tiistai 31. elokuuta 2021

Kestävä koti

Elokuusta tuli vähän turhan ruuhkainen minun makuuni ja kesä loppui rysäyksellä. Ensimmäisen viikon piti olla minun lomaviikkoni ja Tintin päiväkotiintotuttelu viikko, jolloin minä olisin saanut puoli päivää vain itselleni. Tarkoitus oli alkuviikosta vähän raivata ja siivota kotia ja loppuviikosta luuhata yksin kaupungilla. Sitten Bonsku nosti kuumeen. Loppuviikko menikin sitten testin kautta sairastaessa. Sitten alkoi työt. Ja ensimmäisen kokonaisen päivän keskellä sairastui Tintti. Ja lopulta myös me aikuiset. Ja kun muut olivat parantuneet, Tintti aloitti alusta. Kuusi testiä kahden viikon sisään. Siinä samalla kasaantuivat työt ja koska töissä on niiden kasaantuneiden lisäksi uusia kivoja ja vähän jännittäviä juttuja, ovat työt vieneet myös vähän normaalia enemmän energiaa. Niinpä olen ollut tässä elokuussa aika puhki. Nyt onneksi vähän alkaa helpottaa. Mutta tästä syystä kuvat, jotka olen tähän postaukseen ottanut, ovat hyvin, noh, realistisia. En siirrellyt kuin pari tavaraa. Minun on turha kilpailla täydellisesti aseteltujen blogi- ja instakuvien rinnalla, joten menään siis realismi edellä. 


Jotain olen sentään ehtinyt kuitenkin tässä elokuussa tehdä. Kuuntelin Julia Thurénin uutuuden Kaikki kuluttamisesta. Kirjassa käydään juuri täydellisen helppotajuisesti läpi sitä, mitä tämä nykyinen talousjärjestelmä on, miten se on vaikuttanut länsimaiseen ylikulutuksen kulttuuriin ja miten siitä voisi pyristellä eroon ilman, että koko kapitalismia on hylättävä. Se sai miettimään monenlaisia asioita, mutta myös sitä mitä tavaraa olen vuosien aikana kotiini hankkinut ja ovatko hankintani kestävällä tasolla. Miten usein hankin kotiin uusia asioita? Olenko tehnyt vuosien varrella kestäviä valintoja? Jo blogini alkuaikoina eräs ystäväni pohti, miten pyörittää sisustusaiheista blogia ilman, että ostaa koko ajan uutta. Aion tässä postauksessa käydä läpi kaikki kotimme huonekalut ja niiden hankintavuodet ja pohdin sisustamista kestävän kulutuksen kannalta. 

Kuvan huonekalut: kukkatuoli vuodelta 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu), peilipöytä vuodelta 2017 (vintage); keinutuoli 2011 (isovanhempien vanha); liinavaatekaappi  2011(isovanhempien vanha); matto 2021 (käytettyä Ikeaa). 

Olen asunut omillani vuodesta 2009. Käytännössä olen voinut omistaa siis huonekaluja vasta reilut kymmenen vuotta ja lisäksi joitain lapsuuden kodista mukana kulkeneita. Aionkin laskea keski-iän huonekalujeni omistusvuosien mukaan. Toki iso osa huonekaluistani on myös vanhoja ja käytettynä saatuja tai hankittuja, mikä on hyvin kestävää. En kuitenkaan aio laskea ikää todellisen iän mukaan, koska ei pelkkä käytettynä hankkiminenkaan autuaaksi tee. Käytetyn ostaminen, niin järkevää kuin se usein onkin, saattaa myös mahdollistaa sen, että joku toinen saa ostaa taas jotain uutta. Lisäksi huomaan itse oikeuttavani itselleni välillä uusia ostoksia siksi, että "minullahan on jo niin paljon käytettyä, kyllä minä tämän voin ostaa". 

Tämän kuvan huonekalut: Pinkki tuoli 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu); senkki 2013 (roskalavalöytö). 

On tuntunut, että kotiin tulee koko ajan hankittua jotain uutta ja usein vielä viime vuosina ihan uutta-uutta, kuten vaikkapa naulakot ja eteisen penkki. Nämä hankinnat ovat olleet erittäin käytännöllisiä ja osoittautuneet myös käytössä hyviksi. Etenkin penkkiä edelsivät kaikenlaiset vanhoista huonekaluista kyhätyt viritelmät, jotka eivät oikein toimineet. Silti pohdin pitkään, voinko ostaa tuon penkin, kun vanhallakin pärjää? Missä menee halun ja tarpeen raja? Se on tietysti hyvin häilyvä, mutta tämä on asia, jota pohditaan paljon myös Thurénin kirjassa. Riittääkö tarpeeksi, se, että jokin asia on hautunut mielessä puoli vuotta tai vuoden? Milloin jokin on niin epäkäytännöllinen ratkaisu, että se "oikeuttaa" ostamaan jotain? En voi kieltää, etten tuntisi ostoksistani myös mielihyvää. Ja kun sitten päädyn jonkin asian ostamaan, yritän myös nauttia siitä kunnolla. En halua ostaa väliaikaista. 

Lipasto 2009 (isovanhemmilta); Hang it all 2018 (uutena); Kite-naulakot 2019 (uutena); kenkäpenkki 2021 (uutena); räsymatot 2012 (isovanhemmilta)


Leikkikeittiö 2018 (Ikea, uutena); Kirjoituspöytä 1990-luvun alku (lapsuuden kodista siis); Muurahaistuoli 2006 (uutena, yo-lahja).

Yleensä yritän hankkia asioita ensisijaisesti käytettynä. Vaikka tähänkin liittyy ongelmansa, kuten tuolla edellä pohdin, on tietysti järkevää ostaa joltain toiselta jotain turhaa, kun se itsellä tulee käyttöön. Aina sitä käytettyä ei kuitenkaan löydy, kun jokin asia olisi tarpeellinen (tai "tarpeellinen"). Esimerkiksi tuo lasten Ikean keittiö. Olin haaveillut sellaisesta jo pidempään ja aina käytetyt kerkesivät mennä nenän edestä. Siispä muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ostimme sen uutena. Nyt se on käytössä hyvin satunnaisesti ja siirtyi juuri keittiöstä tuohon olohuoneeseen. Pitäisikö siitä nyt luopua, jotta jonkun toisen ei tarvitsisi ostaa sellaista uutena? Toisaalta aina kun pojat leikkivät sillä, se on niin suloista että jo ihan siksikin tekisi mieli vain pitää se. Sitä paitsi se on ehkä yksi tyylikkäimmistä leikkikeittiöistä! 


Sohva 2009 (uusi, valmistujaislahja); kahvipöytä 2009 (isovanhemmilta); pieni sivupöytä 2011 (vintage); kirjahylly 2018 (isovanhemmilta). 

