maanantai 5. huhtikuuta 2021

Raidruoho ja papan sauna

Koristelut, aina sekoitus uutta ja vanhaa. 


Vaikka pääsiäinen on minulle tärkeä juhla myös hengellisesti, rakastan myös pääsiäiskoristeita ja koristelua. Ehkä koska ne ovat niin minun värisiäni? Ihania kirkkaita värejä! Lisäksi puput, tiput ja munat ovat aika hauskoja, ainakin sen pienen hetken mitä niitä pitää esillä. Nyt lasten myötä meille on alkanut kertyä vielä entistäkin hauskempia koristeita, kuten otsikossa lukee. 


Blastoise, Charmaleon, Dragonite ja Lapras raidaamassa Pikachua. 

Bonsku on edelleen innostunut pokemoneista ja Pokemon go -pelistä. Peliin kuuluvat yhtenä olennaisena osana "raidit", jossa lisätyn todellisuuden pokemonsalilla on joku yleensä normaalia vahvempi pokemon, joka pitää voittaa. Etenkin vahvempien pokemonien voittamiseen tarvitaan useampia. Niistä inspiroituneena päätimme tehdäkin tavallisen rairuohon sijaan raidruohon! Harmikseni vaipansisus ei toiminut kasvualustana laakeassa astiassa yhtä hyvin kuin syvemmässä ja se pääsi hieman kuivahtamaan ja ruoho jäi hieman kitukasvuiseksi. Idea kuitenkin välittyy. Meillä oli juuri sopivasti pokemoneja ison Pikachun ympärille. Toiseen rairuohoon laitoimme Bonskun viime vuonna askartelemat kalliohaudan, Jeesuksen, ristin ja enkelin. 


Bonsku teki tuon liikuttavan Jeesus-hahmon viime vuonna. Minä puolestani olen pienenä tehnyt tuon enkelin.

Papan sauna onkin hieman mystisempi koriste, joka taas oli Tintin idea.  Todellisuudessa ei ole mistään saunasta kyse vaan hauskasta väärinkäsityksestä. Tintti on innostunut lasten karttakirjasta, jossa esitellään eri maiden nähtävyyksiä ja erikoisuuksia. Erityisen kiinnostunut hän on ollut Faberge-munista. Niinpä hän oli piirtänyt erään hoitopäivän aikana sellaisen ja hoitaja oli kirjoittanut Tintin piirtäneen "papan saunan". Minä sitä hieman ihmettelin, jolloin Bonsku tulkkasi, että se on tietysti Faberge-muna! Tintti tosiaan sanoo vaikean sanan hieman kuin "papase una", joka kuulijan korvissa saattaa helposti muuttua papan saunaksi. 


Tietysti teimme sitten omia Faberge-munia tästä muistoksi ja maalasimme massa- ja styroxmunia. Lapset eivät sitten jaksaneetkaan enää laittaa niihin paljettikoristeita, mutta niistä tuli aika hauska setti, kun osa on hieman epätasaisen värisiä, osa taas tasaisia, osassa on maalatut koristeet ja osassa paljetteja. Jokainen uniikki, kuten oikeatkin Fabergen munat. 


Papasee unia

On aika ihanaa, miten lasten vuosien varrella tekemät pääsiäiskoristeet alkavat tuoda mukavasti kerroksellisuutta pääsiäskoristeisiin. Moni varsinainen koriste on jo minun lapsuudestani ja vuosi vuodelta lisääntyvät pupukipot ja kupit ovat toinen toistaan söpömpiä. Pitäisi niihin vielä muistaa liittää vuosi. Eivät ne varmasti ole kellekään muulle arvokkaita kuin meille vanhemmille, ei ehkä edes myöhemmin lapsille itselleen, mutta ainakin parhaat aion säilyttää ja iloita laajentuvasta koristekavalkadista. 


Näistä vuosien varrella tehdyistä rairuohokipoista tulee söpö asetelma. 


Ehkä nämä perinteet tuntuivat taas tänä vuonna siksikin erityisen merkityksellisiltä, kun tavallista pääsiäistä ei vieläkään päästy viettämään. Ehkä vihdoin ensi vuonna?

Onko sinulla käytössä koristeita, joita käytät uudelleen ja uudelleen?

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Keväistä sisustushöpinää

 Kevät ja valon lisääntyminen saa monella aikaan siivousvimman. Minulla se aikaan ensisijaisesti sisustusvimman ja ehkä pölytkin tulee siinä samalla siivottua. Pitkästä aikaa jaksoin raivata Haisukaapin ja kirjahyllyn päällisen kaikesta ylimääräisestä ja laitoin esille uusia sisustusjuttuja ja innostuin pitkästä aikaa ostamaan kukkiakin.


