10 vuotta ja karkit pussiin

 Kymmenen vuotta sitten joululomalla kypsyi ajatus perustaa blogi. Olin miettinyt sitä jo pitkin syksyä. Elettiin vielä blogien kulta-aikaa ja muutamalla tutulla ja ystävällä oli blogit, joita seurasin. Olimme puoli vuotta aiemmin muuttaneet ihanaan kotiin, jossa saatoin toteuttaa monia sisustusunelmia ja koska tykkäsin myös kokkailla ja tehdä käsitöitä, oli luontevaa että blogista tulisi sellainen lifestyle -blogi jossa voisi kirjoitella vähän kaikkea. Nimikin muotoutui mielessäni: minun lempinimeni on joskus ollut Karkki tai Karkkis ja lisäksi tykkään väreistä ja kaikenlaisesta kauniista, joten "eye candy" vääntyi muotoon "Ai Karkkii!" 

Tätä panoramakuvaa en saanut aikoinaan julkaistua, kun blogger ei osannut pakata sitä. Nyt onnistui!

Bloggaaminen on ollut minulle hauska harrastus ja etenkin alkuaikoina tutustuin sitä kautta myös uusiin ihmisiin, kuten vaikkapa Minnaan, ja toisaalta myös vanhat tutut pääsivät aktiivisemmin elämään blogin kautta (esimerkiksi Heidit!) On ollut myös aina ilahduttava kuulla, että joku on seurannut kuulumisiani blogin kautta ja kertonut sen, kun ollaankin nähty kasvotusten. Myös se tunne, että joku uusi on löytänyt lukemaan blogiani on aina kutkuttava. Ja melkein pääsin ihan alkuaikoina sisustuslehteenkin, mutta vain melkein. Kuvat on edelleen tallella, mutta silloin opiskelijakoti ei ehkä sitten ollut kuitenkaan ihan tarpeeksi houkutteleva lehteen asti. 

Näitä kuvia en ole koskaan julkaissut. Ne otettiin lehtijuttuun, joka ei koskaan ilmestynyt. En nyt löytänyt kuvaajan tai toimittajan nimeä, jotta voisin antaa krediitit. 

Ehkä olette päätelleetkin laskevasta postaustahdista, että blogilla ei ole enää ihan samanalaista sijaa elämässäni kuin ennen. Tähän on vaikuttanut useampi asia, mutta isoimpina juttuina hektinen arki (koronasta huolimatta) sekä se, että moni muukin blogituttu on joko himmaillut tai lopettanut. Kultakausi on eittämättä ohi ja toisaalta blogikenttä on ammattimaistunut. Minun on siis tullut aika panna karkit pussiin ja jättää tämä blogi verkkoon osaksi blogien historiaa. Vaikka olin ajatellut jo vuosi sitten, että himmailen vuoden 2021 ja lopetan 2022, kun kymmenen vuotta tulee täyteen,  oli tätä postausta yllättävän vaikea aloittaa ja nyt jo kyyneleitäkin tulee silmiin. Tiedän, että tämä on oikea ratkaisu, mutta onhan se silti haikeaa. En nyt sano, etten koskaan enää jatka tätä, sillä voivathan blogin tehdä paluun kuin LP-levyt, mutta annan itselleni nyt luvan olla päivittämättä blogia enää säännöllisesti. Instagramia päivitän, mutta en sitäkään mitenkään orjallisesti vaan ihan fiiliksen mukaan. 

En kuitenkaan halua lopettaa ilman kuvia ja muistelua, joten kerään tähän postaukseen jokaiselta blogivuodelta muutamia omia suosikkipostauksiani ja muistelen vähän blogin taivalta. 

2012

Blogin ensimmäinen vuosi. Vähän yllätyin, että todella moni muistamistani postauksista oli jo siltä vuodelta! Toisaalta silloin varmasti bloggasin innokkaimmin. Miten huolettomia kuvia olinkaan ottanut! Ei liikaa hifistelyä, vaan ihan vain näppäisyjä. Ja heh, vähän ylivalottuneita sisustuskuvia tietysti, kuten silloin kuului. Kirjoitin reseptikokeiluista, jotka eivät aina onnistuneet. Kokeilun mm. raakakakkua ja -suklaata, joiden maun kyllä muistan, eikä se ollut erityisen hyvä. Kirjoitin matkailusta ja kotimme sisustuksesta. Kirjoitin puolipyöreistä synttärihipoista, joiden koristeet ovat edelleen käytössä esimerkiksi vappuna. Osa kuvista on kääntynyt näemmä kenoon, mutta eipä tuo haittaa. Pidin myös "sisustuskielen" oppitunteja, joilla opetettiin, miten arkinenkin sisustusratkaisu saadaan kuulostamaan ylevältä ja sisustuslehtimäiseltä. Keksin myös hauskoja otsikoita, joista yksi suosikkini on edelleen "Viiliintykää ihmiset!"

2013

Yllätyin siitä, miten paljon esittelen ihan meidän arkisia retkiäkin. Kyllä vaan riittäisi blogicontenttia edelleen, jos jaksaisi tehdä kaikista puistoretkistä postauksen. Kirjoitin myös siitä, että vaikka blogissa elämä vaikuttaa täydeltä ja helpolta, se ei aina ole sitä, vaan "blogging is life with the dull bits removed". Kirjoitin jo toisesta jättikurpitsasta, josta tulikin jokasyksyinen postausaihe blogiin. Esittelin edelleen sisustusta ja etenkin roskalavalta tekemiäni löytöjä, jotka edelleen ovat olohuoneessamme. Pelakuut kuolivat talven aikana, mutta onneksi muuten rapunpielen minipuutarja kukoisti. Pohdin "persoonallisen, ajattoman ja trendikkän" kodin dilemmaa, jota pohdin välillä edelleenkin. Kerroin myös miten monessa 20-luvun talossa olen käynyt asuntonäytössä ennen kuin löytyi se edellinen täydellinen koti. Kirjoitin ensimmäisistä Olkkarifestareista, jotka järjestettiin miehen 30-vuotisjuhlien kunniaksi. Tässä kodissa emme sellaisia ole ehtineet pitää. Ehkä tulevana vuonna, jos vihdoin uskaltaisi?

