Näytetään tekstit, joissa on tunniste grand tour. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste grand tour. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. tammikuuta 2020

Grand tour: Vihdoin viimein yläkerta

Aika kuluu kuin siivillä ja hoksasin, että minulla on vielä kotimme grand tour kesken, vaikka olemme asuneet tässä jo yli vuoden! Yläkerta on esittelemättä, vaikka siitä osia onkin ollut esillä. Kokonaisuus on ehkä silti jäänyt hahmottamatta. Olokerran ja alakerran esittelyt ja lisäksi vielä varastotilojenkin esittelyt olen kirjoitellut jo aiemmin grand tour -asiasanan alle. Nyt viimein yläkerran jokainen huone oli esittelykunnossa yhtä aikaa ja sain otettua kuvat.


Tervetuloa yläkertaan!

Yläkerrassa on siis meidän aulamainen makuuhuone, lastenhuone ja vessa. Yksi iso plussa tässä kodissa oli se, että toinen wc ei sijaitse keskikerroksessa vaan yläkerrassa makuuhuoneiden yhteydessä. On niin paljon helpompi hoitaa mahdolliset yölliset vessakäynnit, kun ei tarvitse ravata portaissa. Muuten kolmikerroksisuuteen on tottunut aika hyvin, mutta tämä on kyllä yllättävän tärkeä asia ainakin meidän perheessä. Ja onhan se myös kätevää, että iltapesut saa hoidettua makuuhuoneiden lähellä, joskaan ei yhtä tärkeää. Tykkään myös siitä, että wc on omassa rauhassaan. 

Yläkerran vessa on hauskan mallinen. Puinen taso on muuten kaunis, mutta siinä näkyvät heti kaikki hammastahnaroiskeet. 

Vessan pikkuikkuna on myös mahdottoman söpö! Etenkin, kun sieltä kurkkii poneja. 
Muutenkin yläkerran vessa on aika hauska, sillä se myötäilee hauskasi katon muotoja. Pöntön takana on taso, jonne olen laittanut ihan kylpyhuoneen käyttötavaroita, mutta myös koristeita. Toistaiseksi siellä ovat majailleet Pauli-serkun pallovalot, mutta ehkä jotain uudistusta voisi keksiä. Pidän myös kovasti isosta peilistä, joka sekin on leikattu huoneen muotoon sopivaksi. Siinä kelpaa meikkailla, jos jaksan meikata. Välillä leikittelen ajatuksella, että sisustaisin vessan hieman värikkäämmäksi esimerkiksi maalaamalla, tapetoimalla tai tekemällä vaikka johonkin kohtaan värikkäitä kaakeleita, mutta kypsyttelen vielä ideoita. 

Lastenhuoneessa odottaa värikäs maailma.

Sivuvaunusänky ei ole kaikkein tyylikkäin, mutta silmä on tottunut. 
Vielä pari porrasaskelmaa ja saavutaankin jo lastenhuoneen ovelle ja makuuhuoneeseen. Valitsimme lastenhuoneeksi pienemmän huoneen, sillä vielä toistaiseksi se riittää pojille mainiosti ja koska Tintti nukkuu vielä sivuvaunussa, vaatii meidän makkari isomman tilan. On myös aika kiva, että tarvittaessa oven saa kiinni ja lapset saavat rauhassa leikkiä siellä. Aika vähän pojat siellä vielä yksinään leikkivät, mutta Bonsku on nyt vähän innostunut, kun hänen "lego-yläsänkynsä" siivottiin kunnolla. Kun he vähän kasvavat, on oma leikkitila ehkä tärkeämpi. Nyt useimmat leikit sijoittuvat kuitenkin olohuoneeseen tai sitten aikuiset ovat mukana yläkerrassa. Leikkihuone on juuri sopivan kokoinen kaikille leuluille, eikä tavaraa toisaalta ole niin paljon, että se menisi aivan totaalisen sotkuun, vaikka lelut ovatkin välillä hujan hajan lattialla. Kaikelle on kuitenkin paikkansa. Lastenhuoneesta voi muuten lukea lisää täältä. 

Pidän siitä, ettei makkari ole ihan tavanomaisen mallinen. Pikku nurkkahylly on hauska lisä.

Meidän makuuhuoneemme on siis parvimainen aula, jonka yhdellä laidalla on porraskaide, toisella "verhoseinä" ja kaide, pieni pätkä ihan tavallista seinää ja yksi vino seinä. Aika hauska huone siis. Parvimaisuus on sekä huono että hyvä asia. Se näyttää tietysti tosi hienolta, tuo kotiin ihanasti valoa ja avaruutta. Tykkään myös siitä, ettei kodissa pääse linnoittautumaan liiaksi omiin nurkkiin, vaan tietyllä tapaa kaikki ovat helposti yhteydessä toisiinsa. Tällä tietysti on myös se kääntöpuoli, eli parvimaisessa makuuhuoneessa ei pysty täysin eristäytymään muun kodin äänistä. Nyt kun siihen on tottunut, niin tämä ei ole suuri haitta, mutta itse en ehkä tätä ratkaisua olisi valinnut. Mutta toisaalta, on ihanaa kun olohuoneeseenkin tulvii valoa kattoikkunoista. 

Yritän jälleen muuttua viherpeukaloksi ja tarkoitus on hankkia orkideantynkien ja herttaköynnösvehkan kaveriksi muutama viherkasvi.