Pinkki ja vaalean vihreä on yksi lemppariväriyhdistelmistäni. 

Olen ostanut viime aikoina melko harvoin. Nyt kevätkukkia pihalle ostaessani ostin heräteostoksena myös pari oksaa nappikrysanteemeja ja kimpun pieniä neilikoita. Molemmat ovat ihanan huolettomia kukkia, sillä ne kestävät pitkään ja ne näyttävät söpöiltä huolettomissa asetelmissa. Päädyin tekemään pieniä kimppuja monenlaisiin maljakoihin Haisukaapin päälle ja lisäksi vielä pienen kimpun ruokapöytään. Jospa kukat pitäisivät sotkut loitolla?

Haisukaapin päälle valitettavasti päätyy liian usein kaikkea muuta kuin kauniita asetelmia. 

Bonskun tekemä virpomisoksa sopii hienosti tapettiin. 

Kevään myötä sain myös uudet taulut seinälle (paitsi yhden, joka vielä hakee paikkaansa). Olen nyt muutamana vuonna tilannut näitä ihania Plywoodprintin tauluja suosikkikuvistani ja aion jatkaa perinnettä vastedeskin. Ihana ajatus koota näistä suuri perhekuvagalleriaseinä. 


Raivasin lisääntyneen valon myötä osan viherkasveista pois kasvilampun alta. Tilaa vapautui muulle kauniille. Myös pari uutta perhekuvaa pääsi seinälle. 

Olohuoneessamme on myös uusi matto. Ostin sen tuttavalta käytettynä vähän heräteostoksena, mutta matto oli sellainen, josta jo kauan sitten haaveilin. Vanha matto oli vielä käyttökelpoinen, mutta toiselta puolelta jo kahvitahroissa, joten päätin hankkia uuden maton jo vähän etukäteen kun kerran sopiva tuli kohdalle. Ja kyllä se kannattikin, sillä uusi matto hiljentää partemmin meteliä ja lisäksi pysyy paremmin paikoillaan kuin vanha. Onpa se myös erinomainen jumppamatto epäjumppia ajatellen. Onneksi siis tartuin tilaisuuteen!


Tykkään tästä uudesta matosta todella paljon! Se on Ikean jotain vanhaa mallistoa. 

Herkulliset hedelmäasetelmat. 


Myös hedelmät ovat aika ihania sisustusedelementtejä. Kauniita, värikkäitä ja terveellisiä - eikä niitä tarvitse sulloa kaappien perukoille kun niihin kyllästyy (ja biojätteeseenkin päätyy toivon mukaan mahdollisimman vähän). Toisen koronakevään kunniaksi haimme pitkästä aikaa hedelmälaatikon Vihannespörssistä. Isot hedelmäröykkiöt tuntuvat houkutelevan lapsiakin valitsemaan välipaloilla enemmän hedelmiä. 

Pian pääseekin laittamaan vielä kaiken muun ihanan lisäksi pääsiäiskoristeita. En malta odottaa!

Saako kevät sinut sisustamaan?


perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kohdennettua mainontaa eteiseen

Usein kohdennettu mainonta ja kaikenmaailman evästeet saavat minussa aikaan hieman epävarman olon. Yritän pysyä jossain määrin tietoisena siitä, millaisia tietoja minusta voidaan kerätä, mutta toisaalta asiasta ei voi ahdistua liikaa, sillä silloin elämästä ei tulisi mitään (jos siis nettiä ja somea haluaa käyttää). Joskus kuitenkin kohdennettu mainonta osuu juuri nappiin. Ehkä puolisen vuotta sitten instagram alkoi mainostaa minulle Pehmö-nimisen virolaisen firman suloisia kenkätelinepenkkejä. Ihastuin oitis, sillä niin söpöjä ne ovat. Muistaakseni jo melko pian mainosten alettua näkyä mittasin, että Pehmön penkki mahtuisi aivan täydellisesti meidän pieneen ja epäkäytännölliseen eteiseemme. Penkit tehdään käsityönä Pärnussa (ainakin pehmusteet, en ole varma metalliosista?) ja firma vaikuttaa symppikseltä. 


Eteinen, kerrankin siistinä. 

Haaveilin penkeistä muutamia kuukausia, mutta ajattelin, että vanhalla systeemillä pärjätään ja penkki oli kuitenkin suhteellisen arvokas. Olin kehittänyt eteiseen kenkätelineen vanhasta yöpöydästä. Siihen mahtui lasten kengät ja muutama aikuisten kenkäpari. Koska se ei kuitenkaan ollut kenkäteline, kävi usein niin että kenkiä oli missä sattuu, kun etenkään talvikengät eivät mahtuneet pystyyn hyllylle ja työlaukkuni vei osan tilasta. Ja aikuisten kengille ei edelleenkään ollut kunnollista paikkaa paitsi eteisen tuolin alla. Tavallista kenkätelinettä en halunnut, sillä se näkyy olohuoneeseen ja siinä kengät olisivat olleet liian "esillä". Etenkin nyt talvella, kun on tarvinnut välillä kevyempää ja välillä lämpimämpää kenkää, ovat kengät olleet pitkin poikin pienen eteisen lattiaa. Jonkinlainen uusi ratkaisu oli siis keksittävä. 

