tiistai 30. marraskuuta 2021

Karkkisväriset marmorikynttilät

 Sain potkaistua joulutunnelman käyntiin ensimmäisenä adventtisunnuntaina ja pistin pystyyn kynttilänkoristelutehtaan. Pari vuotta sitten koristelin kynttilöitä Vimman ihanassa pajassa ja viime vuonna tein itse raidallisia kynttilöitä.  Tänä vuonna päädyin koristeluhommiin, sillä valaminen on aina se työläämpi vaihtoehto.

Tässä palavat itseasiassa vuoden 2019 kynttilät, jotka viime vuonna käytettiin adventtikynttelikössä. Nyt poltettiin ne loppuun. 

Ostin ison satsin kruunukynttilöitä ja kaivoin tarvikkeet esiin. Minulle on vuosien saatossa kertynyt hyvä varasto kynttilävärejä, mutta ilmeisesti vahaliidutkin käyvät. Tällä kertaa en viitsinyt kaivaa esiin edes keittolevyä vaan päätin pärjätä pelkällä vedenkeittimellä ja kynttilähommiin varatuilla kattiloilla. Lisäksi säästin pari säilyketölkkiä kastaen koristeluun. 

Etsin helppoja kynttilänkoristeluideoita netistä ja törmäsin kynttilöiden marmorointiin. Se olikin helppo ja hauska tapa saada kauniita kynttilöitä. Kaadoin kiehuvan kuumaa vettä kattilaan (aluksi vähemmän, jotta sitä voi myöhemmin lisätä), tiputin veteen muutaman värinapin ja sekoittelin niin, että napit sulivat ja pinnalle mudostui värikiehkuroita ja pisaroita. Osa väreistä putosi kattilan pohjalle ja niitä piti nostella pinnalle grillitikkujen tai lusikoiden avulla. Sitten nappasin kynttilän ja pyörittelin sitä kuuman veden joukossa, jolloin väri tarttui marmorimaisen epätasaisesti kynttilään. Kynttilöistä tuli niin kauniita ja jokaisesta aivan oma yksilönsä, joten en millään malttanut olla tekemättä koko ajan lisää ja lisää. Vaihdoin vain välillä väriä: minulla oli toinen kattila lämpimiä ja toinen kylmenpiä sävyjä varten. Välillä myös putsasin kattilaa, jos väri vaihtui radikaalisti. Jos vesi jäähtyi liikaa, kaadoin kattilaan lisää kiehuvaa vettä. 

Sanomalehti on hyvä suoja alla. Tässä näkyy hyvin, miten väri on levinnyt veteen. Kynttilää pyöritellään ja tietysti vielä käännetään toisin päin, jos haluaa koko kynttilän marmoroiduksi. 

Tämä tyyli koristella oli myös nopea. Aivan yhtäkkiä koko kynttilälaatikko oli tyhjä! Kokeilin myös sekoittaa värejä, mutta melkeinpä nämä näyttivät kauniimmilta aina yhdellä värillä kerrallaan. Joihinkin laitoin kahta melko toisiaan lähellä olevaa väriä, kuten vihreää ja keltaista. 

Toinen toistaan ihanampia sävyjä! Keltaiset eivät pääse kuvissa oikein oikeauksiinsa. 



Kaikki kynttilät odottamassa joulua. Jokainen omanlaisensa yksilö. 

Koska marmoroinnissa on koko ajan lähellä kuumaa vettä, en viitsinyt lasten kanssa käyttää tätä menetelmää koristeluun. Olisi pitänyt koko ajan muistuttaa, että kädet eivät saa osua veteen. Niinpä teimme lasten kanssa heidän varhaiskasvattajilleen kynttilöitä perinteisemmillä koristeluilla eli kastamalla eri väreihin. Sulatin punaista, sinistä ja keltaista säilyketölkkeihin siten, että laitoin purkit ensin kattiloihin, joissa oli kuumaa vettä. Sitten kaadoin vielä purkkeihin kuumaa vettä ja sen jälkeen sulatin veteen parafiinia sekä värinappeja (tässäkin varmaan vahaliitu kävisi myös). Kuuma vesi pitää parafiinin sulana ja se jää kellumaan pinnalle, eikä sitä tarvitse olla niin paljon. 


Parafiinit sulamassa vedessä. Tässäkin jätin varaa, että vettä saattoi myöhemmin lisätä. 


Sitten dippailemaan kynttilöitä! 

Sitten vain dippailemaan! Lapset tekivät innoisaan värikokeiluja. Kynttilöitä dipatessa oli helpompi pitää pienet sormet erossa liian kuumista nesteistä, sillä jotenkin lasten oli helpompi hahmottaa, että värikäs kynttilämassa on kuumaa versus vesi kattilassa on kuumaa. Kun pojat tekivät koristelut vuorotellen minun kanssani, se sujui oikeastaan aika mallikkaasti. Aluksi heillä oli suuret suunnitelmat tehdä kynttilät ihan kaikille aikuisille päiväkodissa, mutta into loppui kyllä neljän kynttilän jälkeen kummallakin. Voidaan tietysti antaa vain yksi kynttilä per aikuinen tai lisäksi minun koristelemani. 

Bonsku keskittyy kynttilöiden kastamiseen. Hän halusi tehdä päävärein koristeltuja kynttilöitä. 

Lastenkin kynttilöistä tuli oikein hauskoja ja värikkäitä. Samalla pidettiin pieni väriopin oppitunti. Oli aika hauska nähdä, miten dippaamalla sininen keltaiseen, kynttilä muuttuikin vihreäksi. Kummallakin oli selkeä visio, joten suunnitteluapua kumpikaan ei juuri kaivannut. Keskelle kynttilöitä tiputeltiin Bonskun kanssa pilkuiksi väriä grillitikulla ja lusikalla. 