Kattoikkunat ovat ihanat, parhaimmillaan niistä näkyy tähtitaivas! Myös verhoseinä on toiminut hyvin.
Erityisesti tykkään makuuhuoneen hauskasta vinosta seinästä. On ihanaa, että kodissa ei ole aina turvauduttu niihin perinteisimpiin ratkaisuihin. Rakastan myös pientä hyllykköä, joka toimii nyt myös yöpöytänä. Kun Tintti ei ole enää "nappaan kaiken, minkä käsiini saan"-iässä, voi hyllyyn laittaa esille vielä monipuolisemmin kaikkea kaunista. Makuuhuoneessa on myös toinen kodin kirjahyllyistä sekä ihana kampauspöytä, joka ei ehkä vieläkään saanut ihan arvoistansa paikkaa. Edellisessä kodissa se jäi pyykkitelineen taakse, nyt se on vähän sivussa. Mutta en raaski siitä luopuakaan kun sellaisen vihdoin löysin. 


Suloinen kampauspöytä nurkassaan. Ei ehkä funktionaalisin huonekalu, mutta niin söpö. 

Työ- ja pelipiste. Rakastan tuon pienen kirjoituspöydän mallia ja olen iloinen, että se on edelleen osa meidän kotiamme. 

Makuuhuoneessa on myös sopiva soppi toiselle työpisteelle. Siinä mies tekee töitä etäpäivinään, jotta me saamme rellestää rauhassa olohuoneessa. Se on sopivasti syrjässä, jotta työt eivät kuitenkaan tule uniin asti. Vaikka varmaan jossain sanotaan, että makuuhuoneessa pitäisi vain nukkua, ei se aina ole mahdollista, kun kaikki neliöt on haluttu hyödyntää. Ja nyt nurkkauksessa vietetään aikaa entistä enemmän, kun sijoitimme siihen (käytettynä hankitun) x-boxin hullaannuttuamme pelaamaan sillä serkkulassa. Viimeaikoina illat on saatu kulumaan varsin rattoisasti Just dancen mukana tanssien.

Näin kotimme grand tour on vihdoin saatu päätökseen. Vai vieläkö jokin asia kodistamme jäi askarruttamaan?


lauantai 21. syyskuuta 2019

Salaiset arkistot

On aika tarkkaan tasan vuosi siitä, kun kävimme asuntonäytössä nykyisessä kodissamme ja elimme jännittäviä hetkiä tarjouksen jättämisen jälkeen. Yksi asia, joka ennen asuntonäyttö kaihersi mieltäni oli säilytystilan riittävyys. Myynti-ilmoituksen kuvissa ei näkynyt komeron komeroa lukuunottamatta muutamaa kaappia alakerrassa. Mutta säilytystilan puutteesta ei tässä kodissa voi valittaa, sillä asuntonäytössä paljastui useita loistavia säilytysratkaisuja. Niitä harvoin vaan tulee blogissa esiteltyä, joten nyt päätin avata kotimme salaiset arkistot.

Kotimme lähes kaikki säilytyspaikat ovat täynnä karkkirasioita. Bonskun laatikossa on muita kokeiluja, mutta kyllä nuo irtokarkkirasiat vievät voiton. 

Eteinen on ehkä se kotimme murheenkryyni, mutta nyt on pakko todeta että koska tilaa on vähän, se on pakko pitää järjestyksessä. Emme ole sortuneet ripustamaan takkeja oven koukkuihin vaan melko tunnollisesti siirrämme takit naulakkoihin. Välillä saatan kyllä itse laskea takin porraskaiteelle, mutta siirrän sen sieltä itse naulakkoon. Yksi merkittävä tekijä on ollut eteisen lipaston kunnollinen järjestely. Siinä ovat olleet avainasemassa riittävän monet pienet rasiat. Ostin muutamia pieniä Orthexin laatikoita ja lisäksi siellä on kaupoista saatuja irtokarkkirasioita. Voi miten minä rakastankaan näitä karkkirasioita! Niitä ei voi olla koskaan tarpeeksi. Ne ovat aivan täydellisen kokoisia pienille kodintavaroille ja ne mahtuvat juuri sopivasti moniin laatikoihin ja kaappeihin. Voisin kirjoittaa omaan postaukseen oodin karkkirasioille! Toki nyt on vielä tumppu- ja pipokausi edessä, joka on se todellinen koetinkivi eteisen järjestykselle, mutta uskon, että järjestys pysyy nyt paremmin kuin ennen järjestelyä. Toinen huippuasia ovat olleet Ikean Trones-kenkälaatikot. Ne imevät sisäänsä aivan käsittämättömän paljon tavaraa kokoonsa nähden. Niistä löytyy kuvat täältä.

Lastenhuoneen yhdellä seinällä on peili - vai onko se sittenkin...

...liukuovi Narniaan! Erikoisen mallinen komero on yllättävän kätevä, sillä tila on hyödynnetty hyllyjen suhteen optimaalisesti. 

Muistan vielä sen riemun, kun ensi kertaa avasin yläkerran vaatehuoneen liukuoven. Se olisi ehdottomasti pitänyt oikein erikseen mainita myynti-ilmoituksessa, niin ihana se on! Vaatehuone mahdollistaa sen, että alakerran arkivaatekaapit saa pidettyä siisteinä ja järjestyksessä, sillä yläkerran vaatehuoneeseen mahtuvat kaikki juhla- ja kausivaatteet. Sinne uppoavat myös lakanat, langat, kankaat, pienet tai Tinttiä odottavat lastenvaatteet, harvoin käytössä olevat laukut, joulutavarat sekä paljon muuta. Silti se on kohtalaisen helppo pitää järjestyksessä, sillä hyllyjä on riittävästi ja toisaalta vaatehuoneen tavaroita ei tarvita jatkuvasti. Ne eivät ole viemässä tilaa arkisilta asioilta ja edistävät näin arkikaappien pysymistä järjestyksessä.