Heräteostoksia en osta kovin usein, mutta välillä sentään. Olohuoneen matto oli erään tuttavan myynnissä Torissa ja hän linkkasi ilmoituksen facebookiin, josta sen bongasin. Mietin hetken ja sitten oli pakko tarttua tarjoukseen. Vanha (uutena ostettu) mattomme oli vielä ihan kunnossa, mutta tästä ruutumatosta olen joskus aikanaan haaveillut, kun se vielä oli Ikean valikoimissa. Ostos oli nappihankinta ja onneksi vanha mattokin päässee taas talvella lasten huoneessa käyttöön, kun lattialla kaipaa jotain lämpimämpää. Olen kiintyjä, enkä mielelläni vain myy asioita pois uuden tieltä. Monesti nykyään puhutaan siitä, ettei tavaraan saisi kiintyä, jotta se ei hallitse arkea, aikaa ja mieltä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sopivasti kiintymällä voi estää turhaa ostelua. Kun vanha on rakas, niin siitä on vaikeampi luopua vanhan tieltä. Kuten vaikkapa tuo rakas sohvani! Se on suhteellisen uusi huonekalun ikää jos katsotaan, mutta yksi pisimpään minulla olleista huonekaluista. Sain sen valmistuttuani lastentarhanopettajaksi (nyk. vakaope). Onneksi en sortunut silloin trendikkäisiin moduulisohviin kiitos pienen 33 neliöisen kotini! Trendeiltä ei voi välttyä, mutta oma maku ja tietty klassisuus auttaa, jos pyrkii hankkimaan aikaa kestäviä huonekaluja. 


Keittiö 2021.

Lasten tuolit n. 2016-17 (Ikea, uutena); 2x Jakkarat, ehkä 2013? (uutena, joululahjat); pinnatuolit 2017 (vintage); pöytä 2014 (isovanhempien vanha); Muurahaistuoli ehkä 2011 (uusi, joululahja)

Uusin asia meidän kodissamme on tietysti keittiö. Se on minusta tietysti ihana ja moni asia siinä on paljon käytännöllisempää kuin vanhassa. Silti tunsin piston omassatunnossani, kun Thurénin kirjassa puhuttiin siitä, onko järkevää uusia vaikkapa juuri keittiötä aina, kun se alkaa näyttää vanhanaikaiselta. Vanha keittiömme oli tosi 2010-lukuinen ja kuitenkin vielä monilta osin ihan hyvässä kunnossa. Haittasiko muutama kulunut kaapinreuna todella keittiön todellista käyttötarkoitusta? Eipä kestävän kulutuksen kannalta remontti tainnut olla kovin järkevä. Toisaalta, vaikka tässä keittiössä on nyt paljon elementtejä, jotka varmaankin huutavat 2020-lukua, niin toisaalta ehkä siinä on kuitenkin myös ajattomuutta ja ennenkaikkea omaa makuani, jolloin minun ei tarvitse uusia sitä enää uudestaan (ja toivon, että mahdollinen seuraavakin asukas joskus siitä pitää). Ja nyt aion kyllä huolehtia siitä, että ovet pysyvät hyvässä kunnossa. Yksi tärkeä pointti Thurénin kirjassa olikin, että kun hankimme jotain, meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että se pysyy hyvänä, jotta turhaan ei tarvitse sen takia ostaa uutta. 

Kirjahylly 2019 (vintage, isovanhemmilta); kirjoituspöytä (2010, antiikkia miehen vanhemmilta); työtuoli 2021 (käytettynä). 

Nyt kun näitä huonekaluja käy tässä läpi, niin ei meidän kodin tilanne vaikuta ollenkaan niin pahalta, kuin ensin luulin. Vaikka erityisesti eteiseen on hankittu uusia asioita viime vuosina, on todella moni huonekalu joko ollut meillä jo vuosia tai sitten saatu isovanhemmilta. Se, että isovanhemmiltani on jäänyt paljon kauniita huonekaluja ja se, että myös pidän niistä, on yksi syy joka helpottaa tätä kestävän kodin sisustamista. Tämä ei ole itsestäänselvyys ja tiedostan sen. Onneksi kuitenkin nykyään vanhojakin käytettyjä huonekaluja liikkuu paljon ja edelleen myös hyvään hintaan, joten monella on mahdollisuus myös ihan ostamalla saada kauniita vanhoja huonekaluja, ainakin jos ei tarvitse olla ihan mintissä kunnossa. Ja toisaalta, miten arvokkaita nämä ovat olleet jo isovanhemmilleni! Kun huonekalut ovat olleet arvokkaita, niitä on myös säilytetty niin, että ne todellakin kestävät seuraaville sukupolville. Miten käy 80-, 90- ja 2000-luvun tavaroille?


Pieni lipasto 2011 (vintage); sänky 2009 (uutena); petari 2020 (uutena); Tintin sänky 2016 (käytettynä)
  
Laiskuus on myös erinomainen lähtökohta kestävälle sisustukselle. Kun ei todellakaan jaksa pistää kaikkea uusiksi, koska muuten joutuisi pitämään sen vanhan asian eteenpäin ja näkemään vaivaa. Näin kävi vanhan sänkymme kanssa. Ihan puhtaasta mieliteosta ja vaikuttajien influenssoinnin pohjalta aloin pari vuotta sitten haaveilla Porin villan ja peitteen futoneista. Laskeskelin budjettia (koska myös budjetti on tietysti yksi hyvä syy, miksi ei voi jatkuvasti ostella kaikkea), mutta lopulta en alkanut projektiin, sillä sitten olisi pitänyt miettiä, mihin vanhan sängyn laittaa. Se on jo sen verran vanha, että kenelle sen kehtaa myydä tai antaa? Kaatopaikka on myös iso vaiva. Ja sängyn alas roudaaminen yläkerrasta. Niinpä lopulta päädyimme ostamaan pelkän uuden paksun petarin. Joka se oli kyllä oikein kannattava ostos, sillä se toi sängylle lisävuosia ja lopetti yöllisen nenän ärsytyksen, joka ilmeisesti johtui vanhasta patjasta. 

Värikäs lipasto 2016 (Ikea, uusi); matto 2018 (uusi, itse kudottu)

Thurénin kirjassa sivutaan myös Ikeaa ilmiönä. Olen saman ikäinen kuin hän ja jaoin vahvasti kirjassa kuvatun kokemuksen ensimmäisistä reissuista Ikeaan. Se oli silloin jotain harvinaislaatuista ja muistan vieläkin ne sydän- ja aurinkotyynyt, joilla on kädet, hassut lasten muovihuonekalut ja mahdollisuuden sisustaa omaa teinin huonetta hauskasti ja edullisesti. Ikea on luonut tietä tietyllä tavalla tasa-arvoisemmalle sisustamiselle, johon kaikilla on varaa. Ikea on myös laadukasta tavaraa ja siellä on oikeasti paljon hauskasti suunniteltuja huonekaluja, vaikkapa tuo lastenhuoneen senkki (sen laatu tosin on niin ja näin). Suurimana ongelmana näen Ikeassa ja vastaavissa paikoissa näen sen, miten helposti siellä ostellee kaikkea sellaista, mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa. Pitää olla joko todella kiire, raudanluja päätös olla ostamatta listan ulkopuolelta tai jonkinlaiset silmälaput. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti mene Ikeaan (tai vastaaviin paikkoihin, Clas Ohlson on toinen heikko kohtani). Välillä hieman helpottaa jättää ostamatta, kun kuvittelee ne massat tavaraa, jotka kaupassa näkee ja kuvittelee, miten niitä tehdään enemmän ja enemmän massoittain jatkuvasti. Silloin saan tavaraähkyn ja minun on helpompi jättää ostamatta. Ellei se sitten ole ihan tosi kiva ja tarvitsen sen, kun se on niin käteväkin. Hups.