Bonskun hienot bauhaus-henkiset kynttilät. 
Tiitin kerrokselliset kynttilät. 

En itseasiassa ole mitenkään kova polttamaan kynttilöitä, mutta sekä kynttilöiden tekeminen että koristelu on kyllä niin hauskaa, että sitä kyllä jaksan tehdä. Ja oikeastaan näistä tulee sen verran hauskan näköisiä, ettei niitä niin tarvitse polttaakaan, vaan riittää että katselee. Adventtikynttelikköön tietysti kyllä laitoin jo marmoroidut kynttilät. 


Ja tietysti valitsemani karkkisväriset adventtikynttilät. 

Iloista joulunodotusta!

perjantai 12. marraskuuta 2021

There is one pumpkin Among us

Kurpitsajuttuineni olen nyt jo vähän myöhässä sesongista, mutta menköön, sillä tämän vuoden kurpitsasta tuli aika hauska ja lisäksi onnistuin tekemään koverretusta kurpitsasta todella herkullisen piirakan, jonka reseptin haluan kirjoittaa ylös.  Vanhoja kurpitsajuttuja voit lukea täältä. 

Pojat valitsivat tällä kertaa vaalean kurpitsan. Torimyyjä muisti parin vuoden takaisen Batman -kurpitsamme. 


Among us tai "amongaassit", kuten ainakin eskarit asian ilmaisevat, on ollut kova juttu tänä syksynä. Vaikka itse peli ei ihan vielä tämän ikäisille ehkä sovellu, niin hauskat värikkäät ukkelit ja jännittävän pelin idean ymmärtäminen kiehtovat.  Pelissä siis yksi "impostor" käy listimässä toisia avaruusaluksen ukkeleita samalla, kun muut epätoivoisesti yrittävät selvittää kuka huijari on. Osana lasteni media- ja pelikasvatusta olen tietysti kokeillut peliä, sehän on kuin vanha kunnon x-murhaaja tai silmäniskumurhaaja, mutta pelinä hauskoilla avaruusukkeleilla höystettynä. Varsin koukuttavaa, mutta ei ehkä ihan vielä alle kouluikäisille soveltuvaa kuitenkaan. 

En kuitenkaan ihmettele, että Among us -lelukrääsä on vallannut kaupat ja Bonskukin sai yhden figuurin synttärilahjaksi. Lisäksi aiomme tänään muovailla värikkäitä hahmoja muovailuvahasta. Ja tietysti kun tämän vuoden kurpitsaa alettiin suunnitella, niin Bonskuhan keksi, että tehdään Among us -kurpitsa. Itse olin hiukan innostuneempi Darth Vaderista, mutta suostuin lasten ehdotukseen. Onneksi Pinterest auttoi jälleen ja löysin helppoja ideoita, miten Among us -ukkelit saa kurpitsaan koverrettua.

Hurja impostor paljastaa hampaat vain iskiessään. 

 
Lopulta homma lähti kuitenkin lapasesta ja tein yhteen kurpitsaan oikein koko miehistön impostoreineen kaikkineen. Joukossa on pari jo listittyä hahmoa sekä pari ihan tavallista miehistön jäsentä sekä terävähampaiden impostor. Huomaan, että kurpitsankoverrus ja kaiverrus tekniikkani ovat vuosien varrella hioutuneet, koska nyt se onnistui jo suurimmaksi osaksi ilman taistelua. 

Viitteenomaiset Among us -hahmot toimivat myös koverrettuina. 

Impostoreja taitaakin olla kaksi... 


Ja sitten se piiras! Olen ennenkin tehnyt kurpitsapiirasta, mutta nyt onnistuin mielestäni vielä paremmin kuin ennen. Siitä tulikin varsinainen hävikkipiirakka, sillä sisällytin siihen sekä koverretun kupitsan mallon myös viimejouluiset piparimurut. Ne olivat säilyneet hyvin tiiviissä rasiassa, eivätkä maistuneet yhtään härskiintyneeltä. Oikeastaan voisi sanoa, että piirakassa käytettiin sekä Millennium Falconia että Among usien alusta. Huomioi kuitenkin, että kaikki koverrettavaksi tarkoitetut kurpitsat eivät sovellu syötäviksi. Yhdistelin piirakassa eri reseptejä sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään. 

Pohja

  • n. 200 g keksejä tai piparkakkua
  • 50 g voita tai margariinia

Täyte: 

  • n. 500 g kurpitsasosetta 
  • 0,5-1 dl sokeria
  • 1 dl muscovadosokeria
  • 2 tl piparkakku maustetta tai erikseen kanelia, kardemummaa, inkivääriä jne. 
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl maitoa
  • 3 munaa

1. Murskaa piparkakut ja sulata voi/margariini. Sekoita pohjan ainekset keskenään ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. Laita pohja kylmään odottamaan. Laita uuni 225 asteeseen. 

2. Valmista tarvittaessa kurpitsasose keittämällä kurpitsan malto pienessä vesimäärässä, n. 1-2 dl, ja soseuta. 

3. Kuumenna sosetta hellalla ja sekoita joukkoon sokerit, mausteet ja kerma sekä maito. Kiehauta ja laita jäähtymään. 

4. Kun kurpistaseos on jäähtynyt selvästi, sekoita joukkoon munat. Kaada seos piirakkapohjan päälle ja paista uunissa 225 asteessa ensin 15 minuuttia ja sen jälkeen 175 asteessa vielä 40 minuuttia. Riippuen uunista aika voi olla vähän vähemmän tai vähän enemmän, kuten minulla. Seuraa täytteen hyytymistä. 