Vaikka muissakin kerroksissa on säilytystilaa, alakerta on kuitenkin se pääasiallinen varastointikerros. Arkivaatekaapitkin ovat olleet toimivat. Minulla ja miehellä on kummallakin oma kaappi ja lasten vaatteet mahtuvat omaansa. Sitä en vielä mieti, mihin ne sitten mahtuvat kun lapset kasvavat, mutta toistaiseksi näin. Lisäksi on vielä yksi kaappi pyyhkeille ja minun urheiluvaatteilleni. Kolossa pyykkitornin takana on taso, jossa säilytetään vaippoja, harsoja ja Tintin villavaatteita. Kauppojen kestokasseista taitellut säilytyslaatikot ovat juuri sopivia vaipoille ja ne muuten mahtuivat aivan täydellisesti Ikean Sniglar-hoitopöydän tasolle. Tulipa tätä kirjoittaessa mieleen, että ehkä nuo harsot voisi jo pakata pois, kun ei niitä enää juurikaan käytetä. Alakerrassa on tilaa myös siivoustarvikkeille. Niitä on allaskaapissa ja mykyllisimmät ylähyllyllä pyyhekaapissa.

Minun ja lasten kaapit auki. Ennen oli välillä pakko siivota miehen vaatteita, kun ne olivat samassa kaapissa omieni kanssa. Nyt annan sen pysyä mylläkkänä ja siivoan vain omiani ja lasten kaappeja. 

Tämän postauksen jälkeen sain inspiraation siivota tuon nurkan tuolta. Siellä oli aivan turhaa tavaraa jäänyt esille. 

Tärkeä kriteeri asunnonvalinnassa oli se, että mies saa musiikkitarvikkeensa johonkin järkevään paikkaan. Kaikkea ei viitsi säilyttää treenikämpällä, jotta sitä kautta ei tarvitse aina koukata keikalle lähtiessä. Alakerrassa onkin pieni "musiikkivarastoksi" nimetty komero, johon tarvikkeet saa siististi hyllyille. Lisäksi komeroon mahtuu harvemmin käytettäviä tai väärän kauden ulkovaatteita ja urheiluvaatteita. On ihanaa, ettei toppahaalarit ja muut löytyvät taas helposti omasta paikastaan, kun niiden aika tulee.

Utelias Tintti huomasi tilaisuutensa tulleen ja ampaisi "musiikkivarastoon", kun avasin sen kuvausta varten. 

Eikä siinä vielä kaikki! Meillä on näiden säilytystilojen lisäksi vielä puolilämmin varastokin kaikille ulkotarvikkeille, retkeilykamppeille, rattaille, pulkille, kausikengille, klapeille, vieraspatjoille ja höm, minun vanhoille pehmoleluilleni, joille en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä mitään. Siivosimme varaston viime keväänä kunnolla ja nyt sieltä ihan oikeasti löytääkin etsimänsä. Toki jonkin verran siellä on myös tavaraa, joka odottaa eteenpäinkierrätystä, mutta tavarat on kuitenkin käyty läpi ja niille on oma paikkansa. 

Varasto ja sen hyllyt imevät kaiken sen, mitä ei juuri nyt tarvitse, mutta mitä ei viitsi laittaa poiskaan. Esimerkiksi Nintendo Wiin, kynttiläntekotarvikkeet, luistimet ja monot sekä valaisevan poron. 

Näyttää ehkä epäsiistiltä, mutta oikeasti varasto on todella hyvässä järjestyksessä ja tilaakin on. Kuvakulmat vaan eivät ole oikein optimaaliset. 

Näiden lisäksi meillä on sitten vielä ihan huonekaluina kalusteita, joissa on säilytystilaa, kuten kirjoituspöydän laatikot, Haisukaappi, olohuoneen senkki ja muutamia muita. Eli jos joskus valitan säilytystilan puutetta, niin muistuttakaa minua tästä postauksesta! Ihanaa on myös se, ettei mikään näistä säilytystiloista ole umpitäyteen tungettu, vaan ainakin jossain määrin joka kaapissa on väljyyttä. Toivon tilanteen myös pysyvän tällaisena. Toki ylimääräistäkin on, mutta karsin pikkuhiljaa ja yritän ensisijaisesti välttää uuden turhan tavaran hankkimista.

Ajattelin vielä instagram-seuraajien iloksi esitellä nämä säilytystilat Storyissa viikonloppuna. Pysykää kuulolla ja seuratkaa (@karkkis_karkkinen)!

Millaisia säiltystiloja sinulla on kotona? Riittävät vai liian pienet?






lauantai 7. syyskuuta 2019

Kerrossänkypakkomielle ja projektin lopputulos

Meidän pojilla on suloinen, mutta aika pieni huone. Ja ainakin näin varhaislapsuusvuosina heillä on yhteinen huone, joten melko itsestäänselvä valinta oli hankkia heille kerrossänky. Tämä maksimoi leikkipinta-alan lattialla ja lisäksi sängyt itsessäänkin ovat yksi hauska soppi, johon vetäytyä vaikka lukemaan Aku Ankkaa. Enää piti etsiä sopiva sänky ja kehitinkin itselleni kerrossängystä varsinaisen projektin ja pakkomielteen. 