Kerrossänky 2019 (käytetty); sängynaluslaatikko 2020 (käytetty) tuoli 2017? (vintage); pinnatuoli 2011 (ei näy kuvassa, vintage)

Pikaisen laskutoimituksen perusteella tässä esiteltiin 40 kotimme huonekalua. Keskimäärin ne ovat olleet meillä n. 6,4 vuotta. Vajaa puolet näistä on ollut meillä tätä pidempään. Ehkä jopa yllätyin tuosta luvusta, mutta toisaalta mukana oli paljon suhteellisen uusia hankintoja, joten se laski lukua. Väkisinkin elämäntilanteen muuttuessa huonekalutarpeet muuttuvat, esimerkiksi lasten sängyt on pitänyt hankkia. Kuitenkin aika samat huonekalut näissä kuvissa pyörivät kuin ennenkin, tai ainakin siltä tuntuu. Jatkan tällä linjalla ja opettelen jatkuvasti kestävämpää kulutusta. Sillä on huomattavasti helpompi olla ostamatta koko tavaraa kuin sitten päästä siitä eroon.

Mikä huonekalu on sinulla ollut pisimpään kotonasi? Entä mitä kestävä kodinsisustus sinusta on?



sunnuntai 1. elokuuta 2021

Kesäpojat Bonsku 6v ja Tintti 3v



Maailman parhaimmat ja hauskimmat tyypit. Kuvat mummun, paitsi viimeinen. 

 Kesäkuu on synttärikuukausi, sillä molemmat pojat ja lisäksi minun äitini ovat syntyneet kesäkuussa. Nyt meillä on ollut jo yli kuukauden 6- ja 3-vuotiaat lapset! Ei enää vauvoja tai pikkutaaperoita täällä. Vaikka kieltämättä tuo Tintti tuntuu paljon taaperoisemmalta nyt kuin Bonsku kolme vuotta sitten. Osittain tämä johtuu siitä, että silloin oli pieni rääpälevauva vertailukohtana ja 3-vuotias tuntui siihen nähden isolta. Mutta nyt kun katsoo kolmen vuoden takaisia kuvia ja videoita, niin ihan pikkanen se Bonsku silloin oli. Ajattelin hieman kirjata tänne ylös heidän kuulumisiaan pitkästä aikaa. 

Synttäreitä juhlittiin tänä vuonna pienesti, lähinnä isovanhempien kesken. 


Bonsku on kasvanut ja oppinut aivan hurjasti muutaman viimeisen kuukauden sisällä. Meillä on tapana ottaa pieni pokemon-pelihetki kun olen tullut töistä ja toukokuussa hän alkoi tavata pokedexistä (eli sieltä, minne kaikki napatut ja nähdyt pokemonit on tallennettu) pokemonien nimiä. Ei mikään helpoin keino alkaa harjoitella lukemista, mutta sikeästi hän yritti ja minä autoin. Aluksi hän luki kirjaimen nimillä "äs kuu ii är tee äl ee" ja ohjasin häntä lausumaan sen sijaan äänteen. Vähitellen sieltä alkoi tulla "skuuirteelee" ja niin edelleen, kunnes hän osasi lukea "skuirtle" eli Squirtle. Kun taito loksahti kohdilleen, hän alkoi lukea innokkaasti ihan kaikkea muutakin. Nyt lukutaito on ehkä pikkuhiljaa lausetasolla, mutta vielä suhteellisen hidasta. Asterix ja Obelix -sarjakuvia hän tavaa innolla, koska eräs ystävänsäkin lukee niitä. Pian lukemaan oppmisen jälkeen Bonsku hoksasi osaavansa myös kirjoittaa ja iloitsi tästäkin taidosta. Selvästi kuitenkin lukeminen on mieluisampaa. Hassua, että minulle pienenä taas kirjoittaminen oli se ensimmäinen juttu, koska tarvitsin taitoa leikeissäni. 

Bonskusta on kasvanut hurjan rohkea ja ketterä. 


Oppiminen ei jäänyt vielä kesän osalta tähän. Kesän lämpimät päivät ovat tarjonneet paljon uintimahdollisuuksia niin maauimalassa kuin luonnonvesissä. Bonsku on aina suhtautunut veteen pienellä varauksella aina jos edellisestä kerrasta on ollut vähän taukoa, eikä ole koskaan halunnut kokeilla uimista minkäänlaisilla kellukkeilla. Hän on polskinut matalassa ja hetken aikaa ollut sylissäni syvemmässä vedessä. Nyt päätin ostaa molemmille pojille uimaliivit, joiden olen kuullut kelluttavan hyvin ja ohjaavan oikeaan uintiasentoon perinteisten selkä- ja käsikellukkeiden avulla. Niin siinä sitten kävi, että Bonsku oppi parissa viikossa uimaan ensin liivin avulla ja siitä seuraavalla viikolla jo ilman. Olen edelleen melko hämmästynyt! Toki "virallinen uintitaidon määritelmä ei täyty, mutta Bonsku pääsee jo muutamia metrejä ilman kellukkeita. Uimaliivi oli kuin potkupyörä ennen polkimia! Edelleen Bonsku pitää sitä, jos minä olen ainoa vahti ja mukana on myös Tintti, mutta Bonsku odottaa kovasti että pääsemme vielä kaksin uintireissulle, jolloin hän saa kokeilla uida taas ilman liiviä. 

Juhannuksena ajatus uimisesta vähän jännitti Bonskua, mutta tästä muutaman viikon päästä hän jo ui ilman liiviäkin. 


Bonskun kiinnostuksen kohteet ovat viimeaikoina pysyneet suhteellisen vakioina. Pokemonit ovat nyt hieman jääneet taustalle ja ykkösjuttu ovat Marvel-supersankarit, jotka tosin ovat kulkeneet mukana jo pidempään. Hän kertoo milloin mistäkin minulle entuudestaan tuntemattomasta supersankarista ja pyytää minua googlaamaan lisätietoa. En tajua, mistä hän niitä nimiä kuulee! Onneksi sentään katsoin keväällä Wandavisionin, joten en ole aivan out näistä kuvioista. Välillä goolaan jotain vähän etukäteen, jotta pysyn tiedoissani edellä. Muuten nuo supersankarit olisivat kyllä kiehtovia, mutta niissä on minun makuuni useimmiten liikaa räiskintää (koska se on vähän se juttu?). Myös Minecraft kiehtoo Bonksua, mutta sitä emme ole vielä itse pelanneet, joten hän on legojen ja kavereilta kuultujen tietojen varassa. Bonsku rakastaa legoja ja rakentelee hienoja omia juttuja, joissa on välillä melko nerokkaita mekanismeja. Joka kerta pitää kysyä: "Äiti, osaisitko sä suunnitella tällaisen?" Yleensä vastaan rehellisesti, että en. 