Tämä systeemi toimi jonkin aikaa, mutta ei sitten ihan kuitenkaan, kun talvikenkien määrä lisääntyi.


Kohdennettu ratkaisu kenkäongelmaan!

Lopulta otin ratkaisevan askeleen, kun saimme appivanhemmilta joululahjan rahana. Ehdotin, että käyttäisimme sitä Pehmön penkkiin. Se ratkaisisi toivottavasti sotkuisen eteisen ongelman, joten se olisi yhteinen ostos eikä vain minun sisustusintoiluani. Varmistin vielä, että firma varmasti on luotettava ja sitten päätimme tilata. Valitsimme Double decker mini -mallin ja siihen verhoiluksi Lido-kankaan petroolina. Väri on tyylikäs ja tavallaan neutraali, mutta ei silti tylsä tai arka. 

Tätä näkyä kelpaa katsella olohuoneestakin. Kengät eivät paista tuolta mitenkään silmiinpistävästi. 

Penkin toimituksen sanottiin kestävän 4-6 viikkoa ja tietysti toimitus oli juuri sillä viikolla, kun olimme poissa kotoa. Onneksi naapuri otti paketin vastaan ja saimme sen palattuamme. Ja kyllä se vaan olikin täydellinen ostos! Se mahtui paikkaansa täydellisesti ja kaksi hyllyä veti kaikki talvikengät, poislukien parit, joille on paikka eteisen lipaston alla. Penkin runko on metallia, päällinen hyvin jämäkkää ja kokonaisuus vaikuttaa laadukkaalta. 

Hauskat kiipeilevät ukkelit joutuvat raukat raahaamaan avaimiamme. 


Olemme melko tunnollisesti ripustaneet takit näihin naulakoihin, emmekä sortuneet jättämään takkeja kovin pitkäksi aikaa porraskaiteelle miten sattuu. 


Muitakin pieniä uudistuksia tein eteiseen. Kiinnitimme avaimia varten joitain vuosia sitten Saksasta ostetut naulakkoukkelit ja ne sopivat myös paikkaansa hienosti. Siitä näkee heti, ovatko kaikki avaimet tallella. Edelliset eteisen kehittämisratkaisut, kuten Kite-naulakot  sekä Ikean kenkälokerot (nuo mustat tuolla kaiteen takana) ovat olleet oikein hyviä ratkaisuja tähän hieman hankalaan eteistilaan. Kesällä kuisti on tehokkaammassa käytössä kuin nyt talvella. Nytkin siellä on kuravaatteita ja kumisaappaat. 

Lähikuvaa penkistä. 

Nyt meillä on kokoonsa nähden varsin toimiva eteinen. Ehkä pieni tila on pakottanut hyödyntämään luovia ratkaisuja suunnittelussa ja uusi penkki kokoaa vielä kokonaisuuden yhteen. Kengät jäävät penkin alle sopivasti piiloon, eivätkä haittaa näkymää olohuoneesta. Lisäksi se on mukava istua. Nappihankinta!

Nämä napit ovat minusta niin suloiset!

Oletko sinä joutunut keksimään luovia säilytysratkaisuja kodissasi?

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Hiihtolomareissu - kuin piste i:n päälle.

 Varasimme syksyllä itsellemme matkan Lappiin. Silloin ei vielä voinut tietää, miten luminen alkutalvi meille tulisi ja halusimme taata ainakin yhden lumisen viikon. Onneksemme saimme monta lumista viikkoa  jo ennen matkaa, mutta hiihtolomareissumme Saariselälle oli kuin piste sanan "talvi" i:n päälle. Saimme hiihtää vielä kunnolla sydämemme kyllyydestä ja lapset ihmetellä valtavaa lumimäärää. 


Kuva melkein Kaunispään huipulta. Molemmat pojat kyydissä. 

Jännitin tietysti päästäänkö matkaan ollenkaan. Tuleeko joku kipeäksi? Joutuuko joku karanteeni? Kielletäänkö matkustaminen? Onko oikein matkustaa? Matkamme oli onneksi jälleen hyvin koronaturvallinen sekä tartuttamisen että tarttumisen suhteen. Matkustimme ensin Rovaniemelle yöjunalla ja siellä pystyi hyvin olemaan omissa oloissaan. Jatkoimme Saariselälle omalla autolla ja pysähdyimme kerran liki tyhjälle huoltoasemalle. Matkan aikana kävimme muutamasti kaupassa ja välttelimme ruuhka-aikoja. Muuten olimme vain mökissä ja ladulla. 