Siinä se on, valmis projekti ja paikkaansa täydellisesti istuva kerrossänky. 

Olin jo pidempään ihaillut söpöjä Niemen tehtaiden tai Vakiopuun Niku Naku nuorisosänkyjä. Olin törmännyt niihin muutamissa blogeissa ja joillain kavereilla oli sellaisia. Ainakin Harmaa ja muut iloiset värit Minnalla ja Lähiömutsilla on suloiset vanhat kerrossängyt pinnalaidoilla. Nämä vanhat kerrossängyt ovat huomattavasti sirompia kuin monet nykyään valmistettavat ja niiden ulkonäkö miellyttää minua. Pinnat tekevät sängyistä keveät. Bonskun vanhassa sängyssä on vähän samaa henkeä, vaikka se onkin kyllä ihan moderni Ikealainen. Myös koon puolesta nuo vanhat kerrossängyt ovat uusia parempia, sillä ne ovat todella pieniä ja vievät siis vähemmän tilaa. 

Nyt jää kivasti leikkitilaa lattialle. Siihen voi levittää vaikka automaton tai tehdä ison junaradan. Ennen tuolla kattopalkkien takan oli pieni löhösoppi, mutta se oli hieman liian ahdas ja jäi käyttämättä. 
Alkukesästä päätin alkaa tosissani metsästää kerrossänkyä ja Tori.fi tuntui siihen parhaalta paikalta. Melko paljon noita sänkyjä liikkuukin, mutta harmillisesti ne ovat vähän hankalia lähettää Matkahuollolla saati Postilla. Sänkyjen piti siis löytyä järkevän noutomatkan päästä. Suhteessa eniten niitä tuntui olevan Pohjanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Hintahaarukka oli muutamasta kympistä useisiin satoihin. Suurin osa liikkui siinä parin sadan molemmin puolin. Ei siis mikään ihan halpisostos, mutta kuitenkin edullisempi kuin uustuotantona, (jossa ymmärrettävästi maksaa myös kotimainen työ). Yhtä minulle tarjottiinkin heti, mutta oletettuun kuntoon nähden hinta oli minusta liian korkea. Asetin hintakatoksi 200 euroa. Kommentoin löytämiäni sänkyjä miehelle niin paljon, että hän kyllästyi kuuntelemaan juttujani. 

Toivoin alunperin sänkyä, jossa myös päädyissä on pinnat, mutta loppujen lopuksi nämä umpipäätyisetkin ovat kauniit. 

Kerran, kun selasin jälleen kerran ilmoituksia läpi Torissa (sekä hakusanoilla kerrossänky että kerros sänky), huomasin yhden vanhan ilmoituksen paikkakunnan muuttuneen. Muistin, että olin hylännyt sängyn sijainnin vuoksi, mutta nyt yhtäkkiä sänky sijaitsikin Porissa! Varmistin sijainnin ja kyllä vain, sänky oli siirretty toiselle paikkakunnalle varastoon ja nyt oli järkevän hakumatkan päässä ja appivanhemmat pääsivät sen sieltä noutamaan. Sain tingattua hintaa hieman alaspäin, mutta jouduin hieman ylittämään tuon kipurajani. 

Bonsku tykkää mennä piiloon sängyn alle sijoitetulle, toistaiseksi ylimääräiselle patjalle. 

Sänky oli melko hyvässä kunnossa ja vaikka ilmoituksessa sanottiin maalipinnan kaipaavan uudistusta, en jaksanut alkaa tehdä sille kuitenkaan mitään. Haluan pitää myös värin valkoisena, vaikka olenkin nähnyt kuvia suloisista karkkisängyistä. Bo Boo -tapetin ja värikkäiden peittojen rinnalla valkoinen sänky näyttää kuitenkin parhaalta. Yhdestä asiasta olen hieman harmissani ja hintaa olisi voinut sen puolesta tingata hieman vielä alaspäin. Sänkyjen vaneripohjat olivat melko huonossa kunnossa. Umpinaiset pohjat eivät pääse patjojen alla oikein hengittämään, enkä halunnut ottaa vanhoja pohjia käyttöön. Niinpä hankin Ikeasta uudet sälepohjat, jotka appiukko sirkkelöi sopivan kokoisiksi. Patjat leikkautin ihan vaan vaahtomuovista Etolassa. Kätevä äitini ompeli niihin kauniit patjanpäälliset vanhasta lakanasta. 

Näkymä uuteen sälepohjaan. Kaikki nykyiset sängyt ovat näitä leveämpiä, joten sälepohjat piti sirkkelöidä kapeammiksi. 

Toinen vanhoista pohjista on vielä paikallaan, sillä yläsänky on varattu vielä Tintiltä kielletyille leluille. Harmillisen vähän Bonsku sitä kyllä hyödyntää. 
Kerrossänky istui paikoilleen kuin olisi aina ollut siinä. Se myös muutti huoneen kivasti huonemaisemmaksi, sillä sen alta ylimääräiset leikkihuoneeseen päätyneet huonekalut piti siirtää pois. Nyt lelulaatikot saivat siirtyä katonharjan alle pienelle korokkeelle ja koko keskilattia jäi leikkitilaksi. Lisäksi yläsänky jäi vielä ilman patjaa ja sinne laitettiin Bonskulle paikka sellaisille leluille, jotka eivät saa päätyä Tintin tielle. Bonsku hyväksyi pienellä suostuttelulla alasängyssä nukkumisen ja onkin nyt noin kuukauden nukkunut omassa huoneessaan, Tintti siirtynyt sivuvaunusänkyyn ja mies alakerrasta takaisin makuuhuoneeseen. Sänky on juuri sopivan korkuinen ja sinne mahtuu juuri ja juuri aikuinenkin pötköttelemään. 

