Kruukmaakarin jälkeläinen

Tästä saippuakiposta olen pohjaa myöten erityisen iloinen. 

Kuulin äidiltäni, että vanhin tunnettu esi-isäni oli kruukmaakari eli ruukuntekijä. Tämä varmasti selittää uusimman harrastusvillitykseni eli savityöt. Totesin tässä keväällä, että meillä ei ole yhtään saippuakuppia. Aikani etsin sopivia, mutta tuloksetta. Niinpä päätin selvittää, missä voisin tehdä niitä itse - ja jäin koukkuun. 

Emme varmaan kokonaan luovu nestemäisestä saippuasta, mutta zero waste -hengessä haluaisin lisätä palasaippuoiden käyttöä. 

Tältä kupit näyttivät lasituksen jälkeen ennen polttoa. On jännittävää, kun lopputulos on aina vähän yllätys. 

Halusin kokeilla savitöitä matalalla kynnyksellä ja varsinainen kurssi tuntui liian hankalalta järjestää lastenhoidollisesti. Onneksi Turussa on tarjolla ihanat Vimman avoimet keramiikkapajat, joihin voi mennä kuka vaan. Yli 29-vuotiailta maksu on 6 euroa, nuoremmilta 2,5. Nuoremmat ovat siitäkin onnekkaita, että heille on suunnattu myös toisena päivänä oma pajansa, mutta minä tietysti joudun tyytymään tähän vanhemman ikäluokan pajaan. Oli ikä mikä tahansa, aivan mahtavaa, että tällaisia kädentaitopajoja järjestetään! Ohjaajat osasivat hyvin auttaa kokemattomampaakin ja pääsi keramiikkatöiden makuun helposti. Vimmassa järjestetään myös kankaanpaino- ja huovutuspajoja sekä kausittain myös muita kädentaitopajoja.

Vaaleanpuna-sininen painoleimasimin koristeltu kippo tuli kasvosaippuaa varten. Hiukan harmittaa, etten lasittanut kokonaan tuolla vaaleansinisellä, sillä vaaleanpunainen jäi turhan hailuksi. 

Tästä ei tullut saippuakuppi, vaan pieni kulho, jonka nimesin "Kuplamuovikulhoksi". Kulho on muodostettu savipyörylöistä. 

Menin taidepajaan ystäväni kanssa, kumpikin olimme aika aloittelijoita. En oikein tarkkaan muista, olenko viimeksi koskenut saveen lukiossa vai OKL-aikoina. Yli kymmenen vuotta siitä joka tapauksessa on. Aluksi olimme kääntyä kannoillamme, kun Vimman ala-aulassa oli lappu, että savipaja on täynnä. Tätä ei kuitenkaan kannattanut pelästyä, sillä meille kerrottiin, että jonottamalla pajaan pääsee, kun paikka vapautuu. Pajaan otetaan kerrallaan vain 15 ihmistä, mutta jonkun lähtiessä toinen voi tulla tilalle. Koska pajan aikajänne on kello 14-20, vapautuu paikkoja tasaiseen tahtiin.

Sininen saippuakuppi pääsi alakerran pikkuvessaan. 

Lasite valui hauskasti kuvioiden pinnalta pois. Rakastan tuota tummansinistä lasiteta, vaikka muuten en sinisen ystävä olekaan. 

Ja ei kun saippuakuppeja muovaamaan! Alkuun kesti hetken, että saven kanssa toimiminen alkoi sujua, mutta nopeasti siitä tuli oikein nautinnollista hommaa. Oli ihanaa uppoutua käden savessa muutamaksi tunniksi toteuttamaan itseään. Siinä unohtuivat arjen murheet kyllä kokonaan. Puhelintakaan ei voinut vilkuilla likaisilla käsillä. Pääsin kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja saippuakupeista tuli minusta oikein onnistuneita. Ei löydy kaupoista näin hienoja! Tiettyinä päivinä työt pääsi myös lasittamaan ja sekin oli hauskaa hommaa. Muistan lukiossa lasittaneeni, mutta silloin kuviksen opettajani taisi hoitaa esivalmistelut, sillä lasitteiden käsittelystä ei kyllä ollut jäänyt mitään muistikuvaa. 

Annoin äidilleni synttärilahjaksi toisen salmiakkisaippuakulhon. 

Värit sointuvat täydellisesti siniseen kylpyhuoneeseen. 

Viimeisimmällä keramiikkapajakerralla pääsin myös kokeilemaan dreijausta. Se oli todella hauskaa, mutta myös haastavaa! Ja aika koukuttavaa, sillä siinä vasta joutuikin keskittymään saveen ja työstäminen oli yllättävän fyysistä. Ilokseni sain kuitenkin aikaan kolme pientä kulhoa, joista yhden aivan ilman ohjaajan apua. Sain vähän kiinni dreijaamisen perusteista ja varmasti haluan kokeilla myöhemmin uudestaan. Kulhot täytyy vielä käydä viimeistelemässä ensi viikolla ja syksyllä sitten taas lasitetaan. 

Ensimmäiset dreijatut kulhoni. Saa nähdä paljonko tulee lisää. 

Saa nähdä kuinka kauan tämä harrastushurahdus taas kestää. Ehkä siihen asti, että sukulaisilla ja minulla alkaa olla kippoja ja kuppeja kaapit täynnä!

Oletko sinä kokeillut keramiikkaa?