Lumikinokset olivat valtavia! Jos kotipuolessa ei olisi ollut niin luminen talvi, olisivat nämä varmaan tuntuneet lapsista vielä eksoottisemmilta. 


Leikkipuistossa oli hieman vaikea liikkua, sillä Tintti upposi koko ajan lumeen. 


Matka alku määränpäässä ei ollut ruusuinen. Luulin jo, että siitä ei tulisi yhtään mitään. Lapset riitelivät, me aikuiset hermostuimme. Tintti upposi liian korkeisiin lumikasoihin ja valitti. Bonsku valitti kylmää ja tylsyyttä. Tintti halusi takaisin junaan tai käymään isovanhemmilla (heh, hänellä ei ihan vielä ole tajua siitä, missä ollaan). Bonsku olisi halunnut olla vain mökissä (ja ilmeisesti riidellä pikkuveljen kanssa). Olin aivan hermoraunio! Onneksi me vanhemmat pääsimme sentään vuorotellen ladulle lepäämään. 

Väsähtänyt Tintti nukkui pitkiä päiväunia. Ulkoilu ja kylmä sää varmasti väsyttivät. 

Ehkä olimme vain kaikki väsyneitä ja onneksi toisen lomapäivän lounaan jälkeen (jos matkustuspäivää ei lasketa) kelkka alkoi kääntyä. Melkeimpä kirjaimellisesti, sillä iskä ja Bonsku laskivat Kaunispään huipulta Suomen pisimmän pulkkamäen. Minä ja Tintti emme uskaltaneet, tai ehkä Tintti olisi uskaltanutkin mutta minä en. Onneksi mäkeä pystyi laskemaan myös alempaa ja oli oikein hyvä pulkkamäki sekin. Lasimme mäkeä eräänä aamupäivänä monta monta kertaa ja me olimmekin melkein koko ajan ainoat mäessäolijat. 

Iskä ja Bonsku laskivat myös Suomen pisimmästä pulkkamäestä

Ehkä unohtumattomin päivä oli koko perheen yhteinen hiihtoretki Rumakurun päivätuvalle. Vuokrasimme Lapin luontolomilta Fjällpulken-ahkiot ja pakkasimme lounaan mukaan. Melko hidasta ahkioiden vetäminen oli, mutta maisemat niin upeita, että sen jaksoi. Bonsku valitti kylmiä varpaita, joten ehkä jonkinlainen kuumavesipullo/kädenlämmitin-systeemi olisi vastaisuuden varalle otettava mukaan. Palelun vuoksi retki ei ollut täysin auvoa, mutta aika onneksi kultaa muistot (eivätkä lapset olleet oikeasti paleltuneita, kun tultiin sisälle). Tintti nukkui molemmat matkat ahkiossa, ilmeisesti meno oli mukavan tasaista. 

Huikaisevat maisemat! Fjällpulkenit olivat mainioita. 

Toinen mahtava retki oli yhdessä Bonskun kanssa. Lähdimme kahdestaan Kummituskämpälle, joka oli melko sopivan hiihtomatkan päässä. Bonsku ei ole vielä kovin kokenut hiihtäjä, mutta hän oli innokas pääsemään niin jännittävän kuuloiseen paikkaan kuin kummituskämppä. Ja hienosti hän jaksoikin sinne hiihtää. Siellä söimme tietysti eväitä (kuumaa mehua ja Snickersiä) ja ihmettelimme, millaisia temppuja kämpän kummituksen on sanottu tekevän. Totesimme myös yhdessä, että onneksi kummitukset ovat satua. Takaisin tullessa oli hieman enemmän haasteita, sillä matkalla olikin ylämäkeä ja yksi vaikea alamäki. Ja pissahätä, tietysti. Onneksi siitäkin selvittiin ja lopulta Bonsku oli hyvin ylpeä, että pääsi ihan oikealle hiihtoretkelle. 

Kummituskämpällä ihmettelemässä. 

Maireat hymyt ensimmäisen oikean hiihtoretken tauolla. 

Nautin valtavasti hiihtämisestä ja yksin ladulla on aivan oma tunnelmansa. Suhteellisen vähän oli väkeä, kuten arvata saattoi, ja laduilla sai mennä aika rauhassa. Pidin kovasti Saariselän suhteellisen tasaisista laduista, sillä en pidä jyrkistä tai kaartuvista mäistä. Muistikuvieni mukaan Ylläksellä oli paljon hankalampia latuja. Ja varmasti niitäkin olisi ollut tarjolla, mutta minä menin vain helppoja tai keskivaikeita. 