Huone valmiina leikkeihin! Koroke on juuri täydellinen lelujen säilytyspaikka ja isoon senkkiin uppoavat loput. 

Minusta on aika ihana ajatus, että tulevaisuudessa pojat jakavat kerrossängyn. Ei kyllä ihan vielä, mutta sitten, kun Tintti vähän kasvaa. Ja vielä näin kauniin kerrossängyn! Samalla tässä saikin kätevästi leikkihuoneen esittelykierroksen. 

Ovatko nämä pienet retrokerrossängyt sinulle tuttuja?

torstai 14. maaliskuuta 2019

Grand tour: Alakerta ja kaikki kotimme rummut


Alakertaan vievien portaiden viereen laitoin "valokuvapyykkinarut". Niitä on hauska ihailla ohimennessä. Pyykkikori porrastasanteella on hyvä koripallokori pyykille. 
Grand tour jatkuu! Ensin ajattelin kuljettaa teidät olokerrasta yläkertaan, mutta koska juuri esittelin makkarin verhoineen ja lastenhuoneessa on yksi projekti kesken, päädyinkin suuntaamaan eteisestä alakertaan. Alakerta onkin ehkä kotimme tärkein kerros, sillä se on se kerros, joka minimoi rumuuden muissa kerroksissa. Sinne on sijoitettu arjen kannalta monen monta merkityksellistä toimintoa ja lisäksi vielä lähes kaikki kotimme rummut (paitsi djembe, joka on poikien huoneessa).


Alakerta kiteytettynä: rumpuja ja pyykkiä. Ai niin, ja on sentään pesutilatkin. 
Alakerta, ah, alakerta. Sinne saa sullottua koko pyykkihuollon, siellä on kylppäri ja mikä tärkeintä, sauna. Siellä on vaipanvaihtopiste ja täydellinen pepunpesuallas. Siellä on miehen rumpunurkkaus ja musiikkivarasto sekä kulku puolilämpimään varastoon. Lisäksi todistettavasti siellä voi nukkua myös vähintään kohtalaiset yöunet. Alakertaan on sijoitettu kaikki ne toiminnot, jotka ennen sijaitsivat noin kahden neliömetrin alalla kylppärissä ja ne toiminnot pyykkihuollosta, jotka levittivät lonkeronsa niin makuuhuoneeseen kuin eteiseenkin. 
Kotimme kauneimmat neliöt? Sekaisin rumpukapulolita, sähkörummut, pyykkiä, matonkude kori, teininä maalaamani jakkara ja leluja. 

Vaikka mies luopuikin ajatuksesta saada akustiset rummut kotiin, piti sähkörummuille olla tietysti tilaa. Niille löytyi helposti sopiva paikka alakerrasta. Ne ovat siellä sopivasti piilossa, eivätkä myöskään jatkuvasti lasten ulottuvilla. Naputus kuuluu muihin kerroksiin, mutta olemme niin tottuneet siihen, ettei se haittaa lainkaan. Sähkörumpujen lisäksi alakerrassa on laatikoissa keikkasetit, jotta ne saa napattua mukaan ilman treenikämpälle ajamista. Alakerran pikkuvarastossa on sitten muuta musiikkiroinaa ja jonkin verran urheiluvaatteita.

Jos pyykkihuolto ei nappaa, niin ainakin tapetti piristää. Hoitopöytä piti hankkia, kun pesukoneen päällä ei enää voinut vaihtaa vaippaa ja vaatekaappien viereinen kolo osoittautui liian pieneksi siihen. Nyt Tintti vaan ei malta olla kääntyilemättä pöydällä...
Huomatkaa: vaatekaappien ovet pysyvät kiinni! Tuolla päätykaapin kolossa on piilossa vielä yksi pyykkikori ja puolipitoisia vaatteita. 

Koska kotimme ei ole suuren suuri, on koko pyykkihuollon sijoittaminen alakertaan merkittävä siisteyden ylläpitäjä. Kodissamme on vaatehuone myös yläkerrassa, mutta onneksi tajusin että arkivaatteet kannattaa sijoittaa alas mahdollisimman lähelle muuta pyykkihuoltoa. Näin minimoidaan kerrosten välillä seilaavat vaatekasat. Yläkerran vaatehuoneeseen on sijoitettu juhlavaatteet ym. harvemmin tarvittavat. Tällä hetkellä meillä aikuisilla on kummallakin käytössä yksi kaappi ja lapsilla yhteinen. Neljäs kaappi on pyyhekaappi. Tällä hetkellä vaatteet mahtuvat hyvin, kun kausivaatteet on sijoitettu vakuumipusseissa yläkertaan.


Tapani mukaan en viitsinyt siivota koko elämää pois kuvista. Pyykit paikallaan. Kuivat pyykit on kiva nostella löyhästi telineelle, märkien pyykkien ripustamista inhoan. Ikkunallinen ovi kitaran vieressä vie puolilämpimään varastoon. Kellon takana on musiikkikomero. 

