lauantai 6. heinäkuuta 2019

Juhannuskukkulan kuninkaat

Tintti katselee kotikaupunkiaan näköalapaikalta. 

Pidin ydinkeskustassa asumisesta, mutta yksi asia minua hieman harmitti. Metsään piti aina erikseen lähteä. Toki vehreää puistoa oli lähettyvillä, onneksi, mutta se ei ole aivan sama asia. Omassa lapsuudessani takamettä oli rakas paikka, jossa oli ihana leikkiä ja huomaamatta kehittää motoriikkaa ja luontosuhdetta, vaikkei lapsi tietenkään semmoisia edes ajattele. Hieman säälitti, että Bonskun ensimmäisten vuosien metsäretket olivat melko satunnaisia vierailuja metsään. Onneksi ei kovin kauas keskustasta tarvinnut muuttaa, että saimme oman lähimetsän. Ihan takapihalta se ei ala, mutta se on tarpeeksi lähellä, jotta sinne on helppo lähteä lasten kanssa. Takametsän entisenä kuningattarena saan nyt kasvattaa pojistani Juhannuskukkulan kuninkaita. 


Juhannuskukkulan laelta on huimat näköalat. 

Olemme nyt retkeilleen Juhannuskukkulan metsikköön useita kertoja ja Bonsku on ottanut sen jo hyvin haltuun. Mikään valtavan suuri metsä ei tietenkään ole kyseessä, mutta aivan riittävä leikkipaikaksi. On kallioita, kaunis kielojen läpi kulkeva polku, huikeita näköaloja ja hurjia jyrkkiä mäkiä. On löytynyt metsämansikkapaikkoja, hyviä kiipeilypuita, pieni mustikkamätäs ja upeita kedon kukkia. Kukkulan laelta levittäytyy myös huikaiseva näköala Turun keskustaan. Välillä luonnossa rymytessä on helppo unohtaa, miten lähellä keskustaa oikeastaan ollaankaan. Kukkulalta näkee yhtä aikaa Tuomiokirjon, Mikaelin kirkon ja Martin kirkon tornit. Bonsku innokkaana kirkkobongarina on ollut vaikuttunut. 

Metsämansikat olivat lapsena aina elämys. Ihana tarjota tällaisia mansikkapaikkoja myös omille pojille. 

Hauska monihaarainen koivu on varmasti suosittu kiipeilykohde. Toisella puolella kalliota on myös mänty, jossa on täydelliset kiipeilyoksat. 
ikä ihme, että tuo meidän lähimetsämme tuntuu monipuoliselta. Juhannuskukkula on yksi Suomen arvokkaimmista kedoista. Se on luokiteltu perinnebiotoopiksi eli se on perinteisen maatalouden ja laiduntamisen muovaama hyvin lajirikas elinympäristö. Kukkulalla on siis ennen laiduntanut ainakin lehmiä ja varmaan lampaitakin. Koska eläimet eivät enää pidä yllä alueelle tyypillistä kasvistoa, se on alkanut metsittyä ja sitä on sen vuoksi hoidettava ja raivattava, jotta perinteinen kasvisto säilyy. 

Joku muukin käy metsässä leikkimässä. Bonsku tutkii katajien suojaan rakennettua majaa. 

Minusta on ollut erityisen keihtovaa bongata kukkulalta kukkia samalla, kun vahdin Bonskun ja Tintin leikkejä. Harrastin majakkakesänäni kasvintunnistusta ja -maalausta ja on ollut ilo bongata monia tuttuja lajeja kukkulalta. Se onkin ollut joskus saari, kun Turku on ollut vielä isolta osin veden peitossa. Ei ihme, että monin paikoin lajit ovat tuttuja myös Kylmäpihlajalta. Nyt kun luin tarkempia tietoja alueen erikoisuuksista, täytyykin alkaa etsiä ja bongata niitä retkillä. Täältä voi lukea oikein pitkän tekstin alueesta, sen kasvistosta ja historiasta. 

Suolaheinä- ja ruoholaukkamättäistä tulee saaristofiilis - ja saari tämä kukkula on joskus ollutkin. 

Keltamatara, yksi suosikkini kedon kukista. Niin söpön palleroinen ja täydellisen värinen!
Bonsku ja Tintti eivät ehkä mieti pomppivansa ja konttaavansa perinnebiotoopin keskellä. Heille kuitenkin näistä retkistä toivon syntyvän paljon iloisia luontomuistoja. Siinä sivussa kaupunkilaispojat saavat vähän hyödyllisiä bakteereja ja motoriikka kehittyy. Bonskulle tärkeää on ottaa lähes joka kerta eväät mukaan. Samalla tulee harjoiteltua säännöllisesti sitä, ettei luontoon jätetä mitään sinne kuulumatonta. Pullon sirpaleita tuollakin pitää valitettavasti varoa. Toivottavasti pojat isoina eivät pullonrikkomista harrasta. 

Bonsku matkaa kukkulalle yleensä pyörällä. Metsässä sitten jalan ja pyörä jossain lähistöllä tai äidin kädessä. 

Aika huikean lähimetsän me olemme siis saaneet. Kotimme sijainti tuntuu entistäkin täydellisemmältä. Niin lähellä luontoa ja silti niin lähellä keskustaa. 

Kun selkänsä kääntää, näkee ammattikoulun. 

Millaisia metsämuistoja sinulla on lapsuudesta? Tai millaisia sinun lapsesi saavat?

7 kommenttia:

  1. Ihanat näkymät teillä upeasta leikkipaikasta. Omat muistot ovat puistoja ja metsiä omasta lapsuudesta, rakenneltiin telttoja ja kiipeiltiin puissa. Omille lapsille on myös merenranta ollut lapsuusmuistojen tekopaikka. Iloa tähän päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenranta on myös aivan ihana paikka muistoille! Juuri palasimme Kylmäpihlajalta, jonka rannoilla vietin yhden nuoruuden kesän.

      Poista
  2. On todella hauskaa, että teillä on melkein oma metsä ja aivan keskustan lähellä. Ja metsässä vielä hyvät piknik- ja kiipeilypaikat. Tästä jää hienoja lapsuusmuistoja pojille ja saa niitä hyviksi havaittuja maabakteereja.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piknikamahdollisuus on kyllä tärkeä! Eväät ovat parasta retkessä.

      Poista
  3. Itsehän kasvoin lapsena keskellä metsää. Tehtiin paljon majoja ja leikittiin yhtä paljon metsässä kuin pihallakin, ja sitten tietysti käytiin äidin kanssa marjassa, mikä oli lapsena tosi tylsää. Isompana sitten kävelin itsekseni paljon metsissä, oli huimaa, miten paljon hienoja paikkoja ja erilaista metsämaisemaa löytyi ihan kävelymatkan päässä omasta kodista.

    Nykyisen kotimme ostimme, koska tontin yhdellä rajalla on pieni metsä. Se on kiva leikkipaikka ja siellä kasvaa hiukan marjojakin. Lisäksi tykkäämme viedä lapsia laavuille ja luontopoluille, metsässä kun on lapsillekin jotain rauhoittavaa ja taianomaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on kyllä rentouttava paikka! Sen oikein huomaa, että lyhytkin metsäretki tekee terää.

      Poista
    2. Ja kuulostaa ihanilta lapsuusmaisemilta!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.