Todennäköisesti talven viimeisen hiihdon päätteeksi otettu kuva. Kiitos talvi 2021 ja Saariselkä mahtavien hiihtomahdollisuuksien tarjoamisesta!

Olen onnellinen, että reissu onnistui ja oli lopulta oikein hyvä pienistä vaikeuksista huolimatta. Seuraavalle matkalle toivottavasti saamme mukaan vaikka jonkun ysätävperheen tai -pariskunnan, jotta olisi pojille seuraa ja voisi jakaa helpommin hiihtovuoroja. Mutta sen aika on sitten toivottavasti joskus hamassa tulevaisuudessa. 

Kävitkö sinä tänä talvena hiihtämässä?



 

lauantai 27. helmikuuta 2021

Hyvää siivouspäivää!

Ripaus arkirealismia muuten siistissä kodissa.

Minä olen vähän sellainen syklinen siivoaja. Helposti meillä tavarat (ja myös pölyt) repsahtavat levälleen viikon aikana ja sitten viikonloppuna, yleensä perjantaina, siivoan kaiken takaisin kuntoon. Sitten taas viikon aikana repsahtaa, kun ei jaksa illalla aina siivota. Välillä saan pidettyä hyvän rytmin siinä, että ehdin viikollakin siivota kertyneet tavarat pois, mutta helposti tämä katkeaa johonkin kiireisempään (tai tällä hetkellä vauhdikkaampaan) tai väsyneempään iltaan, jolloin sotku ehtii kumuloitua, eikä sitä enää ehdi kunnolla siivota ennen viikonloppua. 



En ole siis yleensä sellainen, joka kulkisi koko ajan kotona rätti kädessä ja oikoisi tavaroita suoraan. Periaatteessa kaikella on paikkansa, eikä tavaroita vaan tungeta minne sattuu, mutta olen vaan liian laiska viemään niitä myöskään aina paikoilleen. Äitini kertoo kuulleensa siivousneuvon "jos se vie alle kaksi minuuttia, tee se". Mutta minä ainakin helposti keksisin monta kahden minuutin hommaa putkeen, joten tuntuisi siltä, että koko ajan pitäisi siivota, eikä koskaan istahtaa sohvalle. 

Pidän siitä, miten suhteellisen nopeallakin ryhtiliikkeellä saa kodin siistiksi. Usein laitan musiikkia soimaan ja varaan 15 minuuttia per huone (paitsi keittiöön enemmän, jos siellä on iso tiskivuori). Siinä ajassa saa jo tavarat hyvin paikoilleen. Yleensä en imuroi, sillä se kuuluu miehelle, mutta pölyt saatan pyyhkiä. Minulle tavaroiden raivaaminen on pölyttömyyttä tärkeämpää (tosin nyt pitää taas tarkkana olla turkiskuoriaisten toukkien kanssa). On ihana nähdä selkeä muutos ja nauttia taas siisteydestä. 



Tietysti tämä minun tapani siivota vaatii sitä, että sietää sotkuakin. Ja toisaalta sitä että siivotaan kuitenkin säännöllisesti, jotta siisteys pysyy yllä. Huomasin muuten, että kirjoitin siisteysaiheesta myös tasan vuosi sitten. Ehkä tämä kevätaurinko saa siivousinnon liikkeelle ja toisaalta ehkä myös kotikuvia tulee otettua enemmän. Niitä ei talvella töiden jälkeen ole kovin helppoa ottaa.Nyt aion nauttia taas hetken siististä kodista. Tiedän myös ensi viikon olevan varmasti siisti, sillä Tintin kolmiperhepäivähoitoryhmä tulee taas meille viikoksi. Hoitopäivien jäljiltä jokainen lelu on aina siivottu paikoilleen. 



Lisääntynyt valo lisää inspiraatiota myös muuhun kodin laittoon. Minulla surraa nyt parin eri huoneen suhteen paljon ideoita päässä ja toivon niitä pääseväni pian toteuttamaan. Niistä lisää myöhemmin!