Ja kuivausrumpu, ehkä kotimme tärkein rumpu näin minun näkökulmastani. Se on helpottanut ratkaisevasti pyykkihuoltoa. Kun ennen meillä oli jatkuvasti pyykkiteline täynnä pyykkiä, nyt se on välillä jopa tyhjillään ja taitettuna seinää vasten. Eniten inhoamani pyykkihuollon vaihe, eli märkien pyykien levitys on poissa ja korkeintaan täytyy levittää pyykit kuivirin jälkeen löyhästi telineelle hetkeksi (tai pariksi päiväksi...) Siitä ne voi viikata suoraan kaappiin. Satsasimme energiapihiin lämpöpumpputekniikalla toimivaan kuivausrumpuun ja alun säätöjen harjoittelun jälkeen se on toiminut moitteettomasti.

Suihkutila on mukavan väljä ja TYHJÄ! Lasitiilet ovat hauska yksityiskohta ja muistuttavat ysärillä tehdystä remontista. Kaakelit on kyllä uusittu myöhemmin. 

Sauna on pieni, mutta riittävä. 

En kaipaa spa-tunnelmaa kylpyhuoneeseen, mutta täytyy sanoa että on ihanaa, ettei kylpyhuoneessa ole mitään muita toimintoja kuin peseytyminen. Kylppäri on täydellisen kokoinen ja mallinen. Sinne mahtuu hyvin lasten amme ja saunaan mahtuu juuri koko koko perhe. Enempää tilaa kylppärille emme kaipaisi ja on ihanaa, ettei siellä tarvitse katsella kuivuvia pyykkejä. Jos itse saisin valita kylppärin materiaalit, olisin tehosteeksi valinnut ehkä hieman väriä, mutta kylpyhuone on näinkin minusta todella kaunis ja ennen kaikkea helppo pitää puhtaana, kun ei ole paljon laatansaumoja. Mustat laatat ovat myös armolliset, vaikka kalkkisaostumia hieman tuleekin.

Matkakuvataulut sopivat alakertaan. Kitara ja saksofoni ovat lähinnä sisustuselementtejä tällä hetkellä. Vessan ovi on hieman murheenkryyni ja vaihtunee jossain kohtaa. 

Kirsikkana kakussa alakerrassa on kotimme toinen vessa. Se on minusta niin söpö! Muistan, kun the Sims-pelin kultakautena suunnittelin aina keittiöitä, joissa oli yksi seinä jätetty rouheasti tiiliseinäksi. En ehkä haluaisi enää sellaista keittiötä, mutta on aika hauskaa, että sain sellaisen vessan! Vessan ovi on joko oikeasti tai leikisti "puuceen ovi". Se ei kuitenkaan ole oikein käytännöllinen, sillä se on hankala vetää kiinni ja reikä on vähän ikävällä korkeudella vessassa kävijän kannalta. Ovi vaihtuu siis jollain aikataululla toiseen, mutta on sekin ihan hauska nyt toistaiseksi.

Pluto-taulu on aivan täydellinen pikkuvessaan. Ja jottei inhorealismi unotuisi, pytyn viereen on piilotettu imuri...
Seuraavaksi grand tour vie meidät yläkertaan. Ehkä tosin pitää lisätä kierrokselle vielä varasto ja pihakin, mutta niistä lisää vasta kesällä. 



tiistai 5. helmikuuta 2019

Grand tour: Olokerta

Koska kodissamme on kolme kerrosta, menevät kerrokset arkipuheessa helposti sekaisin. Kukaan ei jaksa sanoa kellarikerros tai keskikerros, joten alakerroista ja yläkerroista puhutaan iloisesti sekaisin. Olen yrittänyt kuitenkin lanseerata termiä "olokerta". Ainakin se toimii kätevänä selvennöksenä, jos ei aina muista olla tarpeeksi spesifi kerroksiin liittyen. Aloitan nyt uuden kotimme tarkemman esittelyn juuri olokerrasta, sillä se on kuitenkin kerros, jossa eniten, noh, ollaan.


Tervetuloa meille!
Kotiimme kuljetaan kylmän tampuurin kautta, kuten edellisessäkin, mutta nykyinen tampuuri on paljon edellistä pienempi. Ja ihan hyvä niin, sillä portaita riittää muutenkin. Ennen tästä kulkivat myös kapeat rappuset vintille, mutta kodin laajamittaisessa remontissa portaiden paikka vaihdettiin kokonaan aikanaan. Rappusten vieressä on hauska kolo, joka tekisi mieli täyttää kaikella sisustuksellisella, mutta joka on oikeasti pakko hyödyntää, sillä eteinen on kotimme heikoin lenkki, sillä tämän pienen kylmän eteisen lisäksi sitä ei juuri ole.

Matto vaihtunee kesällä räsymattoon. Rappujen kolossa oleviin koreihin on tungettu kenkiä. Kolo pitää vielä valjastaa tehokäyttöön. 

Kotihiiremme, joka toivottavasti pysyy ainoana lajiaan. Iso-Puolalan puodista nämä ehtivät loppua, joten minun oli pakko maksaa kympin postimaksut ja tilata Ruotsista. 

Ja seuraavaksi astutaankin siihen olemattomaan eteiseen. Olen ollut kuitenkin yllättynyt, miten hyvin tämä eteisettömyys on toiminut, vaikka meillä ei ole vielä naulakkojakaan. Edellisen kodin iso eteinen oli aina täynnä tavaraa, mutta nyt on pakko pitää eteinen ruodussa, kun muuten ei pääse kulkemaan ulos eikä alakertaan. Pipot ja hanskat ovat samassa vanhassa lipastossa kuin ennenkin. Todellisuudessa eteisessä on enemmän takkeja kuin kuvissa, mutta selkeyden vuoksi siirsin osan pois. Eteiseen, tai oikeastaan jo portaikkoon, sijoitettiin pitkäaikainen unelmani, Hang it all -naulakko, jonka vihdoin sain joululahjaksi. Siitä ei ole kuitenkaan ainoaksi naulakoksi, vaan sen tarkoitus on olla näyttävä ja roikottaa muutamia laukkuja, jotka muuten pyörisivät lattialla. Heti eteisen vieressä on keittiö ja muuton ajaksi laitettu räsymatto onkin tullut jäädäkseen, sillä on erittäin kätevää, että eteisen matto ulottuu hieman keittiön puolelle, kun tulee ruokakassien kanssa kotiin.

