Konmarismi ei toimi

Viime vuosina eräs aate on levnnyt koteihin ja ihmisten mieliin. Minä olen jälleen kerran seurannut vain sivusta ja nyt myöhäisheränneenä aloin pohtia menetelmää tarkemmin. En tietenkään kirjoita poliittisista aatteista, vaan KonMari-metodista, jonka pitäisi mullistaa elämämme, karsia kodistamme kaikki turha ja saada aikaan elämään ikuisena säilyvän järjestyksen. Täältä voit lukea melko hyvän kuvauksen systeemistä. Itse kirjaa en ole lukenut, myönnettäköön, mutta luulen kuitenkin päässeeni kärryille menetelmästä sen verran, että voin hyvillä mielin sanoa sille "ei kiitos".

Joa nämä olisi joskus aikoinaan "konmaroitu" eikä varastoitu, olisi Bonskulla paljon tylsempiä leluja. 

Keväällä minuunkin iski raivausvimme ja aloin miettiä, pitäisikö minunkin tutustua konmariin. Perusidea tavaran karsimisessa on se, että jokainen tavara pitäisi ottaa käteen ja miettiä, tuottaako se minussa ilonpilkahduksen. Jos kyllä, se säästetään ja jos ei, niin se pistetään pois. Tämä pitäisi tehdä kaikille kodin esineille ja mielellään vielä kertarysäyksellä, eikä laatikko kerrallaan silloin tällöin. Vaatekaapista on helppo aloittaa. 

Kyllä minäkin sentään osaan: sängyn alla on Ikea-kassillinen vanhoja vaatteita.

Ja minähän aloitin. Vaatteiden kohdalla oli vielä melko helppoa. Suurin osa karsimistani vaatteista oli jo aika monta vuotta vanhoja. Ihan kaikista vanhoista ja nyt sopimattomista en kuitenkaan malttanut luopua, sillä ajattelin niiden olevan hauskoja tuleville sukupolville, vähintään naurumielessä. Näin ei varmaan kuuluisi konmarismissa tehdä ja ilon pilkahdus, joka syntyy muistosta, ei varmaankaan riitä ilonpilkahdukseksi. Tästä en pinnallisella perehtymisellä täysin päässyt kärryille. Minä taas ajattelin, että ehkä noista vaatteista tulee vielä jollekin toiselle ilonpilkahdus. Näitä en kuitenkaan säästänyt kovin montaa.

Toisaalta, jos joku olisi jättänyt kierrättämättä tämän senkin, meillä ei olisi tätä hienoa senkkiä. Tai oikeastaan se olisi päätynyt kaatopaikalle, ellen minä olisi sitä pelastanut, mutta se onkin toinen tarina. 

Aika nopeasti huomasin, ettei tällaiselle tavaroihin liittyviin muistoihin kiintyjälle oikein toimi tuo ilonpilkahduksen odottelu. Silloin nimittäin säästyisivät ainoastaan kaikkein turhimmat tavarat. Kauniit lasiesineet, vanhat pehmolelut, vintagemekot ja keittiöturhakkeet. Pois joutaisivat pölyrätit, urheilukerrastot, vessaharja ja kastelukannu. Kuitenkin tarvitsen niitä kaikkia. Ja toisaalta, minä kykenen kyllä kokemaan ilonpilkahduksen IHAN MINKÄ VAAN esineen kohdalla, vähintään kiertoteitse. Otetaan esimerkkinä tuo urheilukerrasto. Se on käsissä liukas, hieman tuoksahtaa hieltä ja se on pesussa hieman värjääntynyt. Se itsessään ei aiheuta ilonpilkahdusta ollenkaan. Mutta jos mietin, että se päällä voin mennä hiihtämään talvella tai vaikkapa vaeltamaan Islantiin, ilonpilkahdus syntyy välittömästi. Ja saan kyllä ilonpilkahduksen niistä paljon parjaamistani miehen piuhakasoista, koska ne liittyvät hänen työhönsä ja harrastukseensa, ja hän saa niistä iloa.

Punaisesta koukusta roikkuu Exhibit A: joskus vuosienkin säilytys kannattaa!

Metodissa on myös puutteensa. Siinä pyritään kovasti luopumaan asioista ja jättämään jäljelle vain sillä hetkellä tarpeellinen. Mutta minä tykkään siitä, että minulla on tavaroita myös "resevissä", sillä minä olen ihan oikeasti sellaista ihmistyyppiä, että saatan kaivaa jonkun unohtuneen tavaran vuosien jälkeen naftaliinista ja ottaa sen uudelleen käyttöön. Jos olisin luopunut siitä, joutuisin metsästämään sen uudestaan. Olen monta kertaa käyttänyt tavaroita, joista olen joskus ajatellut "tätä voi vielä joskus tarvita", vaikka tästä hamstrausudenkuopasta nimenomaan varoitetaan. Viimeisenä esimerkkinä vyölaukun ja olkalaukun risteytys, joka kuului teiniaikojen takkiini. Satuin löytämään sen, kun etsin kantoliinailuun sopivaa pientä laukkua, jolla saan kädet kunnolla vapaaksi. Säästyi monta kymppiä ja sain heti käyttööni tarvitsemani laukun.

Joskus nämä olivat viikattuina nätisti. 

Olen siis enemminkin hamstraaja kuin luopuja, mutta en mitenkään toivoton tapaus. Myönnän, että on oikeasti esineitä ja asioita, joista kannattaa luopua, mieluiten kierrättämällä. Pyrin ennalta ehkäisemään kaaosta myös yrittämällä olla ostamatta turhaan. En minäkään halua, että kotini tavaramäärä lisääntyy holtittomasti ja siksi pistän myös tavaroita kiertoon. Minun kohdallani Konmari vaan ei ole se metodi, joka toimii. En ole riittävän kurinalainen myöskään pitämään yllä järjestystä, vaikka yritin taitella Bonskun vaatteet esille konmarin oppien mukaan. Parin päivän päästä ne ovat ihan sotkussa.

Joku luopui näistä mekoista jossain vaiheessa, jotta minä taas voisin hamstrata vintagemekkoja. Papukaija-mekko tosin ei ole vintagea.

Toisaalta uskon, että varmasti moni saa kotinsa järjestykseen ja pääsee eroon turhasta tavarastaan metodin avulla. Se vaan ei sovi kaikille, eikä kaikkien tarvitse laittaa tavaraa kiertoon yhtään enempää kuin tahtoo. Kaikkien ei tarvitse elää minimalistisesti (jos nyt jätetään keskustelun ulkopuolelle se tosiasia, että joku joutuu elämään minimalistisesti). Ja vaikka välillä itseänikin houkuttaisi minimalistinen, niukka koti, tiedän, etten kuitenkaan osaisi elää sellaisessa.

Oletko sinä perehtynyt konmarin oppeihin? Oletko hurahtanut järjestelyyn vai tipahteleeko kaapeistasi tavaroita, joita voi joskus vielä tarvita?