2014

On ihan ihmeellistä lukea nyt, miten paljon erilaisia juhlia olemme viettäneet. Oi kun taas pääsisi kunnolla juhlien makuun! Vuonna 2014 vietimme minun valmistujaisiani, talotansseja, kutsuimme miehen sukulaisia ihan muuten vaan sekä monia muita pienempiä kutsuja. Esittelin erilaisia naamiaisasuja, joihin olen aina tykännyt panostaa. Silloin tosiaan minä valmistuin ja aikatauluvapaampi opiskelijaelämä vaihtui ensin harjoitteluun ja sitten töihin. Ehdin kuitenkin aika kivasti postailla. Tuunasin kotia kaikella kivalla pienellä, kuten vaikka päällystämällä rasioita papereilla, mutta pohdin myös sitä, etten halua jatkuvasti ostaa uutta tai uudistaa. "Ihan sama" riittää. Yllättävän paljon esittelin myös omaa historiaani, kuten penkkareitani sekä lapsuuden huonettani. Joulupostaukset ovat olleet aina tärkeässä roolissa ja vuosi 2014 loppuikin lapsuuden joulujen muisteluun. Siellä on muuten kuva asusta, jota käytin jälleen viime jouluna, 20 vuotta myöhemmin.  

2015

Tämä vuosi oli tietysti minun elämässäni vuosien vuosi. Heti alkuvuodesta kerroin suuren uutisen siitä, että meille syntyisi vauva. Vuosi keskittyikin vahvasti raskaus- ja vauva-aikaan. Kerroin myös kantoliinoista ja kantamisesta, johon Bonsku minut hurahdutti täysin. Siitä en kyllä blogin puolella ole kovin paljon kirjoitellut, vaikka kantaminen- ja liinayhteisö väritti vauva-aikoja vahvasti. On aika ihanaa, että vauva-aika kestovaippoineen ja hankintoineen on kirjattuna tänne blogiin. Kirjoitin kyllä muustakin, mm. Kakolan vierailusta, kodin eri väreistä, isoäitieni resepteistä ja tein pashaa, koska minut siihen haastettiin. En ole sen koommin kyllä tehnyt. Muistelin vanhojen tansseja ja tein aivan superhienoja "kakkukynttilöitä". 

2016

Vuosi alkoi yhdellä parhaalla arvontakoneella ikinä! Olen perinteisesti aloittanut uuden blogivuoden arvonnalla ja silloin arvonnan suoritti elävä arvontapyörä eli Bonsku. Olin laittanut leluja ympyrään lattialle ja jokaiseen leluun arvontaan osallistuneen nimen. Sitten asetin Bonskun keskelle ja odotin minne hän ryömii. Sain kangaspuut ja harrastin innokkaasti kutomista. Voi, sitä pitäisi taas joskus päästä jatkamaan! Yritin käynnistää villihiivaviljelmän leivän tekoa varten, mutta se jäi kyllä yhteen kokeiluun. Onneksi juuri toimii paremmin. Sisustusjuttuja vuonna 2016 on ymmärrettävästi vähemmän kuin ennen, mutta Bonskun lelut ovat aika hauskan näköisiä kuvissa ja silloin, kun niitä oli vielä vain vähän, myös sisutuksessa. Bonsku alkoi kuitenkin aika aktiivisesti ottaa osaa sisustamiseen levittämällä tavaroita ympäriinsä, joten ikuinen taistelu sotkukasoja vastaan alkoi.  . Ihmeellistä, että loppuvuoden kuvissa kävelee jo pikkuruinen taapero, joka leikkii ja touhuaa. Niin nopeasti se vauva-aika menee. Vietimme jälleen olkkarifestarit, jotka olivat kyllä aina niin hauskoja! Ja näköjään vappujuhliakin vietettiin. 

2017

Tuitui mikä ihana pieni taapero kulkee mukana arjessa! Palasin töihin, mutta kuvista päätellen ehdin viettää kyllä todella paljon aikaa myös Bonskun kanssa. Kerron meidän retkistämme konsertteihin ja museoihin, siitä miten hän osallistuu kokkaamiseen ja arjen askareisiin sekä siitä, miten hän myös sotkee ja levittää tavaraa jatkuvasti. Hän on aina ollut hyvin aktiivinen ja näköjään nukahtamisessa on ollut haastetta jo tuolloin. Aloin julkaista kuvia omalla naamalla ja se helpotti kuvien ottamista ja laittamista blogiin. Esittelin sekä omia mekkojani että Bonskun värikkäitä vaatteita, jotka vielä tuolloin eivät olleet juuri mitkään mumin tekemiä. Minusta tuli "Kalkkis Kalkkinen" eli täytin30 ja pidettiin tietysti ainakin kahdet juhlat sen kunniaksi. Ah juhlat, taas alan kaivata niitä!