5. Anna piirakan jäähtyä vähän ja tarjoa esimerkiksi kermavaashdon kanssa. 




Tämä simppeli kurpitsapiirakka oli kyllä yksi parhaista, mitä olen syönyt. Aiemmin olen usein käyttänyt kondensoitua maitoa, mutta tämä oli melkein parempaa. Yön yli jääkaapissa maku vielä vähän syveni. Hauskaa, että kurpitsat ovat tulleet osaksi meidän jokasyksyistä ruokavaliota, sillä ne ilahduttavat sekä ulkonäöllään että maullaan. 

Ulkoa en saanut tämän parempia kuvia, kun linssilude tuli jokaiseen kuvaan. 

Millaisen kurpitsan sinä olisit tehnyt tai teit tänä vuonna?


lauantai 30. lokakuuta 2021

Bo Boosta Bon bon

 Mainitsinkin vähän aikaa sitten, että päätimme vaihtaa lastenhuoneen ja makuuhuoneen päittäin. Alkoi tuntua siltä, että lapset tarvitsevat lisää leikkitilaa ja toisaalta aikuiset kaipaavat välillä sitä, että saa vetää oven kiinni ja sanoa, että minä löhöän nyt täällä. Kumpikaan ei toteutunut vanhalla huonejärjestyksellä, joten tuumasta toimeen.



Näistä kuvista huomaa, että tänä syksynä aloitettu parkour on hieman innostanut hyppimään vielä lisää... 

Muutos toteutettiin muutama viikko sitten ja on tuntunut oikein onnistuneelta. Leikkihuoneen sotkut leviävät laajemmalle alueelle, joten sotkunkin keskellä mahtuu istumaan ja toisaalta ihan joka askeleella ei osu lego jalan alle. Ja ehkä se on ihan himpun siistimpänäkin pysynyt. Huonekaluja pitää vielä vähän miettiä, sillä roolivaatevarasto on paisunut niin isoksi, että niille tarvitsisi ehkä jonkun oman arkun, mutta muita muutoksia ei toistaiseksi ole suunnitelmissa. 

Lähtötilanne. Hennosti kiiltävä lintutapetti on kaunis, mutta etenkin lastenhuoneeseen kovin pliisu. 

Lopputulos sopii meille paremmin. 



Paitsi tietysti tapetti! Oikeastaan koko sen kohta kolme vuotta, kun olemme tässä asuneet, olen etsinyt tähän entiseen makuuhuoneeseen uutta tapettia. Edellisten asukkaiden hempeän romanttinen lintutapetti oli mielestäni ihan kaunis, eikä siksi sitä tarvinnut akuutisti vaihtaa. Muut muutostyöt ovat ajaneet usein tämän tapetoinnin ohi. Nyt tänä kesänä olisin löytänyt jo aivan täydellisen vaihtoehdon: Tapettitehtaan Kirsikkapuun keltaisena. Tila olisi kuitenkin vaatinut pari rullaa suhteellisen hintavaa tapettia ja tässä vaiheessa oli jo mielessä että ehkä tässä vuoden parin päästä huoneet vaihdetaan, enkä siksi viitsinyt satsata. Ja hyvä niin, kun kerran huoneiden vaihto tapahtuikin siitä jo muutaman kuukauden päästä. Ehkä joskus saan tuon Kirsikkapuun johonkin muualle. 


Pojilla on minun vanhat 101 Dalmatialaista -lakanat, jotka sopivat nekin tapettiin. 

Hauska nurkkahylly täyttyi legoista. 

Kun huoneet vaihdettiin, ratkesi myös tapettiongelma kerralla. Ehdin vain avata Aveon nettikaupan ja katsoa lastenhuoneen tapetit, kun ensimmäisten tapettien joukossa oli värikäs pallotapetti nimeltään Bon Bon! Miten voikin sattua noin hauska tuuri. Muisteltiin Bonskun kanssa, miten hänen "blogi- ja somenimensä" on aina ollut Bonbon. Nähtyään tapetin hän sanoi heti "Tuo se on!" eikä enää suostunut mihinkään muuhun vaihtoehtoon (paitsi johonkin melko karmeaan dinotapettiin, jonka erehdyin hänelle näyttämään). Tapetti oli sopivasti vielä tarjouksessa, joten tilasin sen lähes samantien ja toimitus oli muutaman päivän sisällä. 

Yläsängyssä Bonskulla on tekemäni tilkkutäkki päiväpeittona. 


Alasängyssä on vielä Bo Boota, sillä Tintin päiväpeitto on tehty kirppikseltä löytyneestä kankaasta.

Viime viikolla päästiin sitten tapetointihommiin. Olen aiemmin tapetoinut vain paperitapetilla ja Bon Bon taas oli kuitutapettia, jonka kanssa liisteri levitetäänkin seinään. Olen kuullut, että paperitapetti olisi jotenkin hankala, kun pitää antaa vettyä ja tapetti voi venyä ja niin edelleen, mutta en kyllä kokenut kuitutapettia sen helpommaksi. Siinä taas piti tarkkaan katsoa, ettei vuotaa auki rullatessa osu liisteröityyn seinään! Mutta minusta tapetointi on oikeastaan aika mukavaa puuhaa eikä mitenkään mahdottoman vaikeaa kummallakaan tapettityypillä ainakaan yhdessä jonkun kanssa työskennellessä. 


Leikkihuone siistissä kunnossa. Taulut pitäisi vielä vaihtaa. 


Tämä näky kaipaa vielä hiomista. Nallesäkit ja pieni yöpöytä saisivat vaihtua johonkin säilytysarkkuun. 