Kaikenkaikkiaan Bonskulla on meneillään aivan ihana sekkailu- ja oppimisvaihe ja toisaalta aika tasainen vaihe. Turhat yhteenotot ja haastavat hetket ovat vähentyneet ja hänen kanssaan on paljon ihania yhteisiä hetkiä. 
Eläimet kiinnostavat. Tänä kesänä on ruokittu niin poneja, kanoja kuin lampaitakin ja silitelty kissoja ja koiria.

Tintti taas on oikea mussukka! Hän on vaan jotenkin niin sellainen piripintaisen suloinen taaperoinen, jolla on selkeät omat juttunsa, vaikka isoveli onkin suuri idoli. Tintillä löytyy tahtoa ja ääntä, joten ihan joka hetki hän ei ole mussukka ja suuttuessaan heittelee tavaroita, mutta sellaisia taaperot ovat. Myös kaikenlaiset painileikit isoveljen kanssa innostavat. Toisaalta hän taas on hyvin hellä ja rakastaa olla sylissä ja kainalossa sekä antaa suukkoja. Liinassakin hän kulkee edelleen melko mielellään, etenkin vähän väsyneenä. Liinassa onkin saatu nyt kesällä sopivan lyhyet päiväunet, sillä liian pitkiä ei enää saisi nukkua jotta illalla nukahtaminen ei venähdä. Välillä päiväunet tosin jäävät jo välistäkin tai sitten käy kuten eilen ja Tintti kiipeää puoli viideltä syliin ja nukahtaa siihen alta aikayksikön. 

Tintin kiinnostuksen kohteita ovat tällä hetkellä Sami Palomies, Ryhmä Hau ja dinot. Myös pikkulegoilla rakentelu on suosittua isoveljen vanavedessä. Tintti tykkää usein puuhailla ja leikkiä itsekseen ja saattaa uppoutua leikkiinsä. Sitä on mainio seurata, kun Tintti liikuttelee ukkeleita ja höpöttelee leikkiään. Välillä Tintti innostuu myös kotileikeistä ja erityisesti kokkailuista. Kesälomamatkalla laivan leikkipaikalla Tintti hoivasi niin suloisesti nukkea - ja siirteli sitä tarttumalla päästä! Keinumista Tintti rakastaa edelleen ja potkupyöräily on myös kova juttu. Hän nauttii vauhdista ja pyörityksestä. Niinpä häntä harmitti kovasti, kun Lintsillä ei alle metrinen päässyt vielä oikein mihinkään. 

Katsokaa nyt tätä söpönassua!


On ihanaa, että Tintin kanssa voi nyt jo jutella enemmän. Hän on ollut koko ikänsä taitava ilmaisemaan itseään, mutta puhe on kehittynyt tasaisesti mutta hitaahkosti. Puhe on ollut myös jonkin verran epäselvää. On tuntunut, että puhe ottaa aina harppauksen juuri siinä vaiheessa kun oma huoleni alkaa nousta. Olemme tehneet myös hiukan puhemotorisia harjoituksia ja niitä Tintti on tehnyt yllättävän innokkaasti. Tintiltä puuttuu äänteistä kokonaan vain /l/ ja /r/ (/d/ onnistuu napakasti), mutta äänteiden yhdistely on hieman hankalaa ja alkuäänteet tippuvat usein pois etenkin pitkistä sanoista. /V/ korvautuu sanan alussa /m/:llä. Toisaalta konsonanttiyhtymät Tintti osaa ilahduttavan hyvin. Olemme harjoitelleet /s/:n sanomista sanan alkuun ja se onnistuu nyt lyhyissä sanoissa jo hienosti. Myös tärkeitä sanoja kuten "juna" olemme harjoitelleet ns. apusanamenetelmällä. On ollut ihan hyvä tehdä kotiharjoittelua oman lapsen kanssa, niin töissä osaa suhtautua vanhempien ohjaamiseen ja kotiharjoitteluun entistä ymmärtävämmin. Harjoittelu on välillä vaikeaa, vaikka tärkeää ja sillä syntyy myös tuloksia. Jonkin verran olen ottanut käyttöön myös kuvia ja piirtämistä puheen tueksi. 


Ensin tutkaillaan rauhallisesti...

Aika hauskaa on, että Tintti on nyt löytänyt Hevisauruksen, kuten isoveljensä aikanaan samassa iässä. Bonskun mielestä se oli jo ihan vanha juttu jossain vaiheessa, mutta nyt taas hänkin on innostunut kuuntelemaan pikkuveljen kanssa. Niinpä parin vuoden tuon jälkeen meillä raikaa jälleen "Räyh!" ja "Jee hevisaurus". Se on itseasiassa ihan hauskaa ja ehkä vielä pääsemme joskus uudestaan keikallekin. Tintti laulaa lauluja omin sanoin: "Iffi affi, pomppi pomppii" eli Riffiraffi, Komppimomppi. 

... ja sitten roiskitaan!

Tintti on erittäin menevä ja utelias - ja rohkea! Hän menisi joka paikkaan ihan itse ja saattaakin olla vähän liiankin omatoiminen, jos ei pidä häntä silmällä. Hän uskaltaa rohkeasti mennä uusiin paikkoihin. Hän myös muistaa selvästi paikkoja ja huudahtaa usein "me ollaan käyty täällä!" Tällä viikolla hän sanoi Helsingin biologisessa museossa "Missä kolo on?" Paikassa tosiaan oli aiemmin ollut kolo, josta pääsi ryömimään, mutta joka on nyt koronan takia suljettu. Viime vuonna kolo oli vielä käytössä eli hän muisti paikan vuodan takaa! On hauskaa, että hän saa enemmän ja enemmän asioita ilmaistua näin puheella. 

Huomenna alkaa uusi vaihe Tintin elämässä, sillä hän aloittaa päiväkodin. Puoli vuotta pienessä neljän pojan kolmiperhepäivähoitoryhmässä sujui hienosti ja hän tottui siihen nopeasti. Toivottavasti siirtymä päiväkotiin on yhtä sujuva. Paikka on ainakin tuttu "viskari", jossa Bonsku alkoitti viime syksynä ja jatkaa nyt eskarissa. Tintti ei tietenkään vielä mene viskariin, mutta pienessä päiväkodissa tutut aikuiset pysyvät arjessa mukana ja Tintti saa ekan viikon aloittaa puolipäiväisenä ennen minun loman loppumista. Luulen, että siirtymä on hyvä tässä kohtaa, kun Tintti on jo kolme ja isoveli kuitenkin vielä samassa talossa, vaikka eri kerroksessa. Ja on aika helpottavaa viedä heidät aamulla aina samaan paikkaan!