2018

Tämä vuosi mullisti elämämme uudestaan, sillä alkuvuodesta kerroin, että meille tulee sittemmin Tintiksi (tai Tintiniksi) nimetty "Mehlo Vooni"! Bonsku kutsui Pipsa-possun Pedro-ponia aina tuolla nimellä, joten siksi työnimeksi valikoitui Mehlo. Raskaus oli tietyllä tapaa hankalampi kuin edellinen, sillä Tintistä povattiin isoa, mutta hän ei lopulta ollut niin iso kuin pelättiin. Mutta oli ja on edelleen aivan eri muotista kuin sirorakenteinen isoveljensä! Ja blogin kuvissakin pyörii pullurainen vauva. Bloggasin paljon erilaisista jutuista, mitä olen lasten kanssa tehnyt ja edelleen kävimme paljon (lasten) kulttuuririennoissa. Kotona ehdin tehdä käsitöitä ja mm. ihanan neulehaalarin, joka edelleen roikkuu koristeena eteisessä. Kudoin myös kangaspuilla sekä vanhan kodin "alakerrassa" että Taitokeskuksella. Aloitin leipäjuuren, joka porskuttaa edelleen ja tulee hyvää leipää! Syksyllä löysimme tämän nykyisen kodin ja aloimme valmistella muuttoa. Pohdin vanhan kodin hyviä ja huonoja puolia, mutta olin tietysti innoissani muutosta.

2019

Näin jälkikäteen vuosi 2019 näyttäytyy hyvin tasaisena vuotena. Oli kotiäitiarkea vauvan ja taaperon ja sittemmin taaperon ja leikki-ikäisen kanssa. Totuttelimme uuteen kotiin ja sisustin sitä.  On hauska huomata, miten kotimme on tässä kolmen vuoden aikana muotoutuntu enemmän ja enemmän oman näköiseksi. Juhlimme kotia ja järjestimme kolmet tuparit. Juhlimme myös mahtavat pihasynttärit 4- ja 1-vuotiaiden kunniaksi. Vappuakin juhlimme ystäväperheiden kanssa sekä aattona että päivänä. Oi niitä aikoja, kun sai järjestää huoletta juhlia!  Hevisaurus oli kova juttu ja nyt elämme samaa vaihetta toistamiseen. Ilmeisesti 3,5-vuotiaana on jonkinlainen hevivaihe. Aloitin keramiikkaharrastuksen, joka on ollut nyt tauolla ja sitä ikävöin!  Selailin myös matkakertomusta siitä, kun kävimme samalla reissulla Prahassa, Wienissä ja Budapestissä. Onneksi teimme tällaisen megamatkan juuri ennen, kun koko matkailu sai ikävän stopin. 

2020

No kaikki tietävätkin, että tämä oli taas mullistusten vuosi, mutta ei vain minulle vaan koko maailmalle. Alkuvuodesta esittelin edellisen kerran blogin historiaa tiivistetysti ja sisustelin huolettomana. Suunnittelin luuhaavani paljon museoissa ja kahviloissa viimeisinä kotiäitikuukaisinani kun molemmat lapset olivat puistokerholaisia. Lopulta olimmekin sitten "lock down" -moodissa ja askartelimme Leijonakuningas-rekvisiittaa pahvista ja vessapaperirullista. Jälkikäteen muistelen tätä aikaa lämmöllä, mutta ehkä aika on kullannut muistot. Ainakin olin tiiviisti lasten kanssa ennen kun palasin taas töihin. Kesällä kasvatimme perunoita ja porkkanoita ja uudistin muutenkin takapihan kukkapenkkiä. Ehkä olen povannut itselleni minivihanneksi, sillä olen aina kirjoittanut minipuutarhasta. Yhtenä vuonna kasvatin minikokoisia kesäkurpitsoita ja vuonna 2020 taas miniporkkanoita. Minipaprikoitakin olen joskus saanut aikana ennen blogia. Onneksi perunaviljelmykset onnistuiva. Onneksi kurpitsat ovat aina olleet näyttäviä ja tänä vuonna teimme pokepallo-kurpitsan Halloweenina. Oli myös aika hauska huomata, miten monena vuonna olen valanut kynttilöitä. Kynttiläpostauksia oli melkein joka vuonna ja vielä tänä vuonnakin tein yhden. Kynttilätarvikkeita ei siis ole turhaan tullut ostettua. 

2021 

Blogin näillä näkymin viimeinen kokonainen vuosi. Postaustahti harveni huomattavasti, mutta kyllä edelleen minulla riitti uutta kerrottavaa mm. askarteluista, sisustamisesta sekä etenkin uudesta keittiöstä. Ehkä viime vuonna blogin suunta palasikin enemmän sisustusaiheisiin, kuten alunperin olin ajatellutkin. Kohensin minipuutarhaa ja kirjoitin poikien kuulumisia. Aloitin myös bokashoinnin, josta kirjoitin parikin postausta. Blogi tiivistyi, kuten elämäkin näin toisena "koronavuonna". Ehkä yksinkertaisesti ei vaan tapahtunut niin kovin paljon asioita? Tai todennäköisesti tapahtui liikaakin, eikä aikaa ja energiaa riittänyt. Bonskun ja Tintin kanssa elämä on hyvin vauhdikasta ja iloitsen siitä, mutta oman ajan olen suunnannut muualle kuin blogiin. 

Olen onnellinen, että paljon olen saanut dokumentoitua blogiini. Oikeastaan koko nuoren aikuisuuteni ja etenkin perheeksi kasvamisen. Oli ilo selata, mitä kaikkea hauskaa sitä onkaan vuosien varrella tehnyt. Toivon, etteivät nämä muistot koskaan katoa bittiavaruuteen! Olen myös iloinnut teidän lukijoiden seurasta ja aika monen kanssa jatkan Instagramin puolella tutulla nimimerkillä @Karkkis_Karkkinen. Se ei ole sama kuin blogi, mutta se on se mihin tällä hetkellä aika ja into riittää.  Nykyisin ei ilman tunnuksia ole kai niin yksinkertaista lukea instagramia, mutta nopean googlailun perusteella keinoja on, jos haluat käydä kurkkimassa kuulumisia, mutta et halua omaa tiliä. 