Lopputulos oli juuri sellainen kuin olin toivonut ja tapetti sopii hauskasti poikien värikkäisiin pehmoihin ja sängynpeitteisiin. Tapetti on samalla raikas ja sopivan hillitty vaikka silti värikäs ja hauska. Nyt pitää enää saada oikeat taulut seinille, sillä en aio jättää meidän hääkuvia kuitenkaan lastenhuoneen seinille. Ehkä siirrän myös vessassa olleet sisustustarrapallot toiselle seinälle. Ja pitäisikö ehkä kaivaa naftaliinista vanhat kunnon Pauli-serkun pallot? 


Tämä pienempi yläkerran huone riittää makkariksi vallan mainiosti. 

Miten kävi meidän uuden makuuhuoneemme tapetin? Siellähän oli pojille kolme vuotta sitten valittu Marimekon Bo Boo -autotapetti (aika lähellä Bonbonia muuten sekin). Noh, vaikka olisihan sen voinut vaihtaa vaikka tuohon Kirsikkapuuhun niin en minä raaskinut. Bo Boo on kuitenkin yksi suosikkikuoseistani ja ajattelin nyt, että voisin samantien ottaa siitä kaiken ilon irti ja sisustaa pienesä uudesta makuukammarista marimekkomakkarin. Vaihdoin jo kaikki koristetyynyt marimekkolaisiin ja vielä ehkä voisi pari uutta kuosia sinne haalia. Ehkä myös päiväpeitto voitaisiin vaihtaa johonkin värilliseen tai ainakin keveämpään, sillä kapeassa huoneessa painavan peiton levittäminen on hieman hankalaa. Suunnitelmissa on myös maalata vielä seinät uusiksi, mutta ehkä vasta keväämmällä. 


Tässä vielä alkuperäiset tyynyt, nyt sängyllä on marimekkoa. Sängyn takaa kurkkaa laatikkosänky, jonka ostimme varavuoteeksi pojille. Käytännössä he kuitenkin tulevat aina kainaloon lopulta. 

Ehkä jossain kohtaa lisää vielä tämän pikkumakkarin muodonmuutoksesta!

tiistai 12. lokakuuta 2021

Keittiö on viimein valmis!

Kaappien keltainen, appelsiini ja niin kaunis laatta - ah! Tätä juuri odotin. 

 Olen näemmä palannut blogini alkujuurille, kun tavoitteeni blogin alkutaipaleella oli kirjoittaa sisustusblogia. Nyt sisutusaiheisia postauksia on mielessä enemmän kuin mitään muuta! Ja nyt, viimein, voin julistaa että meidän kesäkuussa aloitettu keittiömme on valmis! Viimeisen silauksen keittiöön toi välitilan laatoitus, joka muutaman mutkan jälkeen tehtiin viime viikolla. 

Ikkunaseinästä tuli niin kaunis tapetoinnin jälkeen. Nyt tapetti kauniisti toistaa osin kellastuineiden omenapuiden lehtien sekä talon väriä. Oikeastaan keittiö on ihan meidän talon värinen: keltaista, harmaata ja ripaus ruskeaa! Vain katon punainen puuttuu. 

Nyt voin viimein huokaista helpotuksesta, että kyllä tämä itse visioimani keittiö on onnistunut! Kun paikallaan oli vasta uudet kaapinovet, aloin hiukan jännittää mahtaako lopputulos sittenkään vastata mielikuvia. Kaappien värit olivat kyllä onnistuneet, mutta ne eivät ihan istuneet seinien haaleanvaaleansiniseen väriin eivätkä varsinkaan beigeen välitilaan. Myös kulunut valkoinen lattia näytti entistä sotkuisemmalta uusien kaappien rinnalla. Marmori-dc-fixin laittaminen välitilaan auttoi hetkeksi, mutta aika pian sekin alkoi tökkiä. 

Harmaa lattia ja kaappien yläpuolella jatkuva tapetti kokoavat huoneen yhteen. Valkoinen välitila kirkastaa. Yläosa on lämmin, alaosa kylmempi. 

Pala palalta keittiö alkoi kuitenkin loksahdella kohdilleen. Jo lattian maalaaminen harmaaksi auttoi valtavasti. Yksi ylimääräinen "väärä" väri oli poissa ja koska lattia oli hyvin saman sävyinen kuin alakaapit, se kokosi kivasti keittiötä jo yhtenäisemmäksi. Seuraava osanen oli Appelsiini-tapetti, jota oli jo yhdessä seinässä. Kesällä tapetoimme myös ikkunaseinän ja kaappien päälliset. Siinä saikin muuten jännittää riittääkö yksi rulla. Lopulta kaikki palat eivät ole ihan oikein kohdistettuja ja muutama kohta piti koota pienistä palasista, mutta tämä ei juuri onneksi tapetin kuviosta erotu. 

Terästasoon olen kyllä todella tyytyväinen. Se heijastaa hienosti valoa ja se on helppo pitää puhtaana. 


Mutta se välitila! Se olikin yksi murheenkryyni, sillä keittiöasentaja ei sitä halunnut tehdä. Hänen hommansa oli ainoastaan keittiön asentaminen ja toki tämä on ymmärrettävää, jos hänet on sellaiseen työhön palkattu. Tämä tuli tietoon vähän viime tipassa, mikä harmitti, sillä en saanut, tietenkään, nopealla aikataululla ketään tilalle. Enkä kyllä meinannut saada pidemmälläkään aikataululla. Ensimmäisen kohdalla nirsoilin, sillä aikataulu meni vasta syksyyn. Toinenkaan ei sitä aikataulusyistä päässyt tekemään mitenkään järkevässä aikataulussa. Suurin osa ei edes vastannut tarjouspyyntöihin. K-Raudan kauttakin kyselimme ja tiedot otettiin vastaan ja sitten vain radiohiljaisuutta. Pohdimme jopa, että olisimme tehneet homman itse appivanhempien avustuksella, mutta lopulta luovuin ajatuksesta laatan haastavan mallin vuoksi ja myös siksi, etten jaksanut lomalla alkaa miettiä laatoituksia. 