Pienen pieni eteinen. Kuva ei siisteydeltään vastaa todellisuutta, mutta ei ole kovin kaukana siitä kuitenkaan. 

Hang it all sopii hyvin laukkunaulakoksi, sillä pallot ovat niin isoja, etteivät vaatteiden lenkit mene läpi. Naulakon vasemmalle puolelle on tilattu vaatenaulakot, joita vielä odotellaan. 

Keittiö on eteisen vieressä. Matto rajaa tilaa hyvin. Magneettitaulussa on Bonskun tuoreimmat teokset. 

Seuraavaksi siirrymmekin keittiön puolelle. Keittiö on kompakti, mutta toimiva. Se ansaitsee ehkä oman postauksensa jossain vaiheessa, jossa voin ruotia tarkemmin, sainko nyt sitten edellistä paremman keittiön. Voin paljastaa, että monessa mielessä sain! Tykkään keittiöstä ja minusta se on tyylikäs. Tapetin vaihto tosin kutkuttelee edelleen... Ehkä sekin hieman auttaa, kun saamme laitettua seinälle yhden hienon vanhan opetustaulun, joka on jemmassa vanhemmillani. Keittiön nurkassa on tuttuun tapaan myös lasten leikkikeittiö. Bonsku leikkii sillä nyt harvakseltaan, mutta ehkä Tintti innostuu siitä sitten aikanaan. Ainakin eräs ystäväperheen 1,5-vuotias leikkii sillä innoissaan kyläilessään meillä.


Keittiö on tuntunut oikein toimivalta. Ainakin asiat saa paremmin piiloon kuin edellisessä kodissa. 

Nurkkaan mahtuu hyvin leikkikeittiö ja tilaa kirjoille iltapalalukemista varten. Seinä kaipaa väriä, mutta toistaiseksi hyvä näin. 
Keittiöstä ja eteisestä siirrytään saumattomasti, tai ehkä oviaukottomasti olohuoneen puolelle. Minä pidän siitä, että koko kerros on niin avointa tilaa. On mukava ajatus, että voi helposti olla yhteydessä toisiin perheenjäseniin. Kuin tupakeittiö, muttei kuitenkaan ihan. Avoimessa tilassa on kuitenkin myös haasteensa. Olohuone on kotimme sydän ja pidän huoneesta todella paljon! Oleskelutila rajautuu omaksi alueekseen ja työpiste nurkassa on sopivasti erillään. On ihanaa, että huoneessa on melko avaraa, kun kaikki lelut eivät ole enää jatkuvasti lattialla. Lapset saavat leikkiä olkkarissa, mutta lelut kerätään usein myös pois isoon laatikkoon. Haluan pitää olohuoneen suhteellisen väljänä, mutta sirosta pinkistä nojatuolista hieman vielä haaveilen. En kuitenkaan halua ostaa sellaista väkisin, vaan vain jos tulee vastaan.


Olohuone portailta kuvattuna. 

Ikkunaseinän pyrin pitämään avarana. Joskus ajattelin, että kattoparruista voisi roikkua jumpparenkaat, mutta ehkä siinä olisivat huonekalut liikaa tiellä ja vaarassa. Bongaa puklurätti. 

Työpiste mahtuu hyvin olohuoneeseen edelleen. Vaikka se ei ole kaikkein esteettisintä, niin on kiva että nuotintekijä on samassa tilassa muun perheen kanssa. Lelukoriin kerätään olokertaan kärrätyt lelut aina, kun ne leviävät liikaa, eikä leikki ole kesken. 

Liinat pääsivät tietysti paraatipaikalle. Hankin niille tuollaisen oman hyllyn, jonka ajattelin seinälle, mutta en painon vuoksi uskaltanutkaan laittaa. Ensin ajattelin, että tämä senkki on liian ruskea, mutta hyvin se sopii valkoiseen ympäristöön. 

Olokerrasta voikin laskeutua rappuset alakertaan tai sitten nousta yläkertaan, hmmm, kumpaankojaan päädytään ensin...


torstai 29. marraskuuta 2018

Final tour

Eteinen epätodellisessa asussa. Se ei ole juuri koskaan näin siisti. 
Söpösti eteiseen on ilmestynyt rivi pieniä kenkiä. 

Kun aloitin blogini, esittelin koko kodin huone kerrallaan Grand tour -otsikon alla. Nyt on tullut aika viimeiselle kierrokselle meidän kodissamme kun kaikki on vielä paikallaan. Halusin kuvata kodin vielä kerran kauniina, ilman pahinta arkikaaosta. Kesti hetken ennen kuin keittiöstä sai julkaisukelpoisia kuvia, mutta lopulta kaikki kuvat ovat kasassa. 


Olohuone oli ensimmäisissä blogikuvissa jopa kliininen nyt kun katson niitä jälkikäteen. Tätä ei voi juuri kliiniseksi sanoa. Elämä näkyy, vaikka blogia varten on siivottu pahimmat pois. 