KIITOS KAIKILLE IHANILLE LUKIJOILLE VUOSIEN VARRELTA!

Ja viimeinen kysymys: mitä muistoja sinulla on blogiini liittyen?

Karkkisväriset marmorikynttilät

 Sain potkaistua joulutunnelman käyntiin ensimmäisenä adventtisunnuntaina ja pistin pystyyn kynttilänkoristelutehtaan. Pari vuotta sitten koristelin kynttilöitä Vimman ihanassa pajassa ja viime vuonna tein itse raidallisia kynttilöitä.  Tänä vuonna päädyin koristeluhommiin, sillä valaminen on aina se työläämpi vaihtoehto.

Tässä palavat itseasiassa vuoden 2019 kynttilät, jotka viime vuonna käytettiin adventtikynttelikössä. Nyt poltettiin ne loppuun. 

Ostin ison satsin kruunukynttilöitä ja kaivoin tarvikkeet esiin. Minulle on vuosien saatossa kertynyt hyvä varasto kynttilävärejä, mutta ilmeisesti vahaliidutkin käyvät. Tällä kertaa en viitsinyt kaivaa esiin edes keittolevyä vaan päätin pärjätä pelkällä vedenkeittimellä ja kynttilähommiin varatuilla kattiloilla. Lisäksi säästin pari säilyketölkkiä kastaen koristeluun. 

Etsin helppoja kynttilänkoristeluideoita netistä ja törmäsin kynttilöiden marmorointiin. Se olikin helppo ja hauska tapa saada kauniita kynttilöitä. Kaadoin kiehuvan kuumaa vettä kattilaan (aluksi vähemmän, jotta sitä voi myöhemmin lisätä), tiputin veteen muutaman värinapin ja sekoittelin niin, että napit sulivat ja pinnalle mudostui värikiehkuroita ja pisaroita. Osa väreistä putosi kattilan pohjalle ja niitä piti nostella pinnalle grillitikkujen tai lusikoiden avulla. Sitten nappasin kynttilän ja pyörittelin sitä kuuman veden joukossa, jolloin väri tarttui marmorimaisen epätasaisesti kynttilään. Kynttilöistä tuli niin kauniita ja jokaisesta aivan oma yksilönsä, joten en millään malttanut olla tekemättä koko ajan lisää ja lisää. Vaihdoin vain välillä väriä: minulla oli toinen kattila lämpimiä ja toinen kylmenpiä sävyjä varten. Välillä myös putsasin kattilaa, jos väri vaihtui radikaalisti. Jos vesi jäähtyi liikaa, kaadoin kattilaan lisää kiehuvaa vettä. 

Sanomalehti on hyvä suoja alla. Tässä näkyy hyvin, miten väri on levinnyt veteen. Kynttilää pyöritellään ja tietysti vielä käännetään toisin päin, jos haluaa koko kynttilän marmoroiduksi. 

Tämä tyyli koristella oli myös nopea. Aivan yhtäkkiä koko kynttilälaatikko oli tyhjä! Kokeilin myös sekoittaa värejä, mutta melkeinpä nämä näyttivät kauniimmilta aina yhdellä värillä kerrallaan. Joihinkin laitoin kahta melko toisiaan lähellä olevaa väriä, kuten vihreää ja keltaista. 

Toinen toistaan ihanampia sävyjä! Keltaiset eivät pääse kuvissa oikein oikeauksiinsa. 

Kaikki kynttilät odottamassa joulua. Jokainen omanlaisensa yksilö. 

Koska marmoroinnissa on koko ajan lähellä kuumaa vettä, en viitsinyt lasten kanssa käyttää tätä menetelmää koristeluun. Olisi pitänyt koko ajan muistuttaa, että kädet eivät saa osua veteen. Niinpä teimme lasten kanssa heidän varhaiskasvattajilleen kynttilöitä perinteisemmillä koristeluilla eli kastamalla eri väreihin. Sulatin punaista, sinistä ja keltaista säilyketölkkeihin siten, että laitoin purkit ensin kattiloihin, joissa oli kuumaa vettä. Sitten kaadoin vielä purkkeihin kuumaa vettä ja sen jälkeen sulatin veteen parafiinia sekä värinappeja (tässäkin varmaan vahaliitu kävisi myös). Kuuma vesi pitää parafiinin sulana ja se jää kellumaan pinnalle, eikä sitä tarvitse olla niin paljon. 

Parafiinit sulamassa vedessä. Tässäkin jätin varaa, että vettä saattoi myöhemmin lisätä. 

Sitten dippailemaan kynttilöitä! 

Sitten vain dippailemaan! Lapset tekivät innoisaan värikokeiluja. Kynttilöitä dipatessa oli helpompi pitää pienet sormet erossa liian kuumista nesteistä, sillä jotenkin lasten oli helpompi hahmottaa, että värikäs kynttilämassa on kuumaa versus vesi kattilassa on kuumaa. Kun pojat tekivät koristelut vuorotellen minun kanssani, se sujui oikeastaan aika mallikkaasti. Aluksi heillä oli suuret suunnitelmat tehdä kynttilät ihan kaikille aikuisille päiväkodissa, mutta into loppui kyllä neljän kynttilän jälkeen kummallakin. Voidaan tietysti antaa vain yksi kynttilä per aikuinen tai lisäksi minun koristelemani. 

Bonsku keskittyy kynttilöiden kastamiseen. Hän halusi tehdä päävärein koristeltuja kynttilöitä. 

Lastenkin kynttilöistä tuli oikein hauskoja ja värikkäitä. Samalla pidettiin pieni väriopin oppitunti. Oli aika hauska nähdä, miten dippaamalla sininen keltaiseen, kynttilä muuttuikin vihreäksi. Kummallakin oli selkeä visio, joten suunnitteluapua kumpikaan ei juuri kaivannut. Keskelle kynttilöitä tiputeltiin Bonskun kanssa pilkuiksi väriä grillitikulla ja lusikalla. 