Vaaleat kaakelit toistuvat puuhellassa. Messinkiset vetimet toistavat taas lattiasuojan väriä. 

Lopulta olin yhteydessä kahdeen minulle vastanneeseen firmaan. Toisen aikataulu venyi ja paukkui edelleen tooodella pitkälle, mutta toisesta paikasta soitti mukavankuuloinen tyyppi, joka sanoi että voisi ottaa homman alkusyksylle. Hän kävi katsastamassa paikan elokuussa ja viime viikolla tuli kaakeloimaan. En kyllä voi kuin kehua, sillä vaikka laatta oli kokeneellekin laatoittajalle melko haastava, työnjälki oli todella tarkkaa ja siistiä. Lisäksi hän suositteli suunnittelemani harmaan sauman tilalle valkoista saumaa, joka olikin juuri oikea ratkaisu. Välitilasta tuli todella kaunis! 

Hanan piti pysyä samana, mutta se piti lopulta vaihtaa, kun vanha hana tuli liian lähelle seinää. Uudet kaakelit laitettiin vanhojen "muka-kaakelilevyjen" päälle, sillä niitä oli turha lähteä purkamaan ja laittamaan saneerauslevyä tilalle. 

Vaikka vanha keittiökin oli ihan hyvä, niin kyllä tässä muutoksessa parani myös keittiön toimivuus. Jo aiemmin vaihdoimme kaappien alle halogeenien tilalle ledit ja nyt ne pääsevät kunnolla valaisemaan, kun sekä valkoinen että teräs heijastavat valoa. Aiemmin keittiö on ollut melko pimeä talvisin. Terästasoon olen myös edelleen todella tyytyväinen, sillä se on niin helppo pitää puhtaana. Käytön jälkeä ja naarmua tietysti tulee, mutta ne kuuluvat asiaan. Ja tietysti myös värit keittiössä ovat nyt mieluisammat kuin ennen. Keittiö sopii myös hyvin talon henkeen. Vaikka siinä on 2020-luvun keittiön elementtejä, niin moni osa sopii myös 1920-luvun henkeen, jolloin talo on rakennettu. 

Välitila kirkastaa kokonaisuuden. Vaikka laatta oli vähän hankalan mallinen, olen iloinen että päädyin lopulta siihen, sillä se tuo lisää persoonallisuutta keittiöön. 

Nyt koti on jo melkein joka nurkasta viritetty oman näköiseksi. Vielä pitäisi tosin tapetoida yksi seinä ja maalata toinen ja... No ei ehkä näin suurisuuntaisia kuin tämä keittiö kuitenkaan! 

Miltäs näyttää? 





sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Tilaa lapille

 Pyöräytin meille viime perjantaina "syys- ja talvijärjestyksen" olohuoneeseen, sillä sohvalla alkoi aamuisin ja iltaisin olla kylmä, kun seinä hohkaa viilenevää ilmaa. Kevät- ja kesäjärjestyksessä sohva on ikkunaseinällä, nyt siirsin sen taas huoneen toiselle ehjälle seinälle kirjahyllyn viereen. En kuitenkaan tyytynyt siirtämään muita huonekaluja takaisin viime vuoden syysjärjestykseen, vaan kokeilin jälleen uutta. 

Peilipöytä pääsi keväällä paraatipaikalle olohuoneeseen ja se on ollut paitsi kaunistus, myös lasten legoleikkipöytä. Nyt siirsin sen eteisen viereen matalan senkin tilalle, sillä kaipasin vaihtelua sohvanäkymään. Sitä paitsi isolle senkille kertyy aina kaikenlaisia kasoja. Jospa sirolle kampauspöydälle ei tulisi kerättyä niin paljon roinaa. 



Senkki siirtyi ikkunaseinälle. Sen keskimmäinen kaappi ei edelleenkään aukea, sillä roskalavalöydön avain puuttuu. Jälleen kerran hetken mietin takalevyn puhkaisemista. Mitä sisältä löytyiskään? Tuskin kuitenkaan mitään, sillä tyhjänä senkki ei kolise yhtään. Vaikka se on melko kulunut, en halua uudistaa sitä, sillä siitä tulee mieleen niin hauskoja muistoja. Ja onneksi en maalannut sitä valkoiseksi, kuten meinasin. Kun muutimme tänne ja vertailin omia huonekalujani asuntoesittelykuviin, minuun iski hinku maalata kaikki valkoiseksi. Onneksi pääsin tästä mielenhäiriöstä nopeasti yli ja jätin aikeen toteuttamatta. 

Senkissä säilytetään valokuva-albmeita ja pelejä. Se sopi siis oikein hyvin lasten lelupöydäksi. Meillä on aina olkkarissa myös leluja, sillä monesti lapset mieluummin leikkivät siellä missä mekin olemme. On pari laatikkoa legoja, merirosvolaiva ja vihreään koriin keräsin kaikki sekalaiset. Olen minä vähän kuratoinut olohuoneen legovalikoimaa, mutta en kovin paljon. Samalla siirsin kaikki Brio-junaratalaatikot yhteen nurkkaan. Tintti niistä taas innostuikin tauon jälkeen, kun vietti räkispäivää kotosalla. 



Olisihan olohuone helpompi pitää siistinä, jos rajaisi leluja tarkemmin. Välillä jatkuvat sotkut ärsyttävät ja etenkin se, että legolaatikot on aivan pakko kaataa pitkin poikin lattiaa, vaikka niistä voisi etsiä paloja järkevämminkin. En kuitenkaan itsekään osaa aina laittaa tavaroitani järkevästi tai oikeille paikoilleen, joten en viitsi vaatia sitä (yleensä) lapsiltakaan. Minulle on tärkeää, että myös heille on tilaa olohuoneessa. 