Onneksi näitä ei oikeasti tarvitse laittaa paremmuusjärjestykseen. 


Ei voi kuin kehua, että meillä on aivan mahtavat ja hauskat pojat! Vaikka välillä elämä tuntuu hengästyttävän täydeltä, niin kyllä näiden kanssa kelpaa sitä elämää täyttää. 

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Ikea-hack: raitapuutarhatuolit

Meidän minipuutarha laajentui jo viime vuonna säkkiperunoiden ja perennapenkin myötä myös "takapihan" puolelle. Lapset tykkäävät leikkiä siellä, sillä se on hieman syrjemmässä ja syreeniaidassa on jänniä paikkoja, joita tutkia. Lisäksi aidan toisella puolella asuu kavereita ja hyvällä tuurilla sinne voi hypätä leikkimään. Aika usein siellä on tullut nyt kesällä vietettyä aikaa ja aloin kaivata sinne jonkinlaista istumapaikkaa. Lisäksi etupihan aurinkotuolien kaveriksi kaipasin hieman ryhdikkäämpiä tuoleja. Siispä uuden projektin pariin!

Meidän"takapihallekin" on saatu pieni oleskelunurkkaus. Tähän vielä olisi kiva sada jokin ulkomatto rajaamaan tilaa. 

Yritin taas etsiä ensin Tori.fistä ja kiersin lisäksi Ekotorin, Kontin ja jonkin muunkin paikan ajatuksenani löytää muutamia taitettavia puutarhatuoleja ensisijaisesti käytettynä. Pienen pöydän olinkin saanu jo äidiltäni ja se pitäisi vaan maalata uudestaan. Puutarhakalusteiden löytäminen käytettynä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä. Yllätyin, miten harvakseltaan vähänkään sopivia tuoleja tuli myyntiin ja ne olivat järjestäen joko menneet samantien, liian kalliita, liian kalliita kuntoon nähden tai liian huonokuntoisia. Ja useimmat tietysti olivat joko muovisia tai liian isoja. Pöh. Aikani etsittäni totesin, että ei auta, nyt on ostettava uutena. 

Puhelimeni kameri tulkitsi, että kuvassa on auto. 

Polkaisimme Ikeaan laatikkopyörällä. Hieman arvoimme olisiko kannattanut lähteä autolla, mutta ajattelin, että kyllä nyt muutama pieni tuoli mahtuu kyytiin. Lopulta ostin myös pari isoa punkkaa puutarhajuttuja varten sekä lapsille pehmot ja muutaman muun jutun (hups, klassinen Ikea-reissu) ja meidän piti hieman pelata tavaroilla tetristä, mutta hyvin mahtuivat lopulta neljä tuolia, kaksi lasta, pari punkkaa ja krääsät laatikkoon. 

Vehreät syreenit houkuttelevat lapsi leikkeihin. 

Hieman vielä ankean näköistä ennen maalaamista ainakin näin kulahtaneen pöydän vieressä. 

Pääsyin Ikeassa niihin halvimpiin taittotuoleihin, joita näkee tämän tästä ravintoloiden terasseilla. Ajattelin että punaiset metallijalat sopisivat hyvin talomme punaiseen kattoon ja ränneihin. Enkä tietenkään aikonu jättää tuoleja ihan vain sellaisiksi vaan väriä pitää saada! Pyörittelin muutamia erilaisia ideoita pilkuista ja raidoista ja päädyin siihen, että maalaan tuolit "raidallisiksi" aurinkotuolien hengessä. Raidat syntyisivät siitä, että maalaan vain joka toisen puun. Mietin myös, maalaisinko joka toisen puun valkoiseksi mutta sen voi tehdä myöhemmin jos huvittaa. 

Maaleina käytin viime vuonna ostamiani kalkkimaalikaupan Dixie belle -kalkkimaaleja sekä lakkaa (keltainen oli jokin toinen merkki). Maalit eivät ole varsinaisia ulkomaaleja, mutta aurinkotuoleissa maali on pysynyt hyvin, eikä tuolien tarvitse kestää kovin suurta kulutusta. Jos luvataan pitkiä sateita, ne saa sisälle. Kalkkimaaleissa on niin herkullinen samettisuus ja syvyys ja lisäksi saa edullisesti monta eri väriä. Lakka vielä parantaa kestoa, vaikka vähän viekin mattapintaa pois. 

Kukka on kuvattu tuolilla, sillä pöytä on vastamaalattu. Naapurin ilmalömpöpumpun viereen ajattelin ehkä tällaistä laatikkoa köynnösritilällä. (Ei eteen tietenkään)


Ryhmä näyttää kivalta yhdessä, vaikka suurimmaksi osaksi tuoli ovatkin eri puolilla taloa. 

Projekti kesti taas monen monta viikkoa, sillä se eteni aina tuoli ja maali- ja lakkakerros kerrallaan aina kun pojilla oli sen verran hyvät leikit tai muuten rauhallinen hetki, että sai keskittyä maalaamiseen. Mutta lopputulos oli odotuksen arvoinen. Raidallisuusidea tulee minusta hyvin esiin ja värit sointuvat hauskasti yhteen yhdessä ja pareittain. Tavallisesti kaksi tuoleista on etupihalla ja kaksi takana.

Valitsin tällä kertaa nämä sinisävyiset etupihalle. Punainen piristää tuoleja ja sopii punaruskeaan puuhun sekä punaiseen kattoon. 

Piha alkaa tuntua enemmän omalta, kun saa esille oman näköisiä juttuja. Lapsille on tarkoitus laittaa vielä taakse "mutakeittiö" jotta heillä olisi vähän enemmän leikkijuttuja pihassa ja lisäksi kukkaistutusten parantaminen on koko ajan työn alla. Mutta myös jo nyt aika kivalta näyttää!

Mitä mieltä, jätänkö näin vai maalaanko ensi kesänä loput raidat vielä valkoisiksi?


sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Ensitunnelmia uudesta keitiöstä

 Keltainen keittiö on nyt totta, eikä pelkkää mielikuvitusta omassa päässä. Kohta olemme saaneet nauttia siitä jo kuukauden! Asennus osui pahimpaan mahdolliseen aikaan, sillä samalle viikolle osui Tintin hoitovuoroviikko meillä, joten aikaa keittiön tyhjennykseen oli vain torstai-ilta, minun toinen rokotukseni, taloyhtiön yhtiökokous ja reissu Espooseen. Lisäksi kuljetusyhtiöllä oli minusta riippumattomista syistä väärä numero, joten ovet myöhästyivät ja asentajan piti hakea ne lopulta postikeskuksesta Liedosta. Tämä aiheutti sen, että putkimies ei ehtinyt enää paikalle ja vanhempieni piti päivystää viikonloppuna koska putkimies pääsisi, koska me olimme poissa ja hana piti asentaa paikoilleen. Pientä säätöä siis, mutta siitä selvittiin. Suunnittelu ja tilaukset muuten sujuivat Aina-keittiöiden kanssa kyllä hyvin. 