Millainen on sinun siivousstrategiasi?




sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Toinen onnellinen perhe

 Ilahduin kovasti lukiessani Hesarin artikkelia, jossa Juha Itkonen kertoo perhe-elämän onnesta. Hän puki sanoiksi sen, mitä niin usein arjen keskellä pysähdyn miettimään. Vaikka arki on tällä hetkellä täynnä arkiaamujen kiirettä, taaperoraivareita, leikki-ikäisen lohduttamista, eikä "omaa aikaa" ole samalla tavalla kuin ennen lapsia, on tämä elämänvaihe jollain syvemmällä tavalla aivan hirveän onnellinen ja täysi. Parhaat asiat elämässä eivät todellakaan ole aina niitä helpoimpia ja itsestään sujuvia. Olen lukenut paljon kritiikkiäkin artikkelia kohtaan ja siinä nähtiin vain keskiluokkaista (keski-ikäisen miehen) onnea, mutta minusta siinä yritettiin pukea sanoiksi hienosti sitä, mistä vanhemmuuteen liittyvä onni kumpuaa. 

Elämä on täynnä melko hulvattomia hetkiä. 


Välillä muistelen kaiholla blogin alkuaikoja, jolloin kirjoitin joka viikko uuden reseptipostauksen tai kerroin taas uudesta käsityöstä. Nyt voisin kirjoittaa samalla intensiteetillä vain pyykkikasoista tai tiskivuorista. Hyviä aiheita ehkä nekin, mutta eivät kuitenkaan saa vääntäytymään koneen ääreen naputtelemaan. Onneksi aina välillä iskee edelleen inspiraatio ja siksi ajattelin vielä ainakin blogin kymppisynttäreihin saakka jatkaa ja irtautua illalla kotitöistä tai -sohvalta koneen ääreen. Vaikka välillä haaveilen siitä, että olisi sama vapaus toteuttaa itseään kuin ennen lapsia, niin en sitä todellisuudessa kuitenkaan haluaisi. Elämä muuttuu ja hyvä niin. Se muuttuu myös, vaikka lapsia ei saisi tai haluaisi. Rankkoja tai helppoja vaiheita voi tulla, oli lapsia tai ei.


Elämä on välillä yhtä sotkuista ja vauhdikasta, mutta silti yhtä hauskaa kuin nämä kuvat. 

Artikkelissa puhutaan myös siitä, miten ehkä joku nuori aikuinen pelkää lasten saamista, sillä elämä muuttuu niin paljon. Halutaan pitää kiinni siitä, mikä tuntuu hyvältä nyt ja pelätään, että kaikki muuttuu vain huonompaan, kuten media toitottaa. Muualta luin, ettei tämä todellisuudessa vaikuta kenenkään lapsitoiveisiin. Mutta kyllä minä pelkäsin ja epäröin juuri siksi. Moni kauhukuva toteutuikin, mutta useimmat vain huomatakseni, ettei se niin kauheaa olekaan (sivuhuomiona: käymme nykyisin myös Hesellä ja tilaamme ruoat Prismasta). Lisäksi toteutui myös se, mistä en ehkä uskaltanut edes haaveilla: lapset ovat aivan todella ihania ja lapsiperhe-elämä kaikkea muuta kuin tasapaksua. Joka päivälle riittää niin monta sydäntä sykerryttävää ja pakahduttavaa hetkeä, jotka kuittaavat kyllä ne negatiiviset asiat.

 

Tämä on kuulemma "maskisuoritus", myöhemmin tämä olikin Kylo Ren. 

Työ-päiväkoti-koti-arki rullaa nyt meillä täysillä (tai melkein, sillä molemmat teemme 80% työaikaa, mikä kyllä lisää onnellisuutta). Odotin sitäkin kauhulla, mutta taas olen saanut huomata, ettei se ole ollenkaan niin kamalaa "ruuhkavuosiarkea" kuin pelkäsin. On itseasiassa todella ihanaa, että molemmilla lapsilla on hyvät varhaiskasvatuspaikat ja tuntuu, että me molemmat vanhemmat jaksamme taas eri tavalla, kun molemmilla on taas päivätyöt. Minä viihdyn työssäni erittäin hyvin ja uskon, että nyt kun isovanhempien apu ei koronan vuoksi ole samalla tavalla itsestäänselvyys, se on myös henkireikä. Siellä saan ajatella ajatukset rauhassa loppuun. Silti odotan perjantaita ja viikonloppua, jolloin saan viettää pidemmän päivän poikien kanssa ja silloin saan myös aina hetken hengähdysaikaa. Osittaisella hoitovapaalla pystyn yhdistämään työn ja kotiarjen parhaat puolet. 

Kirjoitusharjoituksia. Motivoivaa. 

Illat kuluvat nopsaan, mutta onneksi vauhtia riittää joten ne eivät tunnu liian lyhyiltä. Pojat odottavat minua aina kotona, kun tulen töistä, mikä on aika ihanaa. Sitten istutaan sylikkäin sohvalla ja pelataan vähän Pokemon gota. Minä juon kahvin, sitten valmistelen ruoan ja syömme, joskus toisessa järjestyksessä. Usein sen jälkeen menemme vielä ulos tai joskus leikimme sisällä. Iltapala hoidetaan vuorotellen ja toinen vanhempi saa silloin usein tehdä jotain omaa hommaa tai käydä lenkillä. Sitten iltarutiinit, jonka jälkeen väsyttää usein jo aika paljon. Yritän vähän kuitenkin yleensä siivota keittiötä. Tällä hetkellä harrastukset rajoittuvat puhelimeen: harjoittelen espanjaa ja saksaa Duolingolla, pelaan shakkia (koska katsoin Mustan kuningattaren) tai luen kirjaa. Välillä katsomme yhteistä ohjelmaa. Päivät tuntuvat todella täysiltä ja vaiherikkailta, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. 

Ravintolavaunu. 

Tietysti paljon lapset tuovat mukanaan myös vaivaa, sitä ei voi kiistää. On riitaa, asiat tippuvat jatkuvasti, sotku ei lopu, hei älkää riidelkö, ruoka on aika usein pahaa ja sitä pitää silti tehdä koko ajan, päivähoidon viikko-ohjelman erikoispäivät pitää muistaa ja taas tuli tappelu. Mutta silti, se on vaan parasta maailmassa, kun saa loputtomasti katsella miten lapsi innoissaan selittää pokemoneista, työkoneista ja keksii uusia juttuja legoista. Ja kaikkein raskaimmankin iltanukutuksen jälkeen on aina yhtä pakahduttavaa katsoa kun lapset tuhisevat sikeässä unessa. Nuo uudet ihmistyypit ovat meidän lapsiamme, käsittämätöntä! Ja kaikessa on koko ajan läsnä myös rajallisuus. Joskus nämä lapset kasvavat aikuisiksi. Nyt ei vielä tarvitse päästää irti kuin hetkeksi. 

Isomummon reseptillä leivottua kauralastua.

Eivät lapset tietenkään ole elämässä ainoa mahdollinen onnen ja tyytyväisyyden lähde, eikä kaikkien elämässä tarvitse olla omia biologisia lapsia, jotta pääsee iloitsemaan lapsuuden ja kasvun ihmeellisyydestä.  Lapset eivät ole itsestäänselvyys (en nyt mene tässä syvemmälle tahattomaan lapsettomuuteen). Ei kaikkien tarvitse haluta lapsia. Toivoisin silti, että lapsiperhe-elämän positiivisista puolista puhuttaisiin enemmän. Enkä tarkoita nyt söpöjä instagramkelpoisia hetkiä, jossa vietetään laatuaikaa, vaan juuri tästä ihan tavallisesta. Siitä, mitä onnea tuo se, että arkeen kuuluu lapsia. Vaikeista hetkistä kerrotaan minusta kyllä myös tarpeeksi ja sillekin on paikkansa. 

Ehkä tästä kirjoituksesta tuli nyt yhtä sotkuinen ja epätarkka kuin nämä kuvat, mutta halusin tämän kuitenkin naputella. Ehkä myös siksi, jotta osaisin nauttia niistä pienistä onnenhetkistä, joita yritin tässä tavoitella. Se on vaikeaa ja ehkä juuri siksi siitä pitää kirjoittaa. 

Mitkä pienet asiat tekevät tällä hetkellä sinun arjestasi onnellista?



lauantai 30. tammikuuta 2021

Lelukaaoksenhallintayritys

Suhtaudun lastenhuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn suhteellisen rennosti. Välillä siellä on ihan kaaos ja välillä laitamme sen yhdessä lasten kanssa kuosiin. On kivaa, että siellä on järjestys, mutta vielä tärkeämpää on että siellä saa vapaasti leikkiä. Mutta legojen sekasorto minua alkoi syksyn aikana vaivata ja halusin siihen jonkin ratkaisun. Kaikki legot olivat yhdessä laatikossa sikin sokin, eikä sieltä tahtonut enää löytää yhtään mitään. Päätin tehdä asialle jotain. 

Tästä lähdettiin liikkeelle. Legot olivat sotkussa tuolla punaisessa laatikossa, eivätkä Bonskun "arvokkaat legot" mahtuneet enää mihinkään. 


Legot ihanasti pienissä muovilaatikoissa, värijärjestyksessä. Perfection!

Värijärjestys on minusta lähes aina paras järjestys, joten päätin hankkia pieniä muovirasioita ja järjestellä legot niihin värijärjestykseen. Melko pienet laatikot olivat hyvä ratkaisu, sillä yhtä väriä on meidän legomäärässä vielä suhteellisen vähän. Pienet laatikot on myös helpompi säilyttää. Oli suorastaan nautinnollista järjestellä legoja värien mukaan. Ehkä se toi jonkinlaista hallinnan tuntua tähän lapsiperhekaaokseen, jonka keskellä välillä elämmme?

Etenkin tuo pikkulokerikko ilahduttaa minua. Legot on helppo lajitella, vaikka ne välillä menevät sekaisin. 

Ukkeleille on vielä oma salkku. Tämä ei kyllä ole kaikkein käytännöllisin, mutta otin tämänkin käyttöön, ettei jää toimettomaksi. 

Laatikoita tuli yhteensä yhdeksän teeman mukaan. Omat pikkulaatikot punaisille, keltaisille, sinisille, valkoisille, harmaille (joita oli eniten) ja mustille paloille. Sitten nelilokeroinen pitkän mallinen laatikko pyörille ja harvinaisemmille väreillä (vihreät, ruskeat ja pinkit/violetit). Keltaiseen legosalkkuun tulivat ukkelit ja muutamat erikoispalat ja sitten on vielä suosikkini, pieni lokerikko kaikkein pienimmille paloille. Lokerikon järjestelin vielä väreittäin ja teemoittain. Sen sisällä on mm. ylimääräiset legoukkojen päät, legopikkutavarat sekä pieniä erikoispaloja. Ah, ihanaa näpertelyä! 

Bonskukin huomasi nopeasti uuden säilytysjärjestelmän hyödyt. Jos haluaa rakentaa jotain ohjeen mukaan tai muuten vaan etsii tietynvärisiä paloja, on huomattavasti helpompaa löytää sopiva pala, kun ne ovat värijärjestyksessä. Myös pikkupalat löytää nyt paremmin, kun ne eivät ole isojen joukossa. 

Legot mahtuivat hienosti senkin hyllyille. Samalla se tuli paremmin käyttöön. Vihreissä laatikoissa on dinoja, eläimiä ja playmobileja. 

Samalla kun siivosin legot, huomasin että meille on kertynyt erinäisiä leluja, joilla ei ollut enää selkeää paikkaa, kuten autolaatikko tai Brio-laatikko. Niinpä hankin samalla muutamia laatikoita mm. pikkueläimille ja dinoille, Playmobileille, soittimille ja yksi sekalaisille hahmoille, kuten Postimies Patelle ja Pipsa Possulle. Vaikka laatikot eivät aina pysy järjestyksessä, niihin on helppo heitellä lattialle levinneet lelut. Duplot, autot ja Brio-junaradat meillä on edelleen puisissa rumpulaatikoissa, kuten aikanaan Bonskulla. Tosin enenevissä määrin ne ovat täynnä myös muoviroinaa, jota tuota postausta kirjoittaessa ei vielä ollut... HAH!

Ehkä tämä laatikko vielä joskus tulee paremmin käyttöön. Tai sitten teenkin siitä duplolaatikon, sillä eräällä ystävälläni oli lokerikoissa Duplot sängyn alla. 

Bonsku halusi osan tärkeistä legoistaan ylös ja piiloon, etenkin kun meillä on välillä Tintin ryhmän hoitolapset hoidossa. 

Kaikki ratkaisut eivät ole tulleet ihan niin paljon käyttöön kuin olisin toivonut. Esimerkiksi sängyn alla oleva legolaatikko ei ole ollut niin suuri hitti kuin odotin. Ehkä tämän aika vielä tulee, kun Tintti alkaa enemmän osallistua legohommiin, eikä legomaailmojen hajoamista enää tarvitse pelätä niin paljon. On tämä laatikko ollut kuitenkin käytössäkin. Siellä oli hetken aikaa mm. lentoasema. Vielä suurin osa Bonskun "arvokkaista legoista" eli melkein kaikki rakennelmat, ovat turvassa lelusenkin päällä ja kaikkein arvokkaimmat vaatehuoneen hyllyllä tai punaisessa isossa legopalikan mallisessa laatikossa. 

Niin, tämä oli ennen siivousta. Jälkeen-kuva unohtui ottaa ja nyt tilanne on tätäkin pahempi, joten...

Hienoista säilytyssysteemeistä huolimatta kaaosta riittää, enkä kyllä jaksa laittaa lapsia siivoamaan huonetta joka ilta. Onneksi he välillä innostuvat siivouskilpailuista, jolloin huone on loppujen lopuksi melko nopeasti siivottu. Ja onpahan ainakin paikat jokaiselle lelulle! Vielä pitää hioa sen verran, että voisi olla joka laatikossa kuva, mitä siihen tulee. Inspiroiduinkin heti tekemään Papunetissä sopivat kuvat. Tässä linkki, josta voi vaikka itselle tulostaa kuvat ja muuttaa kuvia sopiviksi. Ehkä kuvat vielä konkretisoivat pojillekin, mitä kuuluu siivota minnekin. 

Millainen on sinun paras järjesjestelyvinkkisi?