Bonskun hienot bauhaus-henkiset kynttilät. 

Tiitin kerrokselliset kynttilät. 

En itseasiassa ole mitenkään kova polttamaan kynttilöitä, mutta sekä kynttilöiden tekeminen että koristelu on kyllä niin hauskaa, että sitä kyllä jaksan tehdä. Ja oikeastaan näistä tulee sen verran hauskan näköisiä, ettei niitä niin tarvitse polttaakaan, vaan riittää että katselee. Adventtikynttelikköön tietysti kyllä laitoin jo marmoroidut kynttilät. 

Ja tietysti valitsemani karkkisväriset adventtikynttilät. 

Iloista joulunodotusta!

Bo Boosta Bon bon

 Mainitsinkin vähän aikaa sitten, että päätimme vaihtaa lastenhuoneen ja makuuhuoneen päittäin. Alkoi tuntua siltä, että lapset tarvitsevat lisää leikkitilaa ja toisaalta aikuiset kaipaavat välillä sitä, että saa vetää oven kiinni ja sanoa, että minä löhöän nyt täällä. Kumpikaan ei toteutunut vanhalla huonejärjestyksellä, joten tuumasta toimeen.

Näistä kuvista huomaa, että tänä syksynä aloitettu parkour on hieman innostanut hyppimään vielä lisää... 

Muutos toteutettiin muutama viikko sitten ja on tuntunut oikein onnistuneelta. Leikkihuoneen sotkut leviävät laajemmalle alueelle, joten sotkunkin keskellä mahtuu istumaan ja toisaalta ihan joka askeleella ei osu lego jalan alle. Ja ehkä se on ihan himpun siistimpänäkin pysynyt. Huonekaluja pitää vielä vähän miettiä, sillä roolivaatevarasto on paisunut niin isoksi, että niille tarvitsisi ehkä jonkun oman arkun, mutta muita muutoksia ei toistaiseksi ole suunnitelmissa. 

Lähtötilanne. Hennosti kiiltävä lintutapetti on kaunis, mutta etenkin lastenhuoneeseen kovin pliisu. 

Lopputulos sopii meille paremmin. 

Paitsi tietysti tapetti! Oikeastaan koko sen kohta kolme vuotta, kun olemme tässä asuneet, olen etsinyt tähän entiseen makuuhuoneeseen uutta tapettia. Edellisten asukkaiden hempeän romanttinen lintutapetti oli mielestäni ihan kaunis, eikä siksi sitä tarvinnut akuutisti vaihtaa. Muut muutostyöt ovat ajaneet usein tämän tapetoinnin ohi. Nyt tänä kesänä olisin löytänyt jo aivan täydellisen vaihtoehdon: Tapettitehtaan Kirsikkapuun keltaisena. Tila olisi kuitenkin vaatinut pari rullaa suhteellisen hintavaa tapettia ja tässä vaiheessa oli jo mielessä että ehkä tässä vuoden parin päästä huoneet vaihdetaan, enkä siksi viitsinyt satsata. Ja hyvä niin, kun kerran huoneiden vaihto tapahtuikin siitä jo muutaman kuukauden päästä. Ehkä joskus saan tuon Kirsikkapuun johonkin muualle. 

Pojilla on minun vanhat 101 Dalmatialaista -lakanat, jotka sopivat nekin tapettiin. 

Hauska nurkkahylly täyttyi legoista. 

Kun huoneet vaihdettiin, ratkesi myös tapettiongelma kerralla. Ehdin vain avata Aveon nettikaupan ja katsoa lastenhuoneen tapetit, kun ensimmäisten tapettien joukossa oli värikäs pallotapetti nimeltään Bon Bon! Miten voikin sattua noin hauska tuuri. Muisteltiin Bonskun kanssa, miten hänen "blogi- ja somenimensä" on aina ollut Bonbon. Nähtyään tapetin hän sanoi heti "Tuo se on!" eikä enää suostunut mihinkään muuhun vaihtoehtoon (paitsi johonkin melko karmeaan dinotapettiin, jonka erehdyin hänelle näyttämään). Tapetti oli sopivasti vielä tarjouksessa, joten tilasin sen lähes samantien ja toimitus oli muutaman päivän sisällä. 

Yläsängyssä Bonskulla on tekemäni tilkkutäkki päiväpeittona. 

Alasängyssä on vielä Bo Boota, sillä Tintin päiväpeitto on tehty kirppikseltä löytyneestä kankaasta.

Viime viikolla päästiin sitten tapetointihommiin. Olen aiemmin tapetoinut vain paperitapetilla ja Bon Bon taas oli kuitutapettia, jonka kanssa liisteri levitetäänkin seinään. Olen kuullut, että paperitapetti olisi jotenkin hankala, kun pitää antaa vettyä ja tapetti voi venyä ja niin edelleen, mutta en kyllä kokenut kuitutapettia sen helpommaksi. Siinä taas piti tarkkaan katsoa, ettei vuotaa auki rullatessa osu liisteröityyn seinään! Mutta minusta tapetointi on oikeastaan aika mukavaa puuhaa eikä mitenkään mahdottoman vaikeaa kummallakaan tapettityypillä ainakaan yhdessä jonkun kanssa työskennellessä. 

Leikkihuone siistissä kunnossa. Taulut pitäisi vielä vaihtaa. 

Tämä näky kaipaa vielä hiomista. Nallesäkit ja pieni yöpöytä saisivat vaihtua johonkin säilytysarkkuun. 

