Väriä pimeyteen

Eräänä tummenevana lokakuun iltana keksin, että olisi kiva kutsua miehen sukulaisia koolle meille. Emme ole nähneet monia sukulaisia pitkään aikaan ja toisiakin viimeksi juhannuksena. Ja minä pidän kovasti sekä omista että miehen sukulaisista, joten päätös oli helppo. Siitä vain päivää valitsemaan! Koska porukkaa oli tarkoitus saada kasaan iso lössi, piti ajankohta valita niin, että edes osa kiireisistä ihmisistä saisi sen varattua kalentereistaan. Ja koska askarteluinto osui samaan kohtaan, päätin askarrella heitä varten oikein kutsukortit.  

Pidän akvarelleista ja niiden arvaamattomuudesta, mutta arvaamattomuuden vuoksi en yleensä maalaa niillä mitään esittävää. Tai no, ylipäätään maalaaminen on jäänyt viime vuosina melko vähälle, mutta aina silloin tällöin kaivan vanhat värit esiin. Pyörittelin ideoita ja aloin haaveilla värikkäistä (ylläri) korteista, joissa väri olisi kerroksittain ikään kuin dipattuna. 

Kokeilin ensin saisinko veteen tarpeeksi pigmenttiä, jotta väri tarttuisi konkreettisesti dippaamalla paperiliuskoja veteen. Väri jäi kuitenkin liian haaleaksi. Päädyin dippaamaan liuskan ensin veteen, sitten laittamaan kastettuun osaan väriä ja dippaamaan uudestaan. Siten siveltimen vedot häipyivät kivasti ja väri levisi sopivan villisti, mutta rajatulle alueelle. Oikeastaan niin juuri halusinkin. Nopeuttaakseni minitaideteosten valmistumista, siirtin liuskat aina patterille kuivumaan. Sitten dippasin ne uudestaan veteen ja lisäsin hieman lisää väriä. 

Vaikka projektini tuppaavat usein vähän laajenemaan ja lähtemään kädestä, niin toisaalta ne tuppaavat myös yksinkertaistumaan. Aluksi ajattelin, että laitan jokaiseen korttiin useampaa väriä, ehkä jopa vastaväriä. Sitten se pelkistyi siihen, että laitan kortteihin vain jompa kumpaa rinnakkaista väriä (punaisiin violettia tai oranssia, siniseen vihreää tai violettia jne). Kun väriliuskat olivat lopulta yhden värin osalta valmiit ja katselin niitä jonkin aikaa, totesin, että vain keltaiset tarvitsevat kaverikseen jotain muuta sävyä. 

Kutsukorteista tuli vähän kuin hääkutsumme, mutta mustalla pohjalla.  Mutta eivätkö taitelijatkin usein kehitä ideoitaan ja käytä samanlaisia menetelmiä? Valkoista taustaa jäi näkyviin enemmän ihan tarkoituksella, sillä pidän akvarellipaperin puhtaasta pinnasta värin ja mustan rinnalla. Sävyerot eri kerrosten välillä onnistuivat juuri niin täydellisen hallitsemattomasti kuin halusinkin.

 Minun piti kuvata kaikki matkaan lähtevät teokseni, sillä en niitä välttämättä enää näe koskaan. Tuntevatko taitelijat joskus tuskaa joutuessaan luopumaan jostaint teoksesta vai maalaavatko he aina toisille ihmisille? Ehkä siinä on yksilöllisiä eroja. Ja onneksi nämä menevät hyviin kohteisiin!

Mitään teemajuhlia emme ole järjestämässä, mutta koska kutsuissa on mustalla pohjalla värikkäitä asioita, ajattelin että se symboloisi juhlan tuomaa väriä talven pimeyden keskelle. Tietysti siinä on joulu edessä, joka tuo kaikkein eniten väriä, mutta eivätköhän nämä päivälliskutsutkin tuo ainakin hieman lisäväriä joulun odotukseen. 

Löysin kutsuille kauniit mustat kirjekuoret, joihin kirjoitin tekstit valkoisella. Minusta mustat kirjekuoret oikein korostavat vielä pienten taideteosten värejä. Piakkoin kusti on varmaankin polkenut kutsut perille, joten jään jännäämään, kuinka moni pääsee paikalle. 

Millä keinoilla sinä luot väriä pimeyteen tänä syksynä?