Tämä kirjahylly ilahduttaa minua edelleen, vaikka se onkin välillä vähän sotkuisempi kuin ennen. Söpösti puhuu tästä nurkasta omana huoneenaan. 

Tässä kodissa vietetyt seitsemän ja puoli vuotta ovat meidän elämässämme kohtuullisen pitkä ajanjakso, noin neljännes elämästäni tähän asti. Tämä koti on nähnyt monta merkittävää asiaa: opinnot, gradun vääntämisen, valmistumisen, lasten syntymän, kahdet ristiäset. Kahdet kolmekymppiset ja monet muut hauskat juhlat. Paljon myös arkea: gradupäiviä pyjamassa ja aikaisia työaamuja, aamuja sohvalla vauvan kanssa ja iltoja pomppien jumppapallolla vauvaa epätoivoisesti nukuttaen. 

Tämä näkymä on yksi suosikkini aina vaan. Kuulemma pystykuvat kertovat vähemmän kuin vaakakuvat, mutta minusta pystykuvissa tämä kotimme on edukseen. Korkeus ja ylväys näkyy eri lailla kuin vaakakuvissa (ja sotku on helpompi rajata pois). 

Tässä on kirjoitettu gradu ja väsätty monet nuotit. 

On kiehtovaa ajatella, että vaikka meidän elämässämme tämä on ollut pitkä ja merkittävä ajanjakso, se on kuitenkin vain pienen pieni murto-osa tämän talon historiaa. Satakymmenvuotias talo on nähnyt jo monet vastaavat tarinat. On hauska ajatella, että me olemme osa tämän talon asukkaiden jatkumoa. Me olemme pieni pala tämän talon historiaa, joka tosin jää kaikilta muilta tietämättä. On myös kutkuttavaa miettiä, ketkä kaikki ovat tässä asuneet ja näitä samoja ovenkahvoja painaneet ja lankkuja kuluttaneet. 

Sänkyjärjestelyt ovat tässä viime vuosina olleet ehkä hieman esteettisesti haastavia, mutta aika kivalta tämä näyttää. 

Ihanaa, kun tätä näkymää ei aina korista pyykkiteline! Odotan, että tuo kampauspöytä pääsee uudessa kodissa oikeuksiinsa. 

Me sisustimme tämän kodin värikkäästi ja modernisti ja aivan "vääriä" vuosikymmeniä yhdistellen. Joskus täällä on kenties ollut alkuaikoina aikakauden jugend-huonekaluja ja kohta taas jotain muuta. Joku muu muuttaa tänne ja tekee tästä kodin. Se on toisaalta ihan luonnollinen ajatus ja toisaalta ihan kummallinen. Miltä tuntuu kulkea tästä jatkossa ohi ja ajatella, että tuo oli joskus meidän kotimme ja nyt jonkun muun? Ei ehkä miltään, korkeintaan nostalgiselta, mutta tällaisia sitä tulee pohdittua. 


Toinen kaikkien aikojen suosikkinäkymäni on tämä lipasto ja taulu. Kuvaan kuuluisi vielä samettiverho, mutta se piti vetää syrjään valon vuoksi. 

Toivottavasti uudet asukkaat osaavat ottaa tästä ihanasta kodista ilon irti yhtä hyvin kuin me. Toivon, että joskus hamassa tulevaisuudessa joku vielä kunnostaa kakluunit tähän paikalleen ja palauttaa vielä lisää entisajan tunnelmaa. Muistan itse vielä elävästi ne asuntoilmoituskuvat, joissa ei näkynyt paljon, mutta jotka saivat minut kiinnostumaan tästä. Ja sen tunteen näytössä, miten "tästä voisi tulla meille koti". Ja kohta jollekin toiselle. 

Jätin tuon kirjatelineen pöydälle, sillä se on nykyään vakiovaruste. Iltasatu luetaan aina pöydässä ja välillä myös aamu- ja välipalalla. Tässä kuvassa avohyllyt ovat parhaimmillaan. 

Tykkään edelleen näistä vuonna 2014 tekemistäni dc-fixauksista. Aika hyvin ovat pysyneet neljä vuotta: vain yksi kohta tiskipöydän takaseinässä on hieman irronnut. Eikä kukaan koskaan hoksaa, ettei tämä ole laattojen aito väri 

Muistan kun muutin pois edellisestä kodistani, ensimmäisestä ihan omasta (tosin vuokrakodista tietysti). Viimeisinä viikkoina kuljetin kättä vanhojen rappukäytävien kaarevilla seinillä ja imin talteen muistot niistä. Painoin mieleen, miltä tuntui painaa ovi kiinni ja avata se. Samanlaisia muistoja kerään nyt tästä kodista ja uskoakseni niitä olen jo tallentanutkin. Olen tässäkin asiassa etukäteishaikailija. Tuskin jälkikäteen haikailen, vaikka muistelenkin lämmöllä. Mutta ehkä tämä etukäteishaikailu juuri auttaa tallentamaan muistot kirkkaammin. 

Tätä Bonskun keittiötä en jaksanut siivota. Like mother like son?

Viimeinen kierros tässä kodissa kalustettuna päättyy tähän. Saa nähdä otanko vielä kuvia tyhjästä kodista. Ehkä en, sillä sellaisena en halua tätä muistaa. Ylihuomenna alkaa muutto. Alkukuun asumme vielä tässä ja siirrämme vähitellen tavaroita uuteen. Ehkä sitten lähempänä joulua vielä rysäyksellä enemmän. Jännää!