Lopputulos oli juuri sellainen kuin olin toivonut ja tapetti sopii hauskasti poikien värikkäisiin pehmoihin ja sängynpeitteisiin. Tapetti on samalla raikas ja sopivan hillitty vaikka silti värikäs ja hauska. Nyt pitää enää saada oikeat taulut seinille, sillä en aio jättää meidän hääkuvia kuitenkaan lastenhuoneen seinille. Ehkä siirrän myös vessassa olleet sisustustarrapallot toiselle seinälle. Ja pitäisikö ehkä kaivaa naftaliinista vanhat kunnon Pauli-serkun pallot? 

Tämä pienempi yläkerran huone riittää makkariksi vallan mainiosti. 

Miten kävi meidän uuden makuuhuoneemme tapetin? Siellähän oli pojille kolme vuotta sitten valittu Marimekon Bo Boo -autotapetti (aika lähellä Bonbonia muuten sekin). Noh, vaikka olisihan sen voinut vaihtaa vaikka tuohon Kirsikkapuuhun niin en minä raaskinut. Bo Boo on kuitenkin yksi suosikkikuoseistani ja ajattelin nyt, että voisin samantien ottaa siitä kaiken ilon irti ja sisustaa pienesä uudesta makuukammarista marimekkomakkarin. Vaihdoin jo kaikki koristetyynyt marimekkolaisiin ja vielä ehkä voisi pari uutta kuosia sinne haalia. Ehkä myös päiväpeitto voitaisiin vaihtaa johonkin värilliseen tai ainakin keveämpään, sillä kapeassa huoneessa painavan peiton levittäminen on hieman hankalaa. Suunnitelmissa on myös maalata vielä seinät uusiksi, mutta ehkä vasta keväämmällä. 

Tässä vielä alkuperäiset tyynyt, nyt sängyllä on marimekkoa. Sängyn takaa kurkkaa laatikkosänky, jonka ostimme varavuoteeksi pojille. Käytännössä he kuitenkin tulevat aina kainaloon lopulta. 

Ehkä jossain kohtaa lisää vielä tämän pikkumakkarin muodonmuutoksesta!

Keittiö on viimein valmis!

Kaappien keltainen, appelsiini ja niin kaunis laatta - ah! Tätä juuri odotin. 

 Olen näemmä palannut blogini alkujuurille, kun tavoitteeni blogin alkutaipaleella oli kirjoittaa sisustusblogia. Nyt sisutusaiheisia postauksia on mielessä enemmän kuin mitään muuta! Ja nyt, viimein, voin julistaa että meidän kesäkuussa aloitettu keittiömme on valmis! Viimeisen silauksen keittiöön toi välitilan laatoitus, joka muutaman mutkan jälkeen tehtiin viime viikolla. 

Ikkunaseinästä tuli niin kaunis tapetoinnin jälkeen. Nyt tapetti kauniisti toistaa osin kellastuineiden omenapuiden lehtien sekä talon väriä. Oikeastaan keittiö on ihan meidän talon värinen: keltaista, harmaata ja ripaus ruskeaa! Vain katon punainen puuttuu. 

Nyt voin viimein huokaista helpotuksesta, että kyllä tämä itse visioimani keittiö on onnistunut! Kun paikallaan oli vasta uudet kaapinovet, aloin hiukan jännittää mahtaako lopputulos sittenkään vastata mielikuvia. Kaappien värit olivat kyllä onnistuneet, mutta ne eivät ihan istuneet seinien haaleanvaaleansiniseen väriin eivätkä varsinkaan beigeen välitilaan. Myös kulunut valkoinen lattia näytti entistä sotkuisemmalta uusien kaappien rinnalla. Marmori-dc-fixin laittaminen välitilaan auttoi hetkeksi, mutta aika pian sekin alkoi tökkiä. 

Harmaa lattia ja kaappien yläpuolella jatkuva tapetti kokoavat huoneen yhteen. Valkoinen välitila kirkastaa. Yläosa on lämmin, alaosa kylmempi. 

Pala palalta keittiö alkoi kuitenkin loksahdella kohdilleen. Jo lattian maalaaminen harmaaksi auttoi valtavasti. Yksi ylimääräinen "väärä" väri oli poissa ja koska lattia oli hyvin saman sävyinen kuin alakaapit, se kokosi kivasti keittiötä jo yhtenäisemmäksi. Seuraava osanen oli Appelsiini-tapetti, jota oli jo yhdessä seinässä. Kesällä tapetoimme myös ikkunaseinän ja kaappien päälliset. Siinä saikin muuten jännittää riittääkö yksi rulla. Lopulta kaikki palat eivät ole ihan oikein kohdistettuja ja muutama kohta piti koota pienistä palasista, mutta tämä ei juuri onneksi tapetin kuviosta erotu. 

Terästasoon olen kyllä todella tyytyväinen. Se heijastaa hienosti valoa ja se on helppo pitää puhtaana. 

Mutta se välitila! Se olikin yksi murheenkryyni, sillä keittiöasentaja ei sitä halunnut tehdä. Hänen hommansa oli ainoastaan keittiön asentaminen ja toki tämä on ymmärrettävää, jos hänet on sellaiseen työhön palkattu. Tämä tuli tietoon vähän viime tipassa, mikä harmitti, sillä en saanut, tietenkään, nopealla aikataululla ketään tilalle. Enkä kyllä meinannut saada pidemmälläkään aikataululla. Ensimmäisen kohdalla nirsoilin, sillä aikataulu meni vasta syksyyn. Toinenkaan ei sitä aikataulusyistä päässyt tekemään mitenkään järkevässä aikataulussa. Suurin osa ei edes vastannut tarjouspyyntöihin. K-Raudan kauttakin kyselimme ja tiedot otettiin vastaan ja sitten vain radiohiljaisuutta. Pohdimme jopa, että olisimme tehneet homman itse appivanhempien avustuksella, mutta lopulta luovuin ajatuksesta laatan haastavan mallin vuoksi ja myös siksi, etten jaksanut lomalla alkaa miettiä laatoituksia. 