Melkein valmis keittiö. Välitila tosin on vielä "köyhänmiehen marmoria" eli dc-fixiä, joka vaihtuu kaakeliin.

Kun valitut värit ja materiaalit realisoituivat oikeasti, piti hetki totutella, sillä mallinnus keittiöstä oli tosiaan vain omassa mielessäni, eikä siitä oltu tehty mitään virallista "suunnittelukuvaa".  Tällainen olisi kyllä varmasti ollut mahdollinen, mutta en kokenut sille tarvetta, sillä visioni oli selkeä. Ehkä jälkikäteen sellainen olisi ollut hyvä, jotta alku ei olisi mennyt todellisuuteen totutellessa, sillä aluksi hieman epäröin, että tältäkö se päässäni näytti. Keltainen oli hieman eri sävyinen kuin värimallissa, sillä eiväthän ne koskaan ole materiaalin päällä aivan saman sävyisiä. Hetken kesti yhdistää mielikuvat ja todellisuus ja nyt olen kyllä muutokseen todella tyytyväinen. 


Tässä keltaisen sävy tulee hyvin esiin ainakin omalla koneellani. Harmaa taas näyttää melkeinpä vaaleansiniseltä!

Osittain tämä mielikuvan ja todellisuuden yhteensovittamisen hankaluus johtui siitä, että keittiö ei ollut vielä kokonaan valmis, vaan välitilan laatoitus oli edelleen ankean beige, vaikka muut värit jo vaihtuivat. Tämä ei todellakaan näyttänyt minusta hyvältä ja vaikka beige oli valkoista ja "tummaa puuta" vasten ihan ok, nyt keltaisen ja harmaan välissä se näytti todella aneemiselta. Välitilan kaakelit on jo ostettu, mutta tekijää työlle ei ole vielä löytynyt. Todennäköisesti yritämme sitä itse. Onneksi on osaavat appivanhemmat konsultaatioavuksi sekä Youtube. Kokeillaan ensin helposta kohdasta puuhellan päältä ja jos tuntuu mahdottomalta, odottelen suosiolla ammattilaista, joka ehtisi kaakeloinnin tehdä. Väliaikaisratkaisuksi laitoin välitilaan "köyhän miehen marmoria" eli dc-fixiä. Se sointuu sentään paremmin uusiin kaappeihin ja lisäksi niistä saadaan myöhemmin malli, jonka päälle laatat voidaan sommitella, kun kontaktimuovit liimaa ensin johonkin alustaan. Kaksi rullaa ei ihan riittänyt koko välitilaan, sillä puuhellan ympärillä pinta-alaa on niin paljon. Onneksi kuitenkin siinä on kaikkea muuta, joka peittää beigen laatan, jotta se ei niin häiritse. 


Vanha välitilan levy oli kyllä uusien kaappien rinnalla niin plaah. 


Väliaikaisratkaisu raikastaa sentään vähän. Tosin miehen mielestä tekee keittiön liian "ysärihenkiseksi". 

Kaikkein tyytyväisin koko remontissa olen ehdottomasti ollut tuohon terästasoon. Se on aivan ihana ja siitä kannatti maksaa! Aiemmassa tasossa allas ja erillinen tiskipöytä sen ympärillä vei kohtuuttomasti tilaa ja nyt sen huomaa. Tuntuu kuin tasojen pinta-ala olisi moninkertaistaunut! Ennen taso oli täynnä epätasaista tiskipöydän ja varsinaisen tason reunan rajaa, jonka päälle ei voinut asettaa mitään. Nyt koko taso on sileää ja ainoastaan altaat katkaisevat yhtenäisen tason. Lisäksi teräs on ollut todella helppo pitää puhtaana. Kaikki roskat ja tahrat on helppo irrottaa ja pyyhkäistä pois. Vanhassa tummassa tasossa taas ei oikein koskaan nähnyt, missä likaa vielä oli jäljellä. Naarmuja taso on tietysti jo kerännyt ja välillä väriin jää hentoja jälkiä lasinrenkaista, mutta ainakin naarmut kuuluvat asiaan ja näistä en ole välittänyt. Terästason kuuluukin kulua, josta eräs kommentoija muistutti edellisessä keittiöpostauksessa. Muuten olisin voinut olla hysteerisempi näistä ekoista naarmuista! Myös hellan ympärillä terästaso on ollut toimiva. Rasvatahrat näkee helposti ja ne myös lähtevät helposti. Ja on tuo taso myös tosi kaunis. 


Tason reuna ja vedin. Minusta messinki ja teräs sopivat hyvin yhteen. 

Altaat ovat tosi hyvät ja tasainen tiskipöytä kyllä yksi remontin parhaista jutuista. Hana kyllä pitää sittenkin vaihtaa, sillä nyt se tulee liian kiinni seinään, eikä taakse mahdu kaakelia. 

Jatketaan vielä keittiön kauneudesta.  Kyllä vaan kannatti ottaa tuo keltainen yläkaappirivistö, siitä nautin joka päivä. Sävy on tosiaan aavistuksen vielä lämpimämpi ja syvempi kuin värimallissa, mutta nyt kun sitä on katsellut eri valoissa, niin sävy toimii todella hyvin. Riippuen valosta se näyttäytyy syvän keltaisena ja välillä taas kauniin huurteisen vaaleana. Sitä on melko vaikea saada toistumaan valokuvissa oikein. Sävy on itseasiassa hyvin lähellä Appelsiini-tapetin appelsiinia, joten kunhan tapetti saadaan vielä ikkunaseinään ja kaappien päälle, tämä varmasti vielä tulee hienosti esiin. Keltainen kirkastaa koko keittiön ja pidän myös keltaisen ja messinkisen vetimen yhdistelmästä. 

Tässä valossa keltainen näyttää hyvinkin tummalta.

Myös harmaan sävy on oikea kameleontti. Sävy on lähtökohtaisesti melko kylmä, mutta vaihtelee myös todella kauniisti auringon mukana. Välillä sävy on yllättävänkin lämmin. Myös harmaaseen sopii kauniisti harjattu messinkinen vedin. Onneksi en ottanut kuitenkaan teräsvetimiä, sillä messinki tuo kivasti lämpöä myös alakaappeihin. Yksi positiivinen yllätys oli, miten hyvin kaappien sävyt msopivat tummaan puuhun, jota on edelleen jääkaapin ja uunikaapiston "koteloissa" sekä ruokapöydässä. Nyt tämä kaunis puun sävy pääsee esiin paremmin, kun ympärillä on kontrastia. 

Toinen sivu on kokonaan harmaa. Tumma puu näyttää näissä kuvissa hallitsevammalta kuin onkaan. Harmaan sävyvaihtelu näkyy tässä kuvassa hyvin: yläkaapit näyttävät lämpimän harmailta, alakaapit lähes sinisiltä -ainakin siis minun näytölläni. 