Leikkihuonekin on kyllä ollut enemmän ja enemmän käytössä. Bonskulla on siellä omat starwars-legonsa ja Tintti on ollut jo pitkään sellainen, että haluaa välillä vetäytyä rauhassa leikkimään. Meille aikuisille taas ei oikein ole ollut mitään rauhallista soppea. Päätin tässä rymsterausinnossani, että vaihdamme myös makuuhuoneet nyt päittäin. Pienestä huoneesta tulee pelkkä makkari ja leikkihuone ja lasten makuuhuone (osan yöstä), siirtyy isompaan tilaan. Pieni työskentelypiste jää nurkkaan aikuisille, mutta muuten lapset pääsevät valtaamaan huoneen. Saas nähdä, mitä siitä tulee. Nyt kuitenkin  varsinaisen makkarin oven saa kiinni ja sinne voi vetäytyä lepuuttamaan hermojaan aina välillä. 


Ensin täällä pitää vähän siivota...

Tätä huoneenvaihdosta emme ehtineet vielä tehdä, mutta nyt kun siitä jo innostuin, niin kirjoittelen siitä sitten, kun se valmistuu. Nyt menen selaamaan tapetteja.

Mitäs luulet, jääkö Boboo makuuhuoneeseen vai ei?

tiistai 31. elokuuta 2021

Kestävä koti

Elokuusta tuli vähän turhan ruuhkainen minun makuuni ja kesä loppui rysäyksellä. Ensimmäisen viikon piti olla minun lomaviikkoni ja Tintin päiväkotiintotuttelu viikko, jolloin minä olisin saanut puoli päivää vain itselleni. Tarkoitus oli alkuviikosta vähän raivata ja siivota kotia ja loppuviikosta luuhata yksin kaupungilla. Sitten Bonsku nosti kuumeen. Loppuviikko menikin sitten testin kautta sairastaessa. Sitten alkoi työt. Ja ensimmäisen kokonaisen päivän keskellä sairastui Tintti. Ja lopulta myös me aikuiset. Ja kun muut olivat parantuneet, Tintti aloitti alusta. Kuusi testiä kahden viikon sisään. Siinä samalla kasaantuivat työt ja koska töissä on niiden kasaantuneiden lisäksi uusia kivoja ja vähän jännittäviä juttuja, ovat työt vieneet myös vähän normaalia enemmän energiaa. Niinpä olen ollut tässä elokuussa aika puhki. Nyt onneksi vähän alkaa helpottaa. Mutta tästä syystä kuvat, jotka olen tähän postaukseen ottanut, ovat hyvin, noh, realistisia. En siirrellyt kuin pari tavaraa. Minun on turha kilpailla täydellisesti aseteltujen blogi- ja instakuvien rinnalla, joten menään siis realismi edellä. 


Jotain olen sentään ehtinyt kuitenkin tässä elokuussa tehdä. Kuuntelin Julia Thurénin uutuuden Kaikki kuluttamisesta. Kirjassa käydään juuri täydellisen helppotajuisesti läpi sitä, mitä tämä nykyinen talousjärjestelmä on, miten se on vaikuttanut länsimaiseen ylikulutuksen kulttuuriin ja miten siitä voisi pyristellä eroon ilman, että koko kapitalismia on hylättävä. Se sai miettimään monenlaisia asioita, mutta myös sitä mitä tavaraa olen vuosien aikana kotiini hankkinut ja ovatko hankintani kestävällä tasolla. Miten usein hankin kotiin uusia asioita? Olenko tehnyt vuosien varrella kestäviä valintoja? Jo blogini alkuaikoina eräs ystäväni pohti, miten pyörittää sisustusaiheista blogia ilman, että ostaa koko ajan uutta. Aion tässä postauksessa käydä läpi kaikki kotimme huonekalut ja niiden hankintavuodet ja pohdin sisustamista kestävän kulutuksen kannalta. 

Kuvan huonekalut: kukkatuoli vuodelta 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu), peilipöytä vuodelta 2017 (vintage); keinutuoli 2011 (isovanhempien vanha); liinavaatekaappi  2011(isovanhempien vanha); matto 2021 (käytettyä Ikeaa). 

Olen asunut omillani vuodesta 2009. Käytännössä olen voinut omistaa siis huonekaluja vasta reilut kymmenen vuotta ja lisäksi joitain lapsuuden kodista mukana kulkeneita. Aionkin laskea keski-iän huonekalujeni omistusvuosien mukaan. Toki iso osa huonekaluistani on myös vanhoja ja käytettynä saatuja tai hankittuja, mikä on hyvin kestävää. En kuitenkaan aio laskea ikää todellisen iän mukaan, koska ei pelkkä käytettynä hankkiminenkaan autuaaksi tee. Käytetyn ostaminen, niin järkevää kuin se usein onkin, saattaa myös mahdollistaa sen, että joku toinen saa ostaa taas jotain uutta. Lisäksi huomaan itse oikeuttavani itselleni välillä uusia ostoksia siksi, että "minullahan on jo niin paljon käytettyä, kyllä minä tämän voin ostaa". 

Tämän kuvan huonekalut: Pinkki tuoli 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu); senkki 2013 (roskalavalöytö). 