Vaaleat kaakelit toistuvat puuhellassa. Messinkiset vetimet toistavat taas lattiasuojan väriä. 

Lopulta olin yhteydessä kahdeen minulle vastanneeseen firmaan. Toisen aikataulu venyi ja paukkui edelleen tooodella pitkälle, mutta toisesta paikasta soitti mukavankuuloinen tyyppi, joka sanoi että voisi ottaa homman alkusyksylle. Hän kävi katsastamassa paikan elokuussa ja viime viikolla tuli kaakeloimaan. En kyllä voi kuin kehua, sillä vaikka laatta oli kokeneellekin laatoittajalle melko haastava, työnjälki oli todella tarkkaa ja siistiä. Lisäksi hän suositteli suunnittelemani harmaan sauman tilalle valkoista saumaa, joka olikin juuri oikea ratkaisu. Välitilasta tuli todella kaunis! 

Hanan piti pysyä samana, mutta se piti lopulta vaihtaa, kun vanha hana tuli liian lähelle seinää. Uudet kaakelit laitettiin vanhojen "muka-kaakelilevyjen" päälle, sillä niitä oli turha lähteä purkamaan ja laittamaan saneerauslevyä tilalle. 

Vaikka vanha keittiökin oli ihan hyvä, niin kyllä tässä muutoksessa parani myös keittiön toimivuus. Jo aiemmin vaihdoimme kaappien alle halogeenien tilalle ledit ja nyt ne pääsevät kunnolla valaisemaan, kun sekä valkoinen että teräs heijastavat valoa. Aiemmin keittiö on ollut melko pimeä talvisin. Terästasoon olen myös edelleen todella tyytyväinen, sillä se on niin helppo pitää puhtaana. Käytön jälkeä ja naarmua tietysti tulee, mutta ne kuuluvat asiaan. Ja tietysti myös värit keittiössä ovat nyt mieluisammat kuin ennen. Keittiö sopii myös hyvin talon henkeen. Vaikka siinä on 2020-luvun keittiön elementtejä, niin moni osa sopii myös 1920-luvun henkeen, jolloin talo on rakennettu. 

Välitila kirkastaa kokonaisuuden. Vaikka laatta oli vähän hankalan mallinen, olen iloinen että päädyin lopulta siihen, sillä se tuo lisää persoonallisuutta keittiöön. 

Nyt koti on jo melkein joka nurkasta viritetty oman näköiseksi. Vielä pitäisi tosin tapetoida yksi seinä ja maalata toinen ja... No ei ehkä näin suurisuuntaisia kuin tämä keittiö kuitenkaan! 

Miltäs näyttää? 

Ensitunnelmia uudesta keitiöstä

 Keltainen keittiö on nyt totta, eikä pelkkää mielikuvitusta omassa päässä. Kohta olemme saaneet nauttia siitä jo kuukauden! Asennus osui pahimpaan mahdolliseen aikaan, sillä samalle viikolle osui Tintin hoitovuoroviikko meillä, joten aikaa keittiön tyhjennykseen oli vain torstai-ilta, minun toinen rokotukseni, taloyhtiön yhtiökokous ja reissu Espooseen. Lisäksi kuljetusyhtiöllä oli minusta riippumattomista syistä väärä numero, joten ovet myöhästyivät ja asentajan piti hakea ne lopulta postikeskuksesta Liedosta. Tämä aiheutti sen, että putkimies ei ehtinyt enää paikalle ja vanhempieni piti päivystää viikonloppuna koska putkimies pääsisi, koska me olimme poissa ja hana piti asentaa paikoilleen. Pientä säätöä siis, mutta siitä selvittiin. Suunnittelu ja tilaukset muuten sujuivat Aina-keittiöiden kanssa kyllä hyvin. 

Melkein valmis keittiö. Välitila tosin on vielä "köyhänmiehen marmoria" eli dc-fixiä, joka vaihtuu kaakeliin.

Kun valitut värit ja materiaalit realisoituivat oikeasti, piti hetki totutella, sillä mallinnus keittiöstä oli tosiaan vain omassa mielessäni, eikä siitä oltu tehty mitään virallista "suunnittelukuvaa".  Tällainen olisi kyllä varmasti ollut mahdollinen, mutta en kokenut sille tarvetta, sillä visioni oli selkeä. Ehkä jälkikäteen sellainen olisi ollut hyvä, jotta alku ei olisi mennyt todellisuuteen totutellessa, sillä aluksi hieman epäröin, että tältäkö se päässäni näytti. Keltainen oli hieman eri sävyinen kuin värimallissa, sillä eiväthän ne koskaan ole materiaalin päällä aivan saman sävyisiä. Hetken kesti yhdistää mielikuvat ja todellisuus ja nyt olen kyllä muutokseen todella tyytyväinen. 

Tässä keltaisen sävy tulee hyvin esiin ainakin omalla koneellani. Harmaa taas näyttää melkeinpä vaaleansiniseltä!

