikä mikään tunnu tehoavan välillä haastavaan käytökseen. Vaikka Bonsku ei varmaankaan ole haastavimmasta päästä, ei hän ole myöskään enää helpoimmasta. Hänen kanssaan täytyy asettaa nykyään selkeitä rajoja, mutta olla kuitenkin sopivasti joustava  ja harjoiteltava neuvottelua. Minun on ollut helpohko kestää harmia, joka tulee rajojen asettamisesta, mutta vaikea kestää sitä, että rajat toistuvasti rikotaan yhä uudelleen ja uudelleen kujeileva ilme silmäkulmassa. Bonskun kanssa on pitänyt harjoitella hyviä isovelitaitoja (ei istuta päälle, vaan silitetään, ei tönitä vaan halataan jne) ja ne ovat muistuneet mieleen hyvin vaihtelevasti. Osittain varmaan kasvatushaasteet edelleen johtuvat myös pikkuveljestä, joka vie oman huomionsa. Vaikka tuskin yksilapsisena perheenäkään välttyisimme haasteilta. Bonsku on erittäin nokkela, eivätkä mitkään harhautukset tunnu auttavan. Kerran yritin haastaa häntä "siivouskilpailuun" ja pohdin,  kumpi voittaa. Tähän yleensä hyvin voitonhaluinen Bonsku totesi: "Äiti, sinä voitat. Minä en kilpaile semmoisesta." Huoh. 

Tähän on tultu. Bonskun lemppariravintola, vaikka edelleen myös erilaiset etniset maut maistuvat. 

Kaikesta tulisuudesta huolimatta Bonskussa on myös voimakas herkkä puoli. Hän nauttii paljon sylistä ja läheisyydestä, mikä on aika ihanaa. Suhteellisen säännöllisesti hän haluaa edelleen liinakyytiinkin, mikä tuntuu rauhtoittavan häntä apinapäälle sattuessa. Bonsku tarvitsee paljon energianpurkua, mutta toisaalta välillä kuormittuu liikaa ja menee ylikierroksille. Hän osaa nauttia äidin tai isän kanssa vietetystä kahdenkeskisestä ajasta täysin siemauksin ja on silloin oikein leppoisaa seuraa. On jotenkin liikuttavaa, miten hän on toiaalta niin omasta mielestään iso ja "miehekäs" ja kuitenkin haluaa nukkua edelleen äidin ja isän kanssa samassa huoneessa. Se hänelle vielä suotakoon, vaikka olenkin alkanut jutella, jos kerrossänky omassa huoneessa olisi myös kiva juttu. 

Välillä äidin pitää vielä onneksi kantaa pientä poikaa. 

Bonsku on yhdistelmä luovaa taitielijaa ja vauhtihirmua, tulisuutta ja herkkyyttä, keskittyjää ja huliviliä. Aikamoinen pakkaus ja hän kyllä opettaa meille jatkuvasti uutta, itsestään, elämästä ja vanhemmuudesta.