On tuntunut, että kotiin tulee koko ajan hankittua jotain uutta ja usein vielä viime vuosina ihan uutta-uutta, kuten vaikkapa naulakot ja eteisen penkki. Nämä hankinnat ovat olleet erittäin käytännöllisiä ja osoittautuneet myös käytössä hyviksi. Etenkin penkkiä edelsivät kaikenlaiset vanhoista huonekaluista kyhätyt viritelmät, jotka eivät oikein toimineet. Silti pohdin pitkään, voinko ostaa tuon penkin, kun vanhallakin pärjää? Missä menee halun ja tarpeen raja? Se on tietysti hyvin häilyvä, mutta tämä on asia, jota pohditaan paljon myös Thurénin kirjassa. Riittääkö tarpeeksi, se, että jokin asia on hautunut mielessä puoli vuotta tai vuoden? Milloin jokin on niin epäkäytännöllinen ratkaisu, että se "oikeuttaa" ostamaan jotain? En voi kieltää, etten tuntisi ostoksistani myös mielihyvää. Ja kun sitten päädyn jonkin asian ostamaan, yritän myös nauttia siitä kunnolla. En halua ostaa väliaikaista. 

Lipasto 2009 (isovanhemmilta); Hang it all 2018 (uutena); Kite-naulakot 2019 (uutena); kenkäpenkki 2021 (uutena); räsymatot 2012 (isovanhemmilta)


Leikkikeittiö 2018 (Ikea, uutena); Kirjoituspöytä 1990-luvun alku (lapsuuden kodista siis); Muurahaistuoli 2006 (uutena, yo-lahja).

Yleensä yritän hankkia asioita ensisijaisesti käytettynä. Vaikka tähänkin liittyy ongelmansa, kuten tuolla edellä pohdin, on tietysti järkevää ostaa joltain toiselta jotain turhaa, kun se itsellä tulee käyttöön. Aina sitä käytettyä ei kuitenkaan löydy, kun jokin asia olisi tarpeellinen (tai "tarpeellinen"). Esimerkiksi tuo lasten Ikean keittiö. Olin haaveillut sellaisesta jo pidempään ja aina käytetyt kerkesivät mennä nenän edestä. Siispä muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ostimme sen uutena. Nyt se on käytössä hyvin satunnaisesti ja siirtyi juuri keittiöstä tuohon olohuoneeseen. Pitäisikö siitä nyt luopua, jotta jonkun toisen ei tarvitsisi ostaa sellaista uutena? Toisaalta aina kun pojat leikkivät sillä, se on niin suloista että jo ihan siksikin tekisi mieli vain pitää se. Sitä paitsi se on ehkä yksi tyylikkäimmistä leikkikeittiöistä! 


Sohva 2009 (uusi, valmistujaislahja); kahvipöytä 2009 (isovanhemmilta); pieni sivupöytä 2011 (vintage); kirjahylly 2018 (isovanhemmilta). 

Heräteostoksia en osta kovin usein, mutta välillä sentään. Olohuoneen matto oli erään tuttavan myynnissä Torissa ja hän linkkasi ilmoituksen facebookiin, josta sen bongasin. Mietin hetken ja sitten oli pakko tarttua tarjoukseen. Vanha (uutena ostettu) mattomme oli vielä ihan kunnossa, mutta tästä ruutumatosta olen joskus aikanaan haaveillut, kun se vielä oli Ikean valikoimissa. Ostos oli nappihankinta ja onneksi vanha mattokin päässee taas talvella lasten huoneessa käyttöön, kun lattialla kaipaa jotain lämpimämpää. Olen kiintyjä, enkä mielelläni vain myy asioita pois uuden tieltä. Monesti nykyään puhutaan siitä, ettei tavaraan saisi kiintyä, jotta se ei hallitse arkea, aikaa ja mieltä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sopivasti kiintymällä voi estää turhaa ostelua. Kun vanha on rakas, niin siitä on vaikeampi luopua vanhan tieltä. Kuten vaikkapa tuo rakas sohvani! Se on suhteellisen uusi huonekalun ikää jos katsotaan, mutta yksi pisimpään minulla olleista huonekaluista. Sain sen valmistuttuani lastentarhanopettajaksi (nyk. vakaope). Onneksi en sortunut silloin trendikkäisiin moduulisohviin kiitos pienen 33 neliöisen kotini! Trendeiltä ei voi välttyä, mutta oma maku ja tietty klassisuus auttaa, jos pyrkii hankkimaan aikaa kestäviä huonekaluja. 


Keittiö 2021.

Lasten tuolit n. 2016-17 (Ikea, uutena); 2x Jakkarat, ehkä 2013? (uutena, joululahjat); pinnatuolit 2017 (vintage); pöytä 2014 (isovanhempien vanha); Muurahaistuoli ehkä 2011 (uusi, joululahja)

Uusin asia meidän kodissamme on tietysti keittiö. Se on minusta tietysti ihana ja moni asia siinä on paljon käytännöllisempää kuin vanhassa. Silti tunsin piston omassatunnossani, kun Thurénin kirjassa puhuttiin siitä, onko järkevää uusia vaikkapa juuri keittiötä aina, kun se alkaa näyttää vanhanaikaiselta. Vanha keittiömme oli tosi 2010-lukuinen ja kuitenkin vielä monilta osin ihan hyvässä kunnossa. Haittasiko muutama kulunut kaapinreuna todella keittiön todellista käyttötarkoitusta? Eipä kestävän kulutuksen kannalta remontti tainnut olla kovin järkevä. Toisaalta, vaikka tässä keittiössä on nyt paljon elementtejä, jotka varmaankin huutavat 2020-lukua, niin toisaalta ehkä siinä on kuitenkin myös ajattomuutta ja ennenkaikkea omaa makuani, jolloin minun ei tarvitse uusia sitä enää uudestaan (ja toivon, että mahdollinen seuraavakin asukas joskus siitä pitää). Ja nyt aion kyllä huolehtia siitä, että ovet pysyvät hyvässä kunnossa. Yksi tärkeä pointti Thurénin kirjassa olikin, että kun hankimme jotain, meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että se pysyy hyvänä, jotta turhaan ei tarvitse sen takia ostaa uutta. 

Kirjahylly 2019 (vintage, isovanhemmilta); kirjoituspöytä (2010, antiikkia miehen vanhemmilta); työtuoli 2021 (käytettynä). 

Nyt kun näitä huonekaluja käy tässä läpi, niin ei meidän kodin tilanne vaikuta ollenkaan niin pahalta, kuin ensin luulin. Vaikka erityisesti eteiseen on hankittu uusia asioita viime vuosina, on todella moni huonekalu joko ollut meillä jo vuosia tai sitten saatu isovanhemmilta. Se, että isovanhemmiltani on jäänyt paljon kauniita huonekaluja ja se, että myös pidän niistä, on yksi syy joka helpottaa tätä kestävän kodin sisustamista. Tämä ei ole itsestäänselvyys ja tiedostan sen. Onneksi kuitenkin nykyään vanhojakin käytettyjä huonekaluja liikkuu paljon ja edelleen myös hyvään hintaan, joten monella on mahdollisuus myös ihan ostamalla saada kauniita vanhoja huonekaluja, ainakin jos ei tarvitse olla ihan mintissä kunnossa. Ja toisaalta, miten arvokkaita nämä ovat olleet jo isovanhemmilleni! Kun huonekalut ovat olleet arvokkaita, niitä on myös säilytetty niin, että ne todellakin kestävät seuraaville sukupolville. Miten käy 80-, 90- ja 2000-luvun tavaroille?


Pieni lipasto 2011 (vintage); sänky 2009 (uutena); petari 2020 (uutena); Tintin sänky 2016 (käytettynä)
  
Laiskuus on myös erinomainen lähtökohta kestävälle sisustukselle. Kun ei todellakaan jaksa pistää kaikkea uusiksi, koska muuten joutuisi pitämään sen vanhan asian eteenpäin ja näkemään vaivaa. Näin kävi vanhan sänkymme kanssa. Ihan puhtaasta mieliteosta ja vaikuttajien influenssoinnin pohjalta aloin pari vuotta sitten haaveilla Porin villan ja peitteen futoneista. Laskeskelin budjettia (koska myös budjetti on tietysti yksi hyvä syy, miksi ei voi jatkuvasti ostella kaikkea), mutta lopulta en alkanut projektiin, sillä sitten olisi pitänyt miettiä, mihin vanhan sängyn laittaa. Se on jo sen verran vanha, että kenelle sen kehtaa myydä tai antaa? Kaatopaikka on myös iso vaiva. Ja sängyn alas roudaaminen yläkerrasta. Niinpä lopulta päädyimme ostamaan pelkän uuden paksun petarin. Joka se oli kyllä oikein kannattava ostos, sillä se toi sängylle lisävuosia ja lopetti yöllisen nenän ärsytyksen, joka ilmeisesti johtui vanhasta patjasta. 

Värikäs lipasto 2016 (Ikea, uusi); matto 2018 (uusi, itse kudottu)

Thurénin kirjassa sivutaan myös Ikeaa ilmiönä. Olen saman ikäinen kuin hän ja jaoin vahvasti kirjassa kuvatun kokemuksen ensimmäisistä reissuista Ikeaan. Se oli silloin jotain harvinaislaatuista ja muistan vieläkin ne sydän- ja aurinkotyynyt, joilla on kädet, hassut lasten muovihuonekalut ja mahdollisuuden sisustaa omaa teinin huonetta hauskasti ja edullisesti. Ikea on luonut tietä tietyllä tavalla tasa-arvoisemmalle sisustamiselle, johon kaikilla on varaa. Ikea on myös laadukasta tavaraa ja siellä on oikeasti paljon hauskasti suunniteltuja huonekaluja, vaikkapa tuo lastenhuoneen senkki (sen laatu tosin on niin ja näin). Suurimana ongelmana näen Ikeassa ja vastaavissa paikoissa näen sen, miten helposti siellä ostellee kaikkea sellaista, mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa. Pitää olla joko todella kiire, raudanluja päätös olla ostamatta listan ulkopuolelta tai jonkinlaiset silmälaput. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti mene Ikeaan (tai vastaaviin paikkoihin, Clas Ohlson on toinen heikko kohtani). Välillä hieman helpottaa jättää ostamatta, kun kuvittelee ne massat tavaraa, jotka kaupassa näkee ja kuvittelee, miten niitä tehdään enemmän ja enemmän massoittain jatkuvasti. Silloin saan tavaraähkyn ja minun on helpompi jättää ostamatta. Ellei se sitten ole ihan tosi kiva ja tarvitsen sen, kun se on niin käteväkin. Hups.

Kerrossänky 2019 (käytetty); sängynaluslaatikko 2020 (käytetty) tuoli 2017? (vintage); pinnatuoli 2011 (ei näy kuvassa, vintage)

Pikaisen laskutoimituksen perusteella tässä esiteltiin 40 kotimme huonekalua. Keskimäärin ne ovat olleet meillä n. 6,4 vuotta. Vajaa puolet näistä on ollut meillä tätä pidempään. Ehkä jopa yllätyin tuosta luvusta, mutta toisaalta mukana oli paljon suhteellisen uusia hankintoja, joten se laski lukua. Väkisinkin elämäntilanteen muuttuessa huonekalutarpeet muuttuvat, esimerkiksi lasten sängyt on pitänyt hankkia. Kuitenkin aika samat huonekalut näissä kuvissa pyörivät kuin ennenkin, tai ainakin siltä tuntuu. Jatkan tällä linjalla ja opettelen jatkuvasti kestävämpää kulutusta. Sillä on huomattavasti helpompi olla ostamatta koko tavaraa kuin sitten päästä siitä eroon.

Mikä huonekalu on sinulla ollut pisimpään kotonasi? Entä mitä kestävä kodinsisustus sinusta on?