Osittain tämä mielikuvan ja todellisuuden yhteensovittamisen hankaluus johtui siitä, että keittiö ei ollut vielä kokonaan valmis, vaan välitilan laatoitus oli edelleen ankean beige, vaikka muut värit jo vaihtuivat. Tämä ei todellakaan näyttänyt minusta hyvältä ja vaikka beige oli valkoista ja "tummaa puuta" vasten ihan ok, nyt keltaisen ja harmaan välissä se näytti todella aneemiselta. Välitilan kaakelit on jo ostettu, mutta tekijää työlle ei ole vielä löytynyt. Todennäköisesti yritämme sitä itse. Onneksi on osaavat appivanhemmat konsultaatioavuksi sekä Youtube. Kokeillaan ensin helposta kohdasta puuhellan päältä ja jos tuntuu mahdottomalta, odottelen suosiolla ammattilaista, joka ehtisi kaakeloinnin tehdä. Väliaikaisratkaisuksi laitoin välitilaan "köyhän miehen marmoria" eli dc-fixiä. Se sointuu sentään paremmin uusiin kaappeihin ja lisäksi niistä saadaan myöhemmin malli, jonka päälle laatat voidaan sommitella, kun kontaktimuovit liimaa ensin johonkin alustaan. Kaksi rullaa ei ihan riittänyt koko välitilaan, sillä puuhellan ympärillä pinta-alaa on niin paljon. Onneksi kuitenkin siinä on kaikkea muuta, joka peittää beigen laatan, jotta se ei niin häiritse. 

Vanha välitilan levy oli kyllä uusien kaappien rinnalla niin plaah. 

Väliaikaisratkaisu raikastaa sentään vähän. Tosin miehen mielestä tekee keittiön liian "ysärihenkiseksi". 

Kaikkein tyytyväisin koko remontissa olen ehdottomasti ollut tuohon terästasoon. Se on aivan ihana ja siitä kannatti maksaa! Aiemmassa tasossa allas ja erillinen tiskipöytä sen ympärillä vei kohtuuttomasti tilaa ja nyt sen huomaa. Tuntuu kuin tasojen pinta-ala olisi moninkertaistaunut! Ennen taso oli täynnä epätasaista tiskipöydän ja varsinaisen tason reunan rajaa, jonka päälle ei voinut asettaa mitään. Nyt koko taso on sileää ja ainoastaan altaat katkaisevat yhtenäisen tason. Lisäksi teräs on ollut todella helppo pitää puhtaana. Kaikki roskat ja tahrat on helppo irrottaa ja pyyhkäistä pois. Vanhassa tummassa tasossa taas ei oikein koskaan nähnyt, missä likaa vielä oli jäljellä. Naarmuja taso on tietysti jo kerännyt ja välillä väriin jää hentoja jälkiä lasinrenkaista, mutta ainakin naarmut kuuluvat asiaan ja näistä en ole välittänyt. Terästason kuuluukin kulua, josta eräs kommentoija muistutti edellisessä keittiöpostauksessa. Muuten olisin voinut olla hysteerisempi näistä ekoista naarmuista! Myös hellan ympärillä terästaso on ollut toimiva. Rasvatahrat näkee helposti ja ne myös lähtevät helposti. Ja on tuo taso myös tosi kaunis. 

Tason reuna ja vedin. Minusta messinki ja teräs sopivat hyvin yhteen. 

Altaat ovat tosi hyvät ja tasainen tiskipöytä kyllä yksi remontin parhaista jutuista. Hana kyllä pitää sittenkin vaihtaa, sillä nyt se tulee liian kiinni seinään, eikä taakse mahdu kaakelia. 

Jatketaan vielä keittiön kauneudesta.  Kyllä vaan kannatti ottaa tuo keltainen yläkaappirivistö, siitä nautin joka päivä. Sävy on tosiaan aavistuksen vielä lämpimämpi ja syvempi kuin värimallissa, mutta nyt kun sitä on katsellut eri valoissa, niin sävy toimii todella hyvin. Riippuen valosta se näyttäytyy syvän keltaisena ja välillä taas kauniin huurteisen vaaleana. Sitä on melko vaikea saada toistumaan valokuvissa oikein. Sävy on itseasiassa hyvin lähellä Appelsiini-tapetin appelsiinia, joten kunhan tapetti saadaan vielä ikkunaseinään ja kaappien päälle, tämä varmasti vielä tulee hienosti esiin. Keltainen kirkastaa koko keittiön ja pidän myös keltaisen ja messinkisen vetimen yhdistelmästä. 

Tässä valossa keltainen näyttää hyvinkin tummalta.

Myös harmaan sävy on oikea kameleontti. Sävy on lähtökohtaisesti melko kylmä, mutta vaihtelee myös todella kauniisti auringon mukana. Välillä sävy on yllättävänkin lämmin. Myös harmaaseen sopii kauniisti harjattu messinkinen vedin. Onneksi en ottanut kuitenkaan teräsvetimiä, sillä messinki tuo kivasti lämpöä myös alakaappeihin. Yksi positiivinen yllätys oli, miten hyvin kaappien sävyt msopivat tummaan puuhun, jota on edelleen jääkaapin ja uunikaapiston "koteloissa" sekä ruokapöydässä. Nyt tämä kaunis puun sävy pääsee esiin paremmin, kun ympärillä on kontrastia. 

Toinen sivu on kokonaan harmaa. Tumma puu näyttää näissä kuvissa hallitsevammalta kuin onkaan. Harmaan sävyvaihtelu näkyy tässä kuvassa hyvin: yläkaapit näyttävät lämpimän harmailta, alakaapit lähes sinisiltä -ainakin siis minun näytölläni. 

Kuvittele, että tuo tapetti jatkuu vielä ikkunaseinälle sekä tuonne yläkaappien päälle. Sitten, kun välitilan kaakelit ja tapetit saadaan seinään, keittiö on valmis.  

Tykkään myös ovien mallista. Se tuo keittiöön sitä klassisuutta, jota vanhan talon keittiö mielestäni kaipasi. Silti kaapit ovat yksinkertaiset ja sopivat myös moderneihin esineisiin. Kun vielä saadaan seinäpinnat valmiiksi, hahmottuu kokonaisuus aikalailla sellaiseksi, kuin sen ajattelinkin. Minusta keittiöstä tuli persoonallinen ja ajaton yhtä aikaa. 

Mistä tykkäät tässä uudessa keittiössä?