Kuvittele, että tuo tapetti jatkuu vielä ikkunaseinälle sekä tuonne yläkaappien päälle. Sitten, kun välitilan kaakelit ja tapetit saadaan seinään, keittiö on valmis.  

Tykkään myös ovien mallista. Se tuo keittiöön sitä klassisuutta, jota vanhan talon keittiö mielestäni kaipasi. Silti kaapit ovat yksinkertaiset ja sopivat myös moderneihin esineisiin. Kun vielä saadaan seinäpinnat valmiiksi, hahmottuu kokonaisuus aikalailla sellaiseksi, kuin sen ajattelinkin. Minusta keittiöstä tuli persoonallinen ja ajaton yhtä aikaa. 

Mistä tykkäät tässä uudessa keittiössä?




perjantai 25. kesäkuuta 2021

Biojätekuppi nurin osa 2

 No niin, vihdoin pääsen kertomaan lisää bokashoinnista, jonka aloitin kolmisen kuukautta sitten. Edelleen systeemi tuntuu toimivalta ja aion sitä jatkaa. Olen myös edelleen ilahtunut siitä, ettei 16 litran bokashisanko täyty ihan hetkessä, vaan kestää noin kuukauden saada se täyteen. Nyt meillä on menossa kolmas sangollinen ja toinen täysi sanko on fermentoitumassa. Nyt kerron, mitä tapahtuu sangon täyttymisen jälkeen. Aivan täydellisesti prosessi ei ole mennyt, mutta riittävän hyvin kuitenkin.


Tintti kaivamassa valmista bokamultaa. 


Nyt helteillä bokashiämpärit piti siirtää keittiöstä alakertaan. Jätteet alkoivat nimittäin käydä sihinällä!

Sangon täyttymisen jälkeen biojätteiden täytyy siis fermentoitua vähintään parisen viikkoa, mielellään kai enemmänkin. Minä pidin vajaat kolme viikkoa ennen kuin tein ns. multatehtaat. Fermentoituminen tapahtuu siis sen mikrobirouheen avulla, jota on lisätty koko ajan biojätteiden joukkoon. Muutenhan jätteet vaan mädäntyisivät. Vein sangon hapattumaan kellarikerrokseen pois keittiöstä. Fermentoitumisen aikana pitää bokashinestettä edelleen valuttaa säännöllisesti ämpäristä hanan kautta. Usein hapattumisen lopulla nesteen tulo vähenee tai loppuu ja näin kävi minullakin. Tämä oli hyvä merkki siitä, että fermentoituminen oli onnistunut. 


Multatehdastarvikkeet: vanhaa multaa, isoja muoviastioita ja varoiksi jyrjäverkkoa. 


Ensin pohjalle munakennoja imemään kosteutta. 

Sitten multatehdashommiin! Ideana on siis sekoittaa hapattuneet jätteet vanhan mullan joukkoon, jossa ne sitten multaantuvat, nopeimmillaan alle parissa viikossa. Minusta tämä tuntui kyllä aivan uskomattomalta ajatukselta ja vaikka olin tähän hommaan ryhtynyt, en silti meinannut uskoa tätä. Kun avasin bokashisangon, eivät jätteet aluksi tuoksuneet oikein millekään, korkeintaan siltä bokashirouheelta. Tämä oli iloinen yllätys! Vähemmän iloinen yllätys oli se, että kun niitä fermentoituneita jätteitä alkoi penkoa ja sekoittaa multaan, niin sieltä paljastui kyllä melkoisia oksennusmaisiakin hajuja. Multatehdas kannattaa siis sekoittaa ulkona ja onneksi näin teinkin. 


Sitten kerros vanhaa multaa alle. Multatehtaan astia saa olla läpinäkyvä, vaikka bokashiämpäri ei. Kuvittelin pystyväni seuraamaan multaantumisprosessia muovin läpi, mutta ei se kyllä kunnolla näkynyt. 

Bokashijätettä ja multaa sekaisin. Nämä pitäisi sekoittaa vielä paremmin. 


Multatehtaan voi tehdä mihin tahansa muoviseen astiaan, jonka saa päältä suojattua ilmavasti jyrsijöiltä ja ötököiltä. Ensin pohjalle laitetaan noin 10 senttiä vanhaa multaa ja vaikka munakennoja imemään ylimääräistä kosteutta. Sitten laitetaan noin 50/50 vanhaa multaa ja fermentoitunutta jätettä. Nämä on tärkeää sekoittaa hyvin ja hajottaa jätepaakut, jotta multaa on joka puolella. Jostain luin, että kaiken pitää olla mullalla "paneroitua". Tämän tein puutarhahanskat käsissä ja onnistui suhteellisen siististi. Tässä vaiheessa seos haisi vielä hieman, mutta ei enää pahasti. Lopuksi laitetaan päälle vielä noin 10 cm kerros vanhaa multaa hajulukoksi. Omaan nenään tämä esti hajun tehokkaasti. Tarkkanenäinen Bonsku vielä haistoi ihan läheltä, mutta kauempaa ei hänkään. Tämä päällikerros on vielä hyvä kostuttaa. 

Valmiita multatehtaita. 


Vaikka vein multatehtaat sisälle multaantumaan, laitoin niiden päälle varmuuden vuoksi jyrsijäverkkoa. Ennen multaantumista jätteet voivat houkutella jyrsijöitä, vaikka multakerros estääkin pahimmat hajut. Lisäksi laitoin päälle vielä harson estämään harsosääskien tai kärpästen pesiytymisen niihin. Multatehtaita tuli lopulta yhteensä kolme. Olin ostanut kaksi 20 litran astiaa tätä varten, mutta tarvitsin vielä lisäksi yhden ämpärin. Pistin multatehtaat alakertaan. Nyt kesällä, kun lattialämmitys on pienimmillään, en laittanut mitään multatehtaiden alle, mutta muulloin lattialämmityksen ja tehtaan väliin olisi hyvä laittaa jotain, vaikka puupalikka. 

Odottelin pari viikkoa ja tarkistin multatilanteen. Pienoinen pettymys oli, että yksikään tehtaista ei ollut vielä valmis. Selvitin missä oli mennyt vikaan ja löysin muutamia juttuja. En ollut pitänyt päällimmäistä multakerrosta riittävän kosteana ja ainakin yksi multatehdas oli päässyt hieman kuivahtamaan. Tästä löytyi myös hieman hometta, jonka poistin joukosta. Toisissa hometta ei ollut, mutta oli myös vielä isoja paakkuja jätettä. Totesin, etten ollut rikkonut paakkuja riittävän hyvin, eivätkä ne olleet päässeet multaantumaan. Rikoin paakkuja lisää ja sekoittelin multaan. Lisäksi totesin, että alakerta oli nyt kesällä liian viileä paikka, joten siirsin multatehtaat kuistille. 


Tässä on meidän huhtikuun biojätteet. Ihmeellistä. 


Odottelin jälleen viikon ja kurkkasin uudestaan multatehtaisiin. Nyt yhdessäkään tehtaassa ei ollut näkyvissä enää hometta ja suurin osa oli muuttunut oikein muhevaksi mullaksi. Hämmästyttävää! Vaikka prosessi ei mennyt aivan oppikirjan mukaan tai yhtä nopeasti, niin tuntuu silti uskomattomalta, miten nopeasti multaa syntyi! Muutamia multaantumattomia kohtia, mm. parsan kovia varsia, löytyi vielä multatehtaisen pohjalta. Siirsin ne kaikki yhteen multatehtaaseen ja käytin kaksi muuta puutarhassa.

Puutarha kukoistaa bokanesteen ansiosta. Vielä kyllä mahtuu lisää kukkia. 

Koska bokashimulta on niin vahvaa, se on hyvä sekoittaa vielä tässä vaiheessa uudestaan 50/50 vanhaan multaan. Osan käytin kukkapenkissä niin, että sekoitin hieman bokashimultaa pintamultaan, mutta tomaatin istutin isompaan ruukkuun 50/50 sekoituksella. Toivottavasti multa on yhtä hyvää tavaraa kuin bokashineste on ollut! Se on saanut kyllä meidän pihan kukat aivan uuteen loistoon. Jos ei muuten, niin ainakin sen nesteen vuoksi tämä kannattaa! Olen jakanut bokashinestettä myös äidilleni ja anopille ja yhdelle kaverille. Sitä onneksi riittää. 

Tulipas hirveästi asiaa vielä bokashista! Ei prosessi ole lopulta kovin monimutkainen, etenkään kun sen on kerran tehnyt, mutta ensi kerralla osaan tehdä joitain asioita toisin. Nyt vaan odottamaan seuraavan satsin hapattumista, että saan laittaa uudet multatehtaat pystyyn. 

Kuulostaako sinusta kaiken tämän vaivan arvoiselta? 


perjantai 4. kesäkuuta 2021

Hiottu timantti

 Minulla on ollut hieman ristiriitainen suhde yläkerran vessan puisen työtason kanssa. Puinen taso on toisaalta arvokas ja tyylikäs valinta, mutta se ei ole ollut enää pitkään oikein hyvässä kunnossa. Nyt vihdoin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja hoidin tason kunnolla kuntoon. Ja kyllä siitä tulikin aivan ihana! Samalla sisustin vessaa myös muuten hieman uusiksi. 

Tykkään hurjasti tästä hauskan mallisesta vessasta. Peili on leikattu seinän muotoja mukaillen ja kaikki on niin mietittyä. 

 Kertaalleen olen tason öljynnyt, mutta hyöty jäi lyhytaikaiseksi. Lavuaarin ympärillä on ollut mm. ruma kohta, joka tuntui oikein imaisevan kaikki hammastahna- ja saippuatahrat. Se ei ole kauaa puhtaana pysynyt ja nyt kun on viimeinen vuosi lotrattu saippualla oikein olan takaa ja lapsiakin on ohjattu pesemään usein käsiä, on saippuan määrä myös tasolla ollut välillä melko - lainehtiva. 


Work in progress. Aika karmeita kohtia joukossa, etenkin tuo missä on ollut kasvo- ja suolasaippuani. 


Olen silitellyt tuota tasoa aina iltaisin hampaita pestessä, kun se on nyt niin ihanan tuntuinen. 



Lopulta kyllästyin huonokuntoiseen tasoon ja selvitin, miten se oikeastaan kuuluisi hoitaa. Marssin ostamaan hiomapaperia ja ensin hioin hioin hioin. Pahimmat karheuden lähtivät heti siliämään ja myös ennestään hyväkuntoiset kohdat tulivat entistä sileämmiksi. Öljyn sijasta ostin TopOil-öljyvahaa, jonka pitäisi antaa kestävämpi ja pidempiaikaisempi suoja. Vaha tekikin puuhun ihanan mattaisen pinnan ja kolme kerrosta tuntui tekevän tasosta riittävästi vettähylkivät. Muutamaa kohtaa en saanut ihan täydelliseksi, mutta muutos on kuitenkin huomattava. Harmi, etten huomannut ottaa "ennen - jälkeen"-kuvia tästä projektista. Mutta kuvitelkaa oikein karhea taso hammastahnatahroineen. 

Tässä näkyy hitunen vielä hammastahnajälkiä, mutta tämän jälkeen käsittelin tuota vielä hieman lisää. 

Lavuaari on kauniisti upotettu tasoon. Tason suojelemiseksi pistin kaikki saippuat vielä toisen  lautasen päälle. Lapsille tarkoitettu käsienpesuohje peittää peilistä kätevästi hieman ruman kohdan, jossa vesi on päässyt reunan alle. 


Vaihdoin samalla hieman tavaroiden järjestystä järkevämmäksi. Vessassa on alusta asti ollut vihreä pahvinen laatikosto, joka on alunperin hankittu kirjoituspöydälle. Se sopii mainiosti myös meikkien ja kaiken pienen vessasälän säilytyspaikaksi. Siirsin sen nyt tasolta takaseinällä olevalle tasolle ja jätin puutasolle vain kaikkein olennaisimmat asiat. 

Tämä kolo on niin kätevä sekä säilytyspaikkana että kaiken kauniin esille laittamiseen. 

Nämä hauskat pilkkulautaset pääsivät nyt oikeuksiinsa. Johdot hiukan häiritsevät asetelmaa kyllä. Partakoneen piilotin kukalliseen laatikkoon. Ehkä sillekin pitää tehdä keraaminen säilytin. 


Nyt kun sain puutason kuntoon, haluan myös pitää sen hyvässä kunnossa. Laitoin sähköhammasharjat keramiikkapajassa tekemieni aluslautasten päälle ja saippuat Terraviivan keraamisen laakean astian päälle. Vessasta tulin oikein keramiikkanäyttely, sillä lisäksi laitoin hammastahnat tekemääni purkkiin, palasaippuat ovat tietysti tekemieni saippuakuppien päällä ja onhan vessassa vielä keraamiset nimikyltit. Ja vielä lopuksi aloin suunnitella, että tekemäni lasinsirpaleilla koristellut pienet "taulut" voisivat sopia vessan seinälle. En vielä löytänyt niille aivan sopivaa paikkaa, joten nyt ne jäivät tasolle koristuksiksi. 

Pyyhekyltit on kiinnitetty ihan sinitarralla, vaikka tein oikein naulanreiät!

Vessapaperista huolehtii tämä hassu rouva, jonka äitini osti joskus lapsuuden kotiini. En ole malttanut luopua siitä. 

Piristävää tällainen pienikin muutos ja nyt on oikein ilo pestä iltaisin hampaita ja silitellä sielää ja kaunista tasoa. Nyt kun opin huoltamaan puutason oikein, ei enää tarvitse tuntea sitä kohtaan ristitiitaisia tunteita, vaan voi ihailla kaunista materiaalia, jollaista ei ehkä itse olisi osannut tai uskaltanut siihen edes hankkia.  

